Espanjalainen ja englantilainen musiikki 1200-luvulla
22.9.2005 (Päivitetty 3.10.2019) / Murtomäki, Veijo

Espanjalainen ars antiqua

Espanjalaisen ars antiquan olemassaolo on valjennut vähitellen, kun on havaittu, että niemimaalta löytyy joukko käsikirjoituksia, jotka heijastavat tosin Pariisissa luodun polyfonian periaatteita, mutta jotka sisältävät ainutlaatuista, vain näistä käsikirjoista löytyvää ohjelmistoa.

Madridin käsikirjoitus (n. 1265, kopioitu luultavasti Toledossa) sisältää unicoiden ohella tosin muualtakin tavattavaa aineistoa, yhteensä 101 teosta. Sen moteteille on ominaista tenoriäänen puuttuminen sekä vähäisempi äänten määrä kuin muissa lähteissä. Niistä iso osa on karolingisten laudes-sävelmien muunnoksia (glosas). Kokoelma sisältää merkittäviä conductuksia sekä Perotinuksen neliääniset organumit.

Barcelonan käsikirjoitus (n. 1300), jota säilytetään Orfeó Catalán kirjastossa ja on peräisin Tarragonan läheltä, on siitä erikoinen, että siinä nuotit on kirjoitettu breviksinä, ei longina. Se sisältää Las Huelgas -käsikirjoituksen tapaan messun ordinariumin tropeerauksia sekä ulottuvuudeltaan poikkeuksellisen laajaa melodiikkaa.

Las Huelgas

Espanjalaisen musiikin tärkeä keskiajan Las Huelgas -käsikirjoitus (n. 1325) syntyi Kastiliassa Burgos’n sistersiläisessä naisluostarissa. Se sisältää 186 sävellystä, joista 45 on monofonisia ja 141 moniäänisiä (2-3-äänisiä latinalaismotetteja sekä conductus-motetteja). Teokset ulottuvat tyylillisesti Notre Dame -periodista 1300-luvun alkuun (1200-luvun alku-n. 1325).

Suurin osa teoksista keskittyy Marian palvontaan. Kokoelman merkittävimpiä saavutuksia ovat messun ordinarium-osien tropeeraukset, joiden omintakeisuudessa on yhtymäkohtia englantilaiseen musiikkiin. Jotkin motetit ovat esimerkkejä espanjalaisesta keksinnästä. Niille tyypillisiä piirteitä ovat neliäänisten motettien soinnillinen täyteys, melodinen kekseliäisyys sekä tenoriäänten ottaminen yksiäänisistä Maria-introituksista.

Kokoelman polyfoniaa on pidetty pariisilaista aineistoa vähemmän kehittyneenä, koska kaksiääninen musiikki on siinä etusijalla ja motetit ovat lyhyitä, vaikkakin myös harvinaisen pitkiä motetteja löytyy kokoelmasta. Eräiden motettien arabialaisvaikutteinen ornamentaalisuus on vaikuttavaa. Kokoelma sisältää myös neljä polyfonista valitusta, planctus, joista eräs on kuningas Sancho III:n hautajaislaulu Plange Castella misera (Valita onneton Kastilia).

Englantilainen ars antiqua

Vaikka englantilaisessa musiikissa on maan normannilais-ranskalaisen dominanssin vuoksi runsaasti ranskalaisvaikutusta, englantilaisella ars antiqua -polyfonialla on ollut myös oma ilmeensä: terssisointisuus ja ääntenvaihdon käyttö.

Englantilaiset Worcester-fragmentit (1200-luvun alku-n. 1325/50) sisältävät yli sata polyfonista teosta ja ovat englantilaisessa aineistossa merkittävimpiä.

Kauniista terssisoinnista on hyvä esimerkki 1200-luvun lopulta oleva maallinen laulu, jonka olemassaolo on sinänsä ilmiönä harvinainen Englannissa: Edi beo thu (Ollos siunattu). Puhtaiden intervallien ja terssien määrä on lähes sama laulussa, vaikkakin puhtaasti määrällisesti terssiä esiintyy jopa unisonoa ja kvinttiä enemmän.

Englantilaisen polyfonian tärkeimpiä muotoja olivat kolmiääninen discantus, jossa on duplumissa ja triplumissa sama teksti (ja joka siten muistuttaa conductusta), conductus sekä motetti, joka on aina latinankielinen, joskus kaksoismotetin muodossa.

Rondellus ja rota

Ääntenvaihtoon systemaattisesti perustuvista teoksista käytetään nimeä rondellus, jota Walter Odington (fl. 1298-1316), englantilainen musiikkiteoreetikko, luonnehti teoksessaan Summa de speculatione musicae (Musiikkitiedon yhteenveto, n. 1300):

Sellaista sävelmää, mitä yksi laulaa ja mitä joku muukin voi laulaa vuorollaan, kutsutaan nimellä rondellus, ts. pyörivä tai ympyränmuotoinen melodia. Rondelluksia sävelletään seuraavaan tapaan: keksi melodia, niin kaunis kuin mahdollista. Tähän melodiaan tekstin kera tai ilman, jota jokainen laulaa, pitää sitten sovittaa yksi tai kaksi muuta sen kanssa yhteensopivaa [melodiaa]. Jokainen laulaa sitten toisen osuuden.

Rondellus sävellystekniikkana

Oikeampaa olisi puhua rondelluksesta sävellystekniikkana, jonka ideana on äänten rotaatio, paikanvaihto siten, että sävellyksen kaikissa kolmessa äänessä läpikäydään kolme samaa melodiajaksoa tai -fraasia. Kaavakuvana menettely on seuraavanlainen:

c b a

b a c

a c b

 

Tavallisempaa on, että englantilaiset motetit ja conductukset käyttävät vain joidenkin jaksojensa rakenneperiaatteena tätä menettelyä. Conductuksen De supernis sedibus (Taivaalliselta asuinsijalta) kaava on esitetty viereisessä kuvassa.

Aloittavassa caudassa on tavulla De– ensin melismaattinen jakso, jota seuraa ensimmäinen rondellus-jakso. Ensimmäinen säkeistö tekstillä Taivaalliselta asuinsijalta / voima on lähetetty / pelastukseksi neitsyeen / josta Kristus on syntynyt. perustuu discantus-tekniikkaan. Seuraa itsenäinen, toinen cauda- ja samalla rondellus-jakso.

Toinen säkeistö perustuu rondellukseen tekstillä Terve neitsyt Jumalan / poikasi tytär / sinun kauttasi on annettu ihmisille / ikuinen kunnia / poikasi jonka nimestä / tuli loistokkuus. Teos päättyy discantus-caudalla.

Englantilainen motetti

Jos mannermaalla tenori muodostuu yleensä säännöllisesti toistuvasta rytmimallista, Englannissa siihen liittyy myös säveltasojen toisto, joten toistuvana yksikkönä on sama melodiafraasi, pes.

Englantilainen motetti perustuu siten runsaisiin toistoihin: tenorin, jota nimenäkin käytettiin harvoin, asemasta on pes, ja ylä-äänissä toimii rondellus-tekniikka. Tämä kätevä sävellystekniikka levisi mannermaallekin, niin että muuan suosittu englantilainen halleluja-sovitus tekstitroopilla Ave magnifica Maria (Terve loistava Maria) löysi tiensä Montpellier-koodeksin loppuosaan nimellä Alle, psallite cum luya / Alleluya (Halle- / ylistäkää -lujalla / Halleluja) (Mo339). Esimerkissä duplum ja triplum perustuvat ääntenvaihtoon eli rondellus-tekniikan kaksiääniseen toteutukseen.

Kohti Ars novaa

Kun rondelluksessa äänet aloittavat samanaikaisesti, laji rota (ketjulaulu) on kysymyksessä, jos äänet tulevat mukaan yksitellen. Kuuluisin rota, samalla tunnetuin keskiaikainen englantilainen moniääninen sävellys, on Sumer is icumen in (Kesä on tullut, n. 1240-60), jota on kutsuttu myös Kesäkaanoniksi.

Laulun suomennos:

Suvi on jo saapunut, käen laulu soi. Vilja kasvaa, kukkii maa, metsä vihannoi. Kukkuu, kukkuu, soi! Lammas määkyy karitsaa, lehmä lastaan vartioi, härkä kaihtaa, paikkaa vaihtaa, rastaan laulu soi. Kukkuu, kukkuu! Niin laula käki vain äläkä lakkaa lain, yhä laula vain: Kukkuu, kukkuu. Niin laula vain!	Sumer is icumen in, Lhude sing, cuccu! Groweth sed and bloweth med And springth the wude nu. Sing, cuccu! Awe bleteth after lomb, Lhouth after calve cu Bulloc sterteth, bucke ferteth. Murie sing, cuccu! Cuccu, cuccu, Wel singes thu, cuccu. Ne swik thu naver nu! Sing cuccu nu, sing cuccu! Sing cuccu nu, sing cuccu!
Suom. Jaakko Tuomikoski

Kesäkaanon on ainutlaatuinen teos sikäli, että se on ainoa säilynyt neliääninen rondellus, jossa on lisäksi kaksiääninen, ääntenvaihtoa käyttävä pes. Kyse on siten kuusiäänisestä sävellyksestä, jota voi tosin laulaa 12-äänisenäkin, koska melodiafraaseja on juuri 12. Musiikki perustuu f-c-f-ja g-b-d/e-yhteissointien vuorotteluun.

Englantilainen 1200-luvun musiikki oli omaperäistä ja merkittävää, sillä se ennakoi 1300-luvun tekniikoita. Pienistä moduleista, niiden toistoista ja yhdistelmistä koostuvan musiikin rakenne antoi yhden esikuvan Ars novan isorytmiselle motetille, joka tuli perustumaan juuri samanlaisina toistuviin rytmi- ja melodiajaksoihin. Samaten englantilaismusiikin terssipitoisuus oli tärkeä suunnannäyttäjä 1400-luvun mannermaiselle musiikille.

Lähteet ja kirjallisuus

Takaisin ylös