Musiikin magiikka
Vanhalla ajalla musiikilla katsottiin olevan maagisia voimia: Vanhan testamentin kertomukset Jerikon muurien sortumisesta ja Daavidin harpunsoiton Saulia parantavasta vaikutuksesta ovat yleisesti tunnettuja. Kreikassa korostettiin musiikin eettis-kasvatuksellista, poliittis-yhteiskunnallista, jopa lääketieteellistä merkitystä. Syntyi eetosoppi (ethos = tapa, luonne), oppi musiikin vaikutuksesta sielun liikkeisiin.
Damonin (500-luku eaa.) mukaan musiikilla on suora vaikutus ihmisen sieluun: tietynlainen musiikki kasvattaa hyveitä, tietynlainen turmelee nuoren mielen. Hyvän ihmisen kasvatuksen kaksi pääelementtiä olivat liikunta ruumiille ja musiikki mielelle. Oikeanlaisen musiikkikasvatuksen ajateltiin muovaavan hyviä kansalaisia.
Musiikin valtiollinen kontrolli oli Damonin mielestä välttämätöntä, sillä ”musiikkityylin mullistaminen horjuttaa aina valtiollisen järjestyksen perusteita” (Platon: Valtio IV, 424c). Tietomme Damonin käsityksistä perustuvat hänen oppilaansa Platonin kirjoituksiin.
Sävelten ja maailmankaikkeuden harmonia
Kreikkalaisten musiikillinen etiikka oli sidoksissa myös sävelten absoluuttisiin korkeuksiin. Eettisesti tärkein sävel oli e, joka liitettiin mielellään sotaiseen Mars-planeettaan. Platonilta löytyy kuvaus tuolloin ajatellusta maailmankaikkeudesta kahdeksine kehineen ja sfäärien harmonioineen:
Kullakin kehällä istui seireeni, joka kiersi sen mukana laulaen yhtä ja samaa säveltä ja näistä kaikista kahdeksasta sävelestä syntyi yhtenäinen harmonia. (Valtio X, 617b).
Antiikin kirjoittajat kiistelivät keskenään sävelten ja eri planeettojen sekä niitä hallitsevien. jumaluuksien yhteenliittymisestä. Eräs suosittu, Theon Smyrnalaisen (fl. n. 115-140) välittämä järjestelmä, oli seuraavanlainen:
-
Tähtien sfääri d1
- Kronoksen sfääri cis1
- Zeuksen sfääri c1
- Areksen sfääri h
- Auringon sfääri a
- Afroditen sfääri gis
- Hermeksen sfääri g
- Kuun sfääri fis
- Maan sfääri e
Platonin ihannevaltio
Ei liikaa eikä liian monimutkaista
Platon (n. 427-348 eaa.) esittää teoksessaan Valtio (n. 380 eaa.), että liian paljon musiikkia tekee naiselliseksi ja neuroottiseksi, liian paljon liikuntaa sivistymättömäksi, väkivaltaiseksi ja tietämättömäksi.
Ihannevaltiosta piti karkottaa nuottien paljous, monimutkaiset asteikot, yhteensopimattomien muotojen ja rytmien sekoitukset, erilaisten soittimien yhteiskokoonpanot, ”monikieliset ihmeellisesti viritetyt soittimet”, myös aulóksen tekijät ja soittajat. Ilmeikkään pehmeät melodiat eivät hänen mielestään sopineet valtion virkailijoiden kasvatukseen, sillä vain dooriset ja fryygiset asteikot olivat sallittuja.
Miksolyydinen ja korkealle viritetty lyydinen sekä muut samantapaiset sävellajit ovat luonteeltaan valittavia … eräitä joonisia ja lyydisiä sävellajeja sanotaan ’löyhiksi’ ja [ne] ovat velttoja ja sopivia juomaseuroihin … nämä on siis hylättävä – Ne eivät käy edes naisille, säädyllisille nimittäin, saati sitten miehille. … Jäljellä ovat vielä doorinen ja fryyginen… [doorinen] voi oikealla tavalla jäljitellä urhean miehen ääniä ja äänenpainoja taistelun tuoksinassa, myös vastoinkäymisen hetkellä … toinen sävellaji sopii hänelle silloin kun hän on rauhan toimessa … nämä kaksi jäljittelevät parhaiten maltillisten ja urheiden miesten ääniä vastoinkäymisen ja menestyksen aikana … Emme siis tule elättämään kulmaharppujen (trigona), lyydiläisharppujen (pektides) ja kaikenlaisten monikielisten ja useita sävellajeja käsittävien soittimien rakentajia. … Jäljelle jäävät siis lyyra ja kithára … Maalla voi paimenilla olla jonkinlainen ruokohuilu. (Valtio III, 398e-399d)
Musiikillinen totalitarismi
Musiikin vakiintuneita perusteita ei saanut Platonin mukaan muuttaa, sillä se johtaa helposti myös tapojen vapauteen ja anarkiaan yhteiskunnassa: ”Anna minun tehdä kansalle laulut niin en välitä siitä kuka säätää lait”.
Musiikkihan oli jaettu eri lajeihin ja muotoihin … eikä toista laulutyyppiä saanut käyttää toisen sijasta. … Mutta aikaa myöten nousi musiikkia loukkaavan laittomuuden johtajiksi runoilijoita, jotka … heittäytyivät hurmioituneina nautinnon valtaan, sekoittivat valituslauluja hymneihin ja ylistyslauluja dityrambeihin, jäljittelivät lyyralla huilusävelmiä ja sotkivat kaiken sekaisin. … he synnyttivät yleisössä piittaamattomuutta musiikin lajeista ja rohkaisivat sitä pitämään itseään pätevänä arvostelijana. … kuulijat kuvittelivat tietävänsä kaiken ja jättivät lait omaan arvoonsa, ja seurauksena oli yleinen vapaus. … viimeinen vaihe on se, että lakataan kunnioittamasta valoja, sitoumuksia ja jumaliakin (Lait III, 700a-701b).
Platonin mielestä oli valvottava, ettei ”musiikin alalla ryhdytä mihinkään määräysten vastaisiin uudistuksiin” (Valtio IV, 424b). Hänen mukaansa piti valita vähintäänkin 50 vuotta täyttäneitä miehiä, jotka valitsevat sopivat laulut, sillä sävelmät ja sanat on ”määrättävä ja pyhitettävä kuhunkin juhlaan sopiviksi, jotta ne hyödyttäisivät valtiota tuottamalla onnekasta mielihyvää” (Lait VII, 802b-c, 813a). Kromaattinen, moduloiva musiikki, jossa asetetaan ”korvat järjen edelle” sekä ”viritystappeja rääkkäävät muusikot” olivat uhka järjestelmälle (Valtio VII, 531a-b), joten Platon esittelee totalitaarisen yhteiskunnan ensimmäisen mallin, jossa musiikin edistys ja avantgarde on kielletty.
Aristoteles
Aristoteles (384-322 eaa.) ei ollut yhtä ankara kuin Platon, vaan hänen mukaansa (Politiikka, n. 350 eaa.) musiikki on sallittua
- kasvatuksen lisäksi myös
- viihdytykseksi ja älylliseksi nautinnoksi, vaikkakin nuorten kasvatusta tuli säädellä lailla
- lisäksi hän tunnisti musiikin terapeuttis-puhdistavan funktion
Hän yhdisti musiikin uneen ja viiniin. Aristoteleen mukaan musiikki jäljittelee / esittää (kreikk. mimesis = jäljittely; lat. = imitatio) välittömästi tunteita / intohimoja tai mielen tiloja: herkkyyttä, vihaa, rohkeutta, itsehillintää ja niiden vastakohtia ja muita ominaisuuksia. Musiikin kuuntelussa sitä vastaava tunne valtaa mielen, mitä seuraa katharsis (= puhdistuminen). Jos kuuntelee pitkään musiikkia, joka herättää alhaisia tunteita, ihmisen persoona muotoutuu samanlaiseksi. Hän loi ns. aristoteelisen vapaan miehen ihanteen, johon kuuluu musiikin kohtuullinen muttei ylenpalttinen harrastus:
Onko osattava itse esittää musiikkia, vai eikö toisten kuuntelu, siitä oikein nauttiminen ja arvostelukyky riitä, kuten on asianlaita Spartassa? Vaikka he eivät itse opettele soittamaan, he väittävät kykenevänsä arvioimaan oikein laulujen hyvyyden ja huonouden. … ajattelemme musiikin soveltuvan vapaasyntyisten iloksi ja ajanvietteeksi. … Kutsumme musiikin esittäjiä rahvaanomaisiksi emmekä pidä esiintymistä miehelle sopivana, paitsi ehkä humalassa tai pilanpäiten. (Aristoteles, Politiikka VIII, 5, 1339a20-1339b11)
Musiikkikasvatuksen idea
Musiikki estää ajattelun…
Musiikkikasvatuksesta ja -kilpailuista Aristoteleella on mielenkiintoisia ajatuksia:
Lapsille täytyy myös antaa jotakin ajanvietettä. Arkhytaan helistin näyttää olevan siksi hyvä keksintö. Sen voi antaa lapsille, niin että nämä leikkisivät sillä eivätkä särkisi kodin kalustoa. … Kasvatukseen ei tule ottaa huilua [= aulósta] eikä muita ammattitaitoa vaativia soittimia … vaan sellaisia, jotka tekevät oppilaista arvostelukykyisiä niin musiikissa kuin muissakin asioissa … huilu ei ole luonnetta kasvattava vaan pikemminkin sitä kiihottava soitin … Lisäksi se estää puhumisen. … huilunsoiton opetus ei edistä lainkaan ajattelua. … Soittimen käytön ja musiikin esittämisen ammattiin suuntautuva opetus ei siis ole hyvä asia. Ammattiin suuntautuva tarkoittaa sellaista, jonka päämääränä ovat kilpailut. Niissä esiintyvä ei soita hyveensä kehittämiseksi, vaan kuulijoiden nautinnon – jopa rahvaanomaisen nautinnon – vuoksi. (Aristoteles, Politiikka VIII, 6, 1340b20-1341b11)
…mutta tasapainottaa tunne-elämän
Tragedian aiheuttamalla katharsiksella oli sekä psyykkinen että fysiologinen vaikutus:
Säälin, pelon ja innostuksen kaltaiset tunnetilat vaikuttavat voimakkaasti joidenkin sieluun, mutta niitä ilmenee kaikilla muillakin … Esitettäessä pyhiä melodioita ja käytettäessä sielua kiihottavia sävellajeja voimme havaita heidän olevan sellaisessa tilassa, kuin he olisivat saaneet lääkettä ja puhdistautuneet. (Aristoteles, Politiikka VIII, 7, 1342a5-11)
Hippokrateen mukaan sielullinen tasapaino riippuu ruumiin neljän nesteen tasapainosta (veri = sangviinikko, lima = flegmaatikko, musta sappi = melankolikko, keltainen sappi = koleerikko). Jonkin ainesosan määrän liiallinen kohoaminen saatiin Aristoteleen mukaan purkautumaan musiikin tuottamalla tunnereaktiolla, jolloin ruumis neutraloitui.
Vanhan ajan anti keskiajalle
Sekä Platon että Aristoteles vastustivat tiettyjä pyrkimyksiä omassa ajassaan: yletöntä kromatiikkaa, orgiastisia rytmejä, soitinmusiikin riippumattomuutta ja solistien nousua. Heidän ajatteluunsa ei pidä suhtautua liian yliolkaisesti: Myös kristillisen kirkon alkuvaiheista lähtien ja nykyaikaan saakka musiikkia on pyritty säätelemään kirkon piireissä – ja yhtä lailla diktatuureissa.
Kaikkiaan antiikki antoi ratkaisevia aineksia myöhemmälle eurooppalaiselle musiikkiajattelulle ja musiikinteorialle:
- musiikki melodiana, yksiäänisenä (moniäänisyyttä oli korkeintaan heterofoniana)
- melodian ja tekstin läheinen yhteys
- improvisaatio, joka perustui melodiamalleihin
- musiikkifilosofia musiikin asemasta yhteiskunnassa ja sen eettisestä vaikutuksesta ihmiseen
- tieteellinen akustinen teoria
- tetrakordeihin perustuva asteikkojärjestelmä
- musiikkiterminologia