Feodalismista esikapitalismiin
1200- ja 1300-luvut olivat suuren kulttuurisen ja taloudellisen laajentumisen aikaa, jonka keskeyttivät vasta ilmaston kylmenemisestä, sateista ja katovuosista aiheutuneet nälänhädät, ekonomiset kriisit, 1338 alkanut ”satavuotinen sota” sekä ”mustan surman” ensimmäinen aalto 1347-50. Näiden tuloksena Euroopan väkiluku harveni kolmanneksella, monin paikoin jopa puolet väestöstä kuoli.
Esikapitalistinen tuotanto käynnistyi Italiassa, Flanderissa ja vähän Ranskan ytimessäkin, mikä tuotti uutta vaurautta. Feodaalinen järjestelmä alkoi syrjäytyä palkka-armeijojen syntymisen vuoksi. Samalla käynnistyi aateliston kuningasvallan suora kritiikki, jopa yhteiskuntaradikalismi.
Yhteiskuntakritiikki
Marsilius Padovalaisen teoksesta Defensor pacis. Det Kongelige Bibliotek.
Gilles de Rome’n (1247-1316) Kirja kuninkaille ja ruhtinaille hallitsemisesta (ennen 1285/2. versio n. 1300) oli ensimmäinen uudenlaisen yhteiskunta-ajattelun oire, aateliston aseman ja kuninkaanvallan kritiikkiä.
Yhteiskuntateoreetikko Marsilius Padovalainen (n. 1280 – n. 1342) totesi kirjassaan Defensor pacis (Rauhan puolustus, 1324), että laki on identtinen kansan kanssa ja kansa on varsinainen lainlaatija. Hallitsijoilla kuningasta myöten oli hänen mukaansa vain kansan antama valtuutus.
1300-luvulla koettiin ensimmäiset kapinaliikkeet. Flanderissa puhkesi talonpoikaiskapina 1323; Roomassa majatalonpitäjä Cola de Rienzi sai vähäksi aikaa 1347 vallan käsiinsä. Ranskassa koettiin ns. jacqueri-kapina 1358 ja Englannissa talonpojat nousivat kapinaan Wat Tylerin johdolla 1381.
Agitaattori John Ball muotoili kuuluisaksi tulleen lauseensa (1381) ”Kun Aatami kynsi ja Eeva kylvi, missä oli silloin aatelismies?”, joka uhkuu jo vallankumousmielialaa.
Kirkon kritiikki
Kirkkoa syytettiin maallistuneisuudesta, ja ensimmäiset uskonnolliset reformiliikkeet syntyivät.
William Langland arvosteli teoksessaan Piers Plowman (Pietari peltomies, n. 1360) veljeskuntien edustajia saarnamisesta ”mahan ja rahan vuoksi”.
1100-luvulta 1500-luvulle uskonpuhdistukseen ja katoliseen vastauskonpuhdistukseen asti esiintyi voimakasta antikirkollisuutta. Syntyi lukuisia protestisuuntauksia ja maallikoiden ”herätysliikkeitä”: kataarit, valdolaiset, hengelliset, beguiinit, ”Vapaan Hengen Veljet ja Sisaret”, lollardit ja hussilaiset. Näiden joukossa oli itämaista mystiikkaa henkiviä, käytännön elämän hurskautta korostavia ja vapaata seksuaalisuutta julistavia liikkeitä.
Vilhelm Occamilaisen, John Wyccliffin sekä Jan Hussin jälkeen Martti Lutherin ei tarvinnut keksiä mitään uutta: anekauppa, predestinaatio-oppi sekä paavius olivat saaneet jo tuomionsa 1300-1400-lukujen mittaan.
Marsilius Padovalaisen mielestä kirkko (ecclesia) oli ”kaikkien niiden yhteenliittymä, jotka uskovat ja huutavat avuksi Kristusta”, mikä edustaa jo protestanttista teologiaa.
Kuninkaita oli jo kauan kaivellut verotulojen ja omaisuuksien virtaamineen Roomaan paavinhoviin, joten Ranskan Filip IV Kaunis (1285-1314) valitutti paaviksi Clemens V:n (1305-14), joka muutti asumaan Avignoniin. Siitä alkoi paavien ns. “Baabelin vankeus” (1309-77), joka päättyi lopullisesti vasta Konstanzen kirkolliskokouksen (1414-18) jälkeen.
Maallisen sivistyksen alku
Pierre Dubois (n. 1250 – n.1321) vaati teoksessaan De recuperatione Terrae Sanctae (Pyhän Maan uudelleenvalloitus) oikeus- ja lakireformia ja yleissivistävää koulua pojille ja tytöille sekä syytti kirkkoa simoniasta, virkojen myynnistä.
Kirkko menetti asemiaan myös kulttuurin suosijana: aatelisto, rikkaat porvarit ja intellektuellit asettuivat taiteen vaalijoiden rooliin, kun vaurautta kerääntyi. Musiikki siirtyi katedraalin suojista vaalittavaksi yliopistoon, jossa luotiin uuden musiikin teoriaa ja notaatiota.
Käsikirjoitussivu Christine de Pisanin teoksesta La cité des dames. Paris, maître de la Cité des dames, 1405. Paris, BnF, Manuscrits, français 1178, f. 3
Myös feminismi syntyi: Christine de Pisa (1364-1430) syytti Ruusuromaania, miehiä ja hovin rakkauden ja naisen ylistämiseen keskittynyttä runoutta ja musiikkia ”seksismistä”. Lisäksi hän vaati kirjassaan La Cité des Dames (Naisten kaupunki), että myös naisten tuli saada hallita ja tuomita, koska ”naisilla on yleensä parempi ymmärrys ja eloisampi käsityskyky kuin miehillä”. ”Jos olisi tapana lähettää tytöt kouluun, he oppisivat ja ymmärtäisivät taiteiden ja tieteiden hienoudet yhtä hyvin kuin pojat, ehkäpä jopa nopeammin”.
Musiikin uusi rooli
Soittimia ja soittajia alettiin arvostaa niiden aiemman alhaisen statuksen sijaan. Muusikoiden ammattikuntalaitos (kiltajärjestelmä) syntyi. Mm. Pariisissa oli 1321 veroa maksavina muusikkoina 37 jugleursia, jotka elivät käsityöläiskorttelin asukkeina Seinen oikealla rannalla. He loivat yhteisön, joka määritteli muusikoiden velvollisuudet ja osaamisen tason, palkkauksen jne. Jonglöörien ammattikunnan ja säveltäjien välillä oli vuorovaikutusta; soittajat osasivat lukea nuotteja ja takasivat esittämisen korkean tason.
Musiikkia ei ajateltu enää kosmoksen järjestyksen heijastukseksi tai spekulatiiviseksi lukuopiksi. Johannes de Grocheo oli ”musiikkisosiologiassaan” (De musica; n. 1300) varsin maanläheinen, kun hän vaati, ettei musiikin ja siihen kohdistuvan ajattelun tehtävänä ollut enää miettiä, miltä enkelten laulu kuulosti tai minkälaista musiikkia planeetat tuottavat. Sen sijaan hän luokitteli eri väestöryhmien käyttämät musiikkityypit niiden moraalisen hyödyllisyyden perusteella. Olennaista tässä oli luopuminen musiikin yksinomaisesta kosmologis-teologisesta mallista. Seuraavassa Grocheon suorittama musiikin jaottelu:
Musiikki, jota pariisilaiset käyttävät, voidaan jakaa kolmeen laajaan alaosaan. Ensimmäinen laji on tavallinen (civil) tai yksinkertainen musiikki, jota he kutsuvat vulgaariksi. Toinen, sävelletty tai säännöillä säännelty musiikki on sitä, mitä kutsutaan mitalliseksi musiikiksi. Kolmas tyyppi on se, joka rakentuu näille edellisille ja johon nämä kaksi parhaiten soveltuvat. Tätä kutsutaan kirkolliseksi ja se on omiaan ylistämään Luojaa. (Wolf 1899, ss. 65-130; Rowen (toim.) 1976, s.66.)
Lähteet ja kirjallisuus
Musik Through Sources and Documents, toim. Ruth Halle Rowen 1979. Englewood Cliffs, New Jersey: Prentice-Hall.
Die Musik des Mittelalters. Toim. Hartmut Möller & Rudolf Stephan 1991 (= Neues Handbuch der Musikwissenschaft, Band 2, toim. Carl Dahlhaus & Hermann Danuser). Laaber: Laaber-Verlag.
Wolf, Johannes 1899 (Nov.). ”Johannes Grocheo. Ein Beitrag zur Musikgeschichte des Mittelalters”. Sammelbände der Internationalen Musikgeschichte 1/1. (Sisältää Grocheon koko tekstin latinaksi ja saksaksi).