Charles Koechlin
17.5.2020 / Murtomäki, Veijo

Charles Koechlin

Charles Koechlin (1867–1951) syntyi elsassilaisperheeseen Pariisissa, jonka konservatoriossa hän oli Massenet’n ja Faurén oppilas ja itse puolestaan Poulencin, Tailleferren ja Henri Sauguet’n (1901–89) opettaja. Opiskelutovereita olivat mm. Enescu, Hahn, Max d’Ollone (1875–1959), Henri Rabaud (1873–1949) ja Florent Schmitt. Koechlin on outo lintu Ranskan musiikinhistoriassa: hän käytti 1000 vuoden ajan musiikkeja ja sävellystekniikoita piittaamatta yleisön tai kollegoiden odotuksista. Tuotteliaisuudestaan huolimatta – hän sävelsi 225 opusta – hän ei oikein koskaan ole saavuttanut ansaitsemaansa asemaa, vaikka hän oli myös taitava omien teosten ja muidenkin orkestroija: mm. Debussyn Khamman ja Fauren Pélleas et Mélisande -sarja soivat asut ovat hänen käsialaansa. Lisäksi hän oli Revue musicalen ja parin muunkin lehden kriitikko sekä laati useita teoriakirjoja harmonian, kontrapunktin ja orkestraation aloilta.

Koechlin oli myös yhteisöllisesti aktiivinen. Hän perusti 1910 mm. Faurén, Ravelin ja Schmittin kera uuden ”Riippumattoman musiikkiyhdistyksen”, Société musicale indépendante, koska Franck-henkinen ”Kansallinen musiikkiyhdistys”, Société Nationale de Musique, suhtautui karsaasti monen uudemman säveltäjän musiikkiin. Hän oli myös ISCM:n eli ”Uuden musiikin kansainvälisen yhdistyksen”, Internationa Society for Contemporary Music, intomielinen kannattaja ja Ranskan osaston puheenjohtaja. Vuonna 1937 hänestä tuli ”Kansanmusiikkiyhdistyksen”, Fédération Musicale Populairen, puheenjohtaja.

Hän olikin syvällinen Bachin ymmärtäjä ja omaksui tämän sävellystekniikkaa, minkä lisäksi musiikkia leimaa toisinaan metafysiikkaa ja mystiikkaa. Hän oli myös luonnon – taivaan, tähtien, yön, metsän ja meren – rakastaja, mikä näkyy myös sävellysten nimissä: La Forêt (”Metsä”, 1896–1907), L’Automne, Le Printemps, L’Hiver, L’Été (”Syksy”,”Kevät”, ”Talvi”, ”Kesä”; 1896–16), En Mer, la nuit (”Yö meren yllä”, 1899–1904), Nuit de Walpurgis (”Valpurin yö”, 1901–07), Les Vendages (”Viininkorjuu”, 1896–1906), Vers la voûte étoilée (”Kohden tähtiholvia”, 1933). Sinfonioita Koechlin sävelsi neljä: sinfonian nro 1 op. (1926), sinfonian nro 2 (1944), ”Seitsemän tähden sinfonian” (1933) sekä ”Hymnien sinfonian” (1936).

Viidakkokirja

Koechlin vietti 50 vuotta Rudyard Kipling -projektin parissa (1899–1950), mikä tuotti mm. ”Viidakkokirjan”, neljän sinfonisen runon kokonaisuuden:

1) La Loi de la Jungle op. 175 (”Viidakon laki”, 1939–40)

on mystinen osa, sillä viidakon laki on oktaaveissa etenevän musiikin kuvaamana ankara.

Musiikki perustuu modaalisiin asteikkoihin ja noudattaa enimmäkseen c-keskeistä doorista moodia, jossa on es- ja b-sävelet; tosin muitakin muunnemerkkejä ja keskuksia vilahtaa.

2) Les Bandar-log -osan op. 176 (1939–40)

otsake tarkoittaa apinaa niminen (hindi: ’apina’), alotsake Scherzo des singes = ’apinoiden scherzo’.

Apinalauma kidnappaa Mowglin, kun taas muut eläimet järjestäytymättöminä joukkioina selittävät: ”Me olemme fantastisia, olemme vapaita, olemme viidakon ihmeellisimpiä eläimiä.” Illan saapuessa kaikki piehtaroivat sekamelskassa ja yrittävät puhua jotain, vaikkei heillä olekaan kieltä. Mowgli on siis saapunut huligaanien joukkoon, joten Koechlinin musiikki on villiä ja värikästä. Lopussa onneksi Baloo-karhu ja Bagheera-pantteri pelastavat Mowglin apinoiden kynsistä ja rauha palaa viidakkoon. Koechlin luonnehtii apinoita neoklassisella, atonaalisella ja polytonaalisella musiikilla.

3) La Méditation de Purun Bhaghat op. 159 (1936)

vie meidät Himalajan huipulle, jossa asuu Purun Baghat -niminen Pyhä Mies. Avaus toistaa hieman muuntuneena Viidakon lain modaalista oktaaviunisono-musiikkia.

Entisestä maharadzhojen päämiehestä on tullut erakko. Hän varoittaa kyläläisiä maanvyörymästä eli hän osallistuu yhteisön toimintaan. Hän on kenties guru, melko yksinäinen sellainen, ja saattaa olla samalla Koechlinin omakuva. ”Sans expression” (”Ilman ilmaisua”) on osalle tyypillinen esitysohje. Musiikki nousee vähitellen vankkumattomalla liikkeellään ekstaasiin, eikä ”mietiskelyaihe” lakkaa siitä huolimatta, vaikka urutkin tulevat mukaan.

Osa loppuu samaan mystiseen hiljaisuuteen, mistä se oli alkanutkin.

4) La Course de Printemps op. 95 (”Kevään kulku”, 1908–25)

päättää Viidakkokirjan. Pojasta on tullut mies, ja hän liittyy ihmisten joukkoon ja jättää viidakkoystävänsä ja mestarinsa. Tämä on samalla muutoksen tai muodonmuutoksen, lähtemisen laki: ”Tästä lähtien me seuraamme uusia reittejä.” Kyse on samalla analogiasta: kun Mowgli on vapaa myös muusikko on vapaa säveltämään haluamallaan tavalla – vaikkakin hänen täytyy tuntea tradition laki. Orkesterin polyfoniaa vahvistavat harput, piano ja urut.

 

Seitsemän tähden sinfonia

Koechlin oli kiinnostunut uudesta taidemuodosta – elokuvasta – joidenkin muidenkin ranskalaissäveltäjien tavoin. Sen tuloksena valmistui  sinfoninen sarja The Seven Stars Symphony op. 132 (1933), joka kuvaa seitsemään Hollywood-filmitähteä: Douglas Fairbanks, Lilian Harvey, Greta Garbo, Clara Bow, Marlene Dietrich, Emil Jannings ja Charlie Chaplin.

1) Douglas Fairbanks

on sävelletty Bagdadin varas -elokuvan muistoksi.

2. Lilian Harvey

-osa on menuetti-fuuga; soittimistoon kuuluu mm. alttosaksofoni ja cembalo.

3. Greta Garbo

on ”pakanallinen koraali” tai antiikin kreikkalaiselle metrille perustuva osa, jossa Koechlin käyttää ondes martenot -soitinta.

4. Clara Bow

kuvaa ”Iloista Kaliforniaa”.

5. Marlene Dietrich

-osa käsittää muunnelmia hänen nimestään johdetusta teemasta.

 

6. Emil Jannings

-osa on sävelletty Sininen enkeli -elokuvan muistoksi.

7. Charlie Chaplin

-osa perustuu muunnelmiin hänen nimestään johdetusta teemasta osineen Le Sommeil du juste (”Oikeuden uni”) – Scandale – La Fuite (”Pako”) – Repos (”Lepo”) – Barcarolle – Berceuse du Kid – L’Espoir chimérique (”Hullu toive”) – La Lutte contre un costaud (”Tappelu tukevaa kaveria vastaan”) – Sérénade – Tango – Tango de rêve – Résignation et Pardon – Apothéose de Charlot.

Lähteet ja kirjallisuus

Takaisin ylös