Kantaattilajin kehkeytyminen
Mahdollisuudet näyttämölle säveltämiseen olivat aina rajoitetut, kalleuden vuoksi ja jo siitäkin syystä, että paastoaika ennen pääsiäistä oli rauhoitettu kirkkomusiikille. Väliaikoina sävellettiin jollekin suosijalle tai erinäisiin tilaisuuksiin musiikkia, joissa käytettiin laajoja aarioita ja aariaryhmiä resitatiivin kera. Kappaleiden lajinimenä saattoi olla alkuvaiheessa aria, canzone, musica, lamento, madrigale, scherzo, concerto ja myös cantata.
Termi ‘kantaatti’ esiintyy ensimmäisen kerran Alessandro Grandin (n. 1575–1630) kokoelman Cantade et arie (1620) uusintapainoksessa: se tarkoitti kokoelman kolmea säkeistömuunnelmalaulua ostinatobasson yllä.
Giovanni Felice Sances (n. 1600–79) oli italialainen laulajasäveltäjä, joka käytti yhtenä ensimmäisistä käsitettä johdonmukaisesti 2-osaisessa kokoelmassa Cantade … libro secondo (1633): siinä on sekä säkeistömuotoja että läpisävellettyjä rakenteita, joissa jokaisella säkeistöllä on oma musiikkinsa.
Vasta 1640 jälkeen cantata (da camera) tarkoitti yhdelle tai kahdelle äänelle sävellettyä moniosaista kokonaisuutta, jossa on erityylisiä jaksoja ja soitinritornelloja; aiheet ovat rakkaudesta ja aiheenvalinnassa sekä -käsittelyssä pyritään dramatisointiin. Silti kantaatin määrittely on vaikeaa: voiko aaria tai duetto olla kantaatti? täytyykö siinä olla aina useita sektioita? pitääkö siihen kuulua resitatiivia? pitääkö olla jokin tietty määrä ääniä?
Rooma oli kantaatin kotipaikka pitkään, koska sen johtavat suvut (Barberini, Pamphili, Colonna, Ruspoli, Ottoboni) tarjosivat työtilaisuuksia läpi vuoden kamarimusiikille; myös Venetsiassa niitä sävellettiin ja käytettiin runsaasti. Käytännöllisesti ottaen kaikki säveltäjät kirjoittivat kantaatteja. Niitä sävellettiin eniten aikavälillä 1650–1720.
Luigi Rossi (n. 1597–1653)
Rossi oli parhaita ja tuotteliaimpia alkuvaiheen kantaattisäveltäjiä. Häneltä tunnetaan 375 kantaattia, jotka vaihtelevat laajuudeltaan ja rakenteeltaan: niissä on säkeistölauluja, “lyhyitä pikku lauluja” (ariette corte) ja moniosaisia kokonaisuuksia, joissa resitatiivi ja mitallinen liike vuorottelevat pareittain (laajimmissa on 6 paria).
Säkeistökantaatteja ovat La gelosia (“Mustasukkaisuus”); Mentre sorge dal mar (“Sillä aikaa kun nousee merestä”), jonka aaria-säkeistöissä on myös resitatiivia (resit.–aaria ABC–aaria AA1A2B–aaria AxBx [jossa x ritornello]); Quando spiega la notte (“Kun yö levittää”), jossa kolme 12-säkeistä säkeistöä on yhdistetty samalla bassoteemalla ja kertosäkeellä.
Seuraavassa La gelosian 1. säkeistön nuotti ja teksti (nuotti on “korruptoitu”, 1800-luvun lopun ihanteiden mukainen etenkin pianosäestyksessä, joka korvaa continuo-osuuden. Kappaleessa laulutyyli vaihtelee säkeistöjen sisällä: se on jo pääosin aaria-tyyliä, ja tekstillä “Da me che brami?” basso kulkee säännöllisesti eli ollaan vahvimmin aaria-moodissa, kun taas tekstillä “Furia dell’alma mia” eteneminen on enemmän monodista eli basso ei ole “kulkeva” (“walking bass”), kuten ei säkeistön alussakaan.
La gelosia
Gelosia, che a poco a poco/Mustasukkaisuus, joka vähitellen
nel mio cor serpendo vai,/sydämeeni kiemurrellen menet,
non entrar dov’arde il foco,/älä tule sinne missä palaa tuli,
vero amor non gela mai./tosi rakkaus ei jäähdy koskaan.
Da me che brami?/Mitä haluat minulta?
Forse vuoi tu/Ehkä sinä haluat,
ch’io più non ami./etten enää rakastaisi,
Furia dell’alma mia,/Raivotar henkeni,
non mi tormentar più./älä piinaa minua enää.
Lasciami gelosia./Jätä minut mustasukkaisuus.
Rossin läpisävellettyjä kantaatteja ovat Del silentio il giogo algente (“Hiljaisuuden kylmä ies”), joka sisältää 11 jaksoa, joista 3 on resitatiiveja ja loput aaria-tyylisiä – kaava on AARAAAARRAA. Lamento della regina di Svezia (“Ruotsin kuningattaren valitus”) suree 1632 kuollutta Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolfia; musiikki yhdistelee resitatiivia, ariosoa ja aariaa.
Giacomo Carissimi (1605–1674)
Carissimi sävelsi 145 kantaattia, jotka ovat jo useaosaisia (arie di più parti). Aarian ja resitatiivin puolivälissä on recitativo arioso. Muotomalleja aarioissa ovat mm. ABB, ABA ja AABB.
Kokonaismuotona on usein kertosäe–säkeistö 1–kertosäe–säkeistö 2–kertosäe (R–A–R–B–R), jossa R on ritornello (= palaava muotoyksikkö). Mutta esimerkiksi Bel tempo per me se n’andò (“Hyvät ajat ovat minulta menneet”) ja Tu m´hai preso (“Olet ottanut minut”) ovat ilman resitatiivia
Resitatiivin ja aarian vuorottelulle perustuvat Scrivete occhi dolente (“Kirjoittakaa tuskaisat silmät”) ja Così volete (“Kuten haluatte”), jossa on lisäksi kertosäe. Myös resitatiivin ja aarian vapaata vuorottelua esiintyy: kantaatti I filosofi (“Filosofit”). Carissimi kirjoitti myös duettoja: rondotyyppinen Il mio core (“Sydämeni”).
Antonio Cesti (1623–1669)
Cesti sävelsi 55 kantaattia, jotka hän todennäköisesti laati Innsbruckissa “kamarilaulajien loistavalle ryhmälle”. Tosin Cesti ei käytä mistään niistä lajinimeä kantaatti.
Aarian ja resitatiivin vuorottelusta tuli hänellä standardi. Joskus aarioita on kimpussa tai jokin niistä toimii kertosäkeenä. Kantaatin Alpi nevose e dure (“Lumiset ja ankarat Alpit”) muotona on R–A1–R–A2–A3–A4–R–A5–A3 eli tiukka säännönmukaisuus puuttuu.
Barbara Strozzi (1619–n. 1664)
Strozzi oli venetsialainen säveltäjä, Cavallin oppilas. Hän julkaisi kaikkiaan 8 opusta (1644–64), mikä tuohon aikaan oli ylipäätään mahtava saavutus, vieläpä naiselta. Opus 4 hävinnyt, opus 5 on kirkkomotetteja. Hän kirjoitti yli 100 laulua, joista pääosa on sooloäänelle ja continuolle.
Otsakkeiden mukaan maalliset laulusävellykset ovat 1) madrigaaleja (op. 1) yhtyeelle, 2) ariettoja (op. 6) sekä 3) aarioita ja kantaatteja sooloäänelle. Yksittäiset kappaleet kantavat myös lajinimiä lamento ja serenata, ja myös ne sopivat kantaatti-nimen alle.
Ariettat ovat lähinnä lyhyitä säkeistölauluja. Aariat ovat kantaatteja lyhyempiä, usein säkeistölauluja kertosäkeen kera alussa ja lopussa. Kantaatit ovat laajoja, monitaitteisia ja vokaalisesti monipuolisia kokonaisuuksia, joissa resitatiivi, arioso ja aaria yhdistyvät. Opuksessa 7 useat numerot ovat kantaatteja, sen sijaan opuksessa 8 on eroteltu kantaatit ja aariat.
Rakenteet ovat varsin vaihtelevia: käytössä on säkeistömuoto, muunneltu säkeistömuoto, täysi tai osittainen da capo -muoto, erilaiset kertosäe- ja rondomuodot sekä jatkuvat läpisävelletyt muodot.
Questa è la nuova (“Tämä on uutinen”) on säkeistölaulu kertosäkeen kera. Voglio morire (“Tahdon kuolla”) on ostinato-lamento aiheella c–h–a–g. Gite, o giorni dolenti (“Häipykää, oi suruisat päivät”) on laaja, rohkea ja loistelias hääkantaatti Itävallan Ferdinand III:lle. Seuraavassa säkeistölaulun Questa è la nuova, toiselta nimeltään Non si puo cantare (“Ei voi/saa laulaa”) on kolme säkeistö, jotka jakaantuvat kerrattaviin puoliskoihin siten, että puoliskon lopuissa on kertosäe, joka pohjautuu kunkin säkeistöön alkuun
CON MALE NUOVE, NON SI PUÒ CANTARE
Questa, questa è la nuova/Tässäpä uutinen
ch’io v’ho da dire amanti,/jonka haluan kertoa teille rakastavaiset,
ch’amando non si trova/ettei rakastava löydä
altro che pene e pianti./muuta kuin tuskaa ja kyyneleitä.
Questa, questa è la nuova/Tässäpä uutinen
ch’io v’ho da dire amanti,//jonka haluan kertoa teille rakastavaiset,//
Ben il mio cor il prova/Sen todistaa sydämeni
e volete ch’io canti./ja halunnette että siitä laulan.
Questa, questa è la nuova/Tässäpä uutinen
ch’io v’ho da dire amanti,/jonka haluan kertoa teille rakastavaiset,
Senta, senta chi brama/Kuulepas vaan sinä joka haluat
la canzonetta udire:/laulusen kuulla:
non s’ama, no, non s’ama/ei ole rakkautta
senza pena e martire./ilman piinaa ja kärsimyksiä.
Senta, senta chi brama/Kuulepas vaan sinä joka haluat
la canzonetta udire:/laulusen kuulla:
A chi m’invita e chiama/Sille joka minua pyytää ja kutsuu
altro non ho che dire./minulla ei ole mitään muuta sanottavaa.
Senta, senta chi brama/Kuulepas vaan sinä joka haluat
la canzonetta udire:/laulusen kuulla:
Deh, cantar non mi fate,/Voi älkää pyytäkö minua laulamaan,
che la canzon peggiora!/kuin vielä huonompaa laulua!
Quante bevande ingrate/Kuinka paljot epämieluisat juomat
sugge chi s’innamora!/ehdottavat rakastumaan!
Deh, cantar non mi fate,/Voi älkää pyytäkö minua laulamaan,
che la canzon peggiora!/kuin vielä huonompaa laulua!
Ha poca caritate/Sillä ei ole paljon sääliä,
chi vuol ch’io canti ancora./joka pyytää minua vielä laulamaan.
Deh, cantar non mi fate,/Voi älkää pyytäkö minua laulamaan,
che la canzon peggiora!/kuin vielä huonompaa laulua!