Koululaulut
10.10.2005 (Päivitetty 8.9.2024) / Oramo, Ilkka

Keskiaikaiset cantiot

Laulamisella oli keskeinen sija keskiajan suomalaisissa kouluissa, varsinkin Turun katedraalikoulussa, jossa sen opiskelu kuului jokapäiväiseen ohjelmaan: koulun oppilaistahan tuli pääasiassa pappeja, joiden tuli vastata myös kirkkolaulusta. Liturgisten laulujen lisäksi kouluissa laulettiin myös muita lauluja, cantioita. Suurin osa niistä liittyy joulun aikaan, pääsiäiseen ja muihin kirkkovuoden juhliin, kirkollisiin teemoihin ja toimituksiin sekä ihmisen osan haurauteen. Mutta myös arkisemmista aiheista laulettiin: kouluelämästä tietenkin, koululauluista kun on kysymys, ja vielä yhteisyydestä, erikoisista tapahtumista ja keväästä.

Cantiot ovat alun perin yksiäänisiä latinankielisiä lauluja. Varhaisia kaksiäänisiäkin esiintyy, ja myöhemmin yleistyvät moniääniset sovitukset. Cantioiden on arveltu saaneen alkunsa conductus-käytännöstä: conductuksia laulettiin jumalanpalveluksessa silloin kun sitä toimittavat papit liturgian eri osien välissä juhlallisessa, hitaassa kulkueessa siirtyivät kirkossa paikasta toiseen. Cantioilla on yhteys myös teinien tanssiin, kirkollisiin näytelmiin ja pitäjänkäynteihin, joilla koululaiset hankkivat laulaen varoja opintojensa rahoittamiseen.

Lähteistä

Tietomme hartaista koululauluista Suomessa perustuu pääasiassa uusmaalaisen ylioppilaan Theodoricus Petrin (n. 1560-1617) Greifswaldissa 1582 painattamaan cantio-kokoelmaan Piae Cantiones Ecclesiasticæ et Scholasticæ Veterum Episcoporum (PC). Kokoelmana PC kuuluu uskonpuhdistuksen aikaan. Sen arvo keskiaikaisen laulun lähteenä on jossakin määrin kyseenalainen, sillä sekä laulujen tekstejä että sävelmiä muokattiin tätä julkaisua varten: katolisia aineksia poistettiin teksteistä ja sävelmiä modernisoitiin. Näin ollen monet PC-kokoelman lauluista poikkeavat tai saattavat poiketa keskiaikaisesta asustaan, jos sellainen on ollut olemassa. Toisaalta kokoelmassa on myös uudempia sävelmiä, jotka ovat syntyneetkin vasta uskonpuhdistuksen vuosisadalla.

Entä lauloivatko teinit Suomessa myös moraalis-satiirisia lauluja, lemmenlauluja ja juomalauluja, joita sisältyy Benediktbeurenin luostarissa säilyneeseen Carmina Burana -kokoelmaan? Tästä ei ole todisteita. Mutta toisaalta: mikseivät olisi laulaneet? Jos kerran hurskaat cantiot olivat tuttuja, niin miksei sitten myös latinantaitoisten klerkkien kaikkialla Euroopassa viljelemä sekulaarinen ohjelmisto. Kun PC-kokoelman kevätlaulu Tempus adest floridum (PC 1582:74) on itse asiassa Carmina Burana -kokoelmaan sisältyvän, samoin sanoin alkavan lemmenlaulun (CB 142) parodia, on mahdollista, että muutakin tuon kokoelman runoutta ja siihen liittyvää sävelmistöä on aikanaan kulkeutunut Suomeen. Kun tällaisen ohjelmiston painattaminen uskonpuhdistuksen vuosisadalla ei tietenkään olisi tullut kysymykseen, sen vei unohdus.

Alkuperästä ja levinneisyydestä

Eniten PC-kokoelman tutkijoita on askarruttanut laulujen alkuperä. Monet kokoelman teksteistä ja sävelmistä tunnetaan keskiaikaisista lähteistä eri puolilta Eurooppaa. Niitä on tavattu etenkin Böömistä, Etelä-Saksasta ja Ranskasta, mutta myös Puolasta, Unkarista, Sveitsistä, Italiasta, Espanjasta ja Englannista. Cantio-ohjelmiston laajasta levinneisyydestä Euroopan katolisella sydänalueella ei ole epäilystäkään.

Kun PC-kokoelmassa kuitenkin on myös sellaisia lauluja, joille ei varhaisempia lähteitä ole löytynyt, on monasti arveltu, että ainakin osa niistä saattaisi olla Suomessa sepitettyjä. Aiheen tähän ovat antaneet alun perin Hemminki Maskulaisen vuonna 1616 ilmestyneen suomennosvalikoiman johdantosäkeet, joissa ilmaistaan selvä käsitys laulujen synnystä:

Ystäväni ihanainen Hyvän suopa suomalainen Näitten alust tiedhä tämä: Suomen saares synnyit nämäd. (Paidz vähä vaevoin harvoja Muolda cans tähän tuodhuja.)

Että siis muualta tuotuja olisi vain harvoja, kuulostaa kovin epäuskottavalta ja onkin osoittautunut harhaluuloksi. Todennäköisempää on, että nekin cantiot, joiden varhaisin tunnettu lähde on juuri PC-kokoelma, ovat tulleet Suomeen Keski-Euroopasta. Varhaislähteitä on voinut tuhoutua tai niitä ei vielä ole löydetty ja tunnistettu.

Personent hodie

Tässä suhteessa valaiseva tapaus on Personent hodie (PC 1582:9), yksi niistä lauluista, joita aikaisemmin on pidetty suomalaisena tai ainakin pohjoismaisena. Tutkimuksen edetessä on käynyt ilmi, että tämä Suomessa ja Ruotsissa erittäin suosittu laulu on vanhemman, pyhästä Nicolauksesta kertovan cantion Intonent hodie voces ecclesiae joulun aikaan sovitettu parodia. Yhteyden näiden laulujen välillä osoittaa mm. molemmille tunnusomainen erikoinen tyylikeino, tavun toisto (… et de vir- vir- vir- gineo…), jota hengellisissä sävelmissä toisinaan tavataan jo ainakin 1000-luvun lopulta alkaen. Sen on tulkittu ilmentävän patoutuneen tunteen – yleensä ilon, mutta myös tuskan ja ahdistuksen – purkautumista.

Tavun toisto on voinut liittyä myös tanssilliseen ilmaisuun tai ainakin rytmisiin liikkeisiin sävelmää laulettaessa. Tätä näkemystä tukee se, että Personent hodie -laululla on yhteys conductus-käytäntöön. Liikunnallisia aineksia sisältyy coductus-peruisten PC-laulujen myöhempiinkin käyttöyhteyksiin: Personent hodie lienee kuulunut joulun ajan kirkollisten näytelmien musiikkiin ja toinen samantyyppinen laulu Omnis mundus jucundetur (PC 1582:16) puolestaan säesti teinien tanssia.

Perimätiedon mukaan PC-kokoelman keskiaikaisia cantioita on laulettu Suomessa ja muissa pohjoismaissa ainakin jo 1300- ja 1400-luvulla. Ensipainoksen nimiölehden tekstin mukaan laulut ovat olleet käytössä “kaikkialla kuuluisassa Ruotsin valtakunnassa” (“…in Inclyto Regno Sueciæ passim usurpatæ…”), mutta Hemminki Maskulaisen mukaan “etenkin Suomen suuriruhtinaskunnassa” (“praesertim in magnu ducato Finlandiae”).

Tätäkään hyvän Hemmingin väitettä ei voida todentaa, sillä näitä sävelmiä ei esiinny Suomesta peräisin olevissa keskiaikaisissa käsikirjoituksissa. Ruotsalaisissa käsikirjoituksissa lauluja sen sijaan on tavattu neljä kappaletta. Onkin syytä olettaa, että niitä on laulettu yhtä hyvin Lundissa ja Uppsalassa kuin Turussa ja Viipurissakin.

PC-kokoelman keskiaikaiset cantiot

PC-kokoelman ensipainoksen (1582) 74 cantioista alla mainituille on tavattu sekä tekstin että sävelmän osalta keskiaikaisia varhaislähteitä keskieurooppalaisissa käsikirjoituksissa:

• Puer nobis nascitur (3)
• Verbum caro factum est (4)
• Congaudeat turba fidelium (6)
• Ave maris stella lucens (7)
• Dies est laetitiae (12)
• Personent hodie (9)
• Resonet in laudibus (14)
• In dulci jubilo (15)
• Omnis mundus jucundetur (16)
• Paranymphus adiens (21)
• Ad cantus laetitiae ( 22)
• Puer natus in Betlehem (23 ja 27)
• Cedit hiems eminus (30)
• Benedicite tres personas (35)
• Divinum mysterium (38)
• Jesus Christus nostra salus (39)
• Parce, Christe, spes reorum (43)
• Scribere proposui (52)
• Cum sit omnis caro foenum (57)
• Zachaeus arboris (70)

Esimerkkejä

Seuraavassa kuvataan esimerkinomaisesti muutamien edellä mainittujen laulujen lähdepohjaa ja levinneisyyttä ensi sijassa sen osoittamiseksi, miten rikas, monimuotoinen ja laajalle levinnyt keskiaikainen cantio-kulttuuri on ollut.

Verbum caro factum est

Vanha provencelainen hymni Verbum caro factum est on alun perin on ollut sekakielinen ns. makaronilaulu. Sen teksti on varhaisimmassa tunnetussa, 1000-luvun viimeisiltä vuosilta peräisin olevassa käsikirjoituksessa (Pariisi, Bibliothèque nationale, lat. 1139 f. 48r) osaksi latinan- ja osaksi kansankielinen, mikä lienee vaikuttanut sen suureen suosioon ja laajaan levinneisyyteen Ranskassa.

Myöhemmin sekakieliset laulut yleistyivät varsinkin Englannissa ja Saksassa ja säilyttivät asemansa ainakin 1500-luvulle. Ranskassa sekakielisyys siirtyi myös moniäänisiin sävellyksiin: esim. Codex Montpellier -käsikirjoituksen moteteissa 1200-luvulta tenori on yleensä latinankielinen liturginen sävelmä, kun taas ylä-ääni tai -äänet ovat maallisia ja kansankielisiä.

Verbum caro factum est -laulun puhtaasti latinankielisiä toisintoja esiintyy myös Madridissa säilytettävässä käsikirjoituksessa (Biblioteca Nacionale ms. 289 f. 147) 1100-luvulta, Bobbion antifonaalissa (Torino F I 4 f. 334) noin vuodelta 1270 ja eräissä saksalaisissa käsikirjoituksissa Trierissä ja Berliinissä.

Lähinnä PC-sävelmää on 1300-luvun ranskalaisessa käsikirjoituksessa (Pariisi, Bibliothèque nationale, lat. 1343 f. 40) esiintyvä, samoin pelkästään latinankielinen variantti. On arveltu, että se olisi kulkeutunut Suomeen jonkun Pariisissa opiskelleen suomalaisen mukana.

Congaudeat turba fidelium

Congaudeat turba fidelium esiintyy joulun ajan benedicamus-trooppina samassa 1000-luvun lopun pariisilaisessa käsikirjoituksessa (Bibliothèque nationale, lat. 1139 f. 61v-62) kuin Verbum caro factum est. Sävelmän toisintoja hiukan muunnelluin tekstein tavataan myös muutamissa 1100-luvun lähteissä, mm. Madridin käsikirjoituksessa (Biblioteca Nacionale ms. 289 f. 128-128v). 1400-luvulta tunnetaan kaksiääninen versio, joka kuitenkin poikkeaa melkoisesti varhaisista yksiäänisistä nuotinnuksista (Engelberg, Stiftsbibliothek cod. 314 f. 180-180v).

PC-kokoelman doorisen sävelmän runko on säilynyt olennaisesti samassa muodossa kuin se esiintyy 500 vuotta vanhemmissa varhaislähteissä, vaikka kysymyksessä ei olekaan liturginen sävelmä, joiden muuttumattomuutta vaalittiin erikoisella huolella. Ainoa merkitsevä ero on sävelmän muuttuminen melismaattiseksi – tendenssi, joka on havaittavissa myös Engelbergin käsikirjoituksen kaksiäänisessä toisinnossa.

Ave maris stella

Joululauluihin lukeutuu myös suuri joukko yleiseurooppalaisen cantio-ohjelmiston neitsyt Maariaa ylistäviä lauluja, joista kaksi esiintyy myös PC-kokoelmassa. Ave Maris stella lucens edustaa vanhaa böömiläistä lauluperinnettä (sen varhaisin tekstilähde on tsekinkielinen) ja on kulkeutunut Suomeen, näin on arveltu, jonkun Prahassa opiskelleen suomalaisen matkassa.

Suomalaisille ilmeisesti läheisempi sävelmä on ollut kuitenkin Ave Maris stella Diuinitatis cella (PC 1582:11), joka on mukana kaikissa myöhemmissäkin PC-kokoelmissa, mutta (luultavasti katolisen sisältönsä vuoksi) ei virsisävelmistössä eikä kansankoraaleissa. Sen teksti esiintyy eräässä 1200-luvun saksalaisessa käsikirjoituksessa (Graz, Antiphonale ms. Lambrechtense s. 14/15 cod. Graecen. 258, AH 20, Nr 187); sävelmälle sen sijaan ei ole tavattu käsikirjoituslähteitä. Tästä ei kuitenkaan voida tehdä sitä johtopäätöstä, että se olisi suomalainen. Melodisesti nämä molemmat fryygiseen kirkkosävellajiin merkityt Maarianlaulut ovat sukua keskenään; kulttuuri, joka on luonut toisen, on todennäköisesti luonut toisenkin.

In dulci jubilo

Maineikas In dulci jubilo, PC-kokoelman ainoa sekakielinen ns. makaronilaulu, on paljon myöhempää perua kuin alun perinkin sekakielinen Verbum caro factum est (ks. edellä). Tämän sangen laajalle levinneen laulun lähdepohjassa on useita kerrostumia. Sen varhaisin tunnettu lähde on Leipzigin käsikirjoitus, joka on laadittu 1420-luvulla Nürnbergin seudulla. Tässä sävelmä on yksiääninen, mutta siitä on myös kaksi- ja kolmiäänisiä variantteja sekä saksalaisissa että alankomaisissa käsikirjoituksissa 1400-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta.

PC-kokoelman toisinto kuuluu samaan ryhmään kuin eräissä 1470-luvun eteläsaksalaisissa käsikirjoituksissa esiintyvät. Se on kolmannen säkeen lopun vähäistä melodista muunnosta (asteittainen kulku versus terssihyppy) lukuun ottamatta identtinen Benediktbeurenin luostarille kuuluneen käsikirjoituksen yksiäänisen sävelmän kanssa. Tämä käsikirjoitus tuskin kuitenkaan on sen välitön lähde. Pikemminkin PC-kokoelman toimittaja on voinut löytää sen jostakin 1500-luvun evankelisesta laulukirjasta, joita julkaistiin Saksassa useita. Toisaalta melodinen muunnos, joka muualla on tavattu vain eräässä unkarilaisessa toisinnossa, viittaa siihen mahdollisuuteen, että laulun PC-version välitön lähde on vielä tuntematon, ellei se sitten ole paikallinen muunnos.

Ad cantus laetitiae ja Zachaeus arboris

PC-kokoelmassa on kaksi rondellus-tyyppistä kaksiäänistä laulua, joululaulu Ad cantus laetitiae ja historiallisiin lauluihin kuuluva Zachaeus arboris. Tällaisille lauluille tunnusomainen piirre on ääntenvaihto (Stimmtausch): ensimmäisestä äänestä (prima vox) tulee seuraavassa säkeistössä toinen ääni (altera vox) ja päinvastoin.

Ad cantus laetitiae -laulun varhaisin tunnettu lähde on Cambridgen käsikirjoitus (Univ. libr. F f I 17 f. 3), joka on ajoitettu 1100- ja 1200-lukujen vaihteeseen. Sen toisintoja esiintyy myös useissa sveitsiläisissä ja saksalaisissa käsikirjoituksissa 1200-luvulta 1400-luvulle.

Zachaeus arboris -laulu liittyy kirkkorakennuksen vihkimisjuhlaan. “Kirkonvihkimisjuhlan vuosipäivänä järjestettiin niin ikään kirkollisia huvitilaisuuksia (convivia religiosa), jolloin näyteltiin Sakkeuksen kiipeämistä puuhun ja pitoja hänen kodissaan; sellaiseen näytäntöön kuului laulu Zacheus arboris ascendit stipitem” (Kurvinen 1929, 208). Laulu on böömiläistä alkuperää ja sen varhaisimmat muistiinpanot ovat käsikirjoituksissa vuoden 1400 tienoilta.

Mäkisen (1968, 83) mukaan molemmat laulut “ovat todistamassa PC-kokoelman ensimmäisen painoksen erittäin konservatiivista luonnetta. Sävellystekniikan kannalta ne edustavat kokoelman moniäänisten laulujen joukossa kaikkein vanhinta perinnettä.” Niiden sävelmät eivät tässä kokoelmassa kuitenkaan esiinny alkuperäisessä muodossaan. Sävelmiä on korjattu muuttamalla kvartteja ja kvinttejä tersseiksi ja seksteiksi uudemman harmoniakäsityksen mukaisesti.

Divinum mysterium

Kaikkein vanhin PC-kokoelman cantioista on 900-luvulta peräisin oleva sanctus-trooppi Divinum mysterium. Laulu on ilmeisesti ollut Suomessakin käytössä jo keskiajalla, sillä Agricolan messussa (1549), jossa se määrätään veisattavaksi ehtoollista jaettaessa, se oletetaan vanhastaan tunnetuksi. PC-kokoelman ensipainosta vanhempia lähteitä sille tiedetään kymmeniä kaikkialta Keski- ja Etelä-Euroopasta useiden vuosisatojen ajalta.

Kirjallisuutta

Bohlin, Folke 1968. Några problem kring Piae Cantiones. Dansk Aarbog for Musikforskning 1966-67, 179-180.
Carmina Burana. Die Lieder der Benediktbeurer Handschrift 1995. 6. revidierte Auflage. München: Deutscher Tashenbuch Verlag.
Chailley, Jacques 1952. L’Ecole musicale de Saint-Martial-de-Limoges jusqu’à la fin du XIème siècle, Tours: Ed. Les livres essentiels.
— 1980. La danse religieuse au moyen âge. De la musique à la musicologie. Etude analytique de l’œuvre de Jacques Chailley présentée par ses collègues, ses élèves et ses amis à l’occasion de son 70ème anniversaire. Tours: Editions Van de Velde, 202-14.
Dahlström, Fabian 1986. Piae Cantiones. A Remarkable Monument. Finnish Music Quarterly 2:4, 20-25.
Handschin, Jacques 1952. Conductus. MGG II, 1615-26.
Hausschild, Peter 1960. Leipziger Musikhandschriften. MGG 8, 575-76.
Irtenkaupf, Wolfgang 1956. Die Weihnachtskomplet im Jahre 1345 in Seckau. Die Musikforschung 9, 257-62.
Kurvinen, P.J.I. 1929. Suomen virsirunouden alkuvaiheet v:een 1640 (SKS Toim. 180). Helsinki: SKS.
Lehtonen, Tuomas M.S. 1996. Theodoricus Petri Nylandensis, Archipoeta ja Maskun Hemminki. Oppineiden erottautumisesta. Boken om vårt land 1996. Festskrift till professor Matti Klinge. Juhlakirja professori Matti Klingelle 31.VIII.1996. Toim. Kerstin Smeds, Rainer Knapas ja John Strömberg. Helsinki: Otava, Söderström & Co.
— 1999. Keskiajan kirjallinen kulttuuri. Suomen kirjallisuushistoria 1. Hurskaista lauluista ilostelevaan romaaniin. Toim. Yrjö Varpio ja Liisi Huhtala. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 12-35.
Musiken i Sverige I. Från forntid till stormaktstidens slut 1720 (Kungl. Musikaliska akademins skriftserie nr 74:II) 1994. Toim. Leif Jonsson & al. Stockholm: Fischer & Co.
Mäkinen, Timo 1959. “Piae Cantiones” – kokoelma Cantio-sävelmiä? Suomen Musiikin Vuosikirja 1958-1959, 53-57.
— 1963. Piae Cantiones-sävelmien yksiäänisyydestä. Pieni musiikkilehti 1963:1, 4–6.
— 1964. Die aus frühen böhmischen Quellen überlieferten Piae Cantiones -Melodien (Studia Historica Jyväskyläensia II). Jyväskylä: Jyväskylän yliopistoyhdistys, Jyväskylän kasvatusopillinen korkeakoulu.
— 1966. Om Piae Cantiones. Musikrevy ?:6, 231-32.
— 1968. Piae cantiones -sävelmien lähdetutkimuksia (Acta Musicologica Fennica I. Helsinki: Suomen Musiikkitieteellinen Seura.
— 1979. Teinien tanssista. Chorus et Psalmus. Juhlakirja Harald Andersénille 4.4.1979. Toim. Reijo Pajamo. Helsinki, 196-205.
— 1981. Keskiajalta periytyvien Piae Cantiones -laulujen estetiikasta. Keskiajan kirjallisuutta ja estetiikkaa (Helsingin yliopiston yleisen kirjallisuustieteen, teatteritieteen ja estetiikan laitoksen monistesarja 8). Toim. Päivi Huuhtanen & Marianna Tyni. Helsinki, 79-95.
Norlind, Tobias 1909. Latinska skolsånger i Sverige och Finland. Lunds universitets årsskrift. N. F. Afd. 1. Bd. 5. Nr 2. Lund, XVI+187+4 s.
Piae Cantiones Ecclesiasticæ et Scholasticæ Veterum Episcoporum 1582. Theodoricus Petri (Rutha) Nylandensis. Facsimile 1967 1982. Toim. Einari Marvia. Editio altera iubilaeo anno MCMLXXXII. Helsinki: Edition Fazer.

Takaisin ylös