Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla.
Vanhal, Dittersdorf, Kozeluch, Rosetti, Kraus ja kumppanit tulevat
Vielä kymmenisen vuotta sitten tämä artikkeli olisi jäänyt kirjoittamatta. Malja valistavalle äänilevyteollisuudelle! Viime vuosina on ilmaantunut kaksi mainiota levysarjaa, jotka laajentavat sinfoniakäsitystämme ratkaisevasti: The 18th Century Symphony (Naxos) sekä Contemporaries of Mozart (Chandos).
Naxoksen säveltäjänimiä ovat J. Stamitz, Cannabich, J.A. Benda, J.C. Bach, C.P.E. Bach, Hofmann, Dittersdorf sekä Kraus. Chandosilla on tarjottavana Gossec, Vanhal, M. Haydn, Baguer, Pichl, C. Stamitz, Kozeluch, Rosetti, Clementi, Pleyel ja Krommer. Muilta levymerkeiltä löytyvät lisäksi säveltäjänimet Pugnani (Opus 111), Boccherini (Opus 111; Harmonia Mundi France) ja Arriaga (Astrée).
Levysarjoja kuunnellessa käy ilmi, että klassismin kolme kovaa – J. Haydn, Mozart ja Beethoven -eivät muodostakaan yksinään (wieniläis)klassisen sinfonian huippua. Heidän asemansa on tulosta historian manipuloinnista.
Kun nouseva saksalaisuus tarvitsi 1800-luvulla suurmiehensä, romanttisen nerokultin ja kansallisen uhon vallassa kielialueen historiankirjoittajat loivat taitavasti kuvan kolmesta Wienin klassikosta, jotka muodostivat vastineen Weimarin klassikoille (Schiller, Goethe).
Sinfonia lajina
Meidän aikamme musiikinhistorioitsijat ovat olleet fiksumpia ja ymmärtäneet sinfonisen ilmiökentän ajallispaikallisen laajuuden. Tilastojen mukaan vuosina 1720-1810 Euroopassa kirjoitettiin yli 16 500 sinfoniaa.
Sinfonia oli nimenomaan italialaisten vientituote. Alun perin se syntyi ooppera-alkusoittona 1700-luvun alkuvuosikymmeninä tempokaavalla nopea – hidas – nopea (mm. A. Scarlatti, Bononcini, Caldara). Oopperasinfonian rinnalle syntyi milanolaisen Sammartinin toimesta 1730-luvulla itsenäisyyttä tavoitteleva konserttisinfonia monen eri lajin yhdistelmänä.
Monella 1900-luvun vaihteen historioitsijalla väikkyi kuva sinfonian platonilaisittain absoluuttisesta olemuksesta, jota kohden sinfonia pyrki sinnikkäästi. Sen mukaan sinfonia on ei-ohjelmallinen, neliosainen teos, joka sisältää myös menuetin, perustuu teemadualismiin ja ilmeen painokkuuteen myös muissa kuin avausosassa sekä pyrkii eroon sarjaluonteestaan.
Italialainen kolmiosainen oopperasinfonia dominoi kuitenkin kaikkialla Euroopassa. Neliosainen konserttisinfonia yleistyi, muttei koskaan monopolisoitunut, vain habsburgilaisella alueella. Teatteri- ja konserttisinfonia elivät käytännössä rinnakkain.
Historia on aina ideologioiden taistelutanner. Kun saksalaisten, hegeliläisyytensä sisäistäneiden kirjoittajien mielestä sinfonian henki laskeutui heidän kieliheimonsa ylle, oli pakko työntää sivuun se kaikki muu, mikä ei tukenut tätä käsitystä.
Nykypäivänä kaikki on toisin. Kotikuuntelimossa voi oivaltaa, että on olemassa säveltäjiä, jotka ovat erinäisissä tuotteissaan tiettyinä historianhetkinä yhtä hyviä tai jopa jännittävämpiä sinfonianikkareita kuin nuo kolme kovaa.
Wieniläissäveltäjät sinfonian parissa
Wien oli institutionalisista syistä sinfonian tärkein keskuspaikka, elämää kihisevä metropoli, jossa parveili italialaisia, saksalaisia, itävaltalaisia, böömiläisiä, määriläisiä, moravialaisia, unkarilaisia, sleesialaisia jne. muusikoita uran toivossa.
Wieniläisten Monnin, Wagenseilin, Hofmannin ja Dittersdorfin ohella kaupungin musiikkielämää muokkasivat tuntuvasti böömiläissyntyiset Gassmann, Vanhal, Kozeluch ja moravialainen Krommer.
Jo Leopold Hofmannin (1738-93) voisi nimetä ”neljänneksi wieniläisklassikkoksi”. Charles Burney piti häntä (1772) Haydnin tasoisena kykynä. Hofmann sävelsi yli 50 luistavaa sinfoniaa, joissa italialainen kolmiosaisuus sekä hitaalla johdannolla ja menuetilla varustettu saksalainen neliosaisuus esiintyvät sulassa sovussa.
Carl Ditters von Dittersdorfin (1739-99) jopa johtavat saksalaishistorioitsijat tunnustavat nykyään ”Haydnin veroiseksi” sinfonikoksi. Ja totta Mooses: Dittersdorfin yli 120 sinfoniaa ovat myös laadultaan innostavia, rohkeita kuvallisuudessaan. Säveltäjän kuusi Ovidius-sinfoniaa (1783) ovat parasta wieniläisklassista musiikkia.
Entä mitä on sanottava Johann Baptist Vanhalista (1739-1813), joka paitsi 1760-70-lukujen Sturm und Drang -muotia seuraten myös ”henkisen epätasapainonsa” takia sävelsi peräti 13 mollisinfoniaa? Niissä lainehtii opera serian furia- ja myrskykohtausten inspiroima ja uuden sentimentaalisen tunnekulttuurin esiin piiskaama ilmaisun vulkaanisuus. Parhaat Vanhalin 76 sinfoniasta kuuluvat ajan eliittiin.
Leopold Kozeluchin (1747-1818) g-molli-sinfonia (1787) on saattanut toimia kimmokkeena Mozartin sinfonialle nro 40 (1788) ja siinä hän on kuuluisamman kollegansa veroinen säveltäjä. Myös duurisinfoniat vahvistavat kuvaa Kozeluchista keskeisenä wieniläisklassikkona.
Sinfoniasäveltäjiä Wienin ulkopuolella
Michael Haydn (1737-1806), Josephin pikkuveli, teki elämäntyönsä Salzburgissa. Hänen yli 40 sinfoniaansa liikkuvat isoveljen ja paikallisen kollegan, Mozartin, tuntumassa. Onpa Mozartin ”sinfonia nro 37” paljastunut johdantoa lukuun ottamatta M. Haydnin tekemäksi.
Eräs shokeeraava tuttavuus on Antonio Rosetti alias Franz A. Rösler alias Frantisek A. Rosety (n. 1750-92), joka teki uraansa eri puolilla Saksaa. Hänen g-molli-sinfoniansa (1787) ylittää ehkä Kozeluchinkin, ja Es-duuri-sinfonia (1792) vertautuu punastelematta Mozartin sinfoniaan nro 39.
Joseph Haydnin oppilas Ignace Joseph Pleyel (1757-1831) tunnetaan parhaiten pariisilaistuneena musiikkibisnesmiehenä, mutta hänen 41 sinfoniaansa tekivät hänestä aikansa ehdottomasti suosituimman ja levinneimmän sinfonikon, jonka musiikkia sietää yhä kuunnella.
Muita keskuspaikkoja
Muita sinfonian keskuspaikkoja Wienin ulkopuolella olivat Mannheim, München, Berliini, Gotha ja Hampuri. Voitaisiin puhua myös Mannheimin klassismista ja Hampurin klassismista.
Mannheimissa böömiläinen Stamitzien viulistisuku loi modernin orkesterin soittotyyleineen. Johann Stamitz (1717-57) yhdisti italialaisen ooppera- ja konserttisinfonian, sävelsi painokkaita neliosaisia sinfonioita ja sisällytti lajiin myös kansanmusiikkiaineksia.
J. Stamitzin poika Carl Stamitz (1745-1801) jatkoi perintöä muualla, joten Mozartin suuresti ihailema Christian Cannabich (1731-98) vei Mannheimin orkesterin soihtua eteenpäin. Cannabich loi suuri-ilmeisen, puhaltimia loistokkaasti käyttävän ja orkesterivärejä aistikkaasti yhdistelevän sinfonian. Hän oli täysiverinen klassikko.
Benda-dynastian Jiri Antonín (Georg Anton) Benda (1722-95) vaikutti Gothassa teatteri- ja orkesterisäveltäjänä. Hänen melodraamansa tekivät suuren vaikutuksen Mozartiin, ja hänen 1770-luvun sinfoniansa vertautuvat Mozartin saman ajan tyyliin.
C.P.E. Bach (1714-88) oli italialaisen oopperatyylin ja saksalaisen herkkätunteellisuuden yhdistäjä. Hänen Hampurin-aikansa sinfoniasarjat (1773, 1775) ovat rohkeita ja yllättäviä, täynnä tuiskeista menoa. Saman ajan Mozart kalpenee CPEB:lle.
Sinfoniaa Saksan ulkopuolella
Yhtä raflaavasti kuin C.P.E. Bach ei kirjoittanut Bach-perheen ”luopio”, läpeensä italialaistunut Johann Christian Bach (1735-82). Hänen 1760-70-lukujen Lontoon-sinfoniatuotantonsa muodostaa merkittävän luvun lajin historiassa sen ranttalimaisesta alusta kohden ylevöityvää profiilia.
Pakko on mainita Italiasta Madridin lähelle ajautuneen Luigi Boccherinin (1743-1805) yhä herkullisemmaksi ja täysklassisemmaksi käyvä kekseliäs sinfoniatyyli.
Lopuksi kaksi uskomatonta yllätystä
Tukholmaan asettautunut saksalaissyntyinen Joseph Martin Kraus (1756-92), ”Ruotsin Mozart”, tavoitti 1780-luvun sinfonioissaan jopa esiromanttisia sävyjä ja oli aina kadehdittavan omaperäinen säveltäjä.
Espanjalaisen Juan Crisóstomo de Arriagan (1806-26) suuri d-molli-sinfonia (n. 1825) on esikoissinfoniaksi mestariteos, kuin Beethovenin yhdeksäs sinfonia pienoiskoossa. Tuoni korjasi vain miehen tylsän aikaisin.
Eli: Italiasta Ruotsiin ja Espanjasta Venäjälle ulottui italialaisten evankelioima ja saksalaisten omima klassinen yhtenäiskulttuuri, jonka komeita kukkasia voi tavata mistä vain. Wienistä etupäässä, mutta suosittelen pistäytymistä muuallakin.
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla.