Teoreetikoiden luonnehdintoja Williaertista
Willaert syntyi Bruggessa (n. 1490) ja kuoli Venetsiassa (1562). Hän työskenteli mm. Roomassa, Ferrarassa, Unkarissa, Milanossa ja lopulta Venetsiassa. Willaert on tärkeä nimi renessanssipolyfonian kehityksessä, sillä Moutonin oppilaana Willaert on Josquinin tradition jatkaja ja samalla italialaisen musiikin perustajia, sillä hän toimi kristikunnan huomattavimpiin kuuluvalla paikalla, Venetsian Pyhän Markuksen kirkon kapellimestarina (1527–62).
Gioseffo Zarlino (1517–90) kertoo kirjassaan Le institutioni armoniche (1558) mielenkiintoisen episodin Willaertin uran varhaisvaiheesta, mikä kuvaa tämän musiikin tasoa jo tuolloin:
“Muistelen mitä kunnianarvoisimman Adriano Willaertin usein kertoneen, kuinka miltei jokaisessa Neitsyt Marian juhlassa paavin kapelli lauloi kuusiäänisen motetin Verbum bonum et suave (Hyvän ja suloisen sanan; pain. 1519), joka otaksuttiin Josquinin säveltämäksi, ja sitä pidettiin tuon ajan hienoimpiin kuuluvana sävellyksenä. Mutta kun hän [Willaert] oli tullut Flanderista Italiaan paavi Leo X:n [1513–21] aikaan ja löysi itsensä paikasta, jossa motettia laulettiin, huomasi hän että motettia luultiin Josquinin säveltämäksi. Ja kun hän sanoi että se oli hänen omansa (kuten se tosiasiallisesti oli), sellainen oli kateus, tai, sanoakseni sen hienovaraisemmin, noiden miesten tietämättömyys, etteivät he enää halunneet laulaa sitä.”
Maineen mukana tullut oppilaskaarti (mm. Rore, Zarlino, Vicentino, Porta, A. Gabrieli) tekee hänestä 1500-luvun keskeisen välittäjä- ja vaikuttajahahmon. Willaert italianisoi ranskalais-flaamilaisen tyylin ja ennakoi venetsialaista monikuoroisuutta. Markuksen kirkon kapelliin kuului Willaertin tullessa virkaan 25 laulajaa, kaksi urkuria ja maestro, mutta se lauloi pääosin yksiäänisesti tai improvisoi polyfonian yksinkertaiseen falsobordone-tyyliin (faux bourdonin italialaisversio, joka perustuu sointutoistoon puherytmissä). Willaertin aikana Markuksen kirkon kapelli nousi Euroopan loistavimpien musiikkiensembleiden joukkoon; vain Kaarle V:n, Englannin ja Ranskan kuninkaan kapellit sekä paavin, Ferraran ja Mantovan kapellit olivat sen veroisia.
Willaert loi Venetsian-aikanaan laajan sävellystuotannon, johon chansonien ja uraauurtavien madrigaalien sekä soitinteosten lisäksi kuuluu messuja, motetteja, magnificateja, hymnejä ja psalmeja. Sävellysten määrän ja laadun puolesta hän oli ajan johtavia säveltäjiä, monipuolisen kattavuuden ansiosta vähän myöhempään Lassoon vertautuva säveltäjä. Willaertiin palautuu italialais-venetsialainen sävellyskoulu, jonka säännöt opettajansa musiikin pohjalta muotoili Zarlino; tämän toteaa vielä Monteverdi, joka piti Willaertia klassisena esikuvana, sillä prima prattican “täydellisti mestari Adriano sävellyksillään ja erinomainen Zarlino oikeilla säännöillään”; kaikista selvimmin asian on muotoillut saksalainen teoreetikko Gaspar Stocker (n. 1570):
“Adrian Willaert näyttää äskettäin aloittaneen uudenlaisen musiikin, jossa hän on kokonaan luopunut vanhempien säveltäjien ottamista vapauksista. Hän noudattaa niin tarkoin hyvin määriteltyjä sääntöjä, että hänen sävellyksensä tarjoavat laulajille mitä suurinta mielihyvää eivätkä mitään vaikeuksia ainakaan sanojen suhteen. Kaikki uudet säveltäjät seuraavat häntä nyttemmin. Samoin kuin Josquin näyttää olevan vanhan koulun musiikin johtaja, samoin Adrianus erottuu uuden tyylin, jota yleisesti on alettu jäljitellä, huippuna, isänä, johtajana ja luojana.”
Italialais-venetsialaisen sävellyskoulun luoja
Willaertin varhaistuotanto sisältää yhdeksän messua. Hän sävelsi motetteja 173: enin osa on neliäänisiä (78), mutta viisiäänisiäkin on paljon (51), kuusiäänisiä 38 sekä seitsenäänisiä viisi. Neliääniset motetit ovat 1520–30-luvuilta: tiukan imitaation lisäksi niissä esiintyy vapaita imitaatioita, äänten parittaisia ryhmittelyitä sekä soinnullista, deklamoivaa tyyliä. Viisiäänisten motettien joukossa on erityisesti omistus- ja juhlamotetteja Sforza- ja d’Este-perheille, paaveille (Leo X, Clemens VII), hää- ja kruunajaismotetti (Puolan ja Unkarin kuninkaille). Näissä moteteissa säveltäjä käyttää tilaisuuteen sopivaa ja juhlahenkilön huomioon ottavaa cantus firmusta. Kuusiäänisissä moteteissa on kaanonrakenteilla tärkeä rooli. Myöhäiselle motettityylille on ominaista vapautuminen cantus firmuksesta kontrapunktis-harmonisen yhdistelmäkudoksen hyväksi sekä mieltymys täyteen kolmisointuharmoniaan.
Musica Nova (“Uusi musiikki”, julk. 1559) on aikakauden huomattavimpiin kuuluva sävellyskokoelma, joka sisältää otsakkeensa mukaisesti uutuuksia: kokonaisuus merkitsee yritystä seurata ja heijastella mahdollisimman uskollisesti runojen ja tekstien sisältämiä tunnevaihteluita. Eräät motetit, mm. kuusiääninen, c-mollissa matalalla kulkeva Aspice, Domine (“Katso Herra”) sisältää tehokeinoja, jotka viittaavat samaan suuntaan kuin vaikkapa de Roren kromaattinen ja ekspressiivinen taide. Motetti Beati pauperes spiritu (“Autuaita ovat hengessä köyhät”) edustaa uutta tyyliä säännöllisine harmonisine rytmeineen sekä soinnullisesti orientoituneine kontrapunkteineen.
Motetti Ave regina caelorum
Hyvän näytteen kontrapunktisen ja soinnullisen ajattelun yhteensulautumisesta antaa motetti Ave regina caelorum (“Ollos tervehditty taivaan kuningatar”):
Ave regina caelorum,
mater regis angelorum,
ave stella matutina,
dux suavis et benigna.
O Maria, flos virginum,
velut rosa vel lilium:
funde preces ad Filiorum
pro salute fidelium.
Ollos tervehditty taivaan kuningatar,
äiti enkeleiden kuninkaan,
terve aamutähti,
opastaja suloinen ja suopea.
Oi Maria, neitseiden kukka,
ruusun ja liljan kaltainen:
vuodata rukouksia Poikasi puoleen,
uskollisen pelastukseksi.
Monikuoroisuuden varhaisvaiheet
Willaertin myöhäistuotannosta keskeisiä ovat hymnit (1542) sekä ennen kaikkea psalmit (1550). Salmi appertinenti alla vesperi per tutte le feste dell’anno, parte a versi, et parte spezzadi accomodati da cantare a uno et a due chori (“Vesperpsalmeja vuoden kaikkiin juhliin, osin [psalmi]säkeitä, osin rikottuja [psalmisäkeitä] sovitettuina laulettaviksi yhdellä tai kahdella kuorolla”; 1550) on psalmikokoelma yhdessä Jacquet Mantovalaisen (1483–1559) kanssa ja vetsialaisen kaksi- ja monikuoroisuuden esittelijä.
Tosin kahden kuoron laulama antifoninen psalmityyli ei ollut mikään uutuus: jo 1400-luvun lopussa Ferrarassa ja 1500-luvun alussa monissa Pohjois-Italian, eritoten Veneton maakunnan kaupungeissa (Bergamo, Treviso, Padova) tunnettiin tapa laulaa psalmeja siten, että yksi kuoro lauloi parittomat ja toinen parilliset säkeet. Psalmijulkaisu 1550 merkitsee näiden tekniikoiden kokoamista yhteen ja formulointia:
1) salmi a versi senza risposte (“psalmisäkeitä ilman vastauksia”) on yksinkertaisin käytäntö, jossa parittomat säkeet laulaa neliääninen kuoro falsobordone-tyyliin, kun taas parilliset säkeet ovat yksiäänisiä;
2) salmi a versi con le sue risposte (“psalmisäkeitä vastauksineen”) on menetelmä, jossa psalmisäkeitä voi laulaa vuorotellen kaksi neliäänistä kuoroa tai vain yksi kuoro (tässä kokoelmassa Willaert oli sävelittänyt parilliset säkeet ja Jacquet parittomat);
3) salmi spezzadi (“hajoitetut/rikotut psalmit”) on menetelmä, jossa kaksi kuoroa esiintyy vuorotellen niin, että vaihdoskohdissa osuudet ovat päällekkäin ja kuoroja vaihdellaan yhden psalmisäkeen aikana, jolloin säe “rikkoontuu” eli on rikottu (spezzato), kunnes päätös-doksologiassa (“Gloria Patri et Filii…”) kuorot yhdistyvät; vain viimeksi mainittu tyyli edustaa “oikeaa” kaksoiskuorotyyliä, ja sen mukaisia Willaertin psalmisävelityksiä koko kokoelmassa on kahdeksan.
Kaksikuoroinen motetti Lauda Jerusalem Dominum
Kahdeksanääniset psalmit Lauda Jerusalem Dominum (“Ylistä Herraa Jerusalem”) ja Credidi, propter quod locutus sum (“Uskoin, minkä vuoksi olen puhunut”) perustuvat kahden kuoron jatkuvaan vuorotteluun ja päättyvät uljaasti Gloria-vaiheessa kuorojen yhteisesiintymiseen. Musiikki on homofonisvoittoista, rytmisesti jäntevää, jopa tanssillista ja deklamoi selkeästi tekstiä; lisäksi sanamaalailua esiintyy jonkin verran. Kysymys näissä teoksissa ei ollut niinkään venetsialaisen kirkkoarkkitehtuurin inspiroimasta tekniikasta ja soinnillisesta tilakokeilusta, vaan psalmien antifonisesta rakenteesta ja sen mukaisesta laulukäytännöstä: molemmat kuorot lauloivat Markuksen kirkossa samassa paikassa solistien muodostaessa toisen ryhmän. Vain jos tilaisuus oli erityisen juhlava, tilassa eriytettyjä kuoroja käytettiin 1600-luvun vaihteen 3–4-kuoroisissa hengellisissä konsertoissa (concerti spirituale) ja kirkkosinfonioissa (symphoniae sacrae).
Seuraavassa näytteitä yllä mainitusta motetista Lauda Jerusalem: kuorot laulavat pääosin vuorotellen (merkit I ja II säeparien lopuissa), mutta paikoin ne menevät hieman limittäin, kunnes vasta aivan doksologian lopussa ne yhdistävät voimansa kahdeksanäänisyydeksi.
12. Lauda, Jerusalem, Dominum: lauda Deum tuum, Sion. (solo + I)
13. Quoniam confortavit servas portarum tuarum: benedixit fillis tuis in te. (II)
14. Qui posuit fines tuos pacem: et adipe frumenti satiat te. (I)
15. Qui emittit eloquium suum terrae: velociter currit sermo eius. (II)
16. Qui dat nivem sicut lanam: nebulam sicut cinerem spargit. (I + solo)
17. Mittit cristallum suam sicut buccellas: ante faciem frigoris eius quis sustinebit? (II)
18. Emittet verbum suum, et liquefaciet ea: flabit spiritus eius, et fluent aquae. (I)
19. Qui annuntiat verbum suum Jacob: iustitias et iudicia sua Israel. (II)
20. Non fecit taliter omni nationi:et iudicia sua non manifestavit eis. (I)
Doksologia: Gloria Patri et Filio et Spiritui Sancto. (II)
Sicut erat in principio (I, II) et nunc et semper, et in saecula (I, II) saeculorum. Amen I+II).
(Vulgata, Psalmi 147)
- Kiitä Herraa, Jerusalem. Ylistä Jumalaasi, Siion.
- Sillä hän tekee lujiksi sinun porttiesi salvat; hän siunaa sinun lapsesi sinun keskelläsi.
- Hän hankkii rauhan sinun rajojesi sisälle, ravitsee sinut parhaalla nisulla.
- Hän lähettää sanansa maahan, nopeasti kiitää hänen käskynsä.
- Hän antaa sataa lunta niinkuin villaa ja sirottaa härmää niinkuin tuhkaa.
- Hän viskaa rakeitansa niinkuin leivänmuruja; kuka voi kestää hänen pakkastansa?
- Hän lähettää sanansa ja sulattaa rakeet; hän panee tuulensa puhaltamaan, ja vedet virtaavat.
- Hän ilmoittaa sanansa Jaakobille, käskynsä ja oikeutensa Israelille.
- Niin hän ei ole tehnyt yhdellekään pakanakansalle, ja hänen oikeuksiansa ne eivät tunne. Halleluja!
(Raamattu 1933, Psalmi 147:12–20)
Peter Arthur Lawson: Ritual, Myth, and Humanism in the Origins of the Venetian Style (2015) (http://escholarship.org/uc/item/4j1076cv)