LONTOO
Lontoossa muusikoita työllistivät kuningashovin lisäksi muut aateliset, teatterit, kirkot, huvipuistot ja tavernat. Kaupungissa oli vuonna 1750 noin 700.000 asukasta. Julkinen konserttielämä alkoi jo 1700-luvun alkupuolella, jolloin tärkein konserttisali oli Hickford’s Room, jossa alkoivat 1729 julkiset tilauskonsertit. Seuraavan merkittävän etapin muodostivat J. Chr. Bachin ja C. F. Abelin 1765 aloittamat tilauskonsertit ensin Carlisle Housessa, myöhemmin Hannover Square Rooms’ssa, jossa niitä jatkoivat (1775–) nimellä Professional Concerts Cramer, Clementi ja Salomon ja jossa myös Haydn vieraili. Concert of Ancient Music aloitti toimintansa 1776, ja Noblemen’s Subscription Concerts 1791, jonka vastapainona toimi 1780-luvulla Amateurs’ Concert -organisaatio. Royal Academy of Music aloitti 1822 musiikin ammattilaisten kouluttamisen.
Musiikkikustantamista hallitsi 1700-luvun ensipuoliskolla John Walsh, isä ja poika, ja vuosisadan toisella puoliskolla syntyi muitakin firmoja, kuten John Johnson, Bremner, Welcker, Preston, Thompson ja James Longman. 1800-luvun alussa perustettiin nykyisinkin tunnetut kustannustalot Boosey, Chappell, Cramer ja Novello. Pianonrakentajista tärkeimpiä olivat John Broadwood (1773–), Stodart (7716–), Erard (1786–) sekä Clementi yhdessä muiden kanssa (1802–).
William Boyce (1710–1779) teki muodoltaan konservatiivisia, osin Händel-kaikuisia ja konserttomaisia, mutta melodisesti ja rytmisesti tuoreita sinfonioita.
Carl Friedrich Abel (1723–1787) oli saksalaissyntyinen gambisti ja säveltäjä, joka asettui Lontooseen 1759–60. Hän oli isänsä lisäksi Bachin oppilas, jonka säveltämät kolmiosaiset sinfoniat (n. 1760) ovat vieläkin vaikuttavia.
J. Chr. Bach
J. Chr. Bachin (1735–1782) Lontoon sinfonioissa yhdistyy italialainen oopperatyyli mannheimilaiseen häikäisevyyteen. Sinfonioista monet ovat ooppera-alkusoittoja. Six Favourite Ouvertures in 8 Parts For Violins, Hoboys, Frenc Horns with a Bass for the Harpsicord and Violoncello (1763) ovat kaikki ooppera-alkusoittoja tempokaavassa nopea–hidas–nopea: nro 1 Orione, nro 2 La calamita de’ cuori, nro 3 Artaserse, nro 4 Il tutore e la pupilla, nro 5 La cascina, nro 6 Astarto (= Alessandro nell’Indie). Nämä ilmestyivät myös klaveerisovituksina.
Bach julkaisi myös toisen pääsääntöisesti ooppera-alkusoittoja sisältävän opuksen 18 Six Grand Overtures (n. 1782): nro 2 perustuu Lucio Silla -alkusoittoon (1776), nro 3 on Endimione-alkusoitto (1772), nro 4 käyttää pääosin Temistocle-alkusoittoa (1772) ja nro 6 perustuu oopperaan Amadis de Gaule (1779).
Bach sävelsi yhteensä yli 40 sinfoniaa/alkusoittoa, joissa hän on lajin tärkeimpiä kehittäjiä ennen Mozartia. Niistä op. 3 (1765), op. 6 (Amsterdam, 1770) ja op. 8 (Amsterdam, n. 1776) sisältävät kukin kuusi konserttisinfoniaa peruskokoonpanolle jouset sekä kaksi oboeta/huilua ja kaksi cornoa. Suppeampia kokoelmia ovat Trois Simphonies op. 9 (Haag, 1773) sekä Deux sinfonies à grand orchestre niinikään op. 18 (Amsterdam, n. 1785). Sinfonioista Amsterdamin opus 18 käsittää jo suuremman orkesterin eli kaksi huilua, kaksi oboeta, kaksi fagottia ja kaksi cornoa jousien lisäksi; opuksen 18 kuuden alkusoiton sarjassa lisäksi mukana on kaksi klarinettia, kaksi trumpettia ja patarummut.
Seuraavassa ajalle tyypillinen kolmiosainen alkusoitto (= sinfonia) oopperaan Adriano in Siria (Hadrianus in Siria, 1765):
William Herschel (1738–1822) oli englantilainen urkuri, viulisti ja oboisti, säveltäjä ja orkesterinjohtaja, joka sävelsi 24 kolmiosaista galanttia sinfoniaa (1760–64) ja muuta soitinmusiikkia (1759–70) merkittävän astronomitoiminnan rinnalla, jonka tuloksena hän löysi kahdeksan komeettaa.
Samuel Wesley (1766–1837) oli urkuri ja maansa tärkeimpiä klassisen ajan säveltäjiä. Hänen kynästään lähti kirkkomusiikin lisäksi neljä sinfoniaa (1784–1802), kaksi cembalokonserttoa, kahdeksan viulukonserttoa, kolme jousikvartettoa ja muuta kamarimusiikkia sekä klaveeriteoksia. Sinfonioista merkittävin on Haydnin “Lontoon”-sinfonioista vaikutteita saanut neliosainen B-duuri-sinfonia (1802).
Ferdinand Ries 
Ries (1784–1837) toimi Beethovenin oppilaaana, sihteerinä ja kopistina (1801–04). Esiinnyttyään eri puolilla Keski-Eurooppaa ja Skandinaviaa hän jäi Lontooseen pitkäksi aikaa (1813–24). Hän sävelsi kahdeksan Beethoven-vaikutteista sinfoniaa (1811–35). Sinfonia nro 3 Es, op. 90 (1815, julk. 1825) antaa mahdollisuuden tarkastella oppilaan ja opettajan välistä suhdetta molempien Es-duuri-sinfonioissa. Ohessa ajalle tyypillinen yhtyesovitus Riesin sinfoniasta nro 3 ensiviulun stemman alusta.
PARIISI
Pariisi oli Euroopan suurin metropoli: vuonna 1750 siellä oli lähes miljoona asukasta. Lähtökohtana pariisilaiselle konserttielämälle oli kuuluisa Concert spirituel -sarja (1725–90) orkestereineen, jossa aikansa kuuluisat muusikot ja säveltäjät esiintyivät ja jolle mm. Haydn ja Mozart sävelsivät. Muita konserttiorganisaatioita olivat Concert Italien (1726-), Concert Français (1727-) ja Concert des Amateurs (1769-). Myös aristokraatit olivat merkittäviä konserttien järjestäjiä: Le Riche de La Pouplinière oli heistä kuuluisin konserteillaan (1731–62); lisäksi mm. Louis François de Bourbonilla oli loistava orkesteri (1761–71).
Musiikin kaivertajia ja julkaisijoita Pariisissa oli lukuisia: Sieber, Boivin, La Chevardière sekä myöhemmin Pleyel, Erard, Gaveaux, Imbault, Leduc jne. Soitinrakentajista tärkeimmät olivat Erard ja Pleyel. Valtion konservatorion perustaminen 1795 professoreineen oli merkittävä askel musiikkielämän ammatillistamisessa vallankumouksen jälkeen: 1796 oppilaita oli 351 ja opettajia 115; oppikirjojen tuottaminen ja ohjelmistojen muodostuminen alkoivat samalla.
Musiikkikritiikkiä harrastettiin jo varhain, 1791 lähtien Journal des débats -lehdessä. Correspondance des amateurs musiciens toimi 1802–05 ja La revue musicale 1827–35, kunnes syntyi La revue et gazette musicale de Paris (1835–80).
L.-G. Guillemain (1705–1770) julkaisi 6 triosinfoniaa kahdelle viululle ja bassolle (1740), jotka ovat ensimmäiset ranskalaiset sinfoniat.
François-Joseph Gossec
Gossec (1734–1829) on kuuluisin ranskalainen sinfonikko, joka sävelsi noin 60 sinfoniaa (1755–90), joilla hän on eräs sinfonian ”isiä” Haydnin ohella. Hän sekä vaikutti Beethovenin sinfoniatyyliin että sai itse tältä vaikutteita. Gossec sävelsi ensimmäisen ”metsästyssinfonian” Simphonie de chasse (n. 1773).
Henri-Joseph Rigel (Wertheim 1741–Pariisi 1799) oli saksalaissyntyinen, joka teki Pariisissa varsinaisen uransa (1767–). Siellä häneltä esitettiin ensi kertaa sinfonia Concert Spirituel -sarjassa 1774, ja hänen oratorionsa saivat suuren menestyksen. Hän oli 1700-luvun viimeisellä neljänneksellä Pariisin tärkeimpiä muusikoita. Hän keskittyi loppuvaiheessa enemmän soitinmusiikkiin ja sävelsi piano-, kamari- ja orkesterimusiikkia, jota valmistui 20 teoksen verran: seitsemän sinfoniaa (1767–86) ja soolokonserttoja.
Simon Le Duc (1742–1777) oli liian varhain kuollut “Ranskan Mozart”, Concerts spirituels -sarjan ensiviulisti. Kolmiosaisissa kolmessa sinfoniassaan ja kolmessa orkesteritriossaan op. 2 hän yhdisti mannheimilaisuutta, ranskalaisuutta ja jopa Sturm und Drangia.
Giuseppe Maria Cambinista (n. 1746–1825) on kotoisin Livornosta, mutta ensimmäinen varmuudella tiedetty seuraava tosiasia on, että hän soitti 1767 alttoviulua kvartetissa Pietro Nardinin, Filippo Manfredinin ja Luigi Boccherinin kanssa. Saavuttuaan Pariisiin noin 1770 hän löi itsensä läpi 20:n symphonie concertanten kokoelmalla (1776), joka tyydytti yleisön makua. Hän sävelsi niitä noin 84, joista 28 on säilynyt; ne samoin kuin sinfoniatkin, joita on olemassa yhdeksän (julk. 1785–86), ovat yhdistelmä sulavaa galanttia ja täysklassista dramatiikkaa.
Ignaz Pleyel (1757–1831) oli wieniläissyntyinen Vanhalin ja Haydnin oppilas, joka oleskeli noin 1780–1795 Italiassa, Saksassa ja Englannissa, kunnes hän asettui 1795 Pariisiin musiikkikauppiaaksi ja säveltäjäksi. Pleyel kirjoitti 41 sinfoniaa ja runsaasti kamarimusiikkia. Musiikissaan hän on Haydn-tyylinen säveltäjä, joka oli vuoden 1800 paikkeilla Euroopan suosituin säveltäjä, sillä hän julkaisi musiikkiansa noin 2000 edition verran kaikkialla Amerikka mukaan lukien.
É.-N. Méhul
Étienne-Nicolas Méhul (1763–1817) tuli Ardenneilta 1779 Pariisiin, jossa hän julkaisi 1780-luvulla kaksi klaveerisonaattikokoelmaa, toisen optionaalisen viulun kera. Hän osallistui konservatorion toimintaan (1795-). Méhul sävelsi viisi teatterimaista sinfoniaa (julk. 1809–10), joissa kuuluu yhtäällä Haydn-, Mozart- ja Beethoven-vaikutteita, toisaalta Mendelssohn- ja Schumann-ennakointeja. Musiikki on harmonian ja orkesterin suhteen rohkeaa ja edistyksellisyyttä, jos kohta ei ajatuksiltaan yhtä keskittynyttä ja voimallista kuin Beethovenilla. G-molli sinfonian nro 1 (1808/09) avaus:
Anton/Antonín Reicha (1770–1836) oli böömiläissyntyinen Beethovenin ikätoveri ja ystävä, joka teki elämäntyönsä Pariisissa (1799-) säveltäjänä ja opettajana. Hänen kamarimusiikkituotantonsa on laaja ja sisältää erityisen hienoa puhallinmusiikkia. Vahvoja, klassis-esiromanttisia sinfonioita valmistui 15 (1800-24).
Kirjallisuutta
Olleson, Philip 2003. Samuel Wesley. The Man and His Music. Woodbridge: The Boydell Press.
Prod’homme, J. G. 1949. François-Joseph Gossec (1734–1829). Paris: La Colombe.