Katolisen kirkkomusiikin pitkä perinne
Eton College
Katolisella kirkkomusiikilla oli Englannissa pitkä ja loistava perinne, joka nojautui katedraalien ja yliopistojen musiikkitoimintaan, jossa kuorolla oli keskeinen sija. Se oli myös edistyksellistä, sillä terssin ja “suloisen laulavuuden” etummaisuus vaikuttivat ratkaisevasti mannermaisenkin musiikin kehitykseen. Englannista löytyy lukuisia säveltäjiä, jotka ovat olleet pääosin maan oman vaalinnan varassa, mutta jotka renessanssimusiikin uuden tulemisen ansiosta viime vuosikymmenten aikana ovat löytäneet laajasti tiensä ohjelmistoihin muuallakin. Edes Englannin reformaatio ei ratkaisevasti vaikuttanut katolisen kirkkomusiikin asemaan tai vaikeuttanut sen vuosisataista traditiota, josta haluttiin pitää kiinni.
Tudorien hallitsijasuvun ja Henrik III:n (1485–1509) otettua vallan Ruusujen sodan päätyttyä 1485 Lancasterien häviöön englantilainen musiikki eristyi mannermaisesta, jolle se oli antanut vuosisadan alussa ratkaisevia impulsseja, ja kehittyi omaan suuntaansa. Englantilaisille messusävelityksille on ominaista Kyrien puuttuminen ja cantus firmus -sidonnaisuus, kun taas mannermaalla siirryttiin parodiakäytäntöön, sekä pitäytyminen kirkollisiin cantus firmuksiin (mannermaalla käytettiin yhtä hyvin maallisia lauluja).
Englannin täysrenessanssin eräs keskeinen dokumentti on 1400-luvun musiikkia sisältävä Etonin kuorokirja (Eton Choirbook, koottu n. 1500–05) eli merkittävä kirkkomusiikkikokoelma Old Hall -KK:n ja reformaation välissä. Se on eräs harvoista reformaation ajan tuhoamisvimmalta säästyneistä kuorokirjoista, joskin siitäkin osa on turmeltunut. Siinä on musiikkia 24 Josquinin aikaiselta säveltäjältä, ja sen alun perin 94 sävellyksestä 64 on säilynyt kokonaan tai osin. Tärkeimpä säveltäjiä ovat John Browne, Richard Davy ja Walter Lambe. Kirja keskittyy Marian-palvontaan Maria-antifoneineen (Salve regina -sävelityksiä on yksin 15) ja Magnificateineen. Kuorokirjan musiikki on melismaattista, rytmisesti kiharaa ja synkooppista sekä imitaatioiltaan vähäistä; musiikki ja teksti elävät pääosin omilla planeetoillaan vailla humanistisia painotuksia.
John Browne
Browne (s.n. 1453, fl. n. 1490) on Eton-kuorokirjan keskeinen nimi 10 sävellyksellään. Hänestä ei tiedetä juuri mitään, mutta häntä pidetään “suurimpana englantilaissäveltäjänä Dunstablen ja Tavernerin välissä”. Kuorokirjan teoksista Stabat Mater dolorosa (“Seisoi Äiti suruinen”) on kuusiääninen motetti ja mestariteos ajalle ja maalle harvinaisessa sanamaalailussaan maassa; soolojen (duettoja) ja koko kuoron välinen suhde on joustava.
Motetti O Maria salvatoris mater
Eton-kuorokirjan avaa yllä faksimilenä oleva Brownen O Maria salvatoris mater (“Oi Maria vapahtajan äiti”) upeasointinen 8-ääninen motetti, joka on Maria-antifoni. Äänissä on mukana lisäbasso, kaksi kontratenoria sekä kaksi korkeaa diskanttiääntä; diskantti on ylipäätään tyypillinen englantilainen ilmiö. Teoksen rekisteri laaja yli kolmine oktaaveineen, ja musiikki operoi äänimäärien vaihteluilla, tekstuureilla ja rekistereillä taitavasti. Imitaation sijaan teoksessa operoidaan itsenäisten äänien luomalla soinnikkuudella, joskin alussa yliääni seuraa muutaman sävelen verran toista bassoa; tenorissa on cantus firmus, jonka ääriviivaa e.m. äänet jossain määrin mukailevat, samalla kun kontratenorit ovat quasi-imitaatiossa alussa. Motetin loppupuolella kehotetaan rukoilemaan Marian lisäksi Frideswideä (Oxfordin luostarin suojeluspyhimystä), Maria Magdalenaa ja Katariinaa (Aleksandrian oppinutta naisfilosofi avarhaiskristilliseltä ajalta: “Rogamus et Frideswidam,/Magdalenam, Catharinam,/doctam philosophia.”
Robert Fayrfax
Fayrfax (1464–1521) oli ennen reformaatiota Henrik VIII:n hovin johtava messusäveltäjä Tavernerin kanssa. Hänellä oli useita korkeita arvoja ja kunniatehtäviä, mm. St. Albansin apottikuntaan liittyviä, sillä Fayrfax sävelsi teoksen Missa Albanus, jossa hän käyttää lisäksi Albanus-antifonia cantus firmuksena. Ave Dei patris filia (“Terve isän Jumalan tytär”) on Fayrfaxin levinnein ja usein jäljitelty sävellys, Varmuudella 29 sävellystä on Fayrfaxin käsialaa.
Missa O quam glorifica
Missa “O quam glorifica” (“Oi kuinka kunniakas” -messu; 1504?) on säveltäjänsä ja kenties ajankohtansakin kompleksein ja vaikuttavin teos, jossa esiintyy päällekkäin eri prolaatioita (“tahtiosoituksia”), minkä lisäksi vielä saman stemman sisällä ilmaantuu runsaitakin poikkeusjakoja. Seuraavassa O quam glorifica -messun Credo-osan alkua:
A.o. käsikirjoituksessa (Lambeth) Credo-osan alussa esiintyvien kolmen ensimmäisen äänen stemmojen kohdalla on merkit C ja O, jotka viittaavaat kaksi- ja kolmijakoisuuden yhtäaikaisuuteen ja joiden moderneina vastineina ovat tahtilajit 4/4 ja 3/4. Triplex ja tenor noudattavat kaksijakoisuutta, kun taas medius, contratenor ja bassus ovat kolmijakoisia. Käsikirjoituksen alla on katkelma messun alusta modernina partituurina.
William Cornysh
Cornysh (k. 1523) oli renessanssi-ihminen: säveltäjän lisäksi myös runoilija, näytelmäkirjailija ja näyttelijä. Hän oli Henrik VIII:n hovin johtavia säveltäjiä, kuninkaallisen kapellin poikien opettaja (1509–23) ja kuoron vastuuhenkilö. Vieraillessaan Kuninkaallisen kapellin kuoron kanssa Ranskassa (1513) hän teki suuren vaikutuksen.
Cornyshin musiikissa on sekä komplekseja piirteitä (Magnificat) että tulevaisuutta valmistavaa yksinkertaisuutta (Ave Maria, mater Dei; “Terve Maria, Jumalan äiti”). Salve regina (“Ollos tervehditty valtijatar”) sisältää kuvioita paljon ja jännittäviä dissonansseja, mikä sekin on tyypillistä englantilaiselle musiikille.
Nicholas Ludford
Ludford (n. 1485–1557) toimi valtaosan urastaan Henrik VIII:n Westminsterin yksityiskapellin muusikkona. Hän oli viimeinen ja reformaation siirtymäajan tuotteliain messusäveltäjä peräti 14 messullaan, joista seitsemän edustaa Lady Mass -tyyppiä ja ovat samalla alternatim-messuja. Messuissa on myös Kyrie-osa, joka useimmiten jätettiin pois, sekä osia proprium-messusta (introitus, graduaali, halleluja, sekvenssi, offertorio, communio) eli ne ovat pitkiä kestoltaan ja sisältävät alun toistakymmentä osaa.
Robert Carver
Carver (1484/5–1568 jälk.) toimi säveltäjänä Skotlannin Kuninkaallisessa kapellissa. Hänen kirkkomusiikkituotantonsa käsittää kaksi motettia ja kuusi messua. Musiikissa voi havaita siirtymisen 1520–30-luvuilla koristeellisesta myöhäiskeskiaikaisesta tyylistä täysrenessanssin imitaation käyttöön.
Messu “Dum sacrum mysterium” (“Kunnes pyhä ihme”) on 10-ääninen messu, jossa eri tahtilajit ja äänimäärit vuorottelevat; kudokset ovat koristeellisia ja perustuvat imitaatiolle. Messussa on englantilaisittain vain neljä osaa, sillä Kyrie on jätetty pois. Carver oli ainoa englantilaissäveltäjä, joka perusti messun Asemies-melodialle (messu “L’homme armé”, n. 1520).
Motetti O bone Jesu
Motetti O bone Jesu (“Oi hyvä Jeesus”; 1520?) 19 äänelle on suunnattoman loistelias: siinä on sekä akordaalisia sointikenttiä että oppinutta kontrapunktia, täyssointisuuden ja jopa kamarimusiikillisen virtuoosisuuden hyväksikäyttöä.
John Taverner
John Taverner (n. 1490–1545) ei kuulunut koskaan Henrik VIII:n kapelliin, vaan hänen työpaikkoinaan olivat Oxford in kardinaalikollegion kuoro (1526–30) ja Bostonin kaupunginraati (1545–). Hän pysyi katolisena, vaikka toisaalta osasi mukautua uusiin oloihin. Taverner on tärkein englantilaissäveltäjä Dunstablen ja Byrdin välissä, pitkän keskiajalla alkaneen tradition huipentaja.
Western Wind -messu
“Western Wind” -messu on kuuluisa: se perustuu poikkeuksellisesti maalliseen lauluun, joka oli yhtä tärkeä englantilaissäsveltäjille kuin Asemies-sävelmä mantereella. Taverner käyttää melodiaa cantus firmuksena yhdeksän kertaa jokaisen neljän osan aikana eri äänissä.
Missa Gloria Tibi Trinitas
Missa “Gloria Tibi Trinitas” (“Kunnia sinulle kolminaisuus” -messu; 1510–20-luku) on Tavernerin hienoin teos ja samalla merkittävin englantilaismessu ennen reformaatiota. Siinä on kuusi ääntä, joista yksi korkea poikasopraano, ja messun tyyli on ornamentaalista. Cantus firmus esiintyy kolme kertaa muissa osissa paitsi kahdesti Agnus Dei -osassa; teosta leimaa kirkas, upeasti soiva kudos. Seuraavassa messun pohjasävelmä sekä Gloria- ja Sanctus-osien alkuja, joissa cantus firmus esiintyy mean-äänessä (= altto):
Messun Benedictus-osan “In nomine” -jakso (“Nimeen”) tai sen cantus firmus oli lähtökohta useille yhtyekappaleille Purcelliin asti. Ainoastaan siinä Gloria-melodia esiintyy kokonaisena, kun muualla se on katkaistu erillisiksi säkeiksi.
