Siirry sisältöön

Romaaninen vaihe 1000–1150

Kuunteluesimerkkejä antiikista renessanssiin

13.3.2019 / Murtomäki, Veijo

Seuraavassa kuuntelulista musiikista antiikista keskiajan kautta renessanssin päätökseen noin 1600, joissain maissa yli senkin: Englanti, Espanja, Portugali. 1. Ensimmäinen hymni Delfoin Apollolle (100-l e.Kr.) *2. Seikilos-epitafilaulu (n. 150 j.Kr.) 3.…

Keskiajan ja renessanssin soittimet

13.12.2006 / Murtomäki, Veijo

Soittimiston arabialainen alkuperä Koska alkuperäissoittimia on säilynyt vain vähän, tärkeimpiä lähteitä keskiajan ja renessanssin soittimiston kannalta ovat tämän päivän kansansoittimet: arabialainen luuttu, balkanilainen fiideli, turkkilainen skalmeija jne. Suuri osa soittimistosta…

Kartta: Keskiaikaiset kirkkolaulutyylit

5.10.2006 / Murtomäki, Veijo

Gregoriaanisen kirkkolaulun muodot

24.5.2006 / Tuppurainen, Erkki

Lännen kirkossa latinaksi toimitettujen jumalanpalvelusten järjestykset muodostuivat eri aikoina ja eri paikoissa erilaisiksi, vaikka yhtenäistämispyrkimyksiä jatkuvasti esiintyikin. Rukoushetkien musiikki rakentui ennen kaikkea psalmilaulun varaan. Musiikinhistoriassa päähuomio keskittyi kuitenkin messuun eli…

Keskiajan moniääninen kirkkomusiikki

24.5.2006 / Tuppurainen, Erkki

Lännen kirkon musiikissa 800-luvulta alkaen esiintyvä moniäänisyys liittyy läheisesti tropeerauskäytäntöihin ja siis myös proprium-teksteihin. Moniäänisyyden kehittyminen vaikutti puolestaan nuottikirjoitukseen, koska se edellytti määrämittaisten sävelkestojen ilmaisemista. Näin päädyttiin ns. modaalisen notaation…

Gregoriaanisen kirkkolaulun alkuvaiheet

24.5.2006 / Tuppurainen, Erkki

Paavi Gregorius Suuren aikana koottiin Liber antiphonarius -niminen liturgisen musiikin peruskokoelma. Hänen nimensä mukaan lännen kirkon latinankielistä laulua on pitkään (tosin vasta 900-luvulta lähtien) kutsuttu gregoriaaniseksi lauluksi tai koraaliksi (cantus…

Jumalanpalveluksen ja kirkkolaulun perustyypit

23.5.2006 / Tuppurainen, Erkki

Liturgioiden eriytyminen Välimeren itäosissa muotoutuneista jumalanpalveluskäytännöistä on erotettu mm. syyrialainen, armenialainen, egyptiläinen (koptilainen), bysanttilais-kreikkalainen ja melkiittinen liturgia. Niissä tekstien lukemiseen / laulamiseen liittyhivät yleisesti hymnit tai muut vapaatekstiset laulut. Koptilainen…

Bysantin laulutaiteesta ja laulajista

9.12.2005 / Seppälä, Hilkka

Laulu – jumalanpalveluksen ääni Ortodoksisen kirkkolaulun lähtökohtana on varhaiskristillinen käytäntö ja ne laulun säännöt, jotka kristallisoituivat käyttöön kristillisessä Bysantin keisarikunnassa. Kirkkomusiikilla on ikonitaiteen tavoin normatiivinen luonne ja se on yksinomaan…

Itäslaavilainen kirkkomusiikki keskiajalla

8.12.2005 / Harri, Jopi

Kirkkovuosi: sanctorale itäslaavilainen kirkkomusiikki Itäslaavien kääntyminen kristinuskoon Itäslaavilainen kirkkomusiikki on itäslaavilaisten kansojen (nykyisten venäläisten, ukrainalaisten ja valkovenäläisten) jumalanpalvelusmusiikkia. Enemmistö itäslaaveista on ortodokseja, mutta osa Keski-Euroopan itäslaaveista on historian kuluessa liittynyt…

Organumin varhaiset vaiheet n. 800—1250

4.10.2005 / Murtomäki, Veijo

Euroopan synty Ensimmäisen vuosituhannen vaihdos oli merkityksellinen länsimaiden historiassa. Väestö kasvoi, kaupunkeja alkoi muodostua, Englanti valloitti Normandian, muslimit etenivät, ensimmäinen ristiretki käynnistyi, yliopistolaitos syntyi. Kirkon vallan kasvu Keisarit suosivat kirkkoruhtinaita…

Laulu Englannissa, Saksassa, Espanjassa, Portugalissa ja Italiassa

4.10.2005 / Murtomäki, Veijo

Ristiretkeläisten, kuninkaallisten avioliittojen ja laulajien vaeltamisen kautta trubaduurien ja truveerien taide levisi muihinkin maihin: Englantiin, Saksaan, Espanjaan ja Portugaliin sekä Italian eri osiin, ennen muuta Sisiliaan ja Pohjois-Italiaan. Minnelaulu Saksankielisiä…

Ritarimusiikin sävelkieli, lajit ja muodot

4.10.2005 / Murtomäki, Veijo

Rytmiikka Tulkinnan vaikeus Ritarilaulut ovat lähinnä syllabisia. Tosin väitellään, perustuivatko esitykset sanarytmiin vaiko johonkin kuudesta rytmimoodista eli käytettiinkö modaalirytmiikaa, joka oli kirkkomusiikissa osin käytössä. Ensimmäiset kirjalliset lähteet puhuvat modaalirytmiikasta 1200-luvun…

Trubaduurit

4.10.2005 / Murtomäki, Veijo

Trubaduurien taide Trubaduurien aika ja aineisto Trubaduurikulttuuri voidaan jakaa kolmeen kauteen: varhaisvaihe 1000-luvun lopusta 1100-luvun puoliväliin kulta-aika noin 1150-1250 myöhäisvaihe 1200-luvun lopussa Trubaduureilta on säilynyt 2 600 runoa, joista 246…

Yleiskatsaus keskiajan maalliseen laulumusiikkiin

3.10.2005 / Murtomäki, Veijo

Keskiajan yhteiskunta Sääty-yhteiskunta Keskiajan yhteiskunnasta noin yksi prosentti oli aatelisia (bellatores = sotilaat), jotka eivät osanneet lukea ja kirjoittaa, klerkkejä oli 9 % (oratores = rukoilijat), jotka omasivat nämä taidot…

Ristiretket ja ritarirunouden varhaiset vaiheet

3.10.2005 / Murtomäki, Veijo

Idän ja lännen kohtaaminen Ristiretket Ritarirunous kukoisti Ranskassa noin 1000-luvun lopusta 1200-luvun loppuun. Sen lähtökohta oli ristiretkissä, jotka alkoivat 1096 ja joita oli laskutavasta riippuen 7-10: 1. ristiretki: 1096-99, juutalaisvainot,…

Laulun vapaiden muotojen kehitys ennen ars antiquaa

3.10.2005 / Murtomäki, Veijo

Hymni Hymnin synty Kirkkoisä Ambrosiuksen (n. 340-397) lännessä käyttöön ottama, idästä omaksuma ja kansanomainen hymni oli vapaasta uskonnollisesta runoudesta ja säkeistömäisestä sävellyksestä syntynyt muoto, joka toi luovuutta hetkipalveluksiin. Tosin jo…

Franko-roomalainen liturgia

30.9.2005 / Murtomäki, Veijo

Kirkkovuosi: sanctorale ja temporale Vakiintuneessa muodossaan roomalaiskatolinen kirkkovuosi tai kalenteri on monimutkainen, joka vuosi eri lailla muotoutuva kokonaisuus. Se käsittää kaksi sisäkkäistä kalenteria tai vuosikiertoa. Toinen niistä muodostuu pyhimysten ja…

Kristillisen liturgian varhaiset vaiheet

30.9.2005 / Murtomäki, Veijo

Franko-roomalaisen laulun taustasta ja luonteesta Tekstin ja musiikin yhteys Kristillisen laulun synty liittyy siihen, että laululla on etuja pyhän tekstin pelkkään lukemiseen verrattuna: yhteisvaikutus on parempi, sillä melodia auttaa tekstin…

Ritarilaulu – keskiajan korkeakulttuuria ja iskelmää

28.9.2005 / Murtomäki, Veijo

Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. Ajatus keskiajasta ”pimeinä vuosisatoina” syntyi 1800-luvulla, romantiikan sivutuotteena. Sillä on ollut musertavan vääristävä vaikutus historiankäsitykseemme. Sen mukaan keskiaika tiukkui hurskautta,…

Takaisin ylös