Grétry
15.7.2026 (Päivitetty 24.8.2026) / Murtomäki, Veijo

Grétry

André-Ernest-Modeste Grétry syntyi Liègessä 1741 ja kuoli Pariisissa 1813 eli hän oli syntyjään belgialainen (Belgian ranskankieliseltä seudulta). Grétrystä tuli johtava dialogeja sisältävän koomisen oopperan, opéra-comique, myöhäinen säveltäjä, vaikka hän sävelsi myös suuria tragédie lyrique -oopperoita resitatiivien kera. Grétry yhdisti italialaisen melodisen kauneuden ranskalaiseen yksinkertaisuuteen ja dramaattisuuteen. Ura oopperasäveltäjänä kesti lähes 40 vuotta (1765–1803) ja huipensi vallankumousta edeltäneen koomisen oopperan. Kaikkiaan hän sävelsi noin 70 oopperaa.

Grétry kertoo muistelmissaan (Mémoires ou Essais sur la Musique, 1789, 1797), kuinka hän havaitsi oopperaharrastajien kyllästyneen tragedioihin ja niiden muodolliseen kokoonpanoon fragmentaarisine baletteineen ja pastoraaleineen: niinpä hän keksi sulattaa yhteen vakavan oopperan tanssin ja kuorot koomisen oopperan keveän lumovoiman kanssa. Tulos, koomisen oopperan, balettioopperan, tragedian, serian ja buffan yhdistäminen, onnistui yli odotusten.

Opinnot ja varhainen ura

Kotikaupungissaan hän toi Saint-Denis’n kirkon kuoropoikana, ja äänenmurroksen jälkeen isä opetti hänelle viulusoittoa sekä musiikinteoriaa. Paikallisen papin kannustuksesta hän pääsi opiskelemaan Roomaan (1760–1766), jossa hän sävelsi kuusi jousikvartettoa (1761–1765) ja kaksi intermezzoa, sillä hän oli jo nuorena kuullut ihailemansa Pergolesin musiikkia. Hän sai (1765) arvokkaita neuvoja Bolognan sävellysopettajamestari Padre Martinilta. Seuraavaksi hän sävelsi Genevessä ensimmäisen koomisen oopperansa Isabelle et Gertrude (1766) Favartin librettoon Rousseaun pohjalta.

Pariisi

Siirtyminen Pariisiin (1767–1798) merkitsi käännekohtaa uralla, vaikka Grétry oli alinomaa sairas nuorena saadun tuberkuloosin johdosta, mikä sai aikaan toistuvia verensyöksyjä. Ratkaisevaa oli se, kun hän sai libretistiksi Jean François Marmontelin (1723–1799), joka oli liberaali intellektuelli ja halusi uudistaa ranskalaisen oopperan ensyklopedistien ideoiden mukaisesti. Taustalla toimi Anjalassa syntynyt Kustaa III:n valistunut diplomaatti kreivi de Creutz, joka piti asemapaikkaansa Pariisissa (1766–1783) ja auttoi monia lahjakkuuksia, myös Grétry’tä. Ensimmäsen teatterilavalle päässeen koomisen ooperansa Le huron (1768, Comédie-Italienne) Grétry sävelsi jo Marmontelin librettoon. Hieman sitä ennen kreivi de Contin tiloissa esitettiin yksinäytöksinen ooppera Les Mariages samnites (Samnilaisten häät, 1768); samnilaiset olivat keski- ja etelä-Italian sittemmin kadonneita muinaisheimoja.

Yksinäytöksiset komedia Lucile (1769), joka herätti yleisön kyynelehtimään, ja myös yksinäytöksinen Le tableau parlant (Puhuva kuva, 1769), alalajiltaan comédie-parade, olivat menestyksiä. Samana vuonna hän meni naimisiin Jeannette Grandonin (1746–1807), lyonilaistaiteilija Charles Grandonin tyttären kanssa. Grétry sävelsi lähes kuolemansairaana 1770 oopperan Silvain sekä nuorelle kuningasparille Louis XVI ja Marie Antoinette Fontainebleau’n linnaan teoksen Les deux avares (Kaksi saituria), joka on opéra bouffon. Samaan linnaan hän kirjoitti toiselle ylhäiselle hääparille tunnetuimman oopperansa, muinaiseen Persiaan sijoittuvan teoksen Zémire et Azor (1771), joka on nelinäytöksinen komediabaletti laulujen ja tanssien kera, comédie-ballet mêlée des chants et de danses. Grétry aloitti myös suuren oopperan parissa: kolminäytöksinen Céphale et Procris ou L’Amour conjugal (C. et P. eli Aviorakkautta, 1773, Versailles), ballet héroique, Ovidiuksen Metamorfooseihin, valmistui sekin juhlaoopperaksi aihepiiristä, joka tuli olemaan jatkossa varsin suosittu.

Menestyskausi

Kun Pariisin ooppera sai uuden johtajan, Grétry sävelsi taas sinne. Valmistui kaksi oopperaa alalajinaan comédie mêlée d’ariettes: kolminäytöksinen Le jugement de Midas (Midaksen tuomio, 1778) ja L’amant jaloux (Mustasukkainen rakastaja, 1778), joka oli säveltäjän suurimpia menestyksiä. Klassinen ooppera Andromaque (1780) ei menestynyt, silä/vaikka hän kokeili siinä säveltää Gluckin hengessä. Gluck oli muutenkin hänen pahin kilpailijansa, sillä hän miellytti enemmän Marie Antoinettea ja oli hovisäveltäjä. Menestysteos oli myös kolminäytöksinen La Caravane du Caire (Kairon karavaani, Fontainebleau 1783) opéra-ballet, jota esitettiin Pariisissa 1829 mennessä 506 kertaa. Sillä on yhteyksiä Mozartin Ryöstö Seraljista –Singspieliin (1782). Todellinen triumfi oli Richard Coeur de Lion (Rikhard Leijonanmieli, Comédie-Italienne, 1784), comédie en trois actes.

Vallankumousaika

Vallankumousaika merkitsi Grétrylle perhetragediaa, sillä molemmat tyttäret kuolivat, mutta hän kannatti uuden ajan arvoja: ”Epäilyksettä vapauden rakkauteni ja orjuuden inhoni ovat seurausta jo lapsuudessa omaksumistani tasavaltaisista arvoista.” Hän sävelsi koomisen oopperan Le jeunesse de Pierre le Grand (Pietari Suuren nuoruus, Comédie-Italienne, 1790), jonka oli määrä edustaa mallia ja esikuvaa Louis XVI:n uudistuksellisille ajatuksille. Vaikka Grétry sävelsi vielä yli 10 oopperaa, viimeiseksi suurnäytteeksi jäi Guillaume Tell (Wilhelm Tell, Comédie-Italienne, 1791), drame mise en musique, joka oikeuttaa vallankumouksen. Direktoriaatin aikana Grétry valittiin 1795 konservatoriolaitoksen tarkastajaksi sekä Ranskan instituuttiin. Kunnialegioonan ritariksi hänet valittiin 1803.

Grétryn suuresta suosiosta Ranskassa kertoo se, että Comédie-Italiennessä esitettiin 1771–1780 hänen teoksiaan 1222 kertaa, kun taas Monsignyn, Dunin ja Philidorin oopperat saivat vain puolet tai kolmasosan Grétryn esityksistä. Grétryn hautajaision osallistui ”puolet Pariisia”, ja niissä esitettiin Gossecin Marche lugubre pour orchestre militaire (Surumarssi sotilasorkesterille). Grétryn musiikki oli puolestaan sekä Napoleonin voittoisan armeijan että tämän kukistumisen jälkeisenä aikana. Arvokasta tietoa Grétryn ja hänen aikansa musiikkielämästä tarjoaa ym. omaelämäkerrallinen muistelmateos.

Ensimmäiset oopperat

Le huron

Huronin libretisti Jean-François Marmontel (1723–1799) oli Ranskan akatemian jäsen ja monipuolinen kirjailija, eräs Grétryn keskeisistä yhteistyökumppaneista. Hän perusti librettonsa Voltairen kertomukseen L’Ingénu (≈ Viaton/Vilpitön). Tarinan ajankohtaisuus liitttyy valistuksen esittelemiin iskusanoihin ”takaisin luontoon” ja ”jalo villi”. Tosin Marmontel muutti kertomuksen onnettoman lopun onnelliseksi.

Grétry sävelsi oopperan kuudessa viikossa. Kaksinäytöksinen teos, comedie mélée d’ariettes, sai esityksen Comédie-Italienne’ssa (20.8.1768). Le huron kertoo englantilaisten erään sodan aikana Kanadasta ryöstämästä huron-heimon intiaanista, joka kotiutuu Bretagneen, kelpuutetaan ranskalaiseksi ja joka pääsee Ranskan armeijaan sotimaan englantilaisia vastaan. Hän rakastuu bretagnelaisneitoon ja pari pääsee vaikeuksien kautta avioliittoon, sillä Mlle de Saint-Yves (sopraano) oli alun perin vanhempien kesken luvattu vaimoksi Gilotin’lle (tenori). Kertomuksessa on tosin muuan ovela ja ratkaiseva käänne: huronilaiseksi kasvatettu päähenkilö oli oikeasti bregnelainen orpo, joka palasi nyt kotikunnailleen, ja josta hän löysi sukulaisiaan! (Yo.o. kuva: Antoine Plamondon,The Last of the Hurons (Zacharie Vincent), 1838. National Gallery of Canada, Ottawa.)

Teoksessa on koomisen oopperan tapaan puhutut dialogit, mutta siinä on myös 19 laulettua numeroa. Tasapainoinen italialaisuuden ja ranskalaisuuden synteesi tarjoaa italialaisen alkusoiton (nopea–hidas–nopea), aarioita, ariettoja, duoja, da capo -muotoisen kvarteton ja rondon (kertosäe-coupletteja).  Huronin baritoniosuus on vaativa ja sisältää runsaasti korkeita g-säveliä; hän laulaa seitsemän aariaa ja muita numeroita. Orkesterissa erityisesti puhallinsoitinten osuus on merkittävä. Ooppera oli menestyksekäs, ja sitä esitettiin 111 kerta vuosina 1770–1785, myös monissa keski-Euroopan maassa.

Ooppera sisältää myös ajatuksen Versailles’n määräämän käytöskulttuurin ohittamisesta ja tunteen määräävästä vaikutuksesta rakkausasioissa. Tuleva morsian, Mme Saint-Yves laulaakin: ”Si jamais je prends un époux, Je veux que l’amour me le donne” (I/1).

NEITI SAINT-YVES
Jos joskus otan aviomiehen,
tahdon että rakkaus suo hänet minulle;
kun juhliin rakkaus tulee kanssamme,
ja sen käsi meidät siellä kruunaa.

Huronin aaria (I/VIII)”Dans quel canton est l’Huronie?” on oopperan tunnetuimpia numeroita (Missä piirikunnassa Huronia on?). Se näyttää samalla, miten Grétry toteuttaa ajatustaan ”tehdä musiikkia sanojen kera”.

HURON
Missä maassa on Huronian piirikunta?
Onko se Turkissa? Vaiko Arabiassa?
Ei ei ei ei.
Lapissa? Ei ei ei ei.
Miten siellä eletään?
Huvitellaanko?
Siellä puhutaan alabretonia.?
No ei ei ei ei.

Lopuksi kuullaan yhtyekohtaus, Kuorojen duo concertante:

”Ei enää kyyneleitä rakkauden vuoksi,
meidän aiheuttamamme sydämesi ilo saa sytyttämään nautinnon.

 

Lucile

Lucile on yksinäytöksinen comedia Marmontelin librettoon (Comédie-Italienne; 5.1. 1769). Ylen tuntehikkaan oopperan sanoma tiivistyy Lucilen päätösaariassa ”Où peut-on être mieux qu’au sein de sa famille?” (Missä voi olla parempaa kuin oman perheen huomassa?). Vieuxtemps käytti myöhemmin aarian melodian viulukonsertossaan nro 5. Ooppera sai vuoteen 1780 mennessä 195 esitystä.

Lucile (sopraano) laulaa alussa ystävättärelleen lähestyvistä häistä. Hänen sulhona Dorval (tenori) liittyy heihin, samoin hänen isänsä Timante (tenori) ja Dorvalin isä (bassobaritoni). Kaikki jakavat Lucilen tunteet. Vanha talonpoika Blaise (baritoni), perheen ystävä, saapuu kertomaan ilmenneistä ongelmista. Hänen vastikään kuollut vaimonsa oli uskonut hänelle salaisuuden: vuosia sitten oli syntynyt kaksi lasta Blaisen ja Timanten vaimoille, ja molemmat oli kasvattanut Blaisen vaimo. Timanten lapsi kuoli varhaisella iällä, mutta hänen vaimonsa väitti, että kuollut oli hänen lapsensa ja että henkiin jäänyt Lucile oli Timanten lapsi. Lucile oli kasvatettu hyvin ja oli valmis naimaan aatelismies Dorvalin. Mutta rehellinen Blaise taisteltuaan omatuntonsa kanssa oli pakotettu paljastamaan totuuden. Lucile järkyttyneenä paljastuksesta tunsi avioliittotoiveensa murenevan. Mutta Timante päätti taivutella vanhan Dorvalin hyväksyvän avioliiton kaikesta huolimatta. Hän tuli järkiinsä, ja koko kylän väki liittyi hääjuhlallisuuksiin.

Partituurissa on 11 numeroa. Blaise monologi ssaan ”Ah! ma femme!” (Voi minun vaimonia), jossa hän paljastaa vaimonsa salaisuuden, ja Lucilen aaria ”Qu’il est doux de dire en aimant: Je suis sûre de plaire” (On suloista sanoa kun rakastaa: olen varma että miellytän) hersyttivät monet kuulijat kyyneliin. Oopperan tanssit, ”Danse des paysans ”(Talonpoikien tanssi) sekä ”Air de danse” (Tanssilaulu) ovat alkusoiton lisäksi oopperan esitetyimpiä numeroita. Alkusoitossa on toisella puoliskolla oopperan tapahtumia myötäilevä suruvoittoinen mollikäänne.

Puhuva kuva

Le Tableau parlant (Puhuva kuva; Comédie-Italienne, 20.9.1769) on yksinäytöksinen comédie-parade Louis Anseaumen librettoon. Lajiotsake viittaa hassuttelun ja ylevyyden yhdistelmään. Ooppera pysyi Comédie-Italiennen ohjelmistossa lähes 100 vuotta ja kuuluu siten Grétryn suurimpiin menestyksiin. Vuoteen 1865 mennessä esityksiä oli peräti 636, ja ooppera käännettiin usealle kielelle. Sitä esitettiin lukuisissa Euroopan kaupungeissa ja jopa Amerikassa.

Oopperassa vanha Cassandre (tenori) ja Isabellen (sopraano) holhoaja tahtoo naida nuoren naisen, joka rakastaa kuitenkin poissa olevaa  Léandrea (tenori). Cassanre on lähtevinään muualle, mutta jää salaa odottamaan, josko hän saisi nuoren parin kiinni itse teosta. Kun nämä kokoontuvat yhteen Isabellen palvelusneito Columbinen (sopraano) ja tämän rakastetun, samalla Léandren palvelija Pierrot’n (tenori) kera ja keskustelevat Isabellen rakkaudesta Léanderia kohtaan, Isabelle pyytää Cassandren muotokuvalta lupaa avioitua rakastettunsa kanssa. Mutta Cassandre oli leikannut keskeneräiseen muotokuvaan aukon oman päänsä mahtumiseksi siihen – mistä oopperan nimi – joten hän kuulee kaiken ja myöntyy lopulta nuoren parin avioliittoon. (Kuva yllä: Grétry – Le tableau parlant – Théâtre de Monsieur, Paris 1910, tuntematon tekijä.) Oopperan alkusoitto on dynaaminen ja puuhakas.

Silvain

Silvain (Comédie-Italienne, 19.2.1770) on yksinäytöksinen koominen ooppera Marmontelin librettoon. Kyseessä oli Grétryn eräs menestyneimpiin kuulunutt teos, jota esitettiin 381 kertaa vuosina 1770–1827. Oopperan yhteyteen kuuluu Grétryn kosinta ja tyttären leskiäidin vetkuttelu avioliiton suhteen, ja vasta 24.11.1770 avioliittosopimus tehtiin Lyonissa, kun pari sai ensimmäisen tyttärensä jo 1.12.1770, joten 30-vuotiaan säveltäjän ja 24-vuotiaan vaimon hääjuhlat pidettiin 3.7.1771.

Aatelismies Silvain on 15 vuotta sitten uhmannut isäänsä ja nainut porvarillisen Helenen, jolloin isä teki pojastaan perinnöttömän. Silvain on ansainnut elantonsa maalaisena vuokramaalla. Nyt uuden maanomistajan metsänvartijat syyttävät Silvainia salametsästyksestä. Vaimo ja molemmat tyttäret pyytävät armoa, ja kun Silvain saatetaan maanomistajan eteen, havaitsee hän tämän olevan oma isänsä. Isä antaa periksi ja rauhoittaa tilanteen. Seuraa sovinto ja koko perhe palaa yhteen.

Oopperan taustalla oli maanomistajien ja aatelisten ja alamaisina eläneiden talonpoikien välinen jännite vanhassa hallinnossa (ancien régime), mikä johti osaltaan levottomuuksiin ja aikanaan Ranskan Suureen vallankumouksen puhkeamiseen 1789. Sikäli Grétryn oopperassa on poliittinen sanoma, vaikka siinä sovitaankin ristiriita. (Yllä oopperan päätöskohtaus, jossa Silvainin perhe heittäytyy polvilleen rukoillessaan armoa. XV kohtaus: „Silvain,… A vos pieds vous voyez ce rebelle, Ma femme, mes enfans, tombez à ses genoux“.)

Kaksi saituria

Les deux avares (Kaksi saituria; Fontainebleau 27.10.1770), opéra bouffon en 2 actes en prose, perustuu Fenouillot de Falbairen librettoon. Oopperassa on 17 numeroa, orkesteriin kuuluu käyrätorvien, huilujen, oboeiden ja fagottien – kutakin kaksi – ohella mandoliini serenadia varten. (Viereinen kuva: Les deux avares – acte 2, scène 3 – frappons à grands coups [≈Iskekäämme kaikella voimalla]; 1774–1810.)

Ooppera tapahtuu Smyrnassa torilla 1600-luvulla. Kaksi ranskalaista lurjusta, Gripon (tenori) ja Martin (baritoni), ovat saaneet tietoonsa, että mufti tullaan hautaamaan jalokiviensä kera. Niinpä kaverukset päättävät ryöstää haudan hautajaisten jälkeen. Heidän tiellään on kuitenkin kaksi estettä: janitsaarien muodostama vartiosto sekä uusien lyhtyjen käyttöönotto, minkä vuoksi yöllä saattoi nähdä kuin päivänpaisteessa. Martinin veljenpojan, Jerômen (tenori), ja Griponin veljentyttären, Henrietten (sopraanon), on määrä paeta yhdessä Ranskaan. Monien juonenkäänteiden jälkeen ja kun kaverukset ovat onnistuneet pakenemaan janitsaareja, jotka ovat menneet kabareehen, miekkoset suostuvat nuorten avioliittoon. (Huom.: Tämä on Lessens’n kertoma synopsis, mutta muitakin versioita löytyy siitä.)

Alkusoitto on hurmaava ja ennakoi jo hieman Mozartia. Se on Grétryn musiikkina kenties ensi kertaa täyteläistä, kekseliästä ja hallittua klassismia, jossa virtuoosisten jousten ja runsaasti käytettyjen puhallinsoitinten kesken vallitsee ihanteellinen tasapaino.

Jérôme laulaa mandoliiniserenadin: ”Yön aikana satakielen laulu iloitsee kumppanistaan.”

Henriettella on hellä aaria ”Plus de dépit, plus de tristesse”. Sanalla ”laulaa” (chante) on runsas melisma, loistelias korukuvio.

”Ei enää harmia eikä surumieltä,
kun voin lentää luoksesi,
valitan Gribonin heikkoutta,
ja laulan sinut nähdessäni.”

Avausnäytöksen päätökseksi kuullaan Janitsaarien marssi ja kuoro.

”Vartio kulkee, on keskiyö.
menkää kotiin ilman meteliä.
Vartio kulkee ja se ilmoittaa:
menkää kotiin joutuisasti.
Totelkaa, olkaa hiljaa,
se on Cadin laki.”

 

 

Zémire et Azor

Zémire ja Azor (Fontainebleaun hovissa 9.11.1771), comédie-ballet mêlée de chants et de danses en 4 actes, Marmontelin librettoon perustuu Jeanne-Marie Leprince de Beaumontin satuun La Belle et la bête (Kaunotar ja hirviö, 1756) Pierre-Claude Nivelle de La Chausséen komediaan Amour pour amour (1742). Teos esitettiin ensin kruununprinssi Louis XVI:n ja Marie Antoinetten häiden jälkeen vielä Provencen kreivi Charles X:n ja Savoijin Maria Theresian häissä.

Ooppera säilyi Koomisen oopperan ohjelmistossa 1824 asti ja oli suositti ympäri Eurooppaa. Sitä pidetäänkin Grétryn uran eräänä kruununa. Katariina Suuri nimesi koiransa Zemireksi. Kun Wienissä ooppera oli suosittu ja sitä esitettiin 38 kertaa 1781–1783 ja Zemiren osaa esitti Mozartin käly Aloysia Weber, ei ole vaikea ajatella, että teos vaikutti Mozartiin sekä musiikillaan että sivusi orientaalisella aiheenvalinnallan Ryöstö seraljista –Singspieliä. (Vieressä Aloysia Weber Zémiren osassa.)

Synopsis

Persialaisella, Ormuzista kotoisin olevalla kauppias Sanderilla (baritoni) on kolme tytärtä: nuori persiatar (sopraano) Zémire sekä hänen sisarensa Fatmé ja Lisbé. Ennen lähtöään matkalle palvelijansa Alin (tenori) kera, hän oli luvannut Fatmélle (mezzosopraano) ja Lisbélle (sopraano) rubiineja, koruja ja jalokiviä. Zémire oli pyytänyt vain ruusua. Mutta laivan, jonka oli määrä tuoda omaisuuden, oli uponnut matkustajineen ja aarteineen.

I NÄYTÖS

Paluumatkalla Sander ja Ali joutuvat rajuilmaan, ja he ajautuvat outoon palatsiin, joka on auki kaikkien tuulien puhaltaa sisään. He eivät näe ketään, mutta kuitenkin heille avautuu upea näky. Rajuilma tyyntyy. Ennen kulkunsa jatkamista Sander taittaa ruusun Zémirelle. Paikan valtias, persialainen prinssi ja Kamirin kuningas Azor (tenori) ilmaantuu pelottavan näköisenä. Hän on puoliksi hirviö ja rankaisee jokaista, joka varastaa yhdenkin hänen kukistaan. Azor ehdottaa vaihtokauppaa: pelastaakseen henkensä Sander saa ottaa ruusun, mutta hänen täytyy luovuttaa yksi tyttäristään Azorille. Sanorin on hyväksyttävä ehdotus.

II NÄYTÖS

Sander ja Ali palaavat kotiin, jossa kolme sisarusta odottavat peloissaan. Sander haluaa kuitenkin uhrata itsensä. Tämän poissaollessa Ali kertoo Zémirelle ruusun salaisuuden ja tehdystä vaihtokaupasta. Zémire aikoo pelastaa isänsä ja antaa Alin viedä hänet Azorin luo.

III NÄYTÖS

Azor kapinoi kirousta vastaan, jonka uhri hän on. Muuan haltija (puherooli) oli tuominnut hänet rumaksi, mutta hänen sydämensä on herkkä rakkaudelle. Zémire saapuu ja ihastuu palatsin kauneudesta. Azorin palvelijat ottavat hänet vastaan ja viekoittelevat hänet tanssiin Azor ilmaantuu. Zémire pyörtyy ensin, mutta pian hurmaava huomio jota Azor kohdistaa häneen, lieventävät Zémiren pelokkuutta. Azor myöntyy neidon pyyntöihin, antaa perheen nähdä tyttären taikapeilistä sekä päästää tämän käymään omiensa luona sillä ehdolla, että hän palaa takaisin, minkä Zémire lupaa tehdä. (Vieressä taikapeilikohtaus: Antoine François Saint-Aubert, ”La Peinture Magique” (Acte 3, Scène 6), ilman vuosilukua,  Bibliothèque nationale de France, Bibliothèque-musée de l’Opéra, Paris.)

IV NÄYTÖS

Sander yrittää taivutella Zémireä olemaan palaamaaan palatsiin. Mutta uskollisena lupaukselleen sekä herkistyneenä Azorin hyvyydelle, Zémire päättää kuitenkin jättää isänsä ja sisarensa. Azor valittaa ja tekee kuolemaa, sillä hän luulee Zémiren pettäneen hänet. Äkkiä kaukaa kantautuu kutsu: ”Azor!” Se on Zémiren tuottama. Huolimatta Azorin rumuudesta Zémire rakastuu tähän. Kun Zémire sanoo: ”rakastan sinua”, kirous haihtuu ja Azorista kuoriutuu esiin nuori prinssi. Kaikki tarinan henkilöt löytävät toisensa, ja he laulavat Azorin väen kanssa rakkauden hurmasta. Satu päättyy iloon ja onneen.

Musiikki

Oopperassa on 14 aariaa, neljä duettoa, kaksi tertsettiä ja yksi kvartetto, lisättyinä dialogeilla, orkesterinumeroilla (entreacteilla) sekä baleteilla.

I NÄYTÖS

Orkesterissa kaksi käyrätorvea, oboeta, fagottia ja englannintorvea. Etenkin Käyrätorville Grétry kirjoittaa vaikuttavasti.

 

 

Toiminta alkaa Alin ja Sandorin keskustelulla, kun myrsy alkaa laantua. Ensin kuullaan Alia.

ALI
Rajuilma on lakkaamassa,
nyt tuulet jo tyyntyvät
kappas ne vaikenevat
lähtekäämme horjumatta.

Aarteensa ja sen myötä illuusionsa menettänyt Sandor vastaa Alille.

SANDOR
Onnettomuus on tehnyt minusta pelottoman,
Olen menettänyt kaiken enkä pelkää mitään.

Näytöksessä on hupaisa kohtaus, kun Ali on juonut liikaa löytämäänsä viiniä ja mielii vain nukkua, vaikka Sandor haluaisi jo mennä eteenpäin. Musiikki on lempeän keinahtelevaa sekä kauniin sään että Alin uneliaisuuden kuvaajana.

DUO

SANDER
Ilma on kaunis.

ALI
Tässä on mukava olla.

SANDER
Ali!

ALI
Minä nukun.

SANDER
Meidän pitää lähteä.

ALI
Kun olen juonut hyvin,
en halua olla teille harmiksi.
Tahdon vain nukkua.

 

Saavuttuaan Azorin valtakuntaan Sandor ei malta olla taittamatta ruusua, mikä on kuolemalla rangaistava teko. Sandor laulaakin Zémiriä ajatellen hellän aarian, jossa hän kertoo, miten kohtalokas hänen tekonsa oli.

SANDOR
Pieni lapseni ei lainkaan tiedä,
että hän pyysi minun kuolemaani.
Kätkekää hänet hyvin kuten minä tämän ruusun,
joka on syy onnettomuuteeni.

Azor julmistelee ja varoittaa Sandoria petkuttamisesta; musiikki on asiaan kuuluvan myrskyisää.

AZOR
Älä vaan huijaa minua.
Älä usko livistäväsi minulta.
Maan päälle ja meriin
mahtini ulottuu;

Näytöksen lopuksi kuullaan pieni sinfonia/orkesterinumero, joka kuvaa pilven (joutuisaa) lentoa.

 

II NÄYTÖS

Näytös alkaa kolmeen sisaruksen tertsetillä, jossa he odottavat isän paluuta.

ENSEMBLE
Valvokamme, siskoset, valvokaamme vielä.

 

Zémirellä on vihdoin kaivattu ruusu, jolle hän laulaa.

ZÉMIRE
Ruusu rakas,
ihmeellinen kukka,
tule povelleni.
Miten se kukoistaakaan!
Ah mikä tuoksua!Katsokaa siskot;
miten se kukkikaan!
Ruusu rakas,
ihastuttava kukka,
tule povelleni
antamaan elämää.
Tule edes kuolemaan povelleni.

Näytösten väillä on jälleen Entracte, tällä kertaa pastoraalinen.

 

III NÄYTÖS

Näytöksen alussa Azor riutuu lemmentuskissa.

AZOR
Voi mikä tuska olla herkkätunteinen,
omistaa sydän, joka on luotu rakkaudelle,
ilman että koskaan voisi olla mahdollista
kokea rakastumista matkallaan!
Kannan mukanani kammottavuutta,
ja synnytän vain kauhua.

 

 

Ranskalaiseen oopperaan on käytännössä lähes aina kuulunut baletti eli tanssi ketju. Nyt niitä on kolme: ensin Entrée des Génies qui rendent hommage à Zémire (Henkien sisääntulo kunnioituksen suomiseksi Zémirelle.

Toinen on Pantomiimi ja se jatkuu suoraan Passepied-tanssiin, jossa Azor astuu ensin pelottavana esiin mutta onnistuu hälventämään Zémiren pelokkuuden.

Azor uskaltautuu tanssien jälkeen virittämään rakkauslaulun.

AZOR
Siitä hetkestä kun minua rakastetaan,
Minä muutun erittäin lempeäksi!
Ja minä olen itse
vapisen enemmän kuin te.

 

Koloratuuriaaria La fauvette on kuuluisa sopraanonumero. Zémire on rakastunut Azoriin, joka pyytää tätä laulamaan.

La fauvette avec ses petits/Kerttu pienokaisten kanssa
Se croit la reine du bocage./luulee olevansa lehdon kuningatar.
De leur réveil, par son ramage/Herättyään heidän viserryksensä
Tous les échos sont avertis./kaikki kaiut ovat kuultavissa.

”Ramage”-sanalla on ABA-aarian kertausvaiheessa melismoja, joita taitava ja tyylinmukainen koloraturisopraano yleensä improvisoi vielä lisää.

Näytösten välisoitto on tällä kertaa aktiivinen.

 

IV NÄYTÖS

Näytös alkaa orkesteriosuudeltaan hupaisasti, mikä kuvaa Alin pelästystä ja uutta vapinaa – vaikka hän näkee vain Zémiren, joka on tullut etsimään isäänsä.

ALI
Olen uudestaan vapinan vallassa,
se on kuin jokin lentävä härveli,

Zémire ja Sandor-isä aloittavat kvarteton,

ZÉMIRE
Ah, vapisen. Millä keinoin
voisi vastustaa hänen valtaansa.

johon yhtyvät lopulta muutkin sisaret.

Azor on jo luopumassa toivosta, että Zémire palaisi:

AZOR
Aurinko piiloutuu mereen;
ja Zémire ei palaa!
Kaikki on menetetty: Mitä teen maailmassa?
Zémire hylkää minut; hän tahtoo kuolemaani.

Tapahtuu ihme: Zémire etsii Azoria ja kutsuu häntä, mihin vastaa kaikuna ensin yksi ja sitten kaksi käyrätorvea – kohtaus on kaunis.

Kun Zémire aariansa lopussa laulaa ”Je t’aime”, pari löytää toisensa.

Azor selittää rumuutensa syyn, josta kuitenkin rakkaus saa hänet muuntumaan kauniiksi nuorukaiseksi. Siitä päästään loppukuoroon taikasanalla ”Amour! Amour!”.

 

 

Le Magnifique

Le Magnifique (Comédie-Italienne, 4.3.1773), comédie en trois actes mêlée d’ariettes, Michel-Jean Sedainen librettoon Jean de la Fontainen pohjalta. Sedaine oli Grétryn kannalta kekseliäämpi libretisti kuin Marmontel, joten hänestä tuli Grétryn päälibretisti.

Synopsis

Toiminta keskittyy Firenzeen ja Clémentineen (sopraano), jonka rikas kauppiasisä Horace (basso) oli joutunut vuosia sitten merirosvojen käsiin ja päätynyt orjaksi. Samoin oli käynyt hänen palvelijalleen Laurencelle (baritoni/basso), Alixin (altto/sopraano) miehelle. Clémentinen 16-vuotispäivänä kaksi häntä palvovaa miestä kosiskelee tätä. Toinen on Aldobrandin (tenori), joka on toiminut isän poissaollessa tyttären kasvattajana; toinen on Octave ”Magnifique” (tenori), joka on kaupungin maineikas porvari ja kunnostautunut orjien vapauttajana. Clémentine haaveilee miehestä.

Aldobrandin yrittää turhaan suostutella Clémentineä naimisiinMagnifique järjestä taapaamisen Clémentinen kanssa, mutta sitä häiritsee Aldobrandinin palvelia Fabio (tenori), joten rakastuneet voivat ilmoittaa rakkautensa vain symbolisesti talosta alas heitetyn ruusun välityksellä. Lopulta Horace ja Laurence palaavat vankeudesta. Käy ilmi, että Aldobrandin ja Fabio ovat vastuussa heidän vangitsemisestaan. Magnifique oli hoitanut vapautuksen, joten hänen ja Clémentinen häille ei ole enää mitään estettä.

Musiikki

Varsin pitkä alkusoitto alkaa monivaiheisella kohtauksella, jos vankeja raahataan tamburiinin, patarumpujen ja vaskipuhallinten säestyksellä sekä marssimaisella peruspoljennolla, ja niillä on merkittävä rooli musiikissa orientaalisuuden kuvaajina.

Alkua seuraa kolme muutakin vaihetta: rakastettava Andante, matalien soittimien (basso, fagotit) Tempo giusto sekä vielä Marche; tässä toisen jakson loppua ja pelottavaksi luonnehdittavan kolmannen jakson alkua.

jOopperasta löytyy joko tietoisia tai tahattomia yhteyksiä Mozartiin. Tämä Clélementinin ja Alixin duo (II/6) muistuttaa hieman Mozartin Idomeneon numeroa ”Zeffiretti lusinghieri” (Hyväilevät länsituulet):

CLÉMENTINE
Je ne sais pourquoi je pleure,/En tiedä, miksi itken,
Mais mon cœur est oppressé./mutta sydäntäni ahdistaa.
Un mouvement insensé/Vahva tunneliikutus
M’agite depuis une heure./kiihottaa minua onnen jälkeen.

ALIX
Quoi, se peut-il que l’on pleure !/Entä sitte, sitä itkee kun voi!
Votre cœur est insensé./Sydämenne on tolkuton.
Un père en vos bras pressé,/Isä syliinne painautuu
Peut-être dans un quart d’heure,/varmaankin neljännestunnin kuluttua,
Sera par vous embrassé./Te syleilette häntä.

II näytöksen päätöskohtaus tai oikeammin kohtauskompleksi (II/11) on laaja tersetti, jossa on monta vaihetta. Magnifique on epätoivoinen eloisassa resitatiivissaan:

MAGNIFIQUE: RÉCITATIF
De vous dépend le bonheur de ma vie,/Teistä riippuu elämäni onni,
J’ai pour vous le plus tendre amour./tunnen teitä kohtaan mitä hellintä rakkautta,
Et je désire, hélas ! par un juste retour,/Ja kaipaan kovasti oikeutetun paluun myötä
Voir votre main avec la mienne unie./nähdä kätenne liitettynä omaan käteeni.
Répondez-moi, je vous en prie,/Vastatkaa minulle, pyydän teitä,
De vous dépend le bonheur de ma vie./teistä riippuu elämäni onni,
Répondez-moi, je vous en prie./vastatkaa minulle, pyydän teitä.

Kompleksin keskellä on kuuluisa Scène de la rose (Ruusukohtaus):

L’amour et la délicatesse,/Rakkaus ja herkkyys,
Mon honneur et votre sagesse./kunniani ja teidän järkevyytenne.
Ah ! si vous approuvez mon dessein,/Voi jos hyväksytte minun aikeeni
Ouvrez ces doigts charmants,/avatkaa lumoavat sormet,
Laissez tomber la rose/antakaa ruusun pudota
Que vous tenez à votre main./jota pidätte käsissänne.
Ce signal à l’instant dispose/Tämä merkki saa heti taipuvaisiksi
De nos deux cœurs, et fixe mon destin/molempien sydämet ja kiinnittää kohtaloni.

Kohtaus jatkuu:

LE MAGNIFIQUE à Clémentine.
Tombez, tombez, rose charmante,/Pudottakaa ruusu hurmaava,
Tombez aux pieds de mon vainqueur,/pudottakaa jalkoihin voittajan,
Devenez l’organe du cœur,/tulkoon siitä sydämen väline,
Devenez pour nous éloquente,/tulkoon siitä meille kaunopuheinen
Et que la plus brillante fleur,/ja mitä loistavampi kukka
Pour la beauté la plus touchante,/kauneudelle mitä koskettavimmalle,
Pour la flamme la plus ardente,/liekille mitä polttavimmalle,
La plus ardente,/mitä kiihkeämpi
Soit l’interprète du bonheur./olkoon se onnen tulkki.
La rose tombe./Ruusu lankeaa alas.

Entracte on hauska vaskineen ja fanfaareineen, jotka liittyvät hevosten juoksukilpaan.

III näytöksessä Clémentinen on jo aika iloita onnesta (III/8).

CLÉMENTINE, ARIETTE
Jour heureux, douce espérance/Päivä onnellinen, suloinen toivo
Ô moment rempli d’appas !/Oi hetki täynnä suloa!
Quoi, l’auteur de ma naissance/Kuinka syntymäni aikaansaaja
Va se trouver dans mes bras !/lankea käsivarsilleni!

SEXTUOR

HORACE
Ah ! mon ami, je vous unis./Oi ystäväni, yhdistän teidät.
Je voudrais bien que ma fille/Tahtoisin kovin että tyttäreni
Fût pour vous d’un plus grand prix./olisi teille suurin palkinto.
Vivons en famille/Eläkäämme perheenä
Et soyez toujours unis./ja olkaamme aina yhdessä.
Je voudrais bien que ma fille/Tahtoisin kovin että tyttäreni
Fût pour vous d’un plus grand prix,/olisi teille suurin palkinto.
Son cœur en sera le prix./Hänen sydämensä olisi näin palkinto.

Ooppera päättyy yhteiseen sopusointuun, vain Aldobrandin joutuu lähtemään käpälämäkeen. [Huom! painetusta partituurista puuttu seksteton musiikki.]

ja

Céphale et Procris

Céphale et Procris ou l’Amour conjugal (Kefalos ja Prokris eli Aviorakkautta; Versailles 30.12.1773; Paris 2.5.1775) on kolminäytöksinen ballet-héroique Marmontelin librettoon Ovidiuksen Metamorfoosien 7. kirjan (säkeet 690–865) pohjalta. Teos kuului osana Artois’n herttuan (myöhemmän Charles X:n) ja Savoijin Maria Theresian hääjuhlallisuuksiin. Vaikka ooppera on lähellä vanhaa ranskalaista tragédie lyrique -lajia, siinä oli kuninkaallisille liikaa ”moderneja” italialaisia elementtejä eli resitatiiveja, aarioita, duettoja ja ensembleja.

Lisäksi Gluckin saapuminen Pariisiin ja hänen oopperoidensa Iphigénie en Aulide ja Orphée esitykset (1774) varjostivat Grétryn uuden oopperan mahdollisuuksia vedota pariisilaisiin. Tänä päivänä voi kuitenkin turvallisesti sanoa, että juuri tässä oopperassa, italialaisen serian ja buffan, ranskalaisen lyyrisen tragedian ja koomisen oopperan synteesissään Grétry loi ensimmäisen mestariteoksensa mitä tulee orkesterivärityksen monipuoliseen hallintaan, hahmojen ja tilanteiden osuvaan karakterisointiin sekä eri numeroiden mainioon vuorotteluun.
(Alla Paolo Veronesen maalaus Cephalus et Procris, n. 1580, Musée des Beaux-Arts de Strasbourg.)

Synopsis

I NÄYTÖS: Metsä

Procris/Prokris (sopraano) on nymfi, joka oli ennen Dianan seuralainen, mutta hän hylkäsi tämän elämäntavan rakastuttuaan metsästäjä Cephalukseen/Kefalokseen (baritoni), Aioloksen poikaan. Myös aamunkoiton jumalatar Aurora (sopraano) on rakastunut samaan mieheen, joten hän halua raivata kilpailijattaren pois tieltään. Hän kätkee henkilöllisyytensä valeasuun ja ennustaa, että Cephaluksesta tulee Dianan koston välikappale Procriksen surmaamiseksi. Välttääkseen tämän kohtalon Cephalus karkaa Procriksen luota.

II NÄYTÖS: Auroran palatsi

Cephalus pakenee Auroran palatsiin, mutta jumalattaren lupaus autuaallisesta elämästä ei pysty viettelemään Cephalusta eikä erottamaan häntä horjumattomasta rakkaudesta Procrisia kohtaan.

III NÄYTÖS: Autio paikkka metsän keskellä

Mustasukkaisuus piinaa Procrisia, myös pelko Cephaluksen menettämisestä. Cephalus on metsästysretkellä. Kun mies lähestyy, Procris piiloutuu aluskasvillisuuteen salakuunnellakseen tätä. Cephalus kuulee neidon huokauksia, joita hän luulee eläimen ääniksi, joten hän ampuu tätä jousellaan ja haavoittaa kuolettavasti Procrisia. Diana on saanut kostonsa. Mutta Cupid/Amor (sopraano) laskeutuu taivaasta, elvyttää Procrisin ja suo parille kuolemattomuuden.

Musiikki

I NÄYTÖS

Ooppera avautuu aamunkoittoa kuvaavalla alkusoitolla, jossa on Larghetto-väliosa. Lauluosuus alkaa Auroran lempeällä resitatiivilla ja yhtä rakastettavalla aarialla.

AURORA
2. Récitatif

C’est ici que le beau Céphale/Täällä kaunis Céphale
Se repose au milieu du jour./lepää keskipäivällä.
J’ai quitté, pour le voir, la rive orientale ;/Olen jättänyt hänet nähdäkseni itäiset rannat;
Et pour lui je descends/Ja hänen vuokseen laskeudun
du céleste séjour./taivaallisesta asuinpaikastani.

Céphale esittäytyy seuraavaksi aariallaan.

CÉPHALE: Air
De mes beaux jours que le partage est doux !/Kauniiden päivien jakaminen on suloista!
Puissent les dieux n’en être point jaloux./Kun vain mahtavat jumalat eivät olisi mustasukkaisia.
Le plaisir m’appelle à la chasse ;/Nautinto kutsuu minua metsälle;
Le bonheur m’attend au retour./onni odottaa minua palatessa.
Loin de se nuire tour à tour,/Kumpikaan ei vahingoita toistansa,
L’amour me donne plus d’audace,/rakkaus tekee minut entistä rohkeammaksi
Et la chasse encor plus d’amour./ja metsästys synnyttää vielä enemmän rakkautta.

Aurora saa seuraavaksi uuden, hieman surumielisen c-molli-aarian.

AURORA
Mon cœur blessé d’un trait de flamme,/Sydämeni on haavoittunut palavasta nuolesta,
Résiste et combat vainement./torjuu ja taistelee turhaan.
Rien n’est si beau que mon amant ;/Mikään ei ole niin kaunista kuin rakastajani;
Rien n’est si tendre que mon âme./mikään ei ole niin hellä kuin mieleni.
Fait pour l’amour, jeune et charmant,/Tehty rakkautta varten, nuori ja lumoava,
Rien n’est si beau que mon amant./Mikään ei ole niin kaunista kuin rakastajani.

Céphalen ja Procrisin duetto on täynnä rakastavaisten tilanteen pohtimista, kun Aurorasta on tullut Céphalen uusi rakastettu Procrisin luulon mukaan. Alkava resitatiivi on varsin italiainen ”secco”-resitatiivi.

CÉPHALE, PROCRIS
Récitatif

PROCRIS, à part
Je l’ai vue, ô dieux ! qu’elle est belle !/Olen nähnyt hänet, oi jumalat! kuinka kaunis hän on!
Eh bien, Céphale, eh bien, de ton ardeur nouvelle/Siispä Céphale, uuden kiihkosi vuoksi
Est-ce à tort que je m’alarmais ?/onko väärin, että olen pelästynyt?

CÉPHALE
Cesse de m’accabler d’un injuste reproche ;/Lakkaa piinaamasta minua epäoikeutetulla moitteella;
Je t’aime, hélas, plus que jamais./Minä rakastan sinua enemmän kuin koskaan.

PROCRIS
Volage époux, si tu m’aimais,/Häilyvä sulho, jos minua rakastat,
Te verrais-je interdit,/miksi näen sinut kieltävän
tremblant, à mon approche ?/vapisevana kun lähestyn sinua?

CÉPHALE
O ma chère Procris, en violant tes vœux/Oi rakas Procrikseni, kun loukkaat valasi,
Qu’as-tu fait ?/mihin sillä pyrit?

PROCRIS
Mon bonheur !/Onneeni!

CÉPHALE
Le malheur de tous deux./Meidän molempien onnettomuuteen.

PROCRIS
J’ai donc cessé de te plaire ?/Olenko lakannut miellyttämästä sinua?

CÉPHALE
Eloigne-toi ; crains la colère/Mene pois; pelkää vihaa Dianan
Qu’à Diane inspirent nos feux !/sillä intohimomme on sytyttänyt sen!

PROCRIS
Ne m’abandonne pas ; je crains peu tout le reste./Älä hylkää minua; minä en pelkää muuta.
J’ai sauvé mon amant d’un désespoir funeste ;/Olen pelastanut rakkani hirveältä epätoivolta;

 

 

Tässä on suruisan f-molli-dueton aaria-vaiheen alkua

PROCRIS
Donne-la moi, dans nos adieux,/Anna minulle, eron hetkellä,
Cette main, que je ne puis craindre./kätesi, jotten voisi pelätä.

CÉPHALE
A l’immoler, c’est vous, grands dieux,/Te hyvät jumalat hänet uhrata
C’est vous qui voulez me contraindre !/haluatte pakottaa minut!

PROCRIS
Ah ! de la lumière des cieux/Ah, taivaiden valo
Qu’une autre main prive mes yeux ;/kuin toinen käsi riistää näköni;
J’y consens, et meurs sans me plaindre./alistun ja kuolen valittamatta.

Perinteisen lyyrisen tragedian mukaan tanssi on olennainen osa näyttämötapahtumia. Niinpä 1. näytös päättyy kuuden tanssin kimaraan: Choeur avec danse; Menuet, Contredanse, Pantomime, Menuet kuoron kera; Tambourin.

 

II NÄYTÖS

Näytöksen alussa kuoro ja sooloäänet tervehtivät aamunkoittoa eli Auroraa.

FLORE ET PALES
Bientôt le jour est près d’éclore./Kohta päivä on lähellä koittamista.

KUORO
Fille de jour, charmante Aurore,/Päivän tytär, lumoava Aurora,
Hâtez-vous d’éclairer les airs./Kiirehtikää valaisemaan ilma.

Auroran ariette on neljäs kaikkiaan viidestä hänelle annetusta aariasta, mikä tekee hänestä lähes naispäähenkilön kun taas Procris saa yllättäen odottaa 3. näytökseen kahta aariaansa.

AURORA: Air
Que je suis à plaindre !/Miten olenkaan surkuteltava!
Hélas ! j’ai beau feindre/Oivoi! olen hyvä teeskentelijä
Les hommes et les dieux,/Ihmiset ja jumalat
Tout lit dans mes yeux./kaikki voivat lukea silmistäni.
Je baigne de larmes/Kylven kyynelissä
Mon char radieux ;/Minun säteilevällä vaunullani
Et de mes alarmes/ja paniikillani
Je remplis les cieux./täytän taivaat.

 

Näytöksessä on lisää tanssi/soitinnumeroita, joista seuraavat liittyvät Auroraan: Entrée des dieux du printemps (Kevään jumalien sisääntulo);

Entrée des heures du matin (Aamutuntien sisääntulo).

CÉPHALE
Parais, mortel amoureux !/Tule esiin, rakastettava kuolevainen!
Hélas, serait-il possible/Oivoi, olisiko mahdollista
Qu’il ne fût pas généreux ?/ettette olisi lainkaan antelias?
L’Amour l’aura fait sensible,/Rakkaus on tehnyt hänestä herkistyneen
Avant de le rendre heureux/ennen takaamista hänelle onnea.

II näytöksen keskelläkin kuullaan kaksi tanssia: Louré ja Gigue légère.

II näytöksen Final:

L’AURORE
Si tu revois ta complice,/Jos näet rikoskumppanisi,
Pense au danger que tu cours./ajattele vaaraa johon joudut.

CÉPHALE
Vivre loin d’elle est un supplice :/Elä kaukana hänestä on kidutusta:
La mort sera mon recours./kuolema on turvani.

L’AURORE
Diane est inexorable./Diana on heltymätön.

CÉPHALE
Le juste ciel, qui m’entend,/Oikeudenmukainen taivas, joka minua kuulet
Me sera plus favorable./ole minulle suosiollisempi.

II näytös loppuu Suite de final -numeroon, jossa selviää, että Céphale aikoo jättää Auroran.

Suite du Final

L’AURORE
Il me fuit ; rien ne l’étonne ;/Hän pakenee luoani; mikään ei hämmästytä;

FLORE
Ah, Céphale !/Oi Céphale!

L’AURORE
Il m’abandonne ;/Hän jättää minut;

FLORE
Tu veux courir au trépas !/Sinä tahdot rientää kuoloon!

L’AURORE
Il veut courir au trépas./On tahdottava rientää kuoloon.

FLORE
Tu veux courir au trépas !/Sinä tahdot rientää kuoloon!

CÉPHALE
A mon sort je m’abandonne ;/Kohtaloni saa minut luopumaan;
C’est l’Amour qui me l’ordonne./Rakkaus määrää minua.

L’AURORE
Ah ! consens qu’il te couronne,/Oi, myöntyminen kruunaa sinut,
Qu’il t’enchaîne dans ses bras./kun se sitoo sinut hänen syliinsä.

III NÄYTÖS

Näytöksen alussa esiintyy allegorinen hahmo, La Jalousie (Mustasukkaisuus), joka kiroaa äitiänsä l’Amouria; kyseessä on ns. ’raivotar-aaria’.

LA JALOUSIE
Fille cruelle de l’Amour,/Amorin julma tytär
Je hais le dieu qui m’a fait naître./vihaan jumalaa, joka sai minut syntymään.
L’insensé m’a donné le jour,/To mieletön anoit minun nähdä päivänvalon.
Et ne veut pas me reconnaître ;/ja hän ei halua minua tunnistaa;
Je le méconnais à mon tour./Minä puolestani en välitä hänest.

Sen perään kuullaan Danse infernale:

Nyt vasta Procris pääsee ääneen yksin C-duuri-aariassaan.

PROCRIS:  Air
Témoin de ma naissante flamme/Todistaja syntyvän liekkini
De l’Amour, asile charmant,/rakkauden, ihanan turvapaikkani
Temple où je reçus le serment/Temppeli jossa otin vastaan valan
Qui comblait les vœux de mon âme,/joka tyteutti mieleni lupaukset
Rendez, rendez-moi mon amant./Antakaa minulle rakkaani!
Sans lui, dans mon inquiétude,/Ilman häntä, levottomuudessani,
Je ne puis plus vivre un moment ;/en pysty elämään kuin hetken;
D’une éternelle solitudeIkuisen yksinäisyyden
Aurais-je à subir le tourment ?/tuskaa pitääkö minun kärsiä.

Toisessa aariassaan Procris uskoo Céphalen olevan petollinen; taas on kyse ”raivotar”-aariasta.

PROCRIS: Air
Ah ! dans les bras de ma rivale,/Oi, kilpailijani sylissä,
Lorsque son cœur pressait mon sein …/kun hänen sydämensä painui poveani vasten…
Jamais douleur ne fut égale./Koskaan ei ole ollut samaa tuskaa.
C’est comme un fer assassin/On kuin murhaava terä
Qu’elle a plongé dans mon sein./tunkeutuisi rintaani.

Céphale on poissa tolaltaan.

CÉPHALE: Air
Tout m’épouvante, tout m’alarme,/Kaikki minua kuluttaa, kaikki minua säikäyttää,
Contre moi tout le ciel s’arme ;/ minua vastaan koko taivas aseistautuu,
Contre moi tout s’arme à la fois./minua vastaan kaikki nousee kerralla.

Procriksen ampunutta Céphalea syytetään barbaariksi, ja hän itse on tietysti tuskan vallassa.

Morceau d’ensemble

LES DÉMONS
Ah, barbare!/Ah barbaari!

CÉPHALE
O Dieux ! l’enfer de moi s’empare./Oi jumala! helvetti ahmaisee minut.
Ah ! lassez-moi. Dieux ! quels tourments !/Oi jättäkää minut jumalat! mitkä tuskat!

Kuullaan taivainen sinfonia, joka karkottaa demonit. Olemme yhtäkkiä Amorin palatsissa. Procris lankeaa Céphalen syliin.

L’AMOUR
Belle Procris, revois le jour ;Kaunis Procris, näet taas päivän(valon),
Sois un exemple mémorable/Ole muistettava esimerkki
De la puissance de l’Amour/Rakkauden voimasta.

PROCRIS
Je te revois !/Minä näen sinut!

CÉPHALE
Tu vois le jour !/Sinä näet päivän(valon)

ENSEMBLE
Dieu puissant ! Prodige adorable !/Mahtava Jumala! Ihana ihme!
C’est le triomphe de l’Amour./Tämä on Rakkauden riemuvoitto!

 

Lyyrinen tragedia päättyi säännöllisesti Lullystä Rameau’hon divertissement-viihdytyksellä, joka oli tanssiketju; tässä pariin numeroon liittyy myös laulua, chaconneen päätöskuoro. Nyt tansseja ovat Menuet lent, Gavotte, Air, Air lent, Passepied ja Chaconne.

 

Chaconne avec chœur

A tous les dieux/Kaikkia jumalia
L’Amour commande/Rakkaus määrää.
Rien sous les cieux/Ei mikään taivaan alla
Qui s’en défende,/ puolustaudu sitä vastaan
Il est partout victorieux./sillä se on kaikkialla voittoisa.

ja

Keskikauden menestysoopperat

Les Mariages samnites

Les Mariages samnites (Samnilaisten häät, 1768; uusi versio 1776, ensi-ilta 12.6.1776 Comédie-Italienne; 3. rev. 1782), drame lyrique/comédie heroique en 3 actes, B. F. de Rosoin librettoon Marmontelin mukaan. Ooppera tapahtuu antiikin samnilaisten pääkaupungissa. Vietetään häitä, joihin liittyy monenlaisia esteitä.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on Grétryn ja Mozartin suhde, sillä Mozart kuuli viimeistän Pariisin käynnillään 1778 ranskalaiskollegan musiikkia, vaikkei mainitse sitä, joten kyse on saattanut olla mustasukkaisuus- tai antipatia-asetelmasta. Myöhemmin Grétryä esitettiin Wienissä (1782–) melko runsaati. Joka tapauksessa Mozart kirjoitti muunnelmat K. 352 Grétreyn samnilaisoopperan marssista, joka oopperassa liittyy antiikin seremonian ylevöittämiseen.

 

Midaksen tuomio

Le Jugement de Midas (Pariisi, Palais-Royale, 2.3.1778) on comédie en trois actes Thomas Halesin/Thomas d’Hèle’n librettoon. Grétryn ooppera perustuu Kane O’Haran burleskioopperaan Midas (1760).

Juoni

I NÄYTÖS: Tasanko, taustalla vuoria, varhaisaamu

Alkusoitto kuvaa myrskyä, jonka aikana Jupiter karkottaa Apollon (tenori) maan päälle, koska tämä oli pilkannut jumalten isää. Apollo pukeutuu paimeneksi ja ottaa nimen ”Alexis”. Hänen laulunsa kiinnittää talonpoika Palemonin (basso) huomion. Palemon rakastaa musiikkia ja palkkaa Apollon työhön. Hän selittää, että paikallinen vouti Midas (tenori) on järjestänyt avioliiton Palemonin tyttärien, Lisen (sopraano) ja Chloén (sopraano), sekä kahden lahjakkaan kylämuusikon, Panin (basso) ja Marsyaksen (kontratenori), välillä. Apollo on otettu miesten laulusta. Paleonin vaimo Mopsa (sopraano) miestä tämän palkattua Alexis-muukalaisen, tietämättä mitään tämän taustasta.

II NÄYTÖS: Huone Palémonin talossa

Lias ja Chloé keskustelevat muukalaisen viehättävyydestä. Apollon onnistuu hurmaamaan Mopsan ja alkaa vikitellä molempia tyttäriä. Palemon ja Mopsa alkavat ajatella, että olisi vapautua jo valituista sulhoista ja naittaa toinen tyttäristä tulokkaalle.

III NÄYTÖS

Midas on harmissaan uudesta käänteestä.  Hän määrää, että aviomiesten valitsemiseksi järjestetään laulukilpailu. Midas hylkää täysin Apollon uuden tyylin ja pitää parempana Marsyaksen vanhaa ranskalaisen barokkioopperan tyyliä ja Panin populaaria vaudeville-tyyliä. Apollo vastaa allegorisella laululla, jossa hän kuvaa kilpaa satakielen, pöllön ja käen välillä. Midas on raivoissaan loukkauksesta ja karkottaa tämän, mutta Apollo rankaisee Midasta antamalla tälle aasin korvat. Sitten jumala paljastaa todellisen henkilöllisyytensä.

Kaislikkoa täynnä olevan joen ranta, etäällä Parnasso

Merkurius (puherooli) saapuu kertomaan, että Jupiter on antanut anteeksi Apollolle, joka lähtee Parnassolle vetäen molemmat tyttäret mukanaan. Apollo jättäå jälkeensä viesti, että vain yleisö voi ratkaista musiikin laadun.

Musiikki

Alkusoitto alkaa aamunnousulla,

mutta siitä sukeutuu pastoraalisen nopeamman vaiheen jälkeen

kunnon ukonilma.

Talonpoika Palemon selittää Apollolle maalaistyöläisen tehtävät, mutta hän iskee silmänsä ennen kaikkea kahteen tyttäreen, jotka ovat 15- ja 16-ikävuosien väliltä.

Palemon muistelee ”hyviä aikoja”, jolloin hänen vaimonsa oli vielä tottelevainen, kunnes tästä tuli huutaja.

Palemonin vaimo on hurjana, kun mies on palkannut tuntematton muukalaisen, mutta Palemon selittää tarvitsevansa tämän työpanosta.

Marsyas ja Pan yrittävät sovitella pariskunnan välejä, ja Mopsa-vaimo puuttuu keskusteluun.

Tertsettinä alkanut avausnäytöksen finaali päättyy kvartettoon sekasortoon.

II näytöksen aloittavan Lisen ja Chloen hieman töksöttävän dueton jälkeen kuullaan myöhemmin Apollon ja tähän rakastuneen Lisen duetto.

II näytöksen finaali loppuu sekstettoon, jossa Marsyaksen ja Panin aikoessa allekirjoittaa avioliittosopimukset, Mopsa kieltäytyy antamasta Ckoeta Panille ja Palemon Liseä Marsyakselle. Päädytään siihen, että kylänvouti Midas voisi ratkaista asian laulukilvan perusteella.

III näytöksen alussa Marsyas laulaa Rameaun tyyliin

ja Pan populaariin tyyliin.

 

Apollo vastaa heille lystikkäästi: hän vertaa laulukilpaa samanlaiseen käen ja pöllön välillä aasin toimiessa tuomarina, mutta jossa kukaan ei kuule satakielen laulua.

Finaalissa kaikki osoittavat kunnioitusta voittajalle, sillä jumalalle mikään ei ole mahdotonta.

 

ja

Mustasukkainen rakastaja

L’Amant jaloux ou Les fausses apparences (Mustasukkainen rakastaja eli Väärät ulkonäöt; Versailles, 30.11.1778) on kolminäytöksinen komedia, comédie mêlée d’ariettes en trois actes, Thomas D’Hèlen librettoon, joka perustuu Susannah Centlivren näytelmään The Wonder: A Woman Keeps a Secret (1714). Mozart ja da Ponte tunsivat Grétryn oopperan ja saivat siitä vaikutteita Figarön häihin. Mandoliinin käyttö Grétryllä perustuu Italian matkalla omaksuttuun innostukseen soitinta kohtaan (vrt. Mozartin Don Giovannissa kitara nimihenkilön serenadin säestäjänä). Ooppera tapahtuu Espanjan Cadizissa. Se oli tavattoman suosittu ja sai ensimmäisen vuosikymmenen aikana 150 esitystä, ja säännöllisiä esityksiä koettiin vuoteen 1821 saakka.

Roolihenkilöt

*Don Alonze (tenori), Léonoren rakastaja, rutiköyhä aatelismies
*Lopez (Basso/bassobaritoni), rikas kauppias
*Léonore (sopraano), edellisen tytär
*Florival (tenori), ranskalainen upseeri
*Isabelle (sopraano), Don Alonzen sisar
*Jacinte (sopraano), Léonoren taloudenhoitaja

Synopsis

I NÄYTÖS

Rikas liikemies Lopez on saapunut Meksikosta. Hänen jo 20-vuotiaana leskeksi jäänyt tyttärensä Léonore on perinyt mieheltään omaisuuden, jota Lopez haluaa käydä jakamaan, mutta ehtona on, ettei Leonore mene uusiin naimisiin. Siksi Lopez pyytää taloudenhoitaja Jacintea olemaan päästämättä taloon Don Alonzea, koska Leonore on rakastunut parantumattoman mustasukkaiseen Don Alonzeen. Isabelle on Leonoren  paras ystävä. Jacinte ottaa Isabellen taloon, sillä tämän vanha holhoaja haluaa naida nuoren naisen. Kadulla Florival ajaa holhoajan tiehensä ja sopii Isabellen kanssa kohtaamisen Leonoren ikkunan alla. Florival on vakuuttunut, että hän on pelastanut Leonoren ja rakastaa tätä. Leonore piilottaa Isabellen kaappiin, sillä Alonze on tulossa. Espanjalainen  ja mustasukkainen Alonze on yhtä huolissaan valtijattarensa kuin sisarensa kunniasta. Alonze on vakuuttunut siitä, ettäkaapissa on mies, ja hän kieltäytyy lähtemästä, kun isä Lopez saapuu, jolloin Alonze on raivoissaan keskeytyksestä. Hunnutetun Isabellen hahmo hämmentää Alonzea, mutta hän vakuuttaa Lopezille, että hän tavoittelee tuntematonta eikä tämän tytärtä.

II NÄYTÖS

Kun Isabelle pakenee puutarhan paviljonkiin, Leonore päättää rikkoa välit Alonzen kanssa, tämä kun on liian mustasukkainen rakastajaksi. Siitä huolimatta hän suostuu viimeiseen keskusteluun huolimatta Lopezin tarkkailemisesta. Aitona kauppiaana Lopez toivottaa Florivalin tervetulleeksi saadakseen rahaa  vekselillä ja tavatakseen miehen, jota hän pitää rakastettunsa isänä. Niin pian kuin Lopez menee nukkumaan, Alonze ilmaantuu saadakseen anteeksiannon Leonorelta. Epäonneksi heidän väliensä korjaaminen menee pieleen, kun Florivel laulaa Leonoren ikkunan alla serenadinsa Tandis que tout sommeille (Kun kaikki nukkuvat) etsiessään Isabelleä, jota hän ei ole nähnyt uudelleen.

III NÄYTÖS

Piiloutuneena Leonoren paviljonkiin Isabelle toivoo näkevänsä jälleen Florivalin. Serenadin jälkeen hän menee puutarhaan, jossa kaksi rakastavaista jakavat tunteensa. Alonze saapuu vakuuttuneena, että ranskalainen on hänen rakastajattarensa perässä.  Hämmästyneenä nähdessään kaksi rakastavaista hänen puutarhassaan yöaikaan Lopezille kerrotaan, että he molemmat ovat suruissaan Leonoresta. Kaikki kolme miestä lähtevät paviljongille ja määräävät Leonoren tulevan esille. Ensiyllätys: Leonore tulee vastakkaisesta suunnasta, mikä hämmentää mustasukkaista Alonzea. Toinen yllätys: Isabelle tulee ulos paviljongista. Florival ja Alonze saavat selville rakastavansa eri naisia. Rakastunut Alonze ei voi muuta kuin hyväksyä upseerin hellät tunteet siskoaan kohtaan. Periessään setänsä ja naidessaan Leonoren ilman myötäjäisiä hullunhauska yö päättyy odotukseen kaksoishäistä, sillä Florival saa Isabellen.

Musiikki

Alkusoitto on ilakoiva ABA’-muodossa.

Jaquinte moittii aariassaan epäluuloista isää, joka ei ymmärrä, että 15 vuoden iässä hellät tunteet heräävät:

Seuraa Lopezin aaria

Grétry on oivallinen ensembleiden kirjoittaja: tässä Isabellen soolon lisäksi duetto ja tertsetto vaihtelevat.

I näytöksen finaalia on verrattu jopa Mozartin Figaron häiden vastaavaan numeroon: sama tilanteiden vaihtuvuus, sama hämmennys.

II NÄYTÖS

Leonore haluaa katkaista siteen häntä vangitsevan ja mustasukkaisen rakastajan välillä; tässä aarian A’- da capon koloratuureja.

Oopperan tunnetuin numero on Florivalin serenadi Leonoren talon ikkunan alla; siinä kuullaan soittimina viuluja pizzicatojen kera sekä Grétryn ihastusta mandoliinia tremoloiden kera:

III NÄYTÖS

Näytöksen avaa entr’acte

ja sen hienoin numero on Isabellen herkkä aaria ABA’, jossa keskiosa on Allegro-tempossa.

 

Lopuksi naisia kehotetaan olla olematta huikentevaisia ja miehiä mustasukkaisia, joten molemmat saavat osansa ja toiveen luonnevikojensa korjaamiseksi.

ja

Andromaque

Andromaque (Pariisin suuri ooppera/Kuninkaallinen musiiikkiakatemia, 6.6.1780) on kolminäytöksinen Grétryn ainoa tragédie lyrique. Se on Louis-Guillaume Pitran sovitus Jean Racinen saman nimisestä näytelmästä (1667). Musiikkiakatemian johtajan tarjoama libretto oli hyvitys Grétrylle siitä, että Gluck oli päässyt esille oopperoillaan Iphigénie en Aulide (Racine, 1774), Orphée (1774), Alceste (1776), Armide (Corneille, 1777) sekä Iphigénie en Tauride (Corneille, 1779). Muita ajan antiikkiaiheisia oopperoita olivat Sacchinin Chimène (Corneille, 1783) ja Salierin Les Horaces (Horatiukset; Corneille, 1786). (Vieressä Jacques-Louis David’n maalaus La Douleur et les Regrets d’Andromaque sur le corps d’Hector son mari/Andromakhe suree Hektoria, 1783, Louvre-museo.)

Grétryn oopperaa kritisoitiin liian monista kuoroista, liian vähäisistä tansseista ja liian traagisesta lopusta. Tyypillinen valitus oli, että hän olisi tullut liian lähelle Gluckia onnistumatta kuitenkaan luomaan komediasäveltäjänä omaa traagista tyyliään. Niinpä 1781 Grétry muokkasi 3. näytöksen niin, että teos päätyi nyt hääjuhliin. Uusi versio oli suositumpi, mutta sen esitykset päättyivät oopperatalon paloon. Oopperan ansiona on kuitenkin Lullyn luoman traagisen oopperan tradition katkaisemisen: Andromakhe on lähes läpisävelletty ooppera siten että resitatiivin ja aarian välinen ero on tasoitettu, sillä resitatiivin keskelle voi yhtäkkiä ilmaantua muutama tahti kuoroa tai aariaa, kunnes resitatiivi palaa, ja melodista deklamaatiota hyödyntävä resitatiivi on orkesterin säkeiden säestämä. Alkusoitto johtaa kuoroon, kuten myös Gluckilla. Grétry ylittää Gluckin siinä, että aariat, ensemblet ja kuorot liittyvät yhteen jatkuvuudeksi.

Roolihenkilöt

*Andromakhe (sopraano), Hektorin leski ja Pyrrhoksen vanki
*Pyrrhos (tenori), Akilleksen poika ja Epeiroksen kuningas
*Hermione (sopraano), Helenan tytär ja Pyrrhoksen kihlattu
*Orestes (baritoni), Agamemnonin poika
*Feeniks (puherooli), Akilleksen neuvonantaja

Synopsis (1. versio 178o)

Andromakhe oli kreikkalaisessa mytologiassa Troijan prinssin Hektorin puoliso, jonka syvää kiintymystä mieheensä Homeros kuvaa Ilias-runoelman kuudennessa laulussa. Hän jäi leskeksi Akhilleuksen surmattua Hektorin Troijan sodassa.

I NÄYTÖS: Pyrrhoksen palatsin iso halli

Hermione rakastaa sulhoaan Pyrrhosta, joka kuitenkin rakastaa Andromakhea eli Troijan sankari Hektorin leskeä, jota hän pitää vangittuna. Orestes rakastaa Hermionea ja johtaa kreikkalaisia, jotka haluavat surmata Andromakhen ja Hektorin pojan Astyanaksin, jottei poika kasvettuaan kostaisi Troijan tuhoa. Pyrrhos ei suostu tähän pyyntöön, ja kun hän menettää mahdollisuuden Andromakhen rakkauteen, kääntyy hän sen sijaan Hermionen puoleen.

II NÄYTÖS: Satama kreikkalaisten laivaston kera

Orestes on hurjana Pyrrhokselle ja suunnittelee Hermionen ryöstämistä. Hermione hylkää Andromakhen pyynnön säästää poikansa. Seuraavaksi Andromakhe anoo Pyrrhosta säästämään Astyanaksin, mihin Pyrrhos suostuu, mikäli Andromakhe naisi hänet. Andromakhe suostuu, mutta päättää surmata itsensä ennen häitä. Kun Hermione kuulee, että Pyrrhos aikoo naida Andromaksen, hän määrää Oresteksen surmaamaan Pyrrhoksen.

III NÄYTÖS: Hektorin hauta

Andromakhe tulee rukoilemaan viimeisen kerran Hektorin haudalle. Pyrrhoksen ja Andromakhen hääseremonioissa Pyrrhos julistaa olevansa hyvä isä Astyanaksille ja tekevänsä tästä Troijan kuninkaan. Hurjistuneet kreikkalaiset tappavat Pyrrhoksen. Orestes kertoo kuolemasta Hermionelle, joka on kauhuissaan ja epää kaiken vastuun kuolemaan. Hän surmaa itsensä Pyrrhoksen ruumiin päälle. Hyljätty Orestes lankeaa epätoivoon ja tulee hulluksi.

Musiikki

I NÄYTÖS

Alkusoitto

virtaa avauskuoroon.

CHOEUR
Cessez de répandre des larmes,
La vengeance et l’amour vont finir vos malheurs.
L’inconstant qui cause vos pleurs
Va céder pour jamais au pouvoir de vos charmes.

Seuraavassa muutaman päähenkilön ensimmäiset repliikit: Hermione.

HERMIONE
C’est le seul espoir qui me reste ;
Ma rivale l’emporte, et je n’en puis douter.
Mais mon cœur, que l’espoir cherche encor à flatter,
Attend tout des Grecs et d’Oreste.
Oreste ! … ah ! Dieux, quel triomphe pour lui !
Il verra la fière Hermione,
Qui dédaigna ses feux, que Pyrrhus abandonne ;

Väliin tuleva marssi, joka linkittyy Oresteksen ilmaantumiseen ja tavoitteeseen surmata Hektorin poika:

ORESTE
Au vainqueur des Troyens, tous les Grecs et leurs rois
S’adressent par ma voix.
Nous venons demander le redoutable reste
D’un ennemi fatal que la Grèce déteste.

ORESTE ET LE CHOEUR
Livrez à notre courroux
Le fils d’Hector pour victime ;
Notre fureur est légitime,
Qu’il périsse sous nos coups.

Pyrrhoksen ensiesiintyminen:

PYRRHUS
Non, non, … je veux défendre et le fils et la mère,
De mes inimitiés le cours est achevé ;
Le sang que j’ai versé suffit à ma colère,
L’Épire sauvera ce que Troie a sauvé.

Je ne fus que trop implacable,
C’était aux Champs Troyens qu’il fallait l’accabler,
C’était dans les horreurs d’une nuit effroyable
Que les Grecs devaient l’immoler.

 

Andromakhe haluaa ensimmäisessä suuressa kohtauksessaan suojella poikaansa; aaria vaihtuu saumattomasti resitatiiviin.

ANDROMAKHE
Laissez une tremblante mère,
Sauver un fils, pleurer un père :
Laissez-la fuir, loin de ces lieux,
Cacher un enfant malheureux.
Hélas ! une main aussi chère
Peut seule adoucir ma misère,
En essuyant les pleurs qui coulent de mes yeux.

II NÄYTÖS

Kreikkalaiset ovat saapuneet Troijaan, ja he yrittävät hillitä päällikkonsä Oresteksen raivoa.

CHOEUR
Modérez ce transport jaloux,
Calmez cette fureur extrême.

ORESTE
Je perds pour jamais ce que j’aime,
Rien ne peut calmer mon courroux.
Il faut que je l’enlève, ou bien que je périsse,

 

 

 

Scène 3
Les mêmes, Andromaque et sa suite

Chœur
(Femmes de la suite d’Hermione, qui la retiennent)
Ne fuyez point un spectacle si doux !
(Femmes troyennes, soutenant Andromaque)
C’est la veuve d’Hector, pleurante à vos genoux !

Andromaque
Ayez pitié de mes cruelles peines ;
Sauvez mon fils ; vous saurez quelque jour,
Vous saurez, pour un fils, jusqu’où va notre amour.

Hermione
Vos plaintes aigrissent ma haine ;

Andromaque
De Pyrrhus calmez le courroux !
(Elle se jette aux genoux d’Hermione.)

Hermione(ironiquement)
Qui peut mieux le fléchir que vous ?
(Hermione sort ; les femmes d’Andromaque la relèvent.)

Scène 4

Andromaque ; ses femmes
Rien ne peut fléchir l’inhumaine,
Mes soupirs et mes pleurs irritent son courroux.

Chœur de Femmes
Rien ne peut fléchir l’inhumaine ;
Elle peut sans pitié vous voir à ses genoux.

Scène 5

Merimiesten kuoro uhoaa tavoittavansa kohta Hektorin pojan.

CHOEUR DES MATELOTS
Hâtons-nous et quittons ce rivage.
Pyrrhus va bientôt sur ce bord
Livrer aux Grecs le fils d’Hector.

 

Hermionen häitä Pyrrhoksen kanssa valmistellaan.

CHOEUR
C’est pour l’hymen d’une immortelle
Que l’on t’invoque, tendre Amour,
Ta mère ne fut pas plus belle.

mutta ennen kuin tapahtuu odottamaton käänne, kuullaan draamaa pehmentävä gavotti.

Andromakhe on tehnyt sopimuksen avioliitosta Pyrrhoksen kanssa pelastaakseen poikansa, joten hyljätty Hermione joutuu raivon valtaan.

HERMIONE
C’en est fait ! Le parjure !
Il me fuit, m’abandonne,
Ma rivale triomphe, et Pyrrhus la couronne !
Éloignez ces flambeaux, ils me sont odieux.
(Le ballet et le chœur nuptiaux se retirent.)
Va lui jurer la foi que tu m’avais jurée,
Vole aux autels, fuis de ces lieux,
Mais crains une amante outragée,
Crains les Grecs, mon amour, et ma haine, et les dieux.
du côté où Pyrrhus est sorti)
Perfide !
(Elle revient vers la scène.)
Crains une amante outragée,
Crains les Grecs, mon amour, et ma haine, et les dieux.

 

III NÄYTÖS

III NÄYTÖS

Koko III näytös poikkeaa täysin käytössä olevan partituurin (1815?) suhteessa äänitteeseen (2010), joten analyysin tekeminen on vertailun vaikeuden vuoksi epäkiitollista.

Hautakohtaus Larghetto “Ombre chérie”

Andromaque
Ombre chérie, ombre sacrée,
Vois ton épouse éplorée
Qui va cesser d’être à toi ;
Le salut de ton fils m’en impose la loi.

Partituuri perustuu III näytöksen myöhempään versioon, jossa häiden jälkeen Astyanax kruunataan kuninkaaksi.

Kairon karavaani

seuraa skalmeijaa jäljittelevä oboe-melodia B-jaksossa.

Arabien kuoro.

Scène IV

CHŒUR D’ARABES
Bravons cette troupe timide,
Enlevons ses trésors ;
Que l’espoir qui nous guide
Seconde nos efforts !

ja järjestää tanssiesityksen: ”On danse”.

 

Tamorin laulaa haaremielämän yksitoikkoisuudesta. Tekstiä ”perhonen, vapaa ja häilyväinen” kuvitetaan loistelialla koloratuureilla.

TAMORIN
Essayez de bannir cette mélancolie.

C’est la triste monotonie
Qui, du cœur, éteint les désirs ;
Par elle notre âme fl étrie,
Languit dans le sein des plaisirs.
Le papillon, léger, volage,
Aime à voler de fl eur en fl eur ;
C’est par ses jeux, son badinage,
Qu’il renouvelle son bonheur.

Pashalle esitellään mahdollisia orjattaria eri maista.

TAMORIN
Il amène des Hollandaises…

LE PACHA, regardant Husca
Il fume. Des Hollandaises…
Husca fait une profonde révérence au Pacha.

TAMORIN
Des Persanes, des Anglaises…

LE PACHA, regardant de même Husca
Il fume. Des Anglaises…

Husca lui fait encore une révérence.

TAMORIN
Désirez-vous des Françaises ?
Il pourra combler vos souhaits.

LE PACHA
J’aime assez les Hollandaises,
Les Persanes, les Anglaises…
Mais je préfère, des Françaises,
L’esprit, la grâce et les attraits.

Saksalainen ja saksatar.

 

Pas de trois: kolme eri luonteista naista ja kolme eri teemaa yhdessä.

Pasha valitsee lopulta Zélimen, joten Saint-Pharilla on kaikki syyt kirota Pasha ja vannoa vapauttavansa rakkaansa.

Scène VII

Saint-Phar, seul, voyant sortir le Pacha qui emmène Zélime

Va, va, cruel ! Mais, d’un tendre époux,
Redoute le courroux :
Oui, ce bras, à ton pouvoir suprême,
Saura t’arracher ce que j’aime !
L’amour, secondant mon eff ort,
Guidera ma fureur extrême.
Ô ma Zélime ! Ô toi que j’aime !
Quelle est la rigueur de ton sort ;
Cruel, j’irai jusqu’en ton palais même,

 

ja

Maalaiskoe

L’Épreuve villageoise (Maalaiskoe[tus]; 24.6.1784, Théâtre-Italien) on kaksinäytöksinen opéra bouffon Pierre Desforgesin librettoon ja eräs suosituimmista Grétryn koomisista oopperoista, minkä vuoksi se koki useita uudelleen tulemisia 1800-luvulla, mm. Auberin sovittamana.

Grétryn ooppera on eräs Rousseaun luonnonfilosofian ilmentymistä musiikissa: siinä painotetaan yksinkertaisen luonnon keskeisyyttä ja maalaiselämän moraalista paremmuutta. Niinpä maalaistyttö Denise laulaa kansanlaulun tapaan ja kertosäkeellisiä vaudeville-numeroita; lisäksi hän on lukutaidoton. Vastakohtaa hänelle edustaa kaupunkilainen La France, joka laulaa hienostuneesti korukuvioita sekä kehuu kaupunkilaiselämän ihanuuksia: teattereita, konsertteja ja hovielämän loistokkuutta. Ristiriita on melkoinen, sillä Denise ja La France elävät täysin eri maailmoissa, joten he eivät tulisi sopimaan yhteen millään tavoin.

Roolihenkilöt

*Mme Hubert (sopraano), leski
*Denise (sopraano), edellisen tytär
*André (tenori), Denisen sulho
*La France (baritoni)

Juoni

Denise on hermostunut kihlattunsa Andrén mustasukkaisuudesta jaa haluaa antaa tälle opetuksen. Hän esittää olevansa rakastunut La Franceen, ja äiti antaa Andrén luulla, että Denise ja La France olisivat menossa naimisiin. Nyt André tekee tiettäväksi, että hänkin on samoin löytänyt uuden ystävättären. Denise huomaa nyt olevansa itsekin mustasukkainen. Denise ja André selvittävät nyt välejään ja tekevät sovinnon. Vain La France jää nuolemaan näppejään luultuaan, että hänellä tulisi olemaan elämä yhdessä Denisen kanssa.

Musiikki

Alkusoitto on idyllinen ja rauhallinen perustuessaan samoina pitkään pysyviin sointuihin,

ja sen toinen teema assosioituu yllättäen (?) joka Beethovenin Pastoraalisinfoniaan.

Denise avaa oopperan lauluosuuden kolmen coupletin säkeistölaululla; tässä ensimmäisen alkua:

DENISE
J’navions pas encor quatorze ans
Quand il arriva dans not’ ferme.
J’avions fait l’plus biau des sermens,
De n’acouter jamais les amans,
Ces sermens-là, ça n’tient pas ferme ;
Et j’eus pourtant ben d’là rigueur,
Mais tous les jours avec courage,
André m’aidoit dans mon ouvrage.
J’étois sensible à son bon cœur,
Bentôt j’fus sensible à sa flâme ;
Et quand j’lui promis d’êt’ sa femme,
J’attendois d’lui tout mon bonheur.

Hubertin ja La France duetossa kaupunkilaismies kertoo rakastavansa Deniseä, mihin äiti suhtautuu on alkanut suopua.

Mad. HUBERT
Bon jour, Monsieur.

LA FRANCE
Bon jour, Madame.

Mad. HUBERT
Qui vous amène ici ?

LA FRANCE
Je viens chercher ici
L’objet de ma constante flâme.

Mad. HUBERT
Vrai ! je l’pensois aussi.
D’puis cinq ans vous m’parlez d’vot’flâme.
Mon cœur enfin s’est radouci !

Denisen ja Andrén duetto alkaa mustasukkaisen Andrén väijymisellä puun takaana, josta hän tarkkailee, josko kilpailija ilmestyisi.

DUO

ANDRÉ
J’ai fait un bouquet pour sa fête,
C’bouquet le v’là.
(Il se cache derrière une touffe d’arbres.)
Mais …. nous la
Pour voir venir ceux qu’on l’y apprête.

DENISE
(à sa mère)
Ah ! vous d’vez ben voir c’qu’André m’apprête.
L’maudit jaloux s’est caché là.

ANDRÉ
J’crains ben qu’aln’soit un peu coquette,
J’n’aim’rois pas ça.

Ensimmäinen finaali alkaa Denisen ja Andrén riidalla, kun lukutaidoton neitonen saa La Francelta kukkakimpun keskeltä lemmenviestin, jonka André lukee ja repii palasiksi.

DENISE
(voulant empêcher qu’il déchire le billet)
André, tu me l’payeras, j’en jure.
(Le billet est déchiré et jeté par terre par André.)
Quoi ! tu déchires ce billet.

ANDRÉ
Oui, oui, j’déchirons ce biau billet.
Fi c’est une imposture, pourquoi donc ça !

DENISE
Ah! pourquoi donc ça, s’il vous plaît ?

ANDRÉ
Ah ! pourquoi donc ça, c’est qu’ça m’plait ;
Ça v’nait sur’ment d’Monsieur d’la France;
Et c’est-là c’qui t’donne d’l’humeur.

II näytöksen alussa kuullaan Entr’acte.

Denise laulaa nyt aiempaa yksinkertaisempia coupletteja.

DENISE

Premier Couplet

Bon Dieu ! bon Dieu ! comm’à c’te Fête,
Monsieur d’la France était honnête,
C’est tout d’bon qu’jons fait sa conquête,
Et je ne l’avions pas désiré ;
André croit qu’ça m’tourne la tête.

jotta ero La Francen edustamaan maailmaan ja kulttuuripiiriin sekä siihen kuuluvaan suureen oopperaan tulisi täysin selväksi.

Ariette

LA FRANCE
Adieu Marton, adieu Lisette, adieu Rosette ;
Daignez me pardonner ce cruel abandon,
Adieu Julie & toi Laurette
Adieu tout le peuple soubrette,
Et tous les amours du grand ton.

La France on kuitenkin hyvä häviäjä ja hän ylistää Andrélle menettämäänsä Deniseä ”kylän kunniaksi” ja ”lumoavaksi naiseksi”.

LA FRANCE
Allons tous rendre hommage
À l’objet qui m’engage :
C’est l’honneur du village,
C’est un objet charmant.

CHŒUR
Quel est donc l’objet charmant
Dont son amant éprise
C’est Denise apparemment.

LA FRANCE
C’est elle assurément.

ja

Rikhard Leijonanmieli

Richard Coeur-de Lion

Richard Coeur-de-Lion (12.10.1784; Comédie-Italienne), comédie mise en musique Sedainin librettoon, on Grétryn ehkä paras ja samalla populaarein teos, jonka juonessa – Rikhard Leijonanmielen pelastuminen vankeudesta – oli lähtökohta romanttisille pelastus- ja vallankumousoopperoille (vielä Beethovenin Fideliolle). Toistuvien aiheiden käyttö oopperassa toimi esikuva Weberin Freischützin muistumamotiivi-tekniikalle; toistuvana aiheena esiintyy 9 kertaa aseenkantaja Blondelin laulama romanssi “Une fièvre brûlante” (Tulinen kiihko), jota hän säestää viulullaan (vrt. Taikahuilun huilu); Beethoven teki teemasta pianomuunnelmat.

Oopperan aihe liittyy kolmanteen ristiretkeen, jonka yhteydessä kuningas Rikhard joutuu Itävallan Leopold V:n vangiksi lunnasrahojen toivossa. Blondel (de Nesle), Rikhardin aseenkantaja, pukeutuu trubaduuriksi ja laulamalla kuninkaan lempisävelmää hän löytää tämän Linzin linnasta, jota isännöi kuvernööri Florestan. Blondelin, Rikhardiin rakastuneen Artois’n kreivitär Margueriten ja ritari Williamsin toiminnan tuloksena kuningas pääsee vapaaksi.

Vallankumousajan oopperat

Pietari Suuri

Wilhelm Tell

Kirjallisuutta

Castrén Paavo & Leena Pietilä-Castrén 2000. Antiikin käsikirja. Helsinki: Otava.

Giroud, Vincent 2010. French Opera. A Short History. New Haven & London: Yale University Press.

Gülke, Peter 1984. Rousseau und die Musik oder von der Zuständigkeit des Dilettanten. Wilhelmshaven: Heinrichshofen’s Verlag.

Lessens, Ronald 2007. Grétry ou Le triomphe de l’Opéra-Comique (1741–1813). L’Harmattan. Univers musical.

Ovidius, Publius Ovidius Naso 1997 [ennen 17/18]. Muodonmuutoksia, suom. Alpo Rönty. Juva: WSOY.

Takaisin ylös