Louis Couperin
Couperin-musiikkisuvun ensimmäinen edustaja, Louis Couperin (1626–61), oli äärimmäisen lahjakas säveltäjä, joka loi nopeasti korkeatasoisen ja laajan tuotannon, yli 130 teosta lähinnä cembalolle. Hän toimi urkurina (Saint-Gervais) sekä hovigambistina. Louis tapasi Frobergerin Pariisissa 1649 ja 1652, jolloin vaikutteet menivät molempiin suuntiin: Froberger sai ranskalaisuuksia, Couperin italialaisuuksia.
Eräässä käsikirjoituksessa cembalokappaleet on ryhmitetty sävellajin mukaan samannimiset kappaleet peräkkäin; toisessa ne ovat sarjojen muodossa, mikä ei siis ole itse säveltäjän aikaansaannosta. Musiikki on täynnä yllätyksiä, sillä kyseessäon kokeellinen ja innovatiivinen säveltäjä: hän käytti mm. sävellajeina h-mollia ja fis-mollia (Pavane), joten harmonia on hänellä rikkampaa kuin opettajalla, Chambonnières’lla.
Hänellä on 15 laajaa prélude non mesurés -sävellystä (preludeita ilman tahteja), joka lajina on ehkä Couperinin luoma, vaikkakin Frescobaldi-lähtökohdat olivat olemassa; joissain preludeissa on imitoiva keskijakso. Tombeau de Mr de Blancrocher on liikuttavin rappuissa kaatuneelle luutistille tehdyistä muistosävellyksistä: matalalle laskeutuvat bassosävelet kuvaavat kaatumista, korkeat sävelet sielun leijailemista taivaaseen.
Musiikista on koostettu “sarja a”: “Prélude a l’imitation de Mr. Froberger”–”Allemande l’Amiable” (Rakastettava)–”Courante La Mignonne” (Sydänkäpy)–Sarabande–”La Piémontoise” (Piémontelaisnainen/tyttö)–”Menuet de Poitou et son Double”. Seuraavassa tahtiviivatonta preludia sekä kahta viimeisintä sävellystä, joista menuetin doublesta saa käsityksen koristelun perustaidoista:
François Couperin ”le Grand”
Louis Couperinin veljenpoika Couperin “le Grand” (1668–1733)täydellisti klavesiinimusiikin: hän on toinen suuri myöhäisbarokin klaveerimusiikin jättiläinen Bachin ohella; sikäli lisänimi on täysin oikeutettu. Hän pääsi Saint-Gervaisin urkuriksi 18-vuotiaana (1685–) ja hovin cembalo-opettajaksi (1694–). D’Anglebert oli hovicembalisti, jolta hän oppi paljon. Mutta Ranskassa ei koskaan syntynyt oppikirjamaista suite-kulttuuria säännöllisine rakenteineen.
Ordre on Couperinin käyttämä nimi sarjoistaan, jotka ovat löyhiä kokoelmia tanssi- ja karakterikappaleita, joita ei välttämättä ole tarkoitettu kaikkia soitettaviksi peräkkäin. Couperinilla harmoninen rohkeus lisääntyy; toisaalta italialaisen musiikin inspiroima 2–3–äänisyys ja keveät tekstuurit kasvavat. Teksturaalisesti löytyy kolme päätyyppiä: murrettu style luthé, tasa-arvoinen kaksiäänisyys sekä melodia ja säestys. Ranskalaisen suloisen tyylin (douceur) ohella myös italialainen vauhdikkuus (vivacité) on tuntuvilla. Ballardin 1707 julkaiseman antologian kappaleista yli puolet on Françoisin. Couperin itse julkaisi cembaloteoksensa kypsällä iällä neljänä kirjana (1713, 1717, 1722, 1730).
Esittämisen/kuvaamisen estetiikka
Couperin sävelsi 27 ordrea, joissa kussakin on kappaleita muutamasta 20:een, yhteensä yli 240. Ne sisältävät hauskoja ohjelmallisia ja moniselitteisiä otsakkeita, sillä sävellykset ovat laatukuvia tai henkilömuotokuvia (hovin inside-juttuja). Alkupään teokset ovat enemmän sidoksissa tanssikaraktereihin, kunnes lopussa otsakkeet ovat puhtaasti kuvailevia. Couperin sanoo I kirjansa (1713) esipuheessa:
“Säveltäessäni näitä kappaleita minulla on aina ollut mielessäni jokin erilaisten tilanteiden herättämä kohde; niinpä otsakkeet vastaavat niitä ajatuksia, joita minulla oli, minkä vuoksi minulle annettaneen anteeksi, jos en ole selittänyt niitä: kuitenkin, kun otsakkeiden joukosta monet untuisivat imartelevan minua [ylevien suojelijoiden nimet], täytyy huomauttaa, että näin nimetyt kappaleet ovat muotokuvia, joita on toisinaan pidetty minun soittaessani kohtuullisesti kohteidensa näköisinä, ja suurin osa näistä hyödyllisistä otsakkeista oli aiottu armollisia alkuperäiskohteita varten, joita olen yrittänyt kuvata, pikemminkin kuin laatimilleni kopioille.”
Couperinin ajattelu vastaa esteetikko Charles Batteaux‘n tutkielman Les beaux-arts réduits à un même principe (“Kaunotaiteet pelkistettyinä yhdeksi periaatteeksi”; 1746) jakoa: taideteoksen jäljittelyn kohteita voivat olla joko
1) “les sons animés” (elävät soinnit), jotka vastaavat perheenjäsenten, ystävien, kollegoiden ja ylhäisten suojelijoiden muotokuvia, tai
2) “les sons non-passionés” (ei-intohimoiset soinnit), jotkavastaavat luonnon ilmiötä, esineitä, tapahtumia ja ideoita.
Luonnonkuvia ovat esimerkiksi “Les Abeilles” (Mehiläiset), “Les Papillons” (Perhoset), “Les Moucherons” (Kärpäset) ja “Le Rossignol en Amour” (Rakastunut satakieli). Esineitä ovat vaikkapa “Le Reveille-matin” (Herätyskello), “Le Bavolet flottant” (Kelluva huivi) ja “Les Petits Moulins à vent (Pienet tuulimyllyt). Ihmismuotokuvien lisäksi toki on olemassa myös eri ihmisryhmien, ammatinharjoittajien kuvauksia: “Les Matelots Provençales” (Provencelaiset merimiehet), “Les Moissonneurs” (Sadonkorjaajat), “Les Bergeries” (Paimenet) ja “Les Tricoteuses” (Kutojattaret). Löytyy myös erilaisten yleistettävien ihmistyyppien, mielentilojen tai olotilojen kuvauksia: “La Diligente” (Uuttera), “La Flateuse” (Imartelija), “La Voluptüeuse” (Hekumoitsija), “Les Langueurs-Tendres” (Hellät ikävöitsijät), “Les idées heureuses” (Onnellisia ajatuksia), “L’Audacieuse” (Rohkea) ja “La Convalescente” (Toipilas). Lisäksi piisaa kaikenlaista buffoneriaa, hauskutusta ja pilailua sekä myös antiikkiaiheistoa.
I cembalokirja (1713)
Ensimmäinen kirja oli poikkeuksellisen laaja: siinä on viisi ordrea, joissa on yhteensä 71 kappaletta. 1. ordressa on 18 kappaletta, 2. ordressa ennätykselliset 23 kappaletta, seuraavissa ordreissa 13, 4 ja 14 kappaletta. Kirja sisältää perinteisiä raskaita tansseja (A–C–S) keveämpiä uusia tansseja (gavotti, menuetti, canarie, passpied, rigaudon) sekä vapaita karakterikappaleita. Olennaista on vapaiden kappaleiden suuri määrä sekä kuvallis-ohjelmallisen musiikkikäsityksen vahvistuminen, kun taas puhdas tanssi väistyy.
II cembalokirja (1717)
Toinen kirja sisältää ordret 6–12, joissa kappaleita on 8–15 yhdessä ordressa, yhteensä 52 kappaletta. Tanssit putoavat vähiin: enää vain ordressa nro 8 runko A–C–S–G nähtävillä; ordressa nro 9 vielä allemande, minkä jälkeen ne häipyvät lähes lopullisesti. Kirja sisältää teatterillisenä aineksena kaksi kuvaavaa minisarjaa (7. ja 11. ordre).
Les petites Ages (“Lapsen ikäkaudet”) -ordren osat ovat “La Muse naissante” (Tuleva muusa), “L’Enfantine” (Lapsuus), “L’Adolescente” (Nuoruus) ja “Les Délices” (Autuudet). Kokoelmassa Les Fastes de la grande et ancienne Mxnxstrxndxnrs (“Suuren ja vanhan[aikaisen] Ménestrandisen pöyhkeily”) säveltäjä pilailee muusikkojen ammattiliiton kustannuksella, se kun oli yrittänyt saada myös Couperinin määräysvaltaansa. Ordren osat ovat:
• 1. näytös: Arvohenkilöt ja valamiehet;
• 2. näytös: Kampiliiran soittajat ja kerjäläiset;
• 3. näytös: Jonglöörit, temppuilijat ja nuorallatanssijat karhuineen ja apinoineen;
• 4. näytös: Invalidit eli suuren M:n palveluksessa raaajarikkoutuneet henkilöt;
• 5. näytös: Koko joukon hämmennys ja sekasorto, jonka aiheuttavat juopot, apinat ja karhut.
III cembalokirja (1722)
Sisältää ordret 13–19, joissa on enää 44 kappaletta, joten sarjassa on keskimäärin vain 6–7 kappaletta. 13. ordre sisältää 12-osaisen klaveerinäytelmän, Les Folies françoises, ou les Dominos (“Ranskalaiset hulluttelut eli Naamiaiset”), joka perustuu folia-bassolle ja kuvaa erilaisia mielentiloja eriväristen naamiaisasujen alla.
14. ordre sisältää ranskalaisittain herkkiä osia mm. “Le Rossignol en Amour” (Rakastunut satakieli) ja sen doublen, joissa ylä-äänen voi soittaa huilulla. Muita hienoja laatukuvia ovat “Les Fauvétes plaintives” (Valittavat kerttuset) sekä “Le Carillon de Cithére” (Kytheran kellot), joka maalaa myyttistä lemmennautintojen saarta. 17. ordren “Les Petits Moulins à Vent” (Pienet tuulimyllyt tuulessa) kuvaa reippaita laitteita, ja 18. ordren “Le Tic-toc-choc, ou Les Maillotins” (Tik-tak-leikki eli Nuorallatanssijat?) on onomatopoieettinen kappale.
Jean-Antoine Watteau: Pèlerinage à l’île de Cythère, dit L’Embarquement pour Cythère (“(Pyhiin)vaellus Kytheran saarelle eli Saapuminen Kytheralle; 1717).
IV cembalokirja (1730)
Sisältää ordret 20–27, joissa on kappaleita 45, joten sarjassa on enää 5–6 osaa. Leimallista musiikille on tekstuurien ilmavuus, ja italialaisuus on tuntuvaa; toisaalta sisältää vanhan ja sairaalloisen Couperin melankolisia mietteitä.
23. ordren “Les Tricoteuses” (Kutojattaret) tarjoaa hauskaa vipellystä ja mekaanisia kuvioita. 25. ordren osat ovat “La Visionnaire” (Näkijä) , joka on ranskalainen alkusoitto; “La Mistérieuse” (Salaperäinen); “La Montflambert” (kuninkaan viininostajan ja neuvonantajan muotokuva); “La Muse Victorieuse” (Voittoisa muusa), joka tulee lähelle sonaattikulttuuria; “Les Ombres Errantes” (Häilyviä varjoja), joka viittaa Haadekseen ja liittynee säveltäjän kuoleman läheisyyteen.
L’Art de toucher le Clavecin (Cembalon soittamisen taito; 1716/17)
Couperin tärkeä traktaatti sisältää ohjeita soittotekniikoista, sormituksista, rytmin käsittelystä (inegalisointi eli notes inégales [= eripituiset nuotit]), korujen (les agrémens) toteuttamisesta, artikulaatiosta ja tyylikysymyksistä (ranskalaisen ja italialaisen tyylin vertailua), jota hän havainnollistaa tätä tarkoitusta varten säveltämällään allemandella. Kirja sisältää myös nuotteina kahdeksan preludia, jotka tarkoitti alkusoitoiksi cembalokirjojensa I–II sarjoille; ne ovat stylus fantasticus -traditiossa.
F. Couperin oli tärkeimpiä säveltäjiä, joiden ansiosta vakiintui tanssisävellysten kahdesta repriisistä koostunut (binaari) rakenne ja modulatorinen skeema (duurissa I—>V:||:V (x)—>I:||), mikä puolestaan ennakoi klassisen kauden sonaattimuotoa. Lisäksi tanssisarjan osien puoliskojen materiaalinen yhtenäisyys keskimäärin kasvoi, vaikka läpi aikakauden löytyy esimerkkejä puoliskojen hätkähdyttävästä erilaisuudesta. Couperinilla oli suuri vaikutus lisäksi karakterikappaleiden suosioon, mikä johti vähitellen tanssisarjan lakastumiseen, ja italialaisen vaikutuksen kasvamisen myötä sonaatin suosion kasvuun.
Rondeau yleistyi muotona kovasti: se perustuu refrainin ja coupletien vuorotteluun. Couperinin 60 cembaloteosta noudattaa tätä muotoa. Myös chaconne ja passacaille kuuluvat rondeau-muodon alle.
Marc Roger Normand Couperin
M. R. N. Couperin (1663–1734) on Françoisin serkku, samalla neljäs tärkeä Couperinien musiikkidynastian jäsen, joka työskenteli Savoijin hovissa Torinossa cembalistina ja urkurina (1687–). Hän oli kuninkaan perheen cembalo-opettaja, kamarimusiikin ja balettien säestäjä, kapellin urkuri. Livre de Tablature de Clavescin on (n. 1695) säilynyt käsikirjoituksena: siinä on 57 pääosin tanssikappaletta, joista osa on Marc Rogerin käsialaa, joko alkuperäisteoksina tai sovituksina ajan baleteista, loput kollegoiden sävellyksiä. Kokoelma sisältää myös poikkeuksellisen hienon ja laajan, 27-osaisen variaatiosarjan Folies d’Espagnes, jossa on yhtymäkohtia d’Anglebertin vastaavaan teokseen.
Armand-Louis Couperin
Hänen isä oli F. Couperinin serkku. Armand-Louis (1727–89) peri isänsä urkurin toimen Saint-Gervais’ssa 1748. Myöhemmin hän oli (1755–) yksi Pariisin Notre Damen neljästä urkurista (mm. Daquin, myöhemmin Balbastre olivat kollegoita). Sittemmin hänestä tuli Sainte-Chapellen urkuri (1760–) ja Royale Chapellen urkuri (1770–). Armand-Louis kuoli hevosen tallaamana liikenneonnettomuudessa.
Cembalokirja (1751) on vielä vanhaa musiikkia, jossa näkyy mm. Rameau-vaikutus. Kappaleita ovat mm. “L’affligée” (Ahdistunut/Murheellinen), joka on f-mollissa, “Les tendres sentimens” (Hellät tunteet), “Les quatre nations” (Neljä kansakuntaa), joka laaja sävellys (italialainen, englantilainen, saksalainen, ranskalainen saavat mielevät luonnehdinnat), “L’intrépide” (Peloton) ja “L’arlequine ou la Adam” (Harlekiini eli Aatami), joka on huumorikappale.
Kirjallisuutta
Anthony, James R. 1978 [1974]. French Baroque Music from Beaujoyuelx to Rameau. New York: W. W. Norton & Company.
Mellers, Wilfrid 1949. François Couperin and the French Classical Tradition. London: Dennis Dobson LTD.