Georg Philipp Telemann
10.3.2019 / Murtomäki, Veijo

ASEMA JA MERKITYS

Telemann (1681–1767) oli Mozartin tavoin ihmelapsi. Hän oppi itse soittamaan ja säveltämään; 14 päivää klaveerinsoiton opettajaa riitti. Jo kouluiässä hän hallitsi klaveerin, viulun, huilun, kitaran, oboen, poikkihuilun, klarinetin, gamban, kontrabasson ja pasuunan.

Toisen vaimon kuoltua 1736 – kymmenestä lapsesta henkiin jäi seitsemän, mikä oli hyvä saavutus – Telemannin intohimoksi muodostuivat kukat, joista hän kirjoitti (1740): “tunnustan kyltymättömyyteni hyasintteja ja tulppaaneja kohtaan, ahneuteni leinikkejä ja erityisesti vuokkoja kohtaan sekä haluni mitä moninaisimpiin sipulikasveihin.” Jopa Handel lähetti Lontoosta Telemannille kukantaimia.

Hän toimi ensin Leipzigissa, jonne hänet oli pantu lukemaan lakia, mutta hän puuhasteli enemmän musiikin parissa, sävelsi oopperoita ja kirkkomusiikkia. Ensimmäinen työ paikka oli Soraun (nyk. Zary) kreivinhovissa sleesialaisessa Puolassa (1705–07). Jälkiä puolalaisesta ja määriläisestä kansanmusiikista löytää läpi hänen tuotantonsa: rehevää, oikullista rytmiikkaa ja melodiikkaa, outoja päähänpälkähdyksiä.

Frankfurt am Mainissa (1712–21) Telemann vietti musiikinjohtajana ja kapellimestarina mukavia päiviä. Muhkea palkka, luontaisedut, lisäksi vieraileva kapellimestarius ja sävellysvelvollisuus Eisenachiin ja Gothaan lisäsivät mammonaa ja mainetta. Telemann ylsi jo tuolloin Saksan ykkössäveltäjäksi. Hänestä tuli kaikkien arvostama, huomattavan tuottelias ja hyvin ansaitseva säveltäjä, jonka tuotanto käsittää noin 3000 teosta, mistä pahanilkiset kirjoittajat ovat saaneet päähänpinttymän luonnehtia Telemannia “Vielschreiberiksi” (≈ “sävellysten suoltajaksi”).

Telemann oli musiikkinsa painattaja ja myyjä sekä myyntiorganisaatio yhteysmiehineen ympäri Eurooppaa. Hän saattoi edellyttää passioesitykseen tulevilta tekstivihkosen (libreton) etukäteen ostamista kirkkoon sisäänpääsemiseksi! Huomattavien muusikoiden asiakkuus (mm. Handel) lisäsi Telemannin arvonantoa. Johann Matthesonin arvio Telemannista on paljonpuhuva (1740): “Lullyä kehutaan, Corellia sopii ylistää; vain Telemann yksin on kohonnut kiitoksen yläpuolelle.”

Lisäksi Telemannia rakastettiin “Saksan musiikin kruununa”, “isänmaamme todellisena kunniana” (Agricola, 1757). Leopold Mozart pani nuoren Wolfgangin soittamaan Telemannin klaveerifantasioita ja piti tätä “saksalaisen musiikin isänä”. Huilisti ja teoreetikko J. J. Quantz, Fredrik Suuren hovisäveltäjä, viittaa samaan epäsuorasti: “Jos osaa valita eri kansojen musiikkimauista parhaat puolet, siitä syntyy yhdistetty maku, jota voi nimittää saksalaiseksi mauksi.”

Telemannin musiikki on kleptomaanis-ensyklopedinen yhdistelmä ei vain ajan valtatyylejä, italialaista ja ranskalaista makua, vaan myös puolalaisuus, määriläisyys, espanjalaisuus, korsikalaisuus, brittiläisyys ja skandinaavisuus soivat hänen kameleonttisen sulavassa musiikissaan.

Säveltäjä puolusti – Mozartin tavoin – kaikkien oikeutta musiikkiin:

“Taide ilman luonnollisuutta saavuttaa arvonsa, hieman työläästi, vain tuntijoiden keskuudessa; luonnollinen ilman taidetta voi miellyttää ihmisjoukkoa, usein myös tuntijoita; minkä vuoksi jälkimmäisellä on etusija edelliseen nähden. Kuitenkin on parasta, mikäli luonnollinen kulkee taiteen edellä ja seuraavaksi molemmat yhdistyvät.”

Telemannin musiikkiajattelu heijastaa kauniisti ajan yleistä estetiikkaa: “Laulaminen on kaiken musiikin perusta. Joka ryhtyy säveltämään, sen täytyy musiikissaan laulaa. Joka soittaa instrumenttia sen täytyy osata laulaa.”

Telemann Hampurissa

Telemann oli ollut kyllin fiksu hyljätäkseen Leipzigin tarjoukset, jotka viettelivät Bachin, kunnes tämä joutui tunnustamaan tulleensa petkutetuksi. Telemann vietti sen sijaan elämänsä viimeiset 46 vuotta Hampurin musiikinjohtajana (1721–). Siellä hänellä oli käytössään poikkeuksellisen isot esittäjävoimat (paitsi kuoro) sekä kaupunginisien ja kaupunkilaisten pysyvä suosio, mikä muodosti vastakohdan Bachin tilanteelle Leipzigissa – ja minkä vuoksi 1800-luvun saksalaiset musiikkikirjoittajat ovat kostaneet Bachin puolesta Telemannille.

Telemannin kohtaloksi koitui myös hänen populaariutensa sekä musiikinsa orastava galantti keveys – ikään kuin tarvitsisimme toisen Bachin? Onnettomuudekseen sekä Spitta, Bachin elämäkerturi, että Albert Schweitzer erehtyivät kehumaan juuri Bachin niitä viittä kantaattia, jotka ovat myöhemmin paljastuneet Telemannin tekemiksi! Bach ja Telemann muuten arvostivat suuresti toisiaan, Bach kopioi ja esitytti Leipzigissa lukuisia Telemannin kantaatteja sekä kuului hänen musiikkinsa tilaajiin. Lisäksi Bachin tärkein säveltäjäpoika oli Telemannin kummilapsi, minkä kertoo myös toinen etunimi: Carl Philipp Emanuel.

Telemannin työmäärä Hampurissa oli valtava, kuten Bachilla Leipzigissa. Johanneum-kirkon kanttoriuden lisäksi Telemann oli viiden pääkirkon musiikinjohtaja, jonka tuli kirjoittaa joka sunnuntaiksi kantaatti, passiomusiikkia paastoaikaan. Hän luotsasi konserttielämää Collegium musicumin nokkamiehenä ja oli 16 vuoden ajan Hampurin oopperanjohtaja.

Kaupungisäveltäjän työtaakka oli valtaisa: joka vuosi upseerit, laivapäälliköt, raatimiehet, amiraliteetti, kauppakollegio tarvitsivat juhliinsa Telemannin musiikkia. Augsburgin tunnustuksen, Westfalenin rauhan ym. juhlat eivät voineet tulla toimeen ilman Telemannia. Raadin vaihtumiset, promootiot, tutkintojenpäätökset, ruhtinashäät, rauhansolmimiset, kruunajaiset, keisarinvaalit, virkaanvihkijäiset, kuolemantapaukset, voitetut taistelut jne. työllistivät Telemannia.

Hampurin Vesimusiikki

Telemann sävelsi kaupungilleen mm. orkesterisarjan Hamburger Ebb’ und Fluth (“Hampurin vuoksi ja luode”) eli Wassermusik TWV 55 C 3 (“Vesimusiikki”; 1723) amiraliteetin 100-vuotisjuhliin. Se on suuri ja kuvallisesti hieno ranskalainen orkesteri- eli tanssisarja kymmenine osineen, jotka liittyvät merenkulun keskeisyyteen kaupungin vaurauden perustajana. Teoksen osilla on antiikkis-vedelliset otsakkeet:

1) Ouverture

2) Sarabande: Die schlaffende Thetis. Doucement  (“Nukkuva Thetis” = merenkuninkaan tytär)
3) Bourrée: Die erwachende Thetis (“Heräävä Thetis”)

4) Loure: Der verliebte Neptunus (“Rakastunut Neptunus”)
5) Gavotte: Spielenden Najaden (“Leikkiviä najadeja” = vedenneitoja)

6) Harlequinade. Der scherzende Tritonus (“Pilaileva Tritonus” = meren jumala)
7) Der stürmende Aeolus (“Myrskyävä Aiolus”)

8) Menuet. Der angenehme Zephir (“Miellyttävä Zephyrus/Länsituuli”)
9) Gigue. Ebbe und Fluth (“Vuoksi ja luode”)

10) Canarie. Die lustigen Bootsleute (“Lystikkäät veneilijät”)

SOITINMUSIIKKIA

Telemann sävelsi kamarimusiikkia, orkesterisarjoja ja konserttoja runsain määrin läpi elämänsä. Tyylille on ominaista vaihtelevuus, kaikkien suuntauksien ja kansallisten vaikutteiden omaksuminen; Telemann oli aina ajan tasalla, avoin uusille suuntauksille, kirjoitti mille tahansa kokoonpanolle, oli täydellinen “all round” -muusikko.

Konserttoja hän sävelsi käytännössä kaikilla instrumenteille (myös viola d’amorelle, viola da bracciolle ja gamballe, oboe d’amorelle, trumpetille ja corno da caccialle, chalumeaulle) niin soolo- kuin kaksoiskonserttoja ja vielä isommillekin sooloryhmille, joissa saattaa olla samoja tai eri soittimia.

Orkesterisarjoja

Orkesterisarjoja on vuosilta 1704–65 yhteensä noin 134 kappaletta. Varhaisimpia niistä on on a-molli-sarja TWV 55 A 2 (viim. 1722) osineen Ouverture–Les Plaisirs I & II–Air à l’Italien–Menuet I § II–Réjouissance–Passepied I & II–Polonaise, jonka viimeinen osa ilmentää hänen kokemuksiaan sleesialaisessa Puolassa (1705–07), jolloin hän sävelsi siellä kymmenittäin ranskalaisia orkesterisarjoja ja omien sanojensa mukaan “oppi tuntemaan puolalaista musiikkia sen barbaarimaisessa kauneudessa”. Seuraavassa Polonaise-osan alku:

Tätä orkesterisarjaa, kuten yhteensä noin 80 muutakin, kutsutaan myös “Darmstadtin alkusoitoiksi”, sillä ne ovat säilyneet siellä käsikirjoituksina, koska Frankfurtissa työskennelessään 1710-luvulla telemannilla oli läheiset suhteet Darmstadtin hovikapellimestari Christoph Graupneriin, jonka kanssa hänellä oli tiivistä musiikillista yhteistyötä.

Uvertyyreissä on lukuisia herkkupaloja Telemannin musiikin karakteristisuuden ansiosta. Tällaisia ovat:

• La Bizzarre TWV 55 G2 (“Omituinen”; n. 1720) viittaa sekä uvertyyrin ja fuugan villeihin piirteisiin myös osiin Fantaisie ja Rossignol tässä kahdeksanosaisessa sarjassa.
• Overture des Nations anciens et modernes TWV 55 G4 (“Vanhojen ja nykyisten kansojen alkusoitto”; 1721–25), jossa kuvataan vanhoja ja nykyisiä saksalaisia, ruotsalaisia ja tanskalaisia sekä “vanhoja naisia”.
• La Lyra TWV 55 Es3 (1725 mennessä) käyttää otsikkonsa mukaisesti vain jousisoittimia, yhtenä osana on tosin “La Vielle” (“Kampiliira”).
• La Changeante TWV 55 g2 (“Huikenteleva”; 1726 mennessä), jonka jokainen osa on eri sävellajissa ja jossa esiintyy commedia dell’arte -hahmoja (Scaramouche, Harlekiini, Columbine).
• Burlesque de Quixotte TWV G10 (“Don Quijoten naurettavuudet”; 1730 mennessä) kuvaa seitsemässä osassa mielevän hidalgon keskeiset elämänsattumukset, mm. hyökkäyksen tuulimyllyjä vastaan.

Kamarimusiikkia

Telemannilla oli merkittävä rooli kotimusisoinnin edistäjänä, porvariston musiikinharrastuksen lisääjänä sonaateissaan eri kokoonpanoille ja klaveerifantasioissaan. Näitä musiikkimakua ja saksalaisille perusohjelmistoa luoneita kokoelmia on runsaasti, paitsi yksittäisinä opuksina myös suurempina kokonaisuuksina.

Uskollinen musiikinopettaja

Ehkä kaikkein kunnianhimoisin hanke oli Der getreue Music-Meister (“Uskollinen musiikinopettaja”; 1728–29), joka sisältää 70 musiikkinumeroa, pääosin Telemannilta mutta myös 11 muulta säveltäjältä (mm. Keiser, Bonporti, Zelenka), sekä soitin- että laulumusiikkia erilaisille kokoonpanoille. Kysymys oli joka toinen viikko ilmestyvästä ensimmäisen saksalaisen musiikkilehden ja nuottijulkaisun yhdistelmästä, joista tuli suosittuja 1700-luvun jälkipuolella ja joiden suosio jatkui pitkälle 1800-luvulle saakka.

Hupaisimpia juttuja kokoelman ensiosassa on aria Telemannin oopperasta Aesopus (“Aisopos”), johon Mattheson on runoillut tekstin:

Metodisia sonaatteja

 [6] Sonate methodiche à Violino Solo, ò Flauto traverso (ja continuolle) op. 13  (“12 metodista sonaattia”; Hampuri, 1728) ja Continuation des Sonates methodiques à Flûte traverse ou à Violon, avec la Basse chiffrée (Hampuri; 1732) on onnekas kokoelma ajalta, jolla pedagoginen ja taiteellinen säveltäminen ei ollut vielä liikaa eriytynyt: kokoelma sisältää lukuisia hitaiden osia koristeluja samassa opetusmielessä kuin missä kummisetä C. P. E. Bach myöhemmin sävelsi sonaatteja “muunnelluin repriisein”. Mukana on myös osia merkinnöillä “Cortesemente” (“Kohteliaasti”), “Cunando” (“Keinuen”), “Con tenerezza” (“Hellyydellä”), “Ondeggiando” (“Aaltoillen”), “Mesto” (“Suruisesti”), “Dolce, mà non adagio” (“Suloisesti, muttei hitaasti”), “Gratioso e semplicemente” (“Viehkeästi ja yksinkertaisesti”).

Fantasioita, sonaatteja ja sooloja

• 6 Sonates sans Basse à deux Flutes traverses, ou deux Violons ou deux Flutes à bec TWV 40:101–106 (“6 sonaattia ilman basso kahdelle poikkihuilulle tai kahdelle viululle tai kahdelle nokkahuilulle”; Hampuri, 1727).

• Fantaisies pour le Clavessin. 3 Douzaines (“Klaveerifantasiat. 3 tusinaa”; 1733) ovat galantin tyylin lävistämiä. Telemann loi näissä eri tyylien saksalaisissa yhdistelemisissään sekä kansanomaisen melodiikan käytössään (myös oopperoissaan) lähtökohdan jopa Mozartille, joka soitti poikasena Telemannin fantasioita.

• 12 Fantasie per il [Violini] Traversiere senza Basso TWV 40:2-13 (1733), tosin kansilehdessä lukee “per il violino”, mikä kertoo lähinnä vaihdannaissoitinkäytännöstä, sillä nämä ovat aitoja huiluteoksia.

• 12 Solos à Violon ou Traversiere avec la Basse chiffrée TWV 41 (“12 soolosonaattia viululle tai poikkihuilulle numeroidun basson kera”; 1734).

“Pariisin-kvartetot”

• Six quatuors A Violon, Flute, Viole ou Violoncelle et Basse continuë (1730) eli “Kuusi Pariisin-kvartettoa”, jotka saivat suuren suosion vuoksi lisäosan Nouveaux quatuors en 6 suites (1738). Kvartettojen lisänimi tulee siitä, että Charles N. Le Clerc oli painattanut kvartetot omin luvin pariisissa 1733. Ensimmäisen julkaisun kansilehti kertoo myös Telemannin tittelit:

Telemann kertoo teosten johdosta seuraavaa (1740):

“Jo monta vuotta aiemmin olivat eräät sävellyksiini ihastuneet pariisilaiset muusikot esittäneet minulle kutsun saapua heille vieraaksi. Matka toteutui syksyllä 1737 ja kesti kahdeksan kuukautta. Siellä sitten painatin lisää kvartettoja […] minulle myönnetyn erivapauden turvin; palkkion sain jo etukäteen. Sanat eivät riitä kuvailemaan sitä ihastusta herättävää tapaa millä herrat Blavet, joka soitti poikkihuilua, viulisti Guignon, gambisti Fotcroy nuorempi sekö sellisti Edouard kvartettojani esittivät. Joka tapauksessa sävellykseni saivat sekä hovin että kaupungin musiikkikorvat poikkeuksellisen tarkkaavaisiksi. Ne toivat minulle lyhyessä ajassa kosolti laajaa suurin kohteliaisuuksin höystettyä kunniaa.”

Varhempi opus sisältää italialaistyyppisiä kirkkosonaatteja eli neliosaisia italialaisilla tempomerkinnöillä varustettuja sonaatteja, jälkimmäinen opus käsittää kamarisonaatteja eli tanssisarjoja/suiteja, joissa osia on 5–7 ja niillä on joko ranskalaiset esitysmekinnät tai kuvailevat otsakkeet, mm. “Flatteusement” (“Imartelevasti”), “Triste” (“Surumielinen”), “Coulant” (“Sulava/Juokseva”) ja “Distrait” (“Hajamielinen”).

Bachia rusikoinut kriitikko Scheibe suitsutti: “Telemann on ranskalaisten jäljittelijänä ylittänyt lopulta nämä ulkomaalaiset heidän omassa kansallisessa musiikkityylissään.” Tämänkin on täytynyt suututtaa monet Bachin puolustajat, joiden mielestä Scheibe oli varmaan yhtä väärässä haukkuessaan Bachia kuin kehuessaan Telemannia, mutta kyse ei olekaan varsinaisista mielipiteistä, vaan tyylinvaihdoksesta 1720–30-luvuilla, mikä aiheutti kahtiajaon musiikki-ihmisissä ja -kirjoittajissa.

Musiikillisia harjoituksia

Essercizii Musici overo Dodesci Soli e Dodeci Trii à diversi stromenti TWV 41–42 (“Musiikillisia harjoituksia eli Kaksitoista soolosonaattia ja kaksitoista trioa eri soittimille”; 1739/40, luultavasti jo 1720-luvulla osittain) sisältää siis 24 teosta, joissa soittimina käytetään viulua, huilua, gambaa, nokkahuilua, oboeta, selloa, cembaloa ja continuota.

Pääosin kyse on italialaisista 3–4-osaisista kirkkosonaateista, mutta kokoelman kaksi kamarisonaattia tai tanssisarjassa on sävelletty cembalosoololle. Seuraavassa oboelle, cembalolle ja continuolle sävelletyn trion nro kahden avausosan alut:

Tafelmusik

Telemannin soitinmusiikin kruunun muodostaa hänen kokoelmansa Musique de Table tai Tafelmusik I–III (“Pöytämusiikki”; 1733). Se on myöhäisen barokin merkittävimpiä teoksia, joka käsittää 18 kappaletta, ensyklopedistisesti barokin kaikki soitinmusiikin muodot ja tyylit sekä sisältää alkusoittoja, konserttoja, kvartetteja, trioja ja sooloja. Sen kolme osaa eli “tuotantoa” (Production) on järjestetty symmetrisesti. Seuraavassa ensimmäisen  “produktion” sisältö sekä nimilistan se sivu, jolla Handelin nimi esiintyy:

Säveltäjän nauttimasta poikkeuksellisen laajasta arvostuksesta kertoo ennakkotilauslista, jossa on 206 nimeä ja aikansa huomattavimmat ruhtinaat aina Norjaa ja Espanjaa myöten. Muusikoita olivat mm. Blavet, Erbach, Quantz, Pisendel sekä “Mr. Hendel, Docteur en Musique, Londres”, joka inspiroitu Telemannista ja sittemmin parodioi “Pöytämusiikin” päätösnumeroa Simson– ja Occasional Oratorio -alkusoitoissaan! Yhteensä Handel käytti Tafelmusiikin 16 osasta teemoja omissa teoksissaan. Kokoelman julkaisemista edelsi ilmoitus hampurilaisessa sanomalehdessä (9.12.1732):

“Musiikin-ystävien iloksi on tulevana vuonna 1733 odotettavissa Telemannin kynästä lähtöisin oleva suuri instrumentaaliteos, joka koostuu 9 suuresta kappeleesta seitsemälle soittimelle ja yhtä monesta pienemmästä kappaleesta neljälle, kolmelle, kahdelle ja yhdelle soittimelle. Tilaajain on maksettava etukäteen 2 taaleria joka neljännesvuosi, ensi kerran uutena vuotena. Julkaisu ilmestyy kolmessa osassa vuoden aikana: helatorstaina, mikkelinpäivänä ja jouluna. Ennakkotilaajien nimet painetaan teoksen alkulehdille.”

Kokoelman rakenne on seuraava:

Première production
Ouverture (Suite) en mi mineur (TWV 55:E1) pour deux flûtes, cordes et basse
Quatuor en sol majeur (TWV 43:G2) pour flûtes, hautbois, violon et continuo
Concerto en la majeur (TWV 53:A2) pour flûte, violon, violoncelle, cordes et basse
Trio en mi bémol majeur (TWV 42:Es1) pour deux violons et une basse
Sonate en si mineur (TWV 41:h4) pour flûte et basse
Conclusion en mi mineur (TWV 50:5) pour deux flûtes, cordes et basse

Deuxième production
Ouvertüre (Suite) en ré majeur (TWV 55:D1) pour hautbois, trompette, corde et basse
Quatuor en ré mineur (TWV 43:d1) pour deux flûtes traversières, flûtes à bec (ou basson) et basse
Concerto en fa majeur (TWV 53:F1) pour trois violons, cordes et basse
Trio en mi mineur (TWV 42:e2) pour flûtes, hautbois et basse
Sonate en la majeur (TWV 41:A4) pour violon et basse
Conclusion en ré majeur (TWV 50:9) pour hautbois, trompette, cordes et basse

Troisième production
Ouverture (Suite) en si bémol majeur (TWV 55:B1) pour deux hautbois, basson, cordes et basse
Quatuor en mi mineur (TWV 43:e2) pour flûte, violon, violoncelle et basse
Concerto en mi bémol majeur (TWV 54:Es1) pour deux cors, cordes et basse
Trio en ré majeur (TWV 42:D5) pour deux flûtes et basse
Sonate en sol mineur (TWV 41:g6) pour hautbois et basse
Conclusion en si bémol majeur (TWV 50:10) pour deux hautbois, basson, cordes et basse

Telemannin paikasta myöhäisen barokin ja alkavan galantin välimaastossa käy esimerkiksi ensimmäisen produktion G-duuri-kvartetto huilulle, oboelle, viululle ja continuolle, jonka neljä osaa ovat kirkkosonaatin mukaisesti Largo. Allegro. Largo–Vivace. Moderato. Vivace–Grave–Vivace.

Kvarteton avausosassa soittimien yhdenvertaisuus ja motiivienvaihto on huomattavan edistynyttä ja jopa continuo osallistuu avausteeman esittämiseen kolmasti ja se soittaa kaksi kertaa myös teeman jatkon vastadaktyyliaiheen. Kun tästä edetään vaiheeseen, jossa continuon paikan ottaa itsenäinen bassostemma ilman numerointia, ollaan klassisen quadro-sonaatin eli (jousi)kvarteton tuntumassa.

Kolmannessa produktiossa on mielenkiintoinen konsertto kahdelle tromba selvaticalle (“metsätrumpetille”), joka jossain määrin on tulkinnanvarainen soitin, vaikkakin se tarkoitti erinäisten muiden hämäävien nimitysten kera tuloaan tekemässä ollutta uutta corno-soitinta, ja nykyään osuudet soitetaankin käyrätorvilla:

Produktion D-duuri-trio kahdelle poikkihuilulle on jo täydelleen rokokoo-musiikkia huilujen kevyine livertelyineen ja viehkeän pastoraalisine ilmeineen:

Viimeisen produktion päätösnumero eli Conclusio on Furioso-merkinnässään ja ilmeessään sen verran hurja, että musiikin on epäilty heijastavan Telemannin sleesialais-määriläisiä kokemuksia; seuraavassa kappaleen avaus- ja päätössivut:

VOKAALIMUSIIKKIA

Ei-liturgisia kantaatteja

Vaikka Telemann sävelsi nimenomaan kirkkokantaatteja valtaisan määrän, hän teki myös kosolti ei-kirkollisia kantaatteja. Hän sävelsi ei-liturgisia kantaatteja ja serenadeja hää- ja syntymäpäiväjuhliin, hautajaisiin, poliittisiin ja julkisiin tilanteisiin sekä muuten vain “maallisia” kantaatteja kotikaupunkinsa Hampurin ja sen väestönosien tarpeisiin. Niiden joukosta erottuvat mm. seuraavat:

• Alles redet itzt und singet TWV 20:10 (“Kaikki puhuvat nyt ja laulavat”; Brockes, 1720), ns. “Kevätkantaatti”.
• Tirsis am Scheidewege, “In einem Tal”  TWV 20:22 (“Thyrsis tienhaarassa”, “Eräässä laaksossa”; 1731) alttoäänelle; nimi on kustantajan antama. Thyrsis empii Silvian ja Phylliksen välillä, mutta valitsee lopulta vapauden.
• O weh, mein Canarin ist tot TWV 20:37 (“Voi, kanarialintuni on kuollut”; 1737, kenties aiemmin) sopraanosoololle, ns. “Kanarialintukantaatti”, jota säveltäjä luonnehti seuraavasti: “Kantaatti tai surumusiikki taiteessa harjaantuneelle kanarialinnulle, joka kuoli omistajaherransa suureksi suruksi.”
• Der Schulmeister, “Ihr Jungen, sperrt die Augen auf” TWV 20:57 (“Nuorukaiset avatkaa silmänne”; 1737?), ns. “Koulumestarikantaatti”.
• Die Tageszeiten TWV 20:39 (“Päivän/Vuorokauden ajat”; F. W. Zachariae, 1757)
• Ino TWV 20:41 (Karl Wilhelm Ramler, 1765) sopraanosoololle antiiikin aiheeseen on oikeastaan pieni oopperakohtaus, joka perustuu Ovidiuksen Metamorfooseihin. Siinä Juno vihaa Inoa, jonka sisar Semelellä oli ollut suhde Jupiterin kanssa, mutta joka on nyt kuollut. Juno iskee Inon miestä Athamasia hulluudella, jonka vallassa tämä surmaa yhden heidän pojistaan ja aikoo tehdä samoin toisellekin, mutta Ino ottaa hengissä olevan pojan ja hyppää mereen, jossa vain poika hukkuu. Neptunus säälii ja palauttaa pojan henkiin, jolloin Ino voi yhdessä poikansa kanssa elää kuolemattomana meren valtakunnassa.

Oopperoita

Telemann sävelsi opperoita on noin 50, joista ensimmäiset 20 on sävelletty Leipzigiin (1701–05 ) ja loput Hampurin-aikana (1721–38) sen Gänsemarkt– eli “Hanhitori”-oopperateatteriin. Näistä on säilynyt vain kymmenkunta.

• Germanicus (Christine Dorothea Lachs, 1704/10) kertoo voittoisasta roomalaisesta kenraalista. Ooppera luultiin hävinneeksi, kunnes 2000-luvulla sen 45 aariaa löytyivät, joten ooppera voidaan esittää puhutuin dialogein aarioiden välissä.

• Pastorelle en Musique, opera/serenata TWV 11:deest (n. 1712–21) valmistui Frankfurtin aikana ja kuuluu paimennäytelmiin; se koostuu 12 kohtauksesta. Teos löytyi Kiovasta 2001.

• Der geduldige Socrates TWV 21:9 (“Kärsivällinen Sokrates”, J. U. König, N. MInaton mukaan; 1721, Hampuri) on koominen ooppera, joka oli suuri menestys vakavan ja koomisen yhdistelmässään; siinä on sooloaarioiden, duettojen ja ensembleiden lisäksi saksalaisia lauluja.

• Die ungleiche Heirath oder das herrsch-süchtige Cammer-Mädgen TWV 21:15 (“Epätasainen avioliitto eli vallanhimoinen kamaripalvelijatar”, J. Ph. Praetorius, Pariatin mukaan; 1725, Hampuri) tunnetaan parhaiten nimellä Pimpinone, ja se on ensimmäinen merkittävä intermezzo, vaikka kunnia onkin yleensä annettu Pergolesille; teoksessa on sekaisin saksan- ja italiankieltä.

Orfeus

Jean Raoux: Orphée et Eurydice (1718–1720)

• Die wunderbare Beständigkeit der Liebe oder Orpheus TWV 21:18 (“Rakkauden ihmeellinen kestävyys eli Orfeus”; 1726/36) on Telemannin laatima pasticcio. Ooppera on pääosin saksaksi, mutta se sisältää myös ranskaa ja italiaa Lully- ja Handel-lainoineen. Juoni perustuu siihen, että Orfeuksen haluaisi omakseen Eurydiken sijaan myös Traakian kuningatar Orasia, joka järjestää käärmeenpureman Eurydikelle, Orfeuksen valitulle. Orfeus käy Manalassa, mutta hän menettää jälleen morsionsa, kuten kaikissa juoniversioissa. Niinpä Orasia määrää Bakkhuksen surmaamaan Orfeuksen, joskin hän katuu saadessaan vision kuolleen Orfeuksen yhdistymisesta Eurydiken kanssa ja surmaa lopuksi epätoivoissaan itsensä. Seuraavassa oopperan alusta (I/1) Orasian kostoaarian teksti:

Sù, mio core à la vendetta!/Nouse sydämeni kostamaan!
pace in sen io più non hò!/rauhaa ei ole minulla enää povessani!

Vendicarmi à te s’aspetta!/Odotan tilaisuutta kostaakseeni!
Euridice ucciderò!/Tulen surmaamaan Eurydiken!

Eksotiikkaa ja historiaa

• Miriways, Singspiel in drei Akten TWV 21:24 (Johann Samuel Müller, 1728 ), jossa nimihenkilö on Persian valloittanut afgaanien heimoruhtinas. Hän on saanut salaisen rakastettunsa Samishan kanssa nyt kateissa olevan Bemira-tyttären, vaikka joutui naimaan intialaisprinsessan. Kun avioliitto vallasta syöstyn persialaishallitsija Sophin ja uudelleen löydetyn Bemiran kanssa järjestyy juonittelujen jälkeen, rakkaus ja valta yhdistyvät kaikkia tyydyttävällä tavalla. Aihe vaikuttaa yllättävän eksoottiselta, mutta sen valinta liittyy juuri julkaistuun Miriways’n biografiaan Der Persianische Cromwel, oder Leben und Thaten des Miriways, Fürsten von Candahar und Protectoris von
Persien (1723), minkä vuoksi “koko Eurooppa” ihaili urheaa afgaanipäällikköä.

• Flavius Bertaridus, König der Longobarden TWV:21:27 (“Langobardien kuningas Fl. B.”, C. G. Wendt ja Telemann, Steffano Chigin mukaan; 1729) on ainoa Telemannin saksankielinen säilynyt opera sera, joskin osa aarioista on italiaksi. Ooppera tapahtuu pohjois-Italiassa 661–671, jossa nimihenkilö oli syrjäytetty, mutta lopuksi valtaan takaisin palannut kuningas.

• Don Quichotte auf der Hochzeit des Comacho TWV 21:32 (“Don Quijote Comachon häissä”, Daniel Schiebeler; 1761) on koominen serenata tutusta aiheesta.

Kirkkokantaatit

Mattheson sävelsi noin 1500 kirkkokantaattia, sillä kaupungin musiikkitoiminnan, siinä sivussa kirkkomusiikin johtajuus edellytti jatkuvaa keksintää. Niinpä hän sävelsi itselleen ja tilauksesta muille kantaattisarjoja.

Harmonischer Gottes-Dienst (“Sopusointuinen jumalanpalvelus”; 1725–26/1731–32) oli hyvää liiketoimintaa, sillä hän sävelsi ja julkaisi ennakolta tilattavaksi sävellystaidottomien tai kiireestä kärsivien kanttoreiden käyttöön kantaatit koko kirkkovuodeksi. Quantz piti näitä soolokantaatteja hyvän kirkkomusiikin esikuvina, ja myös myös Bach käytti niitä Leipzigissa välttyäkseen stressityöltä. Kantaateista iso osa on soolokantaatteja obligato-instrumentin ja continuon kera, koska Hampurissa kuorotilanne oli huono, ja muuallakin oli helpompi järjestää esityksiä vähin muusikkovoimin.

Herra on kuningas

Der Herr ist König TWV 8:6 (“Herra on kuningas”, 1724/25) on kantaatti, jonka syntytaustasta ei tiedetä mitään, sen sijaan se, että Bach kopioitutti sen käyttöönsä Leipzigissa 1725, jolloin hän esitytti lukuisia Telemannin kantaatteja kaupungin pääkirkoissa ja täydensi alttostemman osuutta tähän kantaattiin.

Kantaatissa on yhdeksän osaa ja ne muodostavat symmetrisen kokonaisuuden Bachin monien kuorokantaattien tapaan:

1. kuoro “Der Herr ist König” (Psalmi 97:1)

Der Herr ist König/Herra on kuningas!
des freuet sich das Erdreich/Riemuitkoon maa,
und sein fröhlich die Inseln/iloitkoot meren saaret
so viel ihr ist./mikä niiden luku sitten onkaan!

2. aaria (basso) “Mein Jesu, König, Herr und Freund”

3. resitatiivi (tenori) “So groß ist Christi Reich”

4. aaria (sopraano) “Zion liegt zu deinen Füßen”

Zion liegt zu seinen Füßen,/Siion on jalkaisi juuressa,
untertänigst dich zu küssen,/alamaisimmin sinua suutelemassa,
höchster König, nimm es auf./korkein kuningas, ota se vastaan.

Es will ewig dir zu Ehren/Se tahtoo ikuisesti kunniaksesi
diesen Eid der Treue schwören,/tämän uskollisuudenvalan vannoa.
Gläuben ist mein Lebenslauf./Uskoni kestää läpi elämän.

5. kuoro “Die Töchter Zion sind fröhlich” (Psalmi 97:8–9)

Die Töchter Zion sind fröhlich/Siionin tyttäret oval iloiset
Herr, über dein Regiment./Herra sinun valtiudestasi.
Denn du, Herr, bist der Höchste in allen Landen,/Sillä sinä, Herra, sinä olet Korkein maailmassa,
sehr erhöhet über alle Götter.”/kaikkia muita jumalia korkeampi.”

 

6. aaria (tenori) “Prahlet, ihr Völker”

 

7. resitatiivi (sopraano) “Dies Wunderreich ist”

8. aaria (basso) “Der Herr ist Gott” (“Herra on Jumala”)

Der Herr ist Gott und keiner mehr./Herra on Jumala eikä kukaan muu.
Demütigt euch, getürmte Höhen,/Nöyrtykää tornimaiset korkeudet,
was wollt ihr Zion widerstehen,/miten Sitten vastustattekaan Siionia,
ihr streitet wider Gottes Heer./taistelette Jumalan joukkoja vastaan.

 

9. koraali “Mit unsrer Macht ist nichts getan” (Lutherin virren Ein feste Burg toinen säkeistö):

Mit unsrer Macht ist nichts getan,/Turha on oma voimamme,
wir sind gar bald verloren;/olemme jo pian hävinneet;
es streit’ für uns der rechte Mann,/vuoksemme taistelee oikea[mielinen] mies,
den Gott hat selbst erkoren./jonka Jumala on itse valinnut.
Fragst du, wer der ist?/Kysytkö, kuka hän on?
Er heißt Jesus Christ,/Hänen nimensä on Jeesus Kristus,
der Herr Zebaoth,/Herra Seebaot,
und ist kein andrer Gott,/eikä ole toista Jumalaa,
das Feld muß er behalten./taistelun hän voittaa.

Muita kantaatteja

• Du aber, Daniel, gehe hin TWV 4:17 (“Mutta sinä Daniel mene eteenpäin, kunnes loppu tulee; ennen 1721) on “hautajaiskantaatti.

• Ihr Völker hört TWV I:921 (“Kuulkaa kansat”, Wilkens; 1726) on sävelletty Kolmen kuninkaan juhlaan ja on niinikään Harmonischer Gottes-Dienstin I kirjan kantaatti.

• Meines Bleibens ist nicht hier TWV I:1100 (“Minun ei ole täällä viipyminen”, Neumeister; 1703–05).

• Nach Finsternis und Todesschatten, TWV 1:1150 (“Pimeyden ja kuolemanvarjon jälkeen”; 1731) on Harmonischer Gottes-Dienstin II kirjan kantaatti.

• Die Donnerode TWV 6:3 (“Ukkosenjyrinä-oodi”, 1756) on sävelletty Lissabonin maanjäristyksen muistoksi järjestettyyn rukous-, paasto- ja katumuspäivään 11.3.1756 Hampurissa.

Helluntaikantaatti

Ergeuß dich zur Salbung der schmachtenden Seele TWV I:448 (“Vuodata riutuvan sielun voiteluksi”, Wilkens; 1726) on Harmonischer Gottes-Dienstin I kirjan kantaatti nro 33 kolmannen helluntaipäivän juhlaan. Se on tyypillinen käyttökantaatti pienessä  kokoonpanossaan (altto)/keskiäänelle, viuluobligatolle ja continuolle, mikä ei estä siltikään kantaatin vaikuttavaa ilmaisua melko suurine kontrasteineen. Se koostuu hitaasta avausaariasta, resitatiivista ja nopeasta päätösaariasta; molemmat aariat ovat da capo -muotoisia.

Aaria (Languente)
Ergeuß dich zur Salbung/Vuodata voiteluksi
der schmachtenden Seele,/riutuvan sielun,
o heiliges Öle,/oi pyhä öljy,
durchdringe mein zagendes Herz!/lävistä epäröivä sydämeni.
Ich sinke fast erstarrt danieder,/Vaivun lähes lamaantuneena polvilleni,
o göttlicher Odem,/oi jumalainen henkäys,
belebe mich wieder,/elähdytä minut uudelleen.
so vergehet die Schwachheit,/jotta heikkous haihtuu
so verschwindet der Schmerz./ja tuska häipyy.

 

Resitatiivi perustuu osin Uuden Testamentin teksteihin, joita ovat Apostolien teot 8:14–17, I Korinttilaiskirje 6:16–17 ja Roomalaiskirje 7:24. Resitatiivissa rukoillaan Jumalan hengen saapumista, kuten Pyhä henki oli saapunut Samariaan.

Rezitativ
Samaria empfing den heiligen Geist durch Gottes Wort und brünstig´s Flehen.
Ach, komm denn auch zu mir, du Geist der Herrlichkeit und Gnade;
denn meine Seele schreit zu dir! Mein Auge sieht wie sie nach deinem Gnadenworte,
das sich den Rufenden verheißt. Komm, komm! Ich öffne die die Pforte,
zeuch in dein Zion wieder ein!
Zwar hast du schon im ersten Sündenbade mich gnädig angesehen.
Da ließ bereits dein holder Schein mich als ein kleines Kinde ein Kind des Höchsten sein.
Da hast du mich erneuert und schon zum Guten angefeuert.
Des soll ich mich nun stets befleißen und unverrückt ein Tempel Gottes heißen.
Allein wie schändlich ist er oft verdorben, wie oft bin ich dem Guten abgestorben;
dem Sündentode folgt nunmehr der ew´ge Tod.
Doch wird zu neuem Heil und Leben durch deine Kraft mir wieder Kraft gegeben.
Vertreib´ demnach die unermeßne Not! Komm und erlöse mich von diesem Todesleibe.
Ach ja, du Gast des Lebens, komm und bleibe!

Aaria (Largo–Vivace)
Schwarzer Geist der Dunkelheit,/Synkkä henki pimeyden,
fleuch und hebe dich von hier!/pakene ja väisty täältä.
Denn der Geist der Heiligkeit/sillä pyhyyden henki
strahlet, lebt und herrscht in mir./loistaa, elää ja vallitsee minussa.

Deiner Bande bin ich müde./Olen väsynyt vankeuteesi.
Leben, Freude, Kraft und Friede/Elämä, ilo, voima ja rauha
sind das selige Panier,/ovat autuaita anteja,
das sein neues Reich mir beut!/joita hänen uusi valtakuntansa minulle taritsee.

Passiot ja oratoriot

Telemann sävelsi kahdenlaisia passioita: jumalanpalvelusyhteyteen liittyviä oratoriopassioita, joissa teksti otettiin suoraan Raamatusta ja joihin liitettiin koraaleita sekä mietiskeleviä, säemuotoisia aarioita, sekä passio-oratorioita, joissa hyödynnettiin runotekstiä (librettoa) ja joita esitettiin lähinnä konserttisalissa, joten ne ovat hengellistä konserttimusiikkia. Yhteensä Telemann sävelsi passioita 46, ja pääosa niistä on oratoriopassioita (1722–67), joita hän laati useita kaikkien evankeliumien mukaan ja käytännössä lähes joka vuosi uuden, kun taas passio-oratoriota on olemassa vain viisi (1716–56), ja niitä on kutsuttu jopa “hengellisiksi oopperoiksi” (Mattheson, 1739). Passio-oratoriot vastasivat julkisten konserttisalien tarpeisiin, jotka palvelivat valistusajan päämääriä porvariston kultivoimiseksi.

Myöhäiset oratoriot ovat Bachin ja Haydnin välissä saksalaisen kirkko- ja kuoromusiikin valtavimpia tuotteita, joissa myöhäisbarokin keksinnöt yhdistyvät valistusajan tunnekulttuuriin (Empfindsamkeit). Samalla Telemann seurasi uuden saksalaisen runouden kehitystä, oli tietoinen sen keksinnöistä ja uudesta kielellisestä tunnesyvyydestä, jotka inspiroivat häntä sävelkielen laajentumiseen ja dramatisoitumiseen, kuvittavaan maalailevuuteen hieman samaan tapaan kuin Haydnia 40 vuotta myöhemmin.

“Brockes-passio”

 Die für die Sünden der Welt leidende und sterbende Jesus TVW 5:1 (“Maailman syntien vuoksi kärsivä ja kuoleva Jeesus”, B. H. Brockes; Frankfurt/Hampuri, 1716/22), ns. “Brockes-passio”, on passio-oratorio tekstiin (1712), joka oli erittäin suosittu ja johon on sävelletty ainakin 13 teosta, tunnetuimpina niiden säveltäjinä Keiser (1712), Handel ja Telemann samana vuonna (1716), Mattheson (1718), ja jopa Bachin “Johannes-passiossa” (1724) on hyödynnetty Brockesin tekstiä. Teosten esitystraditio keskittyi Hampuriin, mutta Telemannin passiota kulltiin Riikaa ja Tukholmaa myöten konserttiesityksinä 1730-luvulla. Brockesin tekstin ja siihen perustuvien sävellysten suosion takana on korkeasti dramaattinen retorisuus, ylevä tyyli sekä niiden kuulijoissa tuottama järisyttävä vaikutus, olkoonkin, että teksti on myöhemmin koettu “liikuttavuudessaan” ylenpalttisena ja liian hurmeisena, mutta kyse oli pietistis-kirjallisen tunnekulttuurin vaalimisesta. Sävellys vastaa täydelleen Brockesin tekstin runollisia kuvia ja on mielenliikutusten (= passioiden) runsaudensarvi, suorastaan ilotulitus.

Passion suuri suosio johtui tarttuvan tekstin ohella sen näyttävästä loisteliaisuudesta ja vaativuudesta esittäjien suhteen: soitinobligaton esittäjien piti olla virtuooseja ja soolo-osuudet edellyttivät oopperan parhaita laulusolisteja. Telemann itsekin saattoi esiintyä solistina. Soittimistoon kuului jousiston lisäksi kaksi poikkihuilua, kolme nokkahuilua, kaksi oboeta  trumpettia ja cornoa sekä fagotti, sooloviulun lisäksi viola d’amore ja kolme violettaa kolmikielisiä viuluja). Telemann olikin moderni säveltäjä käyttäessään solistisena soittimena traversoa, heti teoksen ensimmäisessä aariassa, cornoja useaan kertaa synnin, kuoleman ja paholaisen sointisymbolina, soma oboe liittyy murehisiin tunteisiin ja Jeesukseen, trumpetti luonnollisesti Kristuksen voittoisuuteen.

Teoksen rakenne lähenee oopperaa: sinfonian jälkeen seuraa 31 aariaa, jotka noudattavat eri muotoja (kahdeksan da capo -aariaa, kaksi kaksiosaista aariaa, aaria kuoron kera, duettoja ja ariosoja, tertsetto, kvartetto) 12 turba-kuoroa, neljä koraalia, 14 accompagnato-resitatiivia, lukuisia secco-resitatiiveja. Passio jakaantuu kahteen osaan ja nämä edelleen kahdeksaan alaosaan:
1) ehtoollinen,
2) Jeesuksen ja opetuslasten keskustelu Getsemanessa,
3) Pietarin kieltäminen ja katumus,
4) Jeesuksen kuulustelu Ylimmän neuvoston edessä; Juudaksen epätoivo, katumus ja kuolema
5) Jeesuksen tuomio
6) Ristiinnnaulitseminen
7) Jeesuksen kuolema
8) Jeesuksen kuoleman jälkeen

Laajan avaussinfonian jälkeen ensimmäisen alaosan ensimmäinen aaria (Tytär Siion; I/5) tarjoaa peräti kahden poikkihuilun soitinobligaton:

Der Gott, dem alle Himmelskreise,/Jumala, jolle koko taivaanpiiri,
Dem aller Raum zu klein,/avaruus kaikkinensa on liian pieni.
Ist hier auf unerforschte Weise/on täällä tutkimattomalla tavalla
In, mit und unter Brot und Wein/paikalla leivässä ja viinissä
Und will der Sünder Seelenspeise,/ja tahtoo olla syntisille sielun ravintoa
O Lieb’, o Gnad’, o Wunder sein./oi rakkautta, oi armoa, oi ihmettä.

Toisen alaosan keskiössä on Jeesuksen ja opetuslasten, ennen muuta Pietarin välinen keskustelu, jossa Jeesuksella on myrskyinen arioso ja murehinen rukousaaria (II/10–16):

Resitatiivi (Evankelista)
Drauf sagten sie dem Höchsten Dank,/Sen jälkeen he antoivat kiitoksen Kaikkivaltiaalle
Und nach gesprochenem Lobgesang/ja laulettuaan ylistyslaulun
Ging Jesus über Kidrons Bach/Jeesus meni Kidron-puron yli
Zum Öhlberg, da er dann zu seinen Jüngern sprach:/Öljyvuorelle, jossa hän Hanoi opetuslapsilleen:

Accompagnato (Jeesus)
Ih werdet all’ in dieser Nacht/Te kaikki tulette tänä yönä
Euch an mich ärgern,/minuun harmistumaan
Ja, mich gar verlassen./jopa minut jättämään.

Kuoro (Opetuslapset)
Wir wollen alle eh’ erblassen/Me kaikki mieluummin kuolemme
Als durch solch Untreu’ dich betrüben./kuin raskautamme sinut moisella uskottomuudella.

Accompagnato (Jeesus)
Es ist gewiß, denn also steht geschrieben:
Se on varmaa, sillä näin on kirjoitettu:

Arioso (Jeesus)
Weil ich den Hirten schlagen werde,/Kun minä lyön paimenta
Zerstreuet sich die ganze Herde./joutuu koko lauma hajalle.

Resitatiivi (Pietari)
Auf wenigste will ich,/Minä ainakin
Trotz allen Unglücksfällen,/kaikista vastoinkäymisistä huolimatta,
Ja sollte durch die Macht der Höllen/vaikka helvetin voimat
Die ganze Welt zu Trümmern geh’n/löisivät raunioiksi koko maailman,
Dir stets zur Seite stehn./tulen seisomaan aina rinnallasi.

Jeesus
Dir sag’ich:/Minä sanon sinulle:
Eh noch der Hahn wird zweimal kräh’n,/ennen kuin kukko on kahdesti laulanut
Wirst du schon dreimal mich verleugnet haben./olet minut jo kolmasti kieltänyt.

Pietari
Eh’ soll man mich mit dir erwürgen und begraben,/Ennemmin kuristettakoon ja haudattakoon minut kanssasi,
Ja zehnmal will ich eh’ erblassen,/Mielummin kuolen kymmenen kertaa
Eh’ ich dich will verleugnen und verlassen./kuin kiellän ja jäten sinut.

Jeesus
Verziehet hier, ich will zu meinem Vater treten;/Vetäytykää täältä, minun täytyy astu isäni eteen;
Schlaf aber nicht, denn es ist Zeit zu beten./mutta älkää nukkuko, sillän on aika rukoilla.

Aaria (Jeesus)
Mein Vater! Schau, wie ich mich quäle,/Isäni! Nee muten minä kärsin,
Erbarme dich, erbarme dich ob meiner Not!/sääli minua hädässäni!
Mein Herze bricht, und meine Seele/Sydämeni murtuu ja sieluni
Betrübet sich bis an den Tod./on raskautettu hamaan kuolemaan saakka.

Kun Bachilla vielä pääosin aaria kuvaa yhtä ja samaa affektia, tunnetilaa, Telemannilla aaria voi sisältää vastakkaisia aineksia, mikä kertoo suuremmasta oopperamaisuudesta, sillä samaa voi sanoa Hampurin suuren barokkioopperasäveltäjä Reinhold Keiserin menettelyistä. Seuraavassa Telemannin aaria (V/82):

Aaria. Siionin tytär

Heil der Welt, dein schwerlich Leiden/Maailman vapahtaja, kivulias kärsimyksesi
Schreckt die Seel’ und bringt ihr Freuden,/pelästyttää sielun ja tuo sille ilon,
Du bist in ihr erbärmlich schön!/sillä olet piinassasi kaunis!
Durch die Marter, die dich drücket,/Tuskan kautta, joka sinua painaa,
Wird sie ewiglich erquicket,/annat sille ikuisen virvoituksen
Und ihr graut, dich anzusehn./ja sitä pelottaa katsoa sinuun.

Viimeinen tuomio

Telemannin myöhäisimpään tuotantoon kuuluu kaksi suurta oratoriota, jotka osoittavat hänen luomisvoimansa säilyneen huipussaan ja vielä uusiutuneen galantissa tyyli-ilmastossa. Sikäli hän muistuttaa myöhäistä Rameau’ta. Oratorio Die Auferstehung und Himmelfahrt Jesu TWV 6:6 (“Jeesuksen ylösnousemus ja taivaaseen astuminen”, K. W. Ramler; 1760) oratorio on rinnakkaisteos Telemannin kummipojan ja Hampurin-virkojen perijän, C. P. E. Bachin vastaavalle oratoriolle (1774).

Der Tag des Gerichts. Ein Siggedicht in vier Betrachtungen  TVW 6:8 (“Viimeinen tuomio. Lauluruno neljänä mietiskelynä”, Christian Wilhelm Alers; 1762) on suorastaan jo esiromanttinen oratorio rohkeassa harmonisessa maalailussaan. Se jakaantuu neljään alaosaan, otsakkeiltaan Betrachtung (≈ “Mietiskely/Pohdinta”), niin että avaus- ja päätösosat ovat D-duurissa, laajoja ja kuorojen kehystämiä. Ensimmäinen osa on oopperamais-allegorinen tarkastelu roolihahmoineen Epäusko, Pilkkaaja, Järki, Uskonto ja monikollinen Uskovien kuoro. Toinen ja kolmas osa ovat maailmojen katastrofin kuvaus, neljäs kuin jumalanpalvelusliturgia, jossa pääosissa ovat Enkelinen ja valittujen kuoro, Johannes, Usko, Autuaat I–III sekä Taivaallinen kuoro. Kyseessä on saksalaisen oratoriohistorian kestävimpiin kuuluva merkkiteos.

Oratorio alkaa Ilmestyskirjan inspiroimilla, vavahduttavilla patarumpujen ryydittämillä trumpettifanfaareilla, jotka soivat kuolleitten henkiin herättämiseksi:

Eräs kaikkein hurjimpia hetkiä koetaan toisen Betrachtungin accompagnatossa, jossa resitatiivi kuvailee Ilmestyskirjan dramaattisimpia tapahtumia:

Da sind sie, der Verwüstung Zeichen!
Hört, wie die lauten Donner brüllen!
Weit um sich sprüh’n sie Flammen her und droh’n der
Erde, droh’n den Sternen, droh’n ihre Kräfte zu verheeren.
Noch nie empfund’ne Schauer füllen mit unausstehlich
herbem Schmerz der Sterblichen beklomm’nes Herz.
Die süße Harmonie der Sphären löst sich in rauen Missklang auf,
die Wolken peitscht der Sturm zum raschen Lauf,
der Sterne Heere weichen aus ihrem alten Gleis.
O güldnes Sonnenlicht! Dein strahlend Angesicht
erbleicht und sieht nicht mehr der schimmernden Planeten Kreis
sich ehrfurchtsvoll um dich bewegen,
die Erde ächzt beim Mangel deiner Segen,
der Mond verläuft aus seiner Bahn,
und in dem wilden Ozean schmeißt die Empörung jede
Welle an die erschrockenen Ufer an;
zum Widerstand zu schwach,
entflieh’n die Ufer ihrer Wut,
doch die empörte grause Flut
tobt ihnen schäumend nach.

Siinä ovat hävityksen merkit!
Kuulkaa kuinka kovasti ukkonen mylvii!
Laajalle ympäriinsä ne sinkovat lieskoja ja uhkaavat
maata, uhkaavat tähtiä, uhkaavat hävittää niiden voimat.
Aiemmin tuntematon kauhu täyttää sanomattoman
kaamealla tuskalla kuolevaisten ahdistuneet sydämet.
Sfäärien suloinen harmonia hajoaa raaoiksi epäsoinneiksi,
pilviä piiskaa myrsky nopsaan laukkaan,
tähtien parvet väistyvät vanhalta reitiltään.
Oi kullainen auringonvalo! Säteilevät kasvosi
kalpenevat eivätkä enää nää himmertäven planeettojen piiriä
kunniakkaasti kiertävän sinun ympäri,
maa huokaa siunauksesi puuttumisesta,
kuu suistuu raiteiltaan,
ja vimmaisessa valtameressä jokainen aalto
kohoaa lyöden kauhistuneeseen rantaan;
liian heikkoina vastarintaan
pakenevat rannat niiden raivoa,
vaikkakin kiukustunut ilkeä virta
ryntää kuohuen sen kimppuun.

Sitä seuraava bassoaaria kuvailee yhä samaa tapahtumaa:

Da kreuzen verzehrende Blitze/Siellä risteävät kuluttavat salamat
und schießen vom flammenden Sitze/ja syöksähtelevät alas
des Richters herab./tuomarin liekehtiviltä istuinsijoilta.
Nun eilet der Sturmwind mit brausendem Rasen/Nyt rientää myrskytuuli kohisevalla raivolla
Die rächenden Feuer zur Erde zu blasen,/puhaltamaan koston tulen alas maahan
und bläst sie hinab./ja raunioittaa sen.

Neljännen osan eli Betrachtungin alun Enkeleiden ja valittujen kuoro pauhaa sen sijaan kiitosta uuden maailman johdosta:

Schallt, ihr hohen Jubellieder,/Kaikukaa ylväät riemulaulut,
schallt durch alle Himmel wieder,/toistakaa kaiku läpi taivaiden,
werdet ein harmonisch Chor./tulkaa sopusointuiseksi kuoroksi.
In vereinten Myriaden/Yhdistyneinä myriadeina
singt von des Messias Gnaden,/laula Messiaksen armosta
von des neuen Edens Flor./uudesta Eedenin puutarhasta.

Takaisin ylös