Bachin pojat
Vaikka galantti klaveerityyli oli lähtöisin paljossa Italiasta, klaveerisäveltämisen keskukset löytyvät pikemminkin Saksasta ja Itävallasta. Pariisi oli toki eräs keskus, jonka pianistit olivat tosin pitkälle saksalais-böömiläisiä. ”London Pianoforte School” (1766–1860) perustajanaan Muzio Clementi käsitti joukon muusikoita, yhteensä 49 säveltäjää Italiasta, Saksasta, Böömistä ja Irlannista; löyhään ryhmään kuuluvat mm. Philip Cogan (n. 1747–1833), Václav Jan Dusík/Jan Ladislav Dussek, Georg Pinto, Samuel Wesley, Ferdinand Ries, Johann Baptist Cramer, John Field ja Sir William Sterndale Bennett.
Wilhelm Friedemann Bach
Bachin vanhin muusikkopoika syntyi Weimarissa 1710 ja kuoli Berliinissä 1784. Häntä nimitetään ”Hallen Bachiksi”, sillä Wilhelm Friedemann toimi siellä kaupungin musiikinjohtajana (1746–64). Wilhelm Friedemann oli suuren isän ehkä originellein poika, jolle isä yritti valmistaa mahdollisimman siloisan uran: sävelsi tälle nuottikirjan, inventiot, Wohltemperiertes Clavierin, Orgelbüchleinin. Isä vei Wilhelmin Dresdeniin kuulemaan Hassen oopperoita – ja jopa Leipzigiin muuton syitä oli se, että siellä oli yliopisto, jossa W. Fr. opiskelikin lakia, filosofiaa ja matematiikkaa.
Wilhelm Friedemannin musiikki on kapriisimaista, vapaata ja persoonallista, jopa “esiromanttista”, mutta jotenkin asettumatonta; hän ei kenties löytänyt omaa tyyliään tai sitten se on vaikeasti määriteltävää. Miekkonen oli sopeutumaton boheemi, joka jätti viran ja eli loppuikänsä julkaisujen ja konserttien turvin. Hän sävelsi sonaatteja (1745-), fantasioita (1770-), kaksoiskonserton cembalolle ja fortepianolle sekä kirjoitti myös yhä fuugia. W. Fr. oli ensimmäisiä säveltäjiä, joiden sonaateissa soittimellinen leikki, syvälliset ja intohimoiset karakterit näkyvät.
Herkkätunteiset ja italialaisittain loisteliaat ainekset yhdistuvät G-duuri-sonaatin (1750-luku?) avausosan Andantino- ja Allegro di molto -vuorottelussa. Toinen osa on barokille tyypillinen Lamento-osa ja finaali juoksee giga-rytmissä.
Tuotanto sisältää myös 12 hienoa poloneesia (1765). Klaveerifantasioissa persoonallisuus näkyy parhaiten; niistä sekä poloneeseista vie tie Beethovenin bagatelleihin, Chopinin masurkkoihin, Brahmsin intermezzoihin (Brahms “löysi” W. Fr.:n). W. Fr. oli aikansa paras urkuri ja improvisoija, ja hän teki taidoillaan vaikutuksen aikalaisiinsa (Zelterin tunnustus v:lta 1829). W. Fr. sävelsi uruille mm. fuugia ja koraalialkusoittoja. Ohessa näyte fantasiatyylistä (1770).
Carl Philipp Emanuel Bach
Bachin vaikutusvaltaisin säveltäjäpoika syntyi Weimarissa 1714 ja kuoli Hampurissa 1788. C. Ph. Em. oli ”Berliinin tai Hampurin Bach”, sillä hän palveli ensin Fredrik Suuren hovissa (1740–68) cembalistina, kunnes kyllästyi säestäjän rooliin. Seuraavaksi hän pääsi Hampurin musiikinjohtajaksi kummisetänsä Telemannin kuoltua ja sai siellä toteuttaa itseään julkisten konserttien antajana. Hän saavutti aseman yhtenä aikakauden arvostetuimpana säveltäjänä ja parhaimpiin kuuluvana klaveristina (Burneyn ja Reichardtin mukaan)-
C. Ph. Em. oli klassisen tyylin perustaja, Mozartin mukaan “Hän on isä, me olemme poikia”. Samalla hän oli Empfindsamkeitin pääedustaja, jonka subjektiivinen emotionaalinen tyyli saavutti käännekohdan 1760–70-lukujen Sturm und Drangissa. C. Ph. Em. edellytti tunnekorosteisuutta säveltäjän lisäksi myös esittäjältä ja vastaanottajalta (Versuch; 753):
“Koska muusikko ei voi liikuttaa yleisöään muuten kuin olemalla itse liikuttunut, hänen tulee kyetä saattamaan itsensä kaikkien niiden affektien valtaan, joita hän haluaa kuulijassa herättää. Hiljaisia ja surullisia kohtia tulkitessaan soitaja käy itsekin raukeaksi ja surumieliseksi. Tämän myös näkee ja kuulee hänestä. Tehtävään eläytyminen tapahtuu samalla tavoin luonteeltaan kiihkeissä, leikillisissä tai muunlaisissa sävelkeksinnän tuotteissa, joita tulkitessaan soittaja heittäytyy kulloinkin kyseessä olevien affektien valtaan … musisoidessaan hän siirtyy tunnetilasta toiseen … hänen on mielessään koettava samat tunnetilat, joiden vallassa kyseisen sävellyksen tekijä sitä kirjoittaessaan oli.”
Kuusi Preussilaista sonaattia (1740–42), Sei Sonate per Cembalo, che all’ Augusta Maestà di Frederico II, Re di Prussia D. D. D. l’autore Carlo Filippo Emanuele Bach, Musico di camera di S. M. (Wq 48), sekä Kuusi Württemburgilaista sonaattia (1742–44), Sei Sonate per Cembalo, dedicate all’ Altezza Serenissima di Carlo Eugenio, Du di Wirtemberg … composto da Carlo Filippo Emanuele Bach, musico di Camera di S. M. il Rè di Prussia, etc. (Wq 49), olivat tyyliltään vallankumouksellisia ja niillä oli valtava vaikutus moneen säveltäjään.
6 Sonaten für Clavier mit veränderten Reprisen (6 klaveerisonaattia muunnetuin kertauksin, Wq 50, 1758–59) ovat tarkoitettuja “aloittelijoille ja niille amatööreille, joilla ei ole aikaa tai kärsivällisyyttä omistautua harjoittelemaan mitään vaikeaa”. “Muunnetut kertaukset” on sävelletty niissä valmiiksi, koska diletantit eivät kykene keksimään omia koristeluitaan. Seuraavassa kokoelman kansilehti ja säveltäjän esipuhe sekä toisen sonaatin avaus- ja toisen osan alusta muunnettuja kertauksia, jotka koskevat siten myös nopeita osia, ei vain hitaita osia, kuten vielä Corelli oli esittänyt 1600-luvun lopuilla. Allegretto-osassa muunnettu toisto alkaa neljännen viivaston kuudennesta tahdista, Poco adagiossa toisen viivaston toiseksi viimeisellä tahdilla.
Kauniimpi sukupuoli musiikin suurharrastajana otettiin huomioon sävellyskokoelmissa ja niiden otsakkeissa: Six Sonates pour le Clavecin, à l’usage des Dames, composées par Charles Philippe Emanuel Bach, Maître de Chapelle de S. A. R. Madame la Princesse Amélie de Prusse, Abbesse de Quedlinbourg, Directeur des Musiques de la Ville Impériale de Hambourg (Wq 54, 1765–66); ohessa myös kokoelman myöhemmän painoksen kansilehti.
Vielä helpompia opiskelukappaleita sisältää kaksi kokoelmaa Kurze und leichte Clavierstücke mit veränderten Reprisen und beygefügter Fingersetzung für Anfänger von C. P. E. Bach (Wq 113–114; 1765, 1767).
C. P. E. Bachin kenties merkittävin anti klaveerimusiikille on kuusi kokoelmaa sonaatteja, rondoja ja fantasioita kokoomanimellä Für Kenner und Liebhaber (Wq 55–61; 1779, 1780, 1781, 1783, 1785, 1787).
Näistä viisi viimeistä kokoelmaa on tarkoitettu fortepianolle. Kokoelmien sonaatit ovat kolmiosaisia. Viimeisen kokoelman otsake kuuluu Clavier-Sonaten und freye Fantasien, nebst einigen Rondos fürs Fortepiano für Kenner und Liebhaber.
Versuch über die wahre Art, das Clavier zu spielen (Tutkielma oikeasta tavasta soittaa klaveeria; 1753, 1762) toimi pitkään (Beethoven, Brahms) oppikirjana ornamentaatiosta ja esityskäytännöstä. Kirjaan liittyy 18 harjoitussävellystä (Probestücke) kuuden sonaatin muodossa (1753) sekä kuusi myöhempää sonatiinia (Sonatine nuove, 1787).
C. Ph. Em.:n musiikkityylille ovat ominaisia appoggiaturat, kromatiikka, tauot, forte-piano-kontrastit, tekstuurin ja tempon vaihtelut, mielikuvituksellinen ote. Nämä ovat havaittavissa tuntuvimmin fantasioissa, joissa keksinnöillä ei ole rajoja.
Viimeisissä sonaateissa, fantasioissa ja rondoissa C. Ph. Em.:n musiikkikieli on jo sillä lailla kiinteytynyt, että teokset nousevat Mozartin ja Haydnin rinnalle. Abschied von meinem Silbermannschen Claviere, in einem Rondo (Wq 67, 1781) ja Freie Fantasie fürs Clavier (Wq 68, 1787) ovat sikäli jännittäviä myöhäisteoksia.
Johann Christian Bach
Johann Christian syntyi Leipzigissa 1735 ja kuoli Lontoossa 1782. Hän oli ”Milanon tai Lontoon Bach”, jolla suuri oli vaikutus Mozartiin. Mozart jäljitteli Johann Christiania useissa suhteissa ja lienee pitänyt tätä hyvin menestyvää vapaata taiteilijaa esikuvanaan. J. Chr. lähti viimeistelemään opintojaan Italiaan, jossa hän oli Padre Martinin oppilaana, kunnes pääsi 1760 Milanon katedraalin urkuriksi (käännyttyään sitä ennen katoliseen uskoon!). Seuraavaksi hän toimi (1762–) Lontoossa suosittuna klaveeri- ja oopperasäveltäjänä ja oli julkisen konserttilaitoksen perustajia C. F. Abelin kanssa.
J. Chr. on oopperamusiikin vaikutusta heijastavan instrumentaalisen “singendes Allegro” -tyylin luojia. Hänen musiikkinsa kuulostaa hyvältä ja vauhdikkaalta, mutta on pikemminkin sujuvaa ja loisteliasta kuin intellektuaalisesti syvää. J. Chr. sävelsi yli 20 sonaattia “for harpsichord or pianoforte”, joista useimmat ovat kaksiosaisia ja galantteja, mutta mukana on myös fuugia. Lisäksi hänen kädestään on lähtöisin cembalo/klaveerikonserttoja yli 20, jotka edeltävät Mozartin konserttoja.
Kuudessa sonaatissa op. 5 (1766) eräät, mm. nro 2, D, ja nro 3, G, ovat selvästi Mozartin 1770-luvun sonaattien esikuvia, edellinen orkestraalisessa idiomissaan (vrt. K 284, 1775), jälkimmäinen galantissa laulavuudessaan (vrt. K 330, 1778).
Kuudesta sonaatista op. 12/17 (Pariisi 1774/Lontoo 1779) sonaatti nro 4, G, vaikuttaisi olevan hauskasti eräs lähtökohta Mozartin rakastettavalle B-duuri-sonaatille K 333 (1778). Seuraavassa Pariisin- ja Lontoon-painosten kansilehdet ja G-duuri-sonaatin ensimmäisen repriisin nuotit:
Johann Christoph Friedrich Bach
Bachin toiseksi nuorin musikaalinen poika Johann Christoph Friedrich syntyi Leipzigissa 1732 ja kuoli Bückeburgissa 1795. Hän oli ”Bückeburgin Bach”, sillä sai sieltä 1750 viran, johon jäi loppuiäkseen. J. Chr. Fr. oli Bachin pisimpään elänyt poika, rakastettava ihminen, ahkera ja lahjakas säveltäjä. Hän sävelsi oratorioita, klaveeriteoksia, kamarimusiikkia ja sinfonioita. Lisäksi hän kirjoitti noin 40 sonaattia, joista osa on tarkoitettu amatöörikäyttöön.
Kuusi helppoa sonaattia (Sechs leichte Sonaten; julk. 1785) on “sonata facile” -tyylissä, ja J. Chr. Fr. viihdyttää niissä galantin Mozartin (K 545) tyyliin.
J. Chr. Fr. oli klaveristina etevä ja isän teosten paras tulkki. Hän oli tyylillisesti lähempänä Johann Christiania kuin Carl Philipp Emanuelia, vaikka oratorioissa on herkkätunteista tyyliä, muttei hän saavuttanut täyttä wieniläisklassisuutta, sillä tyyli ei koskaan syventynyt galantista täysklassiseksi.
Muita saksalaissäveltäjiä
Isä-Bachilla oli poikien lisäksi muitakin merkittäviä oppilaita.
Johann Ludwig Krebs (1713–1780) oli Bachin lahjakkaimpia oppilaita, ehkä suorastaan lempioppilas, joka lukuisissa urkusävellyksissään aika pitkälle matki opettajaansa. Klaveeriteoksissaan, joihin kuuluu paitsi uvertyyriä ja suiteja myös sonatiineja ja sonaatteja, hän muodosti barokin ja galantin musiikin synteesin.
Christoph Nichelmann (1717–1762) oli Bachin oppilas, joka vaikutti kuudella konsertollaan (1740–59) sekä noin 20:llä sonaatillaan (1749–60?) lajien kehitykseen Berliinissä C. Ph. E. Bachin kera. Sonaatit ovat kolmiosaisia tempojatkumossa nopea–hidas–nopea; oheisen sonaatin kolmas osa on Allegretto.
Johann Gottfried Müthel
Johann Gottfried Müthel
Müthel (1728–1788) vieraili Bachin luona Leipzigissa ja oli tämän viimeisiä oppilaita 1750. Hän toimi sittemmin Rigassa urkurina (1753-). Müthel on varhaisimpia Sturm und Drangin edustajia, sillä sonaateissa (III Sonates et II Ariosi avec XII Variations pour le Clavessin; Nürnberg, 1756) tapaa suorastaan esiromanttisia piirteitä ja virtuoosista klaverismia. Klaveerivariaatiot ovat rohkeimpia Bachin ja Beethovenin välissä.
Jacob Wilhelm Lustig (1706–1796) toimi Groningenin kirkon, koillis-Hollannissa, urkurina ja oli Matthesonin sekä Telemannin oppilas. [6] Sonates Pour le Clavecin (1737/42) ovat yhtä lähellä myöhäisbarokkia, suitea ja ranskalaista klavesiinikoulua kuin varhaisklassista sonaattia. I sonaatin osat ovat Ouverture-Allemande-Courante-Sarabande-Doubles 1-3; II sonaatin osat ovat Fantaisie-Animé-Promptement-Tempo de Menuet.
Johann Friedrich Doles (1715–1797) oli Bachin oppilas, urkuri ja kapellimestari Freibergissa ja Leipzigissa. Sei Sonate per il Clavicembalo Solo (Riga, 1773) ovat kolmiosaisia varhaisklassisia sonaatteja kaavassa allegro/allegretto-adagio/menuetti-scherzo/presto; yhdistelmä allegro-menuetti-presto on sonaateissa suosituin.
Franz Buttstett (1735–1814) oli Nürnbergin lähellä asunut urkuri, joka teki Etelä-Saksan parhaat varhaisklassiset sonaatit (1763–66). Häneltä on säilynyt kolme klaveerisonaattia kaavassa nopea-hidas-nopea.
Ernst Wilhelm Wolf (1735–1792)
Wolf syntyi Thüringenissä, opiskeli Eisenachissa ja Gothassa, jossa hän kuuli C. Ph. Em. Bachin ja C. H. Graunin musiikkia. Hän ystävystyi C. Ph. Em.:n kanssa ja molemmat arvostivat toisiansa. Wolfista tuli Jenan yliopiston collegium musicumin johtaja (1755–58), minkä jälkeen hän toimi myös Leipzigissa ja Naumbergissa, mutta jäi loppuiäkseen Weimariin herttuatar Anna Amalian palvelukseen ja torjui Fredrik Suuren tarjouksen C. Ph. Em. Bachin työn jatkamisesta.
Wolf sävelsi vähintään 35 sinfoniaa, joista 26 on säilynyt, 25 klaveerikonserttoa, yli 60 klaveerisonaattia sekä kosolti kamarimusiikkia; hovia varten hän kirjoitti vielä 20 laulunäytelmää. Musiikkia leimaa Mannheimin koulun läheisyys. Wolf arvosti polyfoniaa, mutta sävelsi toisaalta jopa edistyksellisemmin kuin hyvä esikuvansa C. Ph. Em. Bach. Klaveerisonaateissa Empfindsamkeit-tyyli on hyvin läsnä Hässlerin ja Müthelin tapaan. Näytteenä osien alut d-molli-sonaatista (1774):
Kolme saksalaista merkkinimeä
Johann Wilhelm Hässler (1747–1822)
Hässler on kotoisin Erfurtista, ja hän oli ajan taitavimpia ja tunnetuimpia klaveristeja, nykyään käsittömättömän vähän soitettu säveltäjä. Hänen tyyliskaalansa ulottuu myöhäisbarokista varhaisromanttiseen. Hässler oli Bachin oppilaan Kittelin oppilas, mitä kautta hän tutustui C. Ph. Em. Bachin klavikordimusiikkiin. Hässlerillä oli Dresdenissä epäonnekas kilpa Mozartin kera 1789, mutta 1792 hän soitti Lontoossa Haydnin johdolla Mozartin pianokonserton. Hän muutti rohkeasti Venäjälle (1792) ja eli varakkaana ja arvostettuna muusikkona Moskovassa (1794-).
Hässler sävelsi yli 100 klaveerisonaattia (julk. 1776–n. 1815), joista 76 on soolosonaattia, 17 säestettyä sonaattia (sellon kera), seitsemän sonaattia nelikätisesti, kolme sonaattia kolmikätisesti sekä yksi sonatti kahdelle pianolle. Venäläläisissä sonateissa esiintyy virtuoosisuutta: nimikkeitä ovat mm. Fantasia ja sonaatti, Preludi ja sonatti, Capriccio ja sonaatti. Tendenssinä Hässlerillä olivat kevyet, helpot sonaatit, jotka olivat markkinoilla kysyttyjä. 1780-luvun saksalaiset sonaatit ovat mielikuvituksellisia.
Säveltäjä tunnusti 1786: “En aio kirjoittaa enää niin paljon sonatteja, koska minua kaikkialla ahdistellaan säveltämään tärkeämpiä teoksia. Ylivuotava impulssi säveltää pakottaa minut kirjoittamaan, mutta minun täytyy rehellisesti sanoa, että edeltävät työni ovat lähinnä hetken tuloksia.”
Seuraavassa näyte Hässlerin fantastisesta, C. Ph. Em. Bach -vaikutteisesta tyylistä Moskovassa sävelletyssä opuksessa 3 Fantaisie et Sonate pour le Clavecin ou Forte-Piano:
Friedrich Wilhelm Rust (1739–96)
Rust syntyi Dessaussa ja on osa J. S. Bachin vaikutushistoriaa, sillä hän soitti 13-vuotiaana Wohltemperiertes Clavier I:n ulkoa. Sitten Rust oli C. Ph. Em. ja W. Fr. Bachin opissa sekä vielä Franz Bendalla, kunnes hän hyötyi vielä Tartinin, Nardinin, Pugnanin ja Martinin opeista Italiassa (1765–66).
Rust sävelsi lähes 100 sonaattia (1765–96), joista on vasta myöhemmin (1885–92) painettu yhdeksän mullistavina pidettyjä sonaatteja. Nämä ja kolme muuta sonaattia ilmestyivät d’Indy’n editoimina (1913): esipuheessa d’Indy pitää Rustia Beethovenin edeltäjänä ja hänen mielestään viimeiset kolme sonaattia (C, fis, D) ylittävät Mozartin ja Haydnin ja ovat Beethovenin veroisia. Voisi sanoa myös, että niissä yhdistyy sekä Beethovenin että Clementin taide.
Rust: C-duuri-sonaatin (1792/3) ja fis-molli-sonaatin (1794) alut.
Rustin varhaissonateissa (n. 1765–74) Bachin poikien vaikutus on vielä selvä. Toisella kaudella (n. 1775–91) Haydnin vaikutus on ilmeistä. Viimeisissä viidessä sonaatissa (1792–94) on beethoveenisiä piirteitä – mikä johtunee siitä, että molemmat, niin Rust kuin Beethoven, perustivat musiikkinsa ja klaverisminsa paljossa C. Ph. Em. Bachiin.
Franz Seydelmann (1748–1806)
Seydelmann oli dresdeniläismuusikko, joka opiskeli J. G. Naumannin johdolla ja kävi tämän kanssa Italiassa (1765–68). Hän jakoi hovisäveltäjän ja -kapellimestarin viran Joseph Schusterin kanssa. Seydelmann sävelsi runsaasti oopperoita ja kirkkomusiikka, mutta myös 23 sonaattia, joista seitsemän on sooloklaveerille, Capriccion muunnelmieen sekä Six Sonatas for Two Persons at One Keyboard, jota pidettiin lajinsa valiokokoelmana.
VI Sonate per il Cembalo Solo (julk. vasta 1996) ovat kolmiosaisia seuraavina osayhdistelminä:
1. Allegro
2. Minuetto/Rondeau/Andantino
3. Rondeau/Allegro/Presto/Minuet.
Sonaatit sisältävät galantteja, myöhäisbarokkisia sekä uusia laulavia ja virtuoosisia piirteitä. Seuraavassa näyte säveltäjän tyylistä, kahden ensiosan alut sonaatista nro 2:
Allegretto, del Capriccio Corretto ”cosa serve aver un core” con Variazioni per il Cembalo perustuu säveltäjän oopperaan Korjattu oikku (1783).
Kirjallisuutta
Brachvogel, A. E. (ilman vuotta). Friedemann Bach. Berlin: Th. Knaur Nachf.
Carl Philipp Emanuel Bach und seine Zeit, toim. Siegbert Rampe 2014. Laaber: Laaber-Verlag.
Gärtner, Heinz 1989. Johann Christian Bach. Mozarts Freund und Lehrmeister. München: nymphenburger in der F. A. Herbig Verlagsbuchhandlung.
Vignal, Marc 1999 [1997]. Die Bach-Söhne, saks. Antje Müller. Laaber: Laaber-Verlag [orig. Les Fils Bach, Fayard].