Varhaisvaiheen säveltäjiä
Keskuspaikat
Trecenton keskeisen alueen muodostivat Keski- ja Ylä-Italian kaupungit ja niiden ruhtinashovit sekä kirkot. Napolin espanjalaishovi oli sivistyksestään huolimatta liian kaukana talouden ja kulttuurin yhteenliittymästä Pohjois-Italiassa.
Firenze
Rooma oli hiljainen kaupunki aina siihen asti, kun paavin kapelli vuodesta 1377 lähtien, lopullisesti vasta 1422, vakiinnutti asteittain uudestaan pysyväksi olinpaikakseen ikuisen kaupungin.
1300-luvun alussa tärkeimmät keskukset olivat Bologna, Viscontien Milano, Scala-suvun / Scaligerien Verona ja Padova (säveltäjäteoreetikot Marchetto da Padova, Antonio da Tempo), Rimini ja vähitellen Firenze.
Maisteri Piero
Pieroa (fl. 1340-50) pidetään trecenton säveltäjistä vanhimpana. Hän syntyi Assisissa ja oleskeli Perugiassa ennen palvelemistaan Milanon ja Veronan hoveissa.
Häneltä on säilynyt vain kahdeksan teosta, kuusi madrigaalia ja kaksi cacciaa, joiden merkitys on suuri. Sävellyksissä voi nähdä kehityksen yksinkertaisesta kaksiäänisestä madrigaalista imitoivien, äänten vaihtoon perustuvien ritornellojen kautta kaksiäänisiin caccia-madrigaaleihin (ilman imitoivia ritornelloja) ja viimein kolmiäänisiin ja täysin kehittyneisiin caccioihin.
Pieron cacciat Con brachi assai (Monien koirien kera) ja Con dolce brama (Suloisella halulla) ovat ylipäätään parhaita caccia-sävellyksiä. Edellinen on sävelletty Milanon Visconteille.
| Suloisella halulla ja suurella kaipauksella, sanoin toverilleni kun astuimme laivaan, ‘Menkäämme naiseni satamaan.’ Ja hän tarttui nopeasti airoon, ‘Tule! Alas! istu penkille, lähdetään matkaan!’ Ja köysi irrotettiin perästä. Tuuli on hyvä ja kaikki nostavat maston pystyyn, ‘Hiiop!’ ja sinne se nousee, köysi ja talja tulevat alas kun kaikki vedämme. ‘Ylös purje, nostakaa touvi’, ‘Heivatkaa kaikki yhdessä, käsi kädessä!’ Purje on paikoillaan, ja me lähdemme, olemme perillä, pudottakaa ankkuri! ‘Sinne se solahtaa, antakaa enemmän köyttä!’ Kaikki kapuavat ahteriin. |
Con dolce brama e con gran disio, dissi al comito, quando fu’in galia ”andiamo al porto della donna mia”. Ed egli tosto prese’l suo fraschetto, ”Su,su! a banco, a banco piglia voga!” E da le pope mola via la soga. Lo vento è buon e tutti alzon l’antenna, ”Aios, aios,” el l’arboro drizzando, china el quadernal tutti tirando. ”Saia la vela, saia in vesti gomene.” ”Issa,issa pur te di man in mano!” La vela è su, da volta che si sano, Ado le fonde, cala l’ancolelo. ”Adentra pozza, mola della sosta!” All’orza pope ciaschedun s’accosta. |
Con dolce brama
Or qua, compagni (Tulkaa tänne, ystävät) on merkitty Pierolle, vaikkakin se on opus dubium eli tekijyydeltään epäilyksenalainen teos. Se on caccoista menevimpiä: siinä huudot kavereille, koirien komentelut nimeltä, takaa-ajon kuvaus ja saaliin osaan eläytyminen muodostavat kokonaisuuden, josta ei puutu kiihkeyttä ja jännitystä.
Giovanni da Cascia / Giovanni da Firenze
Giovanni (fl. 1340-50) oli kotoisin Firenzen lähistöltä ja ensimmäinen merkittävä Firenzessä toiminut säveltäjä, jonka nimi mainitaan myös kaupungin Santa Trinità -kirkon urkurina (1360). Hänen tiedetään kilpailleen Jacopo da Bolognan kanssa Veronan hovissa (ennen 1351). Laulutekstien perusteella hänen on täytynyt palvella myös Milanon hovissa.
Säveltäjänä häntä arvostettiin lähinnä hänen eleganttien melodioidensa vuoksi. Kolmessa cacciassaan Giovanni jäljitteli Pieron tyyliä ja hän käytti kerran myös samaa tekstiä kuin Piero: Con brachi assai.
Giovannin keskeinen ansio on italialaisen madrigaalin vakiinnuttaminen 16 madrigaalillaan, joiden virtuooset melismat ja nopean lausunnallinen syllabinen tyyli ovat pitkälle hänen luomiaan.
Giovannin madrigaaleja
Ajan suosikkimadrigaali oli La bella stella (Kaunis tähti, 1353).
Koko ohjelmiston tunnetuimpia madrigaaleja on Nascoso del viso (Kasvot kätkettyinä). Se on taidokas ja menevä teos, jossa molemmat äänet laulavat samaa tekstiä. Antonio da Tempon ohjeen mukaan madrigaalit ”kuulostavat vain silloin kauniilta, kun niitä laulaa kaksi laulajaa kahdella erilaisella yhteensopivalla äänellä”.
Madrigaalin kaikki säkeet päätyvät eri korkeudelle: g, d, a, h, c. Lopun nousevan kadenssijärjestyksen saattaa selittää tekstin lisääntyvä kiihtymys, kun piilossa oleva tarkastelija katselee lähdettä, jolla kalastetaan ja jolla tapaavat toisiaan vähäpukeiset naiset. Ensimmäinen ritornellon säe sisältää paljon paljaita (sic!) sointeja, oktaaveja sekä rinnakkaisliikkeessä että yksinään.
Jacopo da Bologna
Jacopo (fl. 1340-86?) oli trecenton ensimmäisen sukupolven johtava säveltäjä ja teoreetikko, monipuolisesti sivistynyt muusikko, joka opiskeli ja todennäköisesti myös opetti Bolognan yliopistossa. Siitä on todisteena hänen tutkielmansa L’arte del biscanto misurato (Mitallisen laulun taito), joka sisältää vaikutteita ranskalaisesta notaatiosta.
Hän tunsi todennäköisesti Petrarcan, oli yhteistyössä ja kilpasilla usein Pieron ja Giovannin kanssa ajan johtavissa hoveissa ja käytti samoja tekstejä kuin nämä. Jacopo oli Milanon Visconteilla 1340-luvulla, Veronan Scala-suvun vieraana (1349-52) sekä uudestaan Milanossa (1352-).
Jacopon sävellykset olivat laajalti tunnettuja ja niitä löytyy eri käsikirjoituksista. Säveltäjänä hän nojautui hieman vanhempien Giovanni da Cascian ja Pieron keksintöihin ja muodosti sillan vanhimman ja toisen sukupolven edustajien välille mm. Landinin opettajana.
Jacopon sävellyksiä
Jacopo oli taitava imitaation käytössä. Hän olikin ensimmäinen kolmiäänisten ei-kaanonisten madrigaalien säveltäjä. Hänen muita säveltäjiä kohtaan esittämänsä kritiikki madrigaalissa Oselletto selvaggio kertoo tinkimättömästä ja vaativasta suhtautumisesta musiikkiin sekä laulullisesta ihanteesta (suav’e dolce melodia).
Madrigaalissa Aquila altera (Ylväs kotka) kaikilla äänillä on oma tekstinsä ranskalaisen motetin tapaan, mikä selittynee sillä, että teos sävellettiin joko Kaarle IV:n Viscontien vierailun juhlistamiseksi (1355) tai Gian Galeazzo Viscontin ja Valois’n Isabellan häihin (1360).
Fenice fu’
Madrigaali Fenice fu (Olin feenikslintu, 1360?) on salaperäinen allegorisessa tekstissään. Laulu liittyy mahdollisesti veronalaisen naisen ja milanolaisen herrasmiehen häihin Veronassa 1381, sillä feenikslintu (fenice) viittaa Veronan ruhtinaan, Antonio della Scalan vaakunaeläimeen, ja Milanon Gian Galeazzo Viscontin vaakunassa oli turturikyyhky (tortora).
Fenice fun suomennos:
| Olin feenikslintu ja elin puhtaana ja lempeänä, ja nyt olen muuttunut turturikyyhkyksi, joka lentää rakkaudella kauniissa puutarhoissa. |
Fenice fu’ e vissi pura e morbida. e or sun trasmutata in una tortora che volo con amor per le bele ortora. |
| Olen kuiva puu, mutten koskaan sameassa vedessä, enkä ilahdu koskaan tästä epäilyksestä, joka kaikkoaa kesällä ja palaa talvella. |
Arbore secho [mai] aqua torbida no me deleta; mai per questo dubito: vane la state, ’l verno ven de subito. |
| Niin elin ja elän ja voin kirjoittaa, että nainen ei voi muuta kuin elää kunniallisesti. |
Tal vissi et tal me vivo e posso scrivere ch’a dona non è più che onesta vivere. |
Jacopon tunnetuista 34 sävellyksestä 25 on kaksiäänisiä madrigaaleja ja kuusi kolmiäänisiä madrigaaleja. Näiden lisäksi häneltä on säilynyt yksi caccia, yksi laudaballata sekä kolmiääninen motetti Lux purpurata / Diligite iusticiam (Purppuravalo / Arvostakaa oikeutta; 1341/43).
Gherardello da Firenze
Gherardello (n.1320/25 – 1362/63) oli Giovannia nuorempi ja tyyliltään tätä lähellä oleva firenzeläissäveltäjä. Hän oli Firenzen katedraalin kappalainen (1345-51) ja priori (-1363/64). Hän tuli elinaikanaan tunnetuksi lähinnä kirkkosävellyksistään, joita on tosin säilynyt vain kaksi.
Gherardellon säilyneen tuotannon pääosan muodostavat kuitenkin vanhaan tyyliin sävelletyt viisi yksiäänistä ballataa, kymmenen kaksiäänistä madrigaalia sekä yksi kolmiääninen caccia.
Lorenzo (Masi) da Firenze
Lorenzo (k. 1372/73) oli vanhan polven säveltäjistä viimeinen, Firenzen San Lorenzon kirkon urkuri. Varhaisen kuolemansa vuoksi hän ehti säveltää vain seitsemän yksiäänistä ballataa, kymmenen kaksiäänistä madrigaalia, yhden caccian ja pari kirkollista teosta. Hän vaikutti mahdollisesti Landinin kehitykseen tämän opettajana, sillä he liikkuivat samoissa piireissä ja työskentelivät osin yhtäaikaisesti.
Vanhojen piirteiden ohella (täydellisiä intervalleja rinnakkaisliikkeessä) Lorenzon madrigaaleissa on laajoja melismoja sekä imitaatioita ja äänten ristiin menoja. Lorenzo ”edusti virtuoosisen laulun huippua italialaisessa madrigaalissa” (Pirrotta), sillä hänen kaksiääniset madrigaalinsa ovat äärimmäisen vaativia ylä-ääniltään.
Come in sul fonte…
Boccaccion tekstiin sävelletty madrigaali Come in sul fonte fu preso Narciso (Kuten lähteellä Narkissos oli otettu) sekä ballata Non so qual i’mi voglia (En tiedä, mitä haluan) edellyttävät rikkaine melismoineen taitavia esittäjiä.
| Kuten lähteellä Narkissos oli otettu itsestään, niin hän peilikuvan nähdessään rakastui suloisesti itseensä. |
Come in sul fonte fu preso Narciso Si sè da sè, così costei, specchiando Sè, sè ha preso dolcemente amando. |
Firenzestä toisen säveltäjäsukupolven keskus
Firenze uudenaikaisen kaupungin malliesimerkkinä
Firenzestä tuli trecenton tärkein kaupunki, runouden, musiikin ja taiteen keskuspaikka. Kaupan, rahamarkkinoiden ja villateollisuuden ansiosta se oli rikas ja kukoistava kaupunki.
Jo 1252 Firenzen kultarahasta, floriinista, tuli tuon ajan yleisvaluutta, ”dollari”. Duomon rakentaminen aloitettiin 1296, Palazzo Vecchion 1298 ja Or San Michelen 1327.
Ammattikuntien päämiehistä muodostettiin 1328 kaupungin ensimmäinen demokraattinen hallitus, signoria.
Firenzen väkiluku oli 1300-luvun puolivälissä 100 000. Kaupunki oli hyvin järjestetty: 300 kutomossa oli 30 000 työläistä, koululaisia oli 10 000, sairaaloissa oli yli tuhat vuodepaikkaa jne. Musta surma (1347-50) niitti 3/5 kaupungin väestöstä ja sen seurauksena puhjenneet levottomuudet johtivat 1378 aristokratian vallan palautukseen. Medicien suku otti vähitellen kaupungin haltuunsa, lopullisesti 1400-luvun alussa.
Kaupunkinsa profiilin mukaisesti firenzeläissäveltäjät edustivat lähtökohdiltaan ylempää porvaristoa, intellektuellien ja klerkkien eliittiä. Moniääninen musiikki oli kaupunkien hovien ja oppineiden pienten piirin omaisuutta; se oli samalla tavalla myöhästynyt moniääninen vastine provencelaiselle lyriikalle kuin Machaut’n taide oli truveerien musiikin viimeinen pilkahdus.
Bartolino da Padova
Bartolino (fl. n. 1365-1405), Padovassa syntynyt, mutta myös Firenzessä työskennellyt säveltäjä oli Landinin aikalaisista tuotteliampia säilyneen tuotannon perusteella.
38 teoksesta suurin osa on kaksiäänisiä madrigaaleja ja muut ovat kaksiäänisiä ballatoja. Muutamasta teoksesta on olemassa myös kolmiääninen versio. Tyyliltään Bartolino oli aluksi lähellä Jacopoa, mutta myöhemmin myös ranskalaiset vaikutteet tulivat näkyville.
Madrigaalissa Imperiale sedendo fra più stelle (Keisarillinen istumassa muiden tähtien joukossa; 1401?) on poliittinen sisältö ja se viittaa Padovan Carrara-perheeseen, jonka palveluksessa Bartolino oli. Madrigaali La fiera testa (Pedon pää, 1390-luku) oli suunnattu Milanon Gian Galeazzo Viscontia vastaan.
Donato da Cascia / Donato da Firenze
Donato (fl. 1300-luvun jälkipuoliskolla) oli tyylillisesti Jacopon ja Landinin välissä. Hänen musiikkinsa vanhasta tyylistä kielivät 14 kaksiäänistä madrigaalia sekä yksi caccia, uudemmasta tyylistä yksi säilynyt ballata sekä ranskalainen virelai.
Niccoló da Perugia
Niccolòn (fl. 1300-luvun jälkipuoliskolla) tiedetään oleskelleen Firenzessä ainakin 1354-73, minkä lisäksi hän vaikutti myös Milanossa ja kotikaupungissaan Perugiassa.
Niccolòn 18 madrigaalia ja neljä cacciaa ovat lähes poikkeuksetta kaksiäänisiä, Giovannin ja Jacopon tyyppisiä sävellyksiä. Uutuutena madrigaaleissa on eri musiikin käyttö niiden kahdessa säkeistössä; tähän asti säkeistöt oli laulettu samalla musiikilla.
Madrigaali La fiera testa (Pedon pää, n. 1400), jonka tekstin sävelsi myös Bartolino da Padova, viittaa vaakunaeläimeen, kyykäärmeeseen, ja se on suunnattu Viscontien sukua vastaan Milanon ja Firenzen välisten vihamielisyyksien puhkeamisen vuoksi, kun Gian Galeazzo Visconti uhkasi koko Toscanaa (1397-1402).
Niccolòn ominta aluetta oli kuitenkin ballata minima (pikku ballata), joita häneltä on säilynyt 24. Ne ovat lyhyitä, aforistis-moralisoivia teoksia, joiden ripresa koostuu vain yhdestä säkeestä. Lyhyet ballatat on sävelletty usein dialogin muotoon ja ne ovat hyviä esimerkkejä säveltäjän kyvystä palvella firenzeläisporvariston makua ja tarpeita.
Francesco Landini
Urkuri ja monitaituri Landini
Francesco Landini soittaa organettoa. Squarcialupin käsikirjoitus 1420-luvulta.
Francesco Landini (1323-97) oli trecenton tärkein säveltäjä, varhain sokeutunut taitava urkuri Firenzen Santa Trinità -kirkossa, San Lorenzon kirkon kappalainen, Machautin tasoinen muusikko. Hän oli myös ylistetty runoilija ja sai 1364 Kyproksen kuninkaalta laakeriseppeleen.
Hänen maineensa urkurina oli niin suuri, että hänen soittonsa kuvauksissa on legendanomaisia aineksia (vrt. Fransiskus Assisilainen ja linnut):
Tämän tarinan jälkeen aurinko alkoi nousta ja ilma rupesi lämpenemään; tuhannet linnut lauloivat. Francescoa pyydettiin soittamaan organettoa, jotta nähtäisiin, laulaisivatko linnut hiljempää vaiko kovempaa tämän soittaessa. Heti kun hän alkoi soittaa, monet linnut vaikenivat ensin, mutta sitten ne kaksinkertaistivat laulunsa ja, outoa kerrassaan, yksi satakieli tuli ja istahti oksalle hänen päänsä yläpuolelle. (Giovanni da Prato: Il paradiso degli Alberti, Albertien paratiisi, n. 1426.)
Paitsi runoilijasäveltäjä ja muusikko, Landini oli myös soitinrakentaja, urkuasiantuntija ja urkujen korjaaja eli siis käytännön muusikko. Lisäksi hän oli perehtynyt musiikinteoreettisiin, filosofisiin, eettisiin ja astrologisiin kysymyksiin. Hän oli innokas Vilhelm Okkamilaisen filosofian kannattaja ja kirjoitti tämän kunniaksi 180-säkeisen ylistysrunon In laudem logicae Ocham.
Landinin käytännöllinen monipuolisuus vertautuu kenties firenzeläiseen taidemaalariin ja taideteoreetikkoon Cennino Cenniniin, jolta on säilynyt käden taitoja ylistävä Il libro dell’arte, O trattato della pittura (suom. Kirja maalaustaiteesta, 1995; 1400-luvun vaihde).
Kuuluisa firenzeläinen
Filippo Villani kertoo teoksessaan Liber de civitatis Florentiae famosis civibus (Kirja Firenzen kaupungin kuuluisista kansalaisista) ensin, kuinka Giovanni da Cascia kilpaili Veronassa Jacopo da Bolognan kanssa, joka oli johtava säveltäjä ennen Landinia ja ehkä jälkimmäisen opettaja. Sitten Villani virittää ylistyslaulun Firenzen kansalaisista ehkä kuuluisammalle (Francesco Landinia käsittelevä osuus on kirjoitettu 1381 jälkeen):
Kukaan näistä [muista säveltäjistä] ei voi kilpailla Francescon kanssa, joka yhä elää ja josta ei voi kirjoittaa totuudenmukaisesti pelkäämättä vaikuttavansa liioittelevalta. Francesco oli tuskin ohittanut lapsuusaikansa puolivälin, kun tauti isorokon kera teki hänestä sokean. Musiikki kuitenkin korvasi hänelle menetyksen maineen ja kuuluisuuden kirkkailla valoilla. Kova kohtalo vei hänen ruumiillisen näkönsä, mutta hänen sielunsa silmä oli terävä ja täsmällinen kuten kotkalla. Francesco syntyi Firenzessä. Kun Francesco oli elänyt jonkin aikaa sokeana, hän alkoi tehdä lauluja. Kun hän oli sitten vähän vanhempi ja hän oli tullut huomaamaan musiikin hurman ja sulouden, hän alkoi säveltää, ensin lauluäänille, sitten kielisoittimille ja uruille. Hän edistyi mahtavasti. Ja sitten, jokaisen hämmästykseksi, hän tarttui soittimiin niin taitavasti kuin hän kykenisi yhä näkemään. Erityisesti hän alkoi soittaa urkuja sellaisella ketteryydellä – kuitenkin aina täsmällisesti – ja sellaisella ilmaisevuudella, että hän päihitti jokaisen urkurin, jonka voi muistaa. Lisäksi hän soitti loistavasti fiideliä, luuttua, kaikkia kieli- ja puhallinsoittimia sekä kaikkia muitakin soittimia. Ja jäljitellen lauluäänellä kaikkia niitä soittimia, joissa on eri tavoin kaunis sointi ja sekoittaen niitä ihmisäänen kanssa hän keksi kolmannen musiikin lajin, molempien yhdistelmän, joka on suuren miellyttävyyden ja nautinnon soittimen, psalttarin ja luutun risteytyksen, jota hän kutsui nimellä serena serenarum, soittimen joka tuottaa erinomaisen soinnin, kun sen kieliä näppäillään. Ja juuri äskettäin hänet kruunasi Venetsiassa julkisesti Hänen Korkeutensa Kyproksen kuningas laakerilla. Aivan niin kuin tapahtui muinoin, kun Rooman keisarit kruunasivat runoilijoita. Lisättäköön tämä hänen ylistykseensä: hän on retoriikan ja logiikan mestari ja on tuottanut runoja ja kertomuksia.
Landinin sävellykset
Landinilta on säilynyt 154 sävellystä. Niistä peräti 141 on ballatoja. Niiden lisäksi Landinilta tunnetaan tusina madrigaaleja ja muutama caccia. Teoksista 90 on kaksiäänisiä ja 50 kolmiäänisiä. Musiikille on ominaista lyyrisyys, harmonian pehmeys, sillä se karttaa dissonansseja ja käyttää paralleeliliikettä.
Kaanonmadrigaalin De! Dinmi tu (Oi! Sano minulle) avausjaksossa kontratenori ja tenori ovat kvinttikaanonissa, samalla kun cantus on vapaasti liikkuva ääni. Ritornellossa kaikki kolme ääntä ovat kaanonissa, äärimmäiset äänet oktaavikaanonissa ja väliääni on niiden kanssa kvinttikaanonissa.
Ns. Landinin lopukkeessa tenori laskee finalikseen ja vastaääni tekee suhteessa finalikseen sävelkulun 7-6-8. Lopuke oli käytössä vielä 1500-luvulla.
Ballata päälajina
Landinin ballatoista 91 on kaksiäänisiä. Eräät kaksiääniset ballatat tulevat rytmisyydessään lähelle lajin tanssilähtökohtaa: mm. Ecco la primavera (Kevät on tullut). Kaksiäänisissä ballatoissa on useimmiten kaksi eri tekstiä.
Kolmiäänisissä ballatoissa on yhdestä kolmeen tekstiä siten, että vain muutamassa on kolme tekstiä ja useimmiten kaksi tekstiä. Tenori on pitkin aika-arvoin etenevä soittimellinen ääni, kontratenori yhtä hyvin laulettava kuin soitettava ääni ja superius usein luonteeltaan koristeltu ja vokaalinen, vaikkakin sen melismat viittaavat Landinon virtuoosimaiseen passaggio-tekniikkaan (jota linnutkin ihastelivat) uruilla.
Kolmiäänisissä ballatoissa on kaksi päätyyppiä:
- Kaksi tasaveroista ylä-ääntä. Esim. tavattoman suosittu Questa fanciull’, amor, fallami pia (Tästä neitosesta, rakkaus, tee minuun kiintynyt), josta on olemassa myös koristeltu kosketinsoitinversio sekä messunosa Agnus.
- Laulullista ylä-ääntä tukevat soittimet: mm. Giunta vaga biltà (Yhdistettynä viehättävään kauneuteen).
Ballatan B-jaksossa on kaksi erilaista päätöstä, ”maalia”: verto ja chiuso, avoin ja suljettu.
Giunta vaga biltà
Giunta vaga biltà -ballatan käännös:
| Viehkon kauneuden yhdistettynä lempeyteen, koristettuna hyvätapaisuudella, näet kun hän liikuttaa silmiään kasvoilla, jotka antavat taivaasta todistuksen. |
Giunta vaga biltà con gentileça Or nata di costumi Vedi che volge lumi Nel viso che del ciel ne fa certeça |
| Hän tekee minusta rakkauden uskollisen toimijan, ja vapautta enemmän tahdon somasti palvella. Sillä kun tulen hänen eteensä, en halua mitään muuta kuin miellyttää häntä. |
E che mi fa d’amor fedel sugetto E più che libertà dolce servire Che come son dinançi al suo cospetto In piacer pongho ongni mio disire |
| Kaiken vääryyden tunnen häipyvän sydämestäni, jossa hyve herää. Ken häntä usein katsoo, tottuu mieleltään hyvyyteen. |
Ongni viltà nel cor sento perire E’n se virtù destare Chi l’usa di mirare À ne’ costumi suoi l’anim’aveçça |
Lähteet ja kirjallisuus
Music in the Western World. A History in Documents, toim. Piero Weiss ja Richard Taruskin. New York: Schirmer Books.
Giovanni da Prato: Il paradiso degli Alberti, Albertien paratiisi, n. 1426
Nigel Wilkins 1999 [1979], Music in the Age of Chaucer. Cambridge: D. S. Brewer.