Ludwig Senfl
Senfl syntyi Baselissa (1486) ja kuoli Münchenissä (1542/3). Hän toimi Maksimilian I:n hovissa kuoropoikana (1496–) ja laulajana, oli tuolloin Isaacin oppilas ja toimitti tämän kokoelman Choralis Constantinuksen valmiiksi ja valvoi sen painatustyötä. Senfl liittyi (1523) Baijerin katolisen herttua Vilhelm IV:n Müchenin hovikapelliin säveltäjän tittelillä.
Hän oli ensimmäisiä saksalaissäveltäjiä, jotka joutuivat kokemaan uskonnollisen jännitteen työssään. Senflin luterilaisia sympatioita siedettiin, vaikka hän olikin töissä katolisessa hovissa. Senfl sävelsi messuja, motetteja ja magnificateja etupäässä latinaksi Isaacin ja Josquinin tyyliin, mutta teki myös musiikkia luterilaiseen jumalanpalvelukseen Preussin herttua Albrechtille, mm. merkittäviä koraalisovituksia. Josquinin läheisyydestä käy esimerkiksi Senflin kuusiääninen parodiamotetti esikuvan neliääniseen motettiin Ave Maria.
Hengellisten laulajien säveltäjiä
Johann Walter (1496–1570) oli käytettävissä, kun Luther tarvitsi koraalien moniäänisiä sovituksia: valmistui kokoelma Geystliches gesangk Buchleyn (“Hengellinen laulukirjanen”, 1524), jossa on 38 koraalisovitusta ja viisi latinalaista motettia. Niissä on käytössä sekä yksinkertainen soinnutus että kuviopitoisempi tyyli, mutta koraali on aina selkeästi kuultavissa. Esimerkiksi Ein feste Burg -sovituksessa koraali on tenorissa ja muilla äänillä (eniten sopraanolla ja bassolla) on paikoin nopeita asteikkokuvioita.
George Rhau (1488–1548) oli painaja ja säveltäjä, joka julkaisi 123 kappaleen hengellisen laulukokoelman kouluja varten nimellä Newe deudsche geistliche gesenge für die gemeinen Schulen (1544). Hän käyttää lauluissa sekä homofonista kantionaalityyliä, jossa cantus firmus on sopraanossa ja musiikki soinnullista, että frankoflaamilaista polyfoniaa.
Lucas Osiander (1534–1604) julkaisi Fünfftzig Geistliche Lieder und Psalmen (“50 hengellistä laulua ja psalmia”; Württemberg, 1586). Hän laati keskeisiin Luther-koraaleihin neliääniset sovitukset, niin että melodia on ylä-äänessä kantionaalityylin.
Johannes Eccard (1553–1611) oli töissä Münchenissä, Königsbergissä ja Berliinissä. Hän sävelsi kokoelman Geystliche Lieder, auff dem Choral (“Hengellisiä koraalilauluja”, 1597), joissa alaäänet liikkuvat kvasipolyfonisesti – “ilman Eccardia Bach ei ole ajateltavissa” (Friedrich Blume).
Leonhard Lechner
Lechner (n. 1553–1606) oli Lassuksen paras oppilas, joka oli töissä mm. Nürnbergissä ja Stuttgartin herttuahovissa. Hän sävelsi suuret määrät latinalaisia messuja sekä ilmaisuvoimaisia motetteja ja katumuspsalmeja.
Tuotantoon kuuluu myös saksalaisia hengellisiä lauluja sekä motettipassio Historia der Passion und Leidens Christi (“Kristuksen kärsimyshistoria”; Stuttgart, 1593), joka huipentaa lajin. Lechner oli 1500-luvun lopun etevin saksalainen koraalisäveltäjä. Deutsche Sprüche von Leben und Tod (“Saksalaisia mietelauseita elämästä ja kuolemasta”) sisältää neliäänisiä motetteja. Seuraavassa avaavan mietelauseen ensimmäinen taite, joka osoittaa Lechnerin taitavuuden äänten liikkuvuuden ja elävyyden saavuttamiseksi.
Hans Leo Hassler
Hassler syntyi Nürnbergissä (1562) ja kuoli Frankfurtissa am Mainissa (1612). Hän tutustui kotikaupungissaan Lechnerin musiikkiin ja oli ehkä tämän oppilas. Hassler lähti (1584) Venetsiaan ja oli sikäli ensimmäinen merkittävä saksalaissäveltäjä, joka opiskeli Italiassa (A. Gabrielin johdolla ja G. Gabrielin opiskelutoverina). Hän pestautui (1586) Augsburgiin Fuggereille kamariurkuriksi ja pääsi 1601 Nürnbergin musiikinjohtajaksi. Sittemmin hän toimi Ulmissa (1604–) ja lopulta Dresdenin vaaliruhtinaan kamariurkurina ja myöhemmin kapellimestarina (1608–).
Alla näyte Hasslerin messusta Missa I super Dixit Maria (“Messu I ‘Sanoi Maria’ -melodiaan”; Benedictus osa on yksinkertainen, mutta silti hän ehtii lyhyessä mitassa viljellä sekä imitaatiota että soinnullista tyyliä ja äänten määrää.
Motetti Ad Dominum
Moteteissaan hän oli rohkea ja moderni, näytteenä avaus ja päätös motetista Ad Dominum, jonka kromaattinen sävelkieli herättää ansaittua ihailua.
Ad Dominum cum tribularer clamavi, et exaudivit me.
Domine, libera animam meam a labiis iniquis et a lingua dolosa.
Ahdistuksessani mina huusin Herraa ja hän kuuli minua.
Herra, pelasta minun sieluni valheellisista huulista ja petollisesta kielestä.
(Psalmi 120:1–2)
Hassler sävelsi sekä flaamilais-italialaisen tradition mukaan (Lassus) ja hyödynsi venetsialaisia uutuuksia että loi vaatimattomamman luterilaisen messutyylin. Sikäli hänenkin musiikissaan vallitsee yhä jännite kahden eri musiikkityylin välillä. Varhaiset latinalaiset kirkkoteokset ovat ajan parhaita Saksassa. Hassler oli kuitenkin protestantti, jonka tärkein luterilainen saavutus on Psalmen und christliche Gesänge (“Psalmeja ja kristillisiä lauluja”, 1607) joka sisältää 52 neliäänistä teosta fugaaliseen tyyliin.
Koraalisarja Vater unser im Himmelreich
Yhdeksänsäkeistöinen, 10-osainen sarja kokoelman koraali Vater unser im Himmelreich (“Oi taivaallinen isämme”) on melkoinen taidonnäyte koraalin monipuolisessa käsittelyssään; seuraavassa alun osista 1, 5 ja 9: avauksessa koraali imitoidaan kaikissa äänissä.
Viidennessä koraalin läpiviennissä se on sijoitettu cantus firmukseksi alttoääneen, jolle muodostaa kaanonin tenori 2 -ääni alakvintissä samalla kun sopraano ja tenori 1 imitoivat toisiaan basson toimiessa soinnullisena perustana.
Toiseksi viimeisessä osassa koraali on bassossa (ikään kuin urkujen pedaalissa) samalla kun muut äänet imitoivat koraalia puolet nopeampina arvoina ja lisäksi toisiaan.
Ilojen puutarha – ja Matteus-passion koraali
Rakkauslaulu Mein G’müt ist mir verwirret (“Mieleni on sekaisin”) kokoelmasta Lustgarten. Neuer Teutscher Gesäng/Balletti, Galliarden und Intraden mit 4. 5. 6. und 8. Stimmen (“Ilojen puutarha. Uusia saksalaisia lauluja, tansseja, galliardeja ja intradoja 4–6 ja 8 äänelle”; Nürnberg, 1601) oli niin suosittu, että siitä tuli muunnetussa muodossa ajan myötä kaikkein rakastetuimpia koraaleita: Herzlich tut mich verlangen (“Sydämestäni kaipaan”, 1613) ja uudelleen tekstitettynä O Haupt voll Blut und Wunden (“Oi pää täynnä verta ja haavoja”, 1647), jota Bach käytti Matteus-passiossaan.
Christian Erbach
Erbach (n. 1570–1635) oli augsburgilainen urkuri, joka pysyi katolisena ja oli “Saksan paras urkuri”. Hän julkaisi useita kokoelmia italialaistyyppistä kirkkomusiikkia, vaikkakin päätuotanto on klaveerimusiikkia. Erbachin kaksikuoroinen motetti Domine Dominus noster (“Herra, meidän Herramme”, psalmi 8) on hyvä näyte baijerilaisen kirkkomusiikin loistokkuudesta Lassuksen jälkeen 1600-luvun vaihteessa.
