Improvisoitu laulu
1400-luvulla Italian hoveissa kukoisti improvisoitu laulaminen ja säestäminen joidenkin basso- tai sointumallien sekä runouden tärkeimpien muotojen (mm. sonetti) pohjalta; tämä oli rapsodien aikaa.
Humanistit korostivat lisäksi musiikissa mukavaa seurallisuutta: kykyä laulaa yksin soittimen, luutun tai lira da braccion, suosittu jousisoitin, jonka uskottiin polveutuvan Apollon lyyrasta, säestyksellä sekä tanssimista. Sen sijaan he pitivät polyfoniaa keinotekoisena musiikki-ilmaisun muotona. Erityisesti Baldassare Castiglione kirjassaan Il cortegiano (“Hovimies”, 1528; suom. J. A. Hollo, 1957), josta tuli koko Euroopan vallannut yläluokan ja alemman keskiluokan hyvän käytöksen ohjekirja, painotti herrasmiehen kykyä laulaa, soittaa, lukea nuoteista sekä viihdyttää naisia.
Leonardo Giustiniani (k. 1446) oli venetsialainen runoilija ja aatelismies, joka aloitti lyyrisen runouden improvisoivan sävelittämisen. Oli useita muitakin tunnettuja runoilijasäveltäjiä, joilta ei ole säilynyt kirjoitettua musiikkia: Cieco da Ferrara; luutistilaulaja Pietrobono dal Chitarrino, joka musisoi Italian ja Unkarin hoveissa; Serafino dall’ Aquila (1466–1500), joka oli laulajaluutistina Napolin hovissa (1478–).
Frottola ja muita lajeja
Firenzezzä oli vuosittain kolme suurta ulkoilmajuhlaa: karnevaalit huippunaan laskiaistiistai, Calendimaggio eli vapunpäivä ja Pyhän Johanneksen päivä 24.7. Kaikissa näissä juhlissa oli oma musiikkinsa. “Karnevaalilaulu” (canto carnascialescho) eli eritoten Medicien Firenzessä, ja sen alalaji oli canto di lanzi (“keihäslaulu”), joita lauloivat sotilaat. Joitakin niistä kirjoitti itse Lorenzo il Magnifico (1449–1492).
Quodlibet (“mielen mukaan” eli “laula mitä tahansa”) tarkoitti useita päällekkäisiä lauluja, ja niitä laulettiin karnevaaliaikana naisia kiusoitellessa. Sellainen on esimerkiksi Isaacin Donna di dentro (“Nainen sisällä”), joka yhdistää kolme eri laulua.
Runouden lajeina olivat jo varhaisrenessanssissa käyttöön otetut sonetti, oodi sekä canzonen eri Italian alueille tyypilliset alalajit: giustiniana, siciliana, vinitiana, napoletana ja calavrese. Uusia lajeja olivat yksisäkeistöinen strambotto (8-säkeinen säkeistö eli ottava rima), capitolo (3-säkeinen säkeistö eli terza rima) sekä frottola eli barzelletta – barzelletta ja strambotto olivat tavallisimmat.
Frottola tarkoittaa löyhää, huvittavien asioiden kokoelmaa ja on kevyen musiikinlajin ja monien runomuotojen yleisnimi, kun taas kirjallisuushistorioitsijat kutsuvat sitä nimellä barzelletta (hauskanpito, vitsikkyys).
Barzelletta ja strambotto
Frottoloita oli sekä kertosäkeen kanssa tai ilman. Barzelletta oli tavallisin refrainmuoto ja ballatan johdannainen; molemmat ovat samanmuotoisia kuin bergerette ranskalaisella alueella. Rakenne perustuu kahteen puolikkaaseen:
1) ensin on kahdesta parisäkeestä koostuva ripresa (kertosäe), jonka riimikaava on abba tai abab;
2) sitten tulee stanza (säkeistö; niitä voi olla useampiakin), joka koostuu
a) kahdesta parisäkeestä (mutazione tai piede) riimikaavalla cdcd tai cddc ja
b) “kierähdyksestä” (volta) alun musiikkiin uudella parisäkeellä, vaikkakin ripresan alkupuoliskon riimillä ab sekä lopuksi
c) kirjaimellisesta kertosäkeestä, jossa ripresan jälkipuoliskon sekä musiikki että teksti palaavat eli joko ba tai ab.
Kokonaisuus on riimillisesti abba cdcd abba tai abab cdcd abab ja musiikillisesti ABA, jossa jälkimmäinen A toistuu musiikkina täysin samana, mutta on kirjaimellinen refrain vain jälkipuoliskoltaan. Tosin on myös versioita, joissa alun ripresa kertautuu joka kerta uuden stanzan jälkeen kokonaisuutena, jolloin kyse on säkeistölaulusta kertosäkeistön kera.
Strambotto on tavallisin kertosäkeetön muoto ja siinä on 8-säkeinen rakenne, jossa riimi on tavallisesti on abababab tai abababcc. Siitä käy näytteeksi Petruccin IV frottolakirjan (n. 1505) strambotto La fiam(m)a che me abruscia (“Liekki joka minua korventaa”) säveltäjänään Bartolome(o) Tromboncino:
Frottola suosittua hovimusiikkia
Petrucci painoi Venetsiassa frottoloita 11 kokoelmaa (1504–14). Roomassa, Sienassa ja Napolissa seurattiin nopeasti perässä, ja niissä julkaistiin 15 kokoelmaa (1510–31). Frottoloita harrastettiin erityisesti Ferrarassa Eleonora d’Esten (1448–92) hovissa, tämän tyttären Isabella d’Esten (1474–1539) hovissa Mantovassa, Elisabetta Gonzagan hovissa Urbinossa sekä Lodovico il Moron hovissa Milanossa.
Frottola oli sikäli 1500-luvun (n. 1480–1525) vaihteen keskeistä italialaista hovimusiikkia. Se oli kenties italialainen reaktio alankomaalaisen chansonin kontrapunktisuutta ja konstikasta tunneilmaisua vastaan, mutta toimi samalla madrigaalin edeltäjänä. Se on syllabista, 3–4-äänistä ja homofonista musiikkia, jossa todennäköisesti ylin ääni laulettiin ja muut soitettiin. Lisäksi on olemassa painettuja sovitusversioita lauluäänelle ja luutulle sekä intabulaatioita klaveerille ja luutulle.
1500-luvun vaihtessa oli kaksi keskeistä italialaissäveltäjää. Marchetto Cara (n. 1465–1525) oli luuttulaulaja, joka toimi Mantovan hovissa (1494–) kuolemaansa saakka. Seuraavassa barzelletta-muotoinen laulu O mia cieca e cruda sorte (“Voi sokeaa ja julmaa kohtaloani”); kyse on säkeistölaulusta kertosäkeistön kera. Laulun suosiosta kertoo siitä löytyvä Vincenzo Capirolan (1474–1548) luuttusovitus, joka on alla ensin käsikirjoituksesta intabulaationa je myöhemmin realisoituna lauluäänen kera.
O mia cieca e dura sorte
Di dolor sempre nutrita,
O miseria di mia vita
Tristo anuncio a la mia morte.
Più dolente e più infelice
Son che alcun che viva in terra.
L’arbor son che il vento atterra
Perché più non à radice.
Vero è ben quel che se dicembre
Che mal va chi à mala sorte.
O mia cieca e dura sorte …
La cagion de tanto male
È fortuna e il crudo amore
Per che sempre de bon core
Servit’ho con fé immortale
La qual hor sciato ha l’ale
E bandita da ogni corte.
O mia cieca e dura sorte …
Perché un viver duro e grave
Grave e dur morir conviene,
Finir voglio in pianti e pene
Come in scoglio fa la nave
Ch’al fin rompe ogni suo trave
Poi che un tempo è stata forte.
O mia cieca e dura sorte …
Piglia esempio ognun che vede
Scritto in la mia tomba oscura
Se ben son for di natura
Morto son per troppo fede
Per mi mai non fu mercede
Pietà m’ha chiuse le porte.
O mia cieca e dura sorte …
Stemmat Ottaviano Petruccin 1. frottolakirjasta (1504).
Bartolomeo Tromboncino
Tromboncino (n. 1470–1535 jälk.) oli muusikkonäyttelijä, joka viihtyi Mantovan lisäksi (1494–1501) myös Ferrarassa (1506–13) ja Venetsiassa; hän oli tuottelian frottolasäveltäjä. Hän ei muiden tavoin noudata orjallisesti barzellettan/frottolan kaavaa: esimerkiksi frottolassa Ostinato vo seguire ripresa on muotoa abbaab, jossa alun parisäe toistuu ja kaksi stanzaa ovat kuusisäkeisiä muotona cdcdda (da on volta) ja efeffa.
a. Ostinato vo’ seguire
b. la magnanima mia impresa.
b. Fame amor qual voi offesa,
a. s’io dovesse ben morire.
a.&b. Ostinato vo’ seguire…
c. Fame, Ciel, fame, Fortuna,
d. bene o mal como a te piace:
c. né piacer né ingiuria alcuna
d. per avilirmi o far più audace:
d. ché de l’un non son capace,
a. l’altro più non po’ fugire.
a.&b. Ostinato vo’ seguire…
e. Vinca o perda, io non attendo
f. de mia impresa altro che honore:
e. sopra il Ciel beato ascendo
f. s’io ne resto vincitore;
f. s’io la perdo, alfin gran core
mostrarà l’alto desire.
a.&b. Ostinato vo’ seguire…
Sinnikkäästi haluan seurata
ylevää hankettani.
Rakkaus aiheutta minulle vääryyden,
jos minun pitäisi kuolla.
Sinnikkäästi haluan seurata …
Oi taivas, oi kohtalo,
suokaa minulle pahaa tai mitä vain haluatte
sillä ei mielihyvä tai piina
voi heikentää tai vahvistaa minua,
sillä yhtä enempää en voi saada
ja toista en voi paeta.
Sinnikkäästi …
Voittanen tai hävinnen on samantekevää,
en toivo hankkeestani toivo muuta kuin kunniaa.
Nousen ylös siunattuun taivaaseen,
jos jään voittajaksi.
Jos lopulta häviän, suurta rohkeutta
olen osoittanut korkealle päämäärälle.
Sinnikkäästi …
Josquinin reipas laulu El grillo (“Heinäsirkka”) on frottola.
El grillo è buon cantore,
Che tienne longo verso,
Dalle beve grillo canta.
Ma non fa come gli altri uccelli,
Come li han cantato un poco,
Van’ de fatto in altro loco
Sempre el grillo sta pur saldo,
Quando la maggior è’l caldo
Al’ hor canta sol per amore.
Heinäsirkka on hyvä laulaja,
joka laulaa pitkiä värssyjä,
saatuaan juomaa heinäsirkka laulaa.
Mutta se ei tee kuten muut linnut,
Jotka laulettuaan hiukkasen
menevät oitis muualle
kun taas heinäsirkka jää paikalleen,
Kun on kaikkein kuuminta,
Silloin heinäsirkka laulaa vain rakkaudesta.
Lauda on frottolan sukuinen muoto, jota käytettiin kansanomaisissa kirkollisissa yhteyksissä, fransiskaani-yhteisöissä. Ne olivat uskonnollisia tekstejä maallisiin lauluihin, ja 1500-luvulla syntyi myös polyfoninen lauda.
Villanella/villanesca
Villanella on italialainen 1500-luvun kepeä säkeistölaulu, madrigaalin kansanomainen ja frottolan eteläitalialainen vastine, joka on peräisin Napolista. Vuonna 1537 ilmestyi kokoelma Canzone villanesce alla napolitana.
Adrian Willaertin Madonna mia, famme bon’offerta (“Naiseni, tee minulle hyvä tarjous)” kuuluu tähän lajiin, samoin Lassuksen monet laulut.
Giovanni da Nola
Da Nola (1510/20–1592) oli säkeistömuotoisen villanella alla napolitanan keskeinen edustajana, ja lajin populaarius perustuu pitkälle Nolan aikaansaannoksille. Laji toimi välittävänä tekijänä artistisen madrigaalin ja vallattoman frottolan kesken. Nolan Medici nui siamo, o donne belle (“Olemme lääkäreitä, oi kauniit naiset”), Cingari siamo venit’ a giocare (“Olemme mustalaisia, tulkaa pelaamaan”) sekä Tri ciechi siamo povr’ inamorati (“Olemme kolme sokeaa rakastunutta raukkaa”) ovat lajin tyypillisiä edustajia. Seuraavassa hupailu Chi la gagliarda donna.
Chi la gagliarda donna vo imparare,
Venit’ a nui che simo, mastri fini,
Che de ser’ e de matina
Mai manchiamo, di sonare:
Tan tan tan tarira, tan ti ru ra.
Chi la gagliarda donna vo imparare,
sotto lo mastro elle
sotto lo mastro el bisognia stare
Che de ser’ e de matina
Mai manchiamo di sonare:
Tan tan tan tarira, tan ti ru ra.
Ken tahtoo opettaa naiselle gagliardaa/päättäväistä naista,
tulkoon luoksemme, koska olemme hyviä opettajia,
jotka illoin ja aamuin
emme koskaan lakkaa soittamasta:
Tan-tan-tan-tariraa, tant-ti ru-raa.
Ken tahtoo opettaa naiselle gagliardaa/päättäväistä naista,
opettajan ohjauksessa,
opettajan ohjauksessa sen täytyy olla.
emme koskaan lakkaa soittamasta:
Tan-tan-tan-tariraa, tant-ti ru-raa.
Villotta
Villotta on edellisen muunnos pohjois-Italiassa, etenkin Venetsian seudulla. Josquinin Scaramella va alla guerra (“Scaramella menee sotaan”) on kuuluisimpia lajin edustajia. Käytännössä eri nimikkeet menivät usein sekaisin: madrigaali, frottola, villanella ja canzonetta muodostivat hybridejä.
Scaramella va alla guerra
colla lancia et la rotella
La zombero boro borombetta,
La boro borombo.
Scaramella fa la gala
colla scharpa et la stivala
La zombero boro borombetta,
La zombero boro borombo.
Scaramella lähtee sotaan
peitsen ja kilven kanssa.
La zombero boro borombetta,
La boro borombo.
Scaramella juhlii
kengän ja saappaan kera
La zombero boro borombetta,
La boro borombo.
Moresca (“Maurilainen”) viittasi lajina afrikkalaisorjiin, joiden sekakieltä käyttävä tanssilaulu moresca on.
Orlandus Lassus
Lassus sävelsi eri kielillä kaikkia mahdollisia lajeja. Häneltä löytyy noin 200 italialaista madrigaalia ja villanellaa, 146 ranskalaista cahnsonia, 93 saksalaista laulua ja lisäksi morescoja.
Tunnetuimpia lauluja ovat chansonit Bon jour mon coeur (“Jää hyvästi sydämeni”), Susanne ung jour (“Susanna eräänä päivänä”) sekä La nuit froide et sombre (“Kylmä ja pimeä yö”). Viimeisin näistä on suurenmoinen yunnelmaltaan ja sen vaihteluiltaan kuvatessaan yötä ja heräämistä aamuun auringon voimalla.
La nuict froide et sombre,
Couvrant d’obscure ombre
La terre et les cieux,
Aussi doux que miel,
Fait couler du ciel
Le sommeil aux yeux.
Puis le jour luisant,
Au labeur duisant,
Sa lueur expose,
Et d’un tein divers,
Ce grand univers
Tapisse et compose.
Yö kylmä ja pimeä
peittäen synkällä varjolla
maan ja taivaan,
niin suloisena kuin hunaja,
valaa taivaasta
unta silmiin.
Sitten päivä kimmeltävä,
työhön johdattaen,
valoaan levittäen,
ja värisävyllä erilaisella,
tämän suuren maailman
verhoaa ja kokoaa.
Villanella Matona mia cara (“Rakas valtijattareni”), jota laulavat käytännössä kaikki kuorot, ei ole lainkaan viaton tekstiltään, vaan liittyy sen puolesta Lassuksen muihin Italian-ajan suorasukaisiin lauluihin. Seuraavassa teksti ja modernin partituurin alku.
Matona, mia cara, Mi follere canzon,
Cantar sotto finestra, Lantze bon compagnon.
Don don don, diri diri don don don don.
Ti prego m’ascoltare, che mi cantar de bon,
E mi ti foller bene, come greco e capon.
Don don don, diri diri don don don don.
Comandar alle cacce, cacciar, cacciar con le falcon,
Mi ti portar becacce, grasse come rognon.
Don don don, diri diri don don don don.
Se mi non saper dire, tante belle razon,
Petrarcha mi non saper, Ne fonte d’Helicon.
Don don don, diri diri don don don don.
Se ti mi foller bene, mi non esser poltron,
Mi ficcar tutta notte urtar, urtar, urtar come monton,
Don don don, diri diri don don don don.
Rakas naiseni, haluan hullutella laululla/esittää laulun,
laulaa ikkunasi alla, [tämä]peitsimies on hyvä seuralainen.
Don-don-don, diri-diri-don-don-don.
Pyydän sinua kuuntelemaan minua, sillä laulan hyvin,
ja mina tykkään sinusta kuni kreikkalainen salvukukosta.
Don-don-don, diri-diri-don-don-don.
Komennettuna metsälle haukan kera
tuon sinulle metsäkurpan, lihavan kuin maksan,
Don-don-don, diri-diri-don-don-don.
En osaa kertoa kaikenlaisia somia juttuja,
en tunne Petrarcaa enkä Heliconin lähdettä.
Don-don-don, diri-diri-don-don-don.
Mutta jos tykkäät minusta en aio olla laiskimus,
vaan panen sinua koko yön, työntelen kuin pässi.
Don-don-don, diri-diri-don-don-don.
Moreschoja ovat mm. Lucia, celu (“Lucia, taivas”), Chi chilichi? (“Kuka sanoo kukkokiekuu?”) sekä Hai Lucia (“Ah Lucia”). Ne ovat älyttömän seksistisiä ja rasistisia lauluja Lassuksen nuoruusvuosilta Napolista.
Lassuksen laulujen julkaisuja ovat Tylman Susaton kokoelma I libro dove si contengono madrigali, villanesche, canzon francesi e mottetti (1555, Antwerpen), Pierre Phalesen Quatriesme Livre de Chansons a quatre et cincq parties nouvellement composees par Orlando di Lassus convenables tant aux Instruments comme à la Voix (1564; 2. p. 1570) sekä Le Royn & Ballardin tai Per Pietro Phalesion ja Giovanni Belleron kokoelma Libro de villanelle, moresche, et altre canzoni, a 4. 5. 6. & 8. voci. (Pariisi, 1581).
Tässä tyypillinen mustan mies suostuttelulaulu neidolle.
O Lucia, miau, tu nun gabbi chiu a me,
Sienta, sienta matunata!
O musuta licca pignata, cula caccata!
Chi e chissa billanazza, come gatta chiama me?
Giorgia tua sportunata
Che vol tanto ben a te.
Ia ti prega, cula mia,
Lassa passar bizzaria,
Ch’aia statua marmorata,
Perche l’autra tu trovata
Che non vole ben a te!
O Lucia, susa da lietta, non dormire,
Scienta Giorgia bella cantare,
Con zanpogna e tanmorina,
Per voler far cantarata;
O Lucia in zuccarata,
Perche pur stai corruzzata?
Miau, miau, gratta malata!
Va cuccina, licca pignata, cula caccata!
Sienta, sienta matunata,
Giorgia tua vol cantara
Che vol tanto ben’ a te!
