Luigi Cherubini
29.6.2014 (Päivitetty 20.12.2024) / Murtomäki, Veijo

Cherubini syntyi Firenzessä 1760 ja kuoli Pariisissa 1842. Hän oli italialainen säveltäjä, joka asettui Pariisiin 1787 ja toimi konservatorion sävellysprofessorina (1816–) sekä rehtorina (1822–). Tärkeimpiä Cherubinin oppilaita olivat Boïeldieu, Auber sekä Halévy. Cherubinin musiikkia ihailivat mm. Beethoven, Weber, Mendelssohn, Schumann, Brahms ja Wagner.

Soitinmusiikkia

Soitinmusiikista esitetään eniten eräitä ooppera-alkusoittoja (mm. Anacreon, 1803) sekä näyttäviä jousikvartettoja, joita säveltäjä julkaisi kuuden kokoelman 1837.

Kirkkomusiikkia

 

Cherubini oli tunnettu omana aikanaan ennen muuta kirkkomusiikistaan, noin 15:sta messusta/requiemistä (osa kadonnut), joissa Cherubini yhdisti kontrapunktin italialaiseen tyyliin. Requiem c sekakuorolle ja orkesterille (1816-17) on sävelletty Ludvig XVI:n kuolinpäivän muistoksi. Messe solenne eli Juhlamessu G on tehty Ludvig XVIII:n kruunajaisiin (1819): Kruunajaismessu A valmistui Kaarle X:n kruunajaisiin (1825). Requiem d kolmiääniselle mieskuorolle ja orkesterille (1836) on lähes romanttinen ilmaisultaan. (kts. nuottiesimerkki ohessa)

Oopperaa

Cherubini on yhtä merkittävä oopperasäveltäjänä 36 oopperallaan, joissa hän yhdisti italialaista uusnapolilaisuutta, ranskalaista koomista oopperaa, pelastusoopperaa sekä reformioopperaa. Oopperoista 11 on opéras/opere serie, 10 opéras comiques, 3 tragédies lyriques, 3 intermezzoa, 2 opere buffe ja yksi kutakin seuraavia lajeja: comédie héroïque, comédie lyrique, comédie mêlée d’ariettes, drame lyrique, dramma lirico, opéra bouffon ja opéra-ballet.

Hänen keskeinen saavutuksensa on koomisen oopperan muuntaminen vakavaksi oopperaksi. Cherubini sävelsi jo 13-vuotiaana intermezzon Italiassa (1773). Ranskassa ensimmäinen ooppera oli Démophon (1788), opéra, jota seurasi sarja menestyksekkäitä pelastusoopperoita. Lodoïska (1791), comédie héroïque, on Puolassa tapahtuva neidonpelastusooppera. Leimallista siinä on orkesterin sinfoninen ja motiivinen käsittely. Teos sisältää dramaattista mollimusiikkia, josta Beethoven saattoi oppia paljon.

Medeia

(Ohessa Alfons Muchan juliste Sarah Bernhardtin esiintymiseen näytelmän nimiosassa Pariisissa, 1898.)

Médée (Medeia, Pariisi 1797), opéra, François-Benoît Hoffmanin librettoon Euripideen tragedian (431 eaa.) ja Pierre Corneillen näytelmän (1635) pohjalta sisälsi alun perin puhutut dialogit, joten se on osin koominen ooppera, opéra-comique, dramaattisuudessaan ja tyylin ylevyydessään Gluckiin vertautuva vakava ooppera, tragédie. Se ei ollut aluksi menestys, sillä oopperaa esitettiin vain 20 kertaa Théâtre Feydeau’ssa. Berliinissä ooppera nähtiin 1800, ja lyhennetty saksalainen versio nähtiin Wienissä 1802. 1900-luvulla oopperaa esitettiin yleensä italiaksi nimellä Medea ja puhutun dialogin sijaan resitatiivien kera, joita säveltäjä ei ollut autorisoinut. Oopperasta on olemassa neljän saksalaisen käännöksen ohella, joista tärkein on Franz Lachnerin versio resitatiivein (1855), englantilainen ja italialainen käännösversio (Luigi Arditi, 1865). Saksalaisella kielialueella Medea saavuttikin suurimman suosionsa, ja sitä esitettiin useissa kaupungeissa 1800-luvun aikana. Ooppera ei koskaan palannut ranskalaiselle näyttämölle, ja vasta 1984 se esitettiin Englannissa ranskaksi ja alkuperäisin dialogein.

Maria Callas vastasi (1953–1962) oopperan italialaisesta elvytyksestä, ja ranskalaista alkuperäisversiota on ryhdytty esittämään 1980-luvulta lähtien. Beethoven arvosti Cherubinin musiikkia ja omisti oopperan partituurin, jonka eräitä motiiveja löytyy hänen Pateettista sonaatistaan. Myös Brahms oli oopperan suuri ihailija. Hänen mukaansa ”Tämä Medea on sitä, mitä me muusikot pidämme dramaattisen musiikin korkeimpana saavutuksena.” Médée onkin merkkiteos mestarillisine orkesterin käyttöineen, vokaalisen ja soittimellisen yhtäläisine painottumisineen, rohkeine soinnutuksineen sekä traagisine loppuineen lähtökohta romanttiselle musiikkidraamalle Beethovenista Wagneriin saakka.

Ranskalaisen oopperakirjallisuuden edellinen vahva Médée-ooppera (1693) on Marc-Antoine Charpentierin käsialaa alaotsakkeella tragédie lyrique française en cinq actes et un prologue ja se sisältää todella vaikuttavan furia-loppukohtauksen. Muita saman aiheen pohjalta kirjoitettuja oopperoita ennen Cherubinia ovat Joseph-François Salomonin Médée et Jason (1713), Jiří Antonín Bendan (Georg Anton Bendan) melodraama Medea (1775) sekä Johann Gottlieb Naumannin Medea (1788).

Juoni ja musiikki

I NÄYTÖS: Kuningas Kreonin palatsin ulkopuolella; ooppera tapahtuu antiikin Korintissa.

Kirke (sopraano), Kreonin (basso) tytär, valmistautuu hääjuhliin argonauttijohtaja Jasonin (tenori) kanssa. Vuosia aiemmin Jason oli varastanut argonauttien kera kultaisen taljan papitarvelho Medean (sopraano) avulla. Medea oli hyljännyt tämän vuoksi perheensä ja saanut Jasonin kanssa kaksi lasta. Sittemmin Jason on jättänyt Medeian, joka kuitenkin toivoo miehen palaavan vielä luokseen. Jason kieltäytyy, jolloin Medeia kiroaa tämän ja vannoo kostoa.

Oopperan f-molli-alkusoitto muistuttaa eli ennakoi Beethovenin Egmont-alkusoittoa (1810).

 

Oopperan tunnetuin numero on nimihenkilön valitusaaria (I:7):

 

Medean ja Jasonin duetto Médée/Jason: Perfides ennemis, qui conspirez ma peine“ – „O fatale toison! O conquête funeste! (I:7)

II NÄYTÖS: Palatsin sisällä

Skyyttipalvelijatar Neris (sopraano) on rohkaissut epätoivoista Medeiaa jättämään kaupungin. Kreon ilmaantuu ja määrää Medeian lähtemään. Medeiaa pyytää vielä lupaa jäädä päiväksi lastensa kanssa ja saatuaan myöntävän vastauksen hän tyyntyy ja antaa Nerikselle kaksi häälahjaa vietäväksi kilpailijattarelleen.

Ensemble: Ah! du moins à Médée accordez un asyle (II:3)

Nerin aaria Ah! nos peines seront communes (II:4)

Medean ja Jasonin duetto: Chers enfans, il faut donc que je vous abandonne! (II:5)

Kuoro: Fils de Bacchus (II:6)

III NÄYTÖS: Palatsin ja temppelin välissä

Neris tuo lapset ulos heitä odottavan Medeian luo. Palatsista kuuluu valitusääniä, sillä Medeian häälahja on myrkyttänyt Kirken. Vihainen joukko kokoontuu, jolloin Neris, Medeia ja lapset pakenevat temppeliin. Molemmat naiset tulevat ulos temppelistä ja Medeian kädessä on versin veitsi, jolla hän surmannut lapsensa. Medeia kiroaa Jasonin ja haihtuu savuna ilmaan. Temppeli alkaa palaa, ja väki pakenee kauhuissaan.

Ukonilmakohtaus III näytöksen alussa

Medean aaria: Du trouble affreux qui me dévore (III:2).

Medean aaria: O Tisiphone! implacable déesse (III:3).

Dirken myrkytys: O crîme! O trahison! Déplorable princesse! (III:3).

Kuoro: Justes ciel! l’enfer se découvre à nos yeus! (III:6).

ja

Vedenkantaja

Les deux journées, ou Le porteur d’eau (Kaksi päivää eli Vedenkantaja, Pariisi 1800), opéra-comique, Jean-Nicolas Bouillyn librettoon, liittyy juoneltaan Ranskan vallankumouksen alkupäiviin, ja sen suosioon vaikutti säätyrajat ylittävä teema. Ranskalaiskriitikoiden moittiman vaikean ja oppineen tyylin sijaan tämä edustaa yksinkertaisempaa ja miellyttävämpää musiikki-idiomia. Ooppera pysyi Saksassa nimellä Wasserträger ohjelmistossa 1900-luvulle saakka. Cherubinin Ranskan vallankumouksen innoittamat pelastusoopperat olivat esikuvia Beethovenin Fideliolle.

Faniska

Faniska  on kolminäytöksinen opéra (Wien, 1806) Joseph von Sonnleitnerin librettoon. Oopperassa on puhuttua dialogia, joten se ei ole enää tyylipuhdas opéra, vaan matkalla koomisen oopperan alalajiin eli ns. ”pelastusoopperaan”. Cherubini sai kutsun Wieniin, jossa hän näki Beethovenin Fidelion ensiversion (1805) ja tapasi Haydnin. Häneltä tilattiin sinne ooppera, joka sai nimen Faniska ja jota molemmat wieniläiset suurmeastarit ihailivat, Weber sen sijaan vähemmän. Oopperan harmonioita moitittiin tuolloin ”liian rikkaiksi”. Ooppera sijoittuu Lodoïskan tavoin Puolaan, ja sitä voi pitää suorastaan Lodoïskan (1791) toisintona. Oopperaa ei esitetty juurikaan saksankielisen alueen ulkopuolella, mutta se koki kuitenkin 64 esitystä Itävallan monarkian alueella sekä Amsterdamissa ja Pietarissa. Viimeinen tunnettu esitys oli Frankfurtissa (1860) säveltäjän syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi, ja vasta hiljattain se on kokenut uuden tulemisen. Oopperalla on yhteyksiä Fidelioon: molemmissa on pariskunta, joista toinen osapuoli viruu vankilaa, Faniskassa aviovaimo, Fideliossa aviomies. Molemmissa on julma tyranni: Faniskassa Zamoski, Fideliossa Pizarro. Molemmissa on maanalainen vankilakohtaus. Paikallisvöriä tuo kasakoiden osuus,

Oopperassa Sandomirin/Sandomierzin kyläpäällikkö eli venäläinen kuvernööri Zamoski (basso) käskee kasakkapäällikkö Oranskia (basso) kidnappaamaan Faniskan (sopraano), joka on Ravan kyläpäällikkö Rasinskin (tenori) vaimo. Faniska ja hänen 6-vuotias tyttärensä Hedwig (sopraano) viedään Zamoskin linnaan, mutta hän vastustelee tämän lähentelyjä. Rasinski saapuu linnaan sanansaattajan valeasussa. Zamoski tajuaa tämän ja heitättää avioparin tyrmään. Zamoskan palvelustyttö Moska (sopraano) ja tämän veljenpoika Rasno (tenori) yrittävät ensin turhaan vapauttaa vangittuja, joille Zamoski määrää kuolemanrangaistuksen. Lopulta pari onnistuu pakenemaan Rasnon avulla. Rasinskin sotilaat hyökkäävät linnaan, surmaavat Zamoskin ja vievät Oranskin oikeuden tuomittavaksi. Lisäksi oopperassa esiintyy Rasinskin ystävä Manoski (tenori). Seuraavassa oopperan eräs keskeinen kohtaus, kvintetto (III:16), jossa Zaminski julmistelee aikoessaan surmata Rasinskin:

Les Abencérages

Les Abencérages ou l’Étendard de Grenade (”Abencéraget eli Granadan sotalippu”; Pariisi, 1813) on kolminäytöksinen opéra Étienne de Jouyn librettoon Jean-Pierre Claris de Florianin romaanin Gonzalve de Cordoue (Cordoban Gonzalve) pohjalta. Koska oopperassa on laajoja kuoro-osuuksia, vahvaa näyttämöllisyyttä ja tansseja, teosta on pidetty ranskalaisen suuren oopperan, grand opéran, eräänä lähtökohtana. Oopperan keskiaikaan sijoittuva maurilaisaihe, etenkin kun Cherubini oli tavattoman suosittu säveltäjä Saksassa ja Wienissä, on todennäköisesti vaikuttanut siihen, että hieman vastaavanlaisia aihepiirejä sisältäviä oopperoita sävelsivät Wieniin Schubert ja Weber: edellinen oopperat Alfonso und Estrella (1822) sekä Fierrabras (1823), jälkimmäinen oopperan Euryanthe (Wien, 1823).

Juoni

Ooppera tapahtuu vielä maurien hallitsemassa osassa Espanjaa eli Granadassa Ferdinandin ja Isabella ensimmäisinä hallitusvuosina.

I NÄYTÖS

Toiminta keskittyy kahden maurisuvun Abencerrages- ja Zegris-perheiden väliseen vihanpitoon. Siitä huolimatta nuori Abencerrages-soturi Almanzor (tenori) on rakastunut Zegris-prinsessa Noraïmeen (sopraano), joten häitä vietetään. Almanzor on ystävystynyt espanjalaisen aatelismiehen, Gonzalo de Cordoban (tenori) kanssa, ja he ovat saaneet aikaa muslimien ja kristittyjen välisen rauhansopimukseen. Almanzorin suosio on tehnyt vihollisia monesta Zegris-suvun jäsenestä, visiiri Alémarista (basso), tämän luotetusta Alamirista (baritoni) sekä päällikkö Kaledista (tenori), ja he suunnittelevat salaliittoa Almanzorin kukistamiseksi. Hääpäivänä puhkeaa vastoin rauhansopimusta maurien ja espanjalaisten välillä kahakka, joka Almanzorin on lähdettävä kukistamaan. Hän ottaa mukaansa Granadan pyhän lipun, jonka kadottaminen merkitsisi kuolemantuomiota.

II NÄYTÖS

Almanzor kukistaa kapinalliset, mutta hän kadottaa pyhän kulkuelipun ja joutuu oikeuden eteen. Almanzor puolustautuu ja syyttää Octaïria (baritoni) varkaudesta, sillä hän oli uskonut tälle lipun vartioinnin. Almanzoria ei kuitenkaan uskota ja hän joutuu maanpakoon kuolemantuomion sijaan. Zegrit hallitsevat nyt kaupunkia.

III NÄYTÖS

Almanzor ei voi elää ilman Noraïmea, joten hän piiloutuu Alhambran puutarhaan tavatakseen neidon. Mutta viholliset Zegris-suvusta keksivät ja vangitsevat hänet sekä tuomitsevat kuolemaan, jollei ilmaannu esitaistelijaa, joka puolustaisi häntä mies vastaa mies -taistelussa (vrt. Wagnerin Lohengrin). Tuntematon soturi Granadan lipun kera saapuu, ja hän voittaa Zegris-suvun taistelijan. Tuntematon paljastuu Cordoban Gonzaloksi ja hän pystyy todistamaan Octaïrin petturiksi ja Aémarin petoksen, jotta he olisivat voineet tuhota Almanzorin. Salaliittolaiset vangitaan, Almanzor ja Noraïme voivat viettää vihdoin häitään.

Musiikki

Alun tertsetossa Zegris-trio ovat huolissaan häiden toteutumisesta. Ranskalaisessa alkuperäisversiossa teksti alkaa seuraavasti (pianopartituuri löytyy vain saksaksi): ”Son triomphe s’apprête, vous ne frémissez pas?” (Hänen riemuvoittonsa lähestyy, ettekö vapise?):

Almanzor on ensiaariassaan luonnon ja morsiamensa lumoissa: ”Enfin j’ai vu naître aurore” (Lopultakin olen nähnyt aamunkoiton):

-Rakastavan parin ensidueton aloitta Noraïme, johon Almanzor yhtyy: ”Ah qu’il est doux de pouvoir se dire” (Kuinka suloista onkaan voida sanoa: kunnia oikeuttaa valintani!):

Hääjuhliin kuuluu tietenkin kuoro ja tansseja: ”Que amitié, que l’hymen vous rassemble” (Tuokoon ystävyys ja häät teidät yhteen):

Häihin on saapunut myös Almanzorin ystävä ja rauhantekijä Gonzalo: ”Braves Zégris, nobles Abencérages/La beauté, la vaillanca/en tous lieux ont des droits” (Uljaat Zegrit, jalot Abenceraget/Kauneudella, rohkeudella/on kaikkialla oikeutensa):

Alamazorin, Gonzalev ja Abenceragen väki virittävät hääkuoron: ”Laissons respirer la victoire,/Volage amante des guerriers;/Que l’hymen, conduit par la Gloire/Se repose sur les lauriers.” (Antakaamme voitolle hengähdysaika,/sotilaiden häilyvä rakastaja/jotta häiden jumala kunnian johdattamana, lepäisi voiton laakereilla.)

Juhlallisuuksiin kuuluu tanssia.

Trubaduurien ja jonglöörien esiintymisessä kuullaan huilua, oboeta, harppua ja kitaraa.

Edellisen numeron alku orkesteripartituurin säveltäjän käsikirjoituksessa:

Les Folies d’Espagne -baletti muunnelmineen kuuluu näytöksen loppuvaiheeseen:

Kun aselepo rikkoontuu, näyttämölle muodostuu kolme eri leiriä ja musiikissa kuullaan kolmen kuoron kohtaus:
1) Alémarin kera Zegrit Octaïr, Kaled ja Alamir; ”Rendons nos succès plus certains” (Tehkäämme voitostamme vielä varmempi)
2) Gonzalo, espanjalaiset ja trubaduurit; ”J’aperçois leurs affreux desseins” (Huomaan heidän hirveän suunnitelmansa)
3) Almanzor ja Abencerraget heidän välissään; ”J’aperçois leurs affreux desseins/Mais nous sommes Abencérages,/Et les Espagnoles sont outrages/Doivent échapper de leurs mains.” (Huomaan heidän hirveän suunnitelmansa/mutta me olemme Abencerrageita/ja espanjalaiset on häväisty/heidän täytty päästä pakoon [Zegrien] käsistä)

Taistelu on väistämätön ja siihen liittyy Zegrien suunnitelma saada Almanzor ansaan sotalipun häviämisen kautta:

ALMANZOR
Armez-vous, enfants d’Ismaël./Tarttukaa aseisiin, Ismaelin lapset.

OCTAÏR
Songe à notre vengeance./Mieti kostoamme.

ALÉMAR
À sa perte il s’avance./Hän on kohta tuhon oma.

NORAÏME
Ô moment trop cruel!/Voi liian julmaa hetkeä!
Étouffons nos soupirs,/Tukahduttakaamme huokauksemme,
déverons ma souffrance./nielekäämme kärsimykseni.

KALED
L’avis est parvenu./Ohje on annettu.

ALÉMAR
Silence!/Hiljaa!

KUORO
Suivons le pas du héros;/Seuratkaamme sankarin jalanjäljissä.

 

 

II näytöksen aloittaa sotilasfanfaari.

Noraïme odottaa puutarhassa Almazoria: resitatiivin jälkeen seuraa sanakarin voittoisuutta ylistävä aaria ”Ô toi, l’idole de mon coeur/Et la gloire de la patrie,/Hâte l’instant de mon bonheur;/Rends-moi ta présence et la vie!” (Oi sinä, sydämeni ihanne/ja isänmaan kunnia,/kiirehdi onnellisuuteni hetkeen/palauta minulle läsnäolosi ja elämä.):

Naisten kuoron ja tanssien jälkeen Almanzor saapuu voittoisana mutta ilman lippua: ”Arrête, Noraïme!/Je ne suis plus digne de toi.” (Seis Noraime” en ole enää arvoisesi.); Noraïme: ”À la fortune qui t’opprime/J’oppose et mon coeur et ma foi.” (Kohtaloa joka sinua ahdistaa/vastustaa sydämeni ja uskollisuuteni.)

 

Almanzor joutuu oikeuden eteen, ja kuullaan molempien klaanien yhdessä laulama kuoro: ”Ô victoire fatale” (Oi kohtalokas voitto):

Alémar käyttää puheenvuoron oikeudenistunnossa ja syyttää Almanzoria: ”Des cités reine triomphante,/Quel effroi trouble ton repos?/Tu gémis confuse, tremblante:/La patrie accuse un héros.” (Kaupunkien voittoisa kuningatar/mikä kauhu häiritsee lepoasi?/Sinä vaikeroit hämmentyneenä, vapisevana/isänmaa syyttää sankaria.)

Almanzorin aariaa maanpakotuomion julistamisen jälkeen on aina ihailtu:

C’en est fait, j’ai vu disparaître/Se on ohi, olen nähnyt katoavan
L’espoi dont j’osais me nourrir/toivon, jota uskalsin ruokkia;
Lieux cheris qui m’ávez vu naïtre,/rakas maani, joka näki minun syntymiseni
Vous ne me verrez pas mourir./ette tule näkemään kuolemaani.
Noraïme, après la patrie/Noraime, isänmaan jälkeen
L’objet le plus cher à mes yeux/rakkain kohde silmilleni
Je te perds: mom âme flétrie/menetän sinut: tuomittu sieluni
T’addresse d’eternels adieux./suuntaa sinulle ikuiset jäähyväiset.

Zegrien kuoro laulaa II näytöksen päätökseksi, kun Abencérraget on kukistettu ja Zegrit pääsevä säätämään lait: ”Grenade est libre; à l’espérance/ouvrons nos coeurs, livrons nos voeux./À la victoire, à la vengeance/nous consacrons ce jour hereaux.” (Granada on vapaa; toivolle/avatkaamme sydämemme,/uskokaamme valamme./Voitolle ja kostolle/pyhittäkäämme tämä onnen päivä.)[Alkuperäisessä partituurissa eivät Abencérraget laula, vain Zegrit.]

III näytös alkaa Alhambran puutarhassa, jossa Noraïme laulaa suruissaan: ”Epaissis les ombres funestes”

Almanzor: ”Protège-moi, Dieu tutelaire”

 

Duetto: ”Providence céleste”

Alemar: ”D’une haine trop longtemps”

Kansanjoukkojen kuoro: ”Grand dieu, quelle triste journée”

Almanzor: ”Mes amis ne me plaignez pas”

Taistelussa tuntematon soturi puolustaa Almanzorin viattomuutta:

Gonzalve paljasta henkilöllisyytensa voitettuaan kamppailun ja syyttää Alémaria petoksesta:

Noraïmen virittämä päätöskuoro on luonnollisesti täynnä iloa: ”Un jour d’allégresse”

Ooppera päättyy espanjalaisväritteiseen balettiin eli tanssiketjuun.

ja

Kirjallisuutta

Luigi Cherubini. Leben und Werk in Zeugnissen seiner Zeitgenossen, saks. Josef Rheinberger, toim. Hans-Josef Irmen 1972. Regensburg: Gustav Bosse Verlag. [orig. Edward Bellasis 1874. Cherubini. Memorials of His Life.]

Luigi Cherubini. Les Abencérages ou L’Étendard de Grenade. Palazzetto Bru Zane, 2022, 3 cd-levyä.

Vignal, Marc 2018. Luigi Cherubini. bleu nuit éditeur, collection horizons.

Takaisin ylös