Aariatyypit ja -muodot
15.3.2014 (Päivitetty 2.12.2019) / Murtomäki, Veijo

Aariatyypit

Brownin jaottelu

1700-luvun oopperan resitatiivien ja aarioiden kattavin luokittelu on peräisin englantilaisen John Brownin (1715-66) teoksesta Letters upon the poetry and music of the Italian Opera: addressed to a friend (post. 1789).

LETTER I

The Italians have their first great division of vocal music into recitative and air. […] Italians have invented that species of singing termed by them simple recitative. Its name almost sufficiently explains its nature: It is a succession of notes so arranged as to coincide with the laws of harmony, tho’ never accompanied but by a single instrument, whose office is merely to support the voice, and to direct it in its modulations.

LETTER II

It is to them they adapt that species of recitative termed recitativo instrumentato, or recitativo obligato,-accompanied recitative. In this kind of recitative the singer is, in a more special manner, left to the dictates of his own feelings and judgment with respect to the measure: He must not indeed reverse the natural prosody of the language, by making short what should be long, or vice versa; but he may not only proportionally lengthen the duration of each syllable, but he may give to particular syllables what length he pleases, and precipitate considerably the pronuncia|tion of others, just as he thinks the expression requires. […] The march of the notes is very different in this from that of the common or simple recitative; delicacy, pathos, force, dignity, according to the different expressions of the words, are its characteristics.

LETTER III

Aria Cantabile,-by pre-eminence so called, as if it alone were Song: And, indeed, it is the only kind of song which gives the singer an opportunity of displaying at once, and in the highest degree, all his powers, of whatever description they be. The proper subjects for this Air are sentiments of tenderness.

Aria di portamento,-a denomination expressive of the carriage, (as they thus call it), of the voice. This kind of Air is chiefly composed of long notes, such as the singer can dwell on, and have, thereby, an opportunity of more effectually displaying the beauties, and calling forth the powers of his voice; for the beauty of sound itself, and of voice in particular, as being the finest of all sounds, is held, by the Italians, to be one of the chief sources of the pleasure we derive from music. The subjects proper for this Air are sentiments of dignity.

Aria di mezzo carattere.-Your Lordship can be at no loss to understand this term; though I know no words in our language by which I could properly translate it. It is a species of Air, which, though expressive neither of the dignity of this last, nor of the pathos of the former, is, however, serious and pleasing.

Aria parlante,-speaking Air, is that which, from the nature of its subject, admits neither of long notes in the composition, nor of many ornaments in the execution. The rapidity of the motion of this Air is proportioned to the violence of the passion which is expressed by it. This species of Air goes sometimes by the name of aria di nota e parola, and likewise of aria agitata; but these are rather sub-divisions of the species, and relate to the different degrees of violence of the passion expressed.

Aria di bravura, aria di agilita,-is that which is composed chiefly, indeed, too often, merely to indulge the singer in the display of certain powers in the execution, particularly extraordinary agility or compass of voice. Though this kind of air may be sometimes introduced with some effect, and without any great violation of propriety, yet, in general, the means are here consounded with the end.

Rondo-is a term of French origin, unknown, I believe, till of late to the Italian musicians. It relates merely to a certain peculiarity in the construction of the song, in which the composer, after having properly established the subject, carries it through a variety of tones, every now and then returning to the principal strain or part, and always concluding with it.

Cavatina-is an expression which likewise relates to the form alone, meaning an Air of one part, without repetition.

These, to the best of my remembrance, […] the classes into which the Italians […] divided Air.

Myöhemmin Brown luonnehtii lähemmin aarioiden ilmaisupiirteitä, joita tässä tiivistettyinä:

LETTERS IV-VIII

1. Aria cantabile antaa laulajalle mahdollisuuden herkkien tunteiden näyttämiseen ja niiden yhdistämiseen paatoksen ja eleganssin kanssa. Kyse on enimmäkseen onnellisten tunteiden muistelemisesta, mutta myös suruisuus on mahdollista, tosin ei tuskaan saakka yltävä. Tempo on enimmäkseen hitaahko, säestys pidättyväinen, ja koristelun on oltava maltillista.
2. Aria di portamento perustuu pitkiin arvoihin, käyttää isoja ja rohkeita hyppyjä sekä keskittyy vakaviin ja suuriin tunteisiin.
3. Aria di mezzo carattere keskittyy vakaviin ja miellyttäviin tunteisiin ilman paatosta tai arvokkuutta. Se voi olla tyyliltään hyväilevä, suruinen, ystävällinen, muttei ylevä, eloisa, lystikäs.
4. Aria parlante palvelee kaikenlaisten kiivaiden tunteiden ilmaisua. Sen voi jakaa alalajeihin
   • aria agitata (kiihtynyt/levoton/myrskyisä aaria),
   • aria di strepito (metelöivä, pauhaava aaria)
   • aria infuriata (raivoisa, vimmainen aaria).
   Tyypillisiä piirteitä ovat nopea tempo, pitkien aika-arvojen ja koristeiden puute; säestyksellä on suuri merkitys tälle aariatyypille.
5. Aria di bravura (taidokas aaria) eli aria d’agilità (nopea, ketterä aaria) antaa mahdollisuuden rekisterin laajuuden ja äänen taipuisuuden näyttämiseen.Näihin voidaan lisätä 1700-luvun toisella puoliskolla vielä lajit:
6. Rondò: kaksi tempoa, hidas-nopea.
7. Cavatina: usein lyhyehkö kaksiosainen tai vapaa laulumuoto.

Goldonin jaottelu

Näytelmäkirjailija ja libretisti Carlo Goldonin tekemä oma jaottelu (1761) on melko lähellä Brownia. Yhdessä nämä tuottavat uskottavan kuvan ajan aariakäytännöistä ja -tyypeistä. Goldonin mukaan draamassa tulee jokaisen päähenkilön (prima donna, primo uomo) laulaa viisi aaria, yhden pateettisen, yhden bravuuri-, yhden parlante-, yhden mezzo carattere – ja yhden brillante-aarian.

Aariamuodot

1700-luvulla oli käytössä jo useita aariamuotoja:

1) Täysi da capo-aaria ABA, jossa A-osa on viisivaiheinen, orkesterin ritornellon ja soolo-osuuden vuorotteluun perustuva rakenne R-S-R-S-R; B-osa on lyhyt, ja A-osan kertaus toistaa viisivaiheisen mallin:

A	B	A
R-S-R-S-R //	S—//	R-S-R-S-R
I-I->V->I-I//	I->x//	I——–

2) Da capo -aaria A-osan supistetulla kertauksella eli kertaus alkaa tavallisesti jostain muusta kohtaa A-osaa kuin sen alusta: “dal segno” -aaria.

3) Viimeistään 1700-luvun puolivälissä da capo -aaria muuntui sonaatti-aariaksi niin, että aiempi A-vaihe muodostuu enää vain yhdestä soolo-osuudesta, joka moduloi sivusävellajiin ja jää sinne. Tällöin A-osa sisältää etenemisen R-S-R, ja B-osa voi muodostaa joko oman S-vaiheensa tai liittyä yhteen A-osan osittaisen kertauksen kanssa, jolloin koko aaria voi olla joko muotoa R-S-R-S-R tai R-S-R-S-R-S-R, kun taas täydessä da capo -aariassa on yhteensä viisi soolo-osaa ja kuusi ritornelloa.

4) Sonaattityyppiseen aariaan voi liittyä hidas johdantovaihe sekä nopea päätösvaihe (= rondò). Näistä tuli 1800-luvulla aaria-kohtausta kehystävät scena/resitatiivi- ja cabaletta-vaiheet.

5) Kaksiosainen aariamuoto, jossa B-keskiosa tai toinen A-osa on poistettu, jolloin muotona on A-A’ tai A-B.

6) Arietta oli täyspitkää aariaa (kesto usein 7-15 minuuttia) suppeampi, vain muutaman minuutin mittainen, muodoltaan vaihteleva laululaji, mutta saattoi olla myös suppea da capo -aaria.

7) Cavatina tarkoitti aluksi aariaa pienempää laulunumeroa vailla määrättyä muotoa, kunnes 1800-luvulla siitä tuli oopperan lyyrinen laulunumero.

Aariatekstit

Aariateksteissä oli useimmiten kaksi, harvoin kolme ja vain poikkeuksellisesti neljä säkeistöä. Kolmisäkeistöisissä aariateksteissä kaksi ensimmäistä säkeistöä yhdistettiin tavallisesti A-osaksi. Aariateksteille oli ominaista hienostunut, taitava ja sulava 7- ja 11-tavuisten säkeiden käyttö.

Lisäksi oli olemassa ns. ”matkalaukkuaarioita”, laulajien mukana kulkevia suosikkiaarioita, jotka saatettiin esittää jokaisessa oopperassa kontekstista riippumatta, mikä vei luonnollisesti pohjan dramaturgialta. Säveltäjä joutui tosin usein joka tapauksessa muokkaamaan aariat laulajien äänille ja suorituskyvylle sopiviksi.

Johann Adolf Hasse (1699-1783): Cleofide (1731)

Hasse oli Dresdenin hovin juhlittu vakavan oopperan säveltäjä, 1730-60-lukujen kenties etummainen nimi, “il divino Hasse”. Ooppera Cleofide perustuu historialle Aleksanteri Suuren Intian-valloituksesta. Hän voittaa kuningas Poroksen, mutta surmaamatta tätä ottaa tämän vasallikseen, mihin liittyy hallitsijahyveille keskeinen vaatimus, armeliaisuus (clemenza). Poros halveksuu kuitenkin armeliaisuutta ja luulee morsiamensa kohta antautuvan Aleksanterille, vaikka Cleophis/Cleofide on nimensä mukaisesti uskollinen. Epäonnistuneen Aleksanterin murhayrityksen jälkeen tämä antaa intialaispareille vapauden ja osoittaa siten armeliaisuuden hyvettä.

Pääjuonen ja sivukehittelyiden tuloksena saadaan opera serialle tyypilliset parit:
primo uomo – Poro
prima donna – Cleofide
secondo uomo – Gandarte, Poroksen uskottu
seconda donna – Erissena, Poroksen sisar ja Gandartesin morsian
Alessandrolla (Aleksanterilla) on apunaan sotapäällikkö Timagenes. Kaikki miesten roolit ovat olleet kastraattirooleja: altto- tai sopraanokastraatteja.

Oopperassa on kolme näytöstä, joissa Cleofide laulaa 6 aariaa, Poro 5 aariaa, Gandarte 4 ja Erissena 4 aariaa, Alessandro 5 aariaa ja Timagene 3 aariaa, yhteensä 27 aariaa; pääparilla on kaksi duettoa. Kaikkia laulunumeroita edeltää normaalisti secco recitativo (vain continuo-säestys), mutta Cleofidellä on yksi recitativo accompagnato ([jousi]orkesterin säestämä resitatiivi). Alkusoiton lisäksi kuullaan kaksi orkesterinumeroa (Marcia degl’indiani [Intialaisten marssi] ja Sinfonia di stromenti militari [Sotilassoittiminen sinfonia]), ja oopperan päätöksessä on kaksi kuoroa.

Ohessa Alessandron (= Aleksanteri Suuren) aaria, tyyppiä aria parlante/aria infuriata (II/8), jonka muoto ja sävellajikehitys on seuraava:

Kuuntele (vaatii Sibelius-Akatemian amadeus-tunnukset)

A-osa
R1 = I (G-duuri)
S1 = I->V (modulaatio D-duuriin)
R2 = V (D-duuria)
S2 = I
R3 = I

B-osa
S3 = I ->iii (modulaatio h-molliin)

A-osa da capo

Da capo -aarian tilalle sonaattiaaria: C. H. Graunin Montezuma (1755)

Laulavaa ja keskikarakteria edustavissa aarioissa Graun on jo aidosti galantti säveltäjä. Hän otti aarioissaan aiempien oopperoidensa da capo -muodon asemasta käyttöön ”varhaisklassisen sonaattimuodon” eli kaksivaiheisen muodon, jossa avausritornellon jälkeisessä ensimmäisessä soolossa moduloidaan duurissa dominanttisävellajiin, jonne jäädään. Toisen ritornellon jälkeinen toinen soolojakso moduloi takaisin pääsävellajiin aloittamalla jollakin kohtaa avaussoolon kertaamisen toonikasävellajissa. Rakenne on siten:

R	S1	R	S2	R
I	I -> V	V	V -> I	I

jossa S1 vastaa sonaattimuodon ensimmäistä repriisiä (”esittelyjaksoa”) ja S2 toista repriisiä (yhdistettyä ”läpivienti”- ja ”kertausjaksoa”).

Uudesta aariatyypistä tarjoaa hyvän näytteen Erissenan, Montezuman kihlatun Eupaforicen uskotun hovinaisen menuettiaaria Montezuma-oopperan alusta. Trillejä, vastapisteitä ja trioleja käyttävässä viehkossa cantabile-aariassa Godi l’amabile presente istante (Nauti rakkauden nykyhetkestä) sama teksti käydään kaksi kertaa läpi niin, että toisella kertaa se aloitetaan dominanttisävellajissa toonikamateriaalin toistolla ja muokkauksella, jonka sisällä liu’utaan melko huomaamattomasti ensimmäisen soolon dominanttialueen melodiikan muunneltuun toistamiseen nyt toonikatasolla. Aarian teksti (suom. V.M.):

Godi l’amabile presente istante Ch’è il vero ed unico ben della vita; Dall’ timor libera Ama il tuo amante, L’impresa seguita a cui t’invita Un dolce e tenero, soave amor.

Nauti rakkauden nykyhetkestä, joka on elämän ainoa tosi onni; pelosta vapaana rakasta rakastettuasi, tarttuen tilaisuuteen, joka kutsuu sinua ihanaan ja hellään, suloiseen rakkauteen.

Takaisin ylös