Täys-ja myöhäisbarokin aika oli saksalaisen klaveerimusiikin kultakautta, pääpainon ollessa urkumusiikissa, sillä kaupungit kilpailivat urkujensa koolla ja sointimahdilla, myös kuuluisilla urkureilla. Mutta samat soittajasäveltäjät tekivät musiikkia myös enemmän kotimusisointiin riittävillä muilla soittimilla: klavikordilla, erilaisilla cembaloilla sekä 1700-luvun puolella fortepianolla. Urkumusiikin pääpaikkoja olivat luterilaiset kaupungit, etenkin merenrantakaupungit, kuten Lyypekki ja Hampuri, joissa oli myös suurimpia urkuja.
Heinrich Scheidemann
Scheidemann (1596–1663)oli Sweelinckin oppilas, Hampurin Katariinankirkon urkuri. Hänellä oli tärkeä osuus sekä koraalisävellysten (koraalipreludi, -fantasia ja -partita), jotka muodostavat suurimman urkusävellysten ryhmän Scheidemannilla, että itsenäisen urkupreludin ja -toccatan kehityksessä.
Hän sävelsi mm. koraalipartitat In dich hab ich gehoffet (“Sinuun olen turvannut”), Erbarm dich mein, O Herre Gott (“Armahda minua, oi Herra Jumala”) ja Vater unser im Himmelreich (“Oi taivaallinen Isämme”), jossa on koraalin kolme läpivientiä.
Hänellä on kolme urkufantasiaa, kuten Jesus Christus unser Heiland (“Jeesus Kristus Vapahtajamme”) ja kahdeksan Magnificatia kaikissa moodeissa. Cantus firmus -vapaissa teoksissa preludi (preambulum) oli tärkein laji, jossa usein sointujohdantoa seuraa yksiteemainen fuuga. Osa vapaista sävellyksistä (toccata, fantasia, preludi) on kirjoitettu mahdollisesti cembalolle.
Franz Tunder
Tunder (1614–1667) toimi Lyypekin Mariankirkon urkurina ja aloitti 1646 “Iltamusiikit”. Urkurin tehtävänä oli soittaa lyhyitä preludeja ja toccatoja jumalanpalveluksen alussa ja lopussa, koraalisovituksia seurakunnan laulun lomaan vuorottelukäytännön (altrenatim) mukaisesti, moniosaisia latinalaisten kirkkolaulujen sovituksia (Kyrie, Magnificat, hymnit), fuugia ja variaatioita maallisista lauluista messun ulkopuolella esimerkiksi markkinapäivinä.
Praeludium-laji oli tärkeä, ja ovat muodoltaan paljolti kolmiosaisia: vapaa johdanto–jäljittelevä jakso–vapaa loppusoitto. Tunder laati myös koraalifantasioita: koraalin eri säkeet käsitellään mm. c.f.-tekniikalla, koloroituna (koristeltuna), imitaatioin, kaikuefektien kera. Näin syntyi laaja muoto mm. fantasioissa In dich hab ich gehoffet (“Sinuun olen pannut toivoni”) sekä Komm, heiliger Geist, Herre Gott (“Tule Pyhä Henki, Herra Jumala”). Seuraavassa näyte Tunderille tyypillisne kolmivaiheisen preludin eri vaiheista:
Matthias Weckmann
Weckmann (n. 1616–74) oli Hampurin Jaakobinkirkon urkuri (1655–), Scheidemannin ja Schützin oppilas, ja ilmeisesti Frobergeriäkin taitavampi klaveristi. Hän sävelsi cembalolle toccatoja ja 4–5-osaisia tanssisarjoja/partitoja (Preludi–A–C–S–G ja myös A–G–C–S) Frobergerin tyyliin. Uruille hän sävelsi 9 koraalisarjaa, viisi canzonea, useita toccatoita (preambulumeja, fantasioita jne.) sekä variaatioteoksia.
Musiikille on tyypillistä yhtäältä syvyys ja kompleksisuus, toisaalta kekseliäisyys, odottamattomuus ja dramaattisuus. Preambulumissa laaja imitoiva keskitaite jakaantuu kahtia siten, että jälkimmäinen perustuu edellisen teeman kolmijakoiseen muunnokseen.
Eityisen rikkaita ovat koraalisyklit, joissa käyttää cantus firmus -tekniikkojen lisäksi koraalifantasiaa, motettityyliä, variaatiotekniikkaa ja kaanonia. Koraalisykleissä on yleensä 3–4 säkeistöä, mutta Es ist das Heyl uns kommen her (“Meille on koittanut pelastus”) sisältää seitsemän säkeistöä ja on laaja, noin puolituntinen kokonaisuus, jonka kuudes säkeistö on ajan pisimpiä koraalifantasioita, ja samoin O lux beata trinitas (“Oi siunatun kolminaisuuden valo”) sisältää kuusi säkeistöä. Seuraavassa ensimmäinen säkeistö kolmen versuksen koraalisarjasta Komm, heiliger Geist, Herre Gott (“Tule Pyhä Henki, Herra Jumala”):
Johann Adam Reincken
Reincken (1623–1722) oli Hampurin Katariinankirkon urkuri (1663–1722), jota Bach kuunteli mielellään ja jolta hän sai vaikutteita – ja joka puolestaan oli hämmästynyt Bachin improvisaatiotaidoista. Kun Bacho oli improvisoinut puoli tunttia koraalista An Wasserflüssen Babylon kenties myös St. Jacobin kirkon Schnitger-uruilla, Reincken ylisti: “Minä luulin, että tämä taito on jo kuollut, mutta huomaan, että se vielä elää Teissä.”
Toccatassa muoto laajeni viisiosaiseksi niin, että keskimmäisten fuuga-taitteiden väliin tulee vapaata kudosta: syntyy ns. pohjoissaksalainen urkutoccata T–F–T–F’–T, jonka alkuperä on Venetsiassa – vaikkakin iso osa näitä teoksia kulkee harhaanjohtavasti nimellä preludi. Koraalipohjaiset sävellykset ovat pitkiä koraalifantasioita, joissa on mm. kaksoisjalkioita ja virtuoosijuoksutuksia. Reincken sävelsi myös sarjoja A–C–S–G, jotka ovat edukseen klavikordilla soitettuna, sekä partitoja maallisista sävelmistä. Seuraavassa viisivaiheisen toccatan eri jaksojen alut:
Johann Kaspar Kerll
Kerll (1627–93) oli Carissimin oppilas ja toimi Münchenin oopperan ja hovikapellin johtajana (1656–74) sekä Wienin hoviurkurina (1674–83/84). Hän on tullut tunnetuksi sävellyksestä Capriccio “Cucu”, joka on imitoiva sävellys käenkukunnasta. Kerll sävelsi lisäksi kuusi canzonaa, kahdeksan toccataa, ricercatan ja battaglian italialaiseen tyyliin, neljä sarjaa, ciacconan ja erään barokin klaveerikirjallisuuden upeimpiin kuuluvan passacaglian (teemana bassoaihe d–c–b–a, joka toistuu 40 kertaa).
Modulatio Organica super Magnificat octo ecclesiaticis tonis respondens (1686) sisältää jokaisessa kahdeksassa moodissa kussakin seitsemän eli yhteensä 56 lyhyttä Magnificat-versettiä tai -johdantoa, joskin vain muutamassa kappaleessa on pedaali.
DIETERICH BUXTEHUDE
Buxtehude (1637–1707) syntyi Helsingborgissa Tanskassa ja piti itseään tanskalaisena, vaikka hän toimi Lyypekin Mariankirkon urkurina Tunderin jälkeen (1668–). Hän oli kuuluisa urkuri, jota kuuntelemassa kävivät mm. Bach ja Handel, ja häntä pidetään Saksan etevimpänä urkusäveltäjänä ennen Bachia. Bach käveli Arnstadtista noin 400 kilometriä Lyypekkiin talvella 1705 kuulemaan Buxtehudea ja oppimaan tämän soitosta ja säveltämisestä. Buxtehuden oppilaista huomattavin oli Nicolaus Bruhns.
Buxtehude on toccatatyylin ehkä suurin mestari ennen Bachia. Toccatan aineksia ovat tonaalisen harmonian kuviointi, virtuoosiset jalkiosoolot, yksinkertaiset rytmikuviot ja toistomotiivit, lyhyet jäljittelevät taitteet jotka ovat variaatiosuhteessa, jalkion ja sormioiden välinen dialogi, kaksoisjalkiot, kaikuefektit, asteikkokuviot ja arpeggiot, dramaattiset tauot, rohkeat sointujaksot ja tarkoitukselliset dissonanssit sekä ostinatot.
Vapaat urkusävellykset
Buxtehude sävelsi 26 preludia/toccataa, jotka ovat fantasioita fuugan hengessä: otsakkeina on joko toccata tai preambulum – mutta ei yhdessäkään “preludi ja fuuga”, joka on aina kustantajan ta editoijan ratkaisu! Nämä muodostavat Buxtehuden urkutuotannon ytimen. Kaavoja ovat TFTFT:n lisäksi TF, TFT, TFFT, TFFTF ja TFTFTFT.
Preludi e (BuxWV 142) sisältää kolme fuugaa, samoin BuxWV 136, 141 ja 150; teemat ovat teoksissa variaatiosuhteessa canzonan tapaan. Preludi D (BuxWV 139) sisältää vain yhden fuugan, mutta sitäkin enemmän iloittelua. Preludissa d (BuxWV 140) ja toccatassa F (BuxWV 157) vallitsee täydellinen tasapaino vapaan ja fuuga-aineksen välillä.
Preludi C (BuxWV 137), ns. “preludi, fuuga ja ciacona”, on rohkea virtuoositeos, jossa päätösjaksona on ciacona kolmitahtisesta teemasta eli on säännönmukainen toinen fuuga, joka on ensimmäisen fuugan variantti. Myös preludissa g (BuxWV 148) on päätösjaksona ciacona. Preludissa g (BuxWV 149) on ciacona jo avausjaksona. Preludi a (BuxWV 153) on muotoa TF(T)FT, jossa on keskellä lähes kaksi fuugaa peräkkäin lyhyen ylimenon silloittamana ja teemat ovat sukulaissuhteessa.
Buxtehudella on 12 canzonaa, “iloista fuugaa”; ne on sävelletty opetustarkoituksiin ja niissä ei ole pedaalia. Itsenäisiä ostinatoteosta on kolme: passacaglia d (BuxWV 161), ciaccona c ja ciaccona e (BuxWV 159–60). Ne kaikki ovat 3/4-tahtilajissa, mollissa, perustuvat neljän tahdin basso-ostinatolle ja ovat upeita teoksia.
Koraalisidonnaiset urkuteokset
Buxtehudelta on säilynyt yhteensä 47 koraalisävellystä uruille. Niihin kuuluu kuusi koraalipartitaa eli muunnelmasarjaa, joista paras on Auf meinen lieben Gott (“Rakkaaseen Jumalaani”; BuxWV 179) ja joka on sävelletty tanssisarjan tapaan. Hänellä on kaksi laajaa gregoriaaniseen sävelmään perustuvaa sovitusta: Te Deum ja Magnificat primi toni sekä kaksi lyhyttä Magnificat-sovitusta; Te Deum on säveltäjän pisin klaveeriteos.
32 koraalialkusoittoa ovat Buxtehuden tärkeimpiä koraalisävellyksiä, joissa on enimmäkseen koloroitu eli koristeltu koraalimelodia ylä-äänessä. Näihin kuuluvat mm. kaksi versiota koraalista Nun bitten wir den Heiligen Geist (“Nyt pyydämme Pyhää Henkeä”; BuxWV 208–209), jotka ovar rikkaasti ornamentoituja, kromaattinen Durch Adams fall ist ganz verderbt (“Aatamin lankeemuksen kautta kaikki on turmeltunut”; BuxWV 183) sekä diatonisen riemukas Ein feste Burg ist unser Gott (“Jumala ompi linnamme”; BuxWV 184). Yhdeksästä koraalifantasiasta laajin on Nun freut euch, lieben Christen gmein (“Nyt iloitse rakas kristikunta”; BuxWV 210), ja se sisältää yhdeksän jaksoa.
Cembaloteoksia
Buxtehude kirjoitti cembalolle 19 sarjaa (BuxWV 226–244), jotka ovat helpompia soittaa kuin muut klaveeriteokset. Niistä sarja e-molli (BuxWV 236) on suosituin, sen osat ovat normaalit A–C–S–G.
Lisäksi hänellä on kuusi muunnelmateosta (BuxWV 245–250) maallisiin sävelmiin: mm. More Palatino (BuxWV 247), joka on opiskelijoiden juomalaulu, La Capricciosa (BuxWV 250), joka käsittää 32 variaatiota bergamasca-melodiaan, sekä Rofilis (BuxWV 248), jonka teema on Lullyn baletista.
Johann Krieger
Krieger (1651–1735) syntyi Nürnbergissä, toimi hoviurkurina Bayreuthissa ja musiikinjohtajana Zittaussa. Hän julkaisi kaksi monipuolista kokoelmaa klaveerimusiikkia.
Sechs Musicalische Partien, bestehende in Allemanden, Couranten, Sarabanden, Doublen und Giguen, nebst eingemischten Bouréen, Minuetten und Gavotten, allen Liebhabern des Claviers auf einem Spinet oder Clavichordio zu spielen nach einer arieusen Manier aufgesetzt (Nürnberg, 1697) sisältää kuusi partitaa/tanssisarjaa cembalolle. Kokoelman tanssit eivät ole kovin laajoja, ja suitet sisältävät keskimäärin viisi osaa, joskin doublet kasvattavat sarjoja.
Anmuthige Clavier-Ubung bestehend in unterschiedlichen Ricercarien, Praeludien, Fugen, einer Ciacona und einer auf das Pedal gerichteten Toccata; Allen Liebhabern deß Claviers wolmeinend mitgetheilet (“Miellyttävä klaveeriharjoitus…”; Nürnberg, 1699) käsittää yhdeksän preludia, viisi ricercarea, seitsemän fuugaa, kaksi toccataa sekä yhden fantasian ja yhden chaconnen cembalolle tai uruille. Preludit ovat lyhyitä, ricercaret laajahkoja ja muistuttavat joitain Bachin stile antico -fuugia, fuugat puolestaan Bachin “Spiel”-fuugia.
Chaconnessa g bassoteema nousee G:ltä heksakordin ylös es:lle ja pentakordin alas G.lle, minkä jälkeen seuraa kadenssi IV–V–I. Toccatassa C on pitkässä alkuvaiheessa jopa näyttävä jalkio-osuus, jonka jälkeen toinen puolisko on fuuga: tuloksena on eparillinen rakenne (Bachia ennakoiden). Käsikirjoituskopioina Krigeriltä on lisäksi säilynyt iso joukko koraalialkusoittoja (yli 30), preludeja, toccatoja, fantasioita ja fuugia.
Georg Muffat
Muffat (1653–1704) syntyi Ranskassa (Savoijissa) skotlantilaisista vanhemmista, ja hän opiskeli Pariisissa Lullyn ja Roomassa Pasquinin johdolla. Hän oli viroissa Wienissä, Prahassa ja Salzburgissa urkurina, Passaussa (1690–) hovikapellimestarina.
Apparatus musico-organisticus (1690) on kokoelma, jossa on 12 toccataa, sekä postuumissa 2. painoksessa (1721) lisättyinä ciacona G, passacaglia g ja Nova Cyclopeias Harmonia, joka on aaria kahdeksan variaation kera. Toccatat ovat pitkiä ja monivaiheisia teoksia, joissa italialainen traditio ja sen saksalainen edelleenkehittely kohtaavat.
Ciaconassa G mallina on lähinnä nelitahtinen harmoninen malli, josta on erilaisia bassototeutuksia; teos on italialaisen tyylin mukainen. Passacaglia g perustuu 8-tahtiselle bassoteemalle, joka nousee kahdesti G:ltä dominantille (ja bVI:lle). Se on laaja, 24 variaatiota käsittävä teos, joka noudattaa ranskalaista “passacaille en rondeau” -esikuvaa, sillä avausteema toistuu ja esiintyy siten viisi kertaa.
Johann Pachelbel
Pachelbel (1653–1706) syntyi ja kuoli Nürnbergissä, vaikkakin toimi urkurina Wienissä sekä keski-Saksan kaupungeissa, mm. Eisenachissa, Erfurtissa ja Stuttgartissa. Hän oli Kerllin oppilas, minkä ansiosta hän pääsi 1673 Wienin Pyhän Tapanin kirkon kakkosurkuriksi. Pachelbel työskenteli 1677–89 Eisenachissa, jolloin hän opetti Johann Christoph Bachia, joka puolestaan opetti pikkuveljeään Johann Sebastiania. Hän palasi 1695 takaisin Nürnbergiin. Pachelbel on etelä- ja keski-Saksan urkumusiikin johtava edustaja ennen Bachia.
Hänellä on valtava urkutuotanto: lähes 80 koraalisävellystä, lukuisia preludeita, yli 100 fuugatekniikkaan perustuvaa sävellystä (pieniä versettejä tai itsenäisiä fuuga-sävellyksiä, joita on 26), kuusi fantasiaa, 16 toccataa, kolme ricercarea ja kuusi ciaconaa.
Fuugissaan Pachelbel on Bachin edeltäjä: teematyyppejä hänellä ovat ricercar-teema, kromaattinen teema, canzona-teema, gigue-teema, repetitio-teema, sekvenssiteema ja kuvioteema. Preludit ovat enempi lyhyitä, paitsi d-molli-preludi, johon on liitetty joissain julkaisuissa d-molli-fuuga ja -ciaccona: näin on saatu aikaiseksi manipuloitu teos “Preludi, fuuga ja ciaccona d-molli”.
Ciaconeissa on lyhyet pedaaliteemat: d-molli-ciaconassa nouseva pentakordi, f-molli-ciaconassa laskeva tetrakordi. Toccatoissa on jalkiourkupisteitä ja niiden päällä asteikko- ja murtosointukuvioitusta. Koraalialkusoitot ovat usein c.f. -tyyppiä ja esi-imitaatioilla varustettuja, tavallisesti 2–3-äänisiä.
Hänellä 21 klaveerisarjaa käsikirjoituksena (1683), jotka käyttävät 17 sävellajia (vrt. Fischer ja Bach). Normaalin A–C–S–G -sarjan lisäksi ensimmäisenä saksalaisena Pachelbel lisäsi gavotin, ballettin ja doublen (vrt. taas Bach), minkä lisäksi musiikissa on ranskalaisia piirteitä. Hexachordum Apollonis (1699) sisältää kuusi aariaa muunnelmineen (d, e, F, G, a, ja f), joista viimeinen on Aria Sebaldina (Nürnbergin Pyhän Sebaldin kirkon mukaan).
Vincent Lübeck
Lübeck(1654–1740)oli Staden St. Cosman ja Hampurin Nikolain-kirkon urkuri. Hänen kuusi preludiaan on sävelletty Buxtehuden vapaiden teosten tyyliin: niissä on näyttäviä jalkiosuuksia ja tehokkaita kuviotoistoja; ne ovat monitaitteisia laajoja teoksia, joissa fuugilla on pääpaino. Joissain on myös pyrkimys kaksiosaiseen rakenteeseen (preludi ja fuuga).
Koraalifantasia Ich ruf zu dir Herr Jesu Christ (“Sinua huudan Herra Jeesus Kristus”) sisältää runsaasti imitaatioita ja sormioiden vaihtoja, ylipäätään vaihtelua. Koraalipartita Nun laßt uns Gott dem Herren (“Nyt antakaamme Herra Jumalalle”) on keskeneräinen, kuuden variaation teos.
Johann Caspar Ferdinand Fischer
Fischer (1656–1746) syntyi saksankielisessä Böömissä, Schönfeldissä (nykyään Horní Slavkov Karlsbadin eteläpuolella), opiskeli Dresdenissä Schützin oppilaan Christoph Bernhardin (1682–92) johdolla sekä toimi Badenin rajakreivi Ludvig Vilhelmin hovikapellimestarina Schlackenwerthissä (1690–) ja Rastattissa (1715–). Fischer oli 1700-luvun alussa tunnettu ja arvostettu säveltäjä Pariisista Prahaan ja Leipzigista Wieniin: Handel, Telemann ja Bach jäljittelivät häntä ja Bach piti suorastaan esikuvana. Hämmästyttävää on hänen musiikkiteostensa suuri painettu määrä. Fischer oli olennaisesti ranskalaisen tyylin edustaja, tanssin kultivoija.
Les Pièces de Clavessin op. 2 eli Musikalisches Blumen-Büschlein (“Musiikillinen kukkapuskanen”; Schlackenwerth, 1696) sisältää kahdeksan klaveerisarjaa, joissa voi olla tansseja, kuten partitassa VI, jonka osat ovat P–A–C–S–G–B–M, mutta myös muuta, kuten partitassa V, jonka rakenne on preludi–aria–variazioni 1–8, sekä VIII, jossa on preludi–chaconne.
Ariadne musica op. IV (1702) käsittää 20 preludia ja fuugaa 20:ssa sävellajissa ja oli siten Bachin esikuva, sillä Bach suorastaan jäljitteli Fischerin joitakin teemoja ja sai tältä preludin ja fuugan kaksiosaisen muodon idean. Blumen Strauss (“Kukkavihko”; n. 1736) sisältää uruille kaikissa kahdeksassa moodissa preludin, jota seuraa aina kuusi pientä versettifuugaa ja finaali.
Musikalisches Parnassus (n. 1736) käsittää 9 klaveeripartitaa/tanssisarjaa, jotka on nimetty yhdeksän muusan mukaan: Clio, Calliope, Melpomene, Thalia, Erato, Euterpe, Terpsichore, Polymnia, Uranie. Avausosina toimivat praeludium, ouverture, toccatina, tastada, harpeggio, päätösosina käytössä passacaglia, chaconne, gigue ja menuetti; välissä on vaihteleva määrä erilaisia tansseja, mm. anglois, ilman säännönmukaisuutta sekä myös karakterikappaleita. Sikäli ranskalainen ja italialainen tyyli yhdistyvät näissä saksalaiseksi tyyliksi. Tähtitieteen muusa Uranielle omistetun IX sarjan sisältö on seuraava: Toccata–Allemande–Courante–Sarabande–Gavotte–Gigue–Rigaudon-Gay–Rigaudon Double– Menuet 1 & 2 alternativement–Passacaglia:
Johann Kuhnau
Kuhnau (1660–1722) toimi Leipzigin Tuomas-kanttorina ennen Bachia. Cembalosäveltäjänä hän julkaisi neljä kokoelmaa. Neue Clavier-Übung, osa I (Leipzig, 1689) sisältää seitsemän sarjaa/partitaa duurisävellajeissa C, D, E, F, G, A, B. Osina ovat P–A–C–S–G, ja menuetti, sonatina ja aria esiintyvät kerran.
Neue Clavier-Übung, osa II (Leipzig, 1700) käsittää niinikään seitsemän sarjaa mollisävellajeissa c, d, e, f, g, a, h. Osat ovat samat kuin edellä, ja mukana on muutama lisätanssi, bourrée, ciacona, aria ja menuet. Partitat eivät kovin laajoja ja ovat epätasaisia anniltaan.
Georg Böhm
Böhm (1661–1733)oli Lüneburgin Johanneskirkon urkuri samaan aikaan kun nuori J. S. Bach lauloi sen Mikaelinkirkon kuorossa. Böhm sävelsi uruille 18 koraalialkusoittoa ja kuusi vapaata kappaletta. Cembalolle hän kirjoitti 11 sarjaa, viisi koraalipartitaa ja vapaita kappaleita.
Böhm on koraalipartitan isä, ja koraalimelodia on melkein aina sopraanossa ja muuntamattomassa muodossa ja sen alla on erilaisia kuviointeja: mm. Ach wie nictig, ach wie flüchtig (“Oi miten mitätön, oi miten katoava”) sekä Wer nur den lieben Gott lässt walten (“Ken hallita suo rakkaan Jumalan”). Hän kirjoitti myös perinteisiä koraalimuunnelmia, joissa kontrapunktinen käsittely on etualalla: mm. Auf meinen lieben Gott (“Rakkaaseen Jumalaani”). Urkukoraaleissa on italialaisia (säestävä kudos kenraalibassosatsia) ja ranskalaisia (runsaasti ornamentteja) piirteitä: mm. Vater unser im Himmelreich (“Oi taivaallinen isämme”).
Vapaissa sävellyksissä hallitsee jo parillinen muoto: Böhmillä on kolme preludia ja fuugaa, mm. C-duuri-preludi ja -fuuga, joka alkaa Bachin mieleentuovalla jalkiosoololla. Hänellä on yksi viisiosainen toccata (= “preludi ja fuuga d”) sekä preludi, fuuga ja postludi g-molli uruille. Capriccio D uruille on italialaisittain imitoiva ja useaosainen. Sarjoissa yksinkertainen tyyppi A–C–S–G hallitsee, lisäksi mukana on joitain ranskalaistyyppisiä osia. Sarja nro 2, D, sisältää osat ouverture–air–rigaudon–rondeau–menuet–chaconne.
Nicolaus Bruhns
Bruhns(1665–97) opiskeli Buxtehuden johdolla ja toimi urkurina Kööpenhaminassa sekä Husumissa. Häneltä säilynyt tuotanto on piskuinen, mutta sitäkin laadukkaampi. Neljässä preludissa/toccatassa hän on Buxtehuden täysvaltainen perillinen. Suuri e-molli-preludi on ihmeellinen idearikkaudessaan: sen muoto on T–”F”–T–F–T. Nun komm der heiden Heiland on laaja koraalifantasia, joka jakaantuu koraalimelodian mukaisesti neljään pitkään taitteeseen ja kunkin niistä päätöksessä on toccata. Seuraavassa laajan e-molli-preludin alkua ja myös molempien fuugataitteiden alut:
Johann Christoph Graupner
Graupner (1683–1760)oli Kuhnaun oppilas ja Darmstadtin hovikapellimestari. Hän sävelsi vähintäänkin 43 sarjaa, joista osa julkaistiin (1718, 1722, 1733). Niissä on virtuoosisista mielikuvituksekasta musiikkia. Partitoissa on lisäosina mm. Rigaudon aux Rondeaux, air ja chaconne.
Graupnerin tärkeimpiä kokoelmia ovat 8 Partien auf das Clavier … erster Theil (Darmstadt, 1718), Monatliche Clavir Früchte … meistenteils für Anfänger (“Kuukausittaisia klaveerihedelmiä … pääasiallisesti aloittelijoille”; Darmstadt, 1722), Vier Partien auf das Clavier, unter der Benennung der Vier Jahreszeiten (“Neljä partitaa klaveerille, nimen Nejä vuodenaikaa alla”; Darmstadt, 1733), josta valmistui tosin ilmeisesti vain “Talvi”, jonka päätösosa Bourée en Rondeau on varsin kirpeä. Näiden lisäksi on lukuisia käsikirjoituksina säilyneitä partitoita; seuraavassa pari osaa A-duuri-partitasta GWV 149, jonka osat ovat Preludium–Allemande–Courrante–Sarabande–Double–Menuet–Aria con 5 variationi–Bouree–Gigue–Chaconne:
Johann Gottfried Walther
Walther (1684–1748)oli J. S. Bachin serkku äidin puolelta ja Weimarin kaupunginurkuri (1707–45). Kun J. S. Bach oli Weimarissa (1708–17), he olivat paljon tekemisissä toistensa kanssa.
Walther sävelsi runsaasti yli 100 kappaletta uruille: 86 koraalisovitusta, joiden joukossa on koraalipartitoita kuten Jesu meine Freude (“Jeesus iloni)”, jossa on koraali ja yhdeksän muunnelmaa. Lisäksi hänellä 22 vapaata sävellystä, joista 15 konserttosovitusta (Bachin tapaan) sekä viisi preludia/toccataa ja fuugaa, yksi fuuga ja yksi konsertto.
Gottlieb Muffat
Gottlieb Muffat (1690–1770) opiskeli aluksi isänsä, Georgin johdolla, sitten Fuxin opastuksella Wienissä ja toimi keisari Kaarle VI:n hoviurkurina. Componimenti musicali per il cembalo (n. 1735–39) sisältää seitsemän cembalosarjaa, joissa on Handelin ja F. Couperinin vaikutusta, sekä ciacconan. Sarjat alkavat uvertyyrillä, preludilla tai fantasialla ja sisältävät 8–10 osaa, joissa kaikissa on mukana A–C–S–G sekä muita tanssi- tai karakateriosia. Ciaccona con 37 Variazioni on mahtavasti kasvava, klaveristisesti monipuolinen teos.
Muita säveltäjiä
Melchior Schildt (n. 1592–1667) oli Sweelinckin oppilas, urkurina Wolfenbüttelissä, Kööpenhaminassa ja Hannoverissa. Hänellä on koraalipohjaisia urkuteoksia (alkusoittoja, muunnelmia). Delphin Strungk (n. 1601–94) oli Braunschweigin Martininkirkon urkuri, joka teki koraalisävellyksiä. Johann Erasmus Kindermann (1616–55) oli nürnbergiläinen urkuri, jolla on kokoelma pieniä yksiteemaisia fuugia. Johann Nicolaus Hanff (1630–1706) oli Schleswigin tuomiokirkon urkuri, jolla on taitavia ja ekspressiivisiä koraalisävellyksiä. Sebastian Anton Scherer (1631–1712) oli Ulmin tuomiourkuri, joka sävelsi toccatoja Frescobaldin mallin mukaan.
Johann Christoph Bach (1642–1703) ja Johann Michael Bach (1648–94), J. S. Bachin varhaiset sukulaiset, viljelivät ns. koraalifuugaa, jossa koraalin ensimmäisestä säkeestä tehdään vain fuugaekspositio. Edellisellä on 44 Choräle zum Präambulieren.
Christian Ritter (n. 1645–1725) toimi kapellimestarina Dresdenissä ja Tukholmassa, myöhemmin Hampurissa. Hänen fis-molli-sarjassaan on ilmaisurikasta ranskalaistyyppistä musiikkia. Ferdinand Tobias Richter (1649–1711) toimi Wienin hoviurkurina (1683–) ja sävelsi ranskalaistyyppisiä sarjoja, joissa kuitenkin myös italialaisuus on tuntuvilla (mm. toccatina ja capriccio lajeina mukana), mikä on Pogliettin vaikutusta.
Andreas Kneller (1649–1724) oli Tunderin oppilas, Hampurin Pietarinkirkon urkuri. Hänellä on kolme koraalialkusoitto ja kahdeksanosainen koraalimuunnelma Nun komm der Heiden Heiland. Georg Dietrich Leyding (1664–1710) oli lyypekkiläinen urkuri, Reinckenin, Buxtehuden ja Theilen oppilas. Häneltä on säilynyt kolme preludia, kaksi koraalisävellystä on säilynyt sekä kuusiosainen koraalipartita Von Gott will ich nict lassen. Musiikki on Buxtehude-vaikutteista.
Johannes Spethin (1664–n. 1720) Musikalische Blumen-Felder (“Musiikin kukkaketoja”; 1693) sisältää 10 toccataa Frobergerin ja M. Rossin tyyliin, minkä lisäksi hänellä on kahdeksan magnificatia. Friedrich Wilhelm Zachow/Zachau (1663–1712) oli Hallen Mariankirkon urkuri ja Handelin opettaja, joka sävelsi koraalialkusoittoja, fuugia ja preludeita. Pieni koraalipreludi “Enkeli taivaan” -sävelmästä osoittaa, miten täydellisen luontevia pieniä helmiä tässäkin muodossa voitiin luoda:
Johann Heinrich Buttstedt (1666–1727) toimi Erfurtin Saarnaajankirkon urkurina ja laati koraalisävellyksiä. Hän oli Pachelbelin oppilas, joka käytti ensimmäisenä Saksassa klaveerimusiikin yhteydessä sanaa “suite” kokoelmassa Musicalische Clavier-Kunst und Vorrathskammer (“Musiikillinen klaveerintaito ja varastohuone”; 1713).
Georg Friedrich Kauffmann (1679–1735) oli Merseburgin hoviurkuri. Harmonischer Seelenlust. Präludien über die bekanntesten Chorallieder für Orgel (“Sopusointuinen sielunilo. Urkualkusoittoja tunnetuimmista koraalilauluista”; Merseburg, 1733) sisältää lyhyehköjä 2–4-äänisiä koraalialkusoittoja.
Johann Mattheson (1681–1764) oli musiikinteoreetikko ja Hampurin tuomiokirkon kanttori. Die wohlklingende Fingersprache (“Hyvältä kuulostava sormikieli”; 1735) sisältää 12 tehokasta fuugaa à 2–3, jotka on omistettu Handelille.
Johann Ernst Eberlin (1702–62) toimi Salzburgin hovi- ja tuomiourkurina, jonka kokoelmassa IX toccate e fughe (Augsburg; 1747) voi havaita ylimenon varhaisklassismiin. Johann Peter Kellner (1705–72) oli kanttoriurkuri Thüringenin Gräfenrodassa. Hänen koraalisävellyksissään yhdistetyy barokki- ja galanttityyli: mm. hieno Herzlich tut mich verlangen (“Sydämestäni kaipaan”).
Georg Simon Löhleinin (1725–81) musiikki on tyyliltään jo varhaisklassista, mutta käyttää yhä partita-muotoa kokoelmissa op. 1 ja 3 (Leipzig, 1766–70), joissa on 12 sarjaa. Italialaistyyppisten sonaattiosien ohella esiintyy tansseja (menuetti, gavotti, alla polacca, rigaudon, allemande, angloise) sekä karakterinumeroita (pastoraali, lamento, scherzo).