Hymni
Hymnin synty
Kirkkoisä Ambrosiuksen (n. 340-397) lännessä käyttöön ottama, idästä omaksuma ja kansanomainen hymni oli vapaasta uskonnollisesta runoudesta ja säkeistömäisestä sävellyksestä syntynyt muoto, joka toi luovuutta hetkipalveluksiin.
Tosin jo ennen Ambrosiusta Poitiersin piispa Pyhä Hilarius (315-67) oli kirjoittanut hymnejä nimenomaan areiolaisia vastaan, vaikkakaan hänen oppineita ja vaikeita säkeitään ei koskaan käytetty liturgiassa.
Kirkkoisä Augustinuksen mukaan “hymni on Jumalan ylistystä laulun avulla”. Hän kertoo Tunnustuksissaan, kuinka Ambrosius kamppaillessaan keisarinna Justinaa ja hänen areiolaisia kannattajiaan vastaan toi Milanoon syyrialaisen hymnilaulun:
Areiolaiseen harhaoppiin liittynyt Justina vainosi Sinun pyhää palvelijaasi Ambrosiusta. Uskova seurakunta valvoi kirkossa, valmiina kuolemaan piispansa, Sinun palvelijasi kanssa. Silloin otettiin käytäntöön itämainen tapa veisata hymnejä ja virsiä, ettei kansa väsyisi ja menehtyisi huoleen. Ja siitä aina nykypäiviin saakka on se tapa melkeinpä kaikissa Sinun seurakunnissasi säilynyt ja sitä on seurattu ympäri maanpiiriä.
Milanosta hymnilaulu eteni Ranskaan, Espanjaan ja Pohjois-Afrikkaan. Jopa Rooman paavi Gelasius (k. 496) kirjoitti joitain hymnejä “Ambrosiuksen tyyliin”. Benediktuksen luostarisäännön mukaan niitä laulettiin kaikissa rukoushetkissä.
Hymnien suosio oli niin suuri, ettei edes Gregorius saanut torjuttua niitä Bragan konsiilissa (563). Toursin konsiili (567) avasi hymnien lisäksi oven kaikille teksteille, joiden kirjoittaja oli tunnettu. 1000-1100-luvuilla hymnit pääsivät jopa roomalaisiin liturgiakirjoihin.
Hymnejä ja hymnikirjoittajia
Augustinuksen mukaan Ambrosius kirjoitti neljä hymniä, joista tunnetuimpia ovat
- Deus creator omnium (Herra kaiken luoja), joka on tyypillinen säännöllisessä jambi-poljennossaan, säkeistöjensä nelisäkeisyydessään sekä säkeidensä kahdeksantavuisuudessaan
- Aeterne rerum conditor (Ikuinen maailman luoja)
- Veni redemptor gentium (Tule pakanoiden vapahtaja)
Deus creator omnium
Hymni Te Deum (Sinua ylistämme).
Myöhempiä tunnettuja hymnejä, joita on käytetty moniäänisten sävellysten lähtökohtina ainakin 1900-luvun alkuun saakka, ovat:
- Veni Creator Spiritus (Tule luoja henki) on mahdollisesti Ambrosiuksen tai Hrabanus Mauruksen (k. 856) laatima hymni.
- Te Deum (Sinua ylistämme) on ehkä ambrosiaanista tai gallialaista alkuperää. Sen tekijäksi on arveltu myös Pyhää Niketas Remesianalaista (fl. n. 400).
- Pange lingua (Sepitä kieli) on Venantius Fortunatuksen (n. 540-n. 600) käsialaa, samoin
- Vexilla regis prodeunt (Kuninkaan liput kohoavat esiin). Nämä ovat kaksi liturgiaan päässyttä voittoisaa ristihymniä.
- Quam glorifica (Oi kuinka kunniakas) on Hucbaldin (k. 912) säveltämä hymni.
Veni Creator Spiritus
Vexilla regis
Pange lingua
Pange lingua
| Pange, lingua, gloriosi Corporis mysterium, Sanguinisque pretiosi, quem in mundi pretium fructus ventris generosi ex effudit Gentium. |
Sing, my tongue, the Savior’s glory, of His flesh the mystery sing; of the Blood, all price exceeding, shed by our immortal King, destined, for the world’s redemption, from a noble womb to spring. |
| Nobis datus, nobis natus ex intacta Virgine, et in mundo conversatus, sparso verbi semine, sui moras incolatus miro clausit ordine. |
Of a pure and spotless Virgin born for us on earth below, He, as Man, with man conversing, stayed, the seeds of truth to sow; then He closed in solemn order wondrously His life of woe. |
| In supremae nocte coenae recumbens cum fratribus observata lege plene cibis in legalibus, cibum turbae duodenae se dat suis manibus. |
On the night of that Last Supper, seated with His chosen band, He the Pascal victim eating, first fulfills the Law’s command; then as Food to His Apostles gives Himself with His own hand. |
| Verbum caro, panem verum verbo carnem efficit: itque sanguis Christi merum, et si sensus deficit, ad firmandum cor sincerum sola fides sufficit. |
Word-made-Flesh, the bread of nature by His word to Flesh He turns; wine into His Blood He changes; what though sense no change discerns? Only be the heart in earnest, faith her lesson quickly learns. |
| Tantum ergo Sacramentum veneremur cernui: et antiquum documentum novo cedat ritui: praestet fides supplementum sensuum defectui. |
Down in adoration falling, Lo! the sacred Host we hail; Lo! o’er ancient forms departing, newer rites of grace prevail; faith for all defects supplying, where the feeble senses fail. |
| Genitori, Genitoque laus et jubilatio, salus, honor, virtus quoque sit et benedictio: procedenti ab utroque compar sit laudatio. |
To the everlasting Father, and the Son who reigns on high, with the Holy Ghost proceeding forth from Each eternally, be salvation, honor, blessing, might and endless majesty. |
| Amen. Alleluja. | Amen. Alleluia. |
Trooppi
Uusia lajeja
Mahdollisesti osittain hymnin vaikutuksesta syntyi myöhemmin messun sisälle kaksi uutta muotoa: trooppi ja sekvenssi. Niiden synty merkitsi jossain mielessä lauluperinnön rappiota, aiempien rikkaasti melismaattisten ja rytmeiltään vapaiden laulujen väistymistä syllabisten, rytmisesti säänneltyjen melodioiden tieltä.
Toisaalta karolingisen ja Ottojen ajan luostariyhteisöissä ei voinut ajatella tyydyttävän ylhäältä annettujen muotojen pelkkään omaksumiseen ja säilyttämiseen. Luovuutta oli ja sen tuloksena syntyi hymnin lisäksi muitakin uusia laululajeja.
Trooppien synty ja määritelmiä
Termi trooppi oli käytössä jo antiikissa, jossa se tarkoitti tiettyyn tekstiin ja melodiaan liittyvää ilmaisu- ja esitystapaa, kokonaista laulullista idiomia. Eräs merkitys oli “melismafragmentti melodian koristamiseksi”.
Voidaan käyttää myös termiä tropeeraus, joka tarkoitti keskiajalla kaikenlaisia mukailuja eli parafraaseja sekä lisiä ja interpolaatioita, väliin laittamisia, säännönmukaisiin messuteksteihin.
Eräs tavallinen määritelmä “troopit ovat lauluja, jotka muodostavat johdannon, väliintuonnin tai lisäyksen joko roomalaisen messun tai hetkipalveluksen liturgiseen lauluun” unohtaa musiikkitekniikat sekä tekstittömät troopit ja lisä-melismat.
Erään tarinan mukaan St. Gallenin luostarin munkki Tuotilo (k. 915) olisi keksinyt melismaattisten sävelmien tekstittämisen, mutta näitä esiintyi myös bysanttilaisessa, ambrosiaanisessa ja mozarabisessa riitissä.
Trooppien tehtävä
Trooppi Gloria Spiritus et alme.
Troopit olivat alun perin runomuotoisia tekstilisiä neumaattisiin ja melismaattisiin messun osiin, Kyrieen, Gloriaan, graduaaliin jne. Troopilla oli kiinteä suhde sen musiikkinumeron tekstiin, johon se oli lisäys: mm. Kyrie-trooppi, Halleluja-trooppi jne. Koska Kyrie ja Agnus Dei ovat myöhään messuun otettuja osia, niihin liittyi trooppeja alusta lähtien.
Myöhemmin teksti- ja melodialisät keksittiin samanaikaisesti ja syllabisia tekstejä lisättiin kaikenlaisiin melismoihin ja osiin. Tunnetuimpia trooppeja on Kyrie fons bonitatis (Kristus hyvyyksien lähde) ja heksametrinen Kyrie-trooppi Cunctipotens genitor Deus (Kaikkivoipa luoja Jumala). Niminä esiintyvät prosula, laudes (Gloria-trooppi), verba, carmina, preces jne.
Trooppien luokitus
Jacques Chailley (L’école musicale de Saint-Martial de Limoges jusqu’à la fin du Xie siècle; Giulio Cattin: Music of the Middle Ages I) on jakanut troopit kuuteen luokkaan:
- Sovittamistroopit: teksti sovitetaan melodiaan sitä muuttamatta.
- Kehitystroopit: sovittamisen ohella melodiaa laajennetaan; prosa.
- Välilisäystroopit: liturgisen tekstin väliin lisätään uusia, myös melodisia osia (esim. Ave verum aloitti elämänsä Sanctuksen ja Puer natus jouluintroituksen trooppina).
- Kehystroopit: alku- ja loppulisät, jotka alkavat usein sanoilla hic, nunc, hodie jne. Liturgiset näytelmät ovat syntyneet pääsiäis-introituksen johdantona.
- Täydennystroopit: kun kehystroopit itsenäistyivät menetettyään yhteyden alkuperäiseen yhteyteen. Conductus-laji ja versus eli säemuotoinen kappale
- Korvaustroopit: kommentoinnin ja koristelun sijaan korvattiin alkuperäinen jakso tai teos uusilla muodosteilla, joissa saatettiin viitata alkuperäisteokseen. Versukset, jotka sisällyttivät itseensä Benedicamus Domino ja Deo gratias -numerot ja joista tuli pitkiä, monisäkeistöisiä sävellyksiä laudeksien ja vespereiden päätöksiin.
Sekvenssi
Sekvenssin synty ja kukoistus
Sekvenssi Victimae paschali 1000—1100-luvulta. Codex 366 Einsiedeln.
Termi sequentia esiintyy ensi kerran Amalariuksen Liber Officialisissa (ennen 830), jossa kerrotaan alleluiaan liittyen mieltä voimakkaasti koskettavista melodioista: “tämä iloinen melodia [jubilatio], jota laulajat kutsuvat sequentiaksi”.
Sekvenssi (lat. sequor = seurata) eli prosa tai prosula syntyi tarinan mukaan, kun munkki Notker Balbulus (840?-912) keksi lisätä Alleluian ”-ia”-tavun pitkälle melismalle uuden syllabisen tekstin melodiakulun muistamisen helpottamiseksi. Notker kertoo tarinan tämän 40 sekvenssiä sisältävän Liber Hymnorum -kokoelman (Hymnikirja; 880-84) esipuheessa. Niitä ei ole kuitenkaan varustettu melodioin, joten laulamiseen on käytetty joko alleluia-sävelmiä tai populaarilauluja.
Toinen teoria on se, että sekvenssi olisi bysanttilaista lainaa, sillä nunna Kassialta (800-luku) on säilynyt 49 sävellystä, jotka noudattavat paralleelirakennetta sekä riimikaavaa. Stikiira-sävelmien rakenne on aa bb cc d. Kassian tunnetuin sävellys on Augustus-kuningas.
Vähitellen sekvenssistä tuli oma vapaa muotonsa, joita keksittiin runsaasti. Niiden suhde maalliseen musiikkiin oli kiinteä ja päinvastoin. Muodoksi vakiintui a bb cc dd … n, jossa aina kaksi isosyllabista, tavuluvultaan samaa, tekstijaksoa / riviä eli copulaa käytti samaa melodiajaksoa. Kokonaisuudesta muodostui tällöin hyvinkin eripituisten riviparien muodostama ketju. Sekvenssi on siten sukua maallisille lai-, estampie- ja conductus-lajeille.
Victimae paschali laudes
Sekvenssin kukoistusaikaa oli 850-1150. Tunnetuin sepittäjä on pariisilaismunkki Adam de Saint Victor (1110-1192). Hän laati noin 50 sekvenssiä, jotka noudattavat riimiparisäemuotoa.
Myöhemmin sallitut sekvenssit
Sekvenssit kiellettiin Trenton kirkolliskokouksessa (1545-63) niiden suuren kansansuosion vuoksi. Niistä säilytettiin vain viisi.
- Victimae paschali laudes (Pääsiäisen uhria ylistä) on keisari Konrad II:n kappalaisen Wipon (n. 1050) sävellys.
- Veni Sancte Spiritus (Tule Pyhä Henki) helluntaiksi on mahdollisesti paavi Innocentius III:n 1100-luvulla laatima.
- Dies irae (Vihan päivä) pyhäinpäiväksi on Tuomas Celanolaisen (k. n. 1250) käsialaa.
- Lauda Sion Salvatorem (Ylistä Siion Vapahtajaa) Kristuksen Ruumiin juhlaan lienee Tuomas Akvinolaisen tekemä. Se on 1200-luvun teksti 1100-luvun vaihteen melodiaan.
- Stabat mater (Seisoi äiti) lisättiin 1727 kaanoniin. Se on Jacopo da Todin (k. 1306) laatima.
Veni sancte spiritus
Dies irae
Stabat Mater
Riimi-officium
Liturgian lisistä kasvoi myös riimi-officium. Se syntyi, kun uusi riimitetty ja säännölliseen poljentoon perustuva aksentoitu laulu vaikutti juhla- ja pyhimyspäivien officiumien sisältöön. Jo frankkien kuninkaan Kaarle Kaljupään (860-880) antifonariumissa oli joukko antifoneja ja responsorioita riimimuodossa.
Pyhän Henrikin messu
Vähitellen riimi valtasi koko officiumin, kun kaikki tekstit tehtiin säemuotoon. Syntyi tavallaan officiumin ”libretto”. Usein tällaista hetkipalvelusta yhdisti jokin teema, lähinnä pyhimyslegenda aiheenaan esimerkiksi Pyhän Antoniuksen tai Pyhän Franciscuksen elämä, jolloin officiumista tuli laulettu sankaritarina, ”laulusarja”. Nimenä oli usein historia.
Tosin täytyy muistaa, että myös messu ajateltiin keskiajalla draamaksi, minkä Kristuksen elämän tapahtumat (joulu ja pääsiäinen eritoten) helposti tarjosivat. Näin ollen kertomuksellinen ja juonellinen sisältö oli läsnä liturgiassa muutoinkin vahvasti. Termit officium sepulchri (hautajaishetkipalvelu) ja officium stellae (tähtihetkipalvelu) viittaavat dramatisoituihin hetkipalveluksiin
Kertovia, jopa dramaattisia officiumeja laadittiin kaikkialla Euroopassa erityisesti 1200-1500-luvuilla, kunnes Trenton kirkolliskokous kielsi tämänkin osana roomalaista riittiä.
Le Manuscript du Puy
Uuden vuoden officium Puy-en-Velayn katedraalista 1100-1500-luvuilta on eräs harvinainen säilynyt hetkipalveluksen juhlava käsikirjoitus. Siinä liturgista materiaalia on täydennetty keskiaikaisilla lauluilla (psalmeilla ja hymneillä).
Sen toinen osa sisältää jo polyfonisia osia: kaksiäänisiä kirkkolauluja (conductuksia) sekä monofonisten laulujen neliäänisiä sovituksia 1500-luvulta.
Liturginen draama
Pääsiäisen ja joulun kertomukset
Kirkkonäytelmä syntyi pääsiäispäivän liturgian troopeista, kun niihin lisättiin myöhemmin puheosuuksia, hymnejä ja populaarilauluja, soitinosuuksia ja joskus myös kansankieltä.
Lähtökohtana toimi 900-luvun lopun pääsiäisaamun dialogi: ”Quem quaeritis in sepulchro, o Christicole?” (Ketä etsitte haudasta, oi kristityt?), johon vastaus kuului ”Ihesum Nazarenum crucifixum, o celicole” (Ristiinnaulittua Jeesus Nasaretilaista, oi taivaallinen). Vanhin säilynyt käsikirjoitus siitä löytyy Winchester-tropariumista (n. 980), vaikkakin Limoges’n Pyhän Martialis’n luostarin käsikirjoitus (n. 920) sisältää jo enkelin ja Marian keskustelun musiikin kera.
Tämä kohtaus laulettiin pääsiäisaamun matutina-hetkipalvelukseen lopussa. Se päättyi Te Deumiin, kuten lähes kaikkia liturgiset draamat tekevät. Jos tapahtumat sijoittuvat jouluaikaan ja mukana on paimenia, kyseessä on laji Ordo Pastorum (Paimennäytelmä). Jos mukana on tietäjiä, lajina on Ordo Stellam (Tähtinäytelmä). Nämä vakiintuivat 1000-luvulla. Peregrinus kertoo kahden opetuslapsen ja Kristuksen kohtaamisesta Emmauksen tiellä.
Lähellä Fleuryä sijaitsevan Saint Benoît-sur-Loiren luostarin käsikirjoitus (1200-luku) sisältää kymmenen draamaa, jotka on järjestetty liturgisen kalenterin mukaisesti. Niiden joukossa on Ordo prophetarum (Profeettanäytelmä), joka on saarnan dramatisointi, Lasaruksen ylösnousemus ja Pyhän Paavalin kääntymys sekä Pyhän Nikolauksen ihmeteoista kertova draama.
Carmina Burana -käsikirjoituksessa on kaksi passionäytelmää. Niiden musiikkia ei pystytä tulkitsemaan neumien vaikealukuisuuden vuoksi.
Herodeksen ja Danielin näytelmät
Kuvitusta Ludus Danielikseen. Siloksen Apokalypsi, Espanja (Silos), 1109. British Library, MS 11695, Folio 239.
Ordo ad representandum Herodem (Herodeksen näytelmä) on säilynyt Fleuryn näytelmäkirjassa. Se on yhdistetty paimen- ja tietäjänäytelmä. Näytelmän musiikki on lähinnä latinalaista kirkkolaulua. Soittimina käytetään vain urkuja ja kelloja.
Ludus Danielis (Danielin näytelmä, n. 1140) 1200-luvun käsikirjoituksesta on peräisin Beauvais’n katedraalista. Se on ”keskiajan ooppera”, jossa on runoutta, musiikkia, spektaakkelia, ironiaa, huumoria, paatosta ja luonnehdittuja henkilöhahmoja. Näytelmä huipentuu Belsassarin pitoihin ja lauseeseen ”Mene, tekel, peres”.
Musiikkina näytelmässä on kirkkolaulua, kansanmelodioita, truveerilauluja, tansseja ja valituksia. Näytelmätekstin mukaan esityksessä oli mukana lukuisia soittimia: rumpuja, kielisoittimia, urkuja jne. Näytelmä perustuu osin lisäksi antiikin draaman sovittamiseen ja se sisältää kahdeksan suurta kuorokulkuetta eli conductusta.
Danielin näytelmällä on yhteyksiä tammikuun ensimmäisen päivän ns. ”narrijuhlaan” eli ”aasijuhlaan”, jolloin sosiaalinen hierarkia kumottiin ja jumalanpalveluskin voitiin viedä läpi karnevalisoiden: alttarilla poltettiin mm. makkaroita ja messussa käytettiin runsaasti soittimia sekä puhuttiin sopimattomia.
Ludus Danielis -kirkkonäytelmän avaus-conductuksen teksti:
| SATRAPAE vasa deferentes cantabunt hanc prosam ad laudem regis: |
Satraapit vaaseja kantaen laulavat nämä säkeet kuninkaan ylistykseksi: |
| 1 Jubilemus Regi nostro magno ac potenti! Resonemus laude digna voca competenti! |
Juhlikaamme ilolla Kuningastamme suurta ja mahtavaa. Kaiuttakaamme ylistyksiä sopivia koulituille äänille. |
| 2 Resonet jocunda turba solemnibus odis! Cytharizent, plaudant manus, mille sonent modis! |
Kaiuttakoon iloinen joukko juhlallisia lauluja harpun, käsien paukutusten ja tuhansien eri sointien kera. |
| 3 Pater ejus destruens Judaeorum templa, Magna fecit, et hic regnat ejus per exempla. |
Hänen isänsä hävitys juutalaisten temppelin oli mahtiteko ja nykyinen hallitsee hänen esimerkkiään seuraten. |
| 4 Pater ejus spoliavit regnum Judaeorum; Hic exaltat sua festa decore vasorum. |
Hänen isänsä ryösti juutalaisten valtakunnan, tämä lisää juhlansa loistoa vaasien koreudella. |
| 5 Haec sunt vasa regia, quibus spoliatur Jerusalem, et regalis Babylon ditatur. |
Nämä ovat kuninkaallisia astioita, jotka ryöstettiin Jerusalemista ja kuninkaalliseen Babyloniin on tuotu. |
| 6 Praesentemus Balthasar ista Regi nostro, Qui sic suos perornavit purpura et ostro. |
Ojentakaamme ne Belsassarille, Meidän kuninkaallemme, joka näin väkensä koristaa purppuralla ja sametilla. |
| 7 Iste potens, iste fortis, iste gloriosus, Iste probus, curialis, decens et tormosus. |
Hän on mahtava ja urhoollinen, hän on kunnianarvoisa. Hän on kelpo hovimies, mainio ja komea. |
| 8 Jubilemus Regi tanto vocibus canoris; Resonemus omnes una laudibus sonoris. |
Juhlikaamme moista kuningasta laulamalla ääneen. Kaikukoon kaikki yhtenä ylistyksen pauhuna. |
| 9 Ridens plaudit Babylon, Jerusalem plorat; Haec orbatur, haec triumphans Balthasar adorat. |
Nauraen taputtaa Babylon, Jerusalem itkee kun se on orpona, me voittoisina Belsassaria palvomme. |
| 10 Omnes ergo exultemus tantae potestati, Offerentes Regis vasa suae majestati. |
Kaikki siispä ylistämme niin suurta valtiasta, ojentaen kuninkaalliset vaasit hänen majesteetilleen. |
Nainen keskiajalla
”Tosi kolminaisuus todessa ykseydessä”. Hildegardis-Codex, (nk. Scivias-Codex) n. 1165. Benediktinerinnenabtei Sankt Hildegard, Eibingen.
Keskiajalla esiintyi jo kirkonkin piirissä naissäveltäjiä, jotka nunnalaitoksen sisällä, abbedissoina, olivat kaikille yhteisen kulttuurin kantajia.
Naisilla oli erityisesti taipumus mystikon, näkijän rooliin, uskonnollisen ekstaasiin, Mariaan samaistumiseen, jolloin hengellinen ja eroottinen ulottuvuus yhdistyvät palvonnassa. Kohtu ja neitseyden ihme olivat keskeisiä meditaation aiheita.
Keskiajan suuria naisia olivat mm. aikakauden tunnetuin pohjoismainen nainen ja suomalaistenkin oma pyhimys Birgitta (1303-73), Italian kansallispyhimys Katariina Sienalainen (1347-80) sekä Hildegard Bingeniläinen.
Hildegardin Symphonia armonie celestium revelationum (Taivaallisten ilmoitusten sopusuhtainen yhteissointi; 1150-60) on laaja musiikki- ja runokokoelma, joka sisältää hetkipalveluksiin 77 runoa. Se sisältää viisi sekvenssiä ja kolme hymniä, jotka ovat musiikillisesti hienoimpia runoja. Loput runoista ovat antifoneja (34) ja responsorioita (14), messun osia (8) ja muita teoksia. Hildegard on näissä länsimaisen musiikinhistorian ensimmäinen yksilöllinen säveltäjä Leoninuksen ohella.
Hildegardin hymni Ave, generosa
Hildegard Bingeniläinen.
Hildegardin hymnissä Ave, generosa musiikki on rohkeaa: siinä esiintyy intohimoista deklamaatiota, se on ambitukseltaan poikkeuksellisen laaja laulu ulottuen e:stä c1:een. Tämä ylittää roimasti tuohon aikaan yleisesti käytetyn lauluäänen ulottuvuuden.
Toisaalta Hildegard ei noudata vakiintunutta säkeistömäistä sekä yhtäläisten tavujen määrään säkeissä perustuvaa ja riimeiltään säännöllistä runomuotoa, vaan on kokoonpannut sekä runon että melodian vapaasti, muuntelevaa säkeistömuotoa käyttäen. Seitsemän säkeistön säemäärät ovat 4+2+2+5+5+5+5 ja riimit etenevät abbc+cc+de+fgbhi+bjbkb+lmmin+opqrs, vaikkakin puoliriimejä esiintyy näiden lisäksi.
| Terve, jalo, kunniakas ja koskematon tyttönen. Sinä silmäterä siveyden, sinä aines / äidinsyli pyhyyden, johon Jumala mielistyi. |
Ave, generosa, gloriosa et intacta puella. Tu pupilla castitatis, tu materia sanctitatis, que Deo placuit. |
| Sillä tämä korkein vuodatettu sinuun virtasi, jotta ikuinen Sana sinussa tulisi lihaksi. |
Nam hec superna infusio in te fuit, quod supernum Verbum in te carnem induit. |
| Sinä puhtoinen lilja, johon Jumala ennen muita luotuja katsahti. |
Tu candidum lilium, quod Deus ante omnem creaturam inspexit. |
| Oi kaunein ja suloisin, miten paljon Jumala sinuun mieltyi, että hän syleilöllä lämpönsä sinuun laskeutui, sillä tavoin, jotta Poikaansa maidolla ruokkisit. |
O pulcherrima et dulcissima, quam valde Deus in te delectabatur, cum amplexionem caloris sui in te posuit, ita quod Filius eius de te lactatus est. |
| Kohtusi näet oli täynnä iloa, kaikella taivaallisella sulosoinnilla se soi sinusta, koska, Neitsyt, Poikaa Jumalan kannoit, niin pian kuin siveytesi Jumalassa kirkastui. |
Venter enim tuus gaudium havuit, cum omnis celestis symphonia de te sonuit, quia, Virgo, Filium Dei portasti, ubi castitas tua in Deo claruit. |
| Lihasi iloitsi kuin ruoho, jonka ylle kaste lankeaa, kun sille vehreyttä vuosi, ja niin sinulle tapahtui, oi Äiti kaiken ilon. |
Viscera tua gaudium habuerunt, sicut gramen, super quod ros cadit, cum ei viriditatem infudit, ut et in te factum est, o Mater omnis gaudii. |
| Nyt koko kirkko ilossa kylpee ja sulosointuna kaikuu tähden suloisimman Neitseen ja ylistettävän Marian, Jumalan Synnyttäjän. Amen. |
Nunc omnis Ecclesia in gaudio rutilet ac in symphonia sonet propter dulcissima Virginem et laudabilem Mariam, dei Genitricem. Amen. |
Hildegard Bingeniläisen hymni Ave, generosa.
Hildegardin Ordo Virtutum (Hyveiden näytelmä)
Hildegardilta on peräisin kenties ensimmäinen hengellinen laulunäytelmä, Ordo Virtutum (Hyveiden näytelmä), moraliteetti, joka ennakoi lajia noin sadalla vuodella. Se sisältää kuusi yksiäänistä melodiamallia (Weisen) hänen omiin latinalaisiin teksteihinsä. Osa niistä on proosa- ja osa runomuodossa.
Näytelmässä soittimilla on oma funktionsa ja symboliikkansa: kielisoittimet (fiideli) kuvaavat taivaaseen pyrkivän sielun mielentilaa, harppu ja psalttari ovat taivaallisen autuuden symboleita ja huilu on Jumalan ja mystisten häiden soitin.
Rooleissa ovat itse Hildegard ja Paholainen sekä 19 allegorista henkilöä, jotka kuvaavat sielun maallista olotilaa, pyrkimyksiä jumaluuteen sekä taistelua maan päällä: Onnellinen ja Onneton sielu, Nöyryys, Jumalan viisaus, Usko, Armo, Tahrattomuus, Arvostelukyky, Jumalan pelko, Maailman halveksunta, Rakkaus, Tieto, Viattomuus, Kuuliaisuus, Siveys, Voitto, Toivo, Taivaallinen rakkaus ja Kärsivällisyys.
Lähteet ja kirjallisuus
Cattin, Giulio 1984 [1979]. Music of the Middle Ages I, engl. Steven Botterill. Cambridge etc.: Cambridge University Press. [orig. Il Medievo I. Turin: Edizioni di Turini.]
Chailley, Jacques 1985. L’école musicale de Saint-Martial de Limoges jusqu’à la fin du Xie siècle. Teoksessa Giulio Cattin, (toim.) Music of the Middle Ages I.
Harper, John 1993 [1991]. The Forms and Orders of Western Liturgy. From the Tenth to the Eighteenth Century. Oxford: Clarendon Press.
Heikkilä, Tuomas & Lehmijoki-Gardner, Maiju 2002. Keskiajan kirkko. Uskonelämän muotoja läntisessä kirkkokunnassa. SKS: Helsinki (Tietolipas 185).
Hildegard von Bingen 1992 [1969]. Lieder, toim. Pudentiana Barth, M. Immaculata Ritscher & Joseph Schmidt-Görg. Salzburg: Otto Müller Verlag.
Kotila, Heikki 1994. Liturgian lähteillä. Johdatus jumalanpalveluksen historiaan ja teologiaan. Porvoo etc.: WSOY.
Litzen, Veikko 1994. Keskiajan kulttuurihistoria. Helsinki: Gaudeamus.
Missa et officium Sancti Henrici. Suomen suojelupyhimyksen liturgian keskeiset osat, toim. Ilkka Taitto 1998. Helsinki: SULASOL.
Die Musik des Mittelalters. Toim. Hartmut Möller & Rudolf Stephan 1991 (= Neues Handbuch der Musikwissenschaft, Band 2, toim. Carl Dahlhaus & Hermann Danuser). Laaber: Laaber-Verlag.
The New Oxford History of Music Volume II. The early Middle Ages to 1300, toim. Richard Crocker & David Hiely 1990. Oxford etc.: Oxford University Press.
Seppälä, Hilkka 1981. Bysanttilaiset ekhokset ja ortodoksinen kirkkolaulu Suomessa. Helsinki: Suomen Musikkitieteellinen Seura (Acta musicologica fennica 13).
Taitto, Ilkka 1992. Documenta Gregoriana: latinalaisen kirkkolaulun lähteitä Suomessa. Porvoo: WSOY.