Kirkkomusiikin historian ja kehityksen kannalta kiintoisampia asioita olivat uudet ilmiöt ja keksinnöt: varhaisbarokin soololaulun, basso continuon, monikuoroisuuden ja konsertoivuuden lisäksi merkittävää oli oopperan dramaattisuuden vaikutus, soitinsävellysten muotojen hyväksikäyttö, duurimollitonaalisen järjestelmän vakiintuminen. Italian kirkkomusiikin kehityksen seuraaminen on vaikeaa lähteiden hankalan saatavuuden vuoksi, minkä vuoksi katolilaisuuden keskukset saksalaisella kielialueella ovat avainasemassa: München, Salzburg ja Wien.
Messu, Stabat mater, vesper, motetti, litania, lamentaatio
POHJOIS-ITALIA JA ROOMA
Motetin merkitys väheni jossain määrin, koska sen käyttöä rajoitettiin vastauskonpuhdistuksen hengessä messuissa, mutta silti niitä sävellettiin yhä aika lailla. Lamentaatio oli suosittu piinaviikolla laulettu laji profeetta Jeremiaan tekstiin.
Ankaran ja vapaan tyylinen välinen vastakohtaisuus näkyy selvimmin katolisessa kirkkomusiikissa: sävellettiin yhä sadoittain Palestrina-tyyppisiä a cappella -messuja: mm. Alessanro Scarlattin kaksi messua paavi Clemens XI:lle (1705, 1716), Antonio Lottin lukuisat messut Venetsiassa ja Saksassa 1700-luvun alussa.
Missa brevis (lyhyt messu) sisälsi vain osat Kyrie, Gloria ja Credo. Niitä sävellettin etenkin 1700-luvulla monissa paikoissa, lähinnä konserttitarkoituksiin. Missa concertata (konsertoiva/yhtyemessu) syntyi, kun monet säveltäjät kehittivät ordinarium-messuakin uuden tyylin pohjalta ja toivat mukaan soittimet sekä kaksoiskuorotekniikan.
Giacomo Carissimin Missa à tre (1665/6) on esimerkki monodis-konsertoivasta messusta kenraalibasson kera. Magnificatissa kaksoiskuorolle kuoro- ja kuvioivat soolo-osuudet kontrastoituvat. Hän sävelsi myös motetteja 1–3:lle lauluäänelle ja soittimille ja/tai continuolle uuteen tyyliin. Valtaosa käsikirjoituksista, jotka Carissimi jätti Saksalaiseen kollegioon, tuhoutui myöhemmissä ranskalaismiehityksissä, sillä paavi Clemens X oli jostain syystä kieltänyt hänen musiikkinsa lainaamisen, myymisen ja painamisen.
Muita varhaisvaiheen huomattavia messuja ovat Alessandro Grandi Missa concertata (Bergamo, n. 1630) sekä Girolamo Frescobaldin (1583–1643) Messa sopra l’aria di Fiorenza (“Messu laulusta Fiorenza”; n. 1630) kahdelle kuorolle.
Giovanni Rovetta (1596–1668) oli Monteverdin oppilas ja seuraaja P. Markuksen kirkossa (1644–). Hän julkaisi kokoelman Motetti concertati a due, tre, quattro, e cinque voci op. 3 (1635). Rovetta sai kunnian säveltää 1638 messun Louis XIV:n syntymän johdosta Venetsiassa, ja sen ansiosta hän pystyi julkaisemaan kokoelman Messa, e salmi concertati op. 4 (1639), jossa on edellisen messun lisäksi 12 vesperpsalmia sekä Magnificat.
Francesco Cavallin Missa concertata con due violini e violoncino, Ripieni e altri instrumenti se piace (“Konsertoiva messu kahden viulun ja sellon kera”, 1656) on sävelletty kaksoiskuorolle sekä konsertoiville soittimille ja siinä saa lisätä mielen mukaan soittimia ja kuorolaisia. Vesperi (1675) sisältää kolme vesper-sykliä.
Giovanni Legrenzi (1626–90) pääsi 1685 P. Markuksen kirkon kapellimestariksi. Kokoelmassa Messa e salmi a due cori con stromenti a beneplacito “(Messu ja psalmeja kahdelle kuorolle ja hyvin sijoitetuille soittimille”; 1667) kaksi laulukuoroa kilpailee kolmannen soitinkuoron kanssa. Teoksessa Missa brevis C jousiritornellot erottavat lauluosuuksia.
Uusi konsertoivaa ja monikuoroinen messutyyli levisi Venetsiasta kaikkialle Italiaan, mm. Bolognaan, Roomaan ja Napoliin sekä Itävaltaan ja etelä-Saksaan.
Isabella Leonarda
Leonarda (1620–1704)oli nunna, lisänimeltään “La musa novarese” (“Novaran muusa”) kotikaupunkinsa mukaan (lähellä Milanoa), ja hänestä tuli luostarinsa abbedissa 1676. Hän sävelsi kokoelman Magnificateja op. 19 ja lukuisia motetteja, joissa aistillinen ja kirkollinen ilmaisu ovat sopusoinnussa. Sävellyskokoelmien määrä on yhteensä 20.
Seuraavassa alkua soolomotetista soitinten kera opuksesta 20 (Bologna, 1700):
Iam diu dilecte mi iesu
Iam diu dilecte mi Iesu te concupivi/Jo pitkään olen kaivannut sinua, rakas Jeesus,
o blande amor te suspiravi/oi suloinen rakastettu, olen huokaillut vuoksesi,
et non invenio/mutten löydä sinua
me miseram quid faciam ergo/miksi siis tekisin itsestäni onnettoman?
pergam ne dare membra sapori/en halua pakottaa jäseniäni tottelemaan
ah non/järjen ääntä, oi en,
potius circuam ubiquae nec desistam/ennemmin kiertelen kaikkialla
ni invenero/enkä lopeta ennen kuin olen löytänyt sinut.
o vos milites generosi/Oi te ylväät sotilaat,
quorum gloriae in certamine consurgunt/joiden maine lisääntyy taistelussa,
si quem diligit Anima mea/jos olette sieluni rakastetun
in bello vidistis indicite mihi/nähneet taistelussa, sanokaa se minulle,
ubi cubat ubi quiescet/missä hän on ja missä lepää
si eum contendat si impugnat caput hostili/josko vihollisjohtaja uhkaa ja käy hänen kimppuunsa
nam ad certamen parata sum/sillä minä olen valmis taistelemaan.
Arietta presto
Resonate ergo tube dicite ad arma/Antaa siispä trumpetin soida ja kutsua aseisiin
adagio
non aveo non timeo/en tahdo sitä enkä pelkää,
ad certamen parata sum/olen valmis taistelemaan.
Presto
resonate ergo tube/antakaa siis trumpetin soida,
ad certamen parata sum./olen valmis taistelemaan.
Maurizio Cazzati (1620–77) toimi Bolognan Pyhän Petroniuksen kirkon kapellimestarina (1657–71). Hänellä on kolme Missa contertata -teosta (1641, 1653, 1660) sekä kokoelma Messa, e salmi a cinque voci (“Messu ja psalmeja viidelle lauluäänelle”; 1665). Musiikissa on sekaisin vanha ja uusi tyyli: mm. Magnificat à 4 (1670), jossa on kuviopitoisia duettoja ja vanhatyylisiä kuoroja.
Giovanni Paolo Colonna
Colonna (1637–1695)toimi Bolognan Pyhän Petroniuksen kirkon ja Filharmonisen akatemian kapellimestarina (1674–95). Hän oli Carissimin ja Benevolin oppilas, jota aikalaiset kehuivat poikkeuksellisen paljon.
Kokoelmassa Messa, e salmi concertati à 3, 4 e 5 voci se piace, con Strumenti, e Ripieni à beneplacito (“Messu ja konsertoivia psalmeja 3–5:lle lauluäänelle mielen mukaan soittimien ja hyvin sijoitettujen kuorojen kera”; 1691) on viuluja ja trumpetteja kuoron ja kaksoiskuoron lisäksi sekä taitavaa soolojen ja kuorojen yhdistelyä, soittimissa concertinon ja concerto granden vuorottelua. Seuraavassa kokoelman kansilehti ja psalmin Dixit Dominus (“Herra sanoi”; Ps. 110) ensimmäisen jakson teksti:
Dixit Dominus Domino meo,/Herra sanoi minun herralleni,
sede a dextris meis./istu minun oikealle puolelleni,
donec ponam inimicos tuos,/kunnes minä panen sinun vihollisesi
scabellum pedum tuorum./sinun jalkojesi astinlaudaksi.
Colonna saattoi käyttää nimikkopyhimyksen juhlissa, jota vietettiin 4.10. – jolloin edellisenä iltapäivänä esitettiin vesper, päivällä messu ja toinen vesper – jopa 130 muusikkoa (joukossa mm. Torelli, Vitali, G. B. Bononcini) ja kollegat tulivat Lombardiasta ja Venetsiasta asti kuuntelemaan musiikkia; musiikki oli tällöin 8-10-äänistä.
Colonnalta on olemassa myös tärkeä lamentaatio-kokoelma, Sacre Lamentationi della Settimana Santa a voce sola (“Piinaviikon pyhiä valituksia sooloäänelle”; Bologna, 1689), jossa käytetään Valitusvirsien tekstejä. Seuraavassa alku keskiviikkoillan kolmannesta valituksesta:
Terza Lamentatione del Mercordì sera (op. 9)
IOD. Manum suam misit hostis ad omnia desiderabilia
eius quia vidit gentes ingressas sanctuarium
suum de quibus praeceperas ne intrarent
in ecclesiam tuam.
10 Vihollinen levitti kätensä kaikkia sen kalleuksia kohti.
Se joutui näkemään, kuinka pakanat tunkeutuivat pyhäkköön,
vaikka sinä olit säätänyt, ettei yksikään heistä
saa astua seurakuntasi keskelle.
CAPH. Omnis populus eius gemens et quaerens
panem dederunt pretiosa quaeque pro cibo ad
refocilandam animam. Vide Domine et considera
quoniam facta sum vilis.
11 Kaikki sen kansa huokaa etsiessänsä
leipää: he antavat kalleutensa ruuasta
saadakseen nälkänsä tyydytetyksi. Katso, Herra, ja näe,
kuinka halveksittu minä olen.
LAMED. O vos omnes qui transitis per viam
attendite et videte si est dolor sicut dolor meus
quoniam vindemiavit me
ut locutus es Dominus in diae ire furosis sui.
12 Oi te kaikki ohikulkijat tiellä, tarkatkaa ja katsokaa,
onko kipua vertaista kipuni, jonka Herra pani päälleni,
sillä hän musersi minut,
kuten Herra sanoi, vihansa hehkun päivänä.
Alessandro Stradellan (1639–82) italian- ja latinankieliset motetit sooloäänelle ja soittimille sisältävät aarioita ja resitatiiveja ja lähentyvät siten kirkkokantaatteja. Näihin kuuluu mm. Crocifissione e morte di N. S. Giesù Christo (“Herramme Jeesuksen Kristuksen ristiinnaulitseminen ja kuolema”). Hänelläkin on Valitusvirsiin sävelletty Lamentatione per il Mercoledi Santo (“Piinaviikon keskiviikon lamentaatio [valituslaulu]”).
Giovanni Battista Bassani (n. 1657–1716) sävelsi kolme Messe concertate (Bologna, 1698), joissa pääpaino on laveissa Gloria-osissa ja Credo-osissa, jotka jakautuvat lukuisiin alaosiin, kun taas Kyriessä on vain kolme tempollisesti eriytynyttä vaihetta; muut osat saattoivat jäädä pois.
Giacomo Antonio Perti (1661–1756) toimi Bolognan eri kirkoissa kapellinjohtajana, viimeksi P. Petroniuksen kirkossa peräti 60 vuotta (1696–1756). Hän sävelsi kirkkomusiikkia suuret määrät ja oli sen ansiosta kuuluisa läpi Euroopan: 120 psalmia, 54 motettia, 28 messua ja muuta liturgista musiikkia. Messa à 12 (Bologna, 1687) on sävelletty 12 solistille, kolmelle kuorolle, jousille ja basso continuolle.
Pietro Paolo Bencini (1675–1755) oli Rooman Pietarin kirkon musiikinjohtaja 1700-luvulla. Häntä arvostettiin yhtä paljon kuin Alessandro Scarlattia. Bencini sävelsi isot määrät kirkkomusiikkia: messuja, psalmeja, magnificateja yhdelle tai kahdelle kuorolle urkucontinuon kera. Kokoelmassa Vesperae Beatea Virginis in Sancto Petro Romae (“Rooman Pyhän Pietarin kirkon Maria-vespereitä”) hän käyttää 1–2 kuoroa ja solisteja, jotka laulavat myös aarioita.
Benedetto Marcello
Marcello (1686–1739) sävelsi 50 ensimmäistä psalmia, jotka nauttivat valtavaa suosiota 1700-luvulla, sillä niitä esitettiin Italian lisäksi 1700-luvun lopullamm. Roomassa, Lontoossa ja Venäjälläkin. Vielä 1790 E. L. Gerber kirjoitti: “Häntä nimitettiin ajatustensa korkealentoisuuden vuoksi säveltaiteilijoiden Pindarokseksi sekä ilmaisunsa vahvuuden ja osuvuuden takia musiikin Michelangeloksi.”
Estro poetico-armonico: parafrasi sopra i primi 50 psalmi, poesia di Girolamo Arcanio Giustiniani (“Runollis-musiikillinen innostus/päähänpisto: ensimmäisen 50 psalmin mukailuja G. A. G.:n runoihin”; 1724–26) on tuotannon huippusaavutus. Kokoelma sisältää 2-4-äänisiä vaihtelevia teoksia, joissa on erikoisia tehoja, resitatiiveja, ariosoja ja kontrapunktia peräkkäin sekä kamariduettomaisia monitaitteisia psalmeja. Seuraavassa resitatiiveista ja aarioista koostuvan psalmi-sävelityksen nro 15 Giustiniani-mukaelman alun teksti ja nuottisivuja aaria 1:n, resitatiivin ja aaria 2:n aluista:
Salmo Decimoquinto (Psalmi 15/16)
Aria – Lento
Signor, dall’empia gente,/Herra, vihamiehiltäni,
Che mi assa i d’ogni intorno,/jotka minua piirittävät joka puolelta,
Deh pietoso mi salva,/oi pelasta minut armossasi.
Poiche in te solo ogni mia speme è posta;/Sillä minä panen sinuun kaiken toivoni;
Ho sempre detto: il mio Signor tu sei,/Olen aina sanonut: olet Herrani.
Perche il retto oprar mio/Sillä kaikki mitä teen oikein
Di tua clemenza è dono,/on sinun armeliaisuutesi antia.
E pur d’uopo non hai, non hai profitto/ja et tarvitse etkä hyödy
De le rette opre mie./minun oikeista teoistani.
Recitativo
Per quelli poi, che meco uniti denno/Niille, jotka minun kanssani
Nella terra promessa a te esser sacri,/luvatussa maassa pyhittäytyvät sinulle,
Mirabile rendesti in loro, e illustre/ihmeellisenä ja loistavana näytät heille
Il tuo volere, e’l mio./tahtosi ja minun.
Crebbero in lor le infermitadi amare,/Kasvoivat heissä tuskalliset heikkoudet,
Onde questa mortal misera vita/joiden vuoksi kuolevaisen kurja elämä
E’ da ogni parte cinta,/on joka puolelta sidottu,
E lo spron queste furo onde veloce/ja ne olivat kiihoke jotta nopsat aallot
Per accostarsi a te mossero il passo/lähestyäkseen sinua kiirehtivät kulkuaan.
Ed io non gli ho adunati, perche il sangue/Mutta minä en koonnut heitä, koska
De le vittime bagne/heidän uhriensa veri huuhtoo
L’are profane di stranieri Dei:/vieraiden jumalien epäpyhiä alttareita:
Aria – Risoluto
Pera ogni lor memoria,/jotta häipyisi koko heidän muistonsa
E si tolga dal mondo/ja pyyhkiytyisi maailmasta
Il nome ancor de l’empio culto immondo./vieläpä vihollisen epäpyhän palvonnan nimikin.
NAPOLI
Napolista tuli eräs kirkkomusiikin keskuspaikka 1600-luvulla, sillä siellä oli neljä konservatoriota, 500 kirkkoa ja yli 10% kaupungin väestöstä (noin 400.000 asukasta) oli kirkkojen, kappeleiden ja luostareiden palveluksessa.
Napolin katedraali (1200-luku) ulkoa ja sisältä päin.
Konservatoriot olivat nimeltään:
Il Conservatorio di Santa Maria di Loreto (1537–), jossa toimivat opettajina mm. Durante, Provenzale ja Porpora (oppilainaan kastraatit Farinelli, Caffarelli ja Porporino; myöhempiä oppilaita oli Domenico Cimarosa.
Il Conservatorio di Sant’Onofrio a Capuana (1578–), maineikkaimpina oppilainaan Jommelli, Paisiello ja Piccinni.
Il Conservatorio della Pietà dei Turchini (1583–), johon liittyvät nimet Leonardo Leo, Francesco Feo, Nicola Fago, Gaspare Spontini ja Saverio Mercadante.
Il Conservatorio dei Poveri di Gesù Cristo (1589–) opettajinaan Gaetano Greco, Durante, Porpora, Feo ja l’Abos; kuuluisin oppilaista on Giambattista Pergolesi.
Stabat Mater oli laji, jota esitettiin maaliskuussa joka perjantaina Napolin San Luigi di Palazzo -kirkossa. Näitä sävelsivät ainakin A. ja D. Scarlatti, Draghi, Biber, Steffani, Lotti, Vivaldi, Caldara, Bononcini; myöhemmin myös Pergolesi, Haydn, Boccherini, Rossini ja Dvořák.
Francesco Provenzalen (1624–1704) ainoa painettu opus oli Motetti a due voci (1689), jonka 13 pitkän motetin lauluosuudet ovat vaativia ja jakautuvat 5–9 tempojaksoon. Näihin lukeutuu mm. loistelias Madonna-motetti Cantemus, psallamus (“Laulakaamme psalmeja”). Häneltä on säilynyt yksi Vesper-sävelitys Vespro in Festo Sancti Philippi Neri (“Pyhän Filippo Nerin juhlavesper”; 1675), joka oli harvinainen laji Venetsian ulkopuolella; Provenzale käyttää siinä solisteja sekä monikuoroisuutta.
Cristofaro Caresana
Caresana (n. 1640–1709) opiskeli Venetsiassa Zianin johdolla ja asettui 16-vuotiaana Napoliin, jossa hän toimi kuninkaallisen kapellin urkurina ja Sant’ Onofrio -konservatorion johtajana (1667–90). Napolin julkaisemattomasta kirkkomusiikkiaarteistosta iso osa on Caresanalta, yli 130 sävellystä, joista monet ovat kirkkokantaatteja Kristuksen syntymäjuhlaan. Hänellä on 25 kantaattia vuosien 1660–90 välillä, joilla on yleisotsake Per la Nascita del Verbo (“Sanan syntymistä varten”). Yksittäisissä kantaateissa on aarioita, duettoja ja kuoroja 5-6 lauluäänelle sekä soittimia;. Niihin lukeutuu mm. 9-osainen La caccia del Toro (“Härkämetsästys/Härän takaa-ajo”, 1674), La Tarantella (1673), La Pastorale (1670) sekä La Vittoria dell’Infante (“Kuninkaanpojan voitto”, 1683). “Härkämetsästys” on kiinnostava teos, kantaatti, jossa on poliittis-kirkollinen sisältö: Espanjan varakuninkaan ytitys tuoda härkätaistelut Napoliin epäonnistui, sillä härän (= paholaisen) karkottaa Umiltà (Nöyryys) vastasyntyneen Jeesus-pojan nimissä.
La caccia del Toro
Coro
Alla caccia, alla caccia del Toro/Metsälle, härkämetsälle
Trombe e tamburi rimbombate/torvet ja rummut raikukaa
Da’ palchi azzuri replicate/taivaansiniset holvit kerratkoot
Il grido sonoro:/mahtavaa huutoa:
Alla caccia del Toro./härkäjahtiin!
Toro
Da la mandria d’abissi/Kun laumasta syvyyksien
In staccato di pene/irtaantuneena tuskista
Sorgo indomito Toro/nousee kesyttämätön Härkä
E non treman le stelle?/mikseivät vapise tähdet?
E non s’oscura il cielo?/eikä pimenny taivas?
Al muggir strepitoso e dissonante/pauhaavasta riitasointisesta mylvinnästä
Del mio grido tonante?/jylisevän ärjyntäni?
Fregio d’irsuto pelo/Takkuinen karvakoriste
Circonda il bieco squardo/ympäröi häijyä katsettani
Gala gentil di bifalcate corna/ylevä loiste kaksien sarvieni
La nera fronte adorna/mustaa otsaa koristaa.
Scaglian Etne di foco/Sinkoavat Etnan liekit
La narici fumanti/höyryävistä sieraimistani
Spiro fiati di morte/puhallan kuoleman henkäyksiä
Animato spavento/elävää kauhua.
Ho grave il passo/raskas on askeleeni
E non lo cedo al vezzo./enkä antaudu kauneuden edessä.
Aria
Stà a veder qual braccio può/Tahdon nähdä mikä käsivarsi voi
Cimentarsi contro me/asettautua minua vastaan
Chi nel campo mi sfidò/joka taistelukentällä minut haastaa
Perderà, caderà sott’ il mio pie’./häviää ja kaatuu jalkojeni juureen.
Alessandro Scarlatti (1660–1725) sävelsi useita messuja, mm. kaksi orkesterimessua (1707, 1720), joista jälkimmäinen on St. Cecilia -messu, suuri konsertoiva teos. Lisäksi hänellä on noin 100 motettia, joista osa on Palestrina-tyyppisiä kaksoiskuoroteoksia ja osa uudentyylisiä, solistisia kantaattityyppisiä moniosaisia kokonaisuuksia. Stabat Mater (1708–17) sopraanolle, altolle ja jousille oli suosiossa, kunnes sen korvasi Pergolesin sävelitys, mutta Scarlattinkin versio sisältää mielenkiintoisia harmonioita. Seuraavassa neljäs säkeistö ja sen sävelityksen alkua:
4. Quae moerebat et dolebat,/Voipa määrää huokausten,
et tremebat dum videbat/kun hän seisoi rinnatusten
nati poenas inclyti./ristin kanssa rakkaansa!
(suom. Oksanen)
Hän murehti ja kärsi
ja vapisi kun katsoi
maineikkaan poikansa tuskia.
(suom. V.M.)
Francesco Durante (1684–1755) sävelsi yhä messun lähes Palestrina-tyyliin sekä 8-äänisen requiemin.
Giovanni Battista Pergolesi (1710–1736) sävelsi kaksi lyhyttä messua, D ja F (1732), joissa on vain Kyrie ja Gloria ja joista jälkimmäinen on kahdelle 5-ääniselle kuorolle ja kahdelle orkesterille; siitä on olemassa sovitus Roomaan (1734). Pergolesi kirjoitti motetteja, ja hänen Maria-antifoninsa Salve Regina (“Ollos tervehditty kuningatar”) löytyy kahtena sävelityksenä, jotka ovat lähellä kantaattia. Kuuluisassa Stabat Materissa (1735) vanha polyfoniatyyli ja uusi galantti tyyli lyhyine fraaseineen ja keveine tekstuureineen esiintyvät rinnakkain peräkkäisissä numeroissa.
WIEN, SALZBURG
Wienissä toimi keisarillinen kapelli, ja neljä peräkkäistä keisaria 1637–1740 tukivat innokkaasti kirkkomusiikkia, sillä se oli olennainen osa edustavuutta. Leopold I:n (1657–1705), joka oli itsekin säveltäjä ja todellinen Itävallan oma “aurinkokuningas”, aikana kapellissa oli jo noin 100 muusikkoa, Kaarle VI:n (1711–40) aikana peräti 140. Draghi, Ziani ja Fux loivat tyypillisen itävaltalaisen tyylin, wieniläisen barokin: ominaista sille on soolojen ja tutin vastakkaisuus ja sooloissa laulullis-koloratuurimainen karakteri.
Antonio Bertali (1605–1669) syntyi Veronassa ja toimi Wienissä (1624–), jossa hän pääsi 1649 hovikapellimestariksi. Bertali toi pohjoisitalialaisen tyylin (Cavalli, Cesti) Wieniin. Hän sävelsi isot määrät kirkkomusiikkia, mm. 33 messua, 8 requiemiä, vespereitä, magnificateja, Te Deumeja, yli 200 psalmia, motettia, antifonia jne.
Johann Heinrich Schmelzer (1623–80) syntyi ala-Itävallassa, toimi Wienissä (1635/6–), pääsi hovin soitinmusiikin johtajaksi (1658–), balettisäveltäjäksi (1665–) ja varakapellimestariksi (1671–) ja Leopold I aateloi hänet ansioistaan 1673. Schmelzer oli johtava itävaltalaissäveltäjä ennen Biberiä ja ensimmäinen hovin ei-italialinen kapellimestari. Hän sävelsi 11 messua, mm. Missa nuptialis (“Häämessu”), jossa hän jatkaa venetsialaista tyyli: siinä on 6-ääninen laulukuoro, neljä pasuunaa, soolo- ja kuoro-osuuksien vaihteluita. Suurin osa kirkkomusiikista in kadonnut (lähes 200 teosta).
Johann Kaspar Kerll (1627–1693) oli Carissimin oppilas, joka toimi Münchenin hovin varakapellimestarina (1656–) ennen siirtymistään 1673 Wieniin, jossa hän hoiti hoviurkurin virkaa (1677–). Hän sävelsi 18 messua, mm. Missa cujus toni (“Messu missä tahansa moodissa”; 1687), jossa on vielä vanhaa tyyliä mukana. Missa à 3 cori (“Messu 3:lle kuorolle”; Wien, 1687) hyödyntää vokaalikuorojen lisäksi 13 soitinta ja lukuisasti kaikutehoja. Missa pro defunctis (“Kuolinmessu”; pain. München, 1689) on kirjoitettu viidelle solistille, viisiääniselle laulukuorolle ja gamboille. Kerllin merkitystä korostaa se, että Handel ja Bach käyttivät hänen teemojaan, Bach suorastaan parodioi Kerllin Missa Superban (“Ylpeä messu”) osaa omaan Sanctukseensa BWV 241.
Antonio Draghi (1635–1700) syntyi Riminissä ja vaikutti muusikkona Wienissä (1658–), jossa hänestä tuli hovin varakapellimestari (1668–). Venetsialainen 1600-luvun lopun tyyli näkyy musiikissa, joka käsittää mm. kaksi messua, Missa assumptionis (“Taivaasenastumis-messu”; 1684), jossa on kaksi sinkkiä/kornettoa ja neljä pasuunaa. Hänkin sävelsi Stabat materin.
Heinrich Ignaz Biber
Biber (1644–1704)oli böömiläissyntyinen, Itävallan täysbarokin johtava säveltäjäviulisti, josta tuli Wienin-opintojen jälkeen 1670 Salzburgin arkkipiispan hoviviulisti ja 1684 hovikapellimestari, jossa virassa hän toimi loppuikänsä ja sävelsi myöhäisvuosinaan nimenomaan kirkkomusiikkia, joihin lukeutuu kahdeksan messua ja kaksi requiemiä, kaksi vesperiä, litania, Stabat mater ja pienempiä teoksia.
Missa Salisburgensis (1682) Salzburgin kristillisen yhteisön perustamisen 1100-vuotisjuhliin on eräs legendaarisimmista (kirkko)teoksista: sen partituuri on 82 x 57 cm, ja se on sävelletty 53:lle äänelle 7-kuoroisesti, joista kaksi on vokaalikuoroja (à 8), kaksi trumpetti- ja patarumpukuoroja (4 + 1) ja loput kolme ovat soitinkuoroja (6 viole, 2 oboeta, 4 huilua, 2 clarinoa, 2 cornettoa, 3 pasuunaa – eli sävellys edustaa monikuoroisuutta uljaimmillaan. Messun yhteyteen kuuluu yhtä suurenmoinen motetti Plaudite tympana (“Taputtakaa käsiä rumpujen kera”). Seuraavassa näytettä messun Kyrie-osan alusta: käsikirjoituksen ensimmäinen sivu ja nykyaikaisen partituurin ensisivu jaettuna kahtia sen valtavan koon takia.
Requiem à 15 in Concerto (1690 jälk.) on myös merkkiteos, jossa jouset ja pasuunat kaksintavat lauluääniä colla parte, minkä lisäksi on koristeellisia viulusooloja. Teoksessa Missa S. Henrici (“Pyhän Henrikin messu”; 1696) on myös isot esiintyjävoimat: soittimina kaksi clarinoa (= korkeaa trumpettia), kolme trumpettia ja padat, kolme pasuunaa, kaksi viulua, kolme alttoviulua ja continuo. Biber sävelsi myös Stabat Materin kuorolle continuon kera.
Lithaniae de S. Josepho (“Pyhän Joosefin litania”; 1692–6): litaniat olivat liturgian ulkopuolista kirkkomusiikkia, jota käytettiin yksityisissä hartausharjoituksissa (pia exercitiae). Pyhän Joosefin veljeskunta oli Salzburgin merkittävin, ja jo 1621 paavi Gregorius XV oli määrännyt 19.3. päivän suojeluspyhimyksen viralliseksi juhlapäiväksi. Litania jakaantuu Biberillä seitsemään osaan, ja trumpetit sekä padat ovat mukana. Joosefin litanian tekstit vaihtelivat 1600-luvulta eteenpäin avuksihuutojen määrässä ennen kuin paavi Pius X vakiinnutti 1909 niiden määräksi 21. Biberillä teksti on noin puolet pidempi ja se eroaa keskivaiheilla ratkaisevasti myöhemmästä; tässä sen alkua ja loppua:
Kyrie, eleison. Christe, eleison./Herra armahda, Kristus armahda.
Kyrie, eleison. Christe, audi nos./Herra armahda, Kristus, kuule meitä.
Christe, exaudi nos./Kristus, kuule rukouksemme.
Pater de caelis, Deus,/Isä taivaan, Jumala,
Miserere nobis./armahda meitä.
Fili, Redemptor mundi, Deus,/Poika, maailman Vapahtaja, Jumala,
miserere nobis./armahda meitä.
Spiritus Sancte Deus,/Jumalan Pyhä Henki,
miserere nobis./armahda meitä.
Sancta Trinitas, unus Deus,/Pyhä Kolminaisuus, yksi Jumala,
miserere nobis./armahda meitä.
Sancta Maria, sponsa Sancti Joseph,/Pyhä Maria, Pyhän Joosefin morsio,
ora pro nobis./rukoile puolestamme.
Sancte Ioseph,/Pyhä Joosef,
sponse Mariae Virginis,/Neitsyt Marian sulho,
ora pro nobis/rukoile puolestamme.
Sancte Ioseph,/Pyhä Joosef,
pater et virgo/tahraton isä,
ora pro nobis./rukoile puolestamme.
…
Agnus Dei, qui tollis peccata mundi,/Jumalan karitsa, joka pois otat maailman synnin,
parce nobis, Domine./säästä meidät, Herra.
Agnus Dei, qui tollis peccata mundi,/ Jumalan karitsa, joka pois otat maailman synnin.
exaudi nobis, Domine./kuule rukouksemme, Herra.
Agnus Dei, qui tollis peccata mundi,/ Jumalan karitsa, joka pois otat maailman synnin,
miserere nobis./armahda meitä.
Salzburgin tuomiokirkko (1628) ulkoa ja sisältä.
Georg Muffat (1653–1704) syntyi Savoijissa Ranskassa ja opiskeli Lullyn tyylin Pariisissa (1663–69), kunnes hänet valittiin Salzburgin hoviurkuriksi (1678–) ja Passaun hovikapellimestariksi (1690–). Hänen kirkkomusiikkituotannostaan on säilynyt vain yksi messu, 24-ääninen Missa In labore requies (“Työssä levännet” -messu; 1682–90) kahdelle laulu- ja kolmelle soitinkuorolle.
Marc’ Antonio Ziani (1653–1715) oli kotoisin Venetsiasta ja hän työskenteli Mantovassa (1686–), kunnes muutti 1700 Wieniin varakapellimestariksi ja pääsi 1712 hovikapellimestari. Hän sävelsi 22 messua, 3 requiemiä ja 105 muuta kirkkoteosta.
Johann Joseph Fux (1660–1741) toimi Wienin hovikapellimestarina (1715–) ja oli ensisijaisesti kirkkomusiikkisäveltäjä, joka sävelsi sekä vanhaan tyyliin (stylus a cappella), kuten Missa di San Carlo eli Missa canonica Wienissä (“Pyhän Kaarlen messu eli Kaanonmessu”; 1716), että uuteen konserttityyliin (stylus mixtus), mm. Missa S. Trinitatis (“Pyhimmän Kolminaisuuden messu)” kaksoiskuorolle ja Te Deum (1706). Yhteensä hän kirjoitti noin 80 messua, kolme requiemiä, motetteja, psalmeja ym.
Antonio Caldara
Caldara (1670–1736)syntyi Venetsiassa, työskenteli Mantovassa (1699–) ja Roomassa (1709–), kunnes hänestä tuli Wienin hovin varakapellimestari (1716–). Hän sävelsi yli 100 messua, psalmeja, antifoneja, hymnejä, motetteja, Magnificatin, Salve Reginan, Te Deumin jne. Caldaran merkitys oli keskeinen italialais-wieniläisen musiikkityylin luojana ja välittäjänä barokin sekä klassismin kesken, sillä myöhäistyyli taipuu jo viehkoon (“esi-mozartiaaniseen”) melodiikkaan.
Stabat Mater (“Seisoi äiti”) esitettiin paastoajan neljänä lauantaina. Caldaralla se on 12-osainen niin, että kuoro-osuudet luovat pilarit sooloille ja soolot edustavat uudempaa tyyliä kuin ankarat kuorot.
Messuja oli erilaisia: Missa solemnis suuriin juhliin, Missa mediocre pienempiin juhliin ja Missa da cappella adventtiin ja paastoaikaan.Caldara oli ennen kaikkea kantaattimessun luojia: siinä on soolo- ja yhtyeosuuksia kuoro-osien keskellä sekä myös itsenäisiä sooloaarioita ja -duettoja konsertoivien soittimien ja orkesteriritornellojen kera. Näin muodostui sarja erillisiä numeroita hieman oopperan tapaan, vaikka resitatiivi ei olekaan yhtä yleistä kuin oopperassa, kun taas napolilaisella aarialla on keskeinen rooli.
Missa Sanctificationis Sancti Joannis Nepomuceni (1726) on messu Johannes Nepomukilaisen kanonisoimisen juhlaan kaksoiskuorolle, ja se sisältää elegantteja duettoja. Missa Sanctorum Cosmae et Damiani (“Pyhän Cosmaksen ja Damianin messu”; n. 1730) – ovat pyhimyksiä marttyyriajalta – tarjoaa valtavan rikkauden ja taipuisuuden soolojen ja kuorojen vaihtelussa; messu edustaa keisarillista suuruutta parhaimmillaan. Missa Dolorosa (“Surumessu”; 1735) on Missa à 4 Voci con Violini: musiikkia palmu- ja pääsiäissunnuntain välissä olevana pitkäperjantaina järjestettyyn Neitsyt Marian seitsemän surun juhlaan. Seuraavassa “Surumessun” Gloria-osan jakautuminen eri jaksoihin tempon ja esiintyjien vaihtelun mukaan:
GLORIA
Allegro (kuoro)
Glória in excélsis Deo,/Kunnia Jumalalle korkeuksissa,
et in terra pax homínibus/ja maassa rauha ihmisille,
bonæ voluntátis./joilla on hyvä tahto
(kaksi sooloääntä)
Laudámus te./Ylistämme sinua.
Benedícimus te./Siunaamme sinua.
Adorámus te./Palvomme sinua.
Glorificámus te./Kunnioitamme sinua.
(kuoro)
Grátias ágimus tibi/Kiitämme sinua
propter magnam/sinun suuren
glóriam tuam./kunniasi tähden.
Allegretto (alttosoolo)
Dómine Deus,/Herra Jumala,
Rex cæléstis,/taivaallinen Kuningas,
Deus Pater omnípotens./Jumala, kaikkivaltias isä.
Allegro (fagottisoolo ja kaksi sooloääntä)
Dómine Fili unigénite/Herra ainokainen Poika,
Jesu Christe./Jeesus Kristus.
Dómine Deus,/Herra Jumala,
Agnus Dei,/Jumalan Karitsa,
Fílius Patris./Isän Poika.
Adagio (kuoro)
Qui tollis peccáta mundi,/Joka pois otat maailman synnit,
miserére nobis./armahda meitä.
Andante (neljä sooloääntä)
Qui tollis peccáta mundi,/Joka pois otat maailman synnit,
súscipe deprecatiónem nostram./ota vastaan nöyrä rukouksemme.
Qui sedes ad déxteram Patris,/Joka istut Isän oikealla puolella,
(kuoro)
miserére nobis./armahda meitä.
Allegro (kaksi sooloääntä)
Quóniam tu solus Sanctus./Sillä sinä yksin olet Pyhä.
Tu solus Dóminus./Sinä yksin olet Herra.
Tu solus Altíssimus,/Sinä yksin olet Korkein,
Jesu Christe./Jeesus Kristus.
Allegro (kuoro)
Cum Sancto Spíritu,/ Pyhän Hengen kanssa
in glória Dei Patris./Isän Jumalan kunniassa.
Amen./Aamen.
Jan Dismas Zelenka
Zelenka (1679–1745) oli böömiläissyntyinen Fuxin ja Lottin oppilas, koka toimi Dresdenissä (1710–15 ja 1719–). Hän ei kuitenkaan saanut 1729 kuolleen Heinichenin paikkaa hovikapellimestarin paikkaa, vaan se lankesi Hasselle, jonka varjossa Zelenka eli loppuikänsä tittelinään “säveltäjä”. Zelenka oli Bachin sekä Telemannin arvostama italialaisen tyylin edustaja, yleisesti ihailtu kontrapunktin mestari ja harmonian keksijä. Hän siirtyi myöhäistuotannossaan italialaisen oopperan seuraamana galantin tyylin alueelle, eikä se ole enää varsinaista barokkimusiikkia. Tyylinmuutos oli seurausta Dresdenin hoviin 1731 tulleen Hassen musiikista.
Dresdenissä valmistui 150 teosta, joista 74 on ajoitettu. Kuuluisat Lamentationes Jeremiae Prophetae (“Profeetta Jeremiaan Valitusvirret”, 1722) muodostavat kolme kahden lamentaation sarjaa resitatiiveja ja ariosoja. Pyhän viikon keskiviikon ja Kiirastorstain valituksissa ovat soittimina oboet ja viulut, Pitkäperjantaina ensin huilut ja sello, toisessa valituksessa viulu, oboe ja fagotti. Tässä Pitkäperjantain II valituksen teksti:
Lamentatio III/2 (Jeremiaan valitusvirret 4: 1–6)
Aleph: Quomodo obscuratum/ Voi! Kadonnut on kullan loisto,
est aurum, mutatus est color optimus,/ himmennyt sen hohto!
dispersi sunt lapides sanctuarii/ Pyhät, kalliit kivet
in capite omnium platearum./on viskelty pitkin katuja.
Beth: Filii Sion inclyti, et amicti/Siionin rakkaat pojat olivat
auro primo:/ennen puhtaan kullan arvoisia.
Quomodo reputati sunt in/Nyt heitä kohdellaan kuin saviastioita,
vasa testea, opus manuum figuli?/kuin savenvalajan töitä!
Ghimel: Sed et lamiae/Sakaalitkin tarjoavat nisänsä,
nudaverunt mammam, lactaverunt catulos suos:/imettävät pentujaan
filia populi mei crudelis,/Mutta kansani tyttäret hylkäävät
quasi struthio in deserto./pienokaisensa kuin strutsi poikasensa.
Daleth: Adhaesit lingua lactentis/Imeväisen kieli kuivuu janosta,
ad palatum eius in siti:/tarttuu kitalakeen.
parvuli petierunt panem, et non/Lapset pyytävät leipää,
erat qui frangeret eis./kukaan ei anna.
He: Qui vescebantur voluptuose,/Jotka ennen söivät herkkuja
interierunt in viis/nääntyvät nyt kaduilla:
qui nutriebantur in croceis,/Jotka pukeutuivat purppuraan,
amplexati sunt stercora./tonkivat nyt tunkioita.
Vau: Et major effecta est/Sodoma hävitettiin hetkessä
iniquitas filiae populi mei peccato Sodomorum,/ihmiskäden koskematta
quae subversa est in momento,/Mutta suurempi kuin Sodoman
et non ceperunt in manus ea./synti on oman kansani rikos.
Jerusalem, Jerusalem, convertere/Jerusalem. Jerusalem, käänny
ad Dominum Deum tuum./Herran sinun Jumalasi puoleen.
Zelenka sävelsi 41 psalmia (enimmät 1725–30): psalmista 150 on olemassa tšekinkielinen versio, jossa cornot, jousten pizzicato-arpeggiot ja matalien jousten perkussiotehot kuvaavat psalmitekstin soittimia. Muita teoksia ovat Magnificat D (1725) ja C (n. 1727), Requiem D (1733) ja Requiem c (17??), jotka ylittävät myöhäisbarokin kuolinmessun rajat.
Loppuvaiheen laajat teokset (messut jopa yli 1,5 tuntia) eivät ehkä soineet koskaan, vaan olivat “autonomisia taideteoksia”. Messuja on 21, joista viisi viimeistä ovat parhaita (1736–). Missa Dei Patris (“Isän Jumalan messu”; 1740) käyttää vain kahta viulua oboeiden kera, kun taas altto ja basso sekä continuo ovat soittimistona ilman trumpetteja, patoja ja cornoja, joten musiikilla hillitty ilme ja se on kokonaiskonseptiltaan suuri (roimasti yli tunnin mittainen). Kyseessä on numeromessu, jossa konsertoivat kuorot, kuorofuugat, laajat sooloaariat ja solistiset ensemblet vuorottelevat; Zelenka yhdistää siinä yhdistää Kyrie II:n ja Sanctuksen sekä Glorian ja Agnus Dein musiikillisesti.
Myöhäiset messut, Missa votiva (“Omistusmessu”; 1739), Missa Dei Patris ja Missa dei filii (“Jumalan pojan messu”; 1740/41) ovat teoksia, joissa galantin musiikin ja Dresdenin hovioopperasäveltäjä Hassen vaikutus on jo melkoinen. Musiikki pörrää messuissa riemullisesti Kyrie-, Gloria- ja Credo-osissa; lähinnä tekstiltään murehisissa jaksoissa, kuten “Et incarnatus est” (“Ja tuli lihaksi”), kuullaan sydäntä särkevää melodiikkaa.