Suuren Pohjan sodan jälkeisessä Uudenkaupungin rauhassa (1721) Ruotsi joutui luopumaan suurvalta-asemastaan, joka olikin ollut sen inhimillisiin ja taloudellisiin resursseihin nähden suhteeton. Venäjälle menetettiin idässä Karjalan kannas, suuri osa Käkisalmen lääniä ja Viipurin kaupunki, Suomenlahden eteläpuolella Inkerinmaa, Viro ja Liivinmaa. Pietari Suuri (1672-1725) varmisti näillä aluevaltauksilla Nevan suulle 1703 perustamansa Pietarin kaupungin puolustuksen.
Kaarle XII:n kuollessa 1718 romahti myös yksinvaltius Ruotsissa. Vuoden 1720 uuden hallitusmuodon mukaan valtakunnan asioista päättivät valtiopäivät, jossa kaikki neljä säätyä olivat edustettuina. Kun valta nyt oli säätyjen käsissä, alettiin puhua ”vapaudenajasta”. Mistään todellisesta demokratiasta ei kuitenkaan ollut kysymys. Aatelisto oli edelleen lujasti vallan kahvassa, porvaristo ja papisto olivat periaatteessa tasavahvoja, mutta porvariston vaikutusvalta oli kasvussa ja pappissäädyn liukui alamäkeä. Talonpoikien asema oli edelleen heikko, vaikka heitä oli enemmän kuin 9/10 valtakunnan väestöstä.
Arvid Horn. Lorens Pasch vanh. (1702—66). Kansallismuseo, Tukholma.
Vapaudenajan kuninkaat Fredik I (kuninkaana 1720-51) ja Adolf Fredrik (kuninkaana 1751-71) olivat saksalaisia pikkuruhtinaita, joilla oli lähinnä seremoniallinen asema. Vaikutusvaltaisin poliittinen hahmo vapauden ajan alussa oli kreivi Arvid Horn, joka oli liittoutunut suuraatelin kanssa ja ajoi rauhantahtoista politiikkaa antaakseen valtakunnalle aikaa toipua sotien rasituksista. Ulkopolitiikassa hän tukeutui ensi sijassa Englantiin. Vuosien 1738-39 valtiopäivillä Horn ja hänen kannattajansa ”myssyt” kärsivät tappion ”hatuille”, alemman aateliston ja porvariston yhteenliittymälle, joka tavoitteli ulkopolitiikassa liittoa Ranskan kanssa ja haikaili sotaa Venäjää vastaan menetettyjen alueiden takaisin saamiseksi.
Vuoden 1740 valtiopäivillä ”hatut” pääsivät niskan päälle ja seuraavana vuonna Ruotsi julistikin Venäjälle sodan. Ruotsalaisten sotatoimet menestyivät kuitenkin huonosti, ja elokuussa 1742 ruotsalaiset joukot antautuivat Helsingissä venäläisille, jotka pian olivat miehittäneet koko Suomen.
Turun rauha 1743.
”Pikkuvihan” nimellä tunnettu miehitys päättyi 1743 Turun rauhaan, jossa Ruotsin ja Venäjän välinen raja vedettiin Kyminjokea pitkin Kotkasta koilliseen kohti Olavinlinnaa, joka jäi Venäjän puolelle.
Keisarinna Elisabet (hallitsijana 1741-62) vaati aluksi koko Suomea mutta suostui lopulta Turun rauhan rajaan sillä ehdoilla, että Holstein-Gottorpin ruhtinaspiispa Adolf Fredrik valitaan lapsettomaksi jääneen Fredrik I:n kruununperijäksi. Turun rauhan raja oli Ruotsille sotilaallisesti epäedullinen. Valtiopäivillä 1746-47 päätettiin Suomen etelärannikolle rakentaa keskuslinnoitus, joka toimisi saaristolaivaston tukikohtana. Viaporin linnoituksen rakennustyöt aloitettiin välittömästi, ja ne merkitsivät myös uutta alkua Kustaa Vaasan 1550 perustamalle Helsingin kaupungille, jonka edustalla linnoitus sijaitsi.
Fredrik I kuoli 1751. Hänen seuraajakseen tuli Holstein-Gottorpin Aadolf Fredrik, jonka puoliso Lovisa Ulrika oli Preussin Fredrik II Suuren sisar. Valtaa pitivät kuitenkin puolueet. Vuoden 1765 valtiopäivillä myssyt pääsivät niskan päälle puolueiden välisessä kamppailussa, koska heidän kannatuksensa oli lisääntynyt myös porvarissäädyssä. Nyt he saattoivat toteuttaa uudistuksia, joista Suomen osalta merkittävin oli tapulioikeuksien myöntäminen Pohjanlahden rannikkokaupungeille. Vuosien 1769-70 valtiopäivillä voimasuhteet kääntyivät jälleen hattujen eduksi, ja he käynnistivät toimet hallitusmuodon uudistamiseksi. Mitään editystä tällä alalla ei ehditty saavuttaa ennen kuin Aadolf Fredik 1771 äkillisesti kuoli ja valtaan nousi hänen poikansa Kustaa III, joka kyllästyneenä turmiolliseen puoluevaltaan toteutti verettömän vallankaappauksen 1772.
Kustaa III. Lorenz Pasch jr. (1733—1805), 1777.
Kustaa III:n hallitusmuoto palautti Ruotsiin Vaasa-kuninkaiden aikuisen yksinvaltiuden. Sen turvin Kustaa johdatti Ruotsin sotaan Venäjää vastaan 1788. Ruotsin laivasto voitti Kotkan edustalla käydyn Ruotsinsalmen meritaistelun, mutta ei saavuttanut sodassa ratkaisevaa menestystä. Rauha solmittiin 1790. Sisäpolitiikassa Kustaa III ajatui vastakkain aateliston kanssa, ja se alkoi suunnitella salaliittoa kuningasta vastaan. Kuninkaan murha pantiin toimeen Tukholman Kuninkaallisessa oopperassa 16.3.1792 järjestetyissä naamiaisissa, joiden tapahtumat lähes 70 vuotta myöhemmin antoivat aiheen Verdin oopperaan Un Ballo in Maschera (Naamiohuvit, 1859).
Seurasi holhoojahallituksen aika (1792-96), kunnes Kustaa IV Aadolf (kuninkaana 1792-1809) tuli täysi-ikäiseksi. Hänen kohtalonsa, kuten myös Suomen, ratkaisi Venäjän Aleksanteri I:n ja Napoleonin Tilsitissä 1807 solmima sopimus, jossa Venäjä sitoutui pakottamaan Ruotsin yhtymään Ison-Britannian vastaiseen kauppasaartoon. Kun Kustaa IV Aadolf ei tähän suostunut, Venäjä aloitti helmikuussa 1808 sotatoimet Suomessa. Suomen sota päättyi syyskuussa 1809 Haminan rauhaan, jossa Suomi irrotetettiin Ruotsista ja liitettiin Venäjään autonomisena suuriruhtinaskuntana.
Kirjallisuutta
Juva, Einar W. 1947. Suomen tie Uudestakaupungista Haminaan 1721-1808. Helsinki: Otava.
Klinge, Matti 2009. Napoleonin varjo : Euroopan ja Suomen murros 1795-1815. Helsinki: Otava.
Lagerqvist, Lars O. 1997. Sveriges Regenter. Stockholm: Norstedts.