Tanssisarjat
Suite eli (tanssi)sarja oli varsinaisesti ranskalaisten suosima laji, jolla oli ollut ensin yhteys hovin teatterimusiikkiin, joten ne olivat aluksi näyttämötansseja, mutta niitä käytettiin myös tanssisaleissa seuratansseina. Oltuaan ensin lähinnä yhtye- ja orkesterimusiikin lajeja, ne siirtyivät myös luutulle ja cembalolle, jolloin niistä tuli jossain määrin itse tanssiaktista irronneita soitinkappaleita, jotka samalla järjestettiin joko toisiaan seuraaviksi saman tanssin ketjuiksi tai myöhemmin eri tanssien sarjoiksi.
Saksaan tanssisarjan toi klaveerimusiikin lajina Froberger, minkä jälkeen niitä sävelsivät käytännöllisesti ottaen lähes kaikki klaveristit, mm. Weckmann, Reincken, Kerll, Buxtehude, Pachelbel, Krieger, Fischer, Kuhnau, Böhm, Graupner, J. S. Bach ja Gottlieb Muffat. Myös luutistit omaksuivat suiten: Sylvius Leopold Weiss (1687–1750) ja Ernst Gottlieb Baron (1696–1760).
Ranskassa suite oli täys- ja myöhäisbarokissa sarja kappaleita, joiden järjestys ei ollut välttämättä kovin tiukka, ja mukaan mahtui myös kuvailevalla tai ohjelmallisella otsakkeella varustettuja laatukuvia. Saksassa vakiintui vähitellen kansallisen mielenlaadun mukaisesti (“Ordnung muss sein!”) muoto, jossa avaus-preludia seurasi pakolliset allemande–courante–sarabande–gigue, ja väliin tuli vapaavalintaisia (optionaalisia) tansseja, kuten menuetti, bourrée, gavotti, loure, musette, rigaudon, canarie, passeped, air, chaconne, forlana, fol(l)ia (d’Espagne) jne. Jotkut kappaleet saattoivat saada liitännäisikseen ns. doublen eli kaksoisosan, joka on edellisen koristeltu versio. Vuosisadan puolivälissä suitessa oli tavallisimmin 4–5 osaa, mutta osien määrä kasvoi, joten 1600-luvun lopussa ja 1700-luvun alussa määrä saattoi olla kaksinkertainen, jopa ylikin, ja yksittäisten sarjojen tanssikokoonpano vaihteli runsaasti; etenkin tanssisarjakokoelmissa säveltäjät pyrkivät peräkkäisten sarjojen vaihteleviin tanssiyhdistelmiin.
Tanssit
Johann Matthesonin (1739) mukaan tansseilla on seuraavat karakterit (näytteet on otettu pääosin Der vollkommene Capellmeister -kirjasta, Matthesonin 12 suitesta (1714) sejä J. C. F. Fischerin kokoelmista Musikalisches Blümen-Buschlein op. 2 (“Musiikillinen kukkapuska”; 1698) ja Musikalisches Parnasso (ilman vuotta):
• Allemanda, 4/4, C: “Allemande on harmonialtaan murtava, vakava ja hyvin työstetty, joka välittää tyytyväisen ja rattoisan mielen kuvan sekä perustuu hyvälle järjestykselle ja rauhalle.”
• Angloise, 4/4, C, 4/8, : “Pääominaisuus on omapäisyys, joka saa seurakseen pidättelemättömän jalomielisyyden ja jalon sydämellisyyden.”
• Aria/air, 3/8, 6/8, 3/4: “Yleensä lyhyt, kahdessa osassa erilainen, laulettava, huono melodia, jota voi lukemattomilla tavoilla rypyttää, koristella ja muunnella.”
• Bourrée, 2, alla breve: “Sen varsinainen luonne perustuu tyytyväisyyteen, miellyttävään olemukseen, joihin liittyy samalla jotain huoletonta ja vallatonta, hieman huolimatonta, vaivatonta eikä kuitenkaan mitään epämiellyttävää.”
• Canarie(s), 6/8, 12/8: “On giguen alalaji, siihen täytyy liittyä suurta halua ja reippautta, mutta sen täytyy soida hieman yksinkertaiselta.”
• Ciacona/chaconne & passacaglia/passecaille, 3/4, 3: “Passacaglia on chaconnen veli tai sisko. Chaconnea lauletaan ja tanssitaan, se antaa sopivan nautinnon, mutta aina enemmän kylläisyyttä kuin maukkuutta. Chaconne on tyynempi ja hitaampi kuin passecaille.”
• Courante, 6/4: “Courante esittää suloista toivoa; siinä on myös jotain sydämellistä, jotain kaipaavaa ja jotain ilahduttavaa.”
• Entrée, 2, alla breve: “Olemus on ylevä ja majesteetillinen, muttei mahtipontinen. Sen vallitseva ominaisuus on ankaruus, ja sen tehtävänä on herättää tarkkaavaisuus vierasta ja uutta kohtaan.”; Christoph Graupner, Entrée (1740-luku):
• Fantasie: “Alalajeja ovat boutade [= sutkaus/herja], capriccio, tottaca, prelude, ritornello jne. Sen tunnusmerkkinä on mielikuvitus.”
• Gavotta, alla breve, 2: “Sen affekti on oikea riemuitseva ilo. Hyppivä olemus on gavotin varsinainrn ominaisuus, ei kuitenkaan juokseva.”
• Gigue/giga, 6/8, 12/8: “Tavallisten eli englantilaisten gigueiden ominaisuus on tulinen ja pakeneva into, pian loppuun kuluva kiukku. Muut gigat pakottautuvat äärimmäiseen nopeuteen ja pakenevuuteen, kuitenkin enimmäkseen sulavaan eikä lainkaan kiivaaseen tapaan.”
• Hornpipe, 6/4: “On skottilaista alkuperää, ja sitä soitetaan meidän säkkipillimmem kaltaisella soittimella, josta ranskalaiset käyttävät nimeä musette.”
• Loure, 6/4: “On giguen alalaji. Sillä on ylpeä ja kopea luonne, miksi se on suosittu espanjalaisten keskuudessa.”
• Marsch/marche, 2, alla breve, C: “Se on ominaisuuksiltaan sankarillinen ja peloton, muttei villi tai juokseva.”
• Menuet/minuetto, 3/4, 3: “Sillä ei ole muuta affektia kuin kohtuullinen iloisuus.”
• Ouverture, 2, alla breve, C: “Se on luonteeltaan jalomielinen.”
• Passepied, 3/8: “On luonteeltaan melko lähellä kevytmielisyyttä. Se on levoton ja häilyvä, mutta ei kuitenkaan saavuta intoa, kiukkua tai kiihkoa, jota tapaa juoksevassa giguessa. Siinä on kevytmielisyyttä, jota tapaa joissain naisissa, joissa ei ole mitään vihattavaa tai ikävää, vaan pikemminkin miellyttävää, jotka ovat hieman ailahtelevua, mutta säilyttävät silti viehätyksensä.” [Passepied on usein menuetin nopeampi muoto.]
• Polonaise, 4/4, 3/4: “Tasajakoisessa aikamitassa sen rytmi on spondee. Kolmijakoisessa aikamitassa spondee muuttuu jambiksi, joloin siinä on lyhyt ja pitkä sävel. Sitä hallitsee erityinen avosydämisyys ja jopa vapaa olemus, sen luonne ja affekti perustuvat puolalaisuuteen, sillä kansan ominaisluonne piilee huvitteluissa ja tansseissa.”; Christoph Graupner, Polono/aise (1740-luku):
• Rigaudon, 2, alla breve: “Sen ominaisuutena on liehittelevä leikinlasku. Muutoin rigaudon on oikea sekasotku, gavotin ja bourréen yhteenliittymä.”; Georg Böhm, Suite II, D (n. 1700?);
• Rondeau, 2, alla breve: “Hyvässä rondeaussa vallitsee mielestäni tietty järkähtämättömyys tai pikemminkin luja luottamus.”
• Sarabanda, 3/2, 3/4, 3: “Sillä ei ole muuta intohimoa kuin kunnianhimo; se ei salli juoksevia nuotteja, sillä sellaista inhoaa grandezza ja sen vakavamielisyys.”
• Tambourin, 2, 2/4: Rousseaun mukaan (1768) “sen laulu on erittäin iloinen (très gai) ja sitä lyödään nopsaan kahteen, sen täyy olla hyppivä, kadenssien tulee olla selkeät, ja se matkii provencelaista huilua & basso rummuttaa samaa säveltä ja matkii tamburiinia”; Quantzin mukaan (1752) “tambourin soitetaan kuten bourrée tai rigaudon, mutta vain hieman nopeammin”. Näyte Rameaun kokoelman (1724) e-molli-sarjasta:
Seuraavassa näytteet forlanasta ja musettesta J. Ph. Kirnbergerin (1721–83) kokoelmasta Recueil d’Airs de danse Caractéristiques Pour servir de modele aux jeunes Compositeurs d’Exercice à ceux qui touchent du Clavecin (pain. 1788):
