Klassinen musiikki on täynnä teatterista (ooppera, baletti), tansseista ja muista lähteistä ammentaneita musiikillisia tyylejä ja ilmaisukonventioita (topos; mon. topoi) sekä karaktereita (Charakter). Seuraavassa ovat listattuina tavallisimmat ilmaisutyypit ja -tyylit yhteisnimellä topokset.
A. Tunteet ja passiot/Sentiments and passions:
1) liike, tempo (italialaiset nimikkeet luonnehdintoina; ks. T. Giordani, Türk, Hummel jne.)
2) sävellajit (ks. Schubartin luonnehdinnat), intervallit (esim. pieni seksti ”kaipauksen” ja suuri seksti ”ilon” ilmaisijana, tritonus pahan symbolina, vähennetty septimi angstin/ahdistuksen kuvaajana)
3) affekteja symboloivat motiivit (esim. B–A–C–H-motiivi; laskeva kromaattinen kulku valituksen ja kuoleman symbolina)
B. Tilan mukaan erotettavat tyylit/The three basic styles:
1) kirkkotyyli (polyfonia); church style
2) kamarityyli; chamber style (galanteria = pienet luonnekappaleet, homofonia)
3) teatteri- eli oopperatyyli; theater style (melodia & säestys)
C. Arvokkuuden mukaan erotettavat tyylit/The styles according to their dignity:
1) matala tyyli: buffa (intermezzo, koominen ooppera); low style (comic opera)
-parlandomainen = puhemainen, nopeat nuotit, keskustelua, vaihdoksia, laulunumerot vievät usein tilannetta eteenpäin, ”toiminta-aaria”
2) keskinen tyyli: galantti (koominen ooppera, kultivoitu buffa); middle style (cultivated opera buffa)
-on usein eri luokkien ja säätyjen yhteentörmäys, joten kuullaan yleviä, keskisiä ja alavia laulunumeroita riippuen henkilöstä
3) ylä- tai korkea tyyli: traaginen (opera seria, tragédie lyrique); high style (tragic opera)
-virtuoosinen laulutyyli, kuvioita, hyppyjä rekisteristä toiseen, tulo kadenssiin trillillä kuten konsertoissa, melko staattinen ”lauluaaria”
Opera buffa -laji sisälsi vihjauksia commedia dell’arteen, scherzando-tyyliin, groteskiin ja burleskiin huumoriin ja pilailuun. Haydn hyödynsi kaikkea tätä sinfonioissaan ja muussa soitinmusiikissaan mestarillisesti.
Opera seria -laji tarjosi käyttöön runsaat 1/16-kuvioinnit, laajat hypyt rekisteristä toiseen sekä furia-tyylin (raivotar), joka on lähellä sekä briljanttia että Sturm und Drang -tyyliä. Tätäkin aineistoa löytää helposti ajan konsertoista ja sonaateista.
D. Tanssityypit topoksina/Dances as topics
Tanssityypit tarjosivat säveltäjille kosolti erilaisiin rytmi- ja karakterisisältöihin liittyvää ainesta, jolla oli myös (aiempien) käyttöyhteyksiensä vuoksi aina tietty sosiaalinen kytkentänsä, jota Mozart käytti luovasti mm. oopperoissaan. Tärkeimpiä tansseja olivat:
- menuetti (3/4) ja passepied (3/8) sekä näitä lähellä olevat muut kolmijakoiset tanssit, kuten walzer, ländler, Deutscher, (uusi, ei barokin) allemande ja Schleifer; Mozartin Don Giovannista löytyvät yhtä aikaa menuetti, kontratanssi ja Deutscher (2’30”):
- saksalainen tanssi = Deutscher Tanz = Deutscher (on valssin edeltäjä) Mozart K. 571; D. G. Türk mainitsee Clavierschulessaan (1789) ketjun samantyyppisiä tansseja: Bayerisch, Cosakisch, Deutsch, Masurisch, Schwäbisch, (Walzer, Schleifer) Steyerisch jne. (s. 403), jotka ”soitetaan melko nopsaan ja kevyesti”.
• passepied löytyy Mozartin Idomeneon balettimusiikista, myös teoksesta Les petits riensK. Anh. 10.
- sarabande (3/4) liittyi arvokkaiden tunteiden ilmaisemiseen lähinnä sonaattityyppisten teosten hitaissa osissa mutta myös oopperoissa; Mozartin ”Jupiter”-sinfonian hidas osa, ”Dissonanssi”-kvarteton hidas osa:
- fol(l)ia (= ”hulluus”) (3/4), todennäköisesti ulkoeurooppalaista alkuperää, raju tanssi alunperin, jota ryyditettiin kastanjeteilla ja mekkalalla; lopulta kaikki tanssijat ”menettävät järkensä” (Madrid, 1611); barokkiajalla jäykistyi arvokkaammaksi ”lampaanpolskaksi”, mutta Don Giovannin nimihenkilön ”samppanja-aariassa” sillä tarkoitettaneen yhä espanjalaisittain hurjaa menoa.
- polonaise (3/4) oli käytössä jo 1700-luvun alussa, mutta sen palasi pienen välivaiheen jälkeen uudestaan suosioon vuosisadan lopulla nopeine 1/16-nuotteineen; Telemann, C. P. E. Bach, Mozart ja Beethoven kirjoittivat poloneeseja (Beethovenin pianokonserton nro 5 finaali on ”vääristynyt” poloneesi; Beethovenin D-duuri-serenadin op. 8 neljäs osa on Allegretto alla Polacca).
- bourrée(2/2) yhden neljäsosanuotin muodostaman kohotahdin kera oli toki barokin suosikkitansseja, eikä se nimikkeenä enää sisälly klassismiin, sen sijaan vilkkaahkona tyylinä kylläkin; Mozartin G-duuri-pianokonserton, nro 17, K. 453, finaalialkaa bourréena.
- kontratanssi (2/4), contredanse (Ranskassa) lienee ollut englantilaisperäinen country dance. Kontratanssista oli olemassa myös kolmijakoinen versio. Haydnin pianosonaateissa (ks. alla Hob.XVI:23, finaali) ja kvartetoissa usein finaali on 2/4-kontratanssi; Mozartin Don Giovannin nimihenkilön aaria “Finc’han dal vino” (I näytös, 3. kohtaus) on kontratanssi.
• angloise/inglese tarkoitti useimmiten samaa, joskin se voitiin merkitä myös 2/2, toki 2/4 oli yleisempi klassismissa; seuraavassa Josef Antonín Štěpánin A-duuri-sonaatin(1780-luku?) finaalin alkua:
- gavotti (2/2) kahden neljäsosanuotin muodostaman kohotahdin kera saattoi esiintyä sekä reippaana että hitaampana versiona; Mozartin d-molli-pianokonserton avausosan F-duuri-sivuteema on gavotti (n. 4’00 kohdalla).
- gigue (6/8), Italiassa giga, säilytti jopa nimensä läpi klassismin. Gigueita sävellettiin erillisinäkin kappaleina lajin vilkkaan rytmisen ja usein kontrapunktisen tyylin ansiosta; Canarie(s)kuuluu samaan perheeseen; Haydnin sinfonian nro 101, D, 1. osan Presto-vaihe (n. 2’00) on gigue.
- siciliano (6/8) oli suosittu lempeän keinuntansa ja avauksen pisterytminsä (taat-ta-taa) ansiosta. Se yhdistettiin toki maalaisuuteen, mutta jalostetussa muodossa; Mozartin d-molli-jousikvarteton, K. 421, finaali on siciliano.
- marssi (4/4) ilmensi klassismissa usein majesteetillisuutta vaikkapa sinfonioiden nopeiden osien liiketyyppinä, minkä lisäksi niitä sävellettiin erikseenkin. Myös marssin ja bourréen yhdistelmä oli käytössä; Mozartin d-molli-pianokonserton avausosassa esiintyy marssi (n. 0’50”) pelottavana voimana.
- surumarssi (marche funèbre, 4/4) tuli Ranskan vallankumouksen hautajaisrituaalien vuoksi muotiin myöhäisklassismissa: Beethovenin ”Marcia funebre sulla morte d’un eroe” As-duuri-pianosonaatin op. 26 ja Marcia funebre ”Eroica”-sinfonian hitaana osana. Sen yhteyteen voi liittää myös surun (Trauer) ja valituksen (lamento, Klage [Beethovenin As-duuri-pianosonaatin op. 110, 3. osassa]) topokset.
- capriccio (= oikku) on ilman suunnitelmaa sävelletty fantasia, päähänpisto; Beethovenilla Die Wuth über den verlorenen Groschen, ausgetobt in einer Caprice(”Raivo kadonneen kolikon johdosta kapriisiksi purkautuneena”):
Tanssien luokat
Tanssit jakaantuivat Sulzerin (1771–4/1786–7) mukaan neljään luokkaan:
1) vakavat ja ylevät tanssit: menuetti, sarabande, ylevä marssi; serious and noble dances: menuet, sarabande, high-style march
2) puolikarakteriset tanssit (halbe Charaktere, demicaractères): gavotti ja bourrée, jotka ovat hienostuneen bukolisia (maalaisidylliin viittaavia); dances with demi character: gavotte, bourrée
3) koomiset tanssit: allemande, gigue, passepied; comic dances
4) groteskit tanssit: Deutscher, kontratanssit, ländler, fol(l)ia, jotka olivat rustiikkisia (maalaismaisia), keveitä ja meneviä tansseja; grotesque dances
E. Tyylit topoksina
- sotilasmusiikki (militaire), military style, ja taistelumusiikki sekä fanfaarit muodostavat oman suositun perheensä, jossa käytetään komean vaikutelman saavuttamiseksi puhaltimia, etenkin vaskia Haydnin ”Sotilassinfonian” nro 100 toisessa, Allegretto-osassa (n. 3’15”) ja Beethovenin Eroica-sinfonian avausosassa:
- on olemassa myös ”sotilaskonsertto”-alalaji (concerto militaire), jota käytti mm. Dussek ja Wölfl ja joka sisälsi marssia, fanfaareita ja runsaita puhallinosuuksia:
- metsästysmusiikki (caccia, chasse, Jagd), hunting style, oli suosittu tyyli, jota viljeltiin usein Es-duurissa ja 6/8-tahtilajissa cornojen vuoksi. Metsästyssinfonia-tyylin eräs aloittaja oli Gossec sinfoniassaan op. 31/3, ”La Chasse” (n. 1773) (1. osassa n. 0’50”), joskin tyyliä tapaa yhtä hyvin kvartetoissa ja sonaateissa. Reippaan karakterinsa lisäksi se sai hitaana postitorvisoittona (torvikvintit) jäähyväismusiikin merkityksen.
- laulava tyyli, das singende Allegro, Singing style, oli italialaisen oopperan topos, joka siirtyi soitinmusiikkiin ja toki myös Andante-osien (serenadien, sinfonioiden, kvartettojen hitaat osat) tyyliksi; usein J. C. Bachin ja Mozartin pianosonaattien K. 332 ja K. 333 sekä monien sinfonioiden avausosien tyyli.
- romanssi- tai serenadi-tyyli, romance and serenade style, perustuu yksinkertaiseen, konstailemattomaan melodiaan, jota ei koristella; Mozartin Eine kleine Nachtmusikin2. osa, Romanze:
- loistelias tyyli (con brio, briljanssi, brilliant style,) oli etenkin konserttojen näyttävää tyyliä, jonka lähtökohta oli opera serian juhlavan koristeellisessa tyylissä; sinfonioiden avausosien määre usein, mm. Beethovenin ”Eroican” avausosa sekä 1. pianokonserton 1. osa:
- ”Mannheimin maneerit”: raketti-teema, ”Mannheim racket” (”Mannheimin raketti” eli nouseva murtosointuteema: Mozartin g-molli-sinfonian, nro 40, finaali, e-molli-viulusonaatin avausosa; Beethovenin pianosonaatin nro 1 ja sinfonian nro 1 avausosa), crescendo (Walze), paikallaan kiertävät kuviot liikemotiiveina (Bebung), huokaukset (Seufzer).
- ranskalaisen alkusoiton (French ouverture) tyyliä, jonka Lully loi, hitaine tempoineen ja pisterytmeineen tapaa vielä 1700-luvun lopulla orkesterimusiikista; Mozartin ”Prahalaisen” sinfonian avaus.
- musette, pastoraali (säkkipilli, bordunat) oli suosittu laji kaikessa luontoon, maaseutuun ja pastoraaliseen idylliin liittyvässä musiikissa; Beethovenin ”Pastoraalisinfonian” ääriosat ja Haydnin sinfonian nro 104 finaali:
- turkkilainen eli janitsaari-musiikki (alla turca), Turkish music, tuli muotiin 1700-luvulla, kun osmanniuhka oli väistynyt ja siihen liittyvä eksotiikka pukeutumisineen viehätti kaupunkilaisia. Musiikkiin kuuluivat runsaat hälysoittimet ja -tehot, orkesterissa bassorumpu, lautaset, triangelit sekä laaja puhallinosasto. Tyyliteltynä sitä tapaa myös sonaatti- ja konserttomusiikista; Mozartin Ryöstö seraljista -ooppera, pianosonaatin K. 330 finaali ”Alla turca”, viulukonserton nro 5 finaalin keskellä (n. 4’20”), jne.
- galantti tai vapaa tyyli, galant style, oli klassismin alkuvaiheen Italiasta ja Ranskasta muualle levinnyt melodiakorosteinen, harmonisesti ja teksturaalisesti yksinkertainen tyyli; sonaattien, kvartettojen jne. hitaat osat; seuraavassa Boccherinin jousikvinteton op. 11/5 menuetin alkua:
- Empfindsamkeit eli herkkätunteisuus, Sentimental style, syntyi 1740-luvulla etenkin Bachin poikien musiikissa, mutta se jatkui C. Ph. E. Bachin vaikutuksena mm. Haydnin ja Mozartin musiikissa, resitatiivi palvellessa eräänä ilmaistyylinä; seuraavassa C. Ph. E. Bachin Preussilaisen sonaatin nro 1 toinen osa:
- Sturm und Drang (Myrsky ja kiihko) oli myös musiikissa 1760–70-lukujen muotiaalto (mm. Fils, Haydn, Vanhal, Mozart, Kozeluch jne.), joka perustui paljossa vakavan oopperan myrsky- ja furia- eli raivotar-karaktereihin ja jonka myöhempää jatketta ovat pateettinen ja appassionata-tyyli; Haydnin sinfonian nro 45 avausaosaa:
- oppinut tai ankara tyyli, Learned or counterpunctal style, tuli uudestaan kuulumaan galanttien säveltäjien osaamisarsenaaliin, kun Bachin musiikki löydettiin ja säveltäjät ryhtyivät opiskelemaan kontrapunktia mm. J. J. Fuxin Gradus ad parnassum -oppikirjan (1725) johdolla. Tyyliin kuuluu fugatojen, kaanoneiden ja cantus firmus –aiheiden käyttö sekä myös varsinaisten fuugien kirjoittaminen. Kirkkomusiikin ohella tyyliä tapaa soitinmusiikista sekä paikallisena että osan yli ulottuvana ilmiönä; Haydnin kvartettojen finaalit, esim. op. 20/5:
- kirkko- ja antiikkityylit, Church style, liittyvät osin edellisen yhteyteen, mutta erotettavissa on erikseen sonata- ja sinfonia da chiesa -tyylit sekä alla breve -tahtilajia käyttävä stile antico (vanha tyyli); Haydnin eräät varhaissinfoniat (nro 26, 30), Mozartin ”Jupiter”-sinfonian nro 41 finaalin ”Credo”-avaus:
- fantasiatyyli, Fantastic style, oli perintöä Bachilta ja hänen pojiltaan. Musiikissa se kuului korostuneena moduloimisena, kromatiikkana sekä äkillisenä kontrastoivuutena; fantasioita kirjoittivat C. P. E. ja W. F. Bach, Mozart ja Beethoven; W. F. Bachin a-molli-fantasian alkua:
- kuvallisuus (piktoriaalisuus), pictorialism, ja sävelmaalailu, musical painting, (luonto: linnut, myrsky, tuuli, sade jne.) tulivat oopperan ja näyttämömusiikin maailmasta myös soitinmusiikkiin. Paikoin maalailu lähestyi ohjelmallisuutta, kun runoja, romaaneja, näytelmiä ja antiikin aiheita käytettiin musiikin lähtökohtaia; seuraavassa Haydnin Luominen-oratorion alku, ”Kaaoksen kuvaus/esittäminen”:
- Tähän yhteyteen voi liittää tietyt efektit, kuten alla zoppa -musiikki, onnahtelu, mm. Haydnin L’infedeltà delusa-oopperassa Vespinan aariassa ”Ho un tumore in un ginocchio”:
- ombra-teho, ”varjo” (Shadow), mm. Mozartin Don Giovannin Leporellon ”Luetteloaariassa” (n. 3’40”) (ja saman oopperan illalliskohtauksessa komtuurin kanssa), jossa vaimean tai vahvan dynamiikan ja mollin sekä mahdollisesti pasuunan avulla kuvataan demonista ja kauhistuttavaa ulottuvuutta:
- ohjelmallisuus (Programmatic music) monissa wieniläisissä sinfonioissa mm.
-Pichl (Terpsichore, 1769),
-Vanhal (Sinfonia comista con per la sorta diversa, 1775–78?)
-Rosetti (Sinfonia pastoralis, 1778),
-Dittersdorf (12 sinfoniaa Ovidiuksen Metamorfoosien mukaan, 1786),
-Kozeluch (Sinfonia francese, 1780–90?),
-Süßmayr (Sinfonia turchesa, n. 1790)
-A. Vranický (Aphrodite, 1792)
–P. Wranitzky/Vranický: Grande Sinfonie caractéristique pour la paix avec la République françoise, 1797, 4. osa ”Riemu rauhan saavuttamisen johdosta”:
-Winter (Schlacht-Sinfonie, 1813)
- myös muualla:
-J. Stamiz (Sinfonia pastorale, n. 1754–57)
-Boccherini (La casa del diavolo, 1771),
-C. Stamitz (Simphonie de chasse, 1772)
-Schmitt (Sinfonie pastorale, n. 1790)
-Cambini (La Patriote, 1794),
-Devienne (La Bataille de Gemmapp, 1794),
-Pugnani (Werther, n. 1795),
-Graaf (Winter Sinfonia),
-A. Romberg (Sinfonia alla turca, 1798)
-Vogler (Bayrische nationale Sinfonie, 1806) - kansalliset tyylit, national styles, olivat tärkeä osa eurooppalais-kosmopoliittista klassista sävellyskulttuuria: ainakin italialainen, ranskalainen, espanjalainen, englantilais-skottilainen tyyli (scotch snap) Mozartin d-molli-jousikvarteton K.421 Menuetin Trio-vaiheessa (n. 1’35”):
- unkarilais-böömiläinen (usein alla zingara = ”mustalaistyyli”), Gypsy/Hungarian style, Haydnin D-duuri-klaveerikonserton finaalissa:
- Myös venäläinen (Beethovenin ”Rasumovski”-kvartetot) ja skandinaavinen tyyli (abbé Voglerin pianomuunnelmat) olivat käytössä; ne ovat tosin osin päällekkäisiä muiden tyylien kanssa.
- huumori, pila, vitsi, jekku, yllätys (Scherz) (jokes, jests etc.): etenkin Haydnilla on runsaasti piloja tai sentapaisia yllätyksiä: tunnetuin tapahtuu ns. ”Patarumpu”-sinfonian nro 94 Andante-osassa:
Mozartilla selkein esimerkki löytyy ”Kylämusikantti”-sekstetosta Ein musikalischer Spaß(”Musiikillinen pila”). Beethovenilla esimerkiksi Pastoraalisinfonian 3. osa Lustigen Zusammensein der Landleute (”Maalaisväen lystikäs yhdessäolo”):
