Jean Mouton (1459–1522)
Jean Moutonin motetti Celeste beneficium kuorokirjasta kuningas Henrik VIII:lle (The British Library).
Mouton oli ehkä lahjakkain Josquinin jäljittelijöistä, Ranskan johtava säveltäjä 1500-luvun alussa ja äärimmäisen tärkeä yhdysside frankoflaamilaisen ja nousevan italialaisen musiikin välillä, sillä Adrian Willaertin opettajana hän vaikutti suuresti venetsialaisen kirkkomusiikkityylin kehkeytymiseen. Mouton syntyi Boulougnen lähellä, oli kuoropoikana (1477–) ja sittemmin kapellinjohtajana (1483–) Neslen Notre Dame -kirkossa St. Quentin lähettyvillä. Amiens’n (1500) ja Grenoblen (1501) virkojen jälkeen Mouton liittyi kuningatar Anne Bretagnelaisen, kuningas Ludvig XII:n vaimon, kapelliin (1502). Sen jälkeen hän palveli loppuikänsä Ranskan hovissa, Annen jälkeen Frans I:n palveluksessa. Mouton oli virallinen hovisäveltäjä, ja hänen aikanaan kapelli kukoisti. Keskeisen renessanssimusiikin teoreetikko Glareanuksen mukaan Mouton oli suosittu ja hänen musiikkinsa kului “kaikkien käsissä”. Glareanus ei ollut ainut, joka ihaili Moutonin musiikin melodista mestaruutta, “laulun helposti virtaavaa linjakkuutta” (“facili fluentem filo cantum”).
Hovin säveltäjänä Mouton teki useita poliittisia motetteja: motetin Christe redemptor, O rex omnipotens (“Kristus vapahtaja, Oi kaikkivoipa kuningas”) Annen ja Ludvigin häihin (1499); Non nobis, Domine (“Ei meille, Herra”) Renée’n, Annen ja Ludvigin toisen tyttären, syntymän johdosta (1510); kuningatar Annen kuolemaa (1514) surevan Quis dabit oculis (“Kuka antaisi silmillemme”). Paavi Leo X:n virkaanastujaisiin syntyi Christus vincit (“Kristus voitti”). Frans I:n kruunajaisiin Reimsin katedraalissa (1515) Mouton sävelsi motetin Domine salvum fac regem (“Herra anna kuninkaalle terveyttä”). Mouton osallistui Frans I:n Italian valloitusretkelle vielä samana vuonna, jolloin Marignanon voiton 1515 kunniaksi valmistui motetti Exalta Regina Galliae (“Riemuitse Ranskan kuningatar”). Kun Frans I ja Leo X hieroivat joulukuussa 1515 rauhaa Bolognassa, siellä soi Moutonin teoksia päätellen siitä, että paavi kiitokseksi kuninkaan kapellin erinomaisista esityksistä nimitti Moutonin apostolisen notaarin virkaan; myöhemminkin Leo oli innokas Moutonin messujen ihailija. Italian matkalla oli merkitystä muutoinkin: vieraillessaan vielä Ferrarassa ja Loretossa Mouton sai musiikkinsa leviämään Italiaan, ja hänen omassa musiikissaan yhä vahvistui humanistinen suuntaus, tekstideklamaation korostuminen sekä homofonian ja polyfonian sekoittuminen. Viimeiset vuotensa Mouton eli St. Quentinin kunnianarvoisena kaniikkina.
Moutonin tuotannosta on säilynyt yli 100 motettia, 15 messua ja yli 20 chansonia. Hänen teoksistaan painettiin yli puolet jo elinaikana, mikä on melkoinen saavutus tuohon aikaan. Petrucci julkaisi viisi Moutonin messua (1515) ja kuoleman jälkeen Le Roy & Ballard julkaisi motettikokoelman (1555). Eräät kirjoittajat 1500-luvulla esittivät, että Mouton olisi ollut Josquinin oppilas ja että on vaikea erottaa näiden kahden tuotoksia toisistaan. Molemmat käyttivät äänten parittaisia imitaatioesiintymiä sekä cantus firmusta kaanonissa, mutta se ei siltikään välttämättä johdu opettaja–oppilas-suhteesta. Moutonin musiikki virtaa yleensä rauhallisesti ja sujuvasti, se on teknisesti hienostunutta ja kontrapunktiltaan mestarillista, mutta siitä puuttuu enimmäkseen vanhemman kollegan tulisuus. Yleensä hän oli enemmän kiinnostunut musiikista kuin tekstin ilmaisemisesta. Hän suosi täydesti, mutta silti läpikuultavasti soivia tekstuureita ja työllisti enimmäkseen kaikkia ääniä, toisin kun kudosvaihteluille rakentava Josquin.
Messuissaan Mouton yhdistää cantus firmus -tekniikkaa kaanoneihin – Missa “L’homme armé” sisältää kaanoneita 2–3 äänelle, yhden jopa seitsemälle äänelle – ja parafraseeraukseen (Missa Regina mearum); lisäksi hän on säveltänyt yhden aidoan parodiamessun, messun Quem dicunt homines (“Mitä puhuvat ihmiset”) Richafortin motettiin.
Maallis-poliittisten motettien ohella Mouton harrasti useita liturgisia tai kirkollisia motettityyppejä: sekvenssejä, responsorioita, antifoneja, pyhimysjuhlamotetteja, psalmeja, UT:n evankeliumeja sekä kirjeitä, Maria-hymnejä jne. Joissain vapaissa moteteissa hän toistaa musiikillisia jaksoja, käyttää kertosäemenettelyä (mm. 5-ääninen Ave Maria … virgo serena kertaa saman musiikin kolmasti säkeillä “O Maria dulcissima”, “O Maria piissima”, “O Maria mitissima”) tai kehittelee aiempaa melodista materiaalia myöhemmissä taitteissa. Parhaimpia ja taidokkaimpia ovat Moutonin Maria-motetit. Kaanonrakenteet ovat niissä taidokkaita: mm. neliääninen Ave Maria sisältää alton ja basson peilikaanonin.
Motettien huipun muodostaa 8-ääninen antifoni Nesciens mater (“Tietämättä neitseellinen äiti miehestä/synnytti ilman tuskaa vapahtajan/ikuisen tosi kuninkaan/enkelten imetti yksin neitsyt/rinnoillansa täynnä taivaallista maitoa.”). Motetti on suurenmoisen sointuisa, minkä lisäksi se rakentuu äärimmäisen harvinaiselle peräti nelinkertaiselle kaanonille! Kaanonparit muodostavat S2–S, C2–C, T2–T ja B2–B. Erityistä teksti-ilmaisua yleisaffektin lisäksi motetista ei kuitenkaan juuri löydy.
Nesciens mater virgo virum/Tietämättä neitseellinen äiti miehestä/
peperit sine dolore/synnytti ilman tuskaa/
salvatorem saeculorum./vapahtajan ikuisen./
Ipsum regem angelorum/Enkeleiden tosi kuningasta/
sola virgo lactabat,/yksin neitsyt imetti/
ubere de caelo pleno./rinnoillansa täynnä taivaallista maitoa.
