Ruotsalaisia sonaattisäveltäjiä
Johan Agrell (1701–65) opiskeli Uppsalassa J. H. Romanin johdolla ja teki elämäntyönsä pääosin Saksassa, Kasselissa ja Nürnbergissä, jonka kaupungin muusikkona hän toimi (1747–65). Sei Sonate per il Cembalo Solo (Nürnberg/Lontoo?, 1748) edustaa galantin ja Empfindsamkeitin yhdistelmää.
Hinrich Philip Johnsen (1716–79) oli syntyjään pohjoissaksalainen muusikko, joka tuli kruununprinssi Adolf Fredrikin kautta Tukholmaan jäädäkseen sinne (1743-). Hän konsertoi ahkerasti cembalolla Tukholmassa ja oli kuuluisia improvisointitaidoistaan. Häneltä on olemassa kaksi sonaattikokoelmaa: Sonate pour le Clavecin (Nürnberg, 1757) sekä Sei Sonate per il Cembalo (käsikirjoitus). Ohessa avaus- ja päätösosan alut sonaatista nro 4 (1757), joka sisältää vielä myöhäisbarokin piirteistöä.
Francesco Uttini (1723–95) saapui Kööpenhaminan kautta Tukholmaan (1755), jossa hän toimi oopperasäveltäjänä ja -kapellimestarina. Six sonates pour le clavessin (Tukholma, 1756) on omistettu kuningatar Loviisa Ulrikalle.
Joseph Martin Kraus (1756-92), “Ruotsin Mozart”, oli ajan parhaita Sturm und Drang -sinfonikkoja ja oopperasäveltäjiä, jonka mm. Haydn ylisti pilviin. Krausin suppea pianotuotanto ei tuo säveltäjäkuvaan uusia piirteitä, mutta hän hallitsi ajan klaveeri-idiominkin vahvan ammattilaisen tavoin. Tuotanto käsittää Due Sonate per il Forte Piano (Stockholm, 1788), rondon ja muutaman pikkukappaleen. Erään aikalaisen mukaan hän soitti pianoa “kuin enkeli”. Pianomusiikki tuo mieleen Johann Christian ja Carl Philipp Emanuel Bachin tyylin. Es- ja E-duuri-sonaateissa on jopa beethoveniaanisia piirteitä; omintakeisimmillaan hän on Scherzossa muunnelmineen sekä Ruotsalaisissa tansseissa. Ohessa Es-duuri-sonaatin avauosan ja toisen, Andante con variazione -osan alut.
Sonaatin kolmas osa, Allegro ma non troppo presto, on yllättävän virtuoosinen ja tulee lähemmäksi Mozartin pianokonserttojen kuin -sonaattien vaatimustasoa.
Abbé Georg Joseph Vogler (1749-1814) oli ahkerasti matkusteleva säveltäjämuusikko ja teoreetikko, joka toimi 1780-90-luvuilla Ruotsin hovissakin. Hänen julkaisunsa Pièces de clavecin (Tukholma, 1798) on ensimmäisiä eksoottisia pianokokoelmia ja sisältää Venetsiaan, Afrikkaan, Kiinaan ja Venäjään assosioituvia kappaleita, mutta myös ruotsalais- ja suomalaislaulujen, -tanssien ja -marssien pohjalta sävellettyjä muunnelmateoksia, kuten Min far han var en Vestgöthe han han, Höns gummans visa ja Ak minan rakas lindusein. Seuraavassa näyte muunnelmista suomalaislauluista ja siitä, miten yltiöpäisesti Vogler saattoi säveltää (aikalaiset luonnehtivat häntä oikulliseksi rämäpääksi). Myös Voglerin muunnelmat laulusta “Koska meitä käsketään” ovat kiintoisia mahdollistaessaan Mozart-vertailun; ohessa näyte myös näistä variaatioista.
Olof Åhlsröm (1756–1835) oli merkittävä tukholmalainen musiikinkustantaja, joka sävelsi itsekin. Häneltä on kaksi klaaverikokoelmaa: sonaatteja klaveerille viulun kera “ad libitum” op. 1 sekä viuluobligaton kera op. 2 (1784). Seuraavassa näyte jälkimmäisestä opuksesta.
Englantilainen sonaattisäveltäjä
George Frederick Pianto (1785–1806)
Pinto oli se lahjakkuus, jota Englanti olisi kipeästi tarvinnut: hänen kuolemansa 20-vuotiaana riisti maalta erään toivon, “uuden Mozartin”, kuten Solomon sanoi. Hän oli rohkea ja kekseliäs säveltäjä etenkin harmonian suhteen. Tuotanto käsittää 15 pianokappaletta sekä viulu- ja lauluteoksia. Pianosonaatteja Pinto ehti säveltää neljä (1803), minkä lisäksi tulee kolme sonatiinia op. 4 (1804–05).
Grand Sonatas op. 3 (julk. 1801): nro 1, es, herättää huomiota jo sävellajillaan ja pyörteisyydellään; nro 2, A, on sen lyyrinen ja valoisa, Schubert-sukuinen rinnakkaisteos. Fantasia ja sonaatti c (1802-03) tulee Mozartin fantasioiden ja Beethovenin Pateettisen sonaatin tuntumaan. Grand Sonata c (1802) on jälleen Schubertia ennakoiva. Ohessa näyteet sonaatin op. 3 nro 2 avauksesta ja toisen osan, Poco adagio affettuoso, melodisesta ja varhairomanttisesta melodisesta ilmaisusta.
