Frankoflaamilaisen musiikin neljäs ja viides säveltäjäsukupolvi
Tyyliltään ranskalais-flaamilaisia säveltäjiä oli kymmeniä, joskin riippumatta syntymäpaikasta heihin lukeutuu myös muualta tulleita (Espanja) ja mantereen keski- ja pohjoiseurooppalaisen ydinalueen ulkopuolella, Italiassa ja Espanjassa sekä Böömissä vaikuttaneita säveltäjiä. Myös kosmopolitanismi oli mahdollista, jolloin synty- tai työskentelypaikasta riippuen säveltäjä saattoi käyttää musiikissaan useita eri lajeja ja kieliä (ennen muuta Lasso).
Seuraavassa ja myöhemmässäkin katsauksessa ranskalais-flaamilaisten säveltäjien neljänteen sukupolveen kuuluvat eräät 1400-luvun lopun ja 1500-luvun vaihteen säveltäjät:
• Andreas de Silva (n. 1475/80–n. 1530)
• Philippe Verdelot (n. 1470/80–n. 1552)
• Jean Richafort (1480–n. 1547)
• Pierre Moulu (n. 1480/90–n. 1550)
• Thomas Crecquillon (n. 1480/1500–1557)
• Clement Janequin (1485–1558)
• Adrian Willaert (n. 1490–1562)
• Nicolas Gombert (n. 1495–n. 1560)
• Clemens non Papa (n. 1510/15–1555/56)
• Cypriano de Rore (1515/16–1565)
• Pierre de Manchicourt (n. 1510–1564).
Viidennen sukupolven edustajia ovat puolestaan jo tuntuvasti 1500-luvulla ja sen loppupuolella eläneet säveltäjät:
• Philippus de Monte (1521–1603)
• Jacobus de Kerle (1531/32–1591)
• Orlando Lassus (1532–1594)
• Giaches de Wert (1536–1596)
• François Regnard (n. 1540–1590 jälk.)
• Jacob Regnart (1540/45–1599)
• Philippe Rogier (n. 1561–1596).
Elzear (Genet) Carpentras
Ranskalaissäveltäjä syntyi Carpentrasissa (n. 1475) ja kuoli Avignonissa (1548). Hän sai 1505 nimityksen Avignoniin kuorolaiseksi ja toimi Ranskan hovissa, paavin kapellissa (1508–), paavin kapellin johtajana (1514– 21 ja 1524–26), palasi sairauden tähden lopullisesti 1526 Avignoniin, jossa hän oli kuolemaansa saakka diakonin virassa.
Carpentras painatti Avignonissa omalla kustannuksellaan neljä nidettä messuja, lamentaatioita, hymnejä ja Magnificateja (1532–39), joita hän omisti paaville, sillä hänen selkeän ankara musiikkinsa miellytti paavia ja pysyi myös paavin kuoron ohjelmistossa pitkään. Musiikki on tyypillistä post-josquinista tyyliä, jossa jatkuvan imitaation ohella esiintyy selkeitä pysäyttäviä kadensseja sekä vuorottelua soinnullisen ja kontrapunktisen kirjoitustavan kesken.
Andreas de Silva
Silva (s. n. 1475/80, fl. n. 1510–30) oli ehkä espanjalaista alkuperää. Hän toimi laulajana paavin kuorossa (1519–) ja Mantovan hovissa (1522–). Silva sävelsi varhaisia madrigaaleja, 6 messua ja 30 motettia, joita Arcadelt ja Palestrina käyttivät messujensa perustana. Motetti Omnis pulchritudo Domini (“Herran kaikki kauneus”) on modernin seikkailukas 5-ääninen teos.
Jean Richafort
Richafort syntyi Hainaultissa (n. 1480) ja kuoli Brüggessä (n. 1547), joten hän oli frankoflaamilainen säveltäjä. Hän opiskeli Ronsardin mukaan Josquinin johdolla: motetti Misereatur mei (“Armahtakoon minua”) perustuu Josquinin Miserere mei -motettiin. Richafort toimi (1507–09) kapellimestarina Malines’ssa, Ranskan kuninkaiden palveluksessa (1510-luvulta lähtien) sekä Maria Unkarilaisen palveluksessa Brysselissä (1531–) ja vielä Brüggessä kapellimestarina (1542–47).
Richafort sävelsi messuja, requiemin, motetteja ja chansoneita, jotka levisivät laajalti. Tärkeä renessnassiteoreetikko Glareanus sisällytti motetin Christus resurgens (“Ylösnouseva Kristus”) mooditeoreettiseen teokseensa Dodecachordon. Neliääninen Quem dicunt homines (“Kenen sanovat ihmiset”) oli aikansa populaareimpia motetteja, johon kirjoittivat parodiamessun mm. Divitis, Mouton, Lupus, Morales, Ruffo ja Palestrina. Le Roy & Ballard julkaisivat (1556) kokoelman pelkästään Richafortin motetteja, yhteensä 19 teosta. Loput tuotannosta on käsikirjoituksina ja painettuina noin 70 antologiassa (1519–83).
Motetti Quem dicunt homines
Motetin alun teksti on Matteuksen evankeliumista (16:13, 16):
Quem dicunt homines esse Filium hominis?/Kenen sanovat ihmiset olevan ihmisen Pojan?
Respondens Petrus dixit: Tu es Christus, filius Dei vivi./Vastaten Pietari sanoi: Sinä olet Kristus, elävän Jumalan poika.
Teoksen alku perustuu ensisäkeellä läpikäyvään ja tarkkaan imitaatioon g–g–c–c, ja tenorin kaarros läpi sävellyksen sekä molempien puoliskojen (Prima pars, Secunda pars) päätökset määrittelevät moodiksi autenttisen C-joonisen eli XI moodin Glareanuksen mukaan (ks. http://muhi.siba.fi/xwiki/bin/view/Muhi/View?id=ren_humanismi3&q=Glareanus&type=basic&tab=0). Molempien puoliskojen päätännöt ovat vielä lineaarisia eli tenoriääni laskee finalikseen samalla kun sen vastaääni superius nousee finaliksen oktaaviin (ks. prima parsin päätäntö, t. 80–81); g–c-hyppyä ei löydy vielä bassosta. Toisen säkeen alussa (“Respondens Petrus”) imitaatio on jo vaihtunut vapaaseen kudokseen, jossa kaikilla äänillä on oma kaarroksensa.
Toisen puoliskon alussa miltei samanlainen menettely toistuu:
Petre, diligis me? Qui respondit:/Pietari, rakastatko minua? Hän vastasi:
Tu scis, Domine, quia amo te,/Sinä tiedät, Herra, kuinka rakastan sinua.
Ensimmäisellä säkellä on jälleen tarkat imitaatiot g–c–g–c, ja Jeesuksen hellyys Pietaria kohden näkyy ja kuuluu yllättävästi puhkeavissa melismoissa. Jälleen toisessa säkeessä äänten suhteet ovat vapaammat, vaikkakin alkavat samantapaisesti.
Pierre Moulu
Moulu syntyi noin 1480/90, oli kotoisin Meaux’n diokeesista eli hiippakunnasta ja kuoli vuoden 1550 paikkeilla; hänen elämänsä yksityiskohdat jäävät historian hämärään monen muun renessanssisäveltäjän tavoin. Moulu oli ehkä Josquinin oppilas, myös motetin Mater floreat (ks. alla) perusteella.
Hän sävelsi useita messuja, motetteja ja chansoneja eri kokoelmissa (1521–60). Motetista Sicut malus (“Niinkuin sairas”) löytyy useita klaveerisovituksia. Missa “Alma redemptoris mater” (“Vapahtajan lempeä äiti” -messu) tai Missaduarum facierum (Kahdella tapaa tehtävissä oleva messu) on siitä mielenkiintoinen, että pitkät tauot voidaan jättää esittämättä tai sitten esittää.
Motetti Mater floreat
Motetti Mater floreat (“Äiti kukoistakoon”, 1517?) sisältää jännittävän muusiikkotaulukon, jossa ylistetään ensin säveltäjiä Dufay, Regis, Baziron, Agricola, Obrecht, Compère, Eloy, Ghizeghem, La Rue ja prima parsin lopuksi toivotetaan: “saakoon vertaamaton Josquin palkinnon”. Prima parsin päättää jo “edistyksellinen” piirre: vaikka superius ja tenor muodostavat yhä lineearisen vastaliikepäätännön eli clausulan 6–8 (sekstistä valmistavan pidätyksen 7–6 kautta oktaaviin), basso hyppää päätöshetkellä kvintin alaspäin c–F, jolloin voidaan puhua jo “kadenssista” (ital. cadere = pudota, kaatua, langeta, hypätä). Käytäntö vakiintui 1500-luvun alkupuolella ja merkitsi ensiaskelta kohden sointukadenssia “V–I”, vaikka asian määrittely tapahtuikin vasta myöhemmin.
Seconda parsissa luetellaan säveltäjät Longueval, Lourdault, Prioris, Févinin veljekset, Hilaire, Divitis, Brumel, Isaac, Ninot le Petit, Forestier, Bruhier ja Mouton. Musiikki sisältää cantus firmus -tekniikkaa, kaanoneja, parafraseerausta (aiemman mukailua), imitaatiota ja syllabista tyyliä. Vaikka secunda pars alkaa läpi-imitaatiolla, polyfoninen musiikki ei tarkoita sitä, että imitaatio-kontrapunkti olisi kaikkialla vallitseva kudosperiaate: vapaa imitaatio, täysin itsenäiset eli jäljittelyä noudattamattomat äänet sekä homofoninen tekstuuri voivat vuorotella tekstin muuttuvien sisältöjen ilmaisemiseksi. Molemmat parsit alkavat kyllä tismallisella jäljittelyllä, mutta esimerkiksi toisen osan keskellä musiikki yhtäkkiä taukoaa ja vaihtuu kolmijakoiseen, soinnulliseen etenemiseen säveltäjien Brumel, Isaac, Ninot le Petit, Forestier ja Bruhier maininnan ajaksi, kunnes kaksijakoisuus palaa Moutonin yhteydessä ja kestää teoksen päätökseen saakka V moodissa eli autenttisessa lyydisessä moodissa; huomata tosin pitää, että renessanssissa lyydisessä moodissa käytetään aina h-sävelen alennusta b-säveleksi tritonuksen välttämiseksi. Musiikin painotusten perusteella suurimman arvostuksen saavat osakseen Dufay, Josquin, Longueval, Brumel ja Mouton.
Philippe Verdelot
Verdelot syntyi Pohjois-Ranskassa noin 1470/80 ja kuoli Firenzessä ennen 1552. Hän toimi Venetsiassa, Bolognassa, Roomassa ja Firenzessä. Verdelot oli eräs säveltäjä, joka Josquinin ja Clemens non Papan välissä “palautti musiikin sen todelliseen täydellisyyteen”. Monien myöhempien säveltäjien (Arcadelt, Morales, Gombert, Palestrina, Lasso) arvostus on selvä, sillä he käyttivät Verdelot’n motetteja parodiamessujensa lähtökohtina. Häneltä on säilynyt kaksi messua ja 58 motettia. Noin 1510–20 valmistuneet teokset muistuttavat Moutonia melodisen tyylinsä pehmeyden, melismojen paljouden sekä lyhyiden fraasien ansiosta.
Motetti Si bona suscepimus
Motetti Si bona suscepimus (“Jos olemme saaneet hyvää”, julk. 1526) on vaikuttava viisiääninen motetti Jobin kirjan tekstiin (suom. Raamattu Job 3:10, Job 1:21; Vulgata: Job 2:10, 1:21):
Si bona suscepimus de manu Domini,/Jos hyvää olemme saaneet kädestä Herran,
mala autem quare non sustineamus?/pahaa myös miksemme kestäisi?
Dominus dedit, Dominus abstulit;/Herra antoi, Herra otti;
sicut Domino placuit, ita factum est:/niin kuin Herraa on miellyttänyt, niin olkoon:
sit nomen Domini benedictum./olkoon nimi Herran siunattu.
Nudus egressus sum de utero matris mei,/Alastomana olen tullut äitini kohdusta,
et nudus revertar illuc./ja alastoma tulen palaamaan sinne.
Dominus dedit, Dominus abstulit;/Herra antoi, Herra otti;
sicut Domino placuit, ita factum est:/niin kuin Herraa on miellyttänyt, niin olkoon:
sit nomen Domini benedictum./olkoon nimi Herran siunattu.
Motetti on hyvä osoitus renessanssipolyfonian joustavuudesta: jäljittely on ainoastaan avaussäkeessä tarkkaa, ja kaikki äänet tulevat sisään saman aiheen priimi/oktaavi- tai kvinttijäljittelyillä. Jo toisessa säkeessä “de manu Domini” (Herran kädestä) jäljittelyyn osallistuvat vai kolme ylintä ääntä eivätkä silloinkaan tismalleen samalla tavoin, kun taas quintus jättää alun terssihypyn pois ja bassus tekee oman fraasinsa. Säkeessä “mala autem” (pahaa myös) imitaatio on taas lähes täsmällinen. Altto-äänessä fraasin jatkossa “quare non sustineamus” (miksemme kestäisi) ilmaantuu es-sävel koettelemuksen merkkinä. Motetti noudattaa IV moodin, hypofryygisen kvinttitranspositiota, vaikkakin vaihtaa välillä I moodiin, autenttiseen dooriseen.
Kypsät motetit (n. 1530–) kommentoivat ajan poliittisia tapahtumia ja ovat siten “osallistuvaa musiikkia”; niissä melismaattisuus ja imitaatiot ovat vähentyneet, tilalle on tullut tasaisempi, joskus tanssillisempi liike, ja musiikin ja tekstin liitto on aiempaa syvempi. Incipit oratio Jheremie … Recordare (“Muista, Herra, mitä meille on tapahtunut; katso ja näe meidän häväistyksemme”; Valitusvirret 5: 1–4) on lamentaatio, jossa Verdelot suree Kaarle V:n aiheuttamaa Rooman tuhoa (Sacco di Roma) alkuvuodesta 1527.
Motetti Deus in nomine tuo salvum me fac (“Jumala, pelasta minut nimesi voimalla”; Ps. 54, 3) liittyy tilanteeseen, jossa Kaarle V:n joukot lähestyivät Firenzeä 1529. Verdelot korostaa motetissa monin tavoin tekstin eri säkeitä: harventamalla cantus firmusta (“Kohdatkoon paha minun vihamiehiäni”), käyttämällä lyhyitä motiiveja (“Sillä muukalaiset nousevat minua vastaan”, mikä viittaa saksalaisiin), siirtymällä kolmijakoisuuteen (“Sillä hän pelastaa minut kaikesta hädästä”).
Motetti Recordare Domine (“Muista Herra”) on alaotsakkeeltaan Contra pestem (“Ruttoa vastaan”), jossa Verdelot käsittelee ruton aiheuttamaa hävitystä ja paniikkia Firenzessä kesällä 1527. In te Domine speravi (“Herra, sinuun minä turvaan. Älä salli minun ikinä häpeään tulla”; Ps. 31) on Savonarola-mystiikkaan liittyvä psalmimotetti, joka perustuu Savonarolan viimeiseen psalmimietiskelyyn ennen kuolemantuomion täytäntöönpanoa.
Clément Janequin
Janequin syntyi noin 1485 ja kuoli 1558 Pariisissa ja toimi vähän aikaa (1534–37) Angersin katedraalissa (Maine-et-Loire) muusikkona. Hän oli etupäässä chanson-säveltäjä ja sellaisena suosituin eikä säveltänyt motetteja tai messuja kuin poikkeustapauksissa: latinankielistä musiikkia on säilynyt vain kaksi messua ja yksi motetti.Tosin hän sovitti viimeisinä vuosinaan Geneven psalttaria ja sävelsi myös chanson spirituellejä (hengellisiä lauluja). Janequin eli 1550-luvulla Pariisin kirjallisissa piireissä, jolloin syntyi Messe “L’Aveuglé Dieu” (“Sokaistu Jumala”; 1554) omaan chansoniin.
La Guerre -chanson ja Sotamessu
Hänen tunnetuin teoksensa on ranskalaisarmeijan voittoa Marignanon-taistelussa (1515) kuvaava chanson La Guerre (“Sota”; 1515), josta hän laati parodiatekniikalla messun Messe “La Bataille” (ennen 1532) siten, että chanson on lähes sellaisenaan sijoitettu uudelleen tekstitettynä messun osiin.
Nicolas Gombert
Gombert syntyi etelä-Flanderissa (Lille) noin 1500 ja kuoli Tournaissa 1557. Hän oli mahdollisesti Josquinin oppilas Condéssa, sillä hän sävelsi Josquinin kuoleman johdosta déplorationin, kuusiäänisen motetin Musae Jovis (Zeuksen muusat), joka on suurenmoinen surun ilmaus ja joka lainaa cantus firmuksekseen Josquinin, “muusikoiden ruhtinaan” (Musicorum Princeps), suosiman melodian Circumdederunt me gemitus mortis (“Minua ympäröivät kuoleman valitukset”). Gombert on johtavia hahmoja Josquinin ja Palestrinan välissä. Hän toimi Kaarle V:n kapellissa (1526–) poikakuoron opettajana (1529) sekä matkusti kapellin mukana Espanjassa, Italiassa, Itävallassa ja Saksassa. Gombert sävelsi Filip II:n syntymän (1527) johdosta motetin Dicite in magni (“Kuulutettakoon suuresti”). Hän vahingoitti erästä poikaa keisarin palveluksessa (harrasti pedestriaa niin kuin moni muukin katolisessa kuoro- ja luostarikulttuurissa toimiva) ja joutui 1539 karkotukseen kaleereille. Kun Gombert sävelsi “joutsenlauluja”, keisari heltyi ja antoi tälle Tournain kaniikin paikan (1547), jossa hän pysyi loppuiän. Gombertin kaleereilta ehkä vapauttanut hieno kahdeksan magnificatin kokoelma – yksi joka moodissa – on säilynyt vuoden 1552 käsikirjoituksena. Ne ovat motettisyklejä, joissa yleensä äänten lukumäärä kasvaa loppuun tultaessa ja parhaimmillaan “Sicut erat” -säe (“Niin kuin on ollut”) on kirjoitettu jopa kahdeksanääniseksi.
Gombert sävelsi teoksia hovin eri tilanteisiin (syntymät, kruunajaiset jne.), ja tuotannosta on säilynyt 11 messua, 8 magnificatia, yli 160 motettia sekä 80 chansonia. Gombertin musiikkia painettiin kaikkialla, sitä ihailtiin ja sen pohjalta kirjoitettiin parodiamessuja (mm. Festa, Porta, Morales, Clemens non Papa). Lasso parodioi häntä kolmessa messussaan, ja vielä Monteverdi otti Gombertin motetin In illo tempore (“Tuona aikana”) messunsa pohjaksi.
Läpi-imitaatio ja Media vita
Gombertia pidetään läpi-imitoivan tyylin käyttöön ottajana:
“Meidän aikanamme on uudistajia, joiden joukossa on Nicolas Gombert, Josquinin – siunattu olkoon hänen muistonsa – oppilas, joka näyttää kaikille muusikoille tien, ja enemmänkin, tarkan tien tavoiteltuun jäljittelykäytäntöön ja hienostuneisuuteen; ja hän säveltää musiikkia joka eroaa täysin aiemmasta. Sillä hän välttää taukoja, ja hänen sävellyksensä ovat tulvillaan täyteläisiä sointuja ja jäljittelyitä.” (Hermann Finck; 1556)
Motettijulkaisussa (Venetsia, 1539) on viisiääninen Haec dies sekä kuusiääninen motetti Media vita:
Media vita in morte sumus/Elämän keskellä kuolemassa olemme
Quem quaerimus adjutorem nisi te, Domine?/ketä etsisimme avuksi paitsi sinua Herra?
Qui pro peccatis nostris juste irasceris/joka meidän syntiemme tähden olet syystäkin vihastunut
Sancte Deus, Sancte fortis,/Pyhä Jumala, Pyhä voima,
Sancte et misericors Salvator,/Pyhä ja armahtava Pelastajamme
Amaræ morti ne tradas nos./katkeralle kuolemalle älä luovuta meitä.
Motetti koostuu 12:sta imitaatiotaitteesta, joten samassa tekstisäkeessä voi olla parikin imitaatiomotiivia. Jokaisessa imitaatiotaitteessa parin poikkeuksin jokainen ääni esittää imitaatiomotiivin vähintään kerran, usein pari kolmekin kertaa, jolloin siitä voi olla erilaisia rytmisiä toteutuksia. Kaikissa imitaatiotaitteissa ei ole uutta motiivia, sillä motetin materiaali muodostuu kahdesta motiiviperheestä ja niiden sisäisestä kehityksestä jatkuvien pienten muunnosten kautta. Esimerkistä huomaa, että molemmat uudet imitaatiot noudattavat jokseenkin tarkasti saman motiivin jäljittelyä kaikissa äänissä; imitaatio perustuu alussa alakvinttisuhteeseen I moodissa.
Gombertin moteteista leijonanosa on Maria-aiheisia, joista suurenmoisin on 12-ääninen Regina coeli (Taivaan kuningatar; n. 1530): se on pääosin tummasävyinen teos, jonka alku perustuu f- ja c-sävelillä upeasti humiseviin homofonisiin sointikenttiin (ao. nuotti on transponoitu kokoaskeleella ylöspäin).
Thomas Crecquillon
Crecquillon syntyi noin 1505–10 ja kuoli noin 1557. Hän on Josquinin jälkeisen ajan johtavia säveltäjiä, joka kirjoitti chansonien lisäksi yli 100 motettia, 12 messua ja kaksi lamentaatiota. Hän oli keisari Kaarle V:n arvostettu hovisäveltäjä monien tavoittelemalla paikalla; 1540 Morales ja Crecquillon olivat kilpailijoita virkaan, mutta kuuluisa Morales hävisi.
Andreas Christi famulus (“Kristuksen palvelija Andreas”) on 8-ääninen vaikuttava motetti, aikansa parhaimpiin kuuluva sävellys. Se sävelletty 1546 Kultaisen taljan tilaisuuteen, jossa paikalla olivat ajan kuninkaat (Frans I, Henrik VIII, Kaarle V). Tilanteen juhlistamiseksi Crecquillon antaa lopussa toiselle tenorille oman musiikkiosuuden ja tekstin “Sanctus Andreas gaudet in coelis” (“Pyhä Andreas iloitsee taivaassa”), sillä Andreas oli ritarikunnan suojelupyhimys. Pater peccavi (“Isä olen tehnyt syntiä”) on sekin 8-ääninen motetti ja tuhlaajapoika-aiheinen sävellys. Crecquillon käyttää musiikissaan läpikäyvää imitaatiota.
Motetti Pater peccavi
Pater peccavi in coelum et coram te.
Iam non sum dignus vocari filius tuus,
fac me sicut unum ex mercenariis tuis
Quanti mercenarii in domo Patris mei abundant panibus,
ego autem hic fame pereo,
Surgam, et ibo ad Patrem meum et dicam ei:
fac me sicut unum ex mercenariis tuis.
Isä, olen tehnyt syntiä taivasta kohtaan ja sinun edessäsi.
Enkä enää ansaitse, että minua sinua pojaksesi kutsutaan,
tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.
Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on yltäkyllin leipää,
mutta mina kuolen täällä nälkään.
Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle:
tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.
(Luukas 15:17–19)
Benedictus Appenzeller
Appenzeller (n. 1480/88–1558 jälk.) oli flaamilainen säveltäjä, joka toimi (1517–) Brüggessä laulaja ja kuoronjohtaja, (1536–) Brysselissä Maria Unkarilaisen kuoron laulajana sekä poikakuoron johtajana ja kapellimestarina s-Hertogenbosch’ssa. Hän oli ehkä Josquinin oppilas, sillä sävelsi tämän kuoleman jälkeen hienon motetin Musae Jovis (Jupiterin muusat). Appenzeller julkaisi chanson-kokoelman 1542, ja maallisen musiikin lisäksi häneltä on säilynyt 31 motettia, 12 Magnificatia ja seitsemän messua.
Jacques Arcadelt
Arcadelt (n. 1505–k. Pariisissa n. 1568I oli ehkä ranskalainen säveltäjä, joka vietti ison osan elämäänsä Italiassa. Hän toimia Rooman Giulia-kappelin laulaja ja poikien johtaja (1539–51), kunnes päätyi 1550-luvun alussa Pariisiin. Arcadelt sävelsi pääosin maallista musiikkia, mutta tuotanto sisältää lisäksi kolme messua, 24 motettia, yhden magnificatin, kolme lamentaatiota ja kuusi psalmia.
Ehkäpä maallisen musiikin, jossa soinnullisuus oli enemmän etualalla kuin kontrapunkti, säveltämisen ansiosta Arcadeltin kirkkomusiikistakin löytää varsin homofonisia teoksia. Eräs niistä ja 1800-luvulla suosion saavuttanut neliääninen Ave Maria on käytännössä jo “modeenia” sointukudosta jopa harmonisine funkrioineen, minkä vuoksi Franz Liszt teki siitä urkusovituksen Ave Maria von Arcadelt (1863). Lopun päättävät B- ja F-duurisoinnut ovat suorastaan antaneet nimen tonaalisen aikakauden plagaalille IV–I-kadenssille: “Amen-lopuke”.
Ave Maria, gratia plena, Dominus tecum;
benedicta tu in mulieribus,
et benedictus fructus ventris tui, Jesus.
Sancta Maria, Mater Dei,
ora pro nobis peccatoribus,
nunc et in hora mortis nostrae. Amen.
Ollos tervehditty Maria, armoa täynnä, Herra kanssasi;
siunattu olet naisten joukossa,
ja siunattu on kohtusi hedelmä, Jeesus.
Pyhä Maria, Jumalan äiti,
Rukoile meidän syntisten puolesta,
nyt ja kuolemamme hetkellä. Aamen
(Luukas 1:28 ja lisiä)
Jacobus Clemens non Papa
Clemens non Papa (1510/15–n. 1555/56) vietti suurimman osan aikaansa hollanninkielisessä Belgiassa: Bruggessa, Antwerpenissä, Ypres’ssä, mutta myös Leydenissa ja ‘s-Hertogenbosch’ssa. Hän otti nimen non Papa (ei paavi) 1545, kun aloitti yhteistyön Antwerpenissä Susaton kanssa; nimi oli pilan päiten käytössä sillä paavi Klemens VII kuoli jo 1534. Clemens oli tuottelias säveltäjä, jolta on lähtöisin 15 messua ja 233 motettia. Hän sävelsi myös hollantilaisprotestanttien psalttarin: 159 souterliedekens (flaaminkielisten psalmitekstien sovittamista kansanlauluihin kolmiäänisesti) sekä 90 chansonia.
Clemens oli töissä Kaarle V:n kenraalin ja itse keisarin palkkalistoilla (1544–49): tuolloin valmistui motetti Carole, magnus eras (“Kaarle olit suuri”; 1540–57) Kaarle V:n ja tämän pojan Filip II:n kunniaksi. Hän jäi säveltäjänä melko konservatiiviseksi, vain lähes imitaatio-kontrapunktiin nojaavaksi hahmoksi, sillä ei käynyt Italiassa. Vox in Rama (“Ääni Raamassa”) on hieno neliääninen motetti ja 7-äänisessa motetissa Ego flos campi (“Olen ketojen kukka”; 1550) imitaatio- sekä homofonia-jaksot vuorottelevat joustavasti heleäsointisessa ja diskanttivoittoisessa kudoksessa.
Motetti Ego flos campi
Ego flos campi et lilium convallium.
Sicut lilium inter spinas
sic amica mea inter filias.
fons hortorum puteus aquarum viventium
quae fluunt impetu de Libano.
Olen ketojen kukka ja laaaksojen lilja.
Kuin lilja ohdakkeen keskellä
on minun armaani neitojen keskellä.
Puutarhan lähde, kaivo elävän veden,
johon virta juoksee vauhdilla Libanonista.
(Vulgata, Laulujen laulu: 2:1–2, 4:15)
