Siirry sisältöön

Suomen musiikin historia

Pirstoutuva sinfoniamaailma

7.2.2026 / Oramo, Ilkka

Vuosina 1975–1994 Suomessa sävellettiin noin 90 sinfoniaa tai sinfoniaksi nimettyä teosta. Enemmistö on vanhojen tekijöiden teoksia, mutta myös kolme uutta sinfonikkoa ilmaantui. Yleisenä piirteenä on sinfoniamuodon perinteen pirstoutuminen: sinfoniaksi voidaan…

Uusia väyliä

24.3.2025 / Oramo, Ilkka

Korvat auki Vuonna 1977 nuoret säveltäjät perustivat yhdistyksen ja antoivat sille nimen Korvat auki. Yhdistyksen alkuperäinen tarkoitus oli viedä musiikkia Helsingin ulkopuolelle, ja näin myös tehtiin, mutta tärkeämmäksi muodostui myöhemmin…

Konsertto Suomessa 1800-luvun lopusta modernismin kynnykselle

8.9.2020 / Murtomäki, Veijo

Suomalaissäveltäjiä Ruotsilla ja sen myötä osin Suomellakin on oma musiikinhistoriansa keskeytyksettä keskiajasta lähtien, joskaan säveltäjiä ei löydy jokaiselta aikakaudelta. Suomalaisia renessanssisäveltäjiä ei tunneta, ja myöhäistä barokkiakin edustaa vain muutama näyte.…

Suomen musiikinhistorian vaiheita

10.2.2019 / Oramo, Ilkka

Alku Ensimmäiset kirjalliset maininnat suomalaisten musiikista sisältyvät Henrik Gabriel Porthanin teokseen De poësi fennica (1766–78) ja Jacob Tengströmin Kuninkaallisessa kirjallisuuden, historian ja muinaisesineiden akatemiassa (K. Vitterhets-, Historie och Antiqvitets-Academien) Tukholmassa…

ETY-huippukokouksesta Euroopan unioniin

7.12.2017 / Oramo, Ilkka

Maailmanpolitiikan tapahtumia ETY-huippukokouksen 1975 päätösasiakirjan ensimmäisessä ”korissa” sovittiin toisen maailmansodan jälkeen muodostuneiden ja Pariisin rauhansopimuksessa (1947) vahvistettujen valtiollisten rajojen pysyvyydestä. Neuvostoliitto katsoi tämän voitokseen, koska se takasi Baltian maiden, Puolan,…

Kultakauden konsertto

29.5.2009 / Oramo, Ilkka

Vuosien 1882 ja 1918 välillä Suomessa sävellettiin puolen toistakymmentä konserttoa ja muutama konserttikappale ja muu teos soolosoittimelle ja orkesterille, säveltäjinä Sibelius, Melartin, Mielck, Palmgren, Furuhjelm, Aarre Merikanto, Pingoud, Linko ja…

Musiikin historia, musiikinhistoria

8.9.2008 / Oramo, Ilkka

Termi musiikin historia viittaa musiikin vaiheisiin (esim. länsimaisen musiikin historia), musiikinhistoria taas musiikin historian tutkimukseen ja kirjoitukseen; kohde ja sen kuvaus kietoutuvat toisiinsa. Edelläkävijöitä Musiikinhistorian edelläkävijöinä voidaan pitää kahta 1600-luvun…

Takaisin ylös