Italialaisuus oli jo varhain ratkaiseva juonne Mozartin tyylissä: J. Chr. Bachin vaikutus oli keskeinen 1764–65 Lontoon matkalla. Lisäksi kolme Italian-matkaa (1770, 1771, 1773) syvensivät suuntautumista, minkä lisäksi Mozart opiskeli Italian kuuluisimman kontrapunktiopettajan Padre Martinin (1706–84) johdolla 1770.
Mozart kypsyi oopperasäveltäjä ensiksi serian parissa, sillä vakavan oopperan muodot ja ilmaisukonventiot olivat helpoimmin omaksuttavissa, minkä voi havaita kuvauksessa Mozartin improvisaatiosta Lontoon Royal Societyssä (1765):
“Kuvittele jotain oivallista puheosuutta Shakespearestä, jonka kahdeksanvuotias lapsi lukee ensi kertaa jonkun Garrickin [= aikalaisnäyttelijä] kaikella pateettisella kiihkolla… Sanoin pojalle, että olisin iloinen, jos voisin kuulla saman tien tehdyn Rakkauslaulun… Poika tämän kuullessaan katsoi takaisin ovelasti ja aloitti välittömästi viisi kuusi säettä pitkän mongertavan ja sopivan resitatiivin johdantona rakkauslaululle. Hän soitti sitten sinfonian [ritornellon], joka voisi vastata melodiaa sävellettynä yhteen ainoaan sanaan Affetto [= rakkaus, kiintymys]. Siinä oli ensimmäinen ja toinen osa, jotka yhdessä sinfonioiden kera muodostivat pituudeltaan oopperalle tyypillisen laulun [= aarian]: jos ei tämä improvisoitu sävellys ollut ihmeteltävän erinomainen, se oli silti totta tosiaankin yli keskitason ja osoitti mitä harvinaisinta valmiutta keksintään.”
Mozart näki Jommellin Armidan Napolissa 1770, minkä innostamana hän sävelsi ensimmäisen uusnapolilaiseen kouluun lukeutuvan seriansa. Mitridate, rè di Ponto (Ponton kuningas Mitridate; Milano, 1770), dramma per musica, voitti suosiossa Jommellin, ja sitä esitettiin 22 kertaa. Niinpä Mozart sai uuden tilauksen seuraavaksi vuodeksi, oopperan Ascanio in Alba (Askanius Alballa, 1771), festa teatrale in due atti, jonka ensiesitys baletteineen (jotka sävelsi joku muu) kesti kuusi tuntia; orkesterissa oli mm. 28 viulua (Wienissä vain 12). Oopperassa on pitkiä ja taidokasta osaamista vaativia aarioita. Se löi laudalta samassa tilaisuudessa eli arkkiherttua Ferdinandin ja Maria d’Esten hääjuhlallisuuksissa esitetyn Hassen oopperan Il Ruggiero.
Ennen kypsää Wienin-kauttaan ja oopperaansa Idomeneo Mozart sävelsi kaikkiaan viisi seriaa. Il sogno di Scipione (Scipion uni; Salzburg, 1771, rev. 1772), azione teatrale, on esitetty mahdollisesti arkkipiispa Colloredon virkaanastujaisissa serenata-lajinimellä. Il rè pastore (Paimenkuningas; Salzburg, 1775), serenata, liittyi arkkiherttua Maximilianin Salzburgin-vierailuun. Ooppera on melodisesti ihastuttava teos, jonka suosituin numero on Amintan rondoaaria “L’amerò, sarò costante” (Tulen rakastamaan häntä, olemaan uskollinen), jossa on viuluobligato sekä puhaltimilla suuri osuus. Eräs oopperan teema löytyy myös G-duuri-viulukonsertosta.
Lucius Sulla
Lucio Silla (Lucius Sulla; Milano, 1772), dramma per musica, oli vain rajoitettu menestys. Tästä syystä lisätilauksia ei enää tullut Italiaan, vaikka kyseessä on Mozartin ensimmäinen musiikillisesti ja emotionaalisesti kypsä ooppera.
Kuoron ja recitativo accompagnaton käyttö oopperassa kielii Gluckin vaikutuksesta. Oopperan syvästi koetusta ilmaisusta antaa hyvän esimerkin avausnäytöksen toinen kohtaus, jonka säestetyssä resitatiivissa tyranni Lucius Sullan Roomasta karkottama, mutta sen lähistölle palannut senaattori Cecilio paljastaa mielenkuohunsa miettiessään rakastettunsa kohtaamista ja tämän nykyhetkistä olotilaa. Tahtilajin ja karakterin tiheät muutokset resitatiivissa seuraavat ajatusten ja tunteiden nopeita vaihteluita:
Scena 2 Cecilio solo
Recitativo accompagnato
| Dunque sperar poss’io Di pascer gli occhi miei Nel dolce idolo mio? Già mi figuro La sua sorpresa, il suo piacer. Già sento Suonarmi intorno i nomi Di mio sposo, mia vita. Il cor nel seno Col palpitar mi parla De’ teneri trasporti, e mi predice… Oh ciel sol fra me stesso Qui di gioia deliro, e non m’affretto La sposa ad abbracciar? Ah forse adesso Sul morir mio delusa Priva d’ogni speranza, e di consiglio Lagrime di dolor versa dal ciglio! |
Voinko siis toivoa saavani ahmia silmilläni suloista rakastani? Jo aavistan hänen yllätyksensä ja ilonsa. Jo tunnen kuulevani ympärilläni hänen kutsuvan minua sulhokseen ja elämäkseen. Sydän rinnassa pamppaillen minulle kuiskii hellistä tunteista ja minulle lupaa… Oi taivas kuinka minä itse riudun huumassa enkä kiiruhda syleilemään morsiota? Oi ehkäpä juuri nyt luullen minun kuolleen vailla kaikkea toivoa ja neuvoja tuskan kyyneleet kirpoavat hänen silmistään! |
Idomeneo, rè di Creta
Kreetan kuningas Idomeneo (München, 1780–81; ensiesitys 29.1.1781), dramma per musica, on Mozartin tärkein seria ja reformistisen opera serian paras edustaja, ylipäätään 1700-luvun hienoin opera seria. Idomeneoa pidetään jopa Mozartin hienoimpana oopperana dramatiikkansa ja elävyytensä ansiosta. Oopperan aihe perustuu Iliakseen, jossa Idomeneus on kreetalainen soturi, Minoksen pojanpoika, joka johti Kreetan armeijaa Troijan sodassa ja oli tärkeimpiä kreikkalaisia sotapäälliköitä. Vergiliuksen Aeneaksen (III, 400–) mukaan hän lupauksensa mukaisesti todella uhrasi poikansa ja joutui pakenemaan Calabriaan; toisessa tarinaversiossa alamaiset ajoivat Idomeneuksen maanpakoon, sillä hän oli tuonut ruton mukanaan Troijasta.
Ooppera valmistui Münchenin vaaliruhtinas Karl Theodorin tilauksesta Münchenin hovioopperaan; libreton laati Giambattista Varesco, ja hän nojasi Antoine Danchet’n ranskalaislibrettoon, jonka oli sävelittänyt André Campra jo 1712 (Pariisi).
Idomeneon taustalla on Gluckin ja ranskalaisen oopperan vaikutus: siinä on baletteja ja kuoroja ratkaisevissa kohtauksissa; pappi- ja oraakkelikohtaukset ovat velkaa Alcestelle. Mannheimin kuulun orkesterin siirtyminen Müncheniin sekä sinfoniatyylin kehittyminen vaikuttivat oopperan orkesteriosuuden merkityksen kasvuun; erityisesti puupuhaltimet ovat keskeisellä sijalla. Missään Mozartin oopperassa ei orkesterin osuus niin keskeinen kuin Idomeneossa. Mutta Gluck oli enemmän dramaatikko, Mozart ensisijaisesti muusikko, joka antoi laulajille kiitollisia tehtäviä ja jonka ideat ovat ensisijaisesti musiikillisia. Gluckin sankarit ovat tyyppejä ja hän luottaa kuoron voimaan, kun taas Mozartin henkilöt ovat inhimillisiä olentoja, minkä lisäksi Mozart uskoo ensembleihin ja aarioihin. Gluckin musiikki on ankaraa, Mozartin ihastuttavaa.
Serian tapaan Idomeneossa on paljon aarioita (sekä vanhaan malliin taiturillisia aria di bravura -tyyppisiä että uusia tunteenomaisia aarioita) ja jousiorkesterin säestämiä resitatiiveja (recitativo accompagnato), minkä lisäksi Mozart on kirjoittanut kaksi duettoa, trion ja kvarteton, josta hän oli ylpeä. Oopperassa on myös laajoja kohtauskomplekseja, baletteja, marsseja ja kuoroja.
Mozart pohti kirjeissä isälle musiikkidraaman uskottavuutta, ja hän kirjoitti mm. oraakkelikohtauksen neljä kertaa ennen kuin oli tyytyväinen siihen. Ohessa Mozartille päänvaivaa aiheuttanut oraakkelikohtaus “Ha vinto amore” (Rakkaus on voittanut) oopperan loppupuolelta (III/10):
Nimihenkilön keskeisestä aariasta “Fuor del mar” (Kaukana merestä), joka on suuri kuninkaallinen ja konserttomainen aaria, Mozart joutui tekemään helponnetun version pääosatenorille, mistä säveltäjä motkotti kirjeessä isälleen. Aariassa Idomeneo laulaa tilanteessa, kun pelastuttuaan meren armoilta hän joutuu vastakkain Neptunukselle tekemänsä lupauksen kanssa.
ATTO II. SCENA III. No. 12b – Aria
| IDOMENEO Fuor del mar ho un mare in seno, Che dei primo è più funesto, E Nettuno ancora in questo Mai non cessa minacciar. Fiero Nume! dimmi almeno: Se al naufragio è sì vicino Il mio cor, qual rio destino Or gli vieta il naufragar? |
IDOMENEO Meren ulottumattomissa rinnassa pauhaa meri, joka on ensimmäistä hirveämpi, eikä Neptunus vieläkään lakkaa olemasta uhkaava. Pelottava jumala! sano minulle ainakin: jos haaksirikko on niin lähellä sydäntäni, mikä kauhea kohtalo estää sitä tuhoutumasta? |
Oopperan monista kuorokohtauksista vaikuttavimpia on II näytöksen lopun “Qual nuovo terrore” (Mikä uusi kauhu?), jossa väkijoukko joutuu kauhun valtaan Neptunuksen raivotessa, kun Idomeneo yrittää välttää poikansa Idamanten uhraamisen (II/17):
No. 17 – Coro
| CORO Qual nuovo terrore! Qual rauco muggito! De’ Numi il furore Ha il mare infierito. Nettuno, mercé! |
KUORO Mikä uusi kauhu! Mikä tukahdutettu raivo! Jumalten vihasta on meri julmistunut. Neptunus armoa! |
| Incalza la tempesta, il mare si gonfia, il cielo tuona, e lampeggia, e i frequenti fulmini incendiano le navi. Un mostro formidabile s’appresenta fuori dell’onde. | Myrsky yltyy, meri kuohuu, ukkonen jyrisee, välähdykset ja toistuvat salamat sytyttävät laivat tuleen. Hirvittävä peto ilmestyy aaltojen keskelle. |
| CORO Qual odio, qual ira Nettuno ci mostra! Se il cielo s’adira, Qual colpa è la nostra? Il reo qual è? |
KUORO Mitä vihaa, mitä raivoa Neptunus onkaan täynnä! Jos taivas näin suuttuu, mikä onkaan syyllisyytemme? Kuka on rikoksentekijä? |
Mozart oli erityisen tyytyväinen säveltämäänsä kvartettoon III näytöksessä (“Jos tietäisin yhdenkin nuotin, joka pitää muuttaa tässä kvartetossa, tekisin sen heti.”): “Andrò ramingo e solo” (Tulen yksin vaeltamaan harhaan”). Oopperan suloisimpia numeroita on sotavanki Ilian soolo kolmannen näytöksen alussa, joka noudattelee Idamanteen rakastuneen troijalaisen prinsessan, Priamoksen tyttären menuetti-toposta:
ATTO TERZO
Giardino reale/Kuninkaallinen puutarha
SCENA PRIMA. Ilia sola
No. 19 – Aria
| ILIA Zeffiretti lusinghieri, Deh volate al mio tesoro: E gli dite, ch’io l’adoro, Che mi serbi il cor fedel. E voi piante, e fior sinceri, Che ora innaffia il pianto amaro, Dite a lui, che amor più raro Mai vedeste sotto al ciel. |
ILIAS Hyväilevät länsituulet oi lentäkää rakkaani luo: ja kertokaa, että palvon häntä, että sydämeni pysyy uskollisena. Ja te kasvit, rehdit kukat, joita kostuttaa katkera nyyhke, sanokaa hänelle, että harvinaisempaa rakkautta ei ole koskaan nähty taivaan alla. |
Oopperan henkilögalleriaan kuuluu Elettra/Elektra, joka edustaa vanhaa raivotar-traditiota (Armide/Armida oli tyyppiesimerkki 1600-luvun raivottaresta), josta puolestaan Sturm und Drang -tyyli osin kasvoi esiin ja valtasi myös soitinmusiikin. Elektra-hahmon myöhempi esiintyminen Mozartilla on toki Taikahuilun Yön kuningatar, mutta saman karakterin voi löytää esimerkiksi d-molli-jousikvarteton, K 421 (1783), avausosasta. Seuraavassa Elettran aarian alkua avausnäytöksestä (I/4):
| Tutte nel cor vi sento, furie del crudo averno, lunge a sì gran tormento amor, mercè, pietà. |
Tunnen teidät kaikki povessani, julman manalan raivottaret, kaukana niin suuresta tuskasta ovat rakkaus, kiitollisuus ja sääli. |
| Chi mi rubò quel core, quel che tradito ha il mio, provin’ dal mio furore, vendetta e crudeltà. |
Se, joka ryösti minulta tuon sydämen joka on pettänyt minun omani, tulee kokemaan raivoni tuottaman koston ja julmuuden. |
Idomeneo oli klassismin vakavan oopperan huipentuma. Libreton muokkauksessa näkyy sopeutuminen valistuksen ajan henkeen (brutaalin lopun poistaminen): jumalat eivät ole mielivaltaisen julmia – ainakaan hallitsevaa luokkaa kohtaan – vaan ennemminkin sivistyneen itsevaltiuden mukaisia hallitsijoita. Esityksiä Münchenissä oli vain kolme, mutta Mozart halusi pelastaa opera serian: hän sovitti 1786 Idomeneon yksityistilanteeseen, poisti kastraattiosuuden (Idamanten rooli tenorille) ja teki joukon muutoksia.
La clemenza di Tito
La clemenza di Tito (Tituksen lempeys; Praha, 1791), dramma, valmistui muutamassa viikossa, kun Mozart teki kiireessä yhtä aikaa Taikahuilua ja Requiemiä. Titus-ooppera oli tarkoitettu kruunajaistilaisuuteen, jossa Leopoldista tuli Böömin kuningas. Tituksessa, vaikka monet sen henkilöistä ovatkin vain tyyppejä, ihastuttaa diatoninen suuruus; se on sikäli Jupiter-sinfonian rinnakkaisteos. Ooppera oli 30 vuoden ajan yleisön lempiteoksia, kunnes se vaipui unholaan noin 150 vuodeksi. Ooperassa on kaksi suurta aariaa klarinetti- ja basettitorvi-obligatoilla: “Non più di fiori” (Ei enää kaunis kukkaseppele) ja “Parto, ma tu ben mio” (Lähden, mutta oma rakkaani). Oopperan yksinkertainen recitativo semplice -tyyli on oppilas Süssmayrin käsialaa. Teoksessa ihastuttaa Mozartin loppukauden tuotannon kansanomainen ja miellyttävä melodiikka, jota löytyy myös Taikahuilusta ja Ave verum corpus -motetista; ohessa näyte I näytöksen alun Sextuksen ja Anniuksen duettinosta “Deh prendi un dolce amplesso” (Anna minun syleillä sinua armaasti).