Kantaatti kehittyi siten lajien ja muotojen moninaisuudesta, läpisävelletyn monodian ja säkeistölaulun yhdistelmästä moniosaiseksi muodoksi, jossa kypsässä vaiheessa 1600-luvun loppupuolella resitatiivit ja aariat (useimmiten 2–3 paria) vuorottelevat: RARA… — mutta muitakin yhdistelmiä esiintyy. Kantaatti muistuttaa oopperakohtausta, mutta voi olla luonteeltaan myös intiimi. Esiintyjinä toimivat sooloääni tai kaksi laulajaa, continuo ja mahdollisesti obligato-soitin ja/tai yhtye. Kantaatti kahdelle laulajalle on kamariduetto (duetto da camera). Tärkeimmät keskukset Italiassa olivat Napoli ja Venetsia.
Giovanni Legrenzi (1626–90)
Legrenzi sävelsi kantaatteja Venetsian aikansa (1671–90) alkuvaiheessa lähinnä ylhäisöperheiden häihin. Tekstit olivat tilanteen mukaan ymmärrettävästi pastoraalis-amorooseja. Jos canzoneissa, canzoneteissa ja ariettoissa ei ole resitatiivia, kantateissa on sekä resitatiiveja että ariosoja ja aarioita; ne ovat kantaattityyppiä arie di più parti (useampiäänisiä aarioita). Aaria on Legrenzille enimmäkseen kaksisäkeistöinen säkeistölaulu.
Kokoelma Cantate e canzonette op. 12 (1676) sisältää 16 kantaattia ja 8 canzonettea eri sooloäänille. Echi di Riverenza op. 14 (“Kunnioituksen kaikuja”, 1678) sisältää 12 kantaattia ja 12 canzonea soolosopraanolle
Antonio Stradella (1639–82)
Stradellan kantaatit ovat merkittäviä virtuoosisuutensa ja dramaattisen voimansa ansiosta. Hän käyttää niissä äärirekistereitä ja passaggioja paljon. Kantaatit ovat vielä häilyvät vielä muodoltaan, sillä vaikka resitatiivin ja aarian vuorottelu usein on tosiasia, eteneminen voi olla lähes pelkkää aariaa tai resitatiivia.
Hän erotti itse toisistaan ariette o cantate da camera eli kantaatti oli hänelle jo monivaiheinen kokonaisuus, ei pelkkä aaria. Stradellalta tunnetaan noin 200 kantaattia. Ferma il corso e torna al lido (“Pysähdytä juoksusi ja palaa rannalle”) on laaja, 20-minuuttinen kantaatti, joka kuvaa Ariadnen tunteita hänen jäätyä yksin; siinä on arioso, pitkä resitatiivi, kolme aariaa ja vapaa päätösjakso.
Alessandro Melani (1639–1703)
Melani tuli Pistoiasta ja oli töissä Roomassa. Hän sävelsi kaikkia vokaalimusiikin lajeja. Laaja kantaatti All’armi, pensieri (“Aseisiin, ajatukset”) on muotoa ARARARA ja sisältää obligato-soittimena trumeptin, mikä oli jonkin aikaa suosittu käytäntö.
Agostino Steffani (1654–1728)
Steffani oli Carissimin ja Handelin välissä tärkeimpiä italialaisia vokaalisäveltäjiä. Hänen yli 80 kamariduettoaan ovat parhaita saavutuksia; lisäksi hän sävelsi puoli tusinaa soolokantaatteja. Kamariduetot ovat kuin triosonaatteja kahdelle yhtäläiselle äänelle continuon tukemana. Jos kamariduetoissa on resitatiiveja, ne ovat yhdelle äänelle, kun taas aariat ovat kahdelle äänelle; harvoin on päinvastoin.
Jos muotona on RARA, esitys etenee vuorotteluna soolo-duetto-soolo-duetto: esim. Dimmi, dimmi, Cupido (“Sano minulle, sano minulle, amoriini”). Monissa kantaateissa ei ole resitatiiveja lainkaan, vaan lauluja useammassa vaiheessa: voi olla säkeistömuodossa mutta myös rondomuodossa ABACA tai ABABA.
Io mi rido (“Minä nauran”) on säkeistölaulu, jossa on kaksi laajaa säkeistöä, jotka puolestaan jakautuvat kolmeen toisistaan erottuvaan jaksoon kuvioidensa ja tahtilajiensa perusteella (Gnidos oli Venuksen kulttipaikka Vähän-Aasian rannalla.).
Kamariduetto Io mi rido
Io mi rido/Vähät välitän vasamistasi
de tuoi dardi ò Dio di Gnido./Gnidoksen jumala.
Ha’ più forza nel mio seno/Enemmän rintaani antaa voimaa
un sol guardo di Fileno./yksi ainoa katse Filenoksen.
Vuoi che mi tocchi quando/Haluatko osuvasi minuun,
Vuoi saettarmi entra in quegli occhi./kun tahdot singota nuoliasi näihin silmiin.
Alessandro Scarlatti (1660–1725)
Scarlatti kirjoitti noin 800 kantaattia (“yhden päivässä”), joista iso osa on kadonnut. Niistä enimmät ovat sopraanolle ja continuolle, ja jonkin verran kantaatteja on altolle sekä duokantaatteja sopraanolle ja altolle. Joissain duokantaateissa ei ole lainkaan resitatiiveja. Perusmalli silti on RARA, jossa aaria on useimmiten da capo -muodossa, joten isä-Scarlatti on ensimmäisiä kantaatin “ideaalityypin” RARA vakiinnuttajia.
Marc’Antonio e Cleopatra on kamarikantaatti kahdelle äänelle, ja se on muotoa RARARARA, joista tosin kaksi jälkimmäistä aariaa ovat duettoja. Questo silenzio ombroso (“Tämä varjoisa hiljaisuus”) on kolmiosainen kantaatti kahdelle lauluäänelle. Andate, o miei sospiri (“Kaikotkaa, oi huokaukseni”; 1712) on äärimmäisen kromaattinen ja kokeileva RARA-kantaatti, etenkin resitatiiveissaan, ja se on tarkoitettu vain harvoille ammattilaisille. Kantaatti oli vastaus Gasparinin haasteeseen saman tekstin sävelittämisessä.
Kamarikantaatti Filli che esprime la sua fede a Fileno
Filli che esprime la sua fede a Fileno (“Fyllis joka ilmaisee uskollisuutensa Filenokselle”) on kantaatti lauluäänelle (sopraanolle), huilulle, kahdelle viululle ja continuolle. Se alkaa 2-osaisella sinfonialla ja noudattaa RARA-kaavaa ja on siten “normikantaatti” muodossaan, näyte täysbarokin formalisaatiosta.
Myös itse aariat formalisoituvat ja alkavat olla pääosin da capo -muotoisia:
A-osa jakaantuu viiteen vaiheeseen ritornello 1–soolo 1–rit.2–S2–R3, jossa 1. soolo moduloi lähisävellajiin (duurissa dominanttisävellaji, mollissa rinnakkaissävelaji) ja 2. soolo palaa takaisin pääsävellajiin.
B-osassa moduloidaan yleensä vielä muualle (duurissa mielellään diatonisille molliasteille eli ii, iii ja vi asteelle)
A1- eli A da capo -osassa ensimmäinen A toistetaan muutoin, mutta solistin täytyy koristella osuuttaan. Usein toistoa ei aloiteta ihan A-osan alusta vaan jostain myöhemmästä vaiheesta, mikä osoitetaan dal segno -merkillä (= merkistä [alkaen]).
Filen, mio caro bene
Recitative
Filen mio caro bene/Fileno rakkaani
se vera fé t’osservo/jos todellista uskollisuutta epäilet,
testimoni ne sono i sassi, i monti,/todistajia siitä ovat kalliot, vuoret,
la pendice e le fonti,/rinne ja lähde
e questi tronchi, oh Dio!, e queste piante/ja nämä puunrungot, oi jumala, ja nämä kasvit,
che del mio core amante/jotka rakastavan sydämeni
sanno la lealtà che a te conservo./tuntevat sinua kohtaan vaalimani luotettavuuden.
Ma se ai miei detti l’alma tua non crede,/Mutta jos mielesi ei usko puheitani,
alli monti, alli sassi, alla pendice,/vuorilta, kallioilta, rinteeltä,
alle piante, alle fonti et alli tronchi/kasveilta, lähteiltä ja puunrungoilta
chiedine pur, e scorgerai mia fede./kysy sitä vain, jolloin huomaat uskollisuuteni.
Aria
Chiedi pur ai monti, ai sassi/Kysy vaan vuorilta ja kallioilta,
alle fonti, alla pendice/lähteiltä ja rinteeltä
se t’adoro. Eco ti dice:/josko sinua palvon. Kaiku sanoo sinulle,
Filli tua sì t’è fedel./että Fylliksesi on sinulle uskollinen.
Volgi poi il guardo ai tronchi,/Käännä sitten katseesi puunkylkiin,
alle piante, e nel lor seno/kasveihin, ja niiden povesta
leggerai al suo Fileno/voit lukea, että Filenokselle
Filli mai sarà infedel./Fyllis ei koskaan ole uskoton.
Recitative
Ma se prova bastante/Mutta jos riittäviä todisteita
della mia salda fede/lujasta uskollisuudestami
non son d’eco le voci/eivät ole äänten kaiku,
non son lo cippo delli tronchi e piante,/tai puunrunkojen ja kasvien merkit
aprimi o caro il seno/avaa oi rakas rintani
e vedrai ch’il mio core/ja näet kuinka sydämeni
tutto fede et amore/ pelkästä uskollisuudesta ja rakkaudesta
nel sen ti balzerà vago Fileno,/rinnassani sinulle pamppailee kaunis Fileno,
e a chi lo ferì,/ja sille joka sen haavoitti
a te mio bel tesor dirà così:/se sinulle aarteelleni sanoo näin:
Aria
Che ti sembra, son fedele/Jos sinusta sinusta, että olen uskollinen,
mio bell’idolo crudele,/julma rakkaani,
sì rispondi o caro sì!/vastaa silloin rakas kyllä!
E se vuoi prova maggiore/Ja jos saada vielä suuremman todisteen,
dimmi: mori o fido core!/sano minulle: kuole uskollinen sydän,
morirò, se vuoi, così./ja minä kuolen, jos haluat niin.
Francesco Gasparini (1661–1727)
Gasparoni oli Boccherinin (ja myöhemmin Puccinin tavoin) kotoisin Luccasta, ja hän oli töissä Bolognassa, Venetsiassa ja Roomassa. Hän kirjoitti kantaatteja tuohon ajankohtaan nähden paljon: 111, joista 47 yhdelle äänelle basso continuon kera, 18 soitinyhtyeen kera, 15 kahdelle äänelle b.c.:n kera, yhdeksän kahdelle äänelle yhtyeen kera, 10 kantaattia usealle äänelle soitinyhtyeen kera. RARA-muoto on niissä enemmistönä. Gasparinin kantaatteja ihailtiin 1700-luvun alussa, ja hänen oppilaitaan olivat B. Marcello, G. B. Platti, D. Scarlatti ja J. J. Quantz.
Cantate da Camera a voce sola -kokoelma (1695) sisältää kantaatit Queste voci dolenti (“Nämä suruisat äänet”) sekä Andate, o miei sospiri (“Kaikotkaa, oi huokaukseni”), joka saa kiittää olemassaoloaan “kilpailusta” Scarlattin ja Gasparinin välillä, kun molemmat lähettivät toisilleen saman tekstin erilaisia parannettuja sävellysversioita. Duetti e Madrigali sisältää 12 sävellystä kahdelle äänelle, pääosin sopraanolle ja altolle. Niissä on yhtäkkisiä harmoniavaihdoksia, kromatiikkaa ja paatoskulttuuria.
Antonio Caldara (n. 1670–1736)
Caldara syntyi Venetsiassa, matkusteli Roomassa, Mantovassa, Barcelonassa, kunnes päätyi Wienin hoviin keisari Kaarle IV:n hovisäveltäjäksi (1716–). Hän oli ajan tuotteliampia säveltäjiä, ja teosten yhteismäärä on valtava, 3400: vokaaliteoksia 80 oopperaa, 43 oratoriota, noin 150 messua, yli 300 kantaattia, aarioita, madrigaaleja, psalmeja.
Medea in Corinto (“Medeia Korintissa”) käsittää sinfonian sekä kolme da capo -aariaa ja resitatiivia: S–A–R–A–R. Soffri, mio caro Alcino (“Kärsit, rakas Alkiniukseni”, 1715) on Rooman-ajalta. Vicino a un rivoletto (“Joen lähellä”; Wien 1729) on laaja 20-minuuttinen kokonaisuus.
Giovanni Bononcini (1670–1747)
Bononcini syntyi Modenassa, oli töissä Roomassa, Lontoossa ja Wienissä. Hän oli kansainvälisesti menestyksekkäimpiä oopperasäveltäjiä ja sävelsi noin 60 oopperaa, joista Lontooseen iso osa; näissä hän oli Handelin kilpailija. Bononcini oli A. Scarlattin jälkeen ehkä tuotteliain kantaattisäveltäjä 320 kantaatillaan, joista suurin osa (249) on sooloäänelle ja continuolle, 34 soololle ja yhtyeelle. Tosin vain osa niistä on julkaistu: mm. Cantate e duetti (1721, Lontoo). Kantaateista 37 on useammalle äänelle (à 2–10), joita kutsuttiin nimellä serenata, sillä ne oli useimmiten tilattu ylhäisten nimi- tai syntymäpäiviksi.
Kantaatit levisivät ympäri Eurooppaa ja olivat hyvän, herkän maun malleja kaikkialla siinä missä A. Scarlattin kantaatit olivat ylevän tyylin esikuvia. “Bononcinin nerous oli erityisen sopiva hellien ja pateettisten tunteiden ilmaisemiseen. Hänen melodiansa ovat rikkaimpia ja suloisimpia mitä tunnemme.” (John Hawkins, 1776)
Kantaateissa rakenteena on muun muassa RARA, mutta myös ARA. Preludi tai ritornello voi olla johdantona, jolloin muotona voi olla esimerkiksi preludi–A–arioso–R–A tai ritorn.–R–A–R–A. Hawkinsin luonnehdinta sopii erinomaisesti kantaattiin Lasciami on sol momento (“Jätä minut edes hetkeksi”), jonka R–A–R -muotoisen kokonaisuuden avausaaria on liikuttava:
Lasciami un sol momento,/Jätä minut rauhaan edes hetkeksi,
O rimembranza amara del mio tradito amor./oi katkera muisto petollisen rakkauteni.
Si fiero è il duol ch’io sento/Niin hirveä on tuska jota tunnen.
che la mia pace cara tutta m’involi al cor./että minun tyyni rauhani on kokonaan paennut sydämestäni.
Seuraavassa vielä resitatiivin “È possibile, o Dio” (“Onko mahdollista oi jumalani”) ja päätösaarian “Soffro in pace la catena” (Kärsin kahleista rauhaisin mielin”) alut:
Francesco Durante (1684–1755)
Durante syntyi Napolissa ja oli töissä Roomassa, matkusteli Saksassa ja Itävallassa. Hän toimi Napolissa opettajana eri konservatorioissa 1728–55, jolloin oppilaita olivat mm. Pergolesi, Vinci, Paisiello, Sacchini, Jommelli ja Piccinni.
Jän julkaisi 18 duetti da camera per imparare a cantare (“18 kamariduettoa laulamisen oppimiseks”i; ennen 1720), jotka kuuluivat kaikkialla laulun opetukseen 1800-luvulle saakka (vielä Brahms omisti 1700-luvun käsikirjoituksena). Ne olivat osin parodiateoksia, sillä perustuivat A. Scarlattin kantaateille. Durante laati niistä 1720 vielä uuden version: Duetti per studio di maniera di cantare e per esercizio di accompagnare al Cembalo (Duettoja laulutavan oppimiseksi ja säestysharjoituksiksi cembalolle), joissa ideana on koristelukäytännön harjoittaminen.
Benedetto Marcello (1686–1739)
Marcello oli venetsialaisen senaattorin poika, joka toimi läpi elämänsä paitsi säveltäjänä myös runoilijana, kirjoittajana ja lakimiehenä. oli kriittinen kirjoittaja, joka julkaisi pamfletteja mm. Lottia vastaan sekä ajan oopperatapoja ja laulajien osaamista satiirisesti tarkastelevan, mm. Vivaldia irvailevan Teatro alla Moda (“Muodinmukainen teatteri”, 1720). Hän oli Gasparinin oppilas ja tapasi todennäköisesti Handelin 1707. Marcello sävelsi 300 kantaattia, joukossa mm. La Lucrezia, jonka Handel sävelitti myös.
Canzoni madrigalesche e Arie da Camera (1717) on omistettu “oppineille ja älykkäille säveltäjille”. Timoteo, Cassandra ja Andromaca ovat laajoja ja kompleksisia kantaatteja, joiden kuvioiden virtuoosisuus on tavallisten vokaalisten vaatimusten yläpuolella. La Stravaganza (“Outo/Kummallinen/Hämärä”) on tonaalisesti jännittävä teos, jossa esiintyy mm. enharmoniikkaa es-molli/dis-molli, ja yhdessä aariassa on 5/4-tahtilaji! Onda d’amaro pianto (“Katkerien kyynelien vuo”) on kokeileva kantaatti. Kahdelle äänelle on myös kantaatteja, joissa on sekä aarioita että resitatiiveja, eli ei vain aarioita: Quando lungi è il mio Fileno (“Kun kaukana on Filenokseni”).
Nicola Porpora (1686–1768)
Porpoa oli uusnapolilainen säveltäjä, jonka Handelin vastustajat pyysivät Lontooseen 1733, koska nämä ihailivat tämän jaloa keksintää, täydellistä tekniikkaa ja melodista eleganssia. Vaikka Porpora oli yhtä hyvä kuin Handel ooppera- ja kantaattisäveltäjänä, hänkään ei kyennyt tyydyttämään Lontoon yleisöä. Niinpä hän siirtyi 1736 Venetsiaan, 1739 Napoliin takaisin, 1747 Dresdeniin, 1752/3 Wieniin, jossa hän toimi merkittävänä laulunopettajana (mm. Haydnille). Tuotantoon kuuluu noin 150 kantaattia, ja hän julkaisi Lontoossa 12 soolokantaattia (1735).