Pierre de Manchicourt
Manchicourt (n. 1510–64) oli pohjois-Ranskasta, toimi Tours’ssa ja Tournai’ssa sekä Arras’n katedraalin kuorolaisena (1525) jja pääs Filip II:n kapellimestariksi (1559–) Madridiin. Hän sävelsi 19 messua, 72 motettia, magnificatin, 9 kaksoiskuoroista psalmia ja 53 chansonia. Musiikki eksentristä ja jännittävää, ja Manchicourt käyttää harmonisesti rohkeaa kontrapunktia. Musiikissa vallitsee mieltymys kuusiäänisyyteen, ja se on päättymätöntä, jatkuvaa polyfoniaa. Lasson (1580) mielestä Manchicourtilla “pitäisi olla nimeä kaikkialla Euroopassa, nyt ja kaikkina aikoina”.
Nunc enim si centum linguae sint (“Jos minulla olisi sata kieltä”) on neliääninen valtiomotetti Kaarle V:n kunniaksi. Missa “Veni Sancte Spiritus” (“Tule Pyhä Henki” -messu) ona 6-ääninen messu, jossa säveltäjä pitäytyy aika paljon gregoriaaniseen melodiaan ja poimii siitä vapaasti melodiasäkeitä sekä hyödyntää imitaatiota, kaanoneita ja jännittäviä dissonansseja. Seuraavassa kuusiäänisen motetin Regina caeli (“Taivaan kuningatar”) alku:
Regina caeli laetare, alleluia.
Quia quem meruisti portare, alleluia.
Resurrexit sicut dixit, alleluia.
Ora pro nobis Deum, alleluia.
Taivaan kuningatar ylistä, halleluja.
Sillä hän jota ansaitsit kantaa, halleluja.
On ylösnoussut niin kuin hän sanoi, halleluja.
Rukoile puolestamme Jumalaa, halleluja.
Cipriano de Rore
Cyprianus de Rore syntyi 1516 Malines’ssa ja kuoli 1565 Parmassa. Etunimen on joskus ihmetelty tarkoittavan kenties “kyproslaista”, mutta nimi tulee säveltäjän syntymäkaupungin erään kirkon suojeluspyhimyksen nimestä. mikä Hän työskenteli Ferrarassa (1547–) ja Venetsiassa Willaertin seuraajana (1563–). Tuotanto käsittää viisi messua, yli 80 motettia sekä 125 madrigaalia. Hän oli maallisena säveltäjänä rohkea, mutta kirkkomusiikissa perinteindn flaamilaisen polyfonian edustaja. Rore harrasti erityisesti kaanonin käyttöä 7-äänisissä moteteissa Descendi in hortum meum (“Laskeuduin puutarhaani”) ja Ave Regina caelorum (“Ollos tervehditty taivainen kuningatar”).
Motetti Descendi in hortum meum
Descendi in hortum nucum[meum], ut viderem poma convallium, et inspicerem si floruisset vinea, et germinassent mala punica.
Revertere, revertere, Sulamitis, ut intueamur te.
Menin pähkinätarhaan katsomaan laakson hedelmiä ja
silmäilemään, joko viiniköynnös versoo ja joko kukkii granaattiomenapuu.
Palaja takaisin Sulamin neito katsellaksemme sinua.
(Laulujen laulu 6:11; 7:1. Vulgata 6:10, 12)
Yllä olevassa esimerkissä voi nähdä myös sanamaalailua eli madrigalismeja, sillä “descendi” tarkoittaa sananmukaisesti “laskeuduin”, joten motetti alkaa laskevalla liikkeellä ja sama toistuu (t. 10–12), joskin myös nouseva astekulku liittyy siihen. Jatkossa “convallium-sanan (“laakson”) kohdalla on vieläkin tuntuvampi alaspäinen liike (t. 19–24):
“Floruisset”-sanalla (“versoo”) esiintyy puolestaan melismoja (t. 37–40)
ja kappaleen noin puolivälissä harras pyyntö “revertere” (“palaja”) toisetaan useita kertoja samalla kun metrum on vaihtunut tasajakoisesta tanssillisen kolmijakoiseksi:
Roren Passio Domini nostri Jesu Christi secundum Johannem (= Johannes-passio; 1544–57 Ferrarassa) on f-moodissa kulkeva, gregoriaanisiin sävelmiin perustuva musiikinhistorian ensimmäisiin kuuluva moniääninen passiosävelitys, joka tosin esitetään kuorolla eli on motettipassio. Narratio (kertojan osuus) käyttää falsobordonea ja on neliääninen, Jeesuksen osuus on kolmiääninen, turba-jaksot (juutalaisten, opetuslasten, sotilaiden jne. joukkkohtaukset) ovat kuusiäänisiä, kun taas pienemmät roolit (Pietari, Pilatus jne.) ovat kaksiäänisiä biciniumeja.
Philippe de Monte
De Monte syntyi noin 1521 Malines’ssa ja kuoli 1603 Prahassa. Hän oli Napolissa (1541–44) Lasson kanssa, myöhemmin Englannin hovissa ja uudestaan Napolissa. Lopuksi de Monte toimi (1568–) Maksimilian II:n kapellimestarina Wienissä ja Prahassa.
Hän oli aikansa tuotteliaimpia säveltäjiä: tuotanto käsittää 319 motettia, 38 messua, 1073 maallista ja 144 hengellistä madrigaalia. Teoksissaan hän on lähempänä Palestrinaa kuin Lassoa polyfonian ja homofonian yhdistämisessä.
Moteteissaan de Monte on rohkea äänten ulottuvuuksien sekä hyppyjen suhteen. Tästä on hyvänä esimerkkinä psalmimotetti Ad te levavi oculos meos (“Minä nostan silmäni”), joka alkaa suorastaan sopraanon oktaavihypyllä, joka tosin tasapainottuu muiden äänten kvinttihypyllä, mutta silti oktaavejakin ja muitakin hyppyjä esiintyy runsaasti jatkossa. Renessanssille läpikäyvän tyypillistä on se, että rukouksella “Miserere nostri Domine”(“Ole meille armollinen Herra”) vallitsee homofoninen kudos.
Motetti Ad te levavi oculos meos
Ad te levavi oculos meos, qui habitas in coelis.
Miserere nostri Domine,
quia multum repleti sumus despectione.
Adjutorium nostrum in nomine Domini
qui fecit coelum et terram.
Benefac Domine bonis et rectis corde,
convertere Domine captivitatem nostram
sicut torrens in austro.
Minä nostan silmäni sinun puoleesi, joka taivaissa asut.
Ole meille armollinen Herra,
sillä kylliksi olemme jo saaneet ylenkatsetta.
Meidän apumme on Herran nimi,
hänen, joka on tehnyt taivaan ja maan.
Anna hyvää hyville, Herra, ja oikeamielisille,
Herra, käännä meidän kohtalomme/vankeutemme
niinkuin sadepurot etelämaassa.
(Psalmit 123:1, 3; 124:8; 125:4; 126:4)
Jacobus Vaet
Vaet (n. 1529–1567) oli eräs aikakautensa lahjakkain säveltäjä, jonka kunniakkaan uran katkaisi varhainen kuolema. Hän pääsi kotikaupunkinsa Courtrain/Koortrijkin Notre Dame -kirkkoon (1453) kuorolaiseksi, ja hän opiskeli Leuvenin/Louvainin yliopistossa. Sen jälkeen hän pääsi Kaarle V:n tenoriksi (1550–) ja arkkiherttua Maximilianin Prahan-residenssin kapellimestariksi (1554–64), kunnes hän muutti keisari Maximilian II:ksi korotetun esimiehensä kapellin kanssa Wieniin. Kun Vaet kuoli, hänen virkaansa tavoiteltiin hanakasti ja sen Philippe de Monte. Yhden monista valitussävellyksistä Vaetille sepitti Jacob Regnart.
sävellystuotanto käsittää kahdeksan messua ja requiemin, 66 motettia ja muita penempiä liturgisia teoksia, magnificatin ja kolme ranskalaista chansonia. Moteteista peräti 17 kuuluu ns. “valtiomotettien” tai “kunnioitusmotettien” kategorioihin, joissa säveltäjä ylistää Itävallan hovia ja Habsburgeja. Kun Maximilian kruunattiin Böömin kuninkaaksi (1562), Vaet sävelsi kolme teosta “In honorem Regis Maximiliani”. Kun Maximilianin pojat lähetettiin Espanjaan kavatettaviksi, Vaet laati näiden läksiäisjuhlaan teoksen “In laudem seren. princ. Rudolphi et Ernesti” (1563). Vaet sävelsi kunnioitusmotetin “In laudem Illustrissimi Principis Albertis Bavariae Ducis” myös Baijerin musiikkia suosivalle, Wienissä vierailleelle (1560) Albrecht-herttualle, jonka kapellissa vaikutti itse Orlandus Lassus. Teoksessa Antevenis virides kunkin säkeen alkukirjaimet muodostavat akrostin Albertus, joka on ruhtinaan nimen latinankielinen muoto. Häntä ylistetään “Baijerin suureksi johtajaksi”, joka oli “arvoinen opettamaan [jopa] muusia”.
Antevenis virides raris qui dotibus annos,
Laudibus et sortem, quamlibet eximiam,
Bavarici Dux magne soli, post fata superstes,
Effugiat Stygias, effugiat Stygias vis tua fama domos.
Respice fatorum domitrices, respice Musas.
Tutor et alarm, doctor et esse velis.
Ut celebris patulum virtus tua compleat orbem,
Sola dabit domitrix Musa Potentis Herae.
Joka kukoistavat vuodet harvinaisen miehuullisesti ohitat
ja ylistettävästi mitä poikkeuksellisimman osan,
yksin Baijerin suuri johtaja/herttua, ja kohtalon jälkeen jäät eloon,
vältät Styxin valtakunnan voiman maineellasi.
Ota huomioon kohtalon valtijattaret ja Muusat,
joiden opettajajan ja ohjaajan arvoinen olet.
Jotta maineikas ja tunnustettu hyveesi täyttäisi maan
yksin voimallisen Heran hallitsija-Muusan antamana.
Vaetin musiikin taustalla on Clemens non Papan vaikutus. Vaet sävelsi kymmenisen vuotta ennen omaa kuolemaansa muistosävellyksen non Papalle: Continuo lacrimas cantores (“Kyynelehtikää keskeytymättä laulajat”), jossa Clemensin nimi mainitaan kolme kertaa runollisissa muodoissa tenorin laulaessa vanhaa requiem-sävelmää. Hän myös perusti yhden messuistaan Clemensin motetille Missa “Ego flos campi” (“Olen kedon kukka” -messu) eli kyseessä on parodiamessulaji. Vaet käyttää messunsa alussa Clemensin motetin imitaatioalkuja eri äänissä lähes semmoisenaan, joskin erotuksena on äänten määrä: Vaet on supistanut motetin seitsenäänisyyden messun kuusiäänisyydeksi.
Motetti ja parodiamessu Ego flos campi
Kyrie-osan alussa mallin hyödyntäminen on melko kirjaimellista, kun taas muissa osissa saadaan erilaisia teemamuunnoksia Clemensin motetin alusta. Seuraavassa näyte Glorian alusta:
Clemensin motetissa on eräs taite tekstillä “sicut lilium inter spinas” (“kuin lilja ohdakkeiden keskellä”, jossa musiikki jakautuu 3- ja 4-äänisiin diskantti ja basso-kuoroihin. Tämä menettely toistuu Vaetin Kyrien ja Sanctuksen lopuilla:
Giaches de Wert
De Wert (1535–1595) lähti jo poikana Italiaan ja palveli eri hoveissa, Mantovan hovissa loppuelämänsä (1565–) hovisäveltäjänä ja maestro di capellana. Sieltä käsin hän vieraili tiuhaan Ferrarassa, jossa Tasson ja Guarinin seura sekä Ferraran “naisten yhtyeen” (Concerto delle donne) taidokkuus toimivat hänelle tärkeinä innoittajina ja yhteistyökumppaneina.
Wertin elämä oli epäonnekkaan avioliiton – hän joutui yksinhuoltajaksi – sekä malariasairauden täyttämä, joten ei ole ihme, että ekspressiivisten madrigaaliensa lisäksi hänen kirkkomusiikilleenkin on ominaista kärsimyksen ilmapiiri. Tunnetuin esimerkki tästä on motetti Vox in Rama (“Ääni kuuluu Raamasta”). Vox clamantis (“Huutavan ääni kuuluu erämaasta: Valmistakaa Herralle”) puolestaan on elävä ja riemukas tekstin kuvauksellisuudessaan (Luukas 3:4–6).
Vox in Rama audita est
ploratus et ululatus [multus],
Rachel plorans filios suos,
[et] noluit consolari, quia non sunt.
Ääni kuuluu Raamasta,
itku ja iso parku;
Raakel itkee lapsiansa
eikä lohdutuksesta huoli, sillä heitä ei enää ole.
(Matteus 2:18; Jeremias: 31:15)
Vox in Rama sisältää alussa vaikuttavan pidättyvän ja tummasointisen hiljaisuuden kuvauksen, kunnes teksti “audita est” (“kuuluu”) sisältää voimakkaan oktaavihypyn. Kohdassa “Rachel plorans” (“Raakel itkee”) puhkeaa kärsimyksellinen ja runsaasti toistuva kromaattinen kulku alaspäin.
François Regnart
François Regnart syntyi Doui’ssa (n. 1540–1590 jälk.) ja oli veljensä Jacob Regnartin tavoin eräs viidennen ranskalais-flaamilaisen säveltäjäsukupolven säveltäjä. Hän lauloi ensin Tournain katedraalin kuorossa ja toimi sitten Itävallan arkkiherttua Matthiaksen palveluksessa (n. 1573–). Häneltä ilmestyi yhdessä veljiensä kanssa motettikokoelma, jossa on 24 François’n 4–6-äänistä motettia: Novae cantiones sacrae, quatuor, quinque et sex vocum (1590). Näytteen hänen tyylistään tarjoaa psalmimotetti Super flumina Babylonis.
Motetti Super flumina Babylonis
Super flumina Babylonis illic sedimus et flevimus,
dum recordaremur tui Sion :
in salicibus in medio ejus suspendimus organa nostra.
Quia illic interrogaverunt nos
qui captivos duxerunt nos verba cantionum,
et qui abduxerunt nos hymnum, cantate nobis de canticis Sion.
Secunda pars
Quomodo cantabimus canticum Domini in terra aliena ?
Si oblitus fuero tui Jerusalem, oblivioni detur dextera mea.
Adhereat lingua mea faucibus meis, si non meminero tui,
si non proposuero Jerusalem in principio lætitiæ meæ.
Baabelin virtain vierillä – siellä me istuimme ja itkimme,
kun Siionia muistelimme.
Pajuihin, joita siellä oli, me ripustimme kanteleemme (soittimemme).
Sillä vangitsijamme vaativat meiltä
siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa:
“Veisatkaa meille Siionin virsiä”.
Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla?
Jos minä unhotan sinut, Jerusalem, niin unhota sinä minun oikea käteni.
Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista,
ellen pidä Jerusalemia ylimpänä ilonani.
(Psalmi 137:1–6)
Motetissa esiintyy sanamaalailua ja runsaita melismoja kohdassa “Babylonis” (“Baabelin”), soittimiin viittaavan sana “organa” kohdalla sekä sanalla “cantate” (“laulakaa”).
Jacob Regnart
Jacob Regnart syntyi 1540–45 Douai’ssa ja kuoli Prahassa 1599; hän vaikutti pääosin Itävallassa ja Böömissä. Hän toimi ensin arkkiherttua Maksimilianin Prahan hovikapellissa Jacobus Vaetin alaisuudessa (1557–). Hänkin seurasi uutta keisaria Wieniin (1564), jolloin hänen musiikkiansa painettiin ensi kerran. Italian-opintojen jälkeen hän ylsi kapellin kuorolaisten opettajaksi (1570). Keisarin kuoleman ja kapellin hajotuksen jälkeen (1576) hän jatkoi Habsburgien palveluksessa keisari Rudolf II:n Prahan hovikapellissa, myöhemmin varakapellimestarina (1579–). Arkkiherttua Ferdinand sai kuitenkin Regnartin taivuteltua Innsbruckiin kapelliinsa (1582), jonka johtajana hän toimi jatkossa (1585–). Regnartista tuli rikas mies ja lopulta arkkiherttua Matthias aateloi hänet (1596). Loppuelämä kului Prahassa apulaiskapellimestarina Monten alaisuudessa.
Regnart osallistui vastauskonpudistuksen pyrintöihin julkaisemalla motettikokoelman Mariale (1588), ja pari vuotta myöhemmin yhdessä kolmen muun veljen kanssa painosta ilmestyi laaja 40 motetin kokoelma (1590). Heistä Kaarle ja Pascasius palvelivat Espanjan Filip II:n kapellissa, François taas Jacobin tavoin Habsburgien muusikkona. Seuraavassa motetissa Stetit Jesus (“Sesoi Jeesus”) Regnart kuvaa ylösnousemusaamun ihmettä.
Stetit Jesus in medio discipulorum suorum et dixit:
Pax vobis. Ego sum, nolite timere.
Alleluja.
Conturbati vero et conterriti
existimabant se spiritum videre, dixitque illis:
Quid turbati estis et cogitationes ascendunt in corda vestra?
Videte manus meas et pedes meos, quia ipse sum.
Alleluja.
Jeesus seisoi opetuslastensa keskellä ja sanoi:
Rauha teille. Minä olen tässä, älkää pelätkö.
Hallelujaa.
Niin heidät valtasi säikähdys ja pelko,
ja he luulivat näkevänsä hengen, ja hän sanoi heille:
Miksi olette hämmästyneet, ja miksi nousee sellaisia ajatuksia teidän sydämeenne?
Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani ja nähkää, että mina itse tässä olen.
Hallelujaa.
(Luukas 24:36–39)
Philippe Rogier
Rogier (n. 1560–1596) oli frankoflaamilainen säveltäjä, joka lauloi Madridissa kuoropoikana (1572–) ja toimi myöhemmin Filip II:n kapellimestarina (1586–) kuolemaansa saakka. Hänen 243 sävellyksestään, jotka käsititvät kahdeksan messua, 66 motettia ja muita liturgisia kappaleita, 65 chansonia ja 71 villancicoa, vain pieni osa on säilynyt. Rogierin maineesta kertoo se, että vielä 1630 Lope de Vega kirjoitti hänestä ylistävästi: “Rogier, Flanderin kunnia, maine ja valo jätti tämän elämän neroutensa kukassa, mikä riisti meiltä suloisen Orfeuksemme.”
Rogier omisti kuuden messun kokoelmansa Filipille (Missae sex Philippii Rogerii): siinä on Filipin nimikkomessuna Missa Philippus secundus Rex Hispaniae, josta irrotetut solmisaatiotavut muodostavat messun cantus firmuksen. Laudate Dominum (“Ylistäkää Herraa”) on polyfonisesti rikas motetti. Kahdeksanääninen motetti Regina caeli nojaa paljossa homofoniseen kahden kuoron vuorotteluun ja limittäisyyteen.
Regina caeli, laetare, alleluia,
quia quem meruisti portare, alleluia,
resurrexit sicut dixit, alleluia.
Ora pro nobis Deum, alleluia.
Taivaan kuningatar, iloitse, hallelujaa,
sillä hän jota ansaitsit kantaa, hallelujaa,
ylösnousi kuten sanoi, hallelujaa.
Rukoile puolestamme Jumalaa, hallelujaa.
