Vaikka Haydn oli nykykäsityksen mukaan ennen muuta soitinsäveltäjä, piti hän itseään (vuoden 1776 autobiografiassa) menestyksekkäämpänä nimenomaan vokaalisäveltäjänä ja arvosti etenkin kirkkomusiikkiaan ehkä tärkeimpänä tuotannon osanaan. Ennen kaikkea ooppera oli olennainen osa hänen tuotantoaan ja vuosina 1776–90 se dominoi hänen elämäänsä. Jo 1750-luvulla Wienissä Haydn sävelsi musiikkia laulunäytelmiin Der krumme Teufel (Kiero piru) ja Der neue dumme Teufel (Uusi tyhmä piru).
Haydn teki oopperoita jo Eisenstadtiin, mutta ennen muuta Esterházy’in linnanteatteriin (1768–), jonne mahtui 400 kuulijaa. Esterházyssä avattiin 1773 pienempi marionettiteatteri. Pian (1775–) Esterházyssa oli täysi oopperaseurue: 25 laulajaa sekä 15–20 muusikkoa sisältävä orkesteri. Teatterissa tehtiin etenkin italialaista oopperaa säveltäjäniminä mm. Anfossi, Cimarosa, Gluck, Paisiello, Piccinni, Sarti jne. Esimerkiksi 1786 oli 125 esitystä 17 eri oopperasta, joista kahdeksan tehtiin ensi kertaa Esterházyssa.
Oopperat
Vuosina 1762–83 Haydn sävelsi 16 italialaista oopperaa (enimmät dramma giocosoja ja kolme seriaa) sekä yhteensä viisi saksalaista oopperaa ja marionettioopperaa. Eurooppalainen yleisö vain kiinnostui enemmän hänen soitinmusiikistaan, eikä Haydn säveltänyt enää 1783 jälkeen oopperaa Esterházy’iin. Haydn joutui muokkaamaan runsaasti vokaalimusiikkia Esterházyn tarpeisiin: 1768–90 hän sovitti, valmisti ja johti siellä 70 eri oopperaa. La canterina (Laulajatar, 1766), intermezzo, oli ensimmäinen koominen ooppera Esterházeille, luultavasti Eisenstadtiin.
Lo speziale tai Der Apotheker (Apteekkari, 1768, Goldoni), dramma giocoso, oli ensimmäinen ooppera Esterházyn uuteen teatteriin, ja se on on säilyttänyt vetovoimansa nykypäivään saakka. Oopperassa apteekkarin apulainen Mengone joutuu sekoittamaan huhmareessa rohtoja ja on läpeensä kyllästynyt työhönsä. Esimies Sempronio lukee ajan lehdistöä, josta se löytää uskomattomia uutisia – hieman nykyisen sensaatiolehdistön sisällön tapaan. Sempronio mielii itselleen nuorta holhottiaan Grillettaa, mutta kilpailijoina ovat Mengone ja toinen nuori mies, Volpino. Volpino haluaa poistaa kilpailijansa Mengonen kertomalla tälle, että Turkin sulttaani haluaa hänet apteekkarikseen. Erinäisten vaiheiden, valenotaari-Volpinon ja valesulttaani-Volpinon paljastumisen jälkeen nuoret Mengone ja Grilletta saavat toisensa.
L’infeltà delusa (Rauennut uskottomuus, 1773), burletta per musica, oli ooppera, jonka esityksen nähtyään Maria Theresia lausui: “Kun haluan kuulla hyvää oopperaa, menen Esterházyyn.” Oopperassa on viisi roolihenkilöä: neuvokas nuori nainen Vespina (sopraano), Mozartin Despinan esihahmo, joka saa tahtonsa läpi ja haluamansa äveriään miehen, talonpoika Nencion (tenori), vaikka Sandrinan (sopraano) isä, vanha talonpoika Filippo (tenori) havittelee Nenciota tyttärelleen; lisäksi Vespinan ansiosta talonpoika Nanni (basso) saa Sandrinan. Oopperassa on hyvät ensemblet finaaleissa ja mainioita aarioita. Seuraavassa tuntemattomaksi tekeytyvä Vespina laulaa teeskennellystä kurjuudestaan:
| Ho un tumore in un ginocchio, che mi sforza a zoppicar. Una fistola in quest’occhio mi fa sempre lacrimar. Ho una tosse, ah, che m’ammazza, e patisco a respirar. Quella povera ragazza sta li lì per dilefiar. Ah di me, che savia mai, se per giunta a tanti guai mi toccasse a leticar. |
Minulla on ajos polvessa, joka panee minut ontumaan. Märkäymä silmässä saa minut aina itkemään. Minulla on yskä, joka minut tappaa, ja hengittäminen on työlästä. Onneton tyttäreni on kotona menehtymäisillään. Oi minua, viisas kun en ole, ajautuneena näin moniin ikävyyksiin, vaikka minut vietäisiin käräjätupaan. |
L’incontro improvviso (Odottamaton kohtaaminen, 1775), dramma giocoso, on suuri ja kunnianhimoinen teos, jonka kesto on lähes kolme tuntia ja jossa on 11 henkilöä. Kyseessä on turkkilaisaiheinen pelastusooppera, jolla on yhteyksiä Mozartin Entführungiin; turkkilaissoittimet ovat osa orkesteria (vrt. sinfonia nro 100).
Il mondo della luna -oopperassa (Kuun maailma, 1777; Goldoni), dramma giocoso, kuuhullu Bonafede saadaan kepposen avulla luopumaan tyttäristään; jo Galuppi oli sävelittänyt tämän mestarillisen tarinan.
La vera costanza (Todellinen uskollisuus, 1778/85), dramma giocoso, oli mahdollisesti Joosef II:n tilaus Wieniin. Siinä kalastajatytöllä on lapsi kreivin kanssa, ja vasta kun tytön hengenmeno on lähellä, kreivi ottaa hänet takaisin.
L’isola disabitata (Asumaton saari, 1779) on vakava ooppera azione teatrale, jossa on Gluckin vaikutuksesta paljon recitativo accompagnatoa. Oopperassa kaksi sisarta haaksirikkoutuu saarelle, josta heidät pelastaa mies ja rakastaja 13 vuoden jälkeen. Oopperan aariat ovat tosi moninaisia ja kokeilevia muodoissaan.
La fedeltà premiata -oopperasta (Palkittu uskollisuus, 1780/82), dramma giocoso, oli 36 esitystä 1780-luvulla Esterházyssa, lisäksi Wienissä ja Pressburgissa.
Orlando Paladino (Ritari Roland, 1782) on kolminäytöksinen dramma eroicomico (sankarilliskoominen näytelmä), jossa on koomisia piirteitä (Leporelloa ennakoiva palvelija, jolla on kaksi luetteloaariaa) sekä yläluokan yleviä henkilöitä (ritarit Orlando ja Rodomonte). Tämä oli Haydnin elinaikana hänen suosituin oopperansa, jota esitettiin noin 20 kaupungissa Keski-Euroopassa, enimmälti tosin saksaksi.
Armidasta (1783), dramma eroico, järjestettiin 54 esitystä linnassa. Se on laulullisesti virtuoosinen, ja sotilastyyliä on mukana; seuraavassa oopperan alusta nimihenkilölle tyypillinen sankari-aaria:
| Vado a pugnar contento, idolo del mio cor, fra cento spade e cento avrò sul labbro ognor la mia tiranna. |
Lähden taistelemaan ilolla sydämeni rakas, satojen miekkojen keskellä, huulillani tulee aina olemaan valtijattareni nimi. |
| Dunque deponi ormai la pena tua crudel; pensa che il tuo fedel, no, non t’inganna. |
Unohda siis julma kärsimyksesi: ajattele että uskollisesi, ei sinua petä. |
| Vado a pugnar contento (da capo) |
“Pariisin-sinfonian” nro 82 (1786) alusta voi havaita, kuinka seria-oopperan sankarillinen luonne yhdistyy suuren sinfonian loistokkuuteen.
L’anima del filosofo ossia Orfeo ed Euridice (Filosofin sielu, tai Orfeus ja Eurydike; 1791, Lontoo) jäi kenties hieman torsoksi (viides näytös mahdollisesti puuttuu), ja myös poliittisten juonittelujen vuoksi se jäi esittämättömäksi. Se on kuitenkin vaikuttava vakava ooppera, dramma per musica, jonka ensiesitys koettiin vasta 1951 Firenzessä (mukana oli Callas).
Oopperasäveltämisestä ja -toiminnasta saadut kokemukset olivat ratkaisevan tärkeitä myös soitinmusiikkityylin kehityksen kannalta: siitä juontuivat sinfonioiden uusi terävyys, karakterinen moninaisuus 1770-luvulla, sekä jousikvarteton todellisen luonteen löytäminen 1781.
Varhainen kirkkomusiikki
Haydn sai (1767–) täyden Kapellmeister-toimen, jolloin myös kirkkomusiikki tuli hänen johdettavakseen. Lähimmän vuosikymmenen aikana hän sävelsikin viisi messua, kantaatteja, Stabat materin, Salve reginan ja oratorion. Tosin Esterházyyn valmistuivat vain ns. “Suuri urkusoolomessu” (1769) ja Missa Sancti Nicolai (1772).
Haydn halusi säveltää laajoja kirkkoteoksia (alalajeja missa longa tai missa solemnis), sillä ne tarjosivat ison mediumin. Haydn saikin säveltää niitä mutta hovin ulkopuolelle, kun ruhtinas ei ollut kiinnostunut kirkkomusiikista. Valmistui mm. Missa Sanctae Caeciliae (Pyhän Cecilian messu, 1766), jonka oikea nimi on Missa Cellensis (Marian selli- tai kammiomessu) ja joka on yli tunnin mittainen kantaattimessu.
Stabat mater (1767, Eisenstadt) oli sävelitys erääseen 1700-luvun suosikkitekstiin (aiempia säveltäjiä mm. D. Scarlatti ja Pergolesi). Haydnin musiikki on omistautunutta ja harrasta ja se teki Haydnistä suositun Pariisissa ja Lontoossa. Useimmat merkkiteoksen 13 osasta ovat mollissa.
Il ritorno di Tobia (Tobiaksen paluu; 1775) valmistui, sillä Wienin Säveltaiteilijoiden seura järjesti (1771–) oratorioesityksiä joulun- ja paastonaikoina muusikoiden leskien ja orpojen tukemiseksi. Esityksistä tulikin julkisen musiikkielämän suurtapauksia. Haydnin oratorio oli hänen siihen asti kunnianhimoisin teoksensa, jonka hän 1784 revisoi ja teki siihen loisteliaita aarioita.
Esterházyssa ei harrastettu kirkkomusiikkia vuosina 1772–82, mutta 1782 valmistui toinen Missa Cellensis, joka on aiemman kehityksen summa.
Die sieben letzten Worte unserers Erlösers am Kreutze (Vapahtajamme seitsemän sanaa ristillä) oli alun perin sarja orkesterisonaatteja (1786), jotka tilattiin esitettäviksi espanjalaisen Cadizin kaupungissa paastoajan musiikkina. Teos sisältää johdannon, seitsemän hitaan osan sonaattimuotoa ja nopean päätöksen (maanjäristyksen kuvauksen). Haydn muokkasi musiikista jousikvarteton ja myöhemmin Passaun kapellimestari Frieberthin kanssa tekstillisen oratorion kuoro-osuuksineen (1796).
Myöhäiset messut
Kirkkomusiikin säveltäminen oli ollut vaikeaa valistusajan hengen vuoksi, 1780-luvulla lisäksi keisarin kiellettyä soitinmusiikin kirkossa. Lisäksi oli tyyliongelma: vanha kontrapunktityyli oli useimmiten rutiinimaista ja persoonatonta, kun taas soitinmusiikin ja buffa-oopperan galantti tyyli oli varhaisvaiheessa liian kevyttä kirkkomusiikkiin, vaikka hyviä poikkeuksiakin esiintyi (mm. Pergolesi, Hasse, Jommelli, Galuppi).
Haydn onnistui myöhäistuotannossaan luomaan aidon ja toimivan kirkkotyylin, sillä sinfoninen orkesterikokemus ja kypsä wieniläisklassinen sekatyyli, jossa on mukana polyfoniaelementtejä ja fuuga-taitoa, tekivät mahdolliseksi juhlavan ja painavan ilmeen. Myös vanhenevan säveltäjän henkilökohtaisella hurskaudella lienee ollut osuutta asiaan.
Lontoon-sinfonioiden jälkeen Haydn luopui – jousikvartettoja lukuun ottamatta – soitinsäveltämisestä ja loi tärkeimmät kirkkomusiikkiteoksensa: kuusi myöhäistä messua ja kaksi oratoriota. Viimeiset kuusi messua (1796-1802) on sävelletty Nikolai II:n puolison nimipäiväjuhliin Eisenstadtiin ja osoittavat sinfonian vaikutuksen: ne ovat loisteliaita, täydellä orkesterilla (padat + trumpetit) lataavia teoksia. Missa Sancti Bernardi von Offida tai Heiligmesse (Pyhien messu, 1796) on ensimmäinen näistä teoksista.
Missa in Tempore Belli tai Paukenmesse (Sotamessu tai Patarumpumessu, 1796): nimi tulee Itävallan tuolloin käymästä sodasta Ranskaa vastaan, jossa Bonaparte oli voittoisa. Messussa on, etenkin Agnus Dei -osassa, solistinen patarumpuosuus sekä kaksi trumpettia (clarino) teoksen militaarisen yhteyden vuoksi. Osan keskeyttävät patarummut, trumpetit soittavat säveltoisto-fanfaareja ja musiikki muuttuu väliin huomattavan kromaattiseksi, vaikka on pääsävellajina on F-duuri:
Missa in angustiis (Messu hädän aikana) tai Nelson-messu (1798) on myöhäismessuista tunnetuin. Iso osa Itävaltaa oli tuolloin Ranskan valloittama, ja messu yhdistettiin sen säveltämisen jälkeen amiraali Nelsoniin, joka voitti Napoleonin laivaston Abukirissä 1.8.1798. Kyrie on sinfoninen allegro, kuten Gloria-osakin, jossa on kertausjakso tekstillä “Quoniam”. Soittimistossa on mukana kolme trumpettia, padat ja urut. Teresia-messun (1799) nimi tulee keisari Frans I:n toisesta puolisosta; juhlavan teoksen Crucifixus on erityisen vaikuttava. Schöpfungsmesse (Luomismessu) valmistui seuraavana vuonna (1801).
Harmoniamessun (1802) nimi tulee Haydnin käyttämästä suuresta puhallinkuorosta (Harmoniemusik). Se on ehkä syvällisin säveltäjänsä messu, jonka Kyrie on jälleen hidas, vaikkakin sonaattimuotoinen, alkuperäisen luonteensa mukaisesti. Harmoniamessu on luonteeltaan sinfoninen laajan puhallinosaston ansiosta.
Oratoriot Luominen ja Vuodenajat
Romanttisen luonnontunteen herääminen ja nouseva kansallistunne kävivät käsi kädessä uskonnollisen tunteen elpymisen kanssa. Kun Haydn kuuli Lontoossa Händelin Messiaksen ja taiteiden suosija paroni Gottfried van Swieten (1733–1803), joka tuki myös Mozartia, innosti Haydnia esittelemällä tälle saksannoksensa John Miltonin runoeepoksesta Kadotettu paratiisi (Paradise Lost, 1667), Haydn innostui säveltämään oratorionsa.
Die Schöpfung -oratorion (Luominen, 1798) henkilöinä on enkeleitä (Gabriel, Uriel, Rafael) ja ihmisiä (Aatami ja Eeva). Luonnon kuvaukset ovat vaikuttavia ja somia:
Nr. 21 Rezitativ
| RAPHAEL Gleich öffnet sich der Erde Schoß Und sie gebiert auf Gottes Wort Geschöpfe jeder Art, In vollem Wuchs und ohne Zahl. Vor Freude brüllend steht der Löwe da. Hier schießt der gelenkige Tiger empor. Das zackige Haupt erhebt der schnelle Hirsch. Mit fliegender Mähne springt und wieh’rt Voll Mut und Kraft das edle Roß. Auf grünen Matten weidet schon Das Rind, in Herden abgeteilt. Die Triften deckt, als wie gesät, Das wollenreiche, sanfte Schaf. Wie Staub verbreitet sich In Schwarm und Wirbel Das Heer der Insekten. In langen Zügen kriecht Am Boden das Gewürm. |
Samassa aukeaa maan syli, ja se tuottaa Jumalan sanalla kaikenlaisia lajeja, täydessä kasvussaan ja ilman lukua. Ilosta karjuen käy tuolla leijona. Täällä ampaisee notkea tiikeri esiin. Sarvipäänsä kohottaa nopsa peura. Harja hulmuten hyppää ja hirnuu rohkean voiman tunnossa jalo ratsu. Vihreällä niityllä einehtii jo karja, laumoiksi jaettuna. Laitumia peittää, kuin kylvettynä, villava, lempeä lammaslauma. Pölypilven lailla levittäytyy suristen ja kierrellen hyönteisparvi. Pitkin kiemuroin matelee maassa käärme. |
Haydnin rikas orkesterikieli kuvaa tässä leijonaa, tiikeriä, peuraa ja ratsua:
Haydn käyttää oratoriossa edistyksellistä harmoniaa ja Händelia jatkavaa kuorofuugataidetta. Alkusoitto Kaaoksen kuvaus (“Die Vorstellung des Chaos”) on luonteeltaan ja soinnutukseltaan esiromanttinen, vaikka siinäkin hyödynnetään hitaan osan sonaattimuotoa. Oratorio ennakoi suorastaan Weberin Freischützin luontotematiikkaa. Harmonista seikkailua voi seurata Luominen-alkusoitossa: c-molli-pääsävellajia ei vakiinnuteta kadenssilla ja samoin käy myös Es-duuri-sivusävellajille.
Die Jahreszeiten (Vuodenajat, 1801) James Thomsonin runoelman The Seasons (1730, saks. 1745) pohjalta (libretto oratoriossa on Swietenin) Haydn loi vielä uuden oratorion, joka on kirkollis-maallinen kvasiooppera henkilöineen (talonpoika Simon, tämän tytär Hanne, nuori talonpoika Lucas; maalaisväkeä ja metsästäjiä). Teos sisältää resitatiiveja ja aarioita sekä tanssillisia kuorokohtauksia. Syksy-osan päätöskuorossa meno on varsin estoton, kuten viininkorjuujuhliin kuuluukin. Seuraavassa kuoron tekstiosan alkua:
Nr. 28
| Chor | Kuoro |
| Juhhe! Juhhe! Der Wein ist da, Die Tonnen sind gefüllt. Nun laßt uns fröhlich sein, Und juhhe, juhhe, juch! Aus vollem Halse schrei’n! |
Juhuu, juhuu! Viini on valmis, tynnyrit on täytetty. Olkaamme iloiset, ja juhuu, juhuu, hui! Kiljukaamme täyttä kaulaa! |
| Männer | Miehet |
| Laßt uns trinken! Trinket, Brüder! Laßt uns fröhlich sein! |
Pannaan juoden! Juokaa veljet! Olkaamme iloiset! |
| Frauen | Naiset |
| Laßt uns singen! Singet alle! Laßt uns fröhlich sein! |
Laulakaamme! Kaikki laulakoot! Olkaamme iloisia! |
| Alle | Kaikki |
| Juhhe, juhhe, juh! Es lebe der Wein! | Juhuu, juhuu, hui! Eläköön viini! |
| Männer | Miehet |
| Es lebe das Land, wo er uns reift Es lebe das Faß, das ihn verwahrt! Es lebe der Krug, woraus er fließt! Kommt, ihr Brüder! Füllt die Kannen! Leert die Becher! Laßt uns fröhlich sein! |
Eläköön maa, jossa viini meille kypsyy Eläköön tynnöri, joka sen meille säilöö! Eläköön haarikka, josta se meille virtaa! Tulkaatte veljet! Täyttäkää kannut! Tyhjentäkää pikarit! Olkaamme iloiset! |
Seuraavassa Syksy-osan päätöskuoron alku ja vähän myöhempi sivu, jossa viinistä humaltuminen näkyy ja kuuluu villinä modulointina:
Oratoriot ovat toki vilpitöntä Jumalan ylistystä, mutta yhtä lailla luonnontunteen kuvausta sekä valistusajan maallisen filosofian ihmiskeskeisen luontokäsityksen heijastumaa. Luonto on esitetty sellaisena kuin se tuolloin koettiin – ja miten Haydn sen koki –, kun ihminen ajateltiin keskeiselle paikalle luonnonjärjestyksessä.
Vuodenajat on valistusajattelun tuote: otsikkokuvatekstin mukaan “Lukeminen ja mietiskely ovat viisaan miehen järjen iloja”. Pittoreskilla ja rehevällä luonnonilmiöiden ja maalaiselämän kuvauksella on oratorioissa monin paikoin keskeisempi rooli kuin uskonnollisella tunteella.