Siirry sisältöön

Böömiläisiä, iberialaisia ja skandinaavisia sinfonikkoja
24.4.2013 (Päivitetty 26.1.2020) / Murtomäki, Veijo

Böömiläisiä sinfonikkoja

Useimmat böömiläismuusikot asettuivat Mannheimiin tai Wieniin, mutta heitä riitti muuallekin, mm. Berliiniin (F. Benda) ja Gothaan (G. Benda).

Josef Mysliveček

Mysliveček (Praha 1737–Rooma 1781) oli “Böömin Mozart”, joka italianisoitui (1763–) ja sävelsi menestysoopperoita (mm. Bellerofonte; Napoli 1767) Italiassa, joskaan myöhäinen Armida (1779) ei enää onnistunut (oopperoita hänellä on kaikkiaan 23). Myslivecekiltä on säilynyt kuusi sinfoniaa (1760), jotka ovat galanttisuudessaankin vereviä teoksia. Mozart tapasi hänet 1770 Bolognassa sekä myöhemmin 1777 Münchenissä, kun Myslivecek oli jo sairas mies.

Melko varhainen B-duuri-sinfonia edustaa mukavan sulavaa mannheimilaisen tyylin ja italialaisittain laulavan allegro -tyylin yhdistelmää:

Anton/Antonio Rösler/Rosetti

Böömiläissyntyinen Anton Rösler (n. 1750–1792) , joka otti italialaisnimensä Antonio Rosetti noin 1773, työskenteli Swaabiassa ja Mecklenburgissa Saksassa. Sinfoniat sijoittuvat Mozartin läheisyyteen; g-molli-sinfonia (1787) kuuluu klassikoiden parhaimmistoon. Rosetti sävelsi yli 20 sinfoniaa. Hän on neliosaisissa sinfonioissaan parhaimmillaan originaali ja dynaaminen säveltäjä. Ohessa näyte F-duuri-sinfonian op. 13/1 (1784-5) avausosasta.

Sinfoniat sijoittuvat Mozartin läheisyyteen; g-molli-sinfonia (1787) kuuluu klassikoiden parhaimmistoon. Seuraavassa g-molli-sinfonian avaus:
Franz Xaver Dussek (1731–99) oli siitä harvinainen böömiläissäveltäjä, että hän toimi paljon myös Prahassa, jonka musiikkielämän keskeisnimi hän oli, joskin hän vaikutti myös Wienissä. Hän ystävystyi sopraanovaimonsa kautta Mozarteihin ja osallistui Figaron häiden esityksen valmisteluihin Prahassa. Leopold epäili Dussekin huonoa vaikutusta Wolfgangiin, sillä tämä havaitsi Dussekin tulevan hyvin toimeen Prahassa vapaana muusikkona. Dussekin sinfoniat ovat 1760-70-luvuilta, ja ne ovat mainiota teoksia puhaltimineen sekä kansanmusiikkivaikutteineen.

Luka Sorkočević (1734–89) oli kroatialainen, Dubrovnikissa vaikuttanut säveltäjä, jonka kolmiosaiset sinfoniat (1750–70) ovat elävää, kansanomaista ja melodiikan ilmeikästä musiikkia.

Iberialaisia sinfonikkoja

Carlos Baguer (1768–1808) oli katalonialainen (Barcelona) säveltäjä, joka yhdisteli Haydn-vaikutteita espanjalaisiin piirteisiin. Hän kirjoitti 19 sulavaa sinfoniaa.

Juan Crisóstomo de Arriaga

Arriaga (1806–1826), ”Espanjan Mozart”, syntyi Bilbaossa ja oli suurlahjakkuus, joka siirtyi 1821 Pariisiin opiskelemaan ja ehti kirjoittaa oopperan, kaksi alkusoittoa, sinfonian d (Mozart- ja Beethoven-vaikutteita) sekä kolme jousikvartettoa (1824), joissa on jopa esiromanttisia piirteitä (Schubert, Mendelssohn). Alkusoitto oopperaan Los esclaves felices (Onnelliset orjat, 1820) on suosittu teos, vaikka itse ooppera ei ole säilynyt.

Hiljakkoin häneltä on saatu käyttöön neliosainen sinfonia suurelle orkesterille (n. 1824) jonka ensiesitys oli 1888:

João Domingos Bomtempo (1775–1842) oli portugalilaispianisti- ja säveltäjä, ”Portugalin Beethoven”, jonka kaksi sinfoniaa (1810) ja kuusi pianokonserttoa (1804-) ovat Mozartin ja Beethovenin välimaastossa.

Skandinaavisinfonikkoja

Johann Ernst Hartmann (Gross Glogau 1726–Kööpenhamina 1793) oli sleesialaissyntyinen (nyk. Puola) säveltäjä, josta tuli 1766 muusikko Tanskan hoviin ja parin vuoden päästä sen musiikinjohtaja. Hän oli merkittävä Singspiel-säveltäjä, mutta myös klaveeri- ja orkesteriteoksia on säilynyt. Tuotannon määrästä ei ole tietoa, sillä suuri osa siitä tuhoutui Kööpenhaminan Christianborgin linnan palossa. Neljä sinfoniaa on säilynyt: neliosainen D-duuri-sinfonia julkaistuna (Amsterdam, 1770) ja kolme muuta, kolmiosaista sinfoniaa käsikirjoituksena Oslossa. Niissä kuuluu mannheimilaisten vaikutus ja varhaisen Haydnin läheisyys.

C. E. Friedrich Weyse (1774–1842) oli saksalaissyntyinen säveltäjä, joka asettui Tanskaan, ja sävelsi seitsemän, loppupäästä romanttisiakin sävyjä saavaa sinfoniaa. Ohessa avausosan johdannon ja nopean vaiheen alut c-molli-sinfoniasta nro 6 (1798/1800).

Joseph Martin Kraus

Kraus (1756–1792), “Ruotsin Mozart”, oli saksalaissyntyinen, 1778 ruotsalaistunut (ooppera)säveltäjä, jota Gluck ja Haydn arvostivat ja joka kirjoitti 15 sinfoniaa (12 säilynyt), kolme alkusoittoa, yhdeksän jousikvartettoa ym. kamarimusiikkia. Musiikissa on Mannheimin koulun vaikutus tuntuvilla, ja siitä löytyy jopa varhaista romanttista tunteilua. Haydn sanoi, että sinfoniaa (1783) ”tullaan pitämään tulevina vuosisatoina mestariteoksena … vain harvat osaavat säveltää jotain vastaavaa”.

Noin 15 ja yllättävän monen mollisinfonian joukkoon kuuluu alaotsakkein varustettuja: ”Sinfonia per la chiesa” tai ”Riksdagssymfon” (1789) ja ”Symphonie funèbre” (1792) Kustaa III kuoleman johdosta. Krausin cis-molli-sinfonia (1782) on herättänyt ihastusta rohkealla sävelkielellään ja sävellajivalinnallaan, sillä se on toinen tuon sävellajin mollisinfoniasta (toinen on Haydnin):

 

Friedrich Ludwig Aemelius Kunzen (1761–1817) oli lyypekkiläissyntyinen, Kööpenhaminassa ensin 1785–89, jolloin esitettiin hänen oopperansa Holger danske (1789), ja lopullisesti (1795–) vaikuttanut säveltäjä. Neliosainen g-molli-sinfonia (1795) on Mozart-vaikutteinen; ohessa 1. osan 1. repriisin keskeltä partituuriaukema:

 

Joachim Nicolas Eggert

Eggert (1779–1813) oli Rügenissä syntynyt, Schwerinissä työskennellyt viulistisäveltäjä, joka kiinnitettiin 1803 ruotsin Kuninkaalliseen orkesteriin, 1808– hovikapellimestariksi. Hän esitteli tukholmalaisyleisölle kapellimestarina Beethovenin sinfonioita (1808–), Haydnin oratorioita ja Mozartin Taikahuilun.

Hän sävelsi tuona aikana neljä sinfoniaa, yksi jäi keskeneräiseksi. Sinfonia g-molli (1806) on omistettu Anders Fredrik Skjöldebrandille (1757–1834); hän oli ruotsalainen kenraali, kreivi ja taiteilija, joka soti Kustaa III:n joukoissa Venäjää vastaan sekä osallistui Napoleonin sotaan ja Norjan sotaretkeen. Hän toimi myös Ruotsin akatemian, Kuninkaallisen tiede- ja musiikkiakatemian johtajana. Mutta lisänimenä aiemmin käytetty ”Skjöldebrand” on erhe, sillä sinfonia ei kuvaa Ruotsin mahtiherraa. Sinfonian c-molli (1810?) lisänimenä on Krieg und Frieden (Sota ja rauha); sillä sinfonia valmistui Kaarle XIII:n epäonnisen sodan ja Kustaa IV Adolfin kuninkaaksi tulon jälkeen. Seuraavassa c-molli-sinfonian, Symphonie a grande Orchestre, avaussivun suurta ilmettä:

Georg Gerson (1790–1825) oli tanskalaissäveltäjä Kööpenhaminassa, ja häneltä on säilynyt neliosainen Es-duuri-sinfonia (1813), joka on Mozartin viimeisen sinfonian kokoonpanoa käyttävä teos. Lisäksi hän sävelsi alkusoittoja, viulukonserton, jousikvartettoja ja lauluja.

Takaisin ylös