Ponchielli ja Boito
21.12.2025 (Päivitetty 6.1.2026) / Murtomäki, Veijo

Amilcare Ponchielli

Amilcare Ponchielli (1834–86) syntyi lähellä Cremonaa ja oli tärkeimpiä italialaisia oopperasäveltäjiä Verdin ja Puccinin välillä. Hän opiskeli Milanon konservatoriossa 9-vuotiaasta lähtien ja sai jo 10-vuotiaana valmiiksi ensimmäisen sinfoniansa (1844). Koska hän ei saanut opettajan paikkaa omasta oppilaitoksestaan, työskenteli hän pikkukaupungeissa ja kirjoitti yli 200 teosta puhallinorkesterille, mm. ensimmäisen eufonium-konserton (1872).

Ponchielli sävelsi 11 oopperaa, joista muutama on hengissä: Alessandro säveltäjän ensimmäinen ooppera I promessi sposi (Kihlautuneet), I lituani (Liettualaiset) ja Il figluol prodigo (Tuhlaajapoika). Kihlautuneet-oopperan revisoidun version esitys Milanossa (1872) toi hänelle ensimmäisen menestyksen ja Ricordin sopimuksen. Baletin Le due gemelli (Kaksoset, 1873) esitykset vakiinnuttivat hänen asemansa. Ponchielli nimitettiin (1881) Bergamon katedraalin kapellinjohtajaksi sekä Milanon konservatorion sävellyksen professoriksi, ja hänen oppilaisiina lukeutuvat mm. Mascagni, Puccini sekä Emilio Pizzi (1861-1940), joka on 10 oopperan säveltäjä.

Ponchielli loi mestarillisella melodiikallaan ja orkestraatioillaan sekä saksalaisten ja ranskalaisten elementtien yhdistämisellä italialaisen oopperan sävelkieleen lähtökohdat ns. Nuorelle koululle (La Giovane Scuola), johon kuuluivat hänen lisäkseen Puccini, Mascagni, Leoncavallo, Giordani, Cilea ja muut veristit.

La Gioconda

Ponchiellin kestävimmäksi menestykseksi on osoittautunut La Gioconda (Iloinen tyttö/nainen tai Mona Lisa, Milano 1875; rev. Milano 1876–80), jonka Victor Hugon näytelmään Angelo, Padovan tyranni (1835) perustuvan libreton laati Arrigo Boito. Ooppera seuraa Verdin keskikauden tyyliä ja tapahtuu 1600-luvun Venetsiassa.

JUONI

I NÄYTÖS: La bocca del leone (Leijonan suu)

Kun väki juhlii karnevaalia, inkvisition vakooja ja katulaulaja Barnaba (baritoni) pohtii olemistaan, sillä hän ei ole saanut vastarakkautta kauniilta katulaulajatar Giocondalta (sopraano). Kun tämä saapuu sokean Cieca-äitinsä (altto) kanssa, hän yrittää käydä käsiksi Giocondaan, joka kuitenkin pakenee ja yrittää etsiä rakastaan, genovalaisruhtinas Enzo Grimaldia (tenori) jätettyän ensin äitinsä omiin hoteisiinsa. Barnaba vakuuttaa väkijoukolle, että Cieca on noita,”jolla on paha silmä” ja jota hän samalla uhkaa. Kun Gioconda ja Enzo palaavat, he yrittävät turhaan tyynnyttää vihaisia venetsialaisia. Inkvisition eräs päällikko Alvise Badoero (basso) saapuu paikalle nuoren vaimonsa, genovalaisen Lauran (mezzosopraano) kera ja pelastaa Ciecan. Cieca antaa Lauralle kiitollisuuden osoituksena rosarionsa. (“Voce di donna o di angelo”).

CIECA
Voce di donna o d’angelo
le mie catene ha sciolto;
mi vietan le mie tenebre
di quella santa il volto,
pure da me non pàrtasi
senza un pietoso don!
(Si toglie il rosario dalla cintola.)
A te questo rosario
che le preghiere aduna;
io te lo porgo, accettalo,
ti porterà fortuna;
sulla tua testa vigili
la mia benedizion.

Kaikki lähtevät iltamessuun, paitsi Barnaba ja Enzo, jonka vakooja tunnistaa karkotetuksi genovalaiseksi aatelismieheksi, jolla oli ollut aiemmin suhde Lauran kanssa. Saadakseen Giocondan mustasukkaiseksi Barnaba järjestää Enzolle kohtaamisen laivalla Lauran kanssa. Enzo on iloinen ex-ystävättärensä kohtaamisesta samalla kun hän epäilee asiaa Barnaban ansaksi. Enzo rientää laivalle ja ehdottaa Lauralle karkaamista kaupungista. Barnaba sanelee kirjuri Isèpolle (tenori) lappusen, jossa hän ilmiantaa Enzon aikeen karata Lauran kanssa ja pistää lappusen lopuksi leijonan suuhun, jonne inkvisitiolle tarkoitetut ilmiannot pannaan (”O monumento”).

BARNABA
(col piego in mano contemplando la scena)
O monumento!
regia e bolgia dogale! Atro portento!
Gloria di questa e delle età future.
Ergi fra due torture
il porfido cruento.
Tua base i pozzi, tuo fastigio i piombi!

Gioconda on kuunnellut salaa Barnabon aikomuksesta ja on järkyttynyt Enzon petoksesta. Karnevaali jatkuu, väkijoukko laulaa ja tanssii furlanaa (Friuli-Venetsiasta peräisin oleva kansantanssi 6/8-tahtilajissa.)

II NÄYTÖS: Il Rosario

Pukeutuneena kalastajaksi Barnabo tulee Enzon laivalle vakoillakseen tätä. Laivan miehistö liittyy mieheen ja laulaa barkarolaa “Pescator, affonda l’esca”.

BARNABA
Pescator, affonda l’esca,
a te l’onda sia fedel,
lieta sera e buona pesca
ti promette il mare, il ciel.
Va’, tranquilla cantilena,
per l’azzurra immensità;
una placida sirena
nella rete cascherà.

MARINAI
Una placida sirena
nella rete cascherà.

BARNABA
(fra sé)
(Spia coi fulminei
tuoi sguardi accorti)

Enzo saapuu Barnaban lähdettyä ja laulaa taivaan sekä meren ihmeellisestä kauneudesta: “Cielo e mar”. Enzon (tenori), genovalaisen ruhtinaan, hieno romanssi Cielo e mar! (Taivas ja maa) toisesta näytöksestä hänen odotellessa rakastaan Lauraa (mezzosopraano) on bel canto -kulttuurin hieno myöhäinen kukinto. Tässä ensin aarian avaussivu:

ENZO
(guardando il mare con ispirata meditazione)
Cielo! e mar! l’etereo velo
splende come un santo altar.
L’angiol mio verrà dal cielo?
l’angiol mio verrà dal mare?
Qui l’attendo; ardente spira
oggi il vento dell’amor.

ja päätössivu, jossa tenori nousee korkeaan b-säveleen.

L’orizzonte bacia l’onda!
l’onda bacia l’orizzonte!
Qui nell’ombra, ov’io mi giacio
coll’anelito del cor,
vieni, o donna, vieni al bacio
della vita e dell’amor…
Ah! vien!…

Barnaba soutaa Lauran veneelle ja häipyy. Enzolla ja Lauralla on lyhyt hetki syleillä, mutta Laura epäilee Barnaban juonta sekä sitä, voiko hän saada jumalalta anteeksi aikomaansa tekoa.

Enzo tekee lähtövalmisteluja ja Laura rukoilee Neitsyt Marian suojelusta (“Stella del marinar”) Lauluosuuden alun säestysrytmi maalaa kenties neidon sydämen pamppailua.

LAURA
Stella del marinar! Vergine Santa,
tu mi difendi in quest’ora suprema,
tu vedi quanta passione e quanta
fede mi trasse a tale audacia estrema!
Sotto il tuo velo che i prostrati ammanta
ricovera costei che prega, e trema.

Gioconda on tullut huomaamatta laivalle, ja naiset joutuvat toraan (duetto “L’amo come il fulgor”).

LAURA
Menti! menti!
L’amo come il fulgor del creato!
come l’aura che avviva il respiro!
come il sogno celeste e beato
da cui venne il mio primo sospir.

GIOCONDA
Ed io l’amo siccome il leone
ama il sangue ed il turbine il volo
e la folgor le vette, e l’alcione
le voragini, e l’aquila il sol!

LAURA
Pel suo bacio soave io disfido
di morte l’orror!
L’amo come il fulgor del creato ecc.

GIOCONDA
Qual la folgor le vette…
Son più forte, più forte è il mio amor!
Pel suo bacio soave…
son più forte ecc.

Gioconda on pistämäisillään Lauraa, mutta pysähtyy huomatessaan Alvisen laivan lähestymisen ja nähdessään Ciecan antaman rosarion Lauran kädessä. Kun Gioconda tajuaa, että Laura oli pelastanut äidin hengen, varoittaa hän Lauraa Alvisesta sekä auttaa tätä pakenemaan. Kun Enzo palaa, Gioconda kertoo, että Alvise on keksinyt Enzon suunnitelman, joten hän pyytää Enzoa palaamaan kaupunkiin samalla kun Alvisen laivatykit ampuvat. Enzo kuitenkin vannoo rakkauttaan Lauraa kohtaan, sytyttää laivansa tuleen ja hyppää laguuniin, kun rannalle pelastautunut Gioconda katselee tapahtumaa.

III NÄYTÖS: La Ca’ d’oro (Kultainen talo)

Kultaisessa palatsissa Alvise aikoo kostaa vaimolleen tämän petoksen ja pelastaakseen sukunsa kunnian surmata hänet (“Sì, morir ella de’!”).

ALVISE
(in preda a violenta agitazione)
Sì, morir ella de’! Sul nome mio
scritta l’infamia impunemente avrà?
Chi un Badoèr tradì
non può sperar pietà!…

Laura saapuu, ja mies määrää tämän juomaan myrkkypullon ennen kuin laulu kadulla lakkaa. Heti kun Alvise on poistunut, Gioconda livahtaa sisään aikeessa pelastaa Laura Enzon tähden ja antaa tälle myrkkypullon sijaan unilääkepullon, jonka juotuaan Laura vaikuttaa kuolleelta. Alvise tervehtii tanssiaisiin tulevia vieraita, jotka tanssivat menuettia.

Seuraavaksi Alvise esityttää vieraiden viihdyttämiseksi baletin Danze delle ore (Tuntien tanssi), joka on oopperan ehkä tunnetuin numero. Se sisältää osat Päivän tuntien tanssi, Aamunkoiton tunnit kuluvat (”Sortono le ore dell’aurora”), Päivän tunnit kuluvat, Illan tunnit kuluvat, Yön tunnit kuluvat, Con molto brio -päätösjakso.

Barnaba raahaa paikalle La Ciecan, joka oli tullut palatsiin rukoilemaan kuolleen puolesta. Samalla hetkellä hautajaiskellot soivat. Barnaba selittää Enzolle, joka on saapunut valeasussa palatsiin, kellojen soivan Lauralle. Tämän kuulleessaan Enzo paljastaa henkilöllisyytensä, ja Alvise vangituttaa miehen. Gioconda tarjoutuu Barnaballe, jotta tämä vapauttaisi Enzon. Barnaba suostuu, mutta ottaa Chiecan panttivangiksi. Alvise paljastaa kauhistuneille vieraille Lauran oletetusti kuolleen ruumiin.

IV NÄYTÖS: Il Canal Orfano (Orpokanava)

Finaali alkaa hautajaistunnelmassa.

Giocondan ystävät kantavat Lauran katulaulajattaren kotiin Giudeccan saarelle. Gioconda itse on kostonhalun ja epätoivon vallassa ja haluaa surmata itsensä. Giocondan Scena ed Aria “Nessun v’ha visto?” (Ettekö ole nähneet ketään?)

GIOCONDA
Nessun v’ha visto?

UN CANTORE
Nessun.

GIOCONDA
Sul letto la deponete.
(I Cantori trasportano Laura dietro il paravento.)
I compagni
verranno questa notte?

IL CANTORE
Sì.

GIOCONDA
Ecco l’oro
che vi promisi.

IL CANTORE
Nol vogliam… gli amici
prestan opra da amici.

“Suicidio!… In questi fieri momenti” (Itsemurha! … Näinä hirveinä hetkinä) ovat nimihenkilön keskeisiä numeroita.

GIOCONDA
(sola presso il tavolo guarda il pugnale,
lo tocca, poi prende l’ampolla del veleno)
Suicidio!… In questi
fieri momenti
tu sol mi resti,
e il cor mi tenti.
Ultima voce
del mio destino,
ultima croce
del mio cammin.
E un dì leggiadre
volavan l’ore,

Enzo saapuu ja ihmettelee, miksi hänet on päästetty vapaaksi. Hän syyttää Giocondaa Lauran ruumiin varastamisesta ja aikoo pistää tätä, mutta samalla hetkellä Laura äännähtää. Gioconda kertoo, mitä hän on tehnyt. Enzo ja Laura pakenevat kiitettyäään ensin Giocondaa itsensä uhraamisesta. Kun Gioconda jää yksin, Barnaba tulee pyytämään palkintoaan. Gioconda viivyttelee, koristautuu jalokivillä ja ottaa tikarin, jolla hän riistää henkensä. Hurja ja turhautunut Barnaba – Verdin Otellon Jagon esihahmo – huutaa murhanneensa Giocondan äidin, mutta Gioconda ei kuulee enää mitään.

Muita oopperoita

I promessi sposi

I promessi sposi (Kihlautuneet; Cremona 1856/Milano rev, 1872) on Alessandro Manzonin (1785-1873), ”Italian Lönnrotin” (tai ”Italian Aleksis Kiven”, k. 1872) samannimiseen romaaniin (1827/42; suom. 1909 Jalmari Hahl) perustuva nelinäytöksinen melodramma Giuseppe Aglion, Cesare Stradivarin ja Giuseppe Bergamaschin librettoon. Oopperasta on olemassa useita versioita, joista vasta vuoden 1872 versio muodostui menestykseksi, vaikkakin 1873 säveltäjä muokkasi teosta vielä kaksi kertaa. Uudistetun libreton (1872) muokkasi Emilio Praga.

Verdi ei uskaltanut tarttua ihailemansa kirjailijan, jota pidetään Italian 1800-luvun tärkeimpänä kirjoittajana, romaaniin. Sen sijaan hän sävelsi Manzonin muistolle Requiemin (1874). Muut säveltäjät sentään tohtivat käydä mittelemään voimiaan romaanin monipolvisen juonen ja sen henkilöiden kanssa. Luigi Bordes (1815-66) oli heistä ensimmäinen Kihlautuneet-oopperallaan (1830, Napoli). Toisesta yrityksestä (1832-33, Padova) vastasi Pietro Bresciani (1806-?). Luigi Gervasi (1804-?) oli seuraava rohkelikko (1834, Rooma). Romaanin lopullisen version (1840) siivittämänä säveltämiseen tarttui ennen Ponchiellia Franz Joseph Gläser, jonka ooppera Die Hochzeit am Comer See (Kööpenhamina, 1849) valmistui H. C. Andersenin librettoon. Ponchiellin jälkeen Manzonin romaanin sävelsi Errico Petrella (1813-77), jonka teos esitettiin alkuperäisen tapahtumapaikan läheisyydessä Lecco kaupungissa (1869).

Juoni

Ooppera tapahtuu 1600-luvulla pohjois-Italiassa, Como-järven ja Leccon kaupungin lähettyvillä Milanon maakunnassa. Kyseessä on sääty- tai luokkayhteiskunnan kuvaus ankarine sortokoneistoineen, mielivaltaisuuksineen ja laittomuuksineen. Vahvemman oikeus oli laki, ja korkealla olevia suojelivat bravot, jotka saattoivat isäntiensä käskystä suorittaa myös murhatekoja. Don Rodrigo oli tällainen bravoja käyttävä ylhäisyys.

Henkilöt

*Don Rodrigo (baritoni)
*L’Innominato/Nimittämätön (basso)
*Il Cardinale Federico (basso)
*La Signora di Monza (mezzosopraano)
*Fra Cristoforo (basso)
*Agnese, madre di (sopraano)
*Lucia (sopraano)
*Renzo (tenore)
*Griso, Bravo di Don Rodrigo (basso)
*Nibbio, Bravo dell’Innominato
*Tonio (tenore)
*Gervasio
*Vecchio servo di Don Rodrigo

I NÄYTÖS

Sinfonia sisältää lähes kaikki teemat; tässä tärkeimmät:

toineen teema,

kolmas teema,

2. ja 3. teema yhdessä:

Lucian (sopraano) kotitalossa hänen äitinsa Agnese (sopraano) ja naiset juhlivat morsianta. Ärsyyntynyt Renzo (tenori), orpo silkinkehrääjä ja pienen maatilkun omistaja, on saapunut Don Abbondion, paikkakunnan papin luota. Renzo sai lopulta tietää, että Don Rodrigo (baritoni) on pakottanut Abbondion kieltäytymään nuoren parin vihkimisestä pantuaan kaksi bravoaan, palkkarosvoa, painostamaan pappia hengen uhalla. Niinpä Renzon romanssi on täynnä kitkeryyttä.

RENZO
All’umile ostel natio
A’ miei colli io sol vivea
Quando scosse il pensier mio
Un’angelica beltà.
E d’insolito desio
Arsi in cor che ugual non ha.

Lucia julistaa rakkauttaan.

Renzo aikoo kostaa Rodrigolle, paikkakunnan ylimieliselle hallitsijalle.

RENZO
Il desio della vendetta
Tutto invaso ha questo core
Il tuo corso o tempo affretta
Ch’io punisca il traditore
Tremi l’empio, maledetto
Per me il ciel lo punirà.

Rodrigon palkkarosvo Griso (basso) on isäntänsä käskystä saanut Don Abbandion pelon valtaamaan ja lähtemään palatsista. Rodrigo haluaakin itse Lucian vaimokseen.

RODRIGO
Oh insolito contento.
Che mi tolgan Lucia più non pavento
Vaga siccome un’ iride
Che il fosco cielo indora,
Quella ridente immagine
Mi sta dinanzi ognora.

Rodrigo haluaa estää, ettei kukaan muu vie Lucia alttarille, sillä hän palaa itse intohimosta Luciaa kohtaan.

Ch’altri la tragga al talamo
Non lo consente il cor
Troppo per lei quest’anima
Si strugge in cieco ardor.

Rodrigo ottaa palatsissaan vastaan Fra Cristoforon (basso), joka vaatii tätä sallimaan nuoren parin onnen. Rodrigon halveksiva kieltäytyminen saa Isä Cristoforon kiroamaan tämän ja poistumaan.

II NÄYTÖS

Don Rodrigo määrää Lucian ryöstettäväksi. Ensin resitatiivi-vaiheen alku,

ja sitten Andanten alku.

DON RODRIGO
Già il pensier mio dipingami
Gioje di paradiso.
Già scende grato all’anima
L’ angelico sorriso.
Dei vezzi onde s’ abbella
Pudor la fa più bella
Di voluttade il calice
Io liberò per te.

Renzo, Lucia ja ystävä Tonio (tenori) yrittävät Agnesen neuvosta järjestää yllätyshäät. Kun he ovat päässet pappi Don Abbandinon taloon, isä Cristoforo ilmaantuu saatuaan Rodrigon palvelijalta tiedon tämän suunnitelmista.

Cristoforo ja kehottaa paria pelastautumaan nopsaan. Renzo ja Lucia lähtevät juosten, mutta aie ei lopu hyvin. Murhamiehet pakenevat hämmästyneinä kellojen soittoa, ja seuraa yleinen sekasorto.

Cristoforo ehdottaa Renzolle menemistä Milanoon ja Lucialle piiloutumista Monzan luostariin varmuuden vuoksi.

III NÄYTÖS

Lucia on Monzassa Gertruden (mezzosopraano) luostarissa. Gertrude on saanut selville Nimittämättömän (Innominato) ryöstöaikeen, mutta ei voi tehdä asialle mitään. Hänen laaja kohtauksensa on italialaisittain tyypillinen resitatiivi-cantabile-cabaletta; tässä ensin scena

ja sitten Romanza:

SIGNORA
Involontaria vittima
A quell’altar m’o!riro
E il fato inesorabile
A crescermi il martiro
D’amor la fiamma indomita
Ratto m’accese in cor.
E già tremendo un vincolo
Mi lega a un uom fatale

Viimeinen eli nopea Allegro-vaihe toteutuu sitten 2. kohtauksessa yhdessä Lucian kanssa, joskin tämä vaihe keskeytyy nunnien laulamaan kuoroon

ennen loppukiihdytyksiä ja cabalettan plaamista Poù mosso -tempossa.

Lucia viedään Nimittämättömän linnaan, jossa hän tekee valan Neitsyt Marialle.

LUCIA
Oh Santa Vergine, del ciel Regina
Pietà ti prenda, di me meschina
Ti degna infondermi vigor consiglio
In questo estremo, fiero periglio . . .
Quant’è d’un’anima delizia e vita
Io t’o!ro in dono . . . ma dammi aita

Kun kardinaali Federigo (basso) saapuu, Nimittämätön katuu ja päättää vapauttaa Lucian.

IV NÄYTÖS

Kestivieraat laulavat juhlan innoittamina.

Rodrigo juhlii ystäviensä kera linnassa.

mutta tuntee itsensä juhlissa sairaaksi ja tajuaa saaneensa ruton. Kaikki pakenevat kauhistuneita juhlista eikä paikalle saapunut henkilääkäri voi tehdä muuta kuin lähettää hänet sairaskärryillä pois.

Kuoro valittaa kammottavan karanteenisairaalan asiakkaiden armotonta kohtaloa.

Rodrigo kuolee vähitellen. Renzo löytää Lucian samaisesta paikasta, mutta Lucia on sitoutunut lupaukseensa. Isä Cristoforo saapuu ja vapauttaa Lucian valasta ja siunaa parin; Lucia ja Renzo ovat nyt vapaita avioitumaan.

I lituani

I lituani (Liettualaiset; 1872-74/75/84; Milano 1874, Pietari 1882) on Antonio Ghislanzonin librettoon perustuva prologin ja kolme näytöstä sisältävä dramma lirico. Tekstilähteenä on liettualais-puolalaisen kirjailijan, Adam Mickiewiczin (1798-1855) historiallinen kertova runoelma Konrad Wallenrod (1825, julk. 1828). Se tapahtuu 1300-luvulla Liettuan suurherttuakunnassa. Runoelma aktivoi 1830 puolalaisia kansannousuun Venäjää vastaan. (Vieressä Władysław Majeranowskin maalaus Konrad Wallenrod, 1844. Varsovan Kansalliskirjasto) Myös Władysław Żeleński sävelsi aiheesta oopperan Konrad Wallenrod (1885).

Oopperan aihe, taistelu maan yhtenäisyyden ja itsenäisyyden puolesta, resonoi voimakkaasti italialaisten kansallistunteen kanssa. Ponchiellin ooppera on romantiikan patriotismin paraatiesimerkki ja se glorifioi idealistisen, itsensä uhraavan sankarin, joka pelastaa isänmaansa. Mutta nimihenkilön lisäksi oopperassa on yhtä vahvoja muitakin persoonallisuuksia: bardi Albano, vaimo Aldona ja veli Arnoldo sekä petturi Vitoldo. Ennen kaikkea useta ja komeat kuorokohtaukset värittävät kokonaisuutta ja antavat teokselle monumentaalisen luonteen.

Mickiewiczin eepos

Mickiewicz kertoo teoksessaan liettualaisten, preussilaisten, puolalaisten ja venäläisten välisistä suhteista. Nimihenkilö on merkittävä historiallinen persoonallisuus, josta tulee Saksalaisen ritarikunnan suurmestari, mutta joka tulee tietoiseksi perinnöstään, kun salaperäinen minstreli laulaa hänelle eräässä huvitilaisuudessa. Seuraavaksi hän hakee kostoa johtamalla ritarit sotilaalliseen tappioon liettualaisia vastaan. Käy ilmi, että Konradilla on vaimo Aldona, joka elää eristyksessä ja jonka Konrad tapaa salaa. Ritarit huomaavat Konradin petoksen ja tuomitsevat hänet kuolemaan. Aldona ei kuitenkaan halua paeta Konradin kanssa tehtyään lupauksen jumalalle. Konrad tekee itsemurhan ottamalla myrkkyä.

Oopperan sisältö

Preludi

Sisältää neljä teemaa, joille voinee antaa työnimet

”Olipa kerran”

”Taistelu”

”Rakkaus”

”Voitto”

PROLOGI

Liettuan linnan muurilta laulaa vanha bardi Albano valituksen siitä, kuinka saksalaiset ovat hävittäneet hänen maansa.

Liettualainen prinsessa Aldona kummastelee veljeään, liettualaista ruhtinas Arnoldoa ja miestään Walteria ja pyytää kaikkia rukoilemaan.

Miehet ilmoittavat, että eräs heidän johtajistaan, liettualainen kapinallinen Vitoldo, on pettänyt heidät ja on johtanut liettualaisten armeijan tappioon.

Aldona on tyrmistynyt Walterin poissaolosta ja syyttää tätä rakkauden loppumisesta. Pariskunta sopii asiansa ja Walter kertoo vaimolleen suunnitelmasta kukistaa saksalaiset ritarit sekä vannoo ikuista rakkautta Aldonaa kohtaan lähtiessään pelastamaan kotimaansa ja kostamaan ritarikunnalle.

I NÄYTÖS

Kymmenen vuotta myöhemmin saksalaisritarit juhlivat Marienburdin katedraalin aukiolla uutta suurmestariaan Corrado Wallenrodia, joka on ollut voittoisa muslimeja vastaan – hän on toki Walter.

Vitoldo on raivoissaan ja herjaa tätä irstailijaksi, kun Walter vei hänen paikkansa.

Kymmenen liettualaista vankia tuodaan paikalle uhrattavaksi juhlan kunniaksi, ja yksi heistä on veli Arnoldo. Corrado odottamatta vapauttaa heidät, ja myöhemmin Arnoldo huomaa, että Corrado on itse asiassa Walter.

Arnoldo ryntää sisarensa Aldonan luo löytääkseen Walterin. Aldona on liittynyt luostariin ja tullut myös etsimään Walteria. Kaikki kolme, Arnoldo, Aldona ja Albano ryhtyvät yhdessä etsimään Walteria linnasta.

II NÄYTÖS

Linnan suuressa salissa juhlitaan,

ja Corrado kutsuu minstreleitä ja naisia laulamaan ja tanssimaan.

Kuullaankin laaja, moniosainen tanssi- ja laulusikermä, joka alkaa Andalusialaisten orjien tanssilla, mitä seuraa Bardien ja minsterien laulua, Kreikkalaisten orjien tanssi sekä Danse generale.

Kreikkalaisten orjien tanssi.

Arnoldo ja Aldona ovat pukeutuneet bardeiksi ja Arnoldo laulaa Albanon innostaman Liettuan surullisesta kohtalosta,

tosin ennustaen sen vapautumista.

Saksalaisritarit vastustavat moista, ja Corrado ryntää Arnoldo luokse, joskin Aldona yrittää erottaa heidät. Corrado määrää ritarit panemaan miekkansa huotraan, ja Albano yrittää vakuuttaa Corradolle, ettei tämä paljastaisi todellista henkilöllisyyttään. Vitoldo tunnistaa Aldonan, mutta Corrado määrää Aldonan ja Arnoldon poistettaviksi, jotta juhlat voivat jatkua.

III NÄYTÖS

Aldona näyttäytyy luostarin raunioissa, kun liettualaiset ja saksalaiset sotivat lähistöllä.

Hän tapaa Walterin ja pariskunta toivoo henkisestä Aldonan tuskastaa huolimatta onnellista tulevaisuutta rakkaudessa.

Mutta Walter on petetty, koska hän oli aiheuttanut saksalaisille tappion liettualaisia vastaan.

Myöhemmin linnassa Albano kertoo Walterille, että tälle on määrätty kuolemanrangaistus.

Walter ei halua joutua vihollisten käsiin, vaan ottaa myrkkyä, iloitsee liettualaisten voitosta ja antaa Albanolle tehtäväksi viedä viimeiset terveiset Aldonalle. Aldona saapuu, ja Walter kuolee tämän käsivarsille (vrt. Wagnerin Tristan ja Isolde!).

Liettualaisten taivaalliset henget, willit, saapuvat tervehtimään kuolleen soturin sielua (vrt. Puccinin ooppera Le villi, 1882).

Lopuksi kuullaan yltiöisänmaallinen kuoro: ”Sille, joka vapauttaa kansansa, kuuluu ikuinen maine.”

Tuhlaajapoika

Il figluol prodigo (Tuhlaajapoika, 1880 Milano) on nelinäytöksinen melodramma Angelo Zanardinin librettoon tai balettiooppera Luukaksen evankeliumin kuuluisan vertauskertomuksen mukaan. Teoksessa on paljon fiktiivistä ja muuten yllättävää ainesta: Juudean laaksoa (La Valle di Gessen) ei ole onnistuttu paikallistamaan, ja kreikkalaisen Ilian kultin olemassaolo Assyriassa on libretistin omituinen valinta.

Nimiroolin Ponchielli kirjoitti tenori Francesco Tamagnolle sekä omisti oopperan hänelle. (Vieressä Alfredo Edelin asusuunnitelma 2. näytökseen, 1880). Vaikka jo aikalaiset kritisoivat raamatullista aihevalintaa ongelmaisena, se oli kuitenkin sopusoinnussa ajan eksotiikkanälän ja paikallisvärin (colore locale) kanssa. Sikäli Tuhlaajapoika asettuu Meyerbeerin Afrikattaren (1865) ja Verdin Aidan (1871) sekä monien muiden, etenkin ranskalaissäveltäjien teosten – mm. Saint-Saëns’n Simson ja Delila, 1877) ja Delibes’n Lakmé, 1883) rinnalle tuon vaatimuksen kanssa. Lisäksi Halévy sävelsi 1858-62 niinikään raamatullista oopperaa Noë (Nooa), mutta keskeneräiseksi jääneen teoksen täydensi hänen vävynsä George Bizet täydensi n. 1865, joskin kantaesitys siirtyi vuoteen 1885 (Karlsruhe).

I NÄYTÖS: Juudean erämaalaakso

Orkesteripreludi johtaa

kuoron pääsiäisylistykseen.

Israelilaisten johtajan, Rubenin (basso) juhlavan soolon jälkeen

häneen liittyy suojattityttö Jeftele (sopraano), joka on Rubenin pojan Azaelin (tenori) kihlattu.

Assyrialainen Amenofi (baritoni) saapuu ja kertoo eksyneensä matkalla Niiniveen,

sillä pantteri yritti tappaa hänen siskonsa Neften (mezzosopraano), mutta nuori juutalainen eli Azael oli pelastanut tytön surmaamalla pantterin jousellaan.

Azaele ja Nefte saapuvat, ja Azaele syleilee Rubenia ja Jefteleä. Ruben kutsuu vieraat pöytään kanssansa. Nefte laulaa syntymäkaupunkinsa Niiniven loistosta.

Kertomuksen innostamana Azael liittyy vieraisiin tutustuakseen kaupunkiin, vaikka hänen läheisensä yrittävät estää tämän. Ruben antaa pojalleen omaisuutensa ja hyvästelee tämän ja vieraat. Näytös päättyy komeaan concertato-numeroon.

II NÄYTÖS: Niinive

Näytös alkaa Ilia-jumalattaren temppelissä. Amenofi onkin Ilian pappi, ja hän riitelee Neften kanssa, sillä neito on rakastunut Azaeleen ja tahtoo palata tämän kanssa Juudeaan. Amenofi on puolestaan rakastunut Jefteleen ja aikoo uhrata Azaelen Ilialle. Niiniven suurella torilla on kansanjuhla,

jossa väitellään rakkaudesta ja käärmeenlumooja esittelee taitojaan.

Azaele menettää noppapelissä omaisuutensa Amenofille, jolloin Azael pyytää viiniä. Hän huumaantuu viinistä ja rakkaudesta Nefteä kohtaan.

Ruben ja Jeftele saapuvat etsimään Azaelia, mutta Jeftele on järkyttynyt nähdessään kihlattunsa menevän Neften kanssa temppeliin. Finaali alkaa pyhällä kulkueella Ilin temppeliin.

Libretossa puhutaan Ilian temppelin yhteydessä myös egyptiläisistä Isis- ja Osiris-jumaluuksista (kuten Mozartin Taikahuilussa).

 

III NÄYTÖS: Ilian temppeli

Näytös alkaa tanssijattareiden pyörähdellessä Sacra orgia -osuudella (≈ Pyhät palvontamenot)

ja Saturnalialla (= joulukuisella juhlalla, joka pyhitettiin maanviljelyksen jumala Saturnukselle).

Amenofi laulaa (baritonien ohjelmistossa säilyneen) Jeftelelle romanssin, joka alkaa italialaisen kohtauksen tapaan resitatiivilla, virtaa laulullisesti suloiseen Andanteen

päättyäkseen (tällä kertaa) kaksivaiheiseen nopeutukseen eli cabalettaan.

Hänet kuitenkin tunnistetaan juutalaisnaiseksi ja viedään papin luo. Jeftele joutuu valitsemaan Amenofin tai tulemisen uhratuksi Ilialle. Yksin jäätyään Jeftele laulaa epätoivostaan.

Paikalle saapuu Azaele pyhässä asussa, jolla tämä aikoo tulla vihittäväksi Ilia-kulttiin. Nähdessään Jeftelen hän aikoo paeta tämän kanssa, mutta tultuaan estetyksi hän tunnustaa papeille olevansa juutalainen ja häpäisseensä assyrialaisten riitin. Jeftele pelastuu nyt, mutta Azaele itse joutuu uhrattavaksi ja heitettäväksi Tigris-virtaan.

IV NÄYTÖS: Juudean erämaalaakso

Näytös alkaa juhlavalla orkesterijohdannolla. Se kuvaa jälleen Juudean laaksoa, jossa kansa valittaa Rubenin epäonnea. Tämä on tullut mielenvikaiseksi luultuaan poikansa kuolleen, vaikka Azaele on ihmeen kaupalla pelastunut virrasta ja palannut asuinpaikalle. Kuultuaan isänsä kohtalosta Azaele aikoo lähteä lopullisesti pois kansansa luota, ja hän laulaa katuvan ja kohduttoman resitatiivin

sekä oopperan tunnetuimman numeron, tenoriaarian ”Tenda natal” (Syntymäteltta).

Jeftele saapuu ja yrittää vakuutella Azaelea jäämään, koska tämä on ainoa henkilö, joka voisi saada isänsä parantumaan. On jälleen pääsiäispäivä ja Jeftele vie Rubenin kukkulan juurelle. Kun Azaele laskeutuu alas, Ruben tunnistaa poikansa ja tulee jälleen järkiinsä. Ooppera päättyy yleiseen kiitokseen.

Arrigo Boito

Arrigo Boito (1842–1918) syntyi Padovassa ja opiskeli Milanon konservatoriossa sekä toimi myöhemmin Parman konservatorion kunniarehtorina (1889-97). Hän osallistui Garibaldin johtamaan itsenäisyystasteluun vuonna 1866. Boito oli kirjailija ja mm. Franco Faccion (Amleto = Hamlet, 1865, Genova), Verdin, Catalanin sekä Ponchiellin libretisti (Otello, Falstaff), yhteensä 16 libreton laatija.

Boito sävelsi kaksi oopperaa ja oli tärkeä vaikuttaja etenkin musiikkikirjoittajana propagoidessaan soitinmusiikin elvyttämistä Italiassa saksalaisen esikuvan mukaan sekä Wagnerin antamaa mallia oopperasäveltämiselle. Hän piti italialaisten teatteria “bordellin seininä” ja vaati oopperan uudistamista. Oopperasta tulikin hänen omin alueensa. Hän oli keskeinen hahmo italialaisessa Scapigliatura-liikkeessä (≈ sotkuinen, epäsiisti) , joka oli ranskalaisten ”bohemistien” vastine ja johon kuului 1800-luvun loppupuolella kaikkien taidealojen edustajia.

Mefistofele

Mefistofele (1868, Milano; rev. 1875, Bologna) on lähempänä Goethen Faustusta kuin Berliozin tai Gounod’n oopperaa samasta aiheesta. Se nähtiin aluksi vain kaksi kertaa aiheutettuaan niin paljon mellakoita ”wagnerismeillaan”, että poliisin oli lopetettava myöhemmät esitykset. Verdin mukaan ”Hän [= Boito] pyrki olemaan originaali, mutta onnistui olemaan vain outo.” Bolognan versio sen sijaan oli jo menestys, ja siinä Enrico Caruso levyttikin oopperan kaksi tenoriaariaa. Prologi, joka tapahtuu taivaassa, on ollut suosittu konserttinumeronakin.

Musiikillisesti Mefistofele on wagneriaanista ja mielenkiintoista, vaikkakin tosin draamana ooppera on epätasapainoinen. Se oli alkujaan suuri fiasko pituutensa, aarioiden puutteensa ja jatkuvan modulointinsa vuoksi. Vasta tuntuva lyhentäminen ja revisointi pelastivat oopperan: pois joutuivat mm. kohtaus keisarin hovissa (4. näytös) sekä sinfoninen välisoitto ”La Battaglia” (Taistelu), kun taas alkuperäisen 5. näytöksen säveltäjä laajensi prologiksi. Boito myös korvasi Faustin osan baritonin tenorilla. Kolmanteen näytökseen hän lisäsi dueton ”Lontano, lontano” (Kaukana, kaukana). Ooppera koostuu prologista, neljästä näytöksestä ja epilogista.

Juoni ja musiikki

PROLOGI taivaassa

Preludin jälkeen taivainen joukko virittää ylistyskuoron.

Seuraa soitinscherzo, jonka ilkkuvuus viittaa saapuvaan Mefistofeleen.

 

[Oppinut tri Heinrich Faust törmää käsityskykyjensä rajoihin eilä pysty lisäämään tietämystään.] Epätoivoissaan hän etsii oivallusta olemassaolosta. Mefistofeles, Faustin henkilöiytynyt paha, lyö vetoa jumalan kanssa, että hänet voi saada luopumaan tavoittelemasta korkeinta tietoa. Jos tämä onnistuu, voittaa Mefistofeles Faustin sielun.

 

 

 

I NÄYTÖS: OSA 1

Pääsiäissunnuntai
Frankfurt am Main, kaupunginportin edusta

Faust ja hänen oppilaansa Wagner liittyvät porvareiden ja talonpoikien iloiseen seuraan pääsiäissunnuntaina. Nähdään sotilasparaateja, väki laulaa kuoroja ja tanssii mm. obertaa (puolalainen kolmijakoinen tanssi). Wagner laulaa iltalaulun.

Illan hämärtyessä Faust huomaa oudon Mustan munkin, Frate Grigion (= Harmaa veli/pappi), joka häärii ympäriinsä.

Faustin työhuone
Kun Faust on palannut kammioonsa laulaa hän oopperan erään tunnetuimman numeron “Dai campi, dai prati” (Vainioilta ja niityiltä)

Musta munkki ilmaantuu. Hän on Mefistofeles, joka kertoo olemuksestaan ja tehtävästään.

 

Mefistofeles ehdottaa Faustille sopimusta: hän palvelee Faustia elämässä, lupaa tälle nuoruuden ja tiedon, mutta kuoltua tilanne on päinvastainen. Onnea tavoitteleva Faust suostuu, ja Mefistofele saa hänen sielunsa. Mefisto levittää viittansa ja molemmat lentävät yhdessä ilman halki.

II NÄYTÖS

Puutarha
Mefistofeleen avulla Faust on saanut takaisin nuoruutensa ja yrittää tehdä vaikutuksen viattomaan Margaritaan peitenimellä Enrico, ja molemmat rakastuvatkin toisiinsa. Samaan aikaan Mefistofeles yrittää vietellä kylän toisen tytön, Martan.

Faust saa taivuteltua tytön antamaan Mefistofeleen toimittamaa unilääkettä (oikeasti myrkkyä) Margaretan äidille. Lopuksi molemmat parit laulavat lemmestään ja vetäytyvät puutarhaan.

Sapattiyö
Mefistofeles vie Faustin Brocken-vuorelle [sijaitsee Harz-vuoristossa] seuraamaan romanttista noitasapattia.

Noidat tanssivat.

He kunnioittavat Mefistofeleä, joka ei pilaile vain ihmiskunnan typeryydellä, vaan myös omalla roolillaan Pahana ja ylimpänä Viettelijänä.

Yhtäkkiä Faust saa näyn Margaretasta, joka on menettänyt päänsä, ja paholainen vertaa Margaritaa Perseuksen päättömäksi hakkaamaan Meduusaan. Mefistofeles vakuuttaa kyseessä olevan väärä visio.

III NÄYTÖS

Margaritan kuolema
Margarita on mielenhäiriössä myrkyttänyt äitinsä ja hukuttanut lapsensa.

Hän odottaa vankityrmässä tuomiotaan. Nähdessään Faustin, joka ehdottaa pakoa kauas, on neito ilahtunut.

Mutta kun Mefistofeles saapuu, Margaritan mieli muuttuu ja hän karkottaa kauhistuneena Faustin. Margarita kääntyy taivaan puoleen rukoillen pelastusta, ja taivaalliset joukot lupaavatkin lunastuksen.

IV NÄYTÖS: OSA 2

Klassisen sapatin yö
Neljäs näytös tuo pehmentävän kontrastin, kun ollaan kaukana Kreikass. Helena laulaa Troijan sodasta [Pantalis on Helenan Troijan vangittujen neitojen kuoronjohtaja.].

Kreikkalainen tanssi luo näytökseen viehkeyttä klassisella pidättyvyydellään.

Lopuksi Faust tunnustaa tälle rakkautensa ja laulaa Helenan ylistystä.

minkä jälkeen on vuorossa rakkausduetto “Ah! Amore! misterio celeste” (Ah Rakkaus! taivainen ihme); tässä dueton lopusta näyte.

EPILOGI

Faustin kuolema

Preludi alkaa harmonisesti rohkeassa, kromaattisessa e-mollissa.

Aika on loppumassa ja vanha Faust miettii kammiossaan tapahtumia onnen tavoittelussaan. Hän alkaa tajuta, että vain rakkaus jumalaan ja itseensä voivat antaa hänelle tämän tunteen. Hän voittaa varjonsa, Mefistofeleen, ja nousee myös lunastuksen saaneena taivaisiin. Epilogissa vanhentunut Faust laulaa romanssin “Giunto sul passo estremo” (Saapuneena äärimmäisen iän viimeiseen vaiheeseen), joka johdattaa Faustin lunastukseen juhlavan kuoron soidessa.

 

Nerone

Boiton toinen ooppera, Nerone (Nero), tragedia in quattro atti, jäi orkestraatioltaan keskeneräiseksi, vaikka hän työskenteli sen parissa 1877-1915. Vasta vuonna 1924 siitä kuultiin Antonio Smareglian, Vincenzo Tommasinin ja Toscaninin täydentämän version ensiesitys.

Nero-aiheisen oopperan säveltäjiä on yhteensä neljä: Boiton lisäksi Mascagni (k. 1945) sai oman Nerone-oopperansa valmiiksi 1935. Sitä ennen oopperan Nerosta oli kirjoittanut Handel (1705, Hampuri) sekä Anton Rubinstein (1879, Hampuri).

Boiton Nero sisältää fiktiivisiä kohtauksia vuosilta 54-68 jaa., jolloin Rooman perinteiset uskonnot ja kristinusko joutuivat vastakkain. Rooman palo (64 jaa.) löytyy 4. näytöksestä. Neron hulluudesta kertovasta 5. näytöksestä valmistui vain tekstiosa, mutta musiikkia Boito ei ehtinyt kirjoittaa siihen. (Vieressä Lodovico Pogliaghin luonnos Neron asuksi 2. näytöksessä, 1924.)

Wagnerin vaikutus oopperassa on selviö: kaikuja Valkyyriasta voi löytää ja 3. näytöksen avaus tuo mieleen Parsifalin. Boito kirjoittajana propagoi Wagneria ja käänsi Rienzin sekä Tristan ja Isolde -oopperan libretot. Tosin myös Verdin vaikutus on ilmeinen ainakin Aidan ja Simon Boccanegran tapauksissa. Neron musiikki on sekoitus myöhäisromantiikkaa ja 1900-luvun alun uudempaa harmoniakäsitystä. Kuorokohtaukset ovat komeita ja orkestraatio monipuolista, kekseliästä ja rikasta.

Synopsis

I NÄYTÖS: Via Appia (Pimeä yö)

Via Appialla kuullaan yöllä matkaajien laulua.

Murhattuaan äitinsä Agrippinan Nero (tenori) on paennut Roomasta; kitharan soitto osaltaan kertoo asiasta.

Nerone
A Boville.
(Giunge sull’Appia da Roma un’allegra comitiva
al lume d’una torcia;
vanno a passo vivo verso Albano.)

Voce di baritono
Citarizzando scorda l’Impero…

Voce di tenore
Trasfondeva col bacio il labro al labro
l’anima errante!
Progenie nova dal ciel
Ave anima.

Nero luulee henkirikosten kostaja Eumenidien seuraavan häntä. Nero kantaa äitinsä tuhkauurnaa seuranaan uskottu Tigellino/Tigellinus (basso) ja kääntyy avun tarpeesssa Via Appian haudoissa asuvan velho Simonin (baritoni) puoleen, joka viettää hautajaisriittiä Agrippinan kuolleen sielun kunniaksi.

Nerone
(Depone l’urna sul suolo, presso la fossa;
al nome della madre,
subitamente atterrito.)
Ah! Tu mi salva!
(disperatamente)
Lava il mio matricidio! Orrenda vita
vivo, pe’ gioghi di Campania in fuga,
meco traendo il delirio, le Eumenidi
flagellatrici e lo spettro materno!

Nero pohtii tilannettaan ja pitää itseään jopa uutena Orestena (joka oli surmannut äitinsä, Agamemnonin vaimo Klytaimestran).

Nerone
(Prono sulla fossa ed immobile, incomincia come chi proferisce parole
preparate con arte; tragicamente.)
Queste ad un lido fatal insepolte ceneri tolsi,
qui le trassi dove stende Roma sue tombe;
(sollevandosi un poco e sulla parola «stende» il cenno analogo)
sacro sempre fu ridonare agli estinti la patria.
Ecco, mi prostro, m’atterro, m’accuso.
Se dei defunti lo spirto penetri
nell’alme nostre, il mio contempla, madre,
(quasi senza suono, inorridito e coprendosi il volto colle mani)
interno orror.

Mutta uusi visio saa Neron riitin aikana kauhun valtaan. Velho ihmettelee ilmestyksen nimeä: kyseessä on nuori nainen Asteria (sopraano), joka on rakastunut Neroon.

Simon Mago
(Prende la face e la solleva per rischiarare
tutta la persona d’Asteria;
Asteria veste una specie di kalasiris egizia,
a tinte fosche; ha le braccia nude,
i capelli nerissimi sparsi in molte trecce sottili.)
Donna strana ed audace, avernalmente bella,
tu sembri al raggio di questa facella
Medusa, Ecate, Sfìnge,
Eumenide o dimòn.
Chi sei? Chi cerchi? Qual forza ti spinge?
Perché insegui Neron?

Asteria
È il mio Nume e lo adoro! A notte cupa,
quando negli antri del funereo suol
vago al pari di piagata lupa
ululando il mio duol,
io lo invoco!

Egli è l’Angelo crudel
che popola di spettri le tenebre,
che scuote su le plebi infami ed ebre
il sublime flagel.
È il mio Nume e lo adoro!

Aamun sarastaessa kristitty tyttö Rubria (mezzosopraano) rukoilee haudalla.

Rubria
(S’inginocchia, inclina il capo sulla tomba, congiunge le mani e
nell’alto silenzio che la circonda prega così.)
Padre nostro che sei ne’ cieli;
sia benedetto il tuo nome.
Venga il tuo Regno alla tua gente pia,
sia fatto il tuo voler in terra,
come nell’Empiro immortale.
Il nostro pane cotidian ne dona,
come noi perdoniam tu ne perdona.
Fa ch’io riveda quel che m’abbandona…
Liberaci dal male.

Hän kuulee Asterian huokailua, tarjoaa tälle kukkia ja pyytää rukoilemaan kanssaan. Pakanallinen Asteria ei noudata Rubrian kehotusta, vaan palaa Roomaan Neron luo. Kristittyjen johtaja Fanuël (baritoni) huomaa Rubrian sisäisen piinan ja pyytää tätä kertomaan syyn siihen. Neito kertoo tehneensä syntiä, mutta tunnus katkeaa, kun Simon nousee ylös kristittyjen maanalaisesta hautapaikasta ja kaukaa kuuluu äidinmurhaa kunnioittavien sotilastrumpettien soitto. Fanuël haluaa kohdata pahimman vihollisensa. Simon aloittaa pitkän monologinsa,

Simon Mago
Pensa: i reami, i popoli, le glorie,
le corone, gli scettri, le vittorie,
tutti i raggi di Roma e di Nerone
non son che luci moribonde e torbe
d’innanzi al sogno mio, d’innanzi a te.
Sui sette colli un Tempio! (O Visione!)

ja hän tarjoaa lopuksi Fanuëlille kultaa tämän ihmetekojen vastineeksi. Kristitty kieltäytyy kiivaasti moisesta, kiroaa kilpailijansa,

Simon Mago
distendi le tue mani, la tua virtù mi vendi;
due Sovraumani vedrà il mondo allor!
(Estrae un pugno di monete d’oro.)
Vendi il miracolo, t’offro dell’or.

Fanuèl
(scende dal tumulo e terribilmente esclama)
Anatema su te! Maledizion!
L’oro tuo piombi teco in perdizion!

ja molemmat eroavat julistaen sotatilan välilleen.

Simon Mago
Fra noi due…

Simon Mago e Fanuèl
… c’è guerra a morte!

Sillä välin Nero ja Tigellinus palaavat pelloilta Agrippinan haudalle. Väkijoukko kulkee heidän edellään. Keisari pelkää henkensä puolesta, mutta hänen luottokomentajansa vakuuttaa: roomalaiset haluavat vain kantaa hänet riemusaatossa.

Nerone
(in tunica di jacinto e d’oro, irradiato dai primi raggi del sole)
No, fortuna in fronte!
(Un grido di gioja irrompe dalla folla.)

Gobrias, Dositèo e Coro
Ah! Gioja! Evion!
[Evion ≈ Apollon poika, joonialaisten esi-isä]
Torna Apollo!
Almo sol! Alma Roma!
Ave Neron!

II NÄYTÖS: Simon Magus (Velho Simonin maanalainen temppeli)

Muutamat palvojat ovat läsnä nuoren oppipoika Gobriasin (tenori) ja vanhan Dositèo-papin (baritoni) suorittaessa riittiä.

Fedeli
(tutti prostrati, guardando attoniti il miracolo)
Stupor!
(tutti in piedi gesticolando
in uno stato di esaltazione)
Portento!

Gobrias e Dositèo
È compiuto il Mister.

Fedeli
(con grandi gesti di adorazione)
Miracolo!
Al ciel volò!
(con grandi gesti di meraviglia)
Miracolo!
Simon al ciel volò.
(tutti si prostrano)

Gobrias
(suona il tintinnabulum)
Preci ed offerte.
(Un tempiere gira fra i fedeli con un piatto
per raccogliere le offerte; i sacerdoti
che sono nella cella entrano nel sacrario.)

Fedeli
Proàrche Bythos, Sigeh, Logos, Anthropos,
Zoé, Noùs, Ecclesia,
eccelsa Ogdoade;

Simon on keksinyt suunnitelman Neron taivuttamiseksi tahtoonsa. Hän haluaa Asterian ilmestyvän liikkumattomana alttarilla jumalattaren asussa.

Nero
Su quell’altar tu dèi salir.

Asteria
Travolta
son ne’ misteri tuoi, ti seguo e tremo.

Simon Mago
Nerone qui t’adorerà.
Lo ascolta! Ei già t’implora.

Asteria
Oh, sogno mio supremo!

Nerone
(accompagnato sulla cetra da Terpnos, canta:)
Un supplicante attende e prega
che il sacro vel per lui si schiuda.

Valheellisen mystisen riitin tarkoituksena oli saada katselijan ihmetyksen valtaan, mutta kun maljan yli vuotaa verta, ihmiset häipyvät ennen Neron saapumista. Neron tultua Simon vie hänet alttarin lähelle. Nähdessään jumalattaren taikapeilistä Nero, joka oli jo syyllistynyt pyhäinhäväistykseen turmeltuaan Rubrian Vestan neitsyeen alttarilla, joutuu himon valtaan ja yrittää suudella Asteriaa.

Nero
Ecco; la Dea si china.
Coglie il monil e il sen s’ingemma. Bella
fra i lividi smeraldi.
Scendi! Scendi!
Sul sognator de’ prodigiosi imeni.
Come sciolta dal ciel cade una stella
scendi vêr me. Selene! Ecate! Asteria!
Vago Eòne lunar! Magica Iddia
dai mille nomi, scendi! Ognun di quelli
sarà un nome d’amore!

Todettuaan, että kyseessä ei ole jumalatar vaan kuolevainen nainen, Nero ymmärtää tulleensa petetyksi ja määrää pretoriaanivartijat ottamaan Simonin kiinni, kun taas Asteria heitetään käärmekaivantoon. Sitten Nero ottaa kitharan, asettuu alttarille Apollona ja alkaa soittaa.

Nerone
(piglia la cetra dalle mani di Terpnos, sale sull’altare ed esclama)
Or che i Numi son vinti, a me la cetra.
(istrionesco fino alla fine)
A me l’altar!
(Gobrias prende dalla mensa una corona
d’alloro e gliela porge; Nerone s’incorona;
Gobrias, Tigellino, Terpnos, i Pretoriani si
schierano davanti all’altare.)
Io canto.
(S’atteggia come l’Apollo Musagete e
incomincia a preludiare.)

III NÄYTÖS: Puutarha (Rooman esikaupungissa)

Kristityt ovat kerääntyneet Fanuêlin ympärille rukoilemaan Vuorisaarnan sanoin.

Fanuèl
(in atto di chi continua una narrazione)
E vedendo le turbe ad udir prontesalì sul monte,
le benedisse e disse:
Beati i mansueti,
perché saranno della terra i Re.

Cristiani
(ripetono sommessamente)
Beati i mansueti.

Fanuèl
Beati quei che piangono, perché
saranno lieti.

Cristiani
Beati quei che piangono.

Rubria saapuu myös kristittyjen luo käännyttyään samaan uskoon; mukanaan hänellä on kukkia sekä Perside (sopraano), jolle hän antaa likustereita (oliivikasvien sukulainen). Myös Asteria saapuu paikalle pelastuttuaan käärmekuopasta. ja hän varoittaa kaikkia, että Simon on heidän jäljillään Neron määräyksestä, tämä kun janoaa kristittyjen verta. Asteria ryntää seuraavaksi pois paikalta. Fanuël pyytää Rubriaa paljastamaan syntinsä. Simon, Gobrias ja pretoriaanit saapuvat samalla. Fanuël pysäyttää kristityt ja pyytää heitä rukoilemaan puolestaan ennen antautumista vartijoille.

Fanuèl
(rivolto ai Cristiani che lo accompagnano)
Cantate a Dio!
(S’incammina.)

Rubria
Date a piene mani,
date le rose.
(Interrotta da un singulto di dolore.)

Donne Cristiane
(han raccolti tutti i fiori e li spargono
davanti ai passi di Fanuèl, cantando
e allontanandosi fra gli alberi dell’uliveto)
Vigili spose.
Fiori sui vivi!

Perside
Spogliate i clivi,
le valli e gli orti,
fiori sui vivi!
Fiori sui morti.

Perside e Cristiani
Lieto è chi muore
nel Dio verace.
Amore! Fede!

Rubria
L’odo ancor… e canta: Amor!
(dopo un lungo silenzio, disperatamente)
Non l’odo più!
(cade ginocchioni)

IV NÄYTÖS
Osa 1: Circus Maximuksen oppidum (Kilpa-ajoradan linnaosa)

Väkijoukko seuraa vaunukilpailuja ja gladiaattoreiden kamppailuja. Gobrias kertoo Simonille, että salaliitto on valmis pantavaksi käytäntöön: Rooma poltetaan ja Asteria, joka haluaa vapauttaa kristityt, on valmis sytyttämään tulen. Sanalla myös Simon voi pelastaa itsensä. Kun Tigellinus kertoo salaliitosta, Nero ei piittaa Rooman palamisesta, sillä hän haluaa rakennuttaa sen uudestaan oman valtansa näytteenä.

Nerone
(sommessamente, con calma ironica)
E non t’avvedi ch’io già tutto sapea?
(sottovoce e calmo, ma paventoso)
Guai se all’incendio che m’offre il ciel
t’opponi! Ciò ch’io struggo risorge.
Il mondo è mio! Pria di Nerone
nessun sapea quant’osar può chi regna.

Fanuëlin johdolla ryhmä kristittyjä naisia astuu Circukselle, ja Simon kannattajineen hyökkää  miehen kimppuun. Kun Nero odottaa uhrien tulemista ja väkijoukko huutaa näille kuolemaa, Vestan neityt ilmaantuu: hän on hunnutettu Rubria, joka pyytää näille tuomion sijaan armahdusta. Simon repäisee hunnun pois paljastaen sen alla olevan henkilöllisyyden. Fanuël ryntää kohden naista, joka pyörtyy hänen käsivarsilleen, kun taas Simon ja väkijoukko huutavat kuolemaa neidolle. Nero määrää Rubrian tuotavaksi areenalle muiden kristittyjen kera, ja Simon teljetään linnantorniin. Nero pilkkaa Simonin aiempaa taivaslentoa ja kehottaa tätä uuteen Ikaros-urotekoon.

Nerone
(indicando Simon Mago a Tigellino, ridendo)
Dalla torre dell’Oppido sia tosto
slanciato in ciel. Non voli?
Ascendi all’etere, agli astri, al sole!
La Guardia Germana, afferrato Simon Mago,
lo trascina rapidamente insino alla scala
di legname che sta a sinistra del criptoportico.)
Icaro vola! Ascendi all’etere!
Vola! Vola!…

Kaikkialta kuuluu kauhistuneita ääniä, sillä palo on alkanut ja liekit nuolevat myös Circus Maximusta.

Osa 2: Circus Maximuksen spoliarium (Kuolleiden gladiaattoreiden ja näiden varustusten säilytyspaikka)

Asteria ja Fanuël etsivät Rubriaa.

Asteria
Scendi.
(Fanuèl la raggiunge, entrano insieme.)
Cerchiam tra i morti.

Fanuèl
Orror di tomba
emana lo spoliario.
S’ode ancor da quest’antro funerario
la gran vampa che romba.

Asteria
Cerchiam.

He törmäävät pimeässä kuolleeseen Simoniin ja näkevät myös Rubrian makaamassa kuolinvuoteella. Ihmeekseen he havaitsevat Rubrian elävän, joskin pahasti haavoittuneena, ja neito tunnustaa rakkautensa Fanuëlia kohtaan. Rubria paljastaa synnikseen sen, että ollessaan kristitty hän yhä samalla osallistui pakanakulttiin Vestan neitsyenä.

Rubria
Servivo un falso altar. Tutte le sere
venia coll’idria del mio tempio… al fonte
dell’orto santo e dopo le preghiere
tornavo all’atrio antico, a pie’ del monte.
Tentai confonder nella stessa vampa
l’ara ardente di Vesta e la pia lampa
della vergine saggia. Ecco il peccato.
(con parola rotta e stanca)
Or tutto è confessato,
attendo il tuo perdon.
Tutta or mi sai, sorridimi…
monda e beata or sono.

Rubrian lähestyessä kuolemaa Fanuël siunaa neidon.

Fanuèl
(alzandosi e ponendole le mani sulla fronte)
Benedizion d’immenso amor accensa
sul capo tuo col mio bacio si posa.
(La bacia.)

ja Fanuëä ilmoittaa Rubrian vaimokseen.

Tuli on vallannut koko Circus Maximuksen, ja Fanuël pakenee Asterian kehottamana. Asteria menee vihan vallasssa kuolleen Rubrian luo, sillä hän näkee tässä aiemman kilpailijattarensa, vaikkakin Nero oli kohdellut Rubriaa väkivalloin. Äkkiä hän alkaa tuntea sääliä ja rukoilee kovaonnisen neidon sielun puolesta ennen ryntäämistään turvaan.

Lähteet ja kirjallisuutta

Takaisin ylös