Mélodien synty
Ranskalaisia lauluja alettiin vähitellen kutsua nimellä mélodies. Ensimmäisen kerran termiä käytettiin, kun Franz Schubertin lauluja julkaistiin Ranskassa 1830-luvun alussa. Uusi laji kehkeytyi 1830-luvulla ja se oli saksalaisen liedin, jota saatettiin kutsua myös nimellä la romance allemande (saksalainen romanssi), vaikutteille altis ja se oli osin peräisin oopperoiden ja kantaattien scène-vaiheesta ennen aariaa.
Termi mélodie saattoi 1820-30-luvuilla esiintyä lähinnä saksalaisen Weise-sanan (sävelmä, laulu) synonyyminä erinäisten kokoelmien otsakkeissa ilman tarkkaa merkitystä: Mélodies romantiques (1827), Mélodies polonaises (1833), joka sisälsi romansseja, chansonetteja ja masurkkoja, Mélodies dramatiques (1834), Mélodie hébraïque (1836) jne.
1800-luvun puolivälin jälkeen ranskalaisissa sanakirjoissa mélodie määriteltiin joko romanssin eräänlaiseksi lajiksi, liedin vastineeksi tai liedin ja romanssin välissä olevaksi vapaaksi muodoksi. Kenties ensimmäinen käypä määritelmä löytyy sanakirjasta 1866:
[…] termi viittaa hahmotukseltaan monenlaisiin laulusävellyksiin, jotka tyyliltään ja tunnelmiltaan ovat ranskalaisen romanssin ja saksalaisen Liedin puolivälissä. Mélodie-nimellä kustantajamme otsakoivat laulutyypin, jota kutsutaan Liediksi Reinin toisella puolella. Lamartinen Harmonies ja Méditations antoivat säveltäjillemme mahdollisuuden kilpailla saksalaisten mestareiden kanssa tässä lajissa. Victor Hugon, Alfred de Musset’n, Théophile Gautierin ja Émile Deschamps’n runous on antanut inspiraation mélodioille, joita ovat kirjoittaneet enemmän tai vähemmän kuuluista säveltäjät. (Noske 1970, 22–23.)
Uusi mélodie-tyyli
Vuoden 1835 paikkeilla ranskalaisessa laulumusiikissa Schubert-julkaisujen jälkeen alkoi ilmaantua uudentyyppisiä mélodioita, joita leimasi neljä piirrettä:
- säkeistölaulun ylittäminen ja vapaat muodot
- lauluäänen neliskulmaisesta säemuodostuksesta vapautuminen
- säestyksen ja pianon roolin merkityksen kasvu
- uuden romanttisen runouden hyödyntäminen
Varhaisia mélodie-säveltäjiä
Musiikkitieteilijä C.-E.-H. de Coussemaker (1805–76) sävelsi Six mélodies (Kuusi melodiaa, 1834), jotka sisälsivät kaksi Hugon itämaista runoa, orientales, sekä Huit mélodies (Kahdeksan melodiaa, 1838) Hugon, Lamartinen ja Marceline Desbordes-Valmoren runoihin. Näissä hän on lajin pioneereja.
Myös eräät Rossinin, Donizettin, Halévyn, Thomasin ja Viardot-Garcian laulut ja scènet olivat varhaisia melodioita. Wagnerin ranskankieliset laulut kuuluvat myös tähän lajiin.
Liszt oli muualta tulleenakin kiintoisa saksalaisen liedin ja ranskalaisen laulun yhdistäjä, jonka ranskalaistekstiset laulut voi lukea mélodien alle ainakin aiheidensa eittämättömän romanttisuuden ansiosta. O quand je dors (Oi, kun nukun) on ranskalaisen taidelaulun tärkeä etappi.
Giacomo Meyerbeer
Giacomo Meyerbeer (1791–1864) oli sikäli Lisztin rinnakkaishahmo, että hänkin sävelsi saksalaisia liedejä, italialaisia canzonetteja sekä ranskalaisia romansseja, balladeja, chansoneja ja elegioita, uskonnollisia lauluja, keveitä kappaleita ja kansanomaisia lauluja.
Hän kirjoitti pääosan lauluistaan ennen vuotta 1836 ja Hugenotit-oopperaa. Hän julkaisi kaksi kokoelmaa ranskalaisia liedejä: 12 mélodies (1839/40) ja 40 mélodies (1849), joista jälkimmäinen oli läpileikkaus Meyerbeerin laulutuotannosta. Laulut ovat vaativia tekstuureiltaan, usein oopperamaisen ilmaisun tuntumassa.
La fille de l’air (Ilman tyttö, Méry, 1837) on pianistisesti kekseliäs. La chanson de maître Floh (Kirppumestarin laulu, Blaze, 1839) on hauskasti kertova buffokohtaus. Sicilienne (Méry, n. 1845?) on modulaatioissaan ja laulullisuudessaan hurmaavan kekseliäs paraatiesimerkki Meyerbeerin laulusäveltämisestä.
Hector Berlioz
Ensimmäinen merkittävä romanttinen laulusäveltäjä
Hector Berlioz
Hector Berlioz (1803–69) oli tärkeimpiä uudentyyppisen laulun säveltäjiä ja ensimmäinen merkittävä ranskalaissäveltäjä, joka käytti mélodie-termiä. Berliozin Neuf mélodies imitées de l’anglais (Yhdeksän englantilaislaulujäljitelmää, Moore-Gounet, 1829), toiselta nimeltään Mélodies irlandaises (Irlantilaislauluja), lopulta nimellä Irlande (1850), kuuluttivat mélodie-lajin tulemista.
Berliozin englantilais- tai irlantilaislauluista suurenmoisin on Elégie en prose (Proosamuotoinen surulaulu), josta säveltäjä sanoi: “Luulenpa harvoin keksineeni yhtä totuudellisen ja liikuttavan melodian, joka olisi kyllästetty yhtä vuolaalla ja tummalla soinnutuksella.” Myös balladi La belle voyageuse (Kaunis matkaajatar) on yksinkertaisuudessaan lumoava.
Kesäöitä
Nuits d’été (Kesäöitä, Gautier, 1840-41; orkesterisovitukset 1843-56) on hienoimpia ranskalaisia laulusarjoja osineen Villanelle (Kylälaulu), Le spectre de la rose (Ruusun haamu), Sur les lagunes (Laguuneilla), Absence (Poissaolo), Au cimetière, clair de lune (Hautausmaalla kuun valossa) ja L’île inconnue (Tuntematon saari). Tekstit ovat Gautierin kokoelmasta La comédie de la mort (1838).
Villanelle on raikkaan kansanomainen, samalla melodisesti tarttuva laulu. Seuraavassa on ensimmäisen ja toisen säkeistön suomennos (Veijo Murtomäki):
| Kun saapuu uusi vuodenaika, kun kylmyys on kaikonnut, me molemmat menemme, rakkaani, poimimaan lehmänkieloja metsään. Jalkojemme alla levittäytyvät helmet, jotka värisevät aamukasteessa, kun menemme kuuntelemaan mustarastaiden vihellystä. |
Quand viendra la saison nouvelle, Quand auront disparu les froids, Tous les deux nous irons, ma belle, Pour cueillir le muguet aux bois. Sous nos pieds égrénant les perles Que l’on voit, au matin trembler, Nous irons écouter les merles Siffler. |
| Kevät on tullut, rakkaani, se on rakastavaisten siunattua aikaa; ja lintu, kiillottaen siipiään, laulaa säkeitään pesän reunalla. Oi tule siispä sammalmättäälle puhumaan ihanasta rakkaudestamme, ja sanomaan minulle niin suloisella äänelläsi: ikuisesti! |
Le printemps est venu, ma belle; C’est le mois des amants béni; Et l’oiseau, satinant son aile, Dit ses vers au rebord du nid. Oh! Viens donc sur ce banc de mousse, Pour parler de nos beaux amours, Et dis-moi de ta voix si douce: Toujours! |
Orientale-lajin laaja teos teos La captive (Naisvanki, Hugo, 1832) sekä boléro-lajiin kuuluva Zaïde (Beauvoir, 1845) kastanjetin kera ovat näytteitä Berliozin eksotiikkaan uppoutumisesta.
Berliozin lauluista useimmat ovat olemassa orkesterisäestyksellisinä versioina.
Mélodie-säveltäjien tulva
Lauluja sävelsivät käytännössä kaikki ranskalaissäveltäjät: Ambroise Thomas, Charles Gounod, Camille Saint-Saëns, Jacques Offenbach, Georges Bizet, Jules Massenet, César Franck, Édouard Lalo, Léo Delibes, Benjamin Godard, Ernest Chausson, Henri Duparc, Gabriel Fauré, Vincent d’Indy, Déodat de Séverac, Reynaldo Hahn ja Joseph Canteloube.
Joukkoon mahtuu myös erinäisiä tänä päivänä vähän tunnettuja mutta laadukkaita säveltäjiä: Félicien David, Henri Reber, Victor Massé, Ernest Reyer, Charles Lecocq, Cécile Chaminade, Pauline Viardot-Garcia, Gabriel Pierné, Emile Paladilhe, Alfred Bachelet, Alexandre Georges, Charles Koechlin, Henri Bemberg, Alfred Bruneau, Georges Hüe, André Caplet, Gabriel Dupont, Jules Bouval, Guy Ropartz jne.
Unohdettuja laulusäveltäjiä
Félicien David
Félicien David (1810–76) oli romanttinen sinfonikko sekä oratorio- ja oopperasäveltäjä, jolta on olemassa myös 60 laulua. Varhaiset niistä syntyivät säveltäjän Lähi-idän ja Egyptin matkalla (1832–35), jolloin laulujen aihepiirit olivat orientaalisia.
David julkaisi myös kokoelman Mélodies orientales (1836) ja myöhemmin Les perles d’Orient (Itämaisia helmiä. 1845), mutta lauluja, joukossa mm. Le Bédouin ja Sultan Mahmoud, ei juuri noteerattu musiikissa uudeksi koetun eksoottisuuden vuoksi.
Henri Reber
Henri Reber (1807–80) sävelsi teatteri- ja soitinmusiikkia, mutta myös kokoelman 55 mélodies (1863, 1880). Hän jatkoi sävellyksissään wieniläisklassista perintöä. Peräti 14 Hugo-sävelityksellään (1845–) hän oli pioneeri Victor Hugon tekstien käytössä.
Hugon samoja tekstejä tulivat käyttämään myöhemmin muutkin ranskalaissäveltäjät: Le papillon et la fleur (Perhonen ja kukka; myös Fauré), Si mes vers avaient des ailes (Jos säkeilläni olisi siivet; myös Hahn), Guitare (Kitara; myös Bizet), Si vous n’avez rien à me dire (Jos teillä ei ole minulle mitään sanomista; myös Saint-Saëns).
Seuraavassa Reberin mélodien Je te suivrai ! (”Seurannen sinua!, julk. 1879) kansilehti ja ensimmäinen nuottisivu sekä 1. säkeistön suomennos:
”Minä tulen sinua seuraamaan, rakkaani,
tyynessä ja syvässä luottamuksessani,
seurannen sinua, rakkaani,
tulen sinua seuraamaan sydän hurmaantuneena
maailman ääriin, maailman ääriin!”
Victor Massé
Victor Massé (1822–84) oli 120 laulun varhainen mélodie-säveltäjä, jolla oli taipumus käyttää vanhoja tekstejä. Hän julkaisi kolme kokoelmaa. Niistä Chants d’autrefois (Lauluja menneiltä ajoilta, 1849-50) sisältää kuuluisan Ronsard-laulun Mignonne.
Saman kokoelman scène-tyyppinen laulu Consolation (Lohdutus, Malherbe) on jännittävä mollin ja sen muunnosduurin vaihtelussaan. Sävellys ei seuraa kolmiosaista säkeistörakennetta, sillä avaussäkeistön tremolot ja surumarssirytmi palaavat vasta kolmannen säkeistön puolivälissä, kun lempeän lyyrinen melodia valtaa keskivaiheen.
Chants du soir -kokoelma (Iltalauluja, 1850-54) sisältää serenadeja. Kokoelmassa Chants bretons (Brétagnelaisia lauluja, 1853) on kansanlaulumainen La chaumière (Mökki). Souvenirs (Muistoja, Boileau) on valssilaulu, jossa käsitellään menetetyn rakkauden muistoa. Tunteen kiihtyminen näkyy kertosäkeistöön loppuvien säkeistöjen tempon aktivoitumisessa, ensimmäisessä säkeistössä kertosäkeiden toistamisessa. Mökki-laulussa aviomies ja vaimo keskustelevat paronittaren koruista, mahtavasta ateriasta, ylellisestä vuoteesta jne.:
Mies:
Oletko nähnyt paronittaremme?
kullan joka koristaa hänen kruunuansa?
Herrasmiehet kappelissa
kuiskuttelevat kuinka hän onkaan kaunis!
Vaimo:
Kyllä, mutta he eivät lainkaan rukoile.
Keskustelu jatkuu vaimon tervejärkisinä vastauksina, kunne hän opulta toteaa: ”Olen nähnyt kaiken, mutta usko minua Pierre/siten kuin [me] sinun mökkipahasessasi/ehkä he eivät rakasta toisiaan!”
Ernest Reyer
Ernest Reyer (1823–1909) oli melko vaatimaton säveltäjä, jonka 30 itsenäistä laulua eivät osoita ajallisesta jännevälistään (1840-luvulta 1890-luvulle) huolimatta juurikaan mitään kehitystä. Koomisista oopperoista irroitetut laulut ovat huomattavasti parempia.
Reyerin laulujen melodialinjat ja deklamaatio ovat positiivisia ilmiöitä. Hän julkaisi myös kokoelman 40 vieilles chansons du XIIe au XVIIIe siècle (40 vanhaa laulua 1100-luvulta 1700-luvulle, 1885).
Mélodien porvarillistuminen
Mélodie ottaa romanssin paikan
1800-luvun puolivälissä mélodie oli kehittynyt jo itsenäiseksi, saksalaisesta liedistä riippumattomaksi ja sille rinnakkaiseksi lajiksi. Samalla romanssi ja scène lajeina käytännössä hävisivät, vaikka niitä sävellettiin vielä jonkin verran ajankohdan jälkeenkin.
Jos Berliozin, Lisztin ja Meyerbeerin laulut olivat vaatineet ammattimaisia esittäjiä, nyt kasvoi esiin laulutyyppi, joka soveltui taiteellisesta tasosta juurikaan tinkimättä myös amatöörien viljeltäväksi. Mélodie korvasi samalla romanssin.
Charles Gounod
Charles Gounod’n (1818–93) musiikkityyli syntyi paljossa hänen sävelittäessään noin 200 lauluaan, joista valtaosa on ranskankielisiä (1835–93), usein Lamartinen runoihin. Ravel piti “Gounod’ta ranskalaisen mélodien todellisena perustajana”. Gounod’n melodinen keksintä on parhaimmillaan lumoavinta ohjelmistossa.
Gounod käytti yhä pääosin romansseille tyypillistä säkeistömuotoa, kuten laulussa Heureux sera le jour (Päivästä tulee onnellinen, Ronsard, 1872) ja Sérénade, tai dramatisoi laulun säkeistövariaation keinoin, kuten laulussa Départ (Lähtö, Augier, 1869).
Gounod’n lauluissa on usein kolme säkeistöä, mutta niitä voi olla 12, jopa 16. Kaksisäkeistöiset laulut eivät ole välttämättä enää säkeistölauluja, vaan kaksiosaisia laulumuotoja. 1870 jälkeen Gounod hyödynsi lauluissaan vapaampia, säkeistöllisyydestä riippumattomia muotoja. Gounod sävelsi lauluja myös lajinimellä scènes sekä Raamattu- ja heprealaisaiheisia lauluja, cantiques.
Gounod’n laulut ovat piano-osuuksiltaan lauluäänelle alisteisia; hän toistaa usein bassonuotteja ja sointuja. Dissonanttisia säveliä esiintyy usein sointuja vastaan niin, että toinen liikkuu ja toinen pysyy paikallaan. Jo Gounod’n varhaisista lauluista löytyy romanssimaisten piirteiden ohella kromaattisuutta: Venise (Venetsia, Musset, 1842), lajiltaan mélodie, on huumaava kaupungin kuvauksessaan.
Gounod’n lauluja
- Le vallon (Notko, Lamartine, 1840-42) on muodoltaan ABCBC. Scène-tyyppisen johdannon jälkeen seuraavat mollissa ja sen muunnosduurissa olevat säkeistöparit. B-vaiheiden duurissa piano ottaa orkestraalisen huipentavan roolin esitellessään haltioituneen vastamelodian.
- Le soir (Lamartine, n. 1840-42), alalajiltaan alun perin romance sans paroles, joka sisältää elämän, maailmankaikkeuden ja rakkauden pohdintoja. Laulu sisältää käyrätorviobligaton.
- Ô ma belle rebelle (Oi soma kapinallinen tyttöni, Baïf, 1855), mélodie, perustuu säestyksen kitaramaisille murtosoinnuille. Runon epäsymmetrisyys heijastuu myös musiikissa, joten kolmas musiikkisäkeistö alkaa kolmannen tekstisäkeistön keskeltä, ei suinkaan avaussäkeen O ma belle rebelle toistolla.
- Sérénade (1857, Hugo) on Gounod’n suosituimpia lauluja viehkeän melodiansa, keinuvan rytminsä ja piano-osuuden somien kuvioitustensa ansiosta.
- Si la mort est le but (Jos kuolema on päämäärä, Bertin, 1866), alalajiltaan stance, on sävelletty Louise Bertinin kokoelmaan Glanes (1842). Elämän tarkoitusta pohdiskeleva laulu päättyy toisen säkeistön kysymyksen Si la vie est la but (Jos elämä on päämäärä) jälkeen kristilliseen toteamukseen: Mais le ciel est le but! (Mutta taivas on päämäärä).
- Au printemps (Keväällä, Barbier, 1868), mélodie, on eräs Gounod’n monista kevätlauluista, yltäkylläinen melodiassaan ja loisteliaan rytminen kitaramaisessa säestyksessään.
- Hymne à la nuit (Hymni yölle, Barbier, 1868) on melodisesti ja harmonisesti rikas ja ilmaisussaan suurenmoisen täyteydellinen laulu, josta löytyy yhtymäkohtia lauluun Le Soir.
- Envoi de fleurs (Kukkalähetys, Augier, 1869) on ihastuttava kolmisäkeistöinen rakkauslaulu.
- Viens! Les gazons sont verts! (Tule! Niityt viheriöivät!; Barbier, 1875), alalajiltaan chanson, on lyhyt ja raikas kaksisäkeistöinen laulu. Painopiste on koodassa, jossa vasta otsakesäe ilmaantuu.
- L’Absent (Poissaoleva, Gounod, 1877), alalajiltaan mélodie, on eräs melodialtaan ja tunnelmaltaan ihana laulu, jossa maalataan yön suloista ja ihmeellistä hiljaisuutta. Laulu on kaksiosainen, alaosiltaan vaihteleva.
Medjé
Laulu Medjé (Barbier, 1865), alalajiltaan chanson arabe, on Gounod’n varhaisia orientaalisia lauluja. Siinä on yhtenäistävä, rytmisesti perkussiivinen ja synkopoiva ponnekas säestys. Teksti kuvaa tytön viettelevän vallatonta luonnetta ja miehen kasvavaa epätoivoa.
Muodoltaan laulu on ABABAB ja se perustuu molli- ja muunnosduuri-taitteiden vuorotteluun. Säkeistöjen neljä viimeistä säettä, jotka musiikki maalaa duurissa, muodostavat kertosäkeen pienoisten avauserojen kera: La voix de l’amour même, Les pleurs de l’amour même ja Le sang de l’amour même (Itse rakkauden ääni / kyyneleet / veri).
Gonoud: Medje
Ensimmäisen säkeistön käännös (Veijo Murtomäki):
| Oi Medjé, joka hymyllä kahlitset vapauteni, ole ylpeä mahdistasi, käskyvallasta tahtoni yli. Vielä äskettäin, esteettä, [olin] kuin lintu taivaalla, mutta katseesi on orjuuttanut autiomaan vapaan lapsen. Medjé! Medjé! Itse rakkauden äänen täytyy riisua sinut aseista! Voi! Sinä epäilet rakkauttani, kun kuolen rakkaudesta sinuun! |
O Medjé, qui d’un sourire Enchaînas ma liberté, Sois fière de ton empire, Commande à ma volonté. Naguère encor, sans entraves, Comme l’oiseau dans les airs, Ton regard a fait esclave Le libre enfant des déserts. Medjé! Medjé! La voix de l’amour même Devrait te désarmer! Hélas! Tu doutes que je t’aime Quand je meurs de t’aimer! |
Georges Bizet
Georges Bizet (1838–75) on monessa Gounod’hon verrattava laulusäveltäjä, joskin hänen musiikkinsa on intohimoisempaa ja persoonallisempaa. Useimmat niistä on kirjoitettu ennen kuin säveltäjä oli 30-vuotias, ja laulut tuntuvat oopperoiden sivussa syntyneiltä. Siksi ne ovat tarttuvia dramaattisten tilanteidensa ansiosta.
Bizet’n lauluja
- Ouvre ton coeur (Avaa sydämesi, Delâtre, 1859/60) on postuumisti julkaistu laulu, joka on osa dramaattista teosta, ja se ennakoi Bizet’n oopperoita. Laulu on lajina boléro.
- Vieille chanson (Vanha laulu, Millevoye, 1865?) on vanhan ajan, ancien régimen, hovimainen, tyyliltään antikisoiva ja pastissimainen laulu.
- Adieux de l’hôtesse arabe (Arabialaisen naisseuralaisen jäähyväiset, Hugo, 1866) on hieno, Bizet’n kenties kuuluisin laulu. Tämä eksoottinen, Pohjois-Afrikan seksuaalisia seikkailuja lupaava, soinnullisesti tehokas, melodisesti ornamentoiva ja kenties ranskalaisen laulun orientaalisin edustaja laulu ennakoi Carmenia. Muodoltaan teos on muunnettu säkeistölaulu, joka on sävelletty Hugon Les Orientales -kokoelmaan (1829).
- Chanson d’avril (Huhtikuun laulu, Bouilhet, 1866) on iloinen, tuore ja viehättävä laulu, jonka piano-osuus on tarttuvan liikkuva ja melodia keväästä juopunut.
Seuraavassa laulun Adieux de l’hôtesse arabe ensimmäinen säkeistö suomennoksineen:
”Koska mikään ei voi pidättää sinua tässä onnellisessa maassa,
ei palmun varjo eikä tuore maissi,
ei lepo, ei ylellisyys,
ei nuorten rintojen väreilyn näkeminen
siskojemme, kun iltaisin pyörivä joukko
koristaa rinteen tanssillaan.
Hyvästi, kaunis matkaaja!
Oi-voi, jää hyvästi!”
Albuminlehtiä
Feuilles d’album (Albuminlehtiä, 1866) on kuuden laulun kokonaisuus viiden eri runoilijan teksteihin. Bizet oli itse kovin tyytyväinen kokoelmaan, jonka sävellettävät tekstit hän valitsi huolella.
Kokoelman laulut ovat tunnelmaltaan herkkä A une fleur (Eräälle kukalle, Musset), ratsastus- ja lähtörytminen Adieux à Suzon (Jäähyväiset Suzonille), renessanssin linnaromantiikkaan liittyvä Sonnet (Sonetti, Ronsard), espanjalaissävyinen Guitare (Kitara, Hugo), Gounod’lle kunniaa tekevä Rose d’amour (Rakkauden ruusu, Millevoye) sekä veikeän iloitteleva Le grillon (Sirkka, Lamartine).
Kypsät myöhäislaulut
Bizet’n parhaat laulut syntyivät vuosina 1866-68 ennen kuin hän syventyi oopperoidensa säveltämiseen. Chants des Pyrénées (Pyrenneiden lauluja, 1867) ovat kansanlaulusovituksia. Vielä 1872-73 syntyi muutamia merkittäviä lauluja:
- Pastorale (Regnard, 1868) on myös vanhantyylinen kappale, kampiliira-musette. Laulu on kenties Provenceen sijoittuva pieni kohtaus Marie Antoinetten ajan paimennäytelmistä, jossa Colin ja paimenetar kohtaavat. Nelisäkeistöisen laulun toinen ja neljäs säkeistö kääntyvät duurimuunnoksen puolelle, ja lopussa paimenettaren suostumus kuuluu musiikin korusävelissä ja aistillisessa trillissä.
- La coccinelle (Leppäkerttu, Hugo, 1868) on tanssiaisiin sijoitettu kevyen ilkamoiva ja moraalisesti opettavainen, eläinfaabeleiden tuntumaan tuleva valssilaulu, jossa kokematon nuori mies menettää mahdollisuuden saada suudelma.
- Tarentelle (Pailleron, 1872) on koloratuureja sisältävä näytöslaulu vokaalista taituriuttaan mielellään esitelleelle ruotsalaissopraano Christine Nilssonille, joka lauloi Ofelian pääroolin Thomasin oopperassa Hamlet ja Bizet’n oopperassa La jolie fille de Perth.
- Chant d’amour (Rakkauslaulu, Lamartine, 1872) on luonnonmaisemaan sijoittuva kaipauslaulu, joka väreilee hurmioituneena tulevan kohtaamisen odotuksessaan.
Edouard Lalo
Edouard Lalo (1832-92) oli pääosin ooppera- ja soitinsäveltäjä, mutta hän oli kuitenkin lahjakas myös laulujen parissa. Hän sävelsi monet 33 laulustaan vaimolleen, joka oli alttolaulaja. Lauluja syntyi vain vähän, mutta ne ovat tärkeä osa ranskalaista lauluhistoriaa.
Lalo sai vaikutteita Schubertilta ja Schumannilta. Hän tulee toisinaan lähelle myös Brahmsia ja Wolfia, mikä kuuluu hänen laulujensa vakavassa luonteessa, laulun ja pianon välisessä tasapainossa ja piano-osuuden eloisuudessa.
Ranskalaislaulu yltää liedin tasolle
Lalon osaaminen laulusäveltäjänä käy ilmi kokoelmasta Six romances populaires (1849), jossa on mm. pianistisesti helmeilevä chansonnette-lajinen laulu Si j’étais petit oiseau (Jos oisin lintunen, Béranger).
Ensimmäinen varsinainen melodiakokoelma, jota voi täydellä syyllä verrata saksalaiseen liediin, Six mélodies op. 17 (Hugo, 1856) sisältää mm. Bizet’nkin säveltämän runon Guitare sekä Oh! quand je dors, jonka myös Liszt on säveltänyt. Kokoelman vastaanotto oli innostunut:
Niitä on myyty vasta muutama päivä ja jo nyt lauluihmiset ostavat niitä hulluina; eivät Uuden vuoden albumien lauluihmiset, vaan älykäs ja sivistynyt ihmisryhmä, leikin ja maun taitajat, jotka ovat tehneet Ranskassa suosituiksi Schubertin henkevät melodiat [mélodies] ja Prochin suloiset keksinnöt.
Lauluja ja kokoelmia
Yksittäisten laulujen ohella syntyi myöhemminkin kokoelmia. Trois mélodies (Musset, n. 1870) sisältää italialaiskuvan La Zuecca. Fünf Lieder (Viisi laulua, 1879) ovat otsakkeestaan huolimatta ranskalaislauluja Lamartinen, Silvestren ja Lapraden runoihin. Trois mélodies (Stella, Gautier, Hugo; 1887) sisältää hienon laulun L’esclave (Naisorja, Gautier) sekä yksinkertaisen liikuttavan laulun Souvenir (Muisto, Hugo). Tässä L’esclaven nuotti ja suomennos; Lalo sävelitti runosta vain 1. ja 3. säkeistön:
”Vankina ja kenties unohdettuna
uneksun nuorista rakkauksistani,
ihanista päivistäni, ihanista päivistäni!
Ja teljetystä ikkunastani
katselen iloista lintua
halkomassa taivasta.
Hänen luokseen, kaunis Toivo,
vie minut kultasiivilläsi,
jos minua vielä rakastat,
ja, vaivuta uneen kärsimykseni,
pysytä sieluni hänen sydämellään,
kuten kukan.”
Muita suosikkilauluja on mestarillinen serenadi Ballade à la lune (Balladi kuulle, Musset, 1860), alalajiltaan chanson humoristique. Siinä kysytään kuulta, onko se vain “piste i:n päällä”, “taivaan ainoa silmä” tai “pelkkä pallo” ja irvaillaan sen merkityksestä rakastavaisille ja merimiehille. Musiikki, etenkin piano-osuuden jännittävä koikkelehtiminen, tuo mieleen Wolfin humoristisen tyylin. Säveltäjän käyttämistä 11 säkeistöstä neljä ensimmäistä muodostavat avausjakson, jota seuraa rauhoittuva neljän jakson keskivaihe. Vasta 11. säkeistö toistaa avaussäkeistön musiikin. Sitä edeltää kahden säkeistön taitava tempollinen crescendo-siirtymä suppeaan kertaukseen.
Chant breton op. 31 (Bretagnelaislaulu, Delpit, 1884) moduloi kolme kertaa e-mollista fis-molliin päättyäkseen e-mollille. Se sisältää oboe- tai huiluosuuden, joka on koristeellinen. Laulussa tyttö valittaa rakastettunsa lähtemistä. Marine op. 33 (Theuriet, 1884) on tummasävyinen laulu, joka oli aikanaan äärimmäisen suosittu.
Léo Delibes
Teatterisäveltäjä laulun parissa
Ooppera- ja balettisäveltäjä Léo Delibes’n (1836–92) lempilajeja laulussa oli kevyt chansonette. Hän oli Bizet’n rinnakkaishahmo ja jakoi tämän mieltymyksen teatteriin, espanjalaisuuteen ja ylipäätään eksotiikkaan, sekä läheiseen että kaukaiseen. Laulujen tekstit liittyvät orientin ja Kaukoidän lisäksi Italiaan, Unkariin ja Böömiin.
Delibes’n 34 melodiaa ilmestyivät kolmessa kokoelmassa. Trois mélodies (Kolme melodiaa, 1863) sisältää pelkästään menestyslauluja. Niitä ovat kevyehkö, välimerellisen tanssillinen Bonjour Suzon (Huomenta Suzon, Musset), iloisen hienostunut Eglogue (Paimenlaulu, Hugo) ja valloittava Chanson espagnole eli Les filles de Cadix (Espanjalaislaulu, Cadizin tytöt, Musset).
Näiden jälkeen ilmestyi vielä kaksi kokoelmaa: Quinze mélodies et deux choeurs (15 melodiaa ja kaksi kuoroa, 1885/6) sekä Seize mélodies et un choeur (Kuusitoista melodiaa ja yksi kuoro).
Cadizin tytöt
Delibes’n espanjalaisaiheinen, boléro-lajiin kuuluva laulu Cadizin tytöt on ranskalaisen ohjelmiston hurmaavimpia numeroita. Siinä voi kuulla kastanjettien ääniä, tanssirytmiikkaa ja orientaalista, vapaasti improvisoivaa melodiikkaa. Espanjalaistyttöjen, jotka voivat olla tässä tapauksessa Carmenin tapaan mustalaisia, itsenäisyys käy hyvin ilmi ilkamoivasta tekstistä:
| Olimme juuri nähneet härkätaistelun, kolme poikaa, kolme tyttöä. Nurmella oli mukavaa ja tanssimme boleroa kastanjettien soidessa. ‘Kerro minulle, naapuri, josko näytän hyvältä, ja sopiiko mekkoni minulle hyvin, tänä aamuna. Onko teistä minulla kapea uuma?’ Ai! Ai! Ai! Ai! Cadizin tytöt tykkäävät kovasti moisesta… |
Nous venions de voir le taureau, Trois garçons, trois fillettes, Sur la pelouse il faisait beau, Et nous dansions un bolero Au son des castagnettes; Dites-moi, voisin, Si j’ai bonne mine, Et si ma basquine Va bien, ce matin, Vous me trouvez la taille fine? Ah! ah! Les filles de Cadix aiment assez cela. |
| Ja me tanssimme boleroa eräänä sunnuntai-iltana. Luoksemme tuli hidalgo kulta-asussaan, sulka hatussa, ja kädet lanteilla: ’Jos haluat minut tummatukkainen sulohymyinesi, sinun ei tarvitse kuin sanoa se, ja kaikki tämä kulta on sinun.’ ‘Menkää matkoihinne, komea herra!’ Ai! Ai! Ai! Ai! Cadizin tytöt eivät kuuntele tuollaista… |
Et nous dansions un bolero Un soir c’était dimanche, Vers nous s’en vint un hidalgo Cousu d’or, la plume au chapeau, Et la poing sur la hanche: Si tu veux de moi, Brune au doux sourire, Tu n’as qu’a le dire, Cette or est à toi. Passez votre chemin, beau sire, Ah! Ah! Les filles de Cadix n’entendent pas cela. |
| Ja me tanssimme boleroa mäen juurella. Tietä kulki Diégo joka omisti vain takin ja mandoliinin: ‘Sulosilmäinen kaunotar, tahdotko että kirkkoon huomenna sinut vie mustasukkainen rakastaja?’ ‘Mustasukkainen! mustasukkainen! mitä roskaa!’ Ai! Ai! Ai! Ai! Cadizin tytöt pelkäävät moista virhettä… |
Et nous dansions un bolero, Au pied de la colline. Sur le chemin passait Diégo, Qui pour tout bien n’a qu’un manteau Et qu’une mandoline: La belle aux doux yeux, Veux-tu qu’à l’église Demain te conduise Un amant jaloux? Jaloux! jaloux! quelle sottise! Ah! ah! Les filles de Cadix craignent ce défaut là! |
| Suom. Veijo Murtomäki. |
Huom. Delibes on sävelittänyt Musset’n runosta vain säkeistöt 1-2.
Lähteet
Bernac, Pierre 1978 [1970]. The Interpretation of French Song, engl. Winifred Radford. New York & Lodon: W. W. Norton Company.
Faure, Michel & Vincent Vivès 2000. Histoire et poétique de la mélodie française. Paris: CNRS Éditions.
Johnson, Graham & Stokes, Richard 2000, French Song Companion. New York: Oxford University Press.
Kimball, Carol 2005. Song. A Guide to Art Song Style and Literature. Milwaukee: Hal Leonard Corporation.
Le Roux, François & Romain Raynaldy 2004. Le chant intime. De l’interprétation de la mélodie française. Fayard.
Locke, Ralph P. 1986. Music, Musicians, and the Saint-Simonians. The University of Chicago Press.
Noske Frits 1970, French song from Berlioz to Duparc : the origin and development of the mélodie. Revised and by Rita Benton. New York: Dover.
Osborne, Charles 1974. The Concert Song Companion. A Guide to the Classical Repertoire. New York: A Da Capo Publications paperback.