Guillaume de Machaut
26.9.2005 (Päivitetty 17.1.2020) / Murtomäki, Veijo

Machaut’n elämästä

Hovimies Machaut

Guillaume de Machaut (n. 1300-1377) oli Ranskan merkittävin säveltäjä 1300-luvulla. Hän syntyi ja sai koulutuksensa Reimsissä, jossa hän vietti myös loppuelämänsä 1340-luvulta eteenpäin. Machaut oli usean kuninkaan ja ruhtinaan palveluksessa diplomaattina, sihteerinä ja hovimiehenä.

Juhana Luxemburgilaisen, Böömin kuninkaan, palveluksessa hän oli 1323-46 ja seurasi isäntäänsä matkoilla läpi Euroopan, kävi Liettuassa, Puolassa, Italiassa jne. Guillaume sai Juhanan avulla paavi Johannes XXII:ltä 1333 Reimsin Notre Dame -katedraalin kaniikin viran. Hän oli myös mm. Kaarle Navarralaisen, Berryn Juhana-herttuan ja kuningas Kaarle V:n palveluksessa.

Runoilijasäveltäjä

Machaut oli leimallisesti maallisen musiikin säveltäjä. Hänen tuotantonsa on säilynyt kuutena isona käsikirjoituksena (n. 1369-1400) ja hänen runouttaan ja musiikkiaan tunnettiin kaikkialla. Machaut’n tuotanto on hänen aikansa laajin ja käsittää 140 sävellystä. Sävellyslajeja ovat lai, motetti, messu, hoquetus sekä ranskalaiset laulut eli balladi, rondeau ja virelai.

Tärkeimmän käsikirjoituksensa (New Yorkissa sijaitseva Vogüé-käsikirjoitus, n. 1369), joka sisältää Guillaumen kaikki teokset jaoteltuina edellä mainittuihin lajeihin ja joka on tarkoitettu “suurille ruhtinaille”, esipuheessa säveltäjä esittää, kuinka Luonto on lahjoittanut tekijälle kolme tytärtä: Tieteen, Retoriikan ja Musiikin.

Machaut oli yhtä taitava runoilijana kuin säveltäjänäkin, mikä on harvinaista kahden taidemuodon historiassa trubaduuri- ja truveeriajan jälkeen. Häneltä on säilynyt suunnaton määrä, noin 45 000 säettä, kertovaa runoutta; runous käsittää kaksi kokoelmaa, jotka sisältävät myös musiikkia. Machaut vaikutti mm. Chauceriin ja Froissartiin ja häntä voi kirjailijana verrata 1300-luvun italialaisen varhaisrenessanssin edustajiin.

Säveltäjän elämää

Machaut’n motetit ja kirkollinen musiikki

Ranskankieliset motetit

Machaut’lla on 24 motettia, jotka ovat 3-4-äänisiä. Niistä 15 on ranskalaista ja kuusi latinalaista motettia. Lisäksi kaksi niistä on ranskalaislatinalaisia kaksoismotetteja. Useimmat motetit ovat isorytmisiä; tosin vain yksi niistä on sitä täydelleen kaikissa äänissä, kun muutoin ylä-äänet ovat vain osittain isorytmisiä.

Ero ranskan- ja latinankielisen motetin kesken ei ole suuri musiikillisesti. Tekstin kannalta ranskalaismotetit ovat korkean rakkauden ylistyksiä, kun taas latinankieliset ovat luonteeltaan virallisia ja kenties tilausteoksia.

Ranskalaisessa kaksoismotetissa Lasse! comment oublieray / Se j’aim mon loyal ami / Pour quoy me bat mes maris? (Voi! miten unohtaisin / Jos rakastan uskollista mielitiettyäni / Miksi aviomieheni lyö minua?) on harvinaista naisnäkökulma, sillä runoissa samaistutaan naisen tunteisiin ja melankoliaan, mikä kuuluu myös musiikin valittavassa ilmeessä pienten terssien paljoutena.

Viralliset latinalaismotetit

Latinalaismotetit perustuvat joko kirkollisiin tai yhteiskunnallis-kantaaottaviin, jopa sodanvastaisiin teksteihin. Eräs niistä on kirjoitettu arkkipiispan vihkimistilaisuuteen, muuan toinen St. Quentin suojelupyhimyksen kunniaksi. Merkittäville henkilöille, kuninkaille, paaveille ja ruhtinaille tarkoitetuista kunnioitusmoteteista tuli eräs tärkeä motetin alalaji 1300-luvulla ja sitä viljeltiin vielä 1400-1500-luvuillakin.

Myöhäistuotannossa on neljä latinankielistä motettia, jotka ovat sodanvastaisia vetoomuksia. Se ei ole ihme, sillä 1300-luvun puolivälissä satavuotisen sodan tuottamat kärsimykset – nälänhätä, ankara verotus, tappamiset ja julmuudet, joihin olivat syypäitä valtaosin työttömät ranskalaissotilaat tai rosvojoukot aselevon aikana – olivat saaneet väestön epätoivon partaalle.

Christe, qui lux es et dies / Veni, creator spiritus / Tribulatio proxima est (Kristus, joka olet valo ja päivä / Tule, luoja henki / Hätä on lähellä eikä ole ketään joka auttaisi) on neliääninen latinalainen kaksoismotetti, jossa triplumissa rukoillaan Kristusta auttamaan ja ”estämään, ettemme tulisi poljetuiksi maahan niiden toimesta, jotka ovat temmanneet meidät sotiin”.

Duplumissa kerrotaan, kuinka ”mikään ihmisääni ei riitä kertomaan hirmutöistä, jotka ovat aiheuttaneet kärsimyksemme, jopa oma kansamme on muuttunut villipedoiksi”.

Polyfoninen messu

Machaut on tullut kuuluisaksi nimenomaan ensimmäisen yhtenäisen polyfonisen messun ordinarium-osan säveltäjänä. Hän sävelsi Neitsyt Marian messun Messe de Nostre Dame 1300-luvun puolivälissä Reimsiin, jossa hän eli 1340-luvulta eteenpäin.

Jo aiemmin oli syntynyt polyfonisia messuja, mm. Missa Tournai (n. 1300), Missa Toulouse ja Missa Barcelona (1300-luku), jotka ovat kolmiäänisiä, musiikillisesti yksinkertaisia, nuotti-nuottia-vastaan-tyyliä hyödyntäviä löyhiä kokoelmia, jotka syntyivät siten, että kuoronjohtaja valitsi kirkkovuoden johonkin juhlaan parhaiten sopivien numeroiden yhdistelmän messukäsikirjoista.

Messe de Nostre Dame

Mutta Machaut’n messussa hämmästyttää neliäänisyys, yhtenäinen sävy, sen tarkoittaminen kokonaisuudeksi, sillä osien välillä esiintyy temaattisia linkkejä. Se on jo eräänlainen mottomessu, kun sama lyhyt, laskeva nelisävelinen 1/8-motiivi esiintyy eri osissa (myös muussa tuotannossa).

Neliääninen messu sisältää isorytmisen motetin tyyliin sävelletyt Kyrie-, Sanctus- ja Agnus Dei -osat sekä conductus-tyyliset osat Gloria ja Credo.

Kyrie I:ssä tenori jakautuu seitsemään talea-jaksoon. Christessä talea-jaksoja on vain kolme, mutta ne ovat noin puolta pidemmät kuin Kyrie I:ssä.

Gloria jakaantuu viiden tahdin introituksen – tekstillä ”ja maassa rauha” on pitkiä, rauhoittavia aika-arvoja – jälkeen neljään ”säkeistöön”, joista kukin koostuu kolmesta alaosasta. Jokaisessa ”säkeistössä” alaosat erottuvat toisistaan säännöllisesti toistuvan rakenteen ansiosta: puolilopuke, täyslopuke, tahdin mittainen soitettu liite, päätöslopuke.

Messun musiikille on tyypillistä synkooppien, taukojen ja lyhyiden fraasien käyttö sekä melodian ”katkeilevuus” (hoquetus-tyyli). Lopukkeena on ns. kaksoisjohtosävellopuke, jossa tenori laskee finalikseen ja sen vastaääni nousee kromaattisen muunnoksen vuoksi puoliaskeleen yläoktaaviin, kun taas kolmas ääni kaksintaa vastaäänen kvartissa tai kvintissä.

Hoquetus David

Hoquetus David on merkillinen kolmiääninen teos. Sen tenori koostuu sanasta David, joka on Perotinuksen organumista Alleluia Nativitas, minkä vuoksi kyseessä on mahdollisesti liturginen teos. Mutta koska vain tenoriääni sisältää tekstiä, yhden sanan, on päätelty, että kyse voisi olla myös itsenäisestä soitinteoksesta.

Tenori muodostuu ensin kahdeksasta 11 tactuksen mittaisesta taleasta (nykytranskriptiossa tahdit 1-87), jonka aikana on kolme coloria. Päätösjakso (tahdit 88-123) muodostaa vielä yhden colorin, johon mahtuu neljä yhdeksän tactuksen mittaista taleaa.

Teoksen runsas hoketointi sekä kirskuvat dissonanssit synnyttävät yllättävän ”modernin” tai ajattoman sointikuvan, joka tekee siitä erään musiikinhistorian kiehtovimman sävelajattelun dokumentin.

Rakkaus laulujen aiheena

Hovien rakkauskulttuuri

Machaut ritarikulttuurin elvyttäjänä

Machaut oli kotonaan hovimiljöössä ja antautui täysin rakkauden merkeille ja tunnuskuville. Hän jatkoi sikäli 1200-luvun lopun viimeisten truveerien, Adam de la Hallen ja Jehan de Lescurelin chanson-taidetta.

Machaut halusi uudistaa ritarikulttuurin ja elämänmuodon, jossa taide, romaani ja eepos, runo ja laulu, musiikki ja tanssi palvelisivat aatelisseurueen sivistämistä ja viihdytystä. Hän piti itseään kuninkaansa minstrelinä ja koki tehtäväkseen hovirunouden ja romanttis-ritarillisen hengen elvyttämisen.

Le Remède de Fortune

Le Remède de Fortune (Onnen / Kohtalon parannus, n. 1341) on Machaut’n varhempi musiikkia ja runoutta sisältävä kokoelma. Samalla se on filosofis-moraalinen rakkausoppi, jossa pohditaan rakastetusta etäällä oloa.

Kokoelma sisältää seitsemän naiselle omistettua sävellystä, yhden kustakin musiikillis-tekstillisestä lajista: lay, complainte, chanson roial, baladelle, ballade, virelay, rondelet. Kaksi balladilajia toteuttavat muodot AAB ja AABB. Harvinaisempia lajeja edustavat complainte (valituslaulu) ja chanson royale (kuninkaallinen laulu eli balladi, jossa on viisi säkeistöä kolmen asemasta).

Machaut antaa lisäksi kokoelman virelain tekstissä pitkän listan ajan soittimista: viol, rebec, gittern, maurilainen luuttu, micanon, citole, psaltteri, harppu, tabot, trumpetti, nacaire (naqqara), urut, torvi, säkkipilli, flageoletti, chevrette, douçain, symbaali, kellot, timbrel, böömiläishuilu, iso saksalainen kornetti, huilu, panhuilu, pilli, Aussayn säkkipilli, pieni trumpetti, buzine, ele, monokordi, skalmeija.

Machaut’n chanson- eli ”balladityyli” ja formes fixes

Eustache Deschamps ja ranskan poetiikka

Chanson ja kiinteät muodot

Machaut’sta tuli ranskankielen ja chansonin suuri kultivoija: hänen laaja tuotantonsa on täynnä hienostunutta retoriikkaa, sanakeksintää, riimitaidetta, allegoriikkaa ja symboliikkaa. Häntä verrattiin runoilijana Petrarcaan, ja Chaucer siteeraa häntä usein.

Chanson-tyyppien – virelai, rondeau, balladi – rakenteet vakiintuivat 1300-luvulle tultaessa, joten näistä kolmesta maallisen runouden ja musiikin päälajista käytetään nimitystä formes fixes (= kiinteät / vakiintuneet muodot).

Lai

Lajeista lai / lay (monikko: lais) on lähimpänä ritarilaulun ihannetta ja käytäntöä. Machaut sävelsi niitä 18 ja ne ovat kahta lukuun ottamatta yksiäänisiä. Lisäksi häneltä on säilynyt kuusi laita ilman musiikkia.

Froissartin mukaan vei ”kuusi kuukautta kirjoittaa lai” niiden pituuden vuoksi. Ne edustavat melodisesti kahta tyyppiä: toiset ovat kansanomaisia ja yksinkertaisia, toiset koristeellisia, melismaattisia ja ”konstruoituja” kehittyneiden balladien tyyliin.

Tyypillisessä laissa on 12 säkeistöä, joista ensimmäinen ja viimeinen ovat musiikiltaan ja runomuodoltaan samanlaisia. Loput kymmenen säkeistöä ovat kaikki erilaisia musiikkinsa ja säerakenteidensa kannalta. Jokainen säkeistö jakautuu kahtia, usein vielä puoliskotkin, ja ne lauletaan samalla melodialla, joten lajissa on nähtävissä vielä varhemman keskiajan sekvenssityypin melodisiin toistoihin perustuva rakenneperiaate.

Chace

Kaksi Machaut’n laita on kolmiäänisiä kaanoneita. Teoksessa Le lay de la fonteinne (Lähteen lai) yksi- ja kolmiääniset säkeistöt vuorottelevat, ja ensimmäisen kaanonsäkeistön kohdalla lukee chace. Le lay de confort (Lohdutuksen lai) on puolestaan unisonokaanon, jossa jokainen ääni aloittaa samalla sävelellä.

Chace on ilmiönä mielenkiintoinen: italialaiset säveltäjät eivät välttämättä keksineetkään kaanoniin perustuvaa muotoa nimeltä caccia, joka on chacen italiannos, täysin omavaraisesti. Yhteistä niille on sama aihepiiri: metsästys, lintujen huudot, aamuserenadit – siitä nimi chace / caccia (= metsästys).

Chacen (esp. caza) syntyminen oli luontevaa aikana, jolloin metsästäminen oli ruhtinaiden jokapäiväistä huvia. Koirien haukuntaa verrattiin itse asiassa usein polyfonisen sävellyksen esittämiseen.

Virelai

Truveeri-ritarillisuus näkyy hyvin myös virelai-lajissa (chanson baladé), jonka edustajia Machaut sävelsi 33 kappaletta, mutta joista peräti 25 on yksiäänisiä. Yksiäänisyyden suosiminen on merkki Machaut’n taaksepäin historiaan katsomisesta.

Seitsemässä virelaissa on lauluäänen lisäksi tekstitön tenori ja yhdessä on myös kontatenori kolmantena äänenä.

Tultaessa 1300-luvulle virelai oli kiinteytynyt muotoon ABbaA tai ABba, mikäli refrain A esiintyy säkeistöjen välillä vain kerran. Virelai koostuu tavallisesti kolmesta säkeistöstä, joiden alussa, välissä ja lopussa kuullaan refrain. Runon pituus saattoi olla jopa 60-70 säettä. Virelai soveltui myös tanssimusiikiksi.

Seuraavassa laulun Douce dame jolie ensimmäisen musiikillisen ABbaA-yksikön säkeistön teksti, josta toinen tekstisäkeistö käsittää musiikin Bb-vaiheen, kolmas säkeistö a:n paluun ja neljäs säkeistö on kertosäkeistö (kertosäkeistö on kursivoitu):

Suloinen kaunis nainen, Jumalan tähden älä ajattele, että kenelläkään naisella oli valta minun ylitseni, paitsi teillä yksin.	Douce dame jolie, Pour Dieu ne penses mie Que nulle ait signourie Seur moy fors vous seulement.
Sillä aina ilman petosta rakastanut teitä olen ja nöyrästi kaikki elämäni päivät palvellut ilman alhaista ajatusta.	Qu’ades sans tricherie Chierie vous ay et humblement Tous les jours de ma vie Servie sans vilein pensement.
Oi voi! Ja minulta on viety toivo ja apu; minun iloni on lopussa, jos te ette sääli minua.	Helas! et je mendie D’esperance et d’aie; Dont ma joie est fenie, Sepite ne vous en pren.
Suloinen kaunis nainen Jumalan tähden älä ajattele, että kenelläkään naisella oli valta minun ylitseni, paitsi teillä yksin.	Douce dame jolie, Pour Dieu ne penses mie Que nulle ait signourie Seur moy fors vous seulement.

Rondeau

Machaut kirjoitti 22 rondeaun tekstit ja musiikit ja ne ovat 2-4-äänisiä. Rondeaun rakenne on standardimaisin AbaAabAB-ryhmittelyssään. Lyhimmässä perusmuodossa lajissa on siten yksi säkeistö ja kahdeksan säettä, mutta säkeitä voi olla myös 11 tai 13, myöhemmin 16, 21 tai 24, riippuen siitä, kuinka monta säettä yksi musiikkijakso sisältää. Musiikkijaksoja on aina vain kaksi, joten yksi musiikkijakso voi käsittää vaihtelevan määrän runosäkeitä.

Jos laajennetussa refrainissa on neljä säettä, on lajin nimi rondeau quatrain; jos niitä on viisi tai kuusi, niminä on vastaavasti rondeau cinquain ja rondeau sixain. Musiikilliselta sisällöltään rondeaut ovat usein niin mutkikkaita, että niitä on tuskin enää tanssittu.

Ma fin est ma commencement on kompleksi rondeau, jonka teksti paljastaa tekstin muodon ja musiikin rakenneperiaatteen, peilikaanonin:

Loppuni on alkuni ja alkuni on loppuni ja tämä pitää paikkansa. Loppuni on alkuni kolmas lauluni kolme kertaa vain kääntää itsensä ja siten loppuu. Loppuni on alkuni ja alkuni on loppuni.

Ma fin est mon commencement Et mon commencement ma fin Et teneure vraiement. Ma fin est mon commencement. Mes tiers chans trois fois seulement Se retrograde et einsi fin. Ma fin est mon commencement Et mon commencement ma fin.

Äänet etenevät teoksessa puolivälistä loppuun takaperin, rapuversioina: tenori tekee sen itsensä kanssa, kun taas cantus puolivälistä alkaen etenee kuten triplum lopusta alkuun ja triplum käyttää cantuksen takaperoista versiota. Sävellyskokoelmansa esipuheessa Machaut paljastaa, että Retoriikka on opettanut hänelle “retrogradisten säkeiden” taidon, sen, miten säkeet voidaan lukea ensimmäisestä sanasta viimeiseen ja yhtä lailla takaperin.

Balladi

Machaut vakiinnutti balladin moniäänisen säveltämisen lajina ja myös loi tyylin, joka on muodostunut käsitteeksi: ns. balladityylin tai cantilene-kudostyypin, joka rakentuu yhden lauluäänen esittämälle tekstille sekä kahdelle säestävälle soittimelle. Säveltäjän 42 balladista puolet edustaa tätä kolmiäänistä tyyppiä, kun yksi on vain yksiääninen ja loput ovat kaksi- tai neliäänisiä.

Cantus eli lauluääni sävellettiin ensin ja se voi sisältää runsaasti melismoja ja kiihkeitä rytmejä. Tälle luotiin yhteissoinnin pohjaksi tenori, jonka jälkeen näiden muodostama kaksiääninen kontrapunktinen runko täydennettiin instrumentaalisella triplumilla tai / ja kontratenorilla.

Runona balladi koostuu kolmesta säkeistöstä, jotka ovat säkeiden määrältään ja riimeiltään samat. Viimeinen säe on kaikissa säkeistöissä yhtäläinen eli teksti-refrain. Refrain voi käsittää joko kertosäkeen tai -säkeitä ja voi olla myös säkeistön laajuinen eli kertosäkeistö. Runosäkeistön neljä ensimmäistä säettä muodostavat parin AA (quatrain), ja B-osa käsittää loput säkeet.

Balladi on sävellettynä rakenteeltaan tyyppiä AaB, joskus AaBC tai AaBb. Kun B:n päätös toistaa yleensä A:n loppuosan musiikin, syntyy refrain-vaikutelma ja muoto on tällöin seuraavanlainen (r = refrain): Ar/ar/Br – eli Bar-muodon vastine.

Machaut otti käyttöön myös lajin ballade entée, mikä tarkoitti sitä, että hän siteerasi omissa balladeissaan aiempien runoilijoiden ja säveltäjien tekstejä ja musiikkia. Muutkin säveltäjät jäljittelivät tätä käytäntöä, jossa tehdään kunniaa siteeraamisen kohteena olevan tuotteen tekijälle, mistä tuli eräs tärkeä sävellystekninen menetelmä.

Kaksoisballadi

Quant Theseus / Ne quier veoir (Kun Theseus / En halua nähdä muuta) on Machaut’n jännittävimpiä sävellyksiä. Se liittyy säveltäjän ja Péronnen kohtaamiseen. Teoksessa chanson- ja motettilajit lähentyvät toisiaan voimakkaasti ja tuloksena on kaksoisballadi eli neliääninen chanson, jossa on kaksi tekstiä, mikä sopii ilmentämään “rakastavaisten” henkevää ajatustenvaihtoa.

Lauluäänten tekstit puhuvat Vanhan testamentin ja antiikin sankareista: cantus I:ssä esiintyy Theseus, Herkules sekä Jason ja cantus II:ssa Absalon, Odysseus, Simson, Delila sekä Argus. Toisen puoliskon B-jakson päätyttyä puolilopukkeelle molemmat äänet aloittavat C-jakson laulamalla samaa tekstiä Je voy asses, puis que je voy ma dame. (Näen kylliksi, kun näen naiseni.). Tässä rakastavaisten, Machaut’n ja Peronnen, musiikillis-symbolinen yhtyminen on täydellinen.

Machaut’lta löytyy jopa kolme eri tekstiä sisältävä, motettimainen balladi Sanz cuer m’en vois, dolens et esploures / Amis, dolens, maz et desconfortes / Dame, par vous me sens reconfortes (Ilman sydäntä minä menen, kärsivänä ja itkevänä / Ystävä, kärsivä, masentunut ja voimaton / Rouva, teidän kauttanne tunnen olevani lohdutettu), jossa äänet ovat jäljittelysuhteessa.

Kontratenorista altto- ja basso-äänet

Sävellyksiin ilmaantuu uusi kontratenori-ääni (= vastatenori), joka, vaikka se on tarkoitettu tenorin yläpuoliseksi vastaääneksi, vaeltaa enimmäkseen sen alapuolella ja muodostaa usein sävellyksen jyhkeästi tukevan tosiasiallisen bassoäänen.

Kontratenorista alkaa kehitys, jonka tuloksena kontratenori jakaantuu kahtia contratenor altus (korkea kontratenori) -ääneksi eli altoksi ja contratenor bassus (matala kontratenori) -ääneksi eli bassoksi, sitten kun contratenor-etuosat putoavat nimistä pois.

Lähteet ja kirjallisuus

Takaisin ylös