Vokaalimusiikki
3.10.2006 / Oramo, Ilkka

1800-luvun ensimmäisen puoliskon aikana suomalainen runous oli pääasiassa ruotsinkielistä, ja keskeiset runoilijat olivat:

• Frans Mikael Franzén (1772-1847)
• J. L. Runeberg (1804-77)
• Zachris Topelius (1818-98)

Muista runoilijoista, joiden tekstejä sävellettiin, mainittakoon:

• Lars Stenbäck (1811-70)
• J. J. Nervander (1805-48)
• Emil von Quanten (1827-1903)

Suomenkielinen runous alkoi viritä vasta 1860-luvulla, kun Aleksis Kivi (1834-72), A. Oksanen eli August Engelbrekt Ahlkvist (1826-89) ja Suonio eli Julius Krohn (1835-88) alkoivat julkaista runojaan. Suomenkielisen runouden kultakausi koitti kuitenkin vasta vuosisadan vaihteessa 1900 ja sen jälkeen.

Mieskuorolaulu

Biedermeier-ajalle tunnusomainen ja heräävälle kansallistunteelle tärkeä ilmaisuväline oli mieskuorolaulu, joka tuli Suomeen Ruotsista. Ruotsiin sen oli tuonut saksalainen muusikko J. C. F. Haeffner (1759-1832), joka toimi Upsalan yliopiston musiikinopettajana vuodesta 1808. Upsalassa kuorolauluun tutustui turkulainen J. J. Pippingsköld (1792-1832), joka kotimaahan palattuaan perusti Turussa Sångsällskapet-nimisen lauluseuran. Turusta laululiike siirtyi yliopiston mukana Helsinkiin, ja moniin osakuntiin perustettiin ylioppilaskuoroja jo 1820-luvun lopulla. Keskeisiä kuorolaulujen säveltäjiä olivat mm.:

• Fredrik August Ehrström (1801-50)
• Fredrik Pacius (1809-91)
• Axel Gabriel Ingelius (1822-68)
• Erik August Hagfors (1827-1917)
• Gabriel Linsén (1838-1914)
• Emil Genetz (1852-1930)

Isänmaalliset laulut saivat keskeisen aseman Suomen ensimmäisen ylioppilaskuoron, Akademiska Sångföreningenin (perustettu 1838) ohjelmistossa.

Vuosisadan puolivälin tärkein runo oli Runebergin Vårt land (1846). Matti Klinge on huomauttanut, että suomalainen identiteetti ei rakentunut historian vaan maiseman ja runouden varaan. Vårt land -runossa kansallistunne yhdistyy suomalaiseen maisemaan, pohjoisen kotimaan laaksoihin ja kukkuloihin, veteen ja rantaan. Runo johdatti Suomen ylioppilasnuorisoa kansalliseen suomalaisuuteen Euroopan ”hullun vuoden” 1848 vallankumoushurmion asemasta.

Vårt land -runoa alettiin suorastaan kilvan säveltää jo ennen kuin se ilmestyi painosta Vänrikki Stoolin tarinain ensimmäisen osan (1848) ensimmäisenä runona. Siihen kirjoittivat sävelmän ainakin Runeberg itse (1846), Ehrström (1846), Engelberg (1846/49), Pacius (1848), Eimele (1849) ja Ingelius (1852). Suomen kansallislauluksi vakiintui Paciuksen sävelmä, joka kuultiin ensi kerran Kukan päivän juhlassa Kumtähden kentällä 13. toukokuuta 1848. Runon suomennos (Maamme) on Paavo Cajanderin. Samaa sävelmää käyttää myös Eestin kansallislaulu Mu isamaa, jonka sanat 1869 kirjoitti Johann Voldemar Jansen.

Muuta isänmaallista kuoro-ohjelmistoa ovat mm. Paciuksen Suomis sång (Emil von Quanten, 1854) ja Finlands flagga (Z. Topelius, 1863) sekä Genetzin Herää Suomi (Arvid Genetz/Jännes, 1881).

Yksinlaulu pianon säestyksellä

Isänmaallista ohjelmistoa syntyi myös yksinlaulun alalla: Paciuksen Soldatgossen (J.L. Runeberg, 1858) ja O Hellas barn laulunäytelmästä Kypron prinsessa (Z. Topelius, 1860) sekä Collanin Fyra Fänrik Ståls sägner (J.L. Runeberg, 1857). Yksinlauluissa ei kuitenkaan keskittynyt pelkästään isänmaalliseen ohjelmistoon. Hallitsevassa asemassa oli romanttinen keskuslyriikka, lyyrisen minän tunnoista lähtevä runous, jonka keskeisiä säveltäjiä ovat Ehrström, Ingelius, Collan, von Schantz, Linsén, Fabritius ja Kajanus.

“Lempeä ja vaatimaton Fredrik August Ehström” (Topelius) sävelsi puolen neljättäkymmentä yksinlaulua, joiden suurimman ryhmän muodostavat Runeberg-laulut, kuten Den öfvergifna, Källan, Svanen ja Vaggvisa. Samoin kuin Ingeliuksen laulut ne edustavat kotikutoista biedermeier-tyyliä. Tähän kategoriaan voidaan lukea myös von Schantzin (Ich will meine Seele tauchen, Heine) ja Linsénin (Kesäpäivä Kangasalla, Topelius) laulut. Saksalaisen liedin korkeaa tyyliä tavoittelivat ainakin Collanin saksankielisiin runoihin sävelletyt laulut, kuten Morgenlied (Eichendorff, 1862), Ihr Bildnis (Heine, 1865), Waldeinsamkeit (Eichendorff, 1865), Erster Verlust (Goethe, 1871) ja Gruss (Eichendorff, 1871), ja parhaat Fabritiuksen laulut, esimerkiksi Ljusterflamman (Topelius). Fabritius oli myös ensimmäisiä suomenkielisten runojen (Ainoa hetki, Suonio) säveltäjiä.

Kirjallisuutta

Referenssiäänitteet

Takaisin ylös