Cembalisti ja teoreetikko
Rameau oli liki tuntematon 40-vuotiaaksi, kunnes hän julkaisi tutkielman Traité de l’harmonie. Reduite à ses Principes naturels, avec des regles de Composition & d’Accompagnement (“Tutkimus harmoniasta. Palautettuna sen luonnollisiin perusteisiin sävellyksen ja säestyksen sääntöjen kera”; 1722) ja tuli seuravana vuonna Pariisiin. Teoreetikon maine, tuntemattomuus säveltäjänä ja varattomuus estivät läpilyönnin, joka tuolloin piti tehdä nimenomaan oopperan alueella.
Teoreettisessa kirjoittelussaan Rameu yritti johtaa harmonian lait akustiikasta ja duurisoinnun yläsävelsarjasta, joskin mollisointu oli sikäli ongelmallinen. Hän piti ensi kertaa sointua musiikin tärkeimpänä elementtinä ja loi pohjan ajatuksille tersseille rakentuvista soinnuista, sointukäännöksistä ja basse fondamentale -idean eli sävellyksen palautumisesta sointujen perussävelille perustuvasta sointuprogressiosta. Myös käsitteet toonika, dominantti, subdominantti ja modulaatio ovat häneltä peräisin samoin kuin teoria melodian syntymisestä harmoniasta.
Rameau julkaisi klavesiiniopukset jo 1706, 1724 ja noin 1728, joista viimeisin Nouvelles suites de pièces de clavecin on merkittävä Scarlatti-tyyppisen virtuoosisuutensa ja harmonisen kokeilevuutensa ansiosta.
Vähitellen Rameaun maine opettajana ja urkurina kiiri: hän pääsi 1731 suosioon, ja toimi (1731–53) Alexandre-Jean-Joseph Le Riche de la Pouplinière’n hoviurkurina, -säveltäjänä ja -kapellimestarina; tämä varakas herra omisti linnoja Pariisin ympäristössä ja piti aikansa loistavimpia salonkeja, joihin ottivat osaa mm. Voltaire, Rousseau, Casanova jne.
Oopperasäveltäjäksi 50-vuotiaana
Rameau aloitti oopperasäveltäjän uran kypsällä iällä ja jatkoi ranskalaista perinnettä. Hän tunnusti itse: “Olen istunut teatterissa 12-vuotiaasta lähtien, mutta oopperassa vasta 50-vuotiaana enkä vielä silloinkaan tuntenut itseäni siihen kykeneväksi.”
Lullyn jälkeen kehitys oli kulkkenut kohti suurempaa dekoratiivisuutta, näyttämöllistä komeutta ja viihdyttävyyttä; orkesterille kirjoitettiin kosolti tansseja ja kuvailevaa ohjelmamusiikkia. Draama menetti merkitystään ja kiinteyttään jossain määrin jopa lyyrisessä tragediassa. Myös Rameaun balettioopperassa Les Indes galantes Campran luoman tradition mukaisesti jokainen neljästä näytöksestä on itsenäinen ja tapahtuu eri puolella maailmaa.
Rameau säilytti Lullyn alkusoiton, joskin hän käytti myöhemmin myös italialaista oopperasinfoniaa, sekä resitatiivin ja divertissementin.Rameau lisäsi tähän italialaisen aariatyylin (muodot AB ja ABA), vaikkakin da capo -aarian nimenä hän oli yhä siveästi ariette. Harmonian osuus Rameaun musiikissa lisääntyi tuntuvasti: käyttöön tulivat kromaattinen ja enharmoninen modulaatio.
Hän oli orkesterin käyttäjänä nerokas, ehkä peräti musiikinhistorian ensimmäinen orkesteroija. Rameau itsenäisti puhallinsoittimet (huilut, fagotit, käyrätorvet), kirjoitti värikkäitä ukonilma-, myrsky- ja maanjäristyskohtauksia, mutta toisaalta yhtä lailla herkkiä pastoraalitunnelmia ja intiimiä rakkauslyriikkaa. Lisäksi hän hyödynsi aikansa populaari- ja maalaismusiikkia melodioissaan ja säkkipillisoinneillaan.
Vuosina 1752–54 käytiin Ranskassa ns. “buffonisti-sota” (querelle des bouffoons), jossa Rameua’ta pidettiin liian tiukkana vanhan ranskalaisuuden ja hovioopperan vaalijana sekä italialaisen kevyen porvarillisen oopperan (intermezzo, dramma giocoso = opera buffa) vaikutteiden vastustajana. Lisäksi aiemmin olivat muodotuneet lullistien ja ramistien keskenään taistelevat koulukunnat, perinteisen ohjelmiston ja uutuuksien kannattajat.
Rameau oli 1700-luvun merkittävimpiä muusikkopersoonallisuuksia: musiikissa, jonka arvo on ymmärretty vasta vähitellen, on sekä myöhäisbarokin loistoa että galanttia viehkeyttä, se muodostaa kansanomaisen ja oppineen ihanteellisen synteesin. Monipuolista ja äärimmäisyyksiä syleillyttä, myöhäisbarokin ja galantin välimaastossa elänyttä Rameau’ta kuvaili kirjailija ja valistusfilosofi Denis Diderot (1713–84) kirjassaan “Rameaun veljenpoika” (Le neveu de Rameau, 1761; suom. Kauko Kare 1970) osin hupaisasti ja paikkansapitävästi, osin langettaen Rameausta väärän profetian:
“Kuuluisa säveltäjä, joka on vapauttanut meidät Lullyn virsistä, joita olimme veisanneet jo toista sataa vuotta; joka on kirjoittanut musiikin teorista käsittämättömiä näkemyksiä ja hämäriä totuuksia, joista hän itse eikä kukaan muukaan ole koskaan ymmärtänyt mitään; jolta olemme saaneet lukuisia oopperoita täynnään sulosointuja, laulunpätkiä, hajanaisia aateita, melua, hyppyjä, riemukulkueita, keihäitä, kunniaa, kuiskutusta, voittoja henkihieveriin asti ja ikuisesti kestäviä tanssisävelmiä; joka haudattuaan Firenzeläisen [= Lullyn] joutuukin itse italialaisten virtuoosien hautaamaksi, mikä on omiaan masentamaan ja tekemään hänet murheelliseksi, synkäksi ja katkeraksi. Sillä happamampi kuin kaunotar, joka herätessään huomaa näppylän nenässään, on vain taiteilija, joka aavistaa elävänsä pidempään kuin maineensa.”
Oopperalajeja
Rameau sävelsi noin 30 oopperaa eli lähes yhden joka vuosi; tosin eksakti lukumäärä on hieman häilyvä kadonneiden ja uudellenmuokattujen teosten vuoksi. Paitsi innovatiivinen niiden musiikissa hän viljeli useampia oopperalajeja kuin kukaan muu 1700-luvun ranskalainen oopperasäveltäjä.
Rameaun erään päälibretistin, Louis de Cahusacin kuvauksessa ero lyyrisen tragedian ja balettioopperan välillä on se, että edellisessä on kyse “laajasta sävellyksellisesta kuvaelmasta [tableau]” Rafaelin tai Michelangelon tapaan, kun taas jälkimmäinen koostuu “Watteaun somuuksista, pikanteista miniatyyreistä”.
1) tragédie en musique eli tragédie lyrique (lyyrinen tragedia = laulettu/musiikillinen murhenäytelmä), jossa Rameau jatkaa Lullyn perinnettä yhdistellen ooperaa, balettia ja divertimentoja; näitä on säilynyt kokonaisina viisi:
• Hippolyte et Aricie (prologi ja 5 näytöstä; Abbé S.-J. Pellegrin, 1733/42)
• Samson (5 näytöstä; Voltaire, 1734 – kadonnut)
• Castor et Pollux (prologi ja 5 näytöstä; P.-J.-J. Bernard, 1737/n. 1754)
• Dardanus (prologi ja 5 näytöstä; C.-A. Le Clerc de La Bruère, 1739/44)
• Zoroastre (5 näytöstä; L. de Cahusac, 1749)
• Linus (5 näytöstä; C.-A. L. de La Bruère (n. 1752, ei esitystä, osin hävinnyt)
• Les Boréades eli Abaris (5 näytöstä; L. de Cahusac, 1763)
2) opéra-ballet (= balettiooppera), jota lajia Rameau’n tuotannosta on runsaasti ja jossa baletin ja viihdytyksen leima on tuntuva; näitä on kuusi:
• Les Indes galantes (prologi ja 4 entréetä; Louis Fuzelier, 1735/36)
• Les fêtes d’Hébé, ou Les talents lyriques (prologi ja 3 entréetä, A. G. de Montdorge, 1739)
• Les fêtes de Polymnie (prologi ja 3 entréetä; Louis de Cahusac, 1745)
• Le temple de la glorie (prologi ja 3 entréetä; Voltaire, 1945/46)
• Les fêtes de l’Hymen et de l’Amour tai Les dieux d’d’Égypte (prologi ja 3 entréetä; L. de Cahusac, 1747)
• Les surprises de l’Amour (prologi ja 2 entréetä; P.-J.-J. Bernard, 1748/57/58)
3) acte de ballet, yksinäytöksinen tanssinäytös, on eräs Rameaun suosikkilaji, jossa tanssi on etualalla; näitä löytyy seitsemän:
• Les fêtes de Ramire (Navarran prinsessan sovitus; 1 näytös; Voltaire, 1745)
• Pigmalion (1 näytös; B. de Sauvot, 1748)
• La guirlande eli Les fleurs enchantées (1 näytös; J.-F. Marmontel, 1751)
• Les Sibarites (1 näytös; J.-F.Marmontel (1753)
• La naissance d’Osiris (1 näytös; L. de Cahusac, 1754)
• Anacréon (1 näytös; L. de Cahusac, 1754)
• Zéphire tai Les nymphes de Diane (1 näytös; anon., ei ajoitusta)
4) pastorale héroïque
• Zaïs (prologi ja 4 näytöstä; L. de Cahusac; 1748)
• Naïs (prologi ja 3 näytöstä; L. de Cahusac, 1749)
• Acanthe et Céphise eli La sympathie (prologi ja 3 näytöstä; J.-F. Marmontel, 1751)
• Daphnis et Eglé (yksi näytös; Charles Collé, 1753)
5) comédie lyrique
• Platée eli Junon jalouse (prologi ja 3 näytöstä; J. Autreau & A.-J. Le Valois d’Orville, 1745/49)
• Les Paladins (3 näytöstä; D. de Manticourt, 1760)
6) comédie-ballet; oli ollut Lullyn sekä Charpentierin ja Molièren suosikkilaji:
• La princesse de Navarre (3 näytöstä; Voltaire, 1745
7) pastorale
• Lysis et Délie (1 näytös; J.-F.Marmontel, 1753, ei esitystä, kadonnut)
Lyyrisiä tragedioita
Hippolyte et Aricie
“Hippolytos ja Aricia” (1733) on Rameaun ensimmäinen ooppera, Lully-tyyppinen lyyrinen tragedia, jonka dramaattinen voima yllätti pariisilaiset. Sitä pidettiin liian kompleksina, epäluonnollisena ja -muodostuneena, “barokkisena”, joka terminä esiintyi tässä ensi kertaahistoriassa musiikkiteoksen yhteydessä.
Pierre-Narcisse Guérin: Phèdre et Hippolyte (“Faidra ja Hippolytos”, 1802)
Oopperan prologissa Diana kieltää Amorin tulon alueelleen, mutta Jupiter antaa Amorin hallita yhden päivän ajan. Diana haluaa auttaa rakastavaisia, Ateenan kuninkaan Theseuksen poikaa Hippolytosta ja tämän mielitiettyä Ariciaa, sillä Theseuksen vaimo Faidra on mieltynyt poikapuoleensa Hippolytokseen. Kun Faidra vaatii tältä rakkautta, Theseus saapuu retkeltään paikalle, jolloin Faidra syyttää Hippolytestä väärästä suhteesta. Hippolytos lähtee Arician kanssa maanpakoon, mutta Theseus pyytää merenkuningas Poseidonia vetämään Hippolytoksen valtakuntaansa. Faidra surmaa itsensä ja osoittaa siten Hippolytoksen syyttömäksi. Diana pelastaa Hippolytoksen meren valtakunnasta, ja nuoripari saa toisensa.
Oopperan prologi tapahtuu Erymanthuksen mytologisessa metsässä, ensimmäinen näytös Dianan temppelissä, toinen alamaailmassa Haadeksessa, kolmas Theseuksen temppelissä meren rannalla, neljäs Dianan pyhässä metsässä meren rannalla ja viides näytös Arician metsän puutarhassa.
Kuuluisia hetkiä oopperassa ovat II näytöksen helvettikohtaus, jossa Pluto ja kolme Kohtalotarta laulavat, III näytöksen Faidran yritys vietellä Hippolytos ja Theseuksen saapuminen paikalle sekä IV näytöksen metsästys- ja myrskykohtaukset, Hippolytoksen ryöstö sekä Faidran katumus. Seuraavassa Hippolytoksen ja Faidran duo, jossa Faidra raivostuu Hippolytokselle ja uhkaa ensin tappaa tämän rakastetun Arician ennen kuin hän kääntää miekan itseensä päin ja uhkaa itsemurhalla:
III näytös, 3. kohtaus keskeltä ja 4. kohtaus:
PHÈDRE
(à Hippolyte)
Que dites-vous ?
(à part)
Ô Ciel ! Quelle était mon erreur !
(à Hippolyte)
Malgré mon trône offert, vous aimez Aricie !
(Hippolytokselle)
Mitä sanotte?
(itselleen)
Voi taivas! Minkä virheen teinkään!
(Hippolytokselle)
Huolimatta siitä, että tarjoan valtaistuintani rakastatte Ariciaa!
HIPPOLYTE
Quoi ! Votre haine encore n’est donc pas adoucie ?
Mitä! Teidän vihanne ei siis olekaan leppynyt?
PHÈDRE
Tremblez ; craignez pour elle un courroux éclatant.
Je ne la hais jamais tant.
Vapiskaa; pelätkää hänen vuokseen hirvittävää raivoani.
En ole koskaan vihannut häntä yhtä paljon.
ENSEMBLE/YHDESSÄ
HIPPOLYTE
Gardez-vous de rien entreprendre.
Contre un sang que je dois défendre.
Varokaa ryhtymästä mihinkään
sitä vastaan, jota tulen puolustamaan.
PHÈDRE
Ma fureur va tout entreprendre.
Contre un sang que je dois répandre.
Raivoissani ryhdyn kaikkeen.
sita vastaan jonka veren täytyy vuotaa.
HIPPOLYTE
Mais, pour l’objet de mon amour,
Qui peut vous inspirer cette haine fatale ?
Mutta rakkauteni kohdetta vastaan
mikä saa teidät moisen kohtalokkaan vihan valtaan?
PHÈDRE
Elle a trop su te plaire ; elle en perdra le jour ;
Puis-je avec trop d’ardeur immoler ma rivale ?
Hän miellyttää teitä liikaa; hänen päivänsä ovat kohta ohi;
Voiko minulla olla liian suurta intoa uhrata kilpailijattareni?
HIPPOLYTE
Votre rivale ! Je frémis ;
Thésée est votre époux, et vous aimez son fils !
Ah ! Je me sens glacé d’une horreur sans égale.
Terribles ennemis des perfides humains,
Dieux, si prompts autrefois à les réduire en poudre,
Qu’attendez-vous ? Lancez la foudre.
Qui la retient entre vos mains ?
Kilpailijattareni! Vapisen;
Theseus on puolisonne, ja te rakastatte hänen poikaansa!
Oi, olen jähmettynyt mittaamattoman kauhun vuoksi!
Kauheat viholliset petollisten ihmisten,
te jumalat, olette ennen rivakasti polttaneet heidät poroksi.
Mitä odotatte? Singotkaa salama.
Mikä pidättelee kättänne?
PHÈDRE
Ah ! Cesse par tes vœux d’allumer le tonnerre.
Éclate ; éveille-toi ; sors d’un honteux repos ;
Rends-toi digne fils d’un héros,
Qui de monstres sans nombre a délivré la terre,
Il n’en est échappé qu’un seul à sa fureur ;
Frappe ; ce monstre est dans mon cœur.
Oi, lakatkaa vaatimasta ukonilman puhkeamista.
Herkeä, herää, jätä häpeällinen lepo;
käyttäydy suuren sankarin arvon mukaisesti,
hänhän vapautti maan lukemattomista hirviöistä,
vain yksi niistä pääsi pakoon hänen raivoaan;
Iske, tuo hirviö on minun povessani.
HIPPOLYTE Grands dieux !
Hyvät jumalat!
PHÈDRE
Tu balances encore !
Étouffe dans mon sang un amour que j’abhorre.
Je ne puis obtenir ce funeste secours !
Cruel ! Quelle rigueur extrême !
Tu me hais, autant que je t’aime ;
Mais pour trancher mes tristes jours ;
Je n’ai besoin que de moi-même.
Donne…
(Elle prend l’épée d’Hippolyte)
Sinä epäröit vielä!
Tukahduta veressäni rakkaus, jota kammoan.
En voi saada avunantoa kuollakseni!
Julmuri! Mikä viimeinen taipumattomuus!
Sinä vihaat minua yhtä paljon kuin minä rakastan sinua;
mutta katkaistaksesi onnettoman elämäni
en tarvitse muuta kuin itseni apua.
Anna …
(Ottaa Hippolytoksen miekan)
HIPPOLYTE
Que faites-vous ?
Mitä teette?
PHÈDRE
Tu m’arraches ce fer.
(Thésée paraît)
Otatko minulta miekan pois.
(Theseus ilmaantuu)
Scène IV
THÉSÉE
Que vois-je ? Quel affreux spectacle !
Mitä näen? Mikä kauhea näky!
HIPPOLYTE Mon père ! Isäni!
PHÈDRE Mon époux ! Puolisoni!
THÉSÉE
Ô trop fatal oracle !
Je trouve les malheurs que m’a prédits l’enfer.
Oi miten kohtalokas ennustus!
Tapaan onnettomuuden, jonka helvetti minulle ennusti.
(à Phèdre) (Faidralle)
Reine, dévoilez-moi ce funeste mystère.
Kuningatar, paljastakaa minulle tämä kauhea salaisuus.
PHÈDRE (à Thésée) (Theseukselle)
N’approchez plus de moi ; l’Amour est outragé ;
Que l’Amour soit vengé.
Älkää tulko lähemmäksi, rakkautta on loukattu,
jotta rakkaus tulisi kostetuksi.
Castor et Pollux
“Kastor ja Pollux/Polydeukes” (1737) oli oman aikansa yleisön arvostuksissa Rameaun mestarillisin saavutus. Jupiterin poikien veljesrakkaudesta kertova antiikkiaiheinen ooppera on aito tragedia, samalla uhrautuvaisuuden ylistyslaulu. Lynkeus on lyönyt spartalaisten kuningas Kastorin taistelussa, minkä jälkeen hänen veljensä Pollux kostaa surmaamalla Lynkeuksen. Pollux tunnustaa rakkautensa Kastorin leskelle Telairalle, mutta Telaira ei löydä mistään lohtua. Jupiter ilmoittaa Polluxille, että Kastor voi palata elämään, jos tämä uhrautuu Kastorin puolesta ja ottaa tämän paikan Haadeksessa. Phoebe, joka rakastaa Polluxia, yrittää estää tämän uhrin, mutta Pollux menee manalaan. Jalo Kastor aikoo palata vain yhdeksi päiväksi maan päälle nähdäkseen vielä kerran Telairan. Telaira ei tyydy tähän, vaan syyttää Kastoria rakkaudettomuudesta. Jupiter saapuu, kutsuu Polluxin manalasta ja korottaa lopuksi poikansa tähdiksi taivaalle, Eläinradalle.
Seuraavassa Telairan aaria I näytöksen 3. kohtauksesta, jossa hän suree kuollutta puolisoaan Kastoria; huomiota herättää tavattoman hienovireinen ja -värinen orkestraatio, jossa jousiorkesteriin liittyy karakteristinen fagottisointi:
ACTE I, SCÈNE 3
TÉLAIRE
(paraît dans le plus grand deuil)/(tulee esiin mitä suurimman surun vallassa)
Tristes apprêts, pâles flambeaux,/Murheelliset seremoniat/kelmeät soihdut,
Jour plus affreux que les ténèbres/päivä pelottavampi kuin pimeys,
Astres lugubres des tombeaux,/synkät tähdet hautojen yllä,
Non, je ne verrai plus que vos clartés funèbres./ei, tästedes näen vain synkeän loisteenne.
Toi, qui vois mon cœur éperdu,/Sinä, joka näet murtuneen sydämeni,
Père du Jour, ô Soleil, ô mon Pére !
/Valon Isä, oi Aurinko, minun Isäni!
Je ne veux plus d’un bien que Castor a perdu/En halua enää onnea, minkä Kastor menetti,
Et je renonce à ta lumière./ ja minä luovun valostasi.
Les Boréades
“Boreaksen pojat/Pohjatuulet/asukit” (1763) on elinaikana esittämättä jäänyt ooppera, jossa on lähes impressionistista sointimaalailua, sillä Rameau kehittyi läpi uransa loppuun saakka ja omaksui italialaisia ja saksalaisia vaikutteita. Teoksessa on myös filosofista ja varhaista esivallankumouksellista paatosta säkeissä: ”C’est la liberté/Qu’il faut que l’on aime:/Le bien suprême,/C’est la liberté.” (Nimenomaan vapautta/pitää rakastaa:/ylin hyvä/on vapaus.)
Ooppera perustuu kuvioon, jossa Baktrian kuningatar Alphise on rakastunut Abarikseen,vaikka hänen tuli maan tradition mukaan naida joku boreadi, pohjoistuulen jumala Boreaksen jälkeläinen. Kaksi Boreaksen poikaa, prinssit Calisis ja Borilée, tavoittelevat Alphisea. Ylipappi Adamas kannustaa kuitenkin Alphisea seuraamaan rakkauden kutsua. Alphise luopuu kruunusta ja hylkää molemmat kilpakosijat, mikä suututtaa Boreaksen, joka päästää irti vihatuulet, ja Boreas ryöstää rajumyrskyn keskellä neidon aliseen valtakuntaansa. Epätoivoissaan Abaris aikoo uhrata itsensä, mutta Adamas kehottaa tätä pakenemaan ja pelastamaan rakkaansa. Boreas vaatii Alphisea valitsemaan toisen poikansa, mutta neito aikoo mieluummin kestää vaikka orjuuden ja kidutuksen kuin antautua. Apollonin ja muusa Polyhymnian johdolla Abaris aikoo pelastaa Alphiksen taikavoimaisella kultaisella jousellaan. Apollo laskeutuu ja paljastaa Abariksen olevan oma poikansa boreadien nymfin kanssa, joten häät voivat toteutua.
Seuraavassa onnellisen nuorenparin loppuduetto:
V NÄYTÖS, 5. kohtaus
ALPHISE et ABARIS
Que ces moments sont doux!/Kuinka nämä hetket ovatkaan suloisia!
Quel transport! L’heureux jour!/Mikä huuma! Mikä ilon päivä!
Mon bonheur ranime ma flamme./Onneni kohentaa hehkuani.
Tous les mouvements de mon âme/Kaikki sieluni liikahdukset
Sont des triomphes pour l’amour./ovat riemusaattoja rakkaudelle.
Ooppera suorastaan pursuaa mainioita tansseja, gavotteja ja etenkin kontratansseja, joista seuraavassa erillisenäkin numerona soitettava varsin suosittu tanssi:
Dardanus (1739) on musiikkina Rameaun hienoimpia aikaansaannoksia. Zoroaster (Zarathustra, 1749) on suurimpia vakavia oopperoita; Rameau luopuu siinä prologista ja nivoo alkusoiton draamaan jo ennen Gluckia.
Balettioopperoita
Les Indes galantes
“Lemmekkäät villit” (1735) on kaukaisiin eksoottisiin paikkoihin (Turkki, Peru, Persia, pohjois-Amerikka) sijoittuva balettiooppera. Se lienee Campran (Europe galante, Le Carnaval de Venise jne.) vastaavien teosten jälkeinen kenties onnistunein lajin edustaja värikyytteensä, eri maantieteellisten paikkojensa ja rakkauden moninaisten ilmenemismuotojensa ansiosta. Ooppera koostui ensin vain prologista ja kahdesta näytöksestä (entrées), joihin säveltäjää oli inspiroinut intiaanipäälliköiden vierailu Ranskassa 1725, kun nämä olivat esittäneet Pariisissa rauhan-, sodan- ja voitontanssit. Ensin Rameau sävelsi cembalokappaleen Les Sauvages (“Villit”; 1726/7), minkä jälkeen hän sävelsi kolminäytöksisen oopperansa. Pian säveltäjä lisäsi vastaanoton tylyyden vuoksi oopperaan kaksi uutta näytöstä, persialaisista ja intiaaneista kertovat entréet (1735–36).
Lopullisessa muodossa (1736) opperan osat ovat:
• Prologi, joka tapahtuu nuoruuden jumalatar Hebén palatsissa, jonne saapuvat nuoret rakastavaiset Euroopan eri maista juhlimaan. Sodan jumalatar Bellone haluaa puolestaan kutsua nuorukaiset sotaan. Hebé saa avuksen rakkauden jumalatar Amorin, ja yhdessä nämä lähettävät amoriinit etsimään rakkautta Euroopan ulkopuolelta.
• Entrée I. Le Turc généreux (“Jalomielinen turkkilainen”): Ranskalaisneito Emilie joutuu vangiksi pasha Osmanin saarelle, eroon rakastetustaan Valèresta. Emilie ei antaudu Osmanille, joka lopulta luovuttaa neidon tämän sulholle, vapautettuaan sitä ennen molemmat orjuudesta. Kyse on siten suositun seralji-aiheen ja Mozartinkin oopperan idean paljon varhaisemmasta käsittelystä; taustalla oli valistusfilosofien keksintö sijoittaa edistyksellisimmät aatteensa tapahtuviksi “itämailla”, vrt. Montesquieu‘n Lettres persanes (1721; “Persialaiskirjeitä”, suom. J. V. Lehtonen, 1919).
• Entrée II. Les Incas du Pérou (“Perun inkat”): Inkat viettävät Suurta aurinkojuhlaa, ja inkapäällikko Huascar vaatii prinsessa Phania itselleen jumalten määräyksestä. Phani rakastaa espanjalaisvalloittaja Don Carlosta, jonka avulla hän pelastuu aurinkokultista. Huascar yrittää tulivuorenpurkauksen avulla kääntää tilanteen edukseen, mutta hän kuolee lopuksi kallionlohkareen alle. Aurinkojuhlan keskeyttävä maanjäristyskohtaus (Tremblement de terre) on vaikuttava:
SCÈNE 5
Fête du Soleil
Huascar, Phani, ramenée par des Incas, Pallas et Incas,
Sacrificateurs, Péruviens et Péruviennes.
On danse, et la fête est troublée par un tremblement de terre.
1ère Gavotte
2e Gavotte en Rondeau
Tremblement de terre
CHOEUR
Dans les abîmes de la terre,
Les vents se déclarent la guerre.
Syövereissä maan
tuulet kuuluttavat sotaa.
L’air s’obscurcit, le tremblement redouble, le volcan s’allume et jette par tourbillons du feu et de la fumée. (Taivas pimenee, järinä kasvaa, tulivuori hohtaa ja sylkee tomupilvissään tulta ja savua.)
CHOEUR
Les rochers embrasés s’élancent dans les airs,
Et portent jusqu’aux cieux les flammes des enfers.
Kalliot hehkuvat sinkoilevat ilmaan
ja nostavat taivaisiin lieskat helvetin.
L’épouvante saisit les Péruviens, l’assemblée se disperse.
Huascar arrête Phani.
Le tremblement de terre semble s’apaiser.
(Pelko valtaa perulaiset, ihmisjoukko hajaantuu. Huascar pysäyttää Phanin. Maanjäristys tyyntyy.)
• Entrée III. Les Fleurs – fête persane (“Kukat – persialaisjuhlat”): Persiassa Alin palatsissa valmistaudutaan kukkaisjuhlaan. Ali on rakastunut prinssi Tacmasin orjatar Fatimeen ja Tacmas puolestaan Alin orjatar Zaïreen, joten miehet vaihtavat naisten omistajuutta ja saavat rakastamansa naiset.
Jean-Baptiste Martinin maalaus intiaaninaisesta Rameaun oopperaa varten.
• Entrée IV. Les Sauvages (“Villit”): Pohjoisamerikkalaiseen metsään ovat intiaanit, ranskalaiset ja espanjalaiset kokoontuneet viettämään suurta rauhanpiippujuhlaa. Ongelmana on se, että sekä ranskalaisupseeri Damon että espanjalaisupseeri Don Alvar ovat ihastuneen intiaanipäällikkö Adarion valittuun, prinsessa Zimaan. Zima kuitenkin hylkää eurooppalaiset, joten lopussa rauhanpiippujuhla voi käynnistyä. Näytöksen kohokohta on rauhanpiippujuhla tansseineen ja lauluineen:
Nouvelle entrée (4ème): Les Sauvages
SCÈNE 6
Zima, Adario, Françaises en habits d’amazones, guerriers français et sauvages, sauvagesses, bergers de la colonie. (Zima, Andario, ranskattaria amatsoonien asuissa, ranskalais- ja intiaanisotureita, intiaaninaisia, siirtokuntalaisia/paimenia.)
Danse du Grand Calumet de la Paix, exécutée par les Sauvages.
Rondeau
(Suuri rauhanpiipputanssi villien esittämänä. Rondeau.)
ZIMA, ADARIO
Forêts paisibles,
Jamais un vain désir ne trouble ici nos coeurs.
S’ils sont sensibles,
Fortune, ce n’est pas au prix de tes faveurs.
Metsät rauhaisat,
koskaan älköön väärä halu häiritkö sydämiämme.
Jos ne pysyvät herkkinä,
Onnetar, älköön niin olko suosiosi kustannuksella.
CHOEUR DES SAUVAGES
Forêts paisibles,
Jamais un vain désir ne trouble ici nos coeurs.
S’ils sont sensibles,
Fortune, ce n’est pas au prix de tes faveurs.
ZIMA, ADARIO
Dans nos retraites,
Grandeur, ne viens jamais
Offrir tes faux attraits!
Ciel, tu les as faites
Pour l’innocence et pour la paix.
Jouissons dans nos asiles,
Jouissons des biens tranquilles!
Ah! peut-on être heureux,
Quand on forme d’autres voeux?
Meidän pakopaikkaamme,
Suuri, älä tule koskaan
tarjoamaan petollisia houkutuksiasi!
Taivas, olet luonut nämä paikat
viattomuutta ja rauhaa varten.
Iloitkaamme turvapaikassamme,
Iloitkaamme ansaitusta rauhasta!
Oi, voiko olla iloinen,
mikäli kaipaa jotain muuta?
ZIMA
Régnez, plaisirs et jeux! Triomphez dans nos bois!
Nous n’y connaissons que vos lois.
Tout ce qui blesse
La tendresse
Est ignoré dans nos ardeurs.
La nature qui fit nos coeurs
Prend soin de les guider sans cesse.
Vallitkaa ilot ja leikit! Riemuitkaa metsissämme!
Täällä me noudatamme vain omia lakejamme.
Kaiken sen, mikä loukkaa
hellyyttä/rakkautta,
hylkäämme lemmenkiihksaamme.
Luonto joka teki sydämemme
johdattaa niitä alati suojeluksessaan.
1er Menuet pour les Guerriers et les Amazones
2e Menuet
Prélude
Chaconne
Balettinäytöksiä
Pigmalion
Jean Raoux: Pygmalion amoureux de sa statue (“Pygmalion rakastuneena patsaaseensa”, 1717)ö
“Pygmalion” (1748), acte de ballet, on lyhyt “tanssinäytös” kuvanveistäjästä (oopperan nimihenkilö), joka rakastuu veistokseensa, naispatsaaseen, jonka nimi antiikissa oli Galatea. Patsas herää henkiin, tanssii ja puhuu, Amour on eräs hahmo, ja neljäs rooli on uskottu Céphise-neidolle, Pigmalionin aiemmalle rakastetulle. Sama tarina on Kalevalassa, jossa seppä Ilmarinen takoo itselleen vaimon: “Neiti ahjosta ajaikse, kultaletti lietsehestä, pää hopea, kassa kulta, varsi kaikki kaunokainen.” Aiheesta on tehnyt Franz von Suppé koomis-mytologisen oopperan Die schöne Galathée (“Kaunis Galatea”, 1865), ja G. B. Shawn näytelmän Pygmalion (1913) pohjalta tehty musikaali sekä elokuva nimellä My Fair Lady käsittelevät samaa aihetta.
Kyse on Rameaun musiikillisesti hullaannuttavimpiin kuuluvista aikaansaannoksia, silkasta nautinnosta. Tanssilla on siinä keskeinen osuus, sillä patsas pitää opettaa tietenkin ensin tanssimaan, sitten puhumaan ja ilmaisemaan tunteitaan, ennen mutta rakkautta. Mukana on roppakaupalla ranskalaisia tansseja, mutta myös kaksi oikeaa italialaista da capo -aariaa on mukana, tosin lajinimellä ariette (“pikku aaria”), vaikka ne olisivatkin suuria ja komeita.
Oopperan alkusoitto on komea ja jatkaa Lullyn perinnettä, jossa kahden oboen ja fagotin ryhmä, ns. “Lullyn trio” on vahvasti läsnä, ja jossa hitaahkoa juhlavaa alkua seuraa fugeeraava nopea vaihe, joka tällä kertaa kuvaa repetitioineen kuvanveistäjän konkreettista työntekoa:
Oopperan 2. kohtauksessa Céphise soimaa Pygmalionia siitä, että tämä rakastuu patsaaseen ja kylmenee häntä itseään, aiempaa mielitiettyään kohtaan; seuraavassa Céphisen resitatiivia ja Pygmalion vastausta tälle:
SCÈNE 2
Pygmalion, Céphise
CÉPHISE
Pygmalion, est-il possible
Que tu sois insensible
Aux feux dont je brûle pour toi?
Cet objet t’occupe sans cesse,
Peut-il m’enlever ta tendresse,
Et te faire oublier?
Pygmalion, onko mahdollista,
että olet tunteeton
tulelle, joka minussa palaa sinua kohtaan?
Tuo esine pitää sinua vallassaan lakkaamatta,
voiko se riistää minulta hellyytesi
ja saada sinut unohtamaan [minut]?
PYGMALION
Céphise, plaignez-moi,
N’accusez que les Dieux,
J’éprouve leur vengeance,
J’avais bravé l’Amour,
Il cause mon tourment.
Céphise, säälikää minua,
syyttäkää vain jumalia,
koen heidän kostonsa,
uhmasin Rakkautta,
joka aiheuttaa tuskani.
Ooppera on varsinainen tanssikimara, joka täyttää viiden entréen/kohtauksen kokonaisuudesta 4. kohtauksen lähes kokonaan ja päättää 5. kohtauksen railakkaaseen kontratanssiin. Tässä 4. kohtauksen tanssiketjua, jonka muodostavat Air. Très lent–Gavotte gracieuse–Menuet–Gavotte gaie et fort–Chaconne vive–Loure–Les Grâces. Passepied vif–Rigaudon. Vif–Sarabande (Pour la Statuë)–Tambourin. Fort et vite; seuraavassa ketjun loppupäätä, josta tambourin erottuu riehakkaalla kansanomaisuudellaan :
Oopperan toinen ariette, Pygmalionin r. kohtauksessa laulama “Règne, Amour” (“Vallitse rakkaus”) on loistelias yhdistäessään jäännöksettömästi hienostuneen ja aidosti ranskalaisen tyylin italialaiseen näyttävyyteen:
SCÉNE 5
PYGMALION
Règne, Amour, fais briller tes flammes,
Lance tes traits dans nos âmes.
Sur des coeurs soumis à tes lois
Épuise ton carquois.
Tu nous fais, dieu charmant, le plus heureux destin.
Je tiens de toi l’objet dont mon âme est ravie,
Et cet objet si cher respire, tient la vie
Des feux de ton flambeau divin.
Vallitse, Rakkaus, säteilköön liekkisi,
sinkoa vasamasi sieluihimme.
Sydämiin alistuneina laeillesi
tyhjennä viinesi/nuolikotelosi.
Sinä tuot meille, hurmaava jumala, mitä onnellisimman kohtalon.
Minulla on ansiostasi olento, joka lumoaa sieluni,
ja tämä niin rakas olento hengittää, elää
tulesta soihtusi taivaallisen.
Anacréon (1757) on saman lajin teos, hurmaava ja rehevä viinin ja rakkauden ylistys.
Komediabaletti ja laulettu komedia
La Princesse de Navarre (“Navarran prinsessa”, 1745) on comédie-ballet, “balettikomedia”. Oopperan jokaisessa kolmessa näytöksessä on laaja divertissement.
Platée
“Sammakkokuningatar” (1745) oli alun perin ballet bouffon, myöhemmin comédie lyrique, kruununprinssi Louisin, Louis XV pojan häihin Espanjan Maria Teresian kanssa, jonka puuttuvaan kauneuteen ooppera vihjaa, se kun on satiirinen kertomus Jupiterin ja ruman nymfin häistä. Ooppera toi Rameaulle hovin kamarimusiikkisäveltäjän arvon, Maître de Musique de la Chambre du Roy. Nimiosan lauloi korkea tenori (haute-contre) (alla kuvassa).
Charles Antoinen Coypel: Pierre Jélyotte roolissa.
Oopperassa Jupiter on luvannut laskeutua taivaasta mennäkseen muka naimisiin sammakkoprinsessan kanssa, mikä saa Junon hermostumaan. Jupiter saapuukin Momusin, satiirin ja runoilijoiden jumalan, kanssa ensin apinan, sitten pöllön hahmossa ja lopuksi omassa persoonassaan ukkosen ja salamoiden kera. Kaikki pilkkaavat Platéeta (II/4) laulamalla “kuinka rakastettava hän on, kuinka kaunis hän on”, minkä jälkeen seuraa Air, Pour des foux gais (“Laulu iloisille hulluille”) ja Air, Pour fes foux tristes (“Laulu surullisille hulluille”):
Oopperan huipennuksena on divertissement, jossa La Folie (Hulluus) laulaa Apollon ja Dafnen tarinan varoittaakseen Platéeta. Häiden ollessa meneillään mustasukkainen Juno saapuu paikalle, mutta ymmärtää pilan, kun huntu poistetaan Platéen kasvoilta. Nöyryytetty Platée hypää lampeen ja jumalat palaavat taivaaseen. Seuraavassa Hulluuden kuuluisa kohtaus Apollosta ja Dafnesta:
II NÄYTÖS, 5. kohtaus
LA FOLIE.
Formons les plus brillans concerts;
Quand Jupiter porte les fers
De l’incomparable Platée,
Je veux que les transports de son ame enchantée,
S’expriment par mes chants divers.
(Elle fait des accords sur sa Lyre, pour l’essayer.)
Admirés tout mon art celébre.
Fesons d’un image funebre
Une allégresse par mes chants.
(Elle prélude de nouveau sur sa Lyre; ensuite elle s’accompagne.)
Aux langueurs d’Appollon, Daphné se refusa:
L’Amour sur son tombeau,
Eteignit son flambeau,
La metamorphosa.
Virittäkäämme mitä loistokkaampia soittoja;
nyt, kun Jupiter sitoutuu kahleisiin
vertaansa vailla olevan Platéen kanssa,
haluan hänen lumotun sielunsa huumaa
ilmaista erilaisilla lauluillani.
(Hän näppää sointuja lyyrastaan kokeillakseen sitä.)
Ihailkaa kaikki kuuluisaa taidettani.
Muuntakaamme hautajaiskuvat
iloisuuksiksi laulujeni avulla.
(Hän aloittaa uudelleen lyyrallaan; sitten hän säestää itseään.)
Apollonin huokailuista Dafne ei piitannut:
Rakkaus tämän haudalla
sammutti soihtunsa,
ja sitten muutti tämän muodon.
C’est ainsi que l’Amour de tout tems s’est vangé:
Que l’Amour est si cruel, quand il est outragé!
Aux langueurs d’Appollon, Daphné se refusa,
L’Amour sur son tombeau,
Eteignit son flambeau,
La metamorphosa.
Näin on Rakkaus aina kostanut:
Kuinka Rakkaus onkaan julma, kun sitä on loukattu!
Apollonin huokailuista Dafne ei piitannut:
Rakkaus tämän haudalla
sammutti soihtunsa,
ja sitten muutti tämän muodon.
Kirjallisuutta
Anthony, James R. 1978 [1974]. French Baroque Music from Beaujoyuelx to Rameau. New York: W. W. Norton & Company.
Ballets, opera, et autres ouvrages lyriques, par ordre chronologique depuis leur origine; avec une table alphabetique des ouvrages et des auteurs 1967 [1760]. London [Paris: J. Baptiste Bauche].
Beaussant, Philippe 1983. Rameau de A à Z. Fayard/Imda.
––– 1996. Les plaisirs de Versailles. Théâtre et musique. Fayard.