Säestetty soololaulu Venäjällä oli ensi vaiheessa 1750-luvun puolivälissä kansanlaulusovituksia: tärkein niistä oli G. N. Teplovin (1711–79) 18 laulun kokoelma. Näiden määrä lisääntyi valtaisasti 1790-luvulla; 1790 ensi kertaa käytettiin myös määrettä narodny (kansan- tai populaari-), joten oli erikseen ”venäläisiä lauluja” ja ranskalaistyyppisiä romansseja. Romanssi oli laulun perusnimi, josta voi erottaa sentimentaalisen salonkiromanssin ja lyyrisen taideromanssin; raja on häilyvä. Myös balladeja sävellettiin, ja realistinen suuntaus toi mukanaan lajin ”laulu” (pesni).
Seuraavan sukupolven säveltäjillä oli käytettävissä hyviä runoilijoita: balladikirjoittaja Zukovski, Puškin ja Delvig. Säveltäjiä olivat mm. N. A. Titov (1800–75), jonka käsialaa on romanssi ”Yksinäinen mänty” sekä A. N. Verstovski (1799–1862), jonka dramaattisista balladeista”Musta huivi” (Puškin) on peräti 219 tahdin mittainen.
Aleksandr Aljabjevin (1787–1851) suositussa romanssissa ”Satakieli” (1827) esiintyy varhaista orientalismia:
Vielä 1830-luvulla vallalla oli italialais-ranskalainen romanssityyli eli pianosäesteinen säkeistölaulu, jossa melodia tai säestys ei osallistunut juurikaan tekstin yksityiskohtien alleviivaamiseen. Melodia, useimmiten mollissa, oli usein kansanlaulunomainen eli kyse on ”venäläisestä laulusta”. Tämä tyyli säilyi käytössä vielä 1870-80-luvuille saakka. Niistä erosi kuitenkin tuntuvasti Balakirevin aidot kansanlaulusovitukset julkaisussa ”Venäläisten kansanlaulujen kokoelma” (1886).
Mihail Glinka (1804–59) kirjoitti joitain kymmeniä lauluja, joista monet ovat tunnekulttuuriltaan hienostuneita. Tärkein kokoelma ”Hyvästi Pietari” (1840) sisältää 12 laulua, joista tunnetuimpia on ”Muistan sen ihmeellisen hetken” (Puškin, 1840). Kuuluisin hänen romansseistaan lienee myös sovituksina suosittu Leivo samasta kokoelmasta (1840):
Aleksandr Dargomyžski
Dargomyžski (1813–69) sävelsi etenkin nuorena lyyrisiä romansseja. Vasta 1856, Rusalka-oopperan jälkeen, lauluihin alkoi ilmaantua dramaattisia ja ”musiikillisesti totuudellisia” äänenpainoja: näitä ovat balladit ”Vanha korpraali” (Kurotškin, 1858) ja ”Ritari” (Tšukovski, 1859). Ennen Musorgskia hän sävelsi myös satiirisia lauluja, mm. yhden nimeltä ”Mato” (Kurotškin, 1858). Ohessa romanssi Mne grustno (Lermontov; ”Oon suruinen”, 1840):
| Mne grustno, potomu chto ja tebja ljublju I znaju: Molodost’ cvetushchuju tvoju Ne poshchadit molvy kovarnoje gonen’je. |
Oon suruinen, sillä rakastan sinua, ja tiedän: kukoistava nuoruutesi ei jää ilkeästi ahdistelevilta juoruilta rauhaan. |
| Za kazhdyj svetlyj il’ sladkoje mgnoven’je Slezami i toskoj zaplatish’ ty sud’be. Mne grustno, potomu chto veselo tebe. |
Sillä jokaisesta säteilevästä päivästä ja suloisesta hetkestä joudut maksamaan kohtalolle kyynelin ja ahdistuksin. Oon suruinen, koska sinä olet iloinen. |
”Mahtava pieni ryhmä” tai ”venäläinen viisikko” (Mogutšaja kutška)
Viisi säveltäjää Mili Balakirevin johdolla, muina edustajinaan Cui, Borodin, Musorgski ja Rimski-Korsakov loi noin 500 laulullaan venäläisen klassisen laulun peruskirjallisuuden.
Mili Balakirev (1837–1910) sävelsi 20 varhaista laulua (1865), joista suosittuja ovat ”Tule luokseni” nro 10 (1858) ja ”Kirkas kuu” nro 5 (1858). Kolme orientaalista laulua ovat mestariteoksia: ”Selimin laulu” nro 11 (Lermontov, 1858), ”Laulu kultaisesta kalasta” nro 16 (Lermontov, 1860), ”Georgian laulu” nro 19 (Puškin, 1863).
César Cui
Cuin 1835–1918) laulut ovat Schumann-vaikutteisia, Balakirevin ja Dargomyžskin tuntumassa vailla suurta yksilöllisyyttä. Myöhäisistä lauluista ”Tsarskoje Selon patsas” op. 57/17 (Puškin, 1899) kokoelmasta ”25 laulua Pushkinin teksteihin” on hieno teos. Ohessa miniatyyri samasta opuksesta: Vsjo kontšeno opus 57:4 (”Se on ohi”):
| Vsjo koncheno: mezh nami svjazi net. V poslednij raz obnjav tvoi koleni, Proiznosil ja gorestnye peni. Vsjo koncheno – ja slyshu tvoj otvet. |
Se on ohi: välillämme ei ole enää mitään. Viimeisen kerran syleilin polviasi ja viritin surullisia lauluja. Kaikki on ohi – kuulen sinun vastaavan. |
Nikolai Rimski-Korsakovin (1844–1908) lauluissa Balakirevin vaikutus on tuntuvilla. Parhaat laulut valmistuivat 1865-70, yhteensä 33 laulua. Myöhemmin hän sävelsi A. K. Tolstoin runoihin korostuneen ”taiteellisia” lauluja. Osa lauluista on orientaalisia: ”Satakieli ja ruusu” op. 2/2 (Koltšov, 1866), jossa mielenkiinto on eksoottisessa pianosäestyksessä. Laulussa ”Pimeässä luolassa satakieli on hiljaa” op. 4/3 (1866) lauluääni on jo integroitunut piano-osuuteen. Kaunein laulu on kenties ”Kehtolaulu” op. 2/3; Musorgski arvosti erityisesti laulua ”Etelän yö” op. 3/2.
Aleksandr Borodinin (1833–87) ja Musorgskin lauluissa venäläinen soololaulu muodosti ensimmäisen huipennuksen. Borodin sävelsi niitä tosin vain 16. Laulut 1867-70 ovat lyyrisiä, sen jälken realistisempia. Voimallisin niistä on ”Pimeän metsän laulu. Vanhanajan laulu” (1868), jossa tahtilajit vaihtuvat koko ajan: 7/4, 5/4, 3/4 jne., mitä löytyy myös Rimskin oopperoista. ”Väärä sävel” (1868) sisältää kokosävelasteikon. ”Lauluni ovat myrkytettyjä” (Heine-Borodin; 1868) on onnettoman rakkauden tuotos. ”Meri” (1870) on dramaattinen balladi, joka tarjoaa pianon toccatamaisen kudoksen lauluobligaton kera.
Modest Musorgski
Musorgski (1839–81) ei innostunut lyyrisistä lauluista eli romansseista. Hän löysi oman laulukielensä Balakirevin kansanlaulusovitusten pohjalta, ”totuuden kauneuden sijaan”, joka perustuu puheen jäljittelyyn. Huippusaavutus oli laulusarja Detskaja (”Lastenkamari”, 1768-72). Pessimismi ilmaantuu sarjassa Bez solntsa (A. A. Golenišev-Kutuzov, ”Vailla aurinkoa”). ”Kuoleman lauluja ja tansseja” (A. A. Golenišev-Kutuzov, 1875-77) sisältää osat ”Kehtolaulu”, ”Serenadi”, ”Trepak” ja ”Kenraali”. Kuuluisin lauluista on ”Kirppulaulu” (Goethe-Strugovštšikov, 1879). Ohessa Musorgskille tyypillistä puheenomaista melodiikkaa ”Lastenkamari”-sarjan avausosasta:
Muita laulusäveltäjiä
Pjotr Tšaikovski
Tšaikovski (1840–93) kirjoitti leegion lauluja opuksesta 6 opukseen 73 (1869-93). Laulut perustuvat tunnelman tarkkaan kirjaamiseen, mutta tekstin yksityiskohdille ei riitä aina musiikillista vastinetta. Laulut ovat ”ekspressiivisiä romansseja”, yhtä usein perinteisiä salonkiromansseja. Suosituin laulu on romanssityyppinen ”Vain ken kaihon tuntee” op. 6/6 (Goethe; 1869). Vastaava on ”Miksi?” op. 28/3 (Mei, 1869). Opus 38 (A. K. Tolstoi; 1878) sisältää ilmeikkäitä lauluja, mukana loistavat ”Don Juanin serenadi” op. 38/1 ja ”Tanssiaisissa” op. 38/3, josta seuraavaksi nuotti:
Spедь шумного бала, случайно, В тревоге мирской суеты,
Тебя я увидел, но тайна
Твои покрывала черты.
By chance at a ball I did see you
The noise and the vain fuss amidst
Yet mystery somehow did sheathe you, And shrouded your features in mist.
Лишь очи печально глядели,
А голос так дивно звучал,
Как звон отдаленной свирели, Как моря играющий вал.
Just your eyes at me mournfully looked And your voice spoke so marvellously Like sweet pipes by a murmuring brook, Or the play of a wave in the sea.
Мне стан твой понравился тонкий И весь твой задумчивый вид;
А смех твой, и грустный и звонкий, С тех пор в моем сердце звучит.
Your figure, so subtle and dainty,
And sadness have left me becharmed. Your laughter, so clear and so plaintive, Is still singing out in my heart.
В часы одинокие ночи Люблю я, усталый прилечь Я вижу печальные очи,
Я слышу веселую речь;
And now every night when I’m lonely, And wearily lie down to rest
Your sad eyes before me are glowing: I hear how you cheerfully jest.
И грустно я так засыпаю,
И в грезах неведомых сплю… Люблю ли тебя – я не знаю, Но кажется мне, что люблю!
In sadness to sleep now I’m drifting Through reveries of unrevealed hue. Do I love you or not? I’m not certain. It seems to me, though, that I do.
Anton Rubinstein (1829–94) oli ranskalais-liettualaisen Cuin ohella syntyperältään ei-venäläinen säveltäjä, mutta molemmat sävelsivät myös venäjäksi. Kiinnostavimpia Rubinsteinin lauluista on ”Kuusi Krylovin faabelia” op. 64 (1849).
Sergei Rahmaninov
Rahmaninovin (1873–1943) laulut käsittävät yhteensä seitsemän opusta (1890-1916) ja tarjoavat pianomusiikin kaltaista lyyrisyyttä sekä täyteläistä pianismia laajojen johdantojen, väli- ja loppusoittojen kera. Hän jatkaa Tšaikovskin perintöä enemmän kuin kukaan muu, vailla kansallista paatosta. Lauluista tunnetuimpia ovat Ne poi, krasavitsa, pri mne op. 4/4 (Puškin; ”Oi älä laula minulle enää ikinä”, 1893), Siren op. 21/5 (”Syreeneitä”; J. Beketova; ”1902), josta säveltäjä teki pianosovituksen, sekä tekstitön ”Vokaliisi” op. 34/14 (1915).
Kansainvälistä mainetta laulusäveltäjinä ovat saavuttaneet myös Aleksandr Gretšaninov (1864–1956) noin 250 laulullaan ja Nikolai Medtner (1880–1951) noin sadalla laulullaan.