ELÄMÄNKAARI JA MERKITYS
J. E. Rentsch vanhempi: Bach konserttimestarina Weimarissa (1715; aitous kiistanalainen).
John Eliot Gardiner: Musiikkia taivaan holveissa. Johann Sebastian Bach muotokuva, suom. Sampsa Laurinen. Fuga 2015, s. xiii.
Bachin opiskelu- ja työpaikat
1) Eisenach (1685–95)
• syntymäpaikka, jossa saa ensiopetuksen isältään, kaupunginmuusikko Johann Ambrosius Bachilta
• molemmat vanhemmat kuolevat 1694–95
2) Ohrdruf (1695–1700)
• käy luostarikoulua ja on vanhimman veljensä Johann Christophin kasvatettavana
• jättää lukuvuoden kesken ja lähtee koulutoverinsa Georg Erdmannin kanssa Lüneburgiin
3) Lüneburg (1700–02)
• Mikaelin-koulun oppilaana ja laulajana (1700–02)
• Bach tutustuu Georg Böhmin musiikkiin
4) Weimar (joulukuu 1702–kesäkuu 1703)
• lyhyen aikaa viulistina
5) Arnstadt (1703–07)
• urkurin virassa
• patikoi (vuodenvaihteessa 1705–o6) Lyypekkiin perehtymään Dieterich Buxtehuden työhön ja viipyy matkalla luvatta lähes neljä kuukautta
• vuosia 1703–08 pidetään Bachin “vaellus- ja oppivuosina”
6) Mühlhausen (1707–08)
• urkurin virassa
• menee naimisiin pikkuserkkunsa Maria Barbara Bachin (1684–1720) kanssa
7) Weimar (1708–17)
• Weimarissa uudestaan, nyt hoviurkurina ja hovikapellin konserttimestarina
• Wilhem Friedemann syntyy 1710, Carl Philipp Emanuel 1714
8) Köthen (1717–23)
• hovikapellimestarina
• Bach matkustaa Hampuriin hakeakseen Jaakobin kirkon urkurin paikaa ja tapaa vanhan urkumestari Johann Adam Reinckenin
• matkalla ollessaan Maria Barbara kuolee (7.7.1720)
• Bach nai Anna Magdalena Wülckenin (3.12.1721)
9) Leipzig (1723–50)
• Tuomas-koulun kanttorina ja musiikinjohtajana kuolemaansa asti
• Wilhelm Friedemann ja Carl Philipp Emanuel aloittavat opiskelun Tuomas-koulussa 1723
• Bach saa esiintymismatkalla 1729 Weissenfelsin hovikapellimestarin arvon
• samana keväänä Bach ottaa collegium musicumin johtajuuden (1729–37; 1739–41)
• Bach kirjoittaa koulukaverilleen Georg Erdmannille, joka tuolloin toimi Danzigissa venäläis-keisarillisena diplomaattina ja lainopillisena neuvonantajana, kirjeen (28.10.1730), jossa hän valittaa epäonnista ryhtymistään kapellimestarista kanttoriksi ja Leipzigia, jonne hän oli tullut poikiensa yliopisto-opintojen vuoksi ja suuren rahan toivossa; hän kysyy, josko Erdmann “sattuisi tietämään tai löytämään vanhalle ja uskolliselle palvelijalleen jonkin sopivan paikan”, jolloin hän pyytäisi”mitä alamaisimmin laatimaan minulle armollisimman suosituksen”!
• konsertoi Dresdenin Sofian-kirkossa 1731 ja kuulee J. A. Hassen Cleofide-oopperan
• Johann Christian syntyy 1735
• Fredrik August II myöntää Dresdenissä hovisäveltäjän arvon 1736
• J. A. Scheibe kritisoi (Der Critische Musicus, 1737)
• matkustaa 1741 Berliiniin Fredrik Suuren hoviin
• pääsee jäseneksi Mitzlerin perustamaan “Musiikkitieteiden seuraan” (Societät der Musikalischen Wissenschafften)
• 1747 Bach tapaa Fredrik II:n Potsdamissa.
Ihailu ja kritiikki
Suvussa oli ollut muusikoita vuodesta 1580; Bach oli Saksassa muusikon synonyymi. Nuori Johann sai opin ensin isältään, sitten veljeltään Johann Christophilta, lukuisilta patikkamatkoiltaan (mm. Hampuri, Lyypekki) sekä kopioimalla ahkerasti nuotteja. Sävellystaidon hän hankki omien sanojensa mukana “suurimmaksi osaksi vain tutkimalla kuulujen ja pystyvien säveltäjien teoksia sekä miettimällä asioita itse”, nekrologin mukaan hän “otti uruissa malliksi Bruhnsin, Reinkenin, Buxtehuden ja useiden hyvien ranskalaisten urkureiden teoksia”. C. P. E. Bach sanoo kirjeessään (1775) Bach-biografi J. N. Forkelille, että hänen isänsä oli arvostanut ainakin seuraavia säveltäjiä: Fux, Caldara, Handel, Keiser, Hasse, molemmat Graunit, Telemann, Zelenka, [J. G.? – Franz?] Benda.
Bachia pidettiin elinaikanaan taitavana urkurina ja urkuasiantuntijana sekä kontrapunktikkona, mutta häntä ei juuri tunnettu Saksan ulkopuolella. Hän oli provinssimuusikko eläessään, vaikka erinäiset muut suurmiehet tajusivatkin Bachin arvon (Telemann, Handel, Hasse, Zelenka ja muut). Bach hallitsi kaikki aikansa musiikin lajit, oopperatkin, joita hän tosin kirjoitti vain yksinäytöksisinä. Bach on totta kai barokin kruunu ja synteesi, mutta enemmänkin: ajaton ja universaali mestari.
Silti löytyi kriittisiäkin ääni, joista merkittävin oli saksalais-tanskalainen säveltäjä ja musiikkiteoreetikko Johann Adolf Scheibe (1708–76) , joka ihaili Bachia soittajana, muttei säveltäjänä:
“Hänen kykyään on pakko ihmetellä, ja on tuskin ymmärrettävissä, miten on mahdollista, että hänen sormensa ja jalkansa voivat venyä ja levitä niin kummallisesti ja kätevästi ja tehdä siten mitä laajimpia hyppyjä sekoittamatta mukaan ainoatakaan väärää ääntä tai saattamatta kehoa väärään asentoon niin rajun liikkeen takia.
Tämä suurmies olisi kokonaisten kansakuntien ihailun aihe, jos hänessä olisi enemmän viehätystä ja ellei hän riistäisi kappaleiltaan luontevuutta niiden pöhöttyneen ja sekavan olemuksen kautta ja hämärtäisi niiden kauneutta aivan liian suuren taiteen/taidon (Kunst) kautta. Koska hän asettaa mittapuuksi omat sormensa, hänen kappaleensa ovat ylettömän vaikeita soittaa. […] Kaikki maneerit, kaikki pienet koristeet ja kaikki […] hän on ilmaissut varsinaisin nuotein, mikä ei riistä hänen kappaleiltaan vain harmonian kauneutta, vaan tekee laulusta täysin kuulumatonta. […] Pöhöttyneisyys johdatti keinotekoisuuteen, ja ihailee vaikeaa työtä ja poikkeuksellista vaivannäköä, joka on kuitenkin turhaa, koska se sotii järkeä vastaan.”
Musiikin peruselementit
Hänen musiikkinsa kasvaa neljästä lähteestä:
1) tanssikarakterit, jotka lävistävät käytännössä kaiken musiikin, ei vain tanssisarjoja ja varsinaisia tanssisävellyksiä, kirkkomusiikkia myöten;
2) polyfoninen rakentelu, jossa hän oli tavattoman taitava ja jota hän hioi elämänsä loppuun saakka;
3) ekspressiivinen, jopa romanttisia piirteitä sisältävä harmonia, joka oli peräisin pohjoissaksalaisesta stylus fantasticus -tyyliperinteestä;
4) retorisuus, joka oli toki ajan yleinen puhetaitoon ja latinaan liittyvä traditio (Mattheson), mutta Bach vei etenkin teksti-ilmaisun äärimmäisen pitkälle ja hyödynsi ajan kuvio-opillista sanastoa mestarillisesti.
Elias Gottlob Haussmann: Bachin muotokuva (1746).
URKUMUSIIKKI
Bach oli ennen muuta urkuri/klaveristi ja viulisti. Hänen varhaiset urkusävellyksensä ovat koraaleja, partitoja, toccatoja ja fantasioita. Bach tunsi Frescobaldin musiikkia (Fiori musicali), perehtyi jo Lüneburgissa ranskalaiseen tyyliin (mm. de Grigny), Weimarissa kiinnostui italialaisesta musiikista ja teki fuugia Albinonin, Corellin ja Legrenzin teemoista sekä urkusovituksia Vivaldin, A. Marcellon ja prinssi Johann Ernstin konsertoista. Oma musiikki on saksalainen synteesi tästä kaikesta.
Weimarissa (1708–17) valmistuivat isoimmat urkusävellykset: preludit ja fuugat, toccatat ja fuugat, fantasiat ja fuugat, passacaglia c sekä Orgelbüchlein, samoin kuusi triosonaattia uruille Wilhelm Friedemannille BWV 525–530 italialaiseen tyyliin (n. 1727).
Mielenkiintoista on, että suurissa urkuteoksissaan Bach viljeli sekä pohjoissaksalaista ylen kekseliästä ja harmonisesti monimutkaista tyyliä (stylys fantasticus), jonka saapuminen Saksaan noudatti linjaa Frescobaldi–Froberger–Buxtehude–Bruhns–Bach, että pohjoisitalialaista, etenkin Venetsiasta kummunnutta konserttotyyliä, jossa harmoninen rytmi on hidasta, mutta musiikin rytminen likke-energia sitäkin kiihkeämpää.
Jälkimmäisestä käy esimerkiksi F-duuri-toccata ja -fuuga BWV 540 (1708–17?), jossa on ensin kymmeniä tahteja soittelua F-urkupisteellä ja sen jälkeen, kun kolmas nuottisivu alkaa, samoin C-urkupisteellä.
Bachin Scheiben ja myöhemmin myös valistusfilosofi Rousseaun hermostuttaneesta tyylistä paraatiesimerkki on g-molli-fantasia ja -fuuga BWV 542 (1708–23), jonka harmoninen rohkeus viittaa jopa 1800-luvun jälkipuolen romantiikkaan.
Orgelbüchleinin urkukoraalit
Bach kirjoitti noin 170 urkukoraalipreludia, jotka edustavat kaikkia koraalin käsittelytyyppejä. Koraalisävellyksistä tunnetuimpia on kokoelma Orgelbüchlein BWV 599–644 (“Urkukirjanen”; n. 1713–16), jota varten hän aikoi säveltää 164 pientä alkusoittoa koko kirkkovuoden tarpeisiin, mutta sai valmiiksi lopulta vain 46. Silti tässäkin näkyy taipumus ensyklopedistisiin kokonaisuuksiin sekä pedagogisuuteen.
Aatamin lankeemus
Seuraavassa Orgelbüchleinin koraali BWV 637, jonka teksti on erityisen vahva (“Ah, turmeltu on ihminen”);
Durch Adams Fall ist ganz verderbt
Menschlich Natur und Wesen,
Dasselb Gift ist auf uns errebt,
Daß wir nicht mocht’n genesen
Ohn’ Gottes Trost, der uns erlöst
Hat von dem großen Schaden,
Darein die Schlang Eva bezwang,
Gotts Zorn auf sich zu laden.
Aatamin lankeemuksen kautta on turmeltunut
koko ihmisluonto ja -olemus,
saman myrkyn olemme perineet,
jottemme voisi parantua
ilman Jumalan lohtua, joka meidät on
lunastanut suuresta vahingosta,
kun käärme pakotti Eevan
Jumalan vihan ottamaan päälleen.
Bach on maalannut musiikillaan sekä tekstin sisältämän kitkerän (“Gift” = myrkky, “Zorn” = kiukku/suuttumus) yleistunnelman, joka liittyy lankeemukseen ja Jumalan kiukkuun. Lisäksi Bach kuvaa tehokkaasti seuraavia yksityiskohtia:
• lankeemus (“Fall”) liittyy jalkion ilmeikkäisiin suuriin alaspäisiin hyppyihin, jotka ovat vähennettyjä, pieniä tai suuria septimejä (saltus duriusculus)
• turmelus (“verderbt” = turmeltunut) saa musiikilliseksi ilmiasukseen suuren ja pienen terssin peräkkäisyyden (kohotahti, t. 2 ja t. 6 loppu: f#1–f1; t. 5: a1–as1;)
• parantuminen (“genesen” = parantua): pieni terssi vaihtuu suureksi (t. 8 loppu: c1–c#1; t. 9: f1-f#1; t. 10 loppu b–h; t. 11: g1–g#1; t. 12 c1–c#1)
• myrkky (“Gift”) kuuluu kenties alttoäänessä, jossa daktyylirytmit “myrkyttyvät” ja hajoavat
• käärme (“Schlang[e]”) kiemurtelee tenoriäänessä varsin kromaattisesti lähes tauotta 1/16-aika-arvoissa
• “ottamaan päälleen” (“auf sich zu laden”): viimeisessä tahdissa on valtava kromaattis-soinnullinen keskitys ennen kuin tilanne laukeaa duurisoinnuksi (mikä viittaa Jumalan valmistamaan pelastukseen)
Muita koraalikokoelmia
Bach sävelsi lisäksi neljä muuta merkittävää koraalialkusoittokokoelmaa:
• 6 Schübler-koraalia BWV 645–650 (julk. n. 1748–49)
• 18 “Leipzigin koraalia” BWV 651–668 (1708–17, uusi versio 1744–47?)
Suosituimpia Leipzig-koraaleja on Nun komm der Heiden Heiland BWV 661, jonka koraalimelodian käsittelyssä Bachin koristeleva, J. A. Scheibelta kritiikkiä (Der Critische Musicus, 1737) kirvoittanut tyyli on selkeästi nähtävillä (alku Bachin käsikirjoituksesta), toki myös retoriikkaa risti-, kehto- ja rakkausaiheineen:
• Clavierübung III (julk. 1739) sisältää kehyksenään mahtavan Es-duuri-preludin ja -fuugan, ja sen ytimenä on ns. “Urkumessu”, jossa on 21 katekismus-koraalia sekä neljä duettoa
• Vom Himmel hoch –kaanonmuunnelmat joululaulusta “Enkeli taivaan” BWV 769 (julk. 1748), jotka Bach teki “päästötyönä” L. C. Mitzlerin musiikkitieteellisen akatemian (Correspondierende Societæt der musikalischen Wissenschaften) jäsenyyttä varten.
Lisäksi Bach sävelsi viisi suurta koraalipartitaa eli koraalimuunnelmasarjaa BWV 766–768, 770–771 (n. 1700?). 1984 löytyi vielä uusi 33 koraalin kokoelma Yalen yliopiston musiikkikirjastosta, ns. “Yale-koraalit”.
MUU KLAVEERIMUSIIKKI
Klaveerimusiikki käsittää kaikki barokin lajit: preludeja, fantasioita, toccatoja, capriccioita, sarjoja, variaatioita, preludeja + fuugia, sonaatteja ja konserttoja.
• Das Wohltemperirte Clavier I BWV 846–869 (“Hyvin viritetty/temperoitu klaveeri”; 1722) ja II kokoelma BWV 870–893 (1738–42) ovat klaveristien Vanha Testamentti, 48 preludia ja fuugaa kaikissa sävellajeissa; sävellykset ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa.
• Kromaattinen fantasia ja fuuga d BWV 903 (n. 1720) on eräs kulttiteos.
• 6 “englantilaista sarjaa” BWV 806–811 (n. 1715?) ja 6 “ranskalaista sarjaa” BWV 812–817 (n. 1722) ovat Köthenin ajoilta: englantilaisten sarjojen avauspreludit ovat laajoja konserttomuotoisia osia, ranskalaisten sarjojen tanssit pienimuotoisempia ja intiimimpejä. Seuraavassa 2. englantilaisen sarjan, jonka osat ovat standardimaiset Prélude–Allemande–Courante–Sarabande–Bourrée I & II–Gigue, Sarabande koruehdotuksineen:
• Clavier-Übung I BWV 825–830 (julk. 1726–31) sisältää kuusi partitaa, jotka ylittävät tanssien raamit ja sisältävät myös galanterioita, karakterikappaleita niin ranskalaiseen kuin italialaiseen tapaan, mm. Capriccio, Fantasia, Burlesca, Scherzo, Aria, Air ja Toccata. Seuraavassa 3. partitan, jonka osat ovat Fantasia–Allemande–Courante–Sarabande–Burlesca–Scherzo–Gigue, osien 4 ja 5 alkuja:
• Clavier-Übung II (julk. 1735) sisältää Italialaisen konserton F sekä Ranskalaisen alkusoiton h (tanssisarjan, joka alkaa Lully-alkusoitolla).
• Clavier-Übung IV BWV 988 (julk. 1741–42) käsittää aaria ja 30 muunnelmaa, ns. Goldberg-variaatiot.
• Die Kunst der Fuge BWV 1080 (“Fuugan taide/taito”; n. 1745–50, julk. 1751) on nuottikuvaltaan kiistattomasti klaveeripartituuri; se sisältää 15 fuugaa ja 4 kaanonia; tarkoituksena oli sisältää “kaikki kontrapunktien (= fuugien) ja kaanoneiden lajit yhdestä ja samasta aiheesta” (= sen eri muodoista ja vasta-aiheista). Seuraavassa Contrapunctus VI:n alkua, jossa voi nähdä fuugateeman bassoäänessä lievästi, muutamin lomasävelin koristeltuna, altossa se esiintyy puolta lyhyempinä aika-arvoin eli diminuutiona, sopaanossa ja tenorissa teema on käännettynä ja jälleen diminuutiona; karakterillisesti contrapunctus edustaa pisterytmeineen ranskalaista tyyliä “in stylo francese”:
Lisäksi Bach laati nuottikokoelmia, jotka sisältävät pieniä pedagogisia Bachin ja muiden sävellyksiä, myös myöhempien kappaleiden varhaisversioita: Clavierbüchlein für W. F. Bach ja Clavierbüchlein für Anna Magdalena Bach. Sävellys- ja klaveeripedagogisiin tarkoituksiin Bach kirjoitti myös 15 kaksiäänistä inventiota BWV 772–786 (1723) ja 15 kolmiäänistä inventiota BWV 787–801 (1723).
SOOLOSOITIN- JA YHTYE/ORKESTERIMUSIIKKI
Bach sävelsi kolme sonaattia ja kolme partitaa sooloviululle (1720), kuusi sarjaa soolosellolle (n. 1720), partitan soolohuilulle (1718), kuusi sonaattia viululle ja cembalolle (1717–23), kolme sonaattia bassogamballe ja cembalolle (n. 1720), neljä sonaattia huilulle ja cembalolle tai continuolle (1717–41) sekä sarjoja luutulle.
Bachin g-molli-sooloviulusonaatin nro 1 BWV 1001 avausosa.
Musikalisches Opfer BWV 1079 (“Musiikillinen uhrilahja”, julk. 1747) on oikeastaan klaveeri- ja yhtyemusiikin yhdistelmä Fredrik Suuren teemasta. Se sisältää kaksi ricercarea, sarjan kaanoneita sekä neliosaisen triosonaatin klaveerille, viululle ja huilulle c. Seuraavassa kahden kaanonin alut ratkaistuina: ensin Canon 2 à 2 violini in unisono siten että teema soi bassossa ja viulut soittavat sille vastaäänen kaanonissa; sitten Canon 4 à per augmentationem, contrario motu (“Harvennuskaanon vastaliikkeessä”) niin että alempi eli 2. viulu soittaa teeman ranskalaiseen tyyliin koristeltuna ja basso soittaa sille uuden vastaäänen, johon 1. viulu vastaa vastaliikkeessä ja harvennetuin eli kaksinkertaisin aika-arvoin:
Orkesterimusiikista tunnetuimpia ovat kuusi Brandenburgilaista konserttoa BWV 1046–1051 (1713–21?), jotka ovat monimuotoisine ja yksilöllisine concertino-ryhmineen italialaisen konserton ja concerto grosson yhdistelmiä. Niistä soinnillisesti jännittävimpiä on päättävä 6. konsertto, jonka soittimiston muodostavat jo hieman vanhahtavat kaksi viola da baccioa, kaksi gambaa, sello sekä violonesta ja cembalosta koostuva continuostemma. Konserton finaali kielii mahdollisista Albinoni-vaikutteista:
Neljä orkesterisarjaa BWV 1066–1069 ovat ranskalaisia uvertyyrejä eli tanssisarjoja (1717–40). Viulukonserttoja on kaksi, a-molli- ja E-duuri-konsertot BWV 1041–1042 sekä vielä konsertto kahdelle viululle d (BWV 1043 kaikki 1717–23). Cembalokonserttoja yhdelle cembalolle on seitsemän, kahdelle kolme, kolmelle kaksi ja neljälle yksi (1735–42).
VOKAALIMUSIIKKI
Kirkkokantaatit
Uuden luterilaisen kirkkokantaatin kehitys alkoi teologi ja kirkkorunoilija Erdmann Neumeisterin (1671–1756) kantaattilibretoista, joissa Raamatun tekstikatkelmat yhdistyvät vapaaseen uskonnolliseen runouteen. Kantaateissa Bachin sävellystekninen mestaruus ja monipuolisuus yhtyneenä syvälliseen tekstisisältöjä välittävään musiikilliseen retoriikkaan tulevat ehkä kaikkein parhaiten esiin.
Italialainen tyyli resitatiiveineen ja aarioineen tuli kantaattiin mukaan Weimarissa, jolloin valmistuivat ensimmäiset kypsät kantaatit. Bach sävelsi muutaman kantaatin 1707–14 , vuosina 1714–17 kantaatin kuussa, 1723–27 pääosan kantaattituotannosta, 1728 enää vähän, ja ajalta 1735–50 ei ole säilynyt kuin kolme kantaattia.
Bachin tuli opettaa Leipzigissa latinaa, katkismusta, musiikkia sekä huolehtia neljän kirkon musiikista. Viikonvaihteessa oli neljä jumalanpalvelusta, joista yksi oli iso ja siellä esitettiin kantaatti (vuorosunnuntaisin Tuomas- ja Nikolain kirkossa). Bach itse hoiti kantaattikirkon, lähin kuoronjohtajasijainen toisen ison kirkon, loput pojista saivat huolehtia parhaansa mukaan toisista kirkoista.
Bachilla oli käytössään kahdeksan soittajaa (halusi 20) sekä 17 laulajaa, sillä koulun 55 oppilaasta vain 17 oli käyttökelpoista, 20 ei vielä kyennyt figuraalimusiikkiin ja 17 oli täysin käyttökelvotonta. Bach halusi raportissaan 1730 kuhunkin neljään kirkkoon vähimmäismiehityksen 3+3+3+3, mieluiten neljä laulajaa per stemma = 16 laulajaa. Vaikeassa tilanteessa Bach lainasi soittajia kaupunginsoittajista, yliopistosta, Collegium musicumista, muttei saanut ilmeisesti koskaan haluamiansa esittäjävoimia.
Kirkoissa tarvittiin joka vuosi 58 kantaattia sekä pienempiä teoksia. Bachin säveltämästä noin 300 kantaatista (viisi vuosikertaa) on säilynyt kirkkokantaatteja noin 200. Osa niistä on tosin vanhojen teosten (mm. maallisten kantaattien) uudelleenmuokkauksia, parodioita. Lisäksi hän esitytti kollegoiden, etenkin Telemannin kantaatteja, kun ei ehtinyt säveltää itse tai kun into niihin lopahti.
Kantaatit koostuvat tavallisimmin aloitussinfoniasta, kuoro-osuuksista alussa (fuugatyylinen) ja lopussa (koraali). Välissä on aarioita ja duettoja, jotka yhdistyvät resitatiiveilla ja ariosoilla, jolloin tuloksena on usein symmetrinen rakenne.
Soolokantaatteja
Bach kirjoitti muiden tavoin myös soolokantaatteja, jotka ovat usein, mutteivät aina, suppeampia kuin kuorokantaatit:
• Mein Herze schwimmt in Bluten BWV 199 (“Sydämeni ui veressä”; Lehms & Heermann, 1714) sopraanolle on pietististä runouttaa hurmeisimmillaan; sisältää neljä resitatiivi–aaria-paria niin, että kolmannen aarian korvaa koraali.
• Geist und Seele wird verwirret BWV 35 (“Henki ja sielu joutuvat pyörryksiin”; G. C. Lehms, 1726) alttosoololle; sisältää osat Sinfonia–aaria–resitatiivi–aaria–sinfonia–resitatiivi–koraali.
• Ich will den Kreuzstab gerne tragen BWV 56 (“Tahdon kantaa ristinsauvaa mielelläni”, anon., 1726) bassosoololle; kahden aaria–resitatiivi-parin jälkeen viisiosainen kantaatti päättyy koraaliin.
• Ich habe genung BWV 82 (“Minulla on kylliksi”; anon., 1727) bassosoololle; kolmea aariaa yhdistää teoksessa kaksi resitatiivia.
• Jauchzet Gott in allen Landen BWV 51 (“Ylistäkää Jumalaa kaikki maat”; anon. 1730?) on soolosopraanolle huippuvaikea teos. Avauksen otsakeaariaa seuraavat resitatiivi, toinen aaria, koraali sekä päätös-Halleluja.
Kuoro- ja koraalikantaatteja
Tunnetuimpia kuorokantaatteja ovat seuraavat, joskin niissä on toki myös solistiosuuksia mukana; listasta käy ilmi, että monet Bachin suosikkikantaatit ovat peräisin ajalta ennen Leipzigin hevoskuuria eli valtavaa kantaattisäveltämisen työtaakkaa:
• Christ lag in Todesbanden BWV 4 (“Kristus makasi kuolon kahleissa”; M. Luther, 1707–08?/1724); avaussinfonian jälkeen seitsemän muuta osaa, versusta hyödyntävät koraalin seitsemää säkeistöä eri tavoin.
• Gottes Zeit is die allerbeste Zeit BWV 106 eli Actus tragicus (“Jumalan aika on parhain aika” eli “Murhenäytös”; Eilmar?, n. 1708) on hautajaiskantaatti.
• Weinen, Klagen, Sorgen, Zagen BWV 12 (“Itku, valitus, surehdinta, vapina”; Salomo Franck, 1714); sinfonian jälkeinen avauskuoro otsikkotekstillä perustuu basso-ostinatolle eli on passacaglia, josta Bach muotoili myöhemmin h-molli-messun Crucifixus-osan ja jonka pohjalta Liszt laati erään suurimmista urkuteoksistaan.
• Ich hatte viel Bekümmerniss BWV 21 (“Minulla oli paljon huolta”; Franck? & Neumark, 1714) sisältää 11 numeroa ja jakaautuu kahteen osaan.
• Nun komm, der Heiden Heiland BWV 61 (“Saavu nyt pakanoiden vapahtaja”; 1714) on kuusiosainen koraalikantaatti.
• Der Himmel lacht! die Erde jubilieret BWV 31 (“Taivas nauraa! maa riemuitsee”; Franck, 1715) on yhdeksänosainen Pääsiäissunnuntain kantaatti.
• Jesu, der du meine Seele BWV 78 (“Jeesus joka olet sieluni”; anon. 1724); avauskuoro on koraalin ja passacaglian yhdistelmä; nro 2, sopraanon ja alton duetto “Wir eilen mit schwachen, doch emsigen Schritten, o Jesu, o Meister, zu helfen zu dir” (“Riennämme heikoin mutta uurain askelin oi Jeesus Mestari auttamaan sinua”) on hillittömän iloinen.
• Ein feste Burg ist unser Gott BWV 80 (1724) on koraalikantaatti.
• Wie schön leuchtet der Morgensten BWV 1 (“Kuinka kirkkana loistaa kointähti”; 1725) on kuusiosainen koraalikantaatti, lajissaan Bachin viimeinen.
• Bleib’ bei uns, denn es will Abend werden BWV 6 (“Jää luoksemme, sillä ilta saa”; Raamattu & Luther, 1725) on kuusiosainen kantaatti.
• Es erhub sich ein Streit BWV 19 (“Taivaassa syttyi sota”; Picander, 1726) on seitsenosainen kantaatti samasta aiheesta kuin Bachia inspiroinut sukulaissäveltäjä, pikkuserkku Johann Christoph Bach (1642–1703).
• Wachet auf, ruft uns die Stimme BWV 140 (“Herätkää, kutsuu meitä ääni”; 1731) on seitsenosainen koraalikantaatti.
Jumala ompi linnamme
Lucas Cranach (1472–1553): Martin Luther (1528).
Martin Lutherin (1483–1546) virteen perustuva koraalikantaatti BWV 80 (Luther & Salomo Franck; 1715-40?) on Bachin suurenmoisimpia saavutuksia, olkoonkin, että siitä on ollut olemassa ainakin kolme versiota (Weimar 1715, Leipzig 1727–31, uusi versio 1744–47). Jos sävelmä Lutherilla on F-duurissa ja useimmissa virsikirjoissa se esiintyy C-duurissa, Bach on siirtänyt sen D-duuriin, jossa voi käyttää trumpetteja ja patarumpuja (maallisen) vallan symboleina ja saada siten aikaan todellinen riemu-, taistelu- ja voitonvirsi; huomattakoon tosin, että trumpetit ja padat lisäsi partituuriin luultavimmin hänen poikansa Wilhelm Friedemann! Johann Matthesonilla sävellaji saa seuraavan luonnehdinnan (1713): “D-duuri. Jotensakin läpitunkeva ja itsepäinen; sopii parhaiten äänekkäisiin, iloisiin, sotaisiin ja sytyttäviin asioihin.”
| KANTAATIN SISÄLTÖ |
Kantaatissa on symmetrinen rakenne, mikä syntyy avaus,-keskus- ja päätöskuorosta/koraalista, ja se koostuu kahdeksasta osasta:
1) Koraali: “Ein feste Burg ist unser Gott” (D-duuri); motettimainen koraalifantasia (virren 1. säkeistö); seuraavassa sekä “lopullisen” että varhaisemman käsikirjoitusversion alkusivut:
Ein feste Burg ist unser Gott,
ein gute Wehr und Waffen.
Er hilft uns frei aus aller Not,
die uns jetzt hat betroffen.
Der altböse Feind,
mit Ernst er’s jetzt meint;
groß Macht und viel List
sein grausam Rüstung ist,
auf Erd ist nicht seinsgleichen.
Vahva linna on Jumalamme,
hyvä puolustus ja ase.
Hän auttaa meidät vapaaksi kaikesta hädästä,
joka meitä on nyt kohdannut.
Vanha, paha vihollinen,
hän nyt totisena juonii;
suuri voima ja oveluus
ovat hänen kauhea varustuksensa
maan päällä ei ole hänen veroistaan.
2) Aaria (sopraano, basso): “Alles, was von Gott geboren” (D-duuri); oboe ja sopraano laulavat virren koristellun version ja bassolla on varsinainen aaria (vapaita säkeitä, jatkossa kursiivilla, sekä virren 2. säkeistö).
Alles, was von Gott geboren,
Ist zum Siegen auserkoren.
Mit unsrer Macht ist nichts getan,
wir sind gar bald verloren;
es streit’ für uns der rechte Mann,
den Gott hat selbst erkoren.
Wer bei Christi Blutpanier
In der Taufe Treu geschworen,
Siegt im Geiste für und für.
Fragst du, wer der ist?
Er heißt Jesus Christ,
der Herr Zebaoth,
und ist kein andrer Gott,
das Feld muß er behalten.
Alles, was von Gott geboren,
Ist zum Siegen auserkoren.
Kaikki Jumalasta syntynyt
on valittu voittamaan.
Oma voimamme on turha,
olemme jo pian hävinneet;
vuoksemme taistelee oikea[mielinen] mies,
jonka Jumala on itse valinnut.
Joka Kristuksen verilipun äärellä
on vannonut kasteessa uskollisuutta
voittaa hengessä ainaisesti.
Kysytkö, kuka hän on?
Hänen nimensä on Jeesus Kristus,
Herra Seebaot,
eikä ole toista Jumalaa,
[taistelu]kentän on hän pitävä.
Kaikki Jumalasta syntynyt
on valittu voittamaan.
3) Resitatiivi-Arioso (basso): “Erwäge doch” (h-molli–fis-molli); bassolla ensin secco-resitatiivi ja sitten arioso; on mollia hyödyntävä osa (kokonaan vapaata runoutta).
Erwäge doch, Kind Gottes, die so große Liebe,
Da Jesus sich
Mit seinem Blute dir verschriebe,
Wormit er dich
Zum Kriege wider Satans Heer und wider Welt, und Sünde
Geworben hat!
Gib nicht in deiner Seele
Dem Satan und den Lastern statt!
Lass nicht dein Herz,
Den Himmel Gottes auf der Erden,
Zur Wüste werden!
Bereue deine Schuld mit Schmerz,
Dass Christi Geist mit dir sich fest verbinde!
4) Aaria (sopraano): “Komm in mein Herzenhaus” (h-molli); erittäin melismaattinen aaria, jossa continuo hoitaa ritornellot (h-molli, fis-molli, D-duuri, h-molli, h-molli = i–v–III–i) (vapaata runoutta). Mattheson sanoo sävellajista: “h-molli. Eriskummainen, äreä ja raskasmielinen.”
Komm in mein Herzenshaus,
Herr Jesu, mein Verlangen!
Treib Welt und Satan aus
Und lass dein Bild in mir erneuert prangen!
Weg, schnöder Sündengraus!
Astu sydämeni taloon,
Herra Jeesus, jota kaipaan!
Aja pois maailma ja saatana
ja anna kuvasi minussa uudestaan hehkua!
Ulos kurja syntisäkki!
5) Koraali: “Und wenn die Welt voll Teufel wär” (D-duuri); keskuskoraalissa melodia kuullaan yksiäänisenä unisonona eli cantus firmus -urkukoraalin tapaan, karakteri on giguen; (virren 3. säkeistö).
Und wenn die Welt voll Teufel wär
und wollt uns gar verschlingen,
so fürchten wir uns nicht so sehr,
es soll uns doch gelingen.
Der Fürst dieser Welt,
wie sau’r er sich stellt,
tut er uns doch nicht;
das macht, er ist gericht’:
ein Wörtlein kann ihn fällen.
Ja jos maailma olisi täynnä piruja
ja haluaisi meidät nielaista,
sitä emme pelkää niin paljoa,
kaikki kääntyy vielä meille hyväksi.
Tämän maailman ruhtinas,
kuinka tylysti käyttäytyykin,
ei voi meille mitään;
se tarkoittaa, hänet on tuomittu:
yksi sananen hänet kaataa.
6) Resitatiivi-Arioso (tenori): “So stehe dann” (h-molli–D-duuri); secco-resitatiivi ja taas arioso, jossa melismoja (vapaata runoutta).
So stehe dann bei Christi blutgefärbten Fahne,
O Seele, fest
Und glaube, dass dein Haupt dich nicht verlässt,
Ja, dass sein Sieg
Auch dir den Weg zu deiner Krone bahne!
Tritt freudig an den Krieg!
Wirst du nur Gottes Wort
So hören als bewahren,
So wird der Feind gezwungen auszufahren,
Dein Heiland bleibt dein Hort!
7) Duetto (altto, tenori): “Wie selig sind doch die, die Gott im Munde tragen” (G-duuri); kaksintaisteluksi äityvää duettoa säestää oboe da caccia; (vapaata runoutta). Matthesonin sävellajitulkinta: “G-duuri. Sisältää paljon mielistelevää ja suostuttelevaa; lisäksi se on melko loistelias sekä sopii sekä vakaviin että hilpeisiin asioihin.”
Wie selig sind doch die, die Gott im Munde tragen,
Doch selger ist das Herz, das ihn im Glauben trägt!
Es bleibet unbesiegt und kann die Feinde schlagen
Und wird zuletzt gekrönt, wenn es den Tod erlegt.
Kuinka autuaita ovatkaan he, jotka kantavat Jumalaa suussa,
joskin autuaampi on sydän, joka kantaa häntä uskossa!
Häntä ei voi voittaa ja hän voi lyödä viholliset
ja hänet kruunaataan lopulta, kun kuolo korjaa hänet.
8) Koraali: “Das Wort sie sollen lassen stahn” (D-duuri); neliääninen koraalisovitus (virren 4. säkeistö).
Das Wort sie sollen lassen stahn
und kein’ Dank dazu haben;
er ist bei uns wohl auf dem Plan
mit seinem Geist und Gaben.
Nehmen sie den Leib,
Gut, Ehr, Kind und Weib:
laß fahren dahin,
sie haben’s kein’ Gewinn,
das Reich muß uns doch bleiben.
Sana, jonka heidän on annettava seistä
siitä lainkaan kiittämän;
hän on täysin kanssamme taistelukentällä
henkensä ja lahjojensa kera.
Jos he ottaisivat ruumiin [hengen],
tavarat, kunnian, lapsen ja vaimon:
vaikka sen veisivät
he eivät voittaisi
meille jääköön silti [Jumalan] valtakunta.
“Maalliset kantaatit”/oopperat
Bach sävelsi lisäksi niin sanottuja “maallisia kantaatteja” erilaisiin juhlatilanteisiin, syntymä- ja nimipäiville, ja niitä on säilynyt yli 40. “Maallisissa kantaateissa” esiintyy kantaatti-nimikkeen ohella lukuisia muitakin lajinimiä. Lähes puolet eli 14 esiintyy lajinimellä dra(m)ma per musica, joka tarkoitti yksiselitteisesti oopperaa, mutta jonka edustajat ovat Bachilla käytännön sanelemina yksinäytöksisiä. Kahdessa teoksessa käytössä on nimike serenata, joka sekin viittaa pieneen oopperaan. Mitään ongelmaa Bachilla ei olisi ollut ryhtyä oopperasäveltäjäksi, ja joka tapauksessa hänen suurimmat kirkkoteoksensa ovat tavallaan “oopperoita”, sillä ne perustuvat resitatiivien ja aarioiden sekä kuoronumeroiden vaihteluihin ja vain tanssit puuttuvat itsenäisinä numeroina.
Keskeisiä “maallisia kantaatteja” ja pienoisoopperoita
• Was mir behagt, ist nur die munter Jagd BWV 208, cantata (“Minua miellyttävää vain hupaisa metsästys”; S. Franck, 1713) eli ns. “Metsästyskantaatti”, sävelletty herttua Christian von Sachsen-Weißenfelsin nimipäiväjuhliin, mikä kannatti, sillä Bach sai herttualta hovikapellimestarin arvon 1729.
• Zerreisset, zersprenget, zertrümmert die Gruft BWV 205, drama per musica (Repikää, hajottakaa, tuhotkaa onkalo”; Picander, 1725) eli Der zufriedengestellte Äolus (“Rauhaisaksi saatettu Aiolus”) Leipzigin yliopistotohtori A. Fr. Müllerin nimipäiväjuhliin.
• Lass, Fürstin, lass noch einen Strahl BWV 198 eli Trauerode (“Anna ruhtinatar vielä säteen” eli “Suruoodi”; J. C. Gottsched, 1727) on muistojumalanpalveluskantaatti Saksin vaaliruhtinatar ja Puolan kuningatar Christiane Eberhardinelle, jota rakastettiin suuresti hänen luterilaisuutensa vuoksi, vaikka mies oli kääntynyt katolilaiseksi.
• Geschwinde, ihr wirbelnden Winden BWV 201, drama per musica (“Häipykää, pyörteiset tuulet”; Picander, 1729) eli Der Streit zwischen Phoebus und Pan (“Foiboksen ja Panin välinen taistelu”).
• Weichet nur, betrübte Schatten BWV 202, cantata (“Väistykää nyt alakuloiset varjot”; viim. 1730), ns. “Hääkantaatti” sopraanosoololle.
• Laßt uns sorgen, laßt uns wachen BWV 213, dramma per musica (“Huolehtikaamme, valvokaamme”; Picander, 1733) eli Herkules auf dem Scheidewege (“Herkules tienhaarassa”) Saksin vaaliruhtinas Friedrich Christianin syntymäpäiväjuhliin.
• Tönet, ihr Pauken! Erschallet, Trompeten BWV 214, dramma per musica (“Kaikukaa rummut! Raikukaa trumpetit!”; 1733) vaaliruhtinatar ja kuningatar Maria Josephan syntymäpäiväjuhliin.
• Schweigt stille, plaudert nicht BWV 211, cantata/drama per musica (“Olkaa vaiti, älkää lörpötelkö”; Picander, 1734?) eli ns. “Kahvikantaatti”.
• Mer han en neue Oberkeet BWV 212, cantate burlesque (“Meillä on uusi kartanonherra”; Picander, 1742) eli ns. “Talonpoikaiskantaatti” sopraanolle ja bassolle Carl Heinrich von Dieskaun kunniaksi hänen päästessä Klein-Zschocherin uudeksi kartanonherraksi.
Aiolus – pienoisooppera antiikkiaiheesta
Bachin pienoisoopperoista mielenkiintoisimpia on sen aito italialaistyylinen oopperamaisuus – saksankielen käytöstä huolimatta. Se on tyypillinen juhlateos, jollaisia sävellettiin satamäärin italiankielisiksi onnitteluoopperoiksi kaikkialla italialaisella vaikutusalueella eli myös Itävallassa ja osassa Saksaa. Bach liittyy siten traditioon omalla saksalais-italialaisella murteellaan ja sävelkielellään.
Der zufriedengestellte Äolus kuvaa tuultenjumala Aioluksen (basso) sekä Pallas Athenen (sopraano), hedelmäonnen jumalatar Pomonan (altto) ja länsituulen valtiaan Zephyruksen (tenori) kiistaa: jälkimmäiset yrittävät taivuttaa Aiolusta pitämään vielä elokuussa tuulet kahlittuina, etteivät ne pääsisi turmelemaan puutarhaa ja pilaamaan Müllerin nimipäiväjuhlia (3.8.1725). Lopuksi Aiolus talttuu ja kaikki laulavat Vivat August! (“Eläköön Kunnianarvoinen/elokuu!”) oppineen miehen ja nimipäiväsankarin kunniaksi.
Pienoisoopperassa on peräti 15 osaa:
Kuoro: Zerreißet, zersprenget, zertrümmert die Gruft
Resitatiivi (basso): Ja! ja! Die Stunden sind nunmehro nah
Aaria (basso): Wie will ich lustig lachen
Resitatiivi (tenori): Gefürcht’ter Aeolus
Aaria (tenori): Frische Schatten, meine Freude
Resitatiivi (basso): Beinahe wirst du mich bewegen
Aaria (altto): Können nicht die roten Wangen
Duetto resitatiivi (altto ja sopraano): So willst du, grimmger Aeolus
Aaria (sopraano): Angenehmer Zephyrus
Duetto resitatiivi (sopraano ja basso): Mein Aeolus
Aaria (basso): Zurücke, zurücke, geflügelten Winde
Trio resitatiivi (sopraano, altto, tenori): Was Lust!
Duettoaaria (altto ja tenori): Zweig und Äste
Resitatiivi (sopraano): Ja, ja! ich lad euch selbst zu dieser Feier ein
Kuoro: Vivat August!
Seuraavassa muutaman osan alkuja ja tekstejä. Avauksessa Tuulten kuoro laulla siitä, kuinka se haluaa päästä vapaaksi onkalostaan, joka “asettaa rajat meidän raivollemme”.
Seuraavaksi Aiolus resitatiivissaan (nro 2) laulaa siitä, kuinka “Hetki alkaa olla käsillä, jolloin raivaan tien uskollisille alamaisilleni teidän yksinäisyydestänne vapauteen pian päättyvän kesäajan jälkeen” (“Die Stunden sind nunmehro nah,/Dass ich euch treuen Untertanen/Den Weg aus eurer Einsamkeit/Nach bald geschlossner Sommerszeit/Zur Freiheit werde bahnen.”); hän antaa samalla näille oikeuden “raivota vimmalla illasta aamuun, keskipäivästä keskiyöhön” (“Ich geb euch Macht,/Vom Abend bis zum Morgen,/Vom Mittag bis zur Mitternacht/Mit eurer Wut zu rasen”):
Aioluksen A-duuri-bassoaaria (nro 3) on rehevä buffa-aaria, tanssikarakteriltaan bourrée, jossa tämä röhönauraa uumoilemalleen, odotettavissa olevalle hävitykselle; Matthesonin sävellajikuvaus: “A-duuri. Sangen kiehtova, vaikkakin samalla loistelias, ja sopii enemmän valitukseen ja suruisaan intohimoon kuin viihdytyksiin” ja Rousseaun (1743): “A-duuri: Iloisuus ja loisteliaisuus.”:
Wie will ich lustig lachen,/Miten tulenkaan iloisesti nauramaan,
Wenn alles durcheinandergeht!/kun kaikki menee sekasotkuiseksi!
Wenn selbst der Fels nicht sicher steht/Kun itse kalliokaan ei seiso järkähtämättömänä
Und wenn die Dächer krachen,/ja kun katot sortuvat,
So will ich lustig lachen!/tulen nauramaan sydämestäni!
Aaria on muodoltaan jo uudentyylinen ja siinä on luovuttu perinteisestä da capo -aariasta: kaksi ensimmäistä tekstisäettä muodostavat A-vaiheen, jossa ritornellot ovat A- ja E-duurissa, mutta soolovaihe on yksi kokonaisuus; B-vaiheen muodostavat loput kolme säettä ja se päättyy uudelleen moduloivan soolon jälkeen ritornellolla fis-mollii, josta tapahtuu välitön paluu A-osan ja pääsävellajin kertaukseen (I–V–vi–I). Muoto noudattaa siten konserton ritornellomuotoa, joka lähenee tulossa olevaa sonaattimuotoa:
ritornello 1–soolo 1–ritornello 2–soolo 2–ritornello 3–soolo 3–ritornello 4
A-duuri, A–>E-duuri, E-duuri, E–>fis-molli, fis-molli, A-duuri, A-duuri
Pallas Athene puhuttelee omassa E-duuri-aariassaan, tanssikarakteriltaan gigue, jossa sooloviuluobligato luo viehkeyttä, (nro 9) Zephyrusta sekä lepyttelee Tuulten jumalaa Aiolusta. Matthesonin sävellajitulkinta heijastelee vielä E-duurin virityksen kireyttä: “E-duuri. Ilmaisee epätoivoista tai täysin kohtalokasta surua verrattoman hyvin: soveltuu parhaiten onnettoman ja toivottoman rakkauden ääritiloihin.”, sillä myöhemmin C. F. D. Schubart sanoo (1784): “E-duuri. Äänekäs ilonpurkaus, naurava ilo, vaikkei vielä täysi, kokonainen nautinto liittyy sen alueeseen.”:
Angenehmer Zephyrus,/Miellyttävä Länsituuli
Dein von Bisam reicher Kuss/sinun myskintuoksuinen suudelmasi
Und dein lauschend Kühlen/ja sinun suloinen henkäyksesi
Soll auf meinen Höhen spielen./leikitelkööt ylänteilläni.
Großer König Aeolus,/Suuri kuningas Aiolus
Sage doch dem Zephyrus,/sano vaan Zephyrukselle,
Dass sein bisamreicher Kuss,/että hänen myskintuoksuinen suudelmansa
Und sein lauschend Kühlen/ja suloinen henkäyksensä
Soll auf meinen Höhen spielen./tulee leikitelkööt ylänteilläni.
Loppukuoro toivottaa Müllerille onnea ja koko maalle menestystä rigaudon-tanssikarakterilla:
Vivat August, August vivat,/Eläköön August, August eläköön!
Sei beglückt, gelehrter Mann!/Ollos onnellinen, oppinut mies!
Dein Vergnügen müsse blühen,/Kukoistakoon tyytyväisyytesi,
Dass dein Lehren, dein Bemühen/jotta oppisi ja uurastuksesi
Möge solche Pflanzen ziehen,/voisivat tuottaa sellaisia kasveja,
Womit ein Land sich einstens schmücken kann./joilla maa voi vastedes koristautua.
Motetit ja passiot
Kuusi motettia (1726–37) ovat tuolloin jo vanhanaikaiseksi koetun lajin mukaisia taiturillisia, polyfonisesti kompleksisia, usein kahdelle kuorolle kirjoitettuja sävellyksiä, jotka voidaan esittää joko a cappella (pelkkä kuoro) tai colla parte (soitinkaksinnuksin). Jesu meine Freude BWV 227 on laaja koraalimotetti.
Johannes-passio BWV 245 (1724) käyttää evankeliumitekstin lisäksi koraaleita (14 koraalia) ja aarioita (kahdeksan aariaa) valistusrunoilija Barthold Heinrich Brockesin (1680–1747) tekstiin, joka on pietististä tunnustuksellista hartausrunoutta. Kuoro dominoi tätä passiota.
Matteus-passio
Matteus-passio BWV 244 (1727 tai 1729) on valtava teos, italialaistyyppinen oratoriopassio kaksoiskuorolle ja -orkesterille, uruille sekä solisteille librettorunoilija Christian Friedrich Henricin eli Picanderin (1700–64) tekstiin on. Passiota on verrattu syystäkin vaikkapa Michelangelon freskoihin ja Rembrandtin tummansävyisiin maalauksiin. Sävellys on barokin retorisuuden huippu.
Kuorot osallistuvat toimintaan antiikin tragedioiden tapaan: alku- ja päätöskuorot ova laajoja koraalifantasioita, ja väliin tulevan kansanjoukon turba-kuorot ovat kiihkeän dramaattisia. Seuraavassa e-molli-avauskuoron alkua Bachin käsikirjoituksesta ja teksti kokonaisuudessaan; Matthesonin mukaan: “e-molli. Voidaan tuskin luonnehtia iloiseksi, sillä on normaalisti ajatteleva, syvällinen, murehtiva ja surullinen, joskin siinä on myös yhä toivoa ja lohtua.”:
Kuoro
Kommt, ihr Töchter, helft mir klagen!
Sehet! Wen? Den Brautigam.
Seht ihn! Wie? Als wie ein Lamm!
Sehet! Was? Seht die Geduld.
Seht! Wohin? Auf unsre Schuld.
Sehet ihn aus Lieb und Huld
Holz zum Kreuze selber tragen!
Tulkaa, tyttäret, auttakaa minua valittamaan.
Näettehän! Kenet? Sulhasen.
Näettehän hänet, millaisena? Karitsana!
Näettehän! Mitä? Kärsivällisyyden.
Katsotte! Mihin? omaan syntiimme.
Näette hänet rakkaudesta ja armosta
itse kantamassa ristinpuuta!
Koraali
O Lamm Gottes, unschuldig
Am Stamm des Kreuzes geschlachtet,
Allzeit erfunden geduldig,
Wiewohl du warest verachtet.
All Sünd hast du getragen,
Sonst müßten wir verzagen.
Sehet ihn aus Lieb und Huld
Holz zum Kreuze selber tragen!
Erbarm dich unser, o Jesu !
Oi viaton Jumalan karitsa,
ristinpuuhun teurastettuna,
aina olit kärsivällinen,
vaikka sinua halveksittiin.
Kaikki synnit kannoit,
muuten vaipuisimme epätoivoon.
Näette hänet rakkaudesta ja armosta
itse kantamassa ristinpuuta!
Armahda meitä, oi Jeesus!
Resitatiivit ja aariat ovat italialaisittain ilmaisultaan riipaisevia ja vaativia, toiminnaltaan suorastaan oopperamaisia. Seuraavassa kohtaus I osasta:
Resitatiivi – tenori ja kuoro
Tenori
O Schmerz!/Oi tuskaa!
Hier zittert das gequälte Herz;/Tässä vapisee piinattu sydän;
Wie sinkt es hin!/Kuinka se vaipuukaan kasaan!
wie bleicht sein Angesicht/kuinka sen kasvot kalpenevat!
Kuoro
Was ist die Ursach aller solcher Plagen?/Mikä on kaikkien noiden tuskien syy?
Tenori
Der Richter führt ihn vor Gericht./Tuomari vie hänet oikeuden eteen.
Da ist kein Trost, kein Helfer nicht./siellä ei ole lohtua, ketään auttajaa.
Kuoro
Ach! Meine Sünden haben dich geschlagen;/Oi, minun syntini ovat lyöneet sinut.
Tenori
Er leidet alle Höllenqualen,/Hän kärsii kaikki helvetin tuskat,
Er soll vor fremden Raub bezahlen./hänen on sovitettava toisten synnit.
Kuoro
Ich, ach Herr Jesu,/Minä, oi Herra Jeesus
habe dies verschuldet was du erduldet./olen syyllinen kärsimyksiisi.
Tenori
Ach, könnte meine Liebe dir,/Oi, jos voisi rakkauteni sinua,
Mein Heil, dein Zittern und dein Zagen/Pelastajaani, pelkoasi ja epäröintiäsi
Vermindern oder helfen tragen,/lieventää ja auttaa kantamaan,
Wie gerne blieb ich hier!/kuinka mielelläni jäisinkään tänne.
Matteus-passion kenties traagisin aaria on alton laulama ja h-mollissa, kaikkein “mustimmassa” sävellajissa; Schubartin mukaan “h-molli. On samalla kärsivällisyyden, kohtalon odottamisen tyyni sekä jumalalliseen johdatukseen antautumisen sävellaji. Siksi sen valitus on niin vienoa, murtautumatta kärsiväksi nurinaksi tai ruikutukseksi. Tämän sävellajin hyödyntäminen on kaikilla soittimilla melko vaikeaa, minkä vuoksi löytää vain vähän kappaleita, jotka on nimenomaan sävelletty tähän sävellajiin.” Seuraavassa A- ja B-osien alut:
Aaria – altto
Erbarme dich,/Armahda minua,
Mein Gott, um meiner Zähren willen!/Jumalani, kyynelteni vuoksi:
Schaue hier,/katso tänne,
Herz und Auge weint vor dir/sydämeni ja silmäni itkevät edessäsi
Bitterlich./katkerasti.
Kansanjoukkojen vihanpurkaukset ovat vavahduttavia:
Resitatiivi – Evankelista
Sie schrieen aber/Mutta he huusivat
noch mehr und sprachen:/vielä kovemmin sanoen:
Kuoro
Laß ihn kreuzigen!/Ristiinnaulittakoon!
Kenties kaunein ja tyynnyttävin aarioista on loppupuolen B-duuri-bassoaaria, kun Jeesus on jo heittänyt henkensä; Matthesonin mukaan “B-duuri. Erittäin viihdyttävä ja ylellinen; kuitenkin se on aina jotensakin kohtuullinen ja sopii siten sekä suurenmoiseen että aistikkaaseen.”:
Aaria – basso
Mache dich, mein Herze, rein,/Puhdistaudu sydämeni,
Ich will Jesum selbst begraben./haluan itse haudata Jeesuksen,
Denn er soll nunmehr in mir/sillä tästä lähtien hänen tulee minussa
Für und für Seine süße Ruhe haben./saada ainiaaksi suloinen rauha.
Welt, geh aus, laß Jesum ein!/Maailma, mene pois, päästä Jeesus luokseni!
Oratoriot ja messut
Muita laajempia kirkkoteoksia ovat Pääsisäisoratorio BWV 249 (Picander?, 1725), Magnificat D BWV 243 (n. 1728–31) sekä Jouluoratorio, BWV 248 (Picander?, 1734–35), joka on kuuden kantaatin sarja. “Luterilaisia”, oikeastaan toki katolisia Kyrie- ja Gloria-osat käsittäviä messuja valmistui neljä BWV 233–236 (1735–40?). Niissä on kuusi osaa siten, että Kyriessä on yksi ja Gloriassa viisi osaa, kolme aariaa kahden kuoron kehystäminä.
H-molli-messu
H-molli-messu BWV 232 (1724/34/49) valmistui alun perin lyhyenä messuna, johon Bach yhdisti loput osat myöhemmin aiempien kantaattien uudelleen sovituksina, parodia-käytännön mukaisesti. Kyseessä saattaa olla spekulatiivinen suurteos, jota Bach ei itse kokonaisuudessaan kenties kuullut, mutta jonka hän laati todennäköisesti parantaakseen työmahdollisuuksia katolisissa hoveissa, etenkin Dresdenissä. Ainakin h-molli-messun varhainen, vain Kyrien ja Glorian sisältävä versio, toimi perusteena, kun Bach anoi Dresdenistä hovisäveltäjän arvoa (1733). Lopullisessa muodossa messussa on neljä pääosaa:
1) Missa: Kyrie & Gloria
2) Symbolum Nicenum (Credo)
3) Sanctus
4) Osanna, Benedictusm Agnus Dei et Dona nobis pacem.
Vain noin neljännes messun 24 osasta oli sävelletty itse messua varten. Teosta voi tarkastella siten musiikillisista, teologisista, kenties ekumeenisista sekä hyötynäkökohdista käsin. Tuloksena oli joka tapauksessa mestariteos, jossa stile antico (Glorian “Gratias agimus tibi”) ja moderni sävelkieli tansseineen yhdistyvät. D-duurissa olevassa Gloria-osassa voi löytää seuraavat tanssit:
• passepied alussa “Gloria in excelsis” -tekstillä
• allemande aariassa “Laudamus te”
• määrittelemätön 4/4-tanssi duetossa “Domine fili unigenite”
• sarabande “Qui tollis” -vaiheessa
• giga “Qui sedes” -aariassa
• poloneesi “Quoniam tu solus Sanctus” -aariassa
• määrittelemätön tanssi 3/4-tahtilajissa “Cum sancto” -vaiheessa
Kiintoisaa on, että teos on kenties ensimmäinen ordinarium-messu, jota ei ole tarkoitettu liturgiseen käyttöön – tai sitten emme vain tiedä tarpeeksi ollaksemme varmoja Bachin tarkoitusperistä. Seuraavassa Bachin ilotulitustyyliä Gloria-osan päätösjaksosta tekstillä “Cum Sancto Spiritu in gloria Dei Patris” (“Pyhän hengen kanssa Isän Jumalan kunniassa”), jossa viimeinen vaihe aloittaa viisiäänisen fuugan:
