1500-luvun alkupuolella chanson-säveltämisen painopiste siirtyi Ranskaan, Pariisiin, ja syntyy erityinen pariisilainen chanson 1520–30-luvuilla. Taustalla on Pierre Attaingnant (n. 1494–1552), joka painoi noin 1700 chansonia 50 kokoelmana (1528–52).
Chanson rustique
Eräs lähtökohta chansoneille oli yksiäänisten kansanlaulukokoelmien julkaiseminen 1400-luvun lopulla otsakkeella chansons rustiques (“maalaislauluja”). Myös Bayeux-käsikirjoitus (100 laulua) oli tärkeä, ja näitä käytettiin moniäänisten sävelitysten lähteinä.
Ranskalaiset chansonit ovat tavallisimmin nopeita ja lyhyitä, neliäänisiä, syllabisia ja tanssillisia yhtyelauluja, jotka jakaantuvat erillisiin taitteisiin ja joiden aiheet liittyvät tavallisesti lempeen, jopa härskissä muodossa, mutta myös luontoon, lintujen lauluun jne. Niissä käytettiin myös sekä hienostuneita että kansanomaisia aiheita.
Tyypillistä on kypsässä muodossa on avaus daktyylirytmillä ja äänten imitaatio alussa, mahdollisesti muuallakin. Tekstuurit ja tahtilajit vaihtelevat, ja alku- tai jälkipuolisko voi kertautua. Tämä oli muotona tavattoman suosittu, ja chansoneita esitettiin myös luuttusovituksina ja laulusooloina luutun säestyksellä.
Claudin de Sermisy
Sermisy (n. 1490–1562) oli Kuninkaallisen kapellin varakapellimestari (1532–54). Hän kirjoitti 169 laulua, joilla loi koko chanson-muodin, sillä Attaingnantin kokoelma (1528) on lähes yksinomaan Sermisyn musiikkia. Tant que vivrai (“Niin kauan kuin olen kukoistavassa iässä”) loi muodin, ja on vielä aika homofoninen teos. Martin menoit son porceau (“Martti vei porsastaan markkinoille”) on karkeahkon kansanomainen tekstiltään.
Tant que vivray en aage florissant,
Je serviray Amour le Dieu puissant,
En faict, et dictz, en chansons, et accords.
Par plusieurs jours m’a tenu languissant,
Mais apres dueil m’a faict resjouyssant,
Car j’ay l’amour de la belle au gent corps.
Son alliance
Est ma fiance:
Son cueur est mien,
Mon cueur est sien:
Fy de tristesse,
Vive lyesse,
Puis qu’en Amours a tant de bien.
Quand je la veulx servir, et honnorer,
Quand par escriptz veulx son nom decorer,
Quand je la voy, et visite souvent,
Les envieulx n’en font que murmurer,
Mais nostre Amour n’en sçauroit moins durer:
Aultant ou plus en emporte le vent.
Maulgré envie
Toute ma vie
Je l’aymeray,
Et chanteray:
C’est la premiere,
C’est la derniere,
Que j’ay servie, et serviray.
Niin kauan kuin elän kukoistavassa iässä,
tulen palvelemaan Rakkautta, voimallisinta Jumalaa,
teoissa, sanoissa, lauluissa ja soinnuissa.
Päiväkaupalla se on pitänyt minut kaipaavana,
mutta tuskan jälkeen se on saanut minut jälleen riemuitsemaan,
sillä nyt omistan mitä hyvämuotoisimman kaunokaisen rakkauden.
Hänen ystävyytensä
on uskottuni:
hänen sydämensä on minun,
minun sydämeni on hänen:
Pois suru,
eläköön ilo,
sillä rakkaudessa on niin monta hyvää asiaa.
Kun haluan häntä palvella ja kunnioittaa,
kun kirjoituksin haluan korista hänen nimensä,
kun nään hänet ja vierailen usein,
Kateelliset vain kuiskuttelevat,
Mutta rakkautemme ei sen vuoksi kestä lyhyempään:
kuiskeen ja muunkin tuuli vie mennessään.
Huolimatta kateudesta
koko elämäni
häntä tulen rakastamaan
ja laulamaan:
hän on ensimmäinen,
hän on viimeinen,
jota palvelen ja tulen palvelemaan.
Thomas Crecquillon
Crecquillon (n. 1505/10–n. 1557) sävelsi lähes 200 chansonia. Suoranainen kulttichanson oli Un gai berger (“Muuan iloinen paimen”), josta olemassa lukuisia sovituksia eri soittimille, etenkin luutulle ja uruille, mutta myös soolosoittimille, kuten gamballe ja sinkille. Kyseessä oli eräs ajan kestohiteistä. Seuraavassa ylimmän äänen stemma Susaton painatteesta (1543), teksti sekä partituuri.
Ung gay bergier priait une bergiere
en luy faisant du jeu d’amours requeste,
allez, dict elle, tirez vous arriere,
vostre parler je trouve malhonneste,
ne pensez pas que feroye tel default,
par quoy, cessez faire telle priere,
car tu n’as pas la lance qui me fault.
Nuori paimen pyysi yhdeltä paimentytöltä
josko tämän ryhtyisi kanssansa lemmenleikkiin,
menkää, sanoi tyttö, antaa vetää siitä,
pidän puheitanne kunniattomina,
älkääkä ajatelko että tekisin moisen virheen,
jotenkapa lakatkaa tuo ruinaaminen,
sillä sinulla ei ole peitseä, jota tarvitsen.
Clément Janequin
Janequin (n. 1485–1558) oli lajin tärkein säveltäjä, joka teki vapaita muotoja; lauluja on yhteensä 280. Hän työskenteli ensin Bordeaux’ssa ja Angers’ssa, kunnes tuli Pariisiin (1549), jossa hän toimi kuninkaan laulajana ja hovisäveltäjänä. Tunnetuimpia teoksia ovat ohjelmallis-kuvalliset chansonit, joista suurin osa ilmestyi Attaingnantin julkaisemana (1538).
Le chant des oiseaux (“Lintujen laulu”) on laaja, monitaitteinen, allegorinen lintukuvaus moninaisine lauluäänineen; siinä on myös refrain (tosin aina uudella tekstillä) eli muotona on yhä rondeau. Tekstin lisäksi alla ylin superius-ääni kokonaisuudessaan sekä näyte lintujen äänistä modernissa partituurissa:
La guerre tai La bataille (“Taistelu”, 1515); on tehty ranskalaisten italialaisista saaman Marignanin-voiton johdosta, minkä vuoksi chanson jäljittelee sodan ääniä. Les cris de Paris (“Pariisin huutoja”) kuvaa katuhuutoja ja on varsinainen sekoitus eri aineksia. Muita tunnettuja chansoneita ovat La chasse (“Metsästys”) ja Le caquet des femmes (“Naisten lörpöttelyä”).
Voix de ville
1500-luvun puolivälissä chansonia ruokki yksiäänisillä melodioilla varustettujen runokokoelmien julkaiseminen, mistä syntyi voix de ville -tyyli (“kaupungin ääni”). Melodiat olivat yhä kotoisin kaupungeista ja kylistä, mutta uusi runous oli hivenen sivistyneempää ja aristokraattisempaa.
Jehan Chardavoine (1538–80) julkaisi lähes 200 chansonin kokoelman Le recueil des plus belles et excellentes chansons en forme de voix de ville (“Kauniimpien ja parhaimpien kaupunkilaulun muodossa olevien chansoneiden kokoelma; tekstien ja nuottien kera”, 1576), jossa hän ilmoitti melodioiden olevan pavaneita, galliardeja. branleja ja “muita lauluja, joita tavallisesti tanssitaan ja lauletaan kaupungeissa”.
Claude Goudimel (n. 1520–72) oli pääosin psalmisäveltäjä, mutta teki myös 69 chansonia. Guillaume Costeley (1530–1606)sävelsi noin 100 chansonia, mm. Mignonne allons voir si la Roze (“Armas, tulehan katsomaan ruusua”).
Pierre Certon
Certon (n.1515–1572) oli kuninkaallisen kapellin poikakuoron johtaja (1536–) ja teki moniäänisiä sovituksia voix de ville -kokoelmien tanssi- ja laulumelodioista. Hän julkaisi ensimmäisen chanson-kirjan 1552. Häneltä löytyy jopa 5–8-äänisiä chansoneita, mm. kuusiääninen Je suis déshéritée (“Minut on jätetty osattomaksi”). Suosittu chanson oli La, la, la, je ne l’ose dire (“Lalalaa, en uskalla sanoa sitä”).
La, la, la, je ne l’o… je ne l’o… je ne l’ose dire.
La, la, la, je le vous dirai,
et la, la, la, je le vous dirai.
Il est un homme en not’ ville
qui de sa femme est jaloux.
Il n’est pas jaloux sans cause,
mais il est cocu de tout.
La, la, la…
Il n’est pas jaloux sans cause,
mais il est cocu de tout.
Il aprete et si la mene
au marche s’en va a tout.
La, la, la…
La-la-laa, en uskal … en uskalla sanoa.
La-la-laa, sen teille sanon
ja sen teille sanon.
On eräs mies kylässämme,
joka on mustasukkainen vaimostaan.
Hän ei ole sitä ilman syytä,
mutta hän on varsinainen aisankannattaja.
La-la-laa …
Hän ei ole sitä ilman syytä,
mutta hän on varsinainen aisankannattaja.
Jos hän laittaa vaimon valmiiksi ja vie tämän
markkinoille, vaimo lähtee jokaisen matkaan.
La-la-laa.
Claude Le Jeune
Le Jeune (1530–1600) sävelsi 65 chansonia. Lisäksi hän laati humanistimusiikkia Académie de Poésie et de Musique -runoilija Jean-Antoine de Baïfin teksteihin, jotka noudattavat antiikin runojalkoja (mesurés à l’antique) ja joissa musiikki perustuu pitkien ja lyhyiden sävelten vuorotteluun (musique mesurée à l’antique) sekä antiikin runomittoihin.
Hän teki 144 laulua tähän musique mesurée -tyyliin, mm. laulut Vien, belle, vien (“Tule tule kaunokainen”), Une pucelle j’ai dedans l’oreille (“Minulla on kirppu korvassa”) sekä Revoici venir du printemps (“Näen jälleen kevään saapuvan), joka on viisiääninen rondeau-muoto, niin että neljässä coupletissa ääntenmäärä kasvaa kahdesta viiteen. Le Jeune sävelsi myös chansons spirituelles eli “hengellisiä lauluja” 42 (julk. 1606). Seuraavassa “kirppulaulu”.
Une puce j’ai dedans l’oreille, hélas
Qui de nuit et de jour me frétille et me mord
Et me fait devenir fou.
Nul remède n’y puis donner,
je cours de ça, je cours de là,
Retire-la moi je t’en prie.
O toute belle, secoure-moi.
Quand mes yeux je pense livrer au sommeil
Elle vient me piquer, me démange et me poind,
et me garde de dormir.
Nul remède…
D’une vielle charmeresse aidé je suis
Qui guérit tout le monde, et de tout guérissant
ne m’a su me guérir moi.
Nul remède…
Bien je sais que seule peut guérir ce mal
Je te prie de me voir de bon œil
et vouloir m’amollir ta cruauté.
Nul remède…
Minulla on kirppu korvassa, oivoi,
joka öin ja päivin minua syyhyttää ja puree
ja se saa minut tulemaan hulluksi.
Kukaan ei pysty antamaan minulle parannuskeinoa,
juoksen sinne ja tänne,
ota se minulta pois, pyydän sinua;
kaunokaisin, auta minua.
Kun ajattelen suoda silmilleni unta,
se tulee minua pistämään, kutittamaan ja järsimään.
ja estää minua nukkumasta.
Mitään parannuskeinoa …
Minua on auttanut muuan vanha lumoojatar,
joka parantaa kaikki ja kaiken parantaessaan
hän ei osaa kuitenkaan parantaa minua.
Mitään parannuskeinoa …
Tiedän toki, mikä yksin voi parantaa minut pahasta,
pyydän sinua katsomaan minua hyvällä silmällä
ja haluamaan pehmentää julmuutesi.
Mitään parannuskeinoa …
Anthoine de Bertrand (n. 1540–n. 1581) sävelsi ajan etummaisen runoilijan, Pierre de Ronsardin, Amours-julkaisun (1552) sonetteihin 35 chansonia (1576), joissa ilmaisu on herkistynyttä ja joissa hän saanut vaikutteita italialaisesta madrigaalista.