Lutherin Saksalainen messu (1526)
Uskonpuhdistus toi mukanaan uuden jumalanpalvelusjärjestyksen. Martti Luther julkaisi ensin opillisia uudistuksia sisältävän latinankielisen messukirjan Formula missae (1523), ja kolme vuotta myöhemmin ilmestyi Deutsche Messe und Ordnung Gottesdiensts (1526). Tämä saksankielinen messu vakiinnutti uuden jumalanpalvelusjärjestyksen ja toi kansankielisen seurakuntalaulun latinankielisen koraalin rinnalle. Näillä hengellisillä lauluilla korvattiin useimmat sekä messun ordinariumin että propriumin latinankieliset sävelmät.
Kuva 1. Päiväjumalanpalveluksesta (Des Sontags für die Layen) sanotaan: Zum anfang singen Wir ain gaystlich lied / oder ainen teutschen psalmen in primo tono / auff die weyse wie folget. [Sävelmä:] Ich will den Herrn loben alle Zeit / Sein lob sol (Aluksi laulamme hengellisen laulun / tai saksalaisen psalmin in primo tono niin kuin seuraa. [Sävelmä:] Haluan ylistää Herraa joka hetki / Hänen ylistyksensä olkoon).
Westhin koodeksi (1546-49)
Suomessa uuden jumalanpalvelusjärjestyksen tarve ilmenee ensin katolisiin messukirjoihin ilmaantuvina, paperille kirjoitettuina lisälehtinä, joille on merkitty muistiin tärkeimpiä protestanttisia tekstejä ja lauluja suomeksi ja ruotsiksi. Kansankielistä messua, sisällöltään tosin horjuvana ja hajanaisena, on ilmeisesti alettu viettää jo ennen kuin ylhäältä annetut säädökset siihen velvoittivat. Tätä kuvastaa Suomen varhaisin uskonpuhdistuksen ajalta säilynyt liturginen käsikirjoitus Mathiae Joannis Westh Codex eli ns. Westhin koodeksi (1546-49), jota säilytetään Kansalliskirjastossa.
Westhin koodeksin 1540-luvulta peräisin oleva vanhin osa sisältää suomenkielisen käsikirjan “castesta ia muista christilisistä cappaleista” sekä messun sävelmineen (“Messu Somen kielen pidhetän Tällä taualla”). Uudemmissa osissa esiintyy tekstejä, jotka tunnetaan vasta seuraavilta vuosikymmeniltä. Käsikirjoituksen sisältö on muutoinkin vaihteleva. Siinä on mm. ruotsinkielinen kyriale, seitsemän suomenkielistä sekvenssiä sävelmineen, molemmat edellä mainitut leisit, antifonit O pyhä Hengi tule täyttämän sinun uscolistes sydhämet (Veni Sancte spiritus, reple tuorum corda fidelium) ja Suo Jumala meille laupiasti (Da pacem), suomenkielinen kyriale ja offertorium-käännös, kolme introitus-antifonia, suomeksi käännettyjä latinalaisia responsoriumeja, hymnejä ja antifoneja, Sanctus-trooppi Tigh ware loff och prijs o Herre Christilman sävelmää, incipit ”It til minnelse att iag haffuer giffuit til lucas ollesson Anno domini 47 1 lass höö för 1 marck” (”Muistutukseksi siitä, että olen antanut lucas ollessonille herran Vuonna 47 1 heinäkuorman 1 markalla”) sekä Nikean uskontunnustuksen proosasuomennos Me uskoma iumalan päle (Wij tro vppå alzmechtig gud) ja virsiteksti Ny ruckolcam sitä pyhä hengiä (Nu bidie wij then helga and), molemmat ilman sävelmää.
Westhin koodeksiin sisältyvän messukäännöksen lähdettä ja ajoitusta ei ole luotettavasti selvitetty. Aiemmin on arveltu, että käännöstyö olisi aloitettu ennen vuotta 1541, jolloin sen lähteenä olisi ollut mahdollisesti vuoden 1531, 1535 tai 1537 ruotsalainen messupainos ja että sitä olisi myöhemmin jatkettu vuonna 1541 ilmestyneen uuden käännöksen (Messan på swensko) pohjalta. Todennäköisempää on kuitenkin, että käännös on kokonaisuudessaan peräisin vuoden 1541 jälkeiseltä ajalta mutta perustuisi kuitenkin vanhempaan ruotsalaiseen painokseen. Tähän myöhäisempään ajankohtaan viittaavat käytetyn ranskalaisen paperin vesileimatutkimukset. Kaiken kaikkiaan näyttää kuitenkin siltä, että tämä ensimmäinen suomenkielinen messuteksti voidaan ajoittaa vuoteen 1546 tai 1547, siis ainakin muutamaa vuotta Mikael Agricolan messua varhaisemmaksi.
Kokonaan ei kuitenkaan voida sulkea pois mahdollisuutta, että ”messuvirret” eli pysyvät messusävelmät olisi käännetty jo 1530-luvulla, kuten P.J.I. Kurvinen olettaa. Olisihan ollut luonnollista, että suomeksi olisi kiirehditty ensiksi toimittamaan päiväjumalanpalveluksissa jatkuvasti käytetyt ordinarium-osat, jotka ruotsiksikin käännettiin ensin, ja että vaihtuvia proprium-osia ja rukoushetkien kappaleita olisi sitten voitu kääntää sitä mukaa kun aika antoi myöten ja kun niitä tuli kirkkovuoden kierrossa vastaan. Tällaisia vähemmän tärkeitä kappaleita sisältyy nimittäin jo Agricolan vuonna 1544 painettuun Rucouskiriaan, jossa on psalmeja, sekvenssejä, kantikumeja, hymnejä ja useita pääasiassa suorasanaisia virsikäännöksiä, kaikki ilman sävelmiä. Niitä kopioitiin sittemmin moniin käsikirjoituksiin.
Kirjallisuutta
Häkkinen, Kaisa (toim.) 2012. Codex Westh. Westhin koodeksin tekstit. Turku: Turun yliopisto.
Klemetti, Heikki 1921. Suomen kirkkomusiikki protestanttisuuden alkuaikoina. Helsinki: SKS.
Kurvinen, P.J.I. 1929. Suomen virsirunouden alkuvaiheet v:een 1640. Helsinki: SKS.
Pirinen, Kauko 1988. Suomenkielisen liturgisen kirjallisuuden synty. Mikael Agricolan kieli (Tietolipas 112). Toim. Esko Koivusalo. Helsinki: SKS.
Tuppurainen, Erkki ym. 2012. Codex Westh. Westhin koodeksin kirkkolaulut. Helsinki: Sibelius-Akatemia.
Agricolan messu (1549)
Vuonna 1549 Suomen kirkko saa käyttöönsä painetun kansankielisen messukirjan, kun Mikael Agricolan Messu eli Herran Echtolinen (1549) ilmestyy. Sen lähimpänä esikuvana pidetään Olaus Petrin messun (Messan på swensko) uusinta, vuoden 1548 painosta. Tämä puolestaan – kuten myös tanskalainen Malmön messu (1528) – pohjautuu Lutherin messukaavojen ohella Nürnbergin messuun (1526), jossa saksannettujen keskiaikaisten sävelmien rinnalla esiintyy myös protestanttisia virsiä. Kansankielisyyden lisäksi protestanttinen messu poikkeaa katolisesta joissakin opillisissa kysymyksissä. Katolisen messun keskeinen osa, canon missae, joka sisältää Kristuksen uhrin, jää pois – lukuun ottamatta ehtoollisen asetussanoja, jotka säilyttävät asemansa myös protestanttisessa messussa. Uhrin tilalle päiväjumalanpalveluksen ytimeksi tulee kansankielinen evankelinen saarna.
Musiikin kannalta katsottuna Agricolan messun anti on sangen niukka. Painetuilla nuottiviivastoilla, joille nuotit oli määrä lisätä käsin, on varustettu vain kaksi papin laulettavaksi tarkoitettua tekstikohtaa, Praefatio, kuten myös Olaus Petrin messun vuosien 1541 ja 1548 painoksissa, sekä Isä meidän. Nuoteille varatun tilan niukkuus viittaa siihen, että messukirjan ohella on ollut tarkoitus käyttää kuoron laulukirjaa, gradualea. Mainintoja laulamalla esittämisestä liittyy muihinkin tekstikohtiin, kuten Sanctukseen ja Agnus Deiin, jotka ”Luetan eli veisatan”. Tämä ilmaus, joka esiintyy usein myös ruotsinkielisissä jumalanpalvelusjärjestyksissä (”läser eller sjunger”), kuvastaa käytännön horjuvuutta ja niitä vaikeuksia, joita laulun asemaan uuden opin mukaisessa jumalanpalveluksessa uskonpuhdistuksen alkuaikoina liittyi.
Agricolan messun sisällöstä ei voida luotettavasti päätellä, millaista käytäntöä noudatettiin, sillä messukirja oli pikemminkin suosituksen kuin säännön luonteinen, ja käytännön on pakostakin täytynyt vaihdella seurakunnan koon ja voimavarojen mukaan. Messun ordinariumiin kuuluvien osien esittämisestä laulamalla ei Agricolan messussa ole mainintaa – Credosta päinvastoin sanotaan, että se luetaan – mutta ordinarium-laulujen runsas esiintyminen uskonpuhdistuksen ajalta säilyneissä käsikirjoituksissa (joskus myös Agricolan messun yhteydessä tavatuista) viittaa siihen, että ainakin tärkeimmissä jumalanpalveluksissa koko ordinarium on esitetty laulamalla. Tällöin on ilmeisesti käytetty suomalaisiin teksteihin sovitettuja keskiaikaisia sävelmiä.
Lisäksi etenkin juhlapyhien messussa on kaiken todennäköisyyden mukaan laulettu myös muita lauluja, kuten sekvenssejä ja introituksia, joiden suomennoksia sisältyy muun muassa Agricolan Rucouskiriaan ja Westhin codexiin. Myös keskiaikaiseen cantio-ohjelmistoon kuuluvien laulujen käyttöä jumalanpalveluksissa voidaan pitää todennäköisenä.
Seurakuntalaulusta, jonka Lutherin Saksalainen messu toi jumalanpalvelukseen, ei Agricolan messussa ole viitteitä. Muutamat ehtoollisen jakamiseen liittyvät ruotsinkieliset virret, joista siinä mainitaan (Jesus Christus är wår helsa, Gudh vari loffuat), on nähtävästi ajateltu pikemminkin kuoron kuin seurakunnan esitettäviksi – semminkin kun niistä ei nähtävästi ollut suomennoksia. Tämä pätee vielä suuremmalla todennäköisyydellä samassa yhteydessä mainittuihin latinankielisiin lauluihin Discubuit Jesus ja Diuinum mysterium, jotka ovat koulutettujen laulajien ohjelmistoa. Seurakunnan laulettavaksi Agricolan messussa mainitusta ohjelmistosta näyttäisi soveltuvan suomenkielinen ehtoollisvirsi O Puhdas Jumalan caritza, saksankielestä käännetty O Lamm Gottes unschuldig, yksi luterilaisen virsirunouden varhaisimmista tuotteista. Sen lisäksi on saatettu käyttää Rucouskirian mitallisia virsiä.
Jos Westhin codexiin sisältyvä messu oli uuden jumalanpalvelusjärjestyksen ensimmäisiä hahmotelmia, vasta Agricolan messu jossain määrin vakiinnutti ja yhtenäisti suomenkielistä jumalanpalvelusta. Se tarjosi mallin, jonka seuraamista pidettiin suotavana niin pitkälle kuin se eri paikkakuntien erilaisissa olosuhteissa oli mahdollista.
Kirjallisuutta
Haapanen, Toivo 1928. Agricolan messu. Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran Vuosikirja 15-18, 1925-1928. Helsinki: Suomen Kirkkohistoriallinen Seura, 223-242.
Juustenin messu (1575)
Agricolan messun ilmestymisestä oli ehtinyt kulua 26 vuotta, kun Paavali Juustenin (n. 1516-75) Se Pyhä Messu Somen kielen ei Pauin Mutta pyhän Euangeliumin ia Christilisen Seuracunnan tauan iälken visusta Somen Turus coottu syyskuussa 1575, muutama viikko tekijänsä kuoleman jälkeen, ilmestyi. Viipurissa syntynyt Juusten oli kymmenisen vuotta Agricolaa nuorempi. Perustaessaan 1554 Suomen toisen piispanistuimen Viipuriin Turun piispan vallan kaventamiseksi Kustaa Vaasa nimitti Juustenin sen ensimmäiseksi haltijaksi. Turun piispanistuimen tämä sai 1563 Eerik XIV:n kädestä sen jälkeen, kun Eerik oli vangituttanut Juhana Herttuan ja erottanut piispanvirasta Agricolan seuraajan Pietari Follingiuksen.
Juustenin messussa kaikki jumalanpalveluksessa tarvittavat tekstit oli koottu samaan niteeseen. Näin ollen se vähensi tarvetta käyttää messukirjan ohella muita kirjoja, kuten rukouskirjaa ja käsinkirjoitettua gradualea, jossa oli tekstien sävelmät. Jumalanpalveluksen toimittaminen kävi näin helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi. Gradualeen jouduttiin tosin ainakin suuremmissa seurakunnissa edelleen turvautumaan, sillä tekstin yhteyteen valmiiksi painetuille nuottiviivoille, vaikka niitä olikin enemmän kuin Agricolan messussa, ei ollut mahdollista merkitä enempää kuin yksi sävelmä, kun vaihtoehtoja monissa tapauksissa oli useita.
Kuitenkin voidaan arvella, että kirkkolaulun osuus messun toimittamisessa Juustenin messun ansiosta korostui etenkin sellaisissa seurakunnissa, joissa ei ollut kirkkokuoroa ja jossa laulamisesta huolehti palvelusta toimittava pappi.
Tällä taualla Messu Somexi pidhetän:
- Messu alkaa synnintunnustuksella, johon sisältyvät papin Confiteor (Confiteor omnipotenti DEO…) ja seurakunnan rippi (Minä waiuainen syndinen inhiminen / ioca synnistä sekä sighinnyt että syndynyt olen…).
- Sitä seuraa Introitus latinaksi tai suomeksi. Suomeksi laulettaessa voitiin käyttää psalmeja, joko tässä yhteydessä nimenomaan mainittua katumuspsalmia (Jumala ole minun armolinen / sinun hywydes cautta…; Ps. 51:3-10 ja Gloria Patri) tai jotakin kuudesta liitteenä olevasta. Psalmin tai sen osan esittämiseen laulamalla viitataan jo Olaus Petrin messuun (1531) sisältyvissä ohjeissa.
- Introitusta seuraavat Kyrie (HERRA armadha meidhen pälen CHRISTE armadha meidhen pälen…) ja Gloria (Cunnia olcon Jumalan corkeures / Ja maasa rauha…), joiden sävelmistä jokin moniin yhteyksiin sopiva saatettiin käsin merkitä niiden yläpuolelle painetuille nuottiviivastoille ja kirkkovuoden pyhien mukaan vaihtuvat hakea gradualesta.
- Salutatio (vuorotervehdys) ja collecta (kollehtarukous) kuuluvat jälleen messun lukemalla esitettäviin osiin, joskin ”lukeminen” on salutation yhteydesssä saattanut tarkoittaa myös resitoimista.
- Epistolan ja evankeliumin väliin Juusten sijoittaa perinteelliseen tapaan gradualen, joka Agricolan messussa on samalla paikalla ja johon liittyy ohje: Graduale / macta aina olla X. Jumalan kesky ynne iongun Psalmin cansa / taicka iocu mw Kytoswirsi. Gradualen ensimmäisenä tekstinä on dekalogi (Ne kymmenen Jumalan Käskydt), joka jo Nürnbergin messussa (1526) esiintyy laulettuna alleluian asemasta. Graduale saatettiin myös korvata kansankielisellä psalmilla, kuten on tehty Lutherin Saksalaisessa messussa ja kaikissa Ruotsin uskonpuhdistusmessuissa.
- Agricolan messussa on evankeliumin jälkeen saarna, jota Juusten ei mainitse mutta jonka on myös täytynyt kuulua hänen jumalanpalvelusjärjestykseensä. Sen paikalla hänellä on apostolinen uskontunnustus, Credo (Minä uskon Jumalan päle Isän caickiualdian / loian taiuahan ia maan…), josta Agricolan messussa sanotaan, että se luetaan mutta jonka vuoden 1571 uuden kirkkojärjestyksen lisäys, Nova Ordinantia (1575), määräsi laulettavaksi. Käytäntö lienee vaihdellut. Varsinaista uskontunnustusvirttä suomalaiseen messuun ei kuulunut.
- Credoa seuraavat salutatio (Herra olcon teiden cansan. Nin mös sinun henges cansa…), sursum corda -responsoriumit ja kolme praefatio-rukousta, joista kahteen jälkimmäiseen liittyy nuottiviivasto. On mahdollista, että ensimmäinen rukous, joka Agricolan messussa on nuottiviivastolla varustettu mutta josta mainitaan, että se esitetään ”sanoden eli weisaten”, on ajateltu muutoinkin etupäässä luetuissa messuissa käytettäväksi. Kolmannen rukouksen loppuun liitetty laudes-doksologia, joka Nova Ordinantiassa määrättiin laulettavaksi heti ehtoollisen asetussanojen jälkeen, on nähtävästi tarkoitettu päättämään muutkin praefatio-rukoukset.
- Laudesta seuraa Sanctus (Pyhä / Pyhä / Pyhä HERRA Jumala Zebaott…), joka Agricolan messussa ”luetan eli weisatan”. Juusten lisää siihenkin nuottiviivaston, minkä on ajateltu edellyttävän, että se olisi pyrittävä laulamaan.
- Myös Isä meidän -rukous (Rukolcam nytt caicki / ninquin meiden HERRA Jesus Christus itze ombi meitä opettanut näin sanodhen. Isä meiden ioca olet taivahisa…) on varustettu nuottiviivastolla, samoin ensi kerran Ruotsin uskonpuhdistusmessuissa Herran rauha -tervehdys (HERRAN rauha olcon teiden cansan…) ja Agnus Dei (O Jumalan caritza / ioca poisotat mailman synnit…), vaikka myös Agricola oli esittänyt jälkimmäisen esitystavaksi vaihtoehtoisesti laulamista.
- Sen sijaan viivasto jostakin syystä puuttuu välittömästi sitä seuraavasta virren säkeistöstä O Pudhas Jumalan caritza, joka on ensimmäisiä suomalaisessa messussa esiintyviä saksalaisia virsiä (O Lamm Gottes unschuldig).
- Seuraa pyhä ehtoollinen rukouksineen ja messun päätös, jonka lopussa on siunaus (Herra hyuesti siugnatkon meitä / ia warielkon meitä…).
Kun Paavali Juustenin messu ilmestyi aikana, jolloin katoliset virtaukset olivat vielä vahvoja Juhana III:n kirkkopolitiikan ansiosta, se ei vielä ollut puhdas uskonpuhdistusmessu. Luterilaisen käytännön, jossa kansankielinen virsilaulu saa yliotteen katolisesta sävelmistöstä, vakiinnutti vuoden 1614 kirkkokäsikirja ja sen vuosina 1629 ja 1669 uudistetut laitokset. Muussa suhteessa näiden käsikirjojen ohjeet messun toimittamisesta eivät ratkaisevasti poikkea Agricolan ja Juustenin messujen sisällöstä ja järjestyksestä.
Kirjallisuutta
Parvio, Martti 1978. Paavali Juusten ja hänen messunsa. Liturgiahistoriallinen tutkimus (Suomi 122:3). Helsinki: SKS.