Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla.
Mikäli aikakirjoihin on uskomista, Jacques-François-Fromental-Elie Halévy (1799-1862) oli 1800-luvun ranskalaisen oopperan tärkeimpiä voimahahmoja. Tosin 36:sta oopperasta vain yksi osoittautui täysosumaksi: La Juive (Juutalaisnainen, 1835). Korvaukseksi sen suosio oli ennen näkemätön: sitä esitettiin 1835-93 Pariisin Opérassa 550 kertaa, kunnes teoksen näyttämötarpeisto paloi. Siitä huolimatta se säilyi vielä ohjelmistossa 1934 asti, Pariisin ohella myös Wienin oopperassa vuoteen 1933 – kunnes eurooppalaisen antisemitismiaallon seurauksena Juutalaisnaisen päivät olivat sillä erää luetut.
Mutta 1800-luvulla ainoastaan yksi muu teos, Giacomo Meyerbeerin Hugenotit (1836), kykeni kilpailemaan Juutalaisnaisen kanssa asemasta suuren oopperan (grand opéra) pääteoksena. Mielenkiintoista kylläkin, sekä Halévy että Meyerbeer olivat saksalaisperäisen juutalaissuvun Pariisiin asettuneita jäseniä.
Oopperasäveltäjän alkutaival
Fromental Halévy pääsi 9-vuotiaana opiskelemaan Pariisin konservatorioon nimekkäiden säveltäjien johdolla. Heihin lukeutuivat Gossec, Méhul, Boieldieu, Berton, Catel ja Cherubini. Halévy voitti kolmannella yrittämällä Rooman palkinnon 1819.
Matkan jälkeen hän sai Cherubinin suojattina opettaa 1820-luvulla konservatoriossa säveltapailua ja soinnutusta, vuodesta 1833 alkaen myös kontrapunktia ja fuugan kirjoittamista, sekä pääsi laulunjohtajaksi sekä Italialaiseen oopperaan että Opéraan.
Halévy sävelsi viitisentoista vain hienoisiksi menestyksiksi osoittautuneita koomisia ja balettioopperoita vuosina 1819-33, kunnes häntä lykästi kunnolla. Siinäpä opettavainen totuus pikamainetta oopperan parissa mieliville nykysäveltäjille!
Juutalaisoopperan juoni
Opéran johtaja Veron oli huomannut nuoren kyvyn aikaansaannokset ja päätti antaa 1833 Halévylle suuren tilaisuuden saattamalla hänet yhteen Opéran ykkösrunoilijan, 1800-luvun alkupuoliskon merkittävimmän libretistin, Eugène Scriben (1791-1861) kanssa. Scribe tunnetaan Halévyn lisäksi yhteistyöstään mm. Bellinin, Donizettin, Verdin, Gounodin ja Meyerbeerin kanssa.
Scriben librettossa on aineksia Walter Scottin Ivanhoesta, jonka Rebecca tulee lähelle oopperan juutalaisnaista, Rachelia. Muutoin Scribe otti juonen ainekset 1300-1400-lukujen Italian ja Sveitsin historiasta.
Ooppera tapahtuu Konstanzin kirkolliskokouksen aikana 1414 Sveitsissä. Pääosissa ovat juutalainen kultaseppä Eleazar, tämän ”tytär” Rachel, Rooman kirkkoa edustava kardinaali Brogni, Itävallan keisarin poika, prinssi Léopold sekä tämän vaimo, prinsessa Eudoxie.
Léopold on salanimellä rakastunut Racheliin, ja kun tämä rikollinen, juutalaisen ja kristityn välinen kielletty suhde käy ilmi, tuloksena on mutkien jälkeen Rachelin ja Eleazarin marttyyrikuolema, kun taas Léopold pelastuu Rachelin uhrautuvaisuuden ansiosta.
Scribelle tavalliseen tapaan draama syntyy järisyttävistä paljastuksista oopperan huippukohdissa. Alussa Samuel-nimisenä esiintynyt Rachelin rakastettu onkin oikeasti prinssi, naimisissa ja kristitty. Kardinaali Brognin kateissa ollut tytär, Rachel, on kasvanut juutalaisen kodissa, muttei ole juutalainen, mitä hän ei tosin saa tietää. Brogni kuulee totuuden oopperan lopussa samalla hetkellä, kun hän toimittaa Rachelin kuolemaan kiehuvaan öljyyn.
Virallisen katolisen uskon puristuksessa olleen juutalaisen rodun tukahdutettu asema oli juonen pääidea, joka sytytti Halévyn, itsekin ”vaeltavan juutalaisen”, luomisintoon ja kuin riivattuna hän sävelsi kesien 1833-34 välissä lajille tyypillisen valtaisan, neljä tuntia kestävän teoksen.
Kassamagneetti…
Jo lähes puoli vuotta ennen ensi-iltaa lehdistössä alkaa innokas kirjoittelu oopperan valtaisista kustannuksista – ennen näkemättömät 150 000 frangia – ja sen tuhlailevasta näyttämöllepanosta. Keskiluokan valtaamassa Opérassa musiikki, laulu ja runous olivat sivuseikka, kun taas lavasteet, puvut ja tanssit saivat päähuomion.
Spektaakkeli olikin odotetusti mahtava. Muuan lehti kirjoitti oopperan I näytöksen kulkueesta: ”keisarilliset joukot marssivat katedraalin pääovesta sisään. Kirkkoruhtinaat edeltävät keisaria. Kardinaali Brogni istuutuu mahtavan katoksen alle. Keisarin ja hovimiesten ilmaantuessa, kaikki ratsain, katedraalin ja kaupungin muiden kirkkojen kellot alkavat soida, ja kuullaan kanuunan ääni.”
Ensi-ilta 23.2.1835 toi heti takaisin 60 000 frangia ja ensimmäiset 20 esitystä olivat loppuun myytyjä. Esityksen päätähti nimiroolissa, Cornélie Falcon oli ajan tunnetuin diiva ja vetonaula, jota voi verrata nykyajan Julia Robertsiin tai Natalie Kidmaniin. Kaikki tämä muistuttaa niin kovin aikamme Hollywood-elokuvia, joiden ensimmäisen viikonlopun katsojamäärät ja tuotto ratkaisevat filmin kohtalon!
Eleazarin osuuden lauloi puolestaan Adolphe Nourrit, ajan ykköstenori, joka tosin 1839 teki itsemurhan, kun hän ei kyennyt opettelemaan Gilbert Duprezin esittelemää uutta dramaattista laulutyyliä, jossa korkea c otetaan täydellä rintaäänellä. Enrico Caruso teki sittemmin baritonaalisella laulutyylillään Eleazarin osasta kuolemattoman.
…jonka kollegatkin lopulta hyväksyivät
Kesti silti aikansa ennen kuin ooppera ja sen musiikki saivat yksimielisen hyväksynnän. Vielä Berlioz kirjoitti siitä sarkastisesti: ”tehkäämme oikeutta laulajien yrityksille, sillä heidän tehtävänään oli saada meidät arvostamaan harvoja kohtauksia, joissa teräksinen tykistö ja kullalla silattu ratsuväki olivat kyllin ystävällisiä jättääkseen kentän vapaaksi kurjalle musiikille.”
Mutta juutalaisvihamielinen Wagner, joka joutui nälkätyönään ensimmäisinä Pariisin-vuosinaan sovittamaan pianolle mm. Halévyn Kyproksen kuningattaren (1841), tykästyi Juutalaisnaiseen pysyvästi ja kehui ystävilleen vielä loppuvuosinaan teoksen ainutlaatuista orkestrointia ja soinnutusta, sitä, miten ”pienimmätkin yksityiskohdat on toteutettu huolella ja taiteellisella täydellisyydellä”.
Wagner omaksui Juutalaisnaisen alusta vasaroinnin työpajassa Siegfriediinsä, urut ja koraalilaulun Mestarilaulajiinsa. V näytöksen aaria Je vais quitter la terre on nuottitarkasti Tristanin ja Isolden II näytöksessä tekstillä Dem Land, das Tristan meint. Brognin kirous III näytöksessä on lähtökohta tusinalle Verdin tärkeimpiä baritoni- ja bassoaarioita.
Oopperakapellimestari Gustav Mahler piti Juutalaisnaista ”yhtenä suurimmista koskaan luoduista oopperoista”. Ja ihmeiden ihme: arkkiantisemiitti Hans Pfitzner puhui siitä yhtenä ”harvoista todella dramaattisista oman aikansa teoksista”.
Moisen maineen säestämästä teoksesta on pakko ottaa selvää. Onneksi siihen tarjoutuu mahdollisuus, sillä Juutalaisnaisesta löytyy jo kaksikin levytystä: Philipsin studionauhoite vuosilta 1986-88
Halévyn teoksia levyllä
- Halévy: La Juive. Varady, Anderson, Carreras, Gonzalez, Furlanetto. Philharmonia-orkesteri, Amrosian-oopperakuoro, joht. Antonio de Almeida. Philips. Kolme levyä.
- Halévy: La Juive. Isokoski, Schörg, Shicoff, Todorovic, Miles. Wienin valtionoopperan kuoro ja orkesteri, joht. Simone Young. RCA. Kolme levyä.
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla.