Ristiretkeläisten, kuninkaallisten avioliittojen ja laulajien vaeltamisen kautta trubaduurien ja truveerien taide levisi muihinkin maihin: Englantiin, Saksaan, Espanjaan ja Portugaliin sekä Italian eri osiin, ennen muuta Sisiliaan ja Pohjois-Italiaan.
Minnelaulu
Saksankielisiä rakkauslauluja
Minnelaulu on trubaduuritaiteen esikuvan mukainen saksalainen vastine. Sen keskeinen käsite hohe Minne on ranskalaisen fin’ amorsin toisinto. Se kukoisti noin vuosina 1150-1300 ja sen kulta-aikaa oli ajanjakso noin 1180-1230. Laji oli pääsääntöisesti lemmenrunoutta (Minne = rakkaus). Saksankielen aksentoinnin ansiosta se oli rytmistä ja metristä, vaikkakin rytmimoodien sijaan musiikki oli tavallisesti tasajakoista.
Laulun ensivaiheessa (n. 1150-70) runoiltiin rakkauslauluja kansanlaulun tyyliin. Muotoina olivat Frauenstrophe, naisen kaipauksesta kertova laulu espanjalaisen cantiga d’amigon tapaan. Toinen suosittu muoto oli Tagelied (päivälaulu) tai Wächterlied (vartijalaulu) sekä provencelaisen alban tyyppinen aamunkoittolaulu, jota Wagner käytti esikuvana Brangänen varoitushuudoille Tristan ja Isolde -oopperassaan.
Tärkeimmät myöhäiset lajit olivat Leich (vrt. lai, AABBCC…), mahdollisesti sirventes-lajin saksalaismuunnos Spruch (opetuslaulu) sekä canson vastine Lied tai Minnelied, joka noudatti tavallisesti Bar-muotoa AAB: Stollen–Stollen–Abgesang.
Soittajia Codex Manessesta.
Käsikirjoitukset
Ongelman saksalaisessa lähteistössä muodostaa se, ettei ranskalaisten chansonniersien kaltaisia käsikirjoituksia ole tehty ja että säilyneet näytteet ovat pääosin myöhempää perua. Olemme minnelaulun suhteen 1300- ja 1400-lukujen käsikirjoitusten varassa.
Pelkkiä minnelaulu-tekstejä löytyy 1200-luvun lopun tai 1300-luvun alun kahdesta lähteestä:
- Suuri Heidelbergin laulukäsikirjoitus
- Codex Manesse (1315-30): ylellinen, sisältää runoilijoiden muotokuvia
Myös mestarilaulajat käyttivät minnelaulajien melodioita, joita löytyy useasta laulukäsikirjoituksesta (Liederhandschrift):
- Münster-fragmentti (1300-luvun alku): Walther von der Vogelweiden melodiat
- Jenan laulukäsikirjoitus (n. 1350): 91 melodiaa
- Wienin laulukäsikirjoitus (ennen 1350): Frauenlobin ym. melodioita
- Mondsee-Wienin käsikirjoitus (n. 1400): 56 melodiaa, mm. Salzburgin Hermann-munkki
- Colmarin laulukäsikirjoitus (n. 1460): 105 melodiaa
- Donaueschingenin laulukäsikirjoitus (n. 1450): 21 melodiaa
- Rostockin laulukirja (n. 1475): 31 melodiaa
Varhaisia minnelaulajia
Ensimmäiset minnelaulajat tulivat Baijerin ja Itävallan seuduilta. Arkaaisen minnelaulun ensimmäinen edustaja oli itävaltalainen Kürenberger (1150 jälkeen), jolta on säilynyt tunnettu runo Falkenlied (Haukkalaulu) Ich zôch mir einen valken (Kesyttelin haukkaani):
| Kesyttelin haukkaani vuoden, ylikin. Kun se minuun suostui, niinkuin halusin, ja kiersin höyhenvaipalle kultakoristeen, se siivet nosti lentäen maahan etäiseen. |
Ich zôch mir einen valken mêre danne ein jâr. dô ich in gezamete als ich in wolte hân und ich im sîn gevidere mit golde wol bewant, er huop sich ûf vil hôhe und floug in anderiu lant. |
| Näin sitten haukan sorjan: se kaartaa ilman rantaa ja silkkistä nauhaa se nilkassa kantaa. Ja valossa sen siivet kultaa säkenöivät. Tuo, armon Herra, yhteen ne, jotka ikävöivät. |
Sît sach ich den valken schône fliegen: er fuorte an sînem fuoze sîdîne riemen, und was im sîn gevidere alrôt guldîn. got sende si zesamene die gerne geliep wellen sîn! |
| Suom. Aale Tynni |
Fredrik von Hausen
Fredrik (n. 1150-90) oli ensimmäinen hovirakkauden minnelaulaja. Hän vaikutti Fredrik Barbarossan hovissa ja muunsi tämän häissä Burgundin Beatricen kanssa 9.7.1156 Guiot de Provins -nimisen truveerin laulun Ma joie premeraine saksalaiseksi lauluksi Ich denke underwilen. Fredrikiltä on säilynyt useita melodioita.
Fredrik kuoli Syyriassa kolmannella ristiretkellä. Hän käsitteli ristiretkilauluissaan (Kreuzlied) myös sitä, miten rakkauden palveleminen (militia amoris) ja ristiretkivelvoite (militia dei) voitiin yhdistää.
Kulta-ajan minnelaulajia
Hartmann von Aue (n. 1165-1215) oli ensimmäisiä, joka asetti kyseenalaiseksi liehittelyn ja palvelemisen hovirakkauden keskeisinä sisältöinä. Hän kallistui ristiretkilauluissaan uskon puolustamisen ja sydämen Jumalan puoleen kääntymisen (conversio) kannalle.
Heinrich von Morungen (n. 1155-1222) Thüringenistä oli kuvausvoimaisimpia ja lyyrisimpiä minnelaulajia.
Wofram von Eschenbach (n. 1170-1220 jälkeen) kirjoitti eeppisen runoelman Parzival ja osallistui Wartburgin kuuluun laulukilpaan 1207. Hän oli Pohjois-Baijerista ja palveli Thüringenin maakreivi Hermannin hovissa. Wolframilta on säilynyt kahdeksan runoa.
Walther Von Der Vogelweide
Walther von der Vogelweide
Walther von der Vogelweide (n. 1170-1230) oli saksalaisen rakkauslaulun ehdoton huippuedustaja. Walther lienee ollut kotoisin Tirolista. Hän toimi baijerilais-itävaltalaisella alueella, mutta myös Thüringenin maakreivi Hermannin luona, jossa hän oli mukana Wartburgin laulukilvassa.
Waltherilta on säilynyt 86 minnelaulua, 140 Spruchia ja yksi Leich, mutta vain kaksi melodiaa. Tunnetuin laulu on Palästinalied (Palestiinalaulu, 1228), jonka Walter muokkasi Jaufré Rudelin melodian Lanquan li jorn son lonc en may pohjalta:
| Riemuitsemast’ en voi laata, koska silmin syntisin ympärilläin pyhää maata silmätä saan vihdoinkin. Mitä pyysin, nähdä saan: tääll’ on Herra aikoinaan vaeltanut päällä maan. |
Álrêrst lébe ich mir werde, sît mîn sündic ouge siht daz here lant und ouch die erde, der man sô vil êren giht. ez ist geschehen, des ich ie bat: ích bin komen an die stat, dâ got menischlîchen trat. |
| Suom.Yrjö Jylhä |
Toinen Waltherilta säilynyt melodia on lauluun Unter den Linden (Lehmusten alla). Laulumelodia perustuu säepareihin ja on muotoa AABBCB eli on lai-tyyppinen.
Unter den Linden
Seuraavassa laulun avaus- ja päätössäkeistöt kahtena eri käännöksenä:
| Lehdon on vienon nurmikolla, miss, alla lehmuksen levättiin, päät heinän nyt hienon kuopperolla – siin uinutti kulta mun kukkasiin. Lehto ja laakso ne vihannoi, rallalei! sorjasti niin satakieli soi. |
Lehmusten alla on nurmen nukkaa, sinnepä vuode laadittiin taittelemalla ruohoa, kukkaa, – siellä se nytkin nähtäisiin. Lehdon laidalla laaksossa päin, tandaradei! Kun satakieli lauleli näin. |
Under der linden an der heide, dâ unser zweier bette was, dâ mugt ir vinden schône beide gebrochen bluomen unde gras. vor dem walde in einem tal, tandaradei, schône sanc diu nategal. |
| Jos tietäis maanneen siellä mun – sietää ken vois, hyvä luoja, sen häpeän! – ja lempeä saaneen – kuunaan tietää sit’ ei saa muut kuin minä ja hän – ynnä pikkuinen lintu vain: rallallei! ei sitä kulje se kuuluttain. |
Olin vieressä armaan. Taivas, estä, etteivät voisi aavistaa! Häpeäisinpä varmaan – tämmöisestä muut eivät koskaan tietää saa, vain minä ja hän ja lintunen. Tandaradei! Lintu ei kieli, tiedän sen. |
Daz er bî mir læge, wessez iemen, nuenwelle got, sô schamt ich mich. wes er mit mir pflæge, niemer niemen bevinde daz, wan er unde ich, und ein kleinez vogellîn, tandaradei, daz mac wol getriuwe sîn. |
| Suom. Otto Manninen | Suom. Aale Tynni |
Neidhart von Reuenthal
Neidhart Von Reuentahl
Neidhart (n. 1184-1245/50) oli kotoisin Baijerista ja kuoli Wienin lähellä. Hän toimi Baijerin Ludwig I:n ja Itäallan Fredrik II:n hovissa. Neidhart edusti jo paljossa kylärunoutta, josta löytyy tervettä realismia. Suunnattomasta suosiosta kertoo se, että häneltä on säilynyt 22 käsikirjoituksessa yli 200 runoa ja 55 melodiaa.
Laulujen lajeja ovat kesälaulut, talvilaulut, laulut tanssittaviksi ulkona sekä tupatanssilaulut. Kevät / kesä- ja talvilauluissa luonto ja rakkauden kitkeryys ovat keskeisellä sijalla. Laulut ovat ilmaisuvomaisia, lystikkäitä, kerskaavia, eroottisia, rivoja, karkeita, kärttyisiä, valittavia, pyytäviä jne.
Sumer deiner suzzen wunne
Hyvä näyte hänen taiteestaan on elämäkerrallinen kymmensäkeistöinen laulu Sumer deiner suzzen wunne (Kesä meidän täytyy olla vailla suloisia auvojasi, n. 1230), jossa hän katkeroituu rakkaansa uskottomuudesta, epäsuosiostaan ja kertoo lopuksi muutostaan Itävaltaan. Seuraavassa säkeistöt 1-3 ja 9 suomeksi ja nykysaksaksi.
| Kesä meidän täytyy olla vailla suloisia auvojasi, sillä ankea talvi on jättänyt jäljelle vain surua ja kaipausta. En kostu yhtään rakkaani, kaunokaiseni ajattelusta. Miten voin kestää tämän pitkän vaikean ajan, joka tekee niityistä ja monista somista kukkasista elottomia? Kaikki tämä on masentanut lintuset metsässä niin pahoin, etteivät ne kykene enää laulamaan. |
Sommer, deine sanften Wonnen müssen wir entbehren, weil des böse winter nichts als Trauern, Sehnen läßt. Und meine Lust erfüllt sich nicht bei meiner Lieben, Schönen. Wie soll ich diser schwere, lange Zeit bloß überstehen, die die Wiesen fahl macht und so viele hübsche Blümlein? All dies hat die Vöglein so bedrückt, im offenen Land, daß sie nicht mehr singen können. |
| Ja aivan samoin rakkaus on painanut sydäntäni, niin että minä haaskaan täällä päiväni vailla iloa. Se, kun lauloin niin pitkään hänelle, ei auta minua lainkaan – ja jos vaikenen, pääsen hänestä tasan yhtä etäälle. Sitä, että hänellä olisi yhä jotain jäljellä miehille, en usko ollenkaan. Se ei tuota mitään meille, vaikka olemme hänelle laulaneet ja kuiskineet, minä ja tuo Hildebold. |
Und genauso hat die Liebe mir das Herz bedrückt, daß ich ohne Freude meine Tage hier vergeude. Daß ich so lange für sie sang, das hilft mir nichts – Wenn ich schweige, komme ich bei ihr genauso weit. Daß sie für Männer etwas übrig hat, das glaub ich nicht. Es bringt uns gar nichts, was wir ihr gesungen, zugeflüstert, ich und jener Hildebold. |
| Hän on tyhmin kaikista hävyttömistä maalaiskeikareista: hänen nimensä on “nuori Hildeger”. En saanut huitukkaa koko kesänä pois roikaleen kupeista, kun iltaisin kaduilla tanssittiin ympäriinsä. Säikytellen, uhkaillen ovat he usein tuijotelleet minua, ja niin minun täytyi sitten, vastoin tiukkaa aiettani, vedellä kyläläisten edessä nyöriä. |
Der ist der Dümmste unter all den dreisten Bauerngigerln: er heißt der “junge Hildeger“. Ich kriegte sie den ganzen Sommer über nicht von ihrer Seite weg, als man abends auf der Straße hin und her getanzt. Deppert, drohend haben sie mich öfters angestarrt, und so mußste ich denn, gegen meine feste Absicht, vor den Dörflern Leine zeihen. |
| Olen kadottanut ilman vikaa Herrani kunnioituksen. Sen vuoksi olen täynnä valitusta ja surua. Mahtava Jumala, käännä armostasi kohtaloni hyväksi, kun olen joutunut menettämään niin monia hyviä ystäviä! Kaikki, mitä olen koskaan voittanut, täytyy minun jättää Baijeriin. Lähden nyt Itävaltaan ja tahdon antautua palvelukseen jaloille itävaltalaisille. |
Ich habe meines Herren Huld ohne Schuld verloren. Dadurch bin ich voll Jammers und Trauerns. Mächtiger Gott, nun wende du es aus Gnade mir zum Guten, der ich so viele werte Freunde hier verloren habe! Alles was ich errungen, mußte ich Bayern lassen. Ich ziehe nun nach Österreich und will in Dienst mich geben Bei dem edlen Österreicher. |
Myöhäisiä minnelaulajia
Tannhäuser (n. 1200-1267 jälkeen) oli Nürnbergistä, oleskeli Wienin hovissa ja osallistui ristiretkeen 1228-29, jolta on olemassa matkan vaikeuksia kuvaava realistinen ristiretkilaulu. Häneltä on säilynyt vain yksi melodia. Tannhäuserin pastourellet tekivät hänestä legendaarisen rakastajahahmon, jonka itse lemmenjumalatar vei Venus-vuorelle (vrt. Wagnerin ooppera Tannhäuser).
Mechthild Magdeburgilainen (n. 1207-n. 1282) oli naismystikko Alankomaista. Hän asui vuoden 1230 jälkeen Magdeburgin beguiini-yhteisössä ja noin 1270 Helftan sistersiläis-yhteisössä. Hänen kokoelmasa Das fliessende Licht der Gottheit (Jumaluuden virtaava valo) sisältää moraalista runoutta.
Konrad von Würzburg (n. 1225-87) oli saksalaisen hovirunouden täydellistäjä, joka kehitti riimitekniikan virtuoosiseksi.
Heinrich Von Meissen
Heinrich von Meissen
Heinrich (n. 1260-1318) vaelsi paljon ja vaikutti mm. Böömin kuningas Wenzel II:n, Breslaun sleesialaisen herttua Henrikin, Brandenburgin maakreivi Waldemarin, Bremenin arkkipiispa Giselbertin ja aatelislaulaja Wizlaw von Rügenin hoveissa. Loppuelämänsä hän vietti Mainzissa ja legendan mukaan perusti ensimmäisen mestarilaulukoulun.
Häntä kutsuttiin nimellä Frauenlob, sillä Heinrich ylisti yhä korkeaa rakkautta tavalla, jossa aistillisuus ja taivaallinen puhtaus kulkevat käsi kädessä. Hänen suurin saavutuksensa on keskiaikaisen runouden merkkisaavutus: moniosainen runoelma Frauenleich. Siinä Korkeaveisu, Marian palvonta sekä antiikin ja keskiajan oppineisuus (Aristoteles, Augustinus, Porfyrios) yhdistyvät korkeassa retorisessa muodossa.
Oswald Von Wolkenstein
Oswald von Wolkenstein
Oswald von Wolkenstein (n. 1377-1445) oli viimeinen minnelaulaja. Hän oli kotoisin Etelä-Tirolista. Hänen elämänsä oli vaiherikas toivioretkineen Pyhään maahan sekä matkusteluineen Itä-Euroopassa, Ranskassa ja Marokossa. Hän avioitui vuonna 1417 aatelisen Margareten kanssa, josta tuli hänen laulujensa kohde ja suuren lapsikatraan äiti.
Näyte Oswald von Wolkensteinin laulukäsikirjoituksesta, Liederhandschrift B,1432,Universitätsbibliothek Innsbruck.
Toisin kuin muut minnelaulajat, Oswald ehti julkaista laulunsa kahdessa eri erässä (1425, 1432). Sen vuoksi hänen 134 lauluaan – eräät niistä ovat jo kaksiäänisiä – ovat säilyneet ja tuottaneet hänelle aseman keskiajan lopun huomattavimpiin kuuluvana säveltäjärunoilijana.
Hyvä näyte hänen suorasukaisesta tyylistään on laulu Es nahent gen der vasennacht (Laskiaisyö saapuu, 1421), jossa runoilija erään perintöriidan tuloksena on joutunut vankilaan kidutettavaksi ja katselee synkkänä ja kivuliaana riehakasta juhlintaa samalla kun hän nojailee uuteen “rakastajaansa”, kainalosauvaan.
Es nahent gen der vasennacht suomeksi, nykysaksaksi ja muinaissaksaksi:
| Laskiaisyö saapuu, minkä vuoksi tahdomme olla iloisia ja hauskoja. Aina kahden ja kahden tulee pitää yhtä, juuri kuten somien kyyhkyläisten. |
Die Fastnacht kommt heran, darum wollen wir fröhlich und lustig sein. Immer zwei und zwei sollen sich zusammenhalten gerade wie die zärtlichen Täublein. |
Es nahent gen der vasennacht, des süll wir gail und frölich sein; ie zwai und zwai zesamen tracht, recht als die zarten teubelein. |
| Mutta minä olen hyvin ystävystynyt kainalosauvani kanssa, jonka olen rakkaakseni keksinyt itselleni soman kuhertelun sijaan. |
Ich aber habe mich sehr schön gesellt zu meiner Krücke, die sich meine Liebste für mich ausgedacht hat statt lieblichen Kosens. |
Doch han ich mich gar schon geselt zu meiner krucken, die mir mein puel hat ausserwelt für lieplich rucken. |
| Ja minä painan kepin tiukasti itseäni vasten ja painan sen hellästi kainalooni. Usein puristan sitä niin kovaa, että se natisee. Mikä voisi minua laiskiaisaikaan suututtaa enää pahemmin? Pöh, töllistelkää siinä vaan! |
Und ich ziehe die Krücke fest an mich und schmiege sie zärtlich unter die Achsel. Oft drücke ich sie so fest, dass sie knarrt. Was könnte mich zur Zeit der Fastnacht noch besser ärgern? Bläh, so lasst doch euer Gaffen! |
Und ich die kruck vast an mich zuck, freuntlichen under das üechsen smuck; ich gib ir manchen herten druck, das si muess kerren. wie möcht mir gen der vasennacht noch pas gewerren? plehe, nu lat eur plerren! |
Mestarilaulu
Mestarilaulu oli minnelaulun porvarillista jatkoa 1400-1600-luvuilla Saksassa. Siinä oli täsmälliset säännöt: oli vain tietty määrä hyväksyttyjä (mestari)lauluja (Ton, mon. Töne). Esimerkiksi Nürnbergissä oli pitkään vain neljä mestarilaulua, kunnes noin vuonna 1600 niitä oli jo noin 600.
Mestarilaulun merkitys oli yleisen hyvän edistämisessä, moraalis-sosiaalisessa yhdessäolossa ja rentoutumisessa. Se otettiin kuitenkin tosissaan. Ennen pitkää siitä tuli vanhoillinen, tiukasti säännelty ilmiö, jonka toiminnassa oli skolastinen, viisasteleva sävy. Mestarilaulun runous oli pääosin opettavaista, usein Raamattua riimittävää tai sitä mukailevaa säenikkarointia.
Hierarkia ja säännöstö
Laulaja on aluksi oppilas (Schüler), seuraavaksi Schulfreund kun hän osasi tabulatuurisäännöt, Sänger (laulaja), kun hän hallitsi 4-6 Töneä, Dichter (runoilija), jos hän tekstitti vanhan Tonin, Meister (mestari), jos hän keksi uuden Tonin ja vihdoin tietyn sävellysmäärän jälkeen Singermeister (mestarilaulaja).
Mestarilaulun sääntöihin kuului mm., että yhdessä säkeessä sai olla korkeintaan 13 tavua ja se piti laulaa yhdellä hengityksellä. Säkeiden määrä säkeistössä saattoi tosin vaihdella, tavallisesti niitä oli 7-12, normaalisti 20, mutta parhaimmillaan jopa sata. Pisimmässä mestarilaulussa on 134 säettä.
Säkeistön muotona tuli käyttää Bar-muotoa, jonka kaksi Stollenia (A-vaiheet) ovat melodisesti samoja ja tekstiltään riimitettyjä ja ne muodostavat Aufgesangin, kun taas Abgesangin (päättävä ja huipentava B-vaihe) täytyi olla melodisesti ja metrisesti kokonaan uusi. Joskus esiintyy myös laajennettu muoto AABA, kun Stollen kerrataan päätteeksi.
Mestarilaulajia
Ensimmäinen merkittävä mestarilaulaja on Michel Behaim (k. 1476) Heidelbergistä. Muita mestarilaulun keskuspaikkoja olivat Mainz, Würzburg, Augsburg, Strasbourg ja ennen kaikkea Nürnberg, jonka mestarilaulu on parhaiten dokumentoitu.
Nürnbergiläisen laulun tärkein nimi ennen Hans Sachsia oli Hans Folz (1440-1513), joka mestarilaulujen lisäksi kirjoitti karnevaalinäytelmiä (Fastnachtspiele). Hänen lauluistaan näkee, että laulusäännöt eivät olleet tässä vaiheessa vielä lopullisesti jäykistyneet, sillä usein Abgesangin lopussa on viitataan Aufgesangin melodiasäkeisiin, jopa pyöristetään muoto toistamalla Stollenin aineistoa.
Hans Sachs
Hans Sachs
Hans Sachs (1494-1576) oli mestarilaulun tunnetuin edustaja, Richard Wagnerin Nürnbergin mestarilaulajat -oopperassa ikuistama tuottelias sävelseppo, jolla oli 4 275 mestarilaulua, 13 Tonia, 1 700 runotarinaa ja kokkapuhetta (Schwänke), 125 näytelmää (huvi- ja murhenäytelmiä) ja 85 karnevaalinäytelmää.
Lauluissa ja teksteissä on opettavaisen sävyn lisäksi kansanhuumoria, tilannekomiikkaa ja kielenviljelyä, jota voi verrata rehevyydessään uskonpuhdistaja Lutheriin. Tunnetuin Sachsin lauluista on koraalimainen Silberweise (Hopeasävelmä, 1513) Salve, ich grus dich (Ollos tervehditty, tervehdin sinua), joka muistuttaa jossain määrin virsiä Jumala ompi linnamme ja Enkeli taivaan ja toimia kenties mallina Lutherille.
Mestarilaulu Der Gülden Ton (Kultainen sävel) noudattaa selkeästi Bar-muotoa. Sen moniin säveltoistoihin perustuva melodia sisältää melismoja tärkeillä sanoilla.
Hans Sachs: Ylistetty olkoon isä jumala.
Lauda
Anon: Alta trinita beata
Lauda oli Italiassa kansanomainen laulumusiikin muoto (n. 1250-1400), joka alkoi monofonisena ja muuttui loppuvaiheessaan polyfoniseksi. Sen syntypohjan muodostivat lauda-laulajayhteisöt (laudesi), “Jeesuksen Kristuksen opetuslapset”, joista ensimmäisen perusti Ranieri Fasani 1258 Perugiassa, seuraavan Sienan piispa Tommaso Fusconi 1267.
Laudoja lähellä olivat fransiskaaniveljestön laulut, mm. Franciscus Assisilaisen (n. 1182-1226) kuuluisa Aurinkohymni, jota voidaan pitää ensimmäisenä tunnettuna laudana.
Lauda liittyi 1200-luvun puolivälistä eteenpäin Pohjois-Italian hysteerisiin uskonnollisiin ns. ruoskijaliikkeisiin (flagellantit), joillalaudat palvelivat kulkue- ja katumuslauluina. On kuitenkin olemassa myös sisällöltään dramaattisia laudoja, joita käyttämällä on saatu aikaan esimerkiksi Kristuksen elämästä kertovia mysteerejä, kirkkonäytelmiä.
Useimmat laudat ovat anonyymejä, vaikkakin Jacopo de Todiin (1236-1306) voidaan yhdistää pari laudaa.
Laudariot
Italiassa on säilynyt noin 200 laudakokoelmaa. Tärkeimmät niistä ovat Firenzen laudario (1310-40), jossa on 97 kappaletta ja Cortonan laudario (ennen 1297) 46 laudoineen.
Päämielenkiinto laudoissa on kuvallisissa, voimakkaissa tekstissä, joissa puhutaan kuolemasta, viimeisestä tuomiosta, elämän lyhytaikaisuudesta. Myös Neitsyt Marian ylistystä sekä Kristuksen syntymää, kärsimystä ja ylösnousemusta kuvaavia tekstejä löytyy.
Musiikki on yksinkertaista ja syllabista, vaikkakin 1300-luvulta löytyy rikkaasti melismaattisia sävelmiä. Muodoltaan ballata-tyyppisissä lauluissa säkeistöjen välissä on kertosäe.
Sävelmä Alta, trinità beata (Korkea, siunattu kolmiyhteys) on laudoista tunnetuimpia. Myös Gloria in cielo (Kunnia taivaassa) on tyypillinen lauda sulavine melodian liikkeineen ja ballata-rakenteineen AbbA.
Geisslerlied
Ruoskijaliikkeen toinen aalto osuu vuoteen 1349, jolloin Eurooppaa koetteli mustasurma. Tuolloin saksalaisella alueella syntyi Geisslerlieder (ruoskijalauluja). Niiden säilyminen nykyaikaan on svaabialaisen papin ja opettajan Hugo Spechtshart von Reutlingenin ansiota, sillä hän merkitsi muistiin ruttovuonna kuulemansa laulut.
Nämä hengelliset kansanlaulut ovat säkeistölauluja riimien kera. Säkeistöt koostuvat yleensä neljästä säkeestä. Melodiat järjestyvät usein toistosta syntyviksi säepareiksi. Teksteiltään ruoskijalaulut ovat lähinnä avunhuuto-, Maria- ja Kristus-lauluja.
Cantigas
Cantigas de Alfonso el Sabio
Cantigas on keskiajan espanjalaisen ja portugalilaisen yksiäänisen laulun yleisnimitys, joka pitää sisällään useita alalajeja.
Varhaisimpia niistä ovat kuusi rakkaus- tai (poika)ystävälaulua cantigas de amigo. Ne ovat Vigon rannikkokaupungista kotoisin olleen galicialaistrubaduuri Martin Codaxin (1200-luvun alku) sepittämiä lauluja. Ne kuvaavat naisen tuntemuksia rakastettua odotellessa.
Tunnetuin Codaxin lauluista lienee Ondas do mar de Vigo (Vigo[-lahden] meren aallot). Laulut koostuvat paralleeleista säepareista eli säkeistöistä, jotka päättyvät aina samaan kertosäkeeseen. Myöhemmissä säkeistöissä toistuu aiempien säkeistöjen säkeitä.
Miesten laulamia rakkauslauluja olivat cantigas de amor. Sirventesin paikallisia muotoja olivat yksilöitä kohtaan suunnatut cantigas de maldizer ja jollekin ryhmälle kohdistetut cantigas de escarnio.
Alfonso X Viisaan hovi
Alfonso X Viisaan (El Sabio) (s. Toledossa 1221, k. Sevillassa 1284) kausi Kastilian kuninkaana (1252-84) oli laulun kulta-aikaa.
Kukoistavan musiikkikulttuurin taustalla ovat Provencen ja Kastilian valtiollis-kulttuuriset suhteet, Alfonson hovin toimiminen trubaduuriemigranttien pakopaikkana sekä tiivis yhteys arabialaiseen maailmaan. Alfonson kuollessa hovissa oli 27 muusikkoa, joista 13 oli arabeja tai maureja (joukossa kaksi naista) ja yksi juutalainen – Alfonson hovi oli kulttuurisesti eri kansallisuuksien kohtauspaikka.
Ei ihme, jos Iberian niemimaalta on säilynyt myös arabialaista lyriikkaa. Itse asiassa arabialainen kertosäkeellinen säkeistölaulu zajal (AAbbbAA, ABcccbAB jne.) on pohjana noin 360 cantigasille, joista löytyy myös trubaduuri- ja truveerimelodiikan vaikutusta.
Lisäksi on olemassa hebrealaista lyriikkaa, joka on lähellä raamatullista runoutta. Mozarabiset kharja-säkeet, runojen päätössäkeet, on kirjoitettu puolestaan espanjalais-arabialaisella sekakielellä. Ne käsittelevät hylättyjä tyttöjä, uskottomia rakastajia, äitiä tai sisaria uskottuina ja päättyvät aina kysymykseen “mitä minun pitäisi tehdä?”
Cantigas de Santa Marian kuvitusta
Cantigas de Santa Maria
Alfonson ajalta on säilynyt neljä upeaa käsikirjoitusta, joissa on 427 galician-portugalilla kirjoitettua laulua, Cantigas de Santa Maria (Neitsyt Marian lauluja; 1270-82). Kokoelma on Alfonson keräämä ja osin säveltämä, merkitykseltään ”keskiajan musiikin suurimpia monumentteja”.
Lähtökohtina lauluille ovat fransiskaaninen esimerkki, Maria-kultti ja ajan ristiretkirunous. Ne ulottuvat yksinkertaisista sävelmistä rikkaasti koristeellisiin lauluihin.
Cantigas de loor
Cantigas de loor -kokoelman noin joka kymmenes laulu on Marian ylistyslaulu. Cantigan säkeessä on yleensä 4-16 tavua ja säkeistössä on säkeitä tavallisesti 2-8.
Laulu En todo logar á poder (Kaikissa paikoissa on voima Neitsyellä) on tyypillinen: melodiassa on vain kaksi säettä, jotka poikkeavat lähinnä päätössäveleltään. Säkeistössä on refrain eli kertosäe AB alussa ja lopussa, joten muotokava on ABbbabAB, riimikaava aabbbaaa. Seuraavassa johdantokertomuksen, refrainin ja kahden ensimmäisen säkeistön käännös:
| Kaikkialla on Neitsyellä voimaa auttaa, milloin tahansa hän haluaa. |
En todo logar á poder a Virgen a quen quer valer. |
| Hänen Poikansa, Jumala, ihminen ja kuningas antoi hänelle vallan, josta tahdon kertoa, tehdä lakkaamatta hyvää, ja minä tiedän, että hän yrittää aina tehdä niin. |
Seu Fillo, Dues e om’ e Rey, poder lle deu, qual vos direy, de fazer sempre ben; e sei que non lle fal end’ o querer. |
| Hän on niin täynnä viisautta, että sieltä käsin, missä hän istuu Poikansa kanssa, hän näyttää uskon tähden, voimansa suuren ulottuvuuden. |
De saber tan sabedor é, que ben du con seu Fillo sé dali mostra, per bõa fe, que mui longe vai seu saber. |
Tässä lauletaan ihmeestä, jonka Salasin Pyhä Neitsyt teki Léridan naiselle, kun hänen lapsensa olivat kuolleet. Pyhä Neitsyt herätti elämään viimeisen lapsen, joka oli ollut jo kolme päivää kuolleena.
Muita cantigas-lajeja
Cantigas de miragres: Laajat eeppiset, Marian ihmeteoista kertovat runoelmat ovat eurooppalaisten legendojen / tarinoiden muokkauksia. Ne käsittelevät eri ihmisryhmiä, joita Neitsyen ihme ja armo kohtaa kriittisellä hetkellä: vaeltavia kauppiaita, pyhiinvaeltajia, taistelevia ristiritareita, muusikoita, juutalaisia rahanlainaajia, potilaitaan amputoivia välskäreitä, rikollisia, nuoria viattomuudestaan huolehtivia naisia, vieteltyjä nunnia jne.
Lisäksi on säilynyt iso, noin 1700 laulun kokoelma maallisia runoja (cantigas de profanas) ilman melodioita: cantigas de amigo (rakkauslauluja), cantigas de gesta (kertovia lauluja) jne.
Erityinen hetkipalveluslisä (matutina) espanjalaisessa liturgiassa on meidän päiviimme Palma de Majorcalla säilynyt kataloninkielinen El cant de la Sibilla (Sibyllan laulu).
Songs
Englannissa ei syntynyt ritarilaulun englantilaisvastinetta, koska ranska oli hovin kieli ja truveerilaulu toimi sielläkin perusaineistona.
Ainoa poikkeus on Prisoner’s Prayer (1200-luku), jossa on sekä ranskan- että englanninkieliset sanat. Tosin myös ns. Cambridge Songbook (n. 1000) sisältää 49 maallista laulua, joista kuusi on latinankielisiä. Kokoelman kaksi laulua on kirjoitettu viivattomilla neumeilla.
Lisäksi 1200-luvun kokoelmakäsikirjoituksessa (Lontoo) on latinalaisia lai-tyyppisiä yksiäänisiä lauluja, lääkereseptejä, goliardisäkeitä, Marie de Francen kertomuksia sekä moniääninen kaanon Sumer is icumen in.
Varsinaisia englanninkielisiä lauluja on säilynyt 1100-luvulta lähtien. Pohjois-Englannissa luolassa asuneen erakko Godricin (k. 1170) laulujen lähtökohtina ovat liturgiset melodiat. Kolme hänen laulaan tunnetaan: Sainte Marie Viergene, Crist and Sainte Marie ja Sainte Nicolas.
Muita säilyneitä yksiäänisiä englantilaislauluja ovat maallinen Mirie it is while sumer ilast (n. 1225) sekä uskonnollis-moralisoiva, hymnimäinen Worldes blis ne last (1200-luku) Lontoon alueelta.
Latinalainen häälaulu Ex te lux oritur o dulcis Scocia (Valo nousee sinusta oi suloinen Skotlanti) on säilynyt 1200-luvun puolivälistä. Laulu on mahdollisesti peräisin Orkney-saarilta.
Myös irlantilaista ja walesilaista lyriikkaa sekä skotlantilaisia balladeja on säilynyt.
Lähteet ja kirjallisuus
Die Musik des Mittelalters. Toim. Hartmut Möller & Rudolf Stephan 1991 (= Neues Handbuch der Musikwissenschaft, Band 2, toim. Carl Dahlhaus & Hermann Danuser). Laaber: Laaber-Verlag.
The New Oxford History of Music Vol. II. The Early Middle Ages to 1300, toim. Richard Crocker & David Hiley 1990. Oxford etc.: Oxford University Press.