Irrationalisteja
Tinctoriksen kuulussa kontrapunktitutkielmassa 1477 mainitsemista säveltäjistä on Ockeghemin aikalaissäveltäjistä vain Busnois tuttu nimi musiikinharrastajille. Se ei tarkoita silti sitä, että Johannes Régis, Firmin Caron, Guillaume Faugues tai vielä eräät muut olisivat ansiosta unholaan joutuneita säveltäjiä. Päinvastoin he saattavat olla joissain suhteissa ”mielenkiintoisempia” nimiä musiikkinsa suuremman modernisuuden kannalta kuin mystikko Ockeghem.
Sitä paitsi Ockeghem ei ollut edes irrationaalisuudessaan yksin: se oli ajassa, ja mm. englantilaisen Johannes Bedynghamin (k. 1459/60) Missa Deuil angouisseux ylittää jopa Ockeghemin musiikkinsa ennakoimattomuudessa. Samoin Guillaume Malbecquen (n. 1400–65) säilyneet viisi chansonia sisältävät tavatonta rytmistä kompleksisuutta.
Firminus / Firmin Caron (fl. n. 1460–75), joka oli mahdollisesti Dufayn oppilas, tulee lähelle Ockeghemia melodioidensa jatkuvassa virtaavuudessa. Hän sävelsi useita messuja, joista erityisesti L’homme armé -messu on huomionarvoinen kaksi- ja neliäänisten tekstuureidensa vaihtelussa sekä cantus firmuksen mukailussa sopraanossa. Caronin 20 chansonista Hélas, que pourra devenir (Voi, miten mahtanee käydä) oli suosittu ja löytyy lähes 20 käsikirjoituksesta.
Rationalisteja
Jos rationaalista asennetta – kaikenlainen strukturaalinen toisto: motiivit, sekvenssit, kaanonit, imitaatiot, cantus firmuksen parafraseeraus, jonkin sektion tai tekstuurin kokonainen tai osittainen kertaaminen – pidetään ”moderniuden” tai renessanssisuuden mittana, ajan kärkeen asettuu useita, melko tuntemattomia mutta taas uudestaan löydettyjä nimiä.
Johannes Martini (n. 1430/40–1497) oli Milanossa Sforzien kapellissa 1474 Josquinin ja Compèren kanssa. Myöhemmin hän vaikutti Ferrarassa ja Itävallan hovissa Innsbruckissa. Hänen teoksistaan Missa Dominicalis sisältää jatkuvia cantus firmuksen imitaatioita muissa äänissä. Muuan hänen tunnettu messunsa on Missa Cucu. Hänen maallisia teoksiaan ilmestyi runsaasti Petruccin painatteissa.
Barbingantin (fl. n. 1445–60) elämästä ei tiedetä mitään, mutta hänet mainitaan parissa lähteessä ja on sekoitettu usein Jacob Barbireaun kanssa. Hän on tyylillisesti lähellä Ockeghemia ja Tinctorista. Teoksessa Missa Terribilment (”Kauhistuttavasti”-messu) kaikki kolme ääntä parafraseeraavat pohjalla olevaa chansonia. Barbingantin tunnetuin kappale on chanson Au travail suis (Olen tuskassa), jota parodioivat Ockeghem parissa messussaan sekä Compère ja Gombert.
Guillaume Faugues (fl. n. 1460–75) käyttää Le serviteur -messussaan parodistisella tavalla chanson-imitaatioita sekä toistaa Glorian viimeisen sektion Credon päätökseksi. Hänen L’homme armé -messunsa on ehkä ensimmäinen kaanonmessu. Faugues’n kolmas säilynyt tenorimessu, Missa La basse danse perustuu basse danceen. Tinctoris ja Busnois mainitsevat hänet niemeltä; tiedetään vain, että Faugues esiintyi Bourgesissa 1462 ja 1471 sekä oleskeli mahdollisesti myös Italiassa.
Philippe Basironilta (n. 1449–n. 1491) on säilynyt neljä messua sekä muutama motetti ja chanson. Hänen L’homme armé -messussaan kontratenori ja tenori ovat kaanon-imitaatiossa. Aikalaiset arvostivat kovasti hänen musiikkiaan.
Jacob Barbireau (1455–91) oli antwerpenilainen säveltäjä ja kuoronjohtaja, joka vieraili 1489/90 Budassa. Häneltä on säilynyt vain kaksi messua, yksi messunosa, yksi motetti ja kolme maallista laulua, mutta säveltäjän suuresta arvostuksesta kertoo se, että kolme teosta esiintyy vielä keisari Kaarle V:n häihin (1526) syntyneessä upeassa käsikirjoituksessa
Johannes Régis
Johannes Régis (n. 1425–n. 1496) oli Antwerpenin ja Cambrain magister puerorum (poikien opettaja ja poikakuoron johtaja) sekä Dufayn sihteeri. Hän oli moteteissaan ja messuissaan sekä taitava että progressiivinen säveltäjä.
Missa Dum sacrum mysterium (Kun pyhä salaisuus) yhdistää ääriäänissä olevat ordinarium-tekstit ja väliäänten arkkienkeli Mikaelin Magnificat-ylistyksen sekä L’homme armé -melodian arkkienkelin sotaisan luonteen osoittamiseksi. Musiikissa esiintyvä kolmiääninen mottomotiivi sekä Asemiehelle rakentuvat kaksiääniset kaanonit luovat yhtenäisyyttä messuun.
Myöhemmässä messussa Ecce ancilla Domini / Ne timeas Maria (Katso Herran palvelijatarta / Älä pelkää Maria) on alimmissa äänissä yhtä aikaa kaksi cantus firmusta , minkä lisäksi messussa käytetään vielä viittä Maria-antifonia.
Régis oli seitsemällä motetillaan viisiäänisen tenorimotetin vakiinnuttajia. Tinctoris kehui erityisesti Régis’n motettia Clangat plebs (Kansa kirkuu) sen kontrapunktisen vaihtelevuuden vuoksi, kun cantus firmus -tenori toistuu kolmesti joka kerta eri tavoin. Motetissa Celsi tonantis cantus firmuksen esiintyminen keskeytyy toistuvasti, joten tilaa jää paljoille duoille, trioille ja kvarteteille.
Täyden viisiäänisyyden ja pienempien kokoonpanojen vuorotteleminen moteteissa ennakoi Josquinia. Régis oli merkittävä säveltäjä myös motettiensa soinnin kannalta: hän käsitteli bassoa harmonisesti ja asetteli soinnun sävelet huolella saadakseen aikaan resonoivia efektejä, ilmavia ja hyvin soivia akordeja.
Antoine Busnois
Ruhtinaallista ja oikullista elämää
Antoine Busnois (n. 1430–n. 1492) oli kotoisin Béthunen luota, Artois’n maakunnasta Pohjois-Ranskasta, jossa hän sai myös koulutuksensa. Hän pääsi Ranskan hovin suosioon ja sai kappalaisen paikan Toursista (1461). Seuraavat työpaikka ailahtelevaisella säveltäjällä oli Poitiers’ssa (1465-), josta hän siirtyi miltei loppuiäkseen (1467–82) Burgundin musiikkia rakastavan Kaarle-herttuan, myöhemmän Kaarle Rohkean palvelukseen. Busnois osallistui Ghizeghemin lailla hallitsijan sotaretkiin.
Busnois tunnetaan nykyään etupäässä chansoniensa ansiosta, mutta hän oli tärkeä nimi myös kirkkomusiikissa. Kirkkomusiikista häneltä on säilynyt tosin vain kolme messua sekä kaksitoista pienempää teosta, lähinnä motetteja, joskin useita muitakin kirkkoteoksia on esiintynyt väärin perustein hänen nimellään.
Asemies-messu
Busnois’n L’homme armé -messu on kenties varhaisin tähän melodiaan kirjoitettu tenorimessu. Säveltäjän oma aika piti häntä myös sen pohjamelodian säveltäjänä, vaikkakin eräät vannoivat Ockeghemin nimeen tässä suhteessa. Messu on saatettu säveltää Burgundin Filip Hyvän 1430 perustaman Kultaisen taljan ritarikunnan johonkin istuntoon. Ylipäätään se on ensimmäisiä syklisiä cantus firmus -messuja mantereella. Se sai seurakseen mm. Dufayn, Ockeghemin ja Régis’n messut. Myös Faugues ja Basiron lainasivat aineksia Busnois’n Asemies-messusta, jollaisen kirjoitti hänen jälkeensä kaikkiaan yli 40 säveltäjää.
Busnois’lla melodia esiintyy systemaattisesti melodisesti muuttamattomana läpi teoksen lukuun ottamatta keveämpiä keskijaksoja (mm. Christe eleison, Agnus II), mutta sen sijaan sitä on harvennettu, siirretty uusiin metreihin, transponoitu sekä käännetty (inversiokaanon Agnus III:ssa); myös muut äänet voivat esi-imitoida tenorimelodiaa.
L’homme armé -melodia
Ohessa on alkuperäinen L’homme armé -melodia sekä sen pohjalta kirjoitetun messun Kyrie-osan alku.
Esimerkistä voi nähdä, kuinka Asemies-melodia esiintyy sellaisenaan läpi Kyrie I:n. Lisäksi Contra(tenori)n ja superiuksen äänet alkavat cantus firmuksen mukailulla: contra seuraa hieman ylintä ääntä tarkemmin pohjamelodian kulkua alussa, ja myöhemmin sen g-sävelelle ulottuvat käynnit ennakoivat Asemies-melodian vastaavaa g-lakisäveltä.
L’homme armé, Kyrie I
Motetit
Moteteissaan Busnois oli ensimmäisiä laajamittaisia imitaation käyttöön ottajia ja hän valmisti sen yleisempää tulemista keskeiseksi osaksi täysrenessanssin musiikkia. Aiemmalle musiikille ominainen melodioiden kontrastointi ja rekisterien läheisyys vaihtuu siten linjojen lähentymiseen sekä rekisteri- ja värierojen kontrastiin – eli paradoksaalisesti äänten itsenäisyys oli keskiajalla suurempi kuin renessanssissa, jossa äänten tasa-arvoistuminen ja melodisen aineksen samuus ovat keskeisellä sijalla.
Busnois harrasti myös tiiviisti rakennettuja moniäänisiä kudoksia, joissa lyhyiden kuvioiden sekvensaalinen toisto sekä ostinatojen käyttö synnyttävät voimakkaita kliimakseja. Esimerkkejä tästä löytyy kolmiäänisestä motetista Anima mea liquefacta est / Stirps Jesse (Sieluni on sulanut / Jeesuksen suku), neliäänisestä sekvenssistä Victimae paschali laudes sekä motetista Regina caeli laetare II, jossa jäljittely lävistää kaikki äänet.
Epätavallisin Busnois’n moteteista on Anthoni usque limina (Antonius kynnykselle / kotiin saakka). Siinä yksi äänistä muodostuu kellolla soitettavasta yhden ainoan sävelen, d:n toistoista. Teksti sisältää lisäksi tekijänsä nimikirjoituksen: ”Anthoni usque limina … in omniBus noys”.
Motetti Pythagoraksen ja Ockeghemin kunniaksi
Busnois’n kuuluisin motetti on Ockeghemin kunniaksi sävelletty In hydraulis (ennen 1467), jossa on taitavan imitaatiokudoksen lisäksi kolmen sävelen (d-c-d tai a-g-a) toistoon perustuva konstruktiivinen ostinatotenori. Kun kolmannen säkeistön alussa aletaan puhua Ockeghemista, kudos ohentuu pitkäksi aikaa kaksiääniseksi, ikään kuin Busnois osoittaisi puheensa kunnioituksensa kohteelle, Ockeghemille. Toiston avulla musiikissa saadaan aikaan kosolti kvartteja, kvinttejä ja oktaaveja yhteissoinneiksi, joista Pythagoraaseen viittaava teksti puhuu.
In hydraulis
Motetin teksti kuuluu seuraavasti (suom. Veijo Murtomäki):
| Vesiuruista muinoin Pythagoras ihasteli melodiaa, kaikuvaa vasaroiden laatoista kolkkaamaa. Punnusten epätasaisuudesta keksi muusien [taiteen] olemuksen: |
In hydraulis quondam Pythagora Admirante melos, phthongitates Malleorum, percussa aequora Per ponderum inaequilitates Adinvenit musae quidditates. |
| Epitrituksen ja hemiolan, epogdonin ja dupluksen; sillä ne eivät tuota vain yhteissointia kvartin ja kvintin vaan (yhteis)sävelen ja oktaavin samalla kun ne yhdistävät monokordin lajit. |
Epitritum ac emioliam, Epogdoi duplam nam perducunt Nam tessaron pente convenientiam Nec non phthongum et pason adducunt, Monocordi dum genus conducunt. |
| Sinä Ockeghem, joka kaikkien edellä laulat Ranskan kuninkaan halleissa, osaamista jälkeläistesi vahvista kun näet heitä saleissa Burgundin herttuan kotimaassa. |
Hec Ockeghem cunctis qui precinis Galliarum in Regis latria Practiculum tue propaginis Arma cernens quondam per atria Burgundie ducis in patria. |
| Minun Busnois’n, maineikkaan ja ystävällisen Kaarlen arvottoman muusikon, kautta ollos tervehditty ansioidesi mukaisesti kuni säveltaiteen ylin huippu. Voi hyvin, aidosti Orfeuksen vertainen! |
Per me Busnois illustris comitis De Chaurolais indignum musicum Saluteris tuis pro meritis Tamquam summum Cephas tropidicum Vale versum instar Orpheicum. |
Johannes Tinctoris
Muusikon tie Brysselistä Napoliin
Johannes Tinctoris (n. 1435–1511) oli kotoisin Brabantin alueelta, Nivelles’stä, läheltä Brysseliä. Myöhempinä vuosisatoina hänen maineensa perustui lähinnä teoreetikon työhön. Tinctoris olikin 1400-luvun lopun ehkä huomattavin yleisoppinut, todellinen ensyklopedisti, jonka teoreettiset tutkielmat ovat oman aikansa tietämyksen summa ja renessanssin musiikinteorian ensimmäinen yhteenkoonti.
Lisäksi Tinctoris oli saksalaisen humanistiapotti Trithemiuksen mukaan myös Nivelles’n kaupunginkirkon kaniikki, kanonisen ja siviilioikeuden tohtori, loistava matemaatikko, taitava kaunopuhuja ja korkeimman lajin muusikko. Ennen uransa komeaa keski- ja iltapäivää Tinctoris kävi Cambraissa vuonna 1460, jolloin hän epäilemättä tutustui Dufayhin. Sitten hän opetti Chartes’ssa kuoropoikia, kunnes 1470-luvun alussa hän siirtyi Napolin hoviin.
Alfonso V, Aragonian ja Napolin kuningas (1442–58), harrasti flaamilaista taidetta, kunnes hänen poikansa Ferdinand I (1458–94) maineensa pönkittämiseksi ryhtyi 1470-luvulla hankkimaan laulajia ja säveltäjiä hoviinsa, samalla kun hän solmi 1471 liiton Burgundin Kaarle Rohkean kanssa Ranskaa vastaan. Tinctoriksen oleskelu Napolissa (n. 1471–91) osui yksiin hovin kulttuurielämän korkeasuhdanteen kanssa, ja hänen saamisensa sinne oli Ferdinandin parhaita siirtoja shakkilaudalla, jossa kuuluisat oppineet ja taiteilijat olivat aina päivänpolitiikan nappuloita.
Ferdinand I:n hovi oli hieno ja veti parhaimmillaan vertoja Ranskan ja Burgundin hoveille: Jacopo Sannazaro, italialaisen madrigaalin keskeinen runoilija, vastasi viihdytyksestä; Giovanni Pontano, suurin latinisti Petrarcan ja Erasmuksen välissä, oli siellä kanslerina; parhaat kirjurit loivat upean kirjaston; mm. säveltäjät Cornago ja Tinctoris toivat gloriaa hovin taide-elämälle. Tinctoris, hovin kanttori ja kapellinjohtaja (archicapellanus) kävi vielä 1487 hankkimassa laulajia Ranskasta ja Burgundista. Vuodesta 1491/2 lähtien hän eli Roomassa, mahdollisesti osin myös kotikaupungissaan.
Teoreetikko Tinctoris
Napolissa syntyi Tinctoriksen keskeinen teoreettinen ja sävellystuotanto. Hänen 14 tutkielmaansa (n. 1472–81), joista kaksi painettiin hänen elinaikanaan, käsittävät musiikin teorian kaikki osa-alueet: musiikkitermit, säveljärjestelmän, mensuraalinotaation, polyfoniset tekniikat, musiikin estetiikan, historian ja esittämisen.
Terminorum musicae diffinitorium (Musiikkitermien määrittelyt; kirj. n. 1472–75) on ensimmäinen painettu musiikin terminologia (1495). Se sisältää 300 termiä. Kirjassa annetaan mm. motetin ja cantilenan määritelmät sekä nimetään res facta sävelletyksi teokseksi.
Proportionale musices (Musiikin proportioista, n. 1472–75) käsittelee mensuraalimusiikin notaation mutkikkuuksia ja proportiomerkkejä, jotka muuntavat nuottien kestoja ja määrittävät temposuhteet sävellyksen eri jaksojen välillä.
Liber de natura et proprietate tonorum (Kirja moodien luonteesta ja ominaisuuksista, 1476) on omistettu Ockeghemille ja Busnois’lle. Se käsittelee moodeja moniäänisessä musiikissa. Tinctoris toteaa yksiselitteisesti, että moodi liittyy aina vain yhteen melodiaan ja että tenori määrää sävellyksen päämoodin, vaikka muut äänet olisivatkin eri moodeissa. Edelleen Tinctoris määrittelee eri moodien yhdistelmät: mixtio tonorum tarkoittaa moodiparien (autenttisen ja plagaalin moodin) yhdistelmää, commixtio tonorum puolestaan erinimisten moodien yhdistelmää.
Liber de arte contrapuncti (Kirja kontrapunktin taidosta, 1477) antaa kontrapunktin määritelmän: ”contrapunctus on säveltämistä piste pistettä vastaan”, joko improvisoitua (super librum cantare) tai varsinaista säveltämistä (res facta). Improvisaatiossa hänen mukaansa riittää, kun uudet äänet suhteutetaan tenoriin; sen sijaan sävelletyssä musiikissa kaikkien äänten suhteet on otettava huomioon. Improvisoidulla musiikilla on hänen teoriassaan vielä tärkeä rooli, mikä heijastelee luonnollisesti musiikkielämän käytäntöä. Intervallien luokittelu perustuu käytäntöön: jos intervalli kuulostaa hyvältä, on kyseessä konsonanssi, jos karkealta, dissonanssi. Jako on muutoin nykyaikainen, paitsi että kvarttia ja sekstiä Tinctoris ei hyväksy kaksiäänisyydessä konsonansseiksi. Kirja loppuu Tinctoriksen sävellykselliseen credoon: varietas, jatkuva vaihtelu, on hänen mukaansa ominaista hyvälle sävellykselle.
De inventione et usu musice (Musiikin keksimisestä ja käytöstä; pain. osittain n. 1481–83) on säilynyt vain fragmenttina, mutta siinä on kiehtovia kuvauksia ajan musiikkielämästä: Tinctoris mainitsee mm. Ockeghemin ajan hienoimmaksi bassolaulajaksi ja Pietrobonon parhaaksi luutistiksi. Musiikin tehtävänä on Tinctoriksen mukaan ilahduttaa Jumalaa, viedä sielu hurskauteen, kohottaa maalliseen sidotun mielen, tehdä työstä helpompaa sekä ”lisätä pitojen miellyttävyyttä”. Hyvältä laulajalta Tinctoris vaatii viittä asiaa: ”ars, mensura, modus, pronunciatio, et vox bona” (taitoa, mitan ja moodin hallintaa, lausuntaa ja hyvää ääntä).
Säveltäjä Tinctoris
Mutta Tinctoris ei ollut vain teoreetikko, vaan myös käytännön muusikko ja säveltäjä, jolta on säilynyt neljä messua, viisi motettia ja kymmenen maallista laulua. Sävellyksissään Tinctoris tunnustaa oppimestareikseen säveltäjät Dunstablesta Ockeghemiin, minkä voi havaita hänen omassa tuotannossaan sekä rationaalisina että irrationaalisina piirteinä. Hän kallistuu eniten kuitenkin vielä varietas-periaatteen kannalle ja ilmoittaa, että moninaisuutta on etsittävä eri nuottiarvoin ja lopukkein, käyttäen asteittaista ja ei-asteittaista liikettä, synkooppeja, kaanonia sekä taukoja. Kaikki tämä sopii kuitenkin hänen mielestään parhaiten messuun, vähemmän motettiin ja vähiten cantilenaan.
Sävelajattelu heijastuu hänen L’homme armé -messussaan efektien rajuutena. Siitä löytyy cantus firmuksen käyttöä mitä moninaisimmin tavoin: cantus firmus esiintyy kehyksenä ja ornamentoituna versiona, materiaalina, jota voidaan yhdistellä vapaasti. Edelleen cantus firmus on kaanonissa (vapaana tai ankarana), ja viittauksia cantus firmukseen esiintyy muissakin äänissä ja silloinkin kun se ei ole läsnä. Tinctoris keräsi sikäli yhteen kaiken aikansa sävellyksellisen taitamisen: hän oli eklektikko, jonka mielestä messussa piti sen laajuuden vuoksi näyttää kaikki osaaminen. Tosin myös myöhemmillä säveltäjillä, kuten Josquinilla, oli samanlainen tapa koota aineksia yhteen.
Missa sine nomine I
Missa sine nomine I:ssä matalat tekstuurit, tumma sointi ja imitaation poissaolo viittaavat vahvasti Ockeghemin suuntaan. Messu on kiehtova teos ylen matalassa soinnissaan, mikä edellyttää hyvän, ockeghemaisen bassolaulajan osuutta esityksessä.
Tukevasti ammattitaitoisen säveltäjän ranskalaiset chansonit olivat suosittuja omana aikanaan: etenkin rondeau Vostre regart (Teidän katseenne) ja laulu Helas le bon temps (Voi hyviä aikoja) ovat säilyneet useissa lähteissä.