Romantiikan maantieteestä ja teemoista
29.1.2020 / Murtomäki, Veijo

A. ROMANTIIKKA AIKAKAUTENA

1800-LUVUN MUSIIKINHISTORIAN ALAKAUDET	HISTORIAN KÄÄNNEKOHDAT
1770–1810 Esiromantiikka	1789 Ranskan vallankumous
1810–1830 Varhaisromantiikka	1814 Wienin kongressi ja Napoleonin jälkeinen aika
1830–1850 (Varsinainen) romantiikka eli täysromantiikka	1830 Suuri vallankumousvuosi 1848 ”Euroopan hullu vuosi”
1850–1890 Uussaksalainen koulu eli uus- tai myöhäisromantiikka	1871 Ranskan-Saksan sota Saksan ja Italian yhdistyminen
1870–1900 Realismi oopperassa	1889 Pariisin maailmannäyttelytekniikan ja imperialismin aika
1890–1918 Moderni, jugend, art nouveau	1914–1918 Ensimmäinen maailmansotadynastioiden hajoaminen
1918–1945 Jälkiromantiikka	1918–1945 Sotien välinen aika, Weimarin tasavalta, fasismi, natsismi kommunismi

Euroopan poliittinen kartta 1800-luvun alusta 1900-luvun puoliväliin

Nykyään on yleistynyt katsantokanta, jonka mukaan romantiikka tai 1800-luku on ns. ”pitkä vuosisata”, joka ulottuu Ranskan vallankumouksesta (1789) ensimmäiseen maailmansotaan (1914–1918). Aikakausi alkaa valistusajan järjen epäilynä, yhteiskunta- ja säätyrakenteiden vavistumisena, uutena tunteen kulttuurina, kunnes yhteiskunta porvarillistuu ja siirtyy massakulutuksen, kaupungistumisen, viihteen lisääntymisen, teollistumisen, imperialismin ja kolonialismin, nationalismin, tieteellisen ajattelun (positivismin) ja teknologiakulttuurin aikakauteen. Edistysusko ja -optimismi sekä vanhan Euroopan sivistysajattelu järkkyvät I maailmansodan tuhojen ja ihmisen mielettömyyden havaitsemisen pohjalta (pasifismi).

Kansojen historian kartasto. Porvoo: WSOY, 1962, kartta 87.

Man & Music. The late romantic era. From the mid-19th century to Word War I, toim. Jim Samson. London etc.: MacMillan Press 1991, s. 2.

Euroopan poliittinen kartta ja sen muutokset ovat tuntuvasti sidoksissa kulttuurin ja taiteen ilmiöihin. Itsenäistymis-, sorto-, laajentumis- ja vallassapysymispyrkimykset leimaavat Euroopan eri kolkkia eri tavoin. Onkin tarpeen hahmottaa Euroopan eri maiden (vanhojen ja syntymässä olleiden) tilanteita:

1) Vanhat imperialistiset valtiot pyrkivät laajentumaan:

a) Englanti (1900 laajimmillaan; 1931 entiset UK-maat itsenäistyivät)
b) Ranska (L- ja K-Afrikka, Indokiina; menetti 196o Afrikan-alueensa, 1962 Algerian)
c) Espanja (E- ja K-Amerikka, jotka menetti 1800-luvulla, Filippiinit –1898]
d) Portugali (Brasilia –1822)
e) Alankomaat (Indonesia 1600-luku–1942)

2) Monikansalliset imperiumit heikkenivät vähitellen:

a) Habsburgien kaksoismonarkia (1914–18)
b) Venäjä (1917, uudestaan 1989–91)
c) Ottomaanien imperiumi (1913)

3) Hajanaiset kielialueet pyrkivät yhtenäistymään/itsenäistymään, ja ne aloittivat heti oman kolonialistisen politiikkansa:

a) Italia (1860–): Libya, Eritrea, Somalimaa (1860–1914)
b) Saksa (1871–): Kamerun, Tansania, Namibia (1871–1919)
c) Belgia (1830–): (Kongo ym. 1877–1960)

4) Pienet kansat/maat pyrkivät nousemaan muiden vallan (”sorron”) alta:

Belgia (1830)
Kreikka (1832)
Unkari (1868, 1919)
Romania (1877)
Bulgaria (1878)
Norja (1905)
Albania (1912)
Suomi (1917)
Islanti (1918)
Baltian maat (1918)
Böömi–Määri–Slovakia (Tšekkoslovakia 1918)
Jugoslavia (serbit, kroaatit, sloveenit, 1918)
Puola (1918)
Irlanti (1921)

Eurooppa musiikkialueena

B. ROMANTIIKAN OLEMUS

’Romanttinen’ viittaa tunnepainotteisen ja fantastisen suuntaan; alun perin se liittyi keskiaikaisen romanssi-runouden sisältöihin ja ilmaisuihin. Häilyvyys, epämääräisyys, epätavallisuus, sadunomaisuus, kummallisuus, yllättävyys, yöllisyys, aavemaisuus, kauhistuttavuus, goottisuus jne. on yhdistetty romanttisen kanssa (Maria Shelleyn Frankenstein, 1818, on sikäli romantiikan tyypillinen tuote). Uni-, houre- ja hulluuskohtaukset tyypillisiä oopperassa
-esim.: Bellini: La sonnambula; Bellini: I puritani; Donizetti: Lucia di Lammermoor; sävellykset joiden lajinimi on Märchen, conte, skazka, Drömmen, Dream, Träumerei, Rêve

Nostalgia ja kaipuu ovat keskeiskäsitteitä: romantiikassa paettiin valistusajan järkeisajattelua intuition, sadun ja myyttien pariin, idealisoituun luontoon, rakkauteen ja historiaan. ”Romantiikan olemus on loputon kaipaus” (E. T. A. Hoffmann).
-esim.: Mendelssohn: Kesäyön unelma; Grieg: Lyyriset kappaleet; Tsaikovski & Wolf ym.: ”Ken kaihon tuntee” (Goethen runoon Nur wer die Sehnsucht kennt); Thomas: Mignon(Goethen romaaniin Vilhelm Mestarin oppivuodet); Faust-aihe (sekin Goetheltä)

Vapaus, äärettömyys (Unendlichkeit), transsendenssi, arkipäivän ylittävä koko maailman romantisointi, salaperäisen näkeminen tavanomaisessa, rajojen rikkominen ovat sille olennaisia.

Musiikki koettiin pyhänä, lähes uskonnollisena ilmiönä, luontoon verrattavana ihmisen ”alkupuheena”, sanat ylittävänä ilmaisuna (”Töne sind höhere Worte” = ”sävelet ovat korkeampia sanoja”), joka tarjosi kokonaisen maailmanselityksen.

C. ROMANTIIKAN MUSIIKIN TEEMOJA TAI MYTOLOGIOITA

1. Romanttinen = moderni
-uudistaminen, kuulijoista vähät välittäminen
-musiikin harmoninen ja muodollinen kompleksisuus: ns. Uussaksalainen koulu (Liszt, Wagner, Raff, Draeseke, Reubke; Ranskassa Berlioz, Alkan, Franck)
-elitistinen taidekäsitys
-”taidetta taiteen vuoksi” (Gautier n. 1850: l’art pour l’art)
-taideteoksissa avoin muoto, sulkeutumattomuus, fragmentaarisuus, kerronnan keskeytyminen, useiden kerrosten päällekkäisyys ja lomittaisuus, sitaatit, intra- ja intertekstuaalisuus (taideteos viittaa sekä itseensä että itsensä ulkopuolelle) ovat lähtökohtia uudelle taideteoksen käsitykselle
-esim.: Schumann: Fantasia C

2. Kansallinen/nationaalinen vastaan universaali (=”saksalainen”)
-ajatus musiikista kansansielun ilmentäjänä, jolloin kansallinen aines on alkuperäisen heijastusta
-taiteella pyrittiin toisaalta yleispätevyyteen, universaaliuteen, jota saksalaiset kokivat edustavansa pikemminkin kuin omaa kansallisuuttaan
-ns. ”kansallisromantiikka”: Chopin (masurkka, poloneesi); Grieg; Smetana: Myyty morsian, Isänmaani; ns. ”Venäjän viisikko” (Balakirev, Musorgski, Borodin, Cui, Rimski-Korsakov venäläisine, kaukasialaisine ja orientaalisine aiheineen); Erkel: oopperat Hunyadi László, Bánk bán; skandinaavinen romantiikka; Liszt, Brahms, Dvorák etc.: unkarilaiset, mustalais- ja slaavilaissävellykset; Elgar imperiumin palveluksessa
-saksalaiset pitivät itseään universaaleina, mutta Rhein-virta, Kölnin tuomiokirkko, Schwarzwald jne. soivat musiikissa, myös valssi, ländler, saksalainen kansanlaulu; Bach ja Beethoven palvonnan kohteita
-Brahmsia ja Bruckneria pidetään universaaleina sinfonikkoina, mutta yhtä hyvin musiikissa soi persoonahistoria ja itävaltalaiset intonaatiot: Brucknerin 3. sinfonian finaalissa koraali ja ländler yhtä aikaa

3. Historia ja politiikka
-pakeneminen idealisoituun historiaan, yleensä joko keskiaikaan tai uuden ajan alkuun
-ritariromantiikka, naisen henkistynyt palvonta (esim. Liedissä)
-historiaan katsominen johti usein nationalismiin eli kiihkokansallisuuteen, oman kansan, kielen, historian ja kulttuurin pitämiseen muita parempana
-esim.: oopperoiden aiheet 1500–1700-luvuilta yhdistivät historiaa ja politiikkaa (Meyrbeer: Hugenotit, Profeetta; Bellini & Donizetti: aiheita Englannin 1400–1500-luvuilta Walter Scottin pohjalta; Verdi: aiheita Hugolta, Dumas’ta, Schilleriltä, Shakespearelta etc.); Wagnerin lähes kaikki oopperat Saksan tai Euroopan taru- ja keskiaikaa ja saksalais-nationalistisia
-romanttinen runous (Heine, Eichendorff jne.) vei Liedin naisenpalvontaan: Schumann
-esim. Lisztin Lyon (omistettu työläisten kapinalle); Marschnerin Regina (liittyy 1848 vallankumoukseen)

4. Eksotiikka
-oltiin kiinnostuneita paikallisväreistä (couleur locale)
-kyse oli niin lähi- kuin etä-eksotiikasta: sekä omista provinsseista että vieraista, jopa kaukomaista etsittiin vaikutteita
-esim.: oopperat, kuten Saaban kuningatar (Gounod, Goldmark), Delibes’n Lakmé, Bizet’n Helmenkalastajat ja Carmen; ranskalais-ja venäläissäveltäjien espanjalaisaiheinen piano- ja orkesterimusiikki (Chabrier’n España, Debussy’n ja Ravelin monet teokset; Glinkan ja Rimski-Korsakovin espanjalaiset orkesteriteokset); Sibeliuksen Kalevala– ja karjalaisaiheiset sävellykset (Kullervo, Karelia-musiikki)

5. Luonto
-luonto eri ilmiöineen oli loppumattoman innoituksen lähde, sillä se nähtiin ihmismielen metaforaksi
-vuodenajat ja päivänhetket
-luonnontilat (tuuli, sade, myrsky jne.)
-flora ja fauna (kasvit, kukat, puut; linnut, ötökät, hyöty- ja villieläimet)
-liminaaliolennot (peikot, nymfit, faunit, vedenneidot jne.): Grieg, Liszt, Debussy, Ravel
-esim.: Tsaikovskin Vuodenajat; Debussyn Faunin iltapäivä; d’Indyn Kesäpäivä vuoristossa; Fallan Öitä Espanjan puutarhoissa
-perhossävellykset Schumannilla, Griegillä

6. Uskonto
-taide sinänsä koettiin hartauden kohteeksi
-lisäksi katolisuuden restauraatio tärkeä: cecilianismi eli etenkin renessanssimusiikin ihannointi (”Palestrina”-tyyli)
-polyfonia, katoliset ja protestanttiset kirkkolaulut sitaatteina
-eskatologiset aiheet
-uskonto lunastavana elementtinä
-esim.: mm. Lisztin ”Palestrina-tyyliset” messut ja pianokappaleet, Brucknerin motetit; koraali lunastavana tai voitokkaana elementtinä Brahmsin 1. sinfoniassa, Mahlerin monessa sinfoniassa, Sibeliuksen 4. sinfonian finaalissa, Lisztin Hunnenschlachtissa; Lisztin Jumalan siunaus yksinäisyydessä

7. Rakkaus, erotiikka
-idealisoitu käsitys rakkauden (Liebe, l’amour, amore, love) lunastavasta voimasta, joka liittyi pääosin miehen pelastumiseen naisen (uhrautumisen) avulla (Goethen Faust: ”das Ewig-Weibliche zieht uns hinan” = ”ikuisesti naisellinen vetää meitä puoleensa”)
-on ennen muuta saksalainen ilmiö Weberistä Wagneriin (Taika-ampuja, Lentävä hollantilainen)
-1800-luvun lopussa erotiikka vahvistui musiikissakin: Jensenin pianosarja Eroticon, samalla otsikolla Griegin, Henriques’n, Sjögrenin pianokappaleet; Wagnerin Tannhäuser, Tristan ja Isolde sekä Parsifal, Massenet’n Hérodiade ja Esclarmonde, Straussin Salome

8. Taiteilija- ja nerokultti
-romanttinen taiteilija käsitettiin originaalineroksi, joka luo vain itsestään käsin mestariteoksia ja on sikäli Luojan seuraaja, vastaavien tekojen suorittaja maan päällä
-taiteilija profeettana, näkijänä ja viestin välittäjänä
-esim. Alkan tyypillinen originellinero, jonka teokset päätähuimaavan vaikeita; Lisztin varhaiset (Apparitions) ja myöhäiset (Bagatelli ilman sävellajia) sävellykset; Straussin Heldenleben; Skrjabinin yli-ihmisteokset Ekstaasin runoelma, Prometheus, Vers la flamme (Tulta kohti)

9. Intiimi subjektiivisuus
-syntyy käsitys eristäytyneestä taiteilijasta, joka kamppailee taiteensa puolesta vailla tarvetta kommunikaatioon, sillä porvarillinen yleisö (Schumann: ”filistealaiset”) ”vihaa” todellista taidetta
-yksinäisyys (Einsamkeit) ja sisäisyys (Innerlichkeit) ydinkäsitteitä, myös maailmantuska (Weltschmerz); vaeltaja-hahmo (der Wanderer)
-ranskalaisella alueella käsitteitä ovat spleen (elämän halveksunta) ja ennui(ikävystyminen), jotka liittyvät pessimistiseen maailmasta vieraantumiseen ja sen torjumiseen, jopa kuoleman kaipuuseen
-laulu- ja pianomusiikki sekä kamarimusiikki vastasivat tähän tarpeeseen
-Chopinin nokturnot, Schubertin Wanderer-aiheiset sävellykset, Schumannin Davidsbündlertänze, Brahmsin Waldeinsamkeit ja myöhäiset intermezzot; Wolfin Verborgenheit; Faurén Spleen-laulu, Chaussonin Serres chaudes -laulusarja

10. Julkisuus ja briljanssi
-toisaalta taiteilijalta edellytettiin estradinäkyvyyttä, viihdyttämistä ja ekstroverttia briljanssia (vrt. Chopin ja Liszt)
-konsertti-instituutio oli 1800-luvun keskeinen musiikkiforum, jonka rinnalle asettuivat tosin Ranskassa salonkimusisointi ja moniaalla kotimusisointi
-sinfoniakonsertti kuoron kera: kantaattisinfoniat, maalliset oratoriot
-ooppera valtavien esiintyjämäärien ja spektaakkeleiden kera: italialainen romanttinen ooppera ja virtuoosinen soololaulu, ranskalainen suuri ooppera (grand opéra) koneistoineen, saksalainen historiallis-mytologinen aateooppera (Wagner)
-Paganinista alkanut virtuoosikultti niin viulussa, sellossa kuin pianossakin
-esim. Bazzini: Peikkotanssi, Vieuxtemps’n ja Wieniawskin soolo- ja konserttoteokset, Alfredo Piattin ja David Popperin sellokappaleet, Lisztin pianotuotanto, ennen muuta sovitukset ja etydit (Transsendentaaliset etydit, sovitus Mendelssohnin Häämarssista)
-Mahlerin oratoriomaiset sinfoniat, Meyerbeerin ja Verdin oopperat

11. Monumentaalisuus, maksimalismi
-sai alkunsa Ranskan vallankumouksen jälkeisessä suurta ja kolossaalista ilmaisua hyödyntävissä kirkko- ja oopperateoksissa: Berliozin Fantastinen sinfonia, Requiem, Te Deum, Troijalaiset
-Wagnerin oopperat
-sama ilmiö siirtyi orkesterimusiikkiin: Mahlerin mammuttisinfoniat, Straussin orkesterimusiikki ja Schönbergin varhaiset orkesteri- ja kuoroteokset

12. Ohjelmallinen vastaan ”absoluuttinen” musiikki
-säveltäjät ja myös filosofit (Kant, Hegel, Schopenhauer) kaipasivat musiikilta liittymistä kulttuurin yhteisten teemojen käsittelyyn, jolloin säveltäjän antamat esitysmerkinnät, otsakkeet, runo/tekstisitaatit ja ohjelmatekstit pyrkivät auttamaan kuulijan havainnon kohdentumista (Berlioz, Schumann, Liszt ym.)
-1850-luvulta eteenpäin syntyi ajattelu, jonka musiikki olisi vain ”absoluuttista” muotojen leikkiä ja etenemistä sävelavaruudessa vailla liittymistä tunne- ja fyysisiin vaikutuksiin (Hanslick)
-esim. Berliozin Fantastinen sinfonia, Lisztin sinfoniset runot (Hamlet jne.), Schumannin otsakkeelliset ja runonsitaatit sisältävät pianoteokset
-absoluuttista pitäisi olla sinfonian, mutta eivät edes Brahms ja Bruckner ole, Mendelssohnista ja Schumannista puhumattakaan
-kamarimusiikki on ehkä eniten ”puhdasta” soitinmusiikkia, mutta siinäkin intiimit, tunnustukselliset ja omaelämäkerralliset sisällöt sekä omistukset kuolleille kollegoille tai omaisille inhimillistävät musiikin

13. Romantiikka vs. realismi
-1800-luvun puolivälissä romanttisen estetiikan rinnalle tuli, ensin kuvataiteissa ja kirjallisuudessa, realismi, myöhemmin naturalismi, joissa ei kaihdettu aiemmin arkaluontoisina tai liian arkipäiväisinä ajateltujen sisältöjen käsittelyä
-ooppera oli kenties tässä suhteessa avoimin areena, mutta myös realistiset piano- ja orkesteriteokset: Musorgski (Boris Godunov, Näyttelykuvat), Bizet (Carmen), Carpentier (Louise), Puccini (Boheemielämää, Tosca, Lännen tyttö, Viitta), Alkanin Le chemin de fer(Rautatie)

Takaisin ylös