Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla.
Francis Poulenc toteaa kirjassaan (1960) Emmanuel Chabrieristä (1841-94), säveltäjästä, jota hän rakasti yli kaiken, että ”tämä toi Ranskan musiikkiin hellyyden ja ilon”. Debussy puki useimpien kollegoidensa ajatuksen sanoiksi tunnustamalla, että ilman Chabrieria ranskalaissäveltäjät eivät olisi sitä mitä he ovat. Näin suuri kunnioitus oli seurausta siitä, että Chabrier loi ranskalaisen sävelkielen. Chabrierin heitti kerralla sivuun Gounod’n, Saint-Saënsin ja Franckin vaaliman germaanisuuden, jossa vakavuus ja syvällisyys, suuret muodot ja tyylin moitteettomuus olivat etusijalla.
Tilalle tulivat hulluttelu, kelmeily, hassuttelu ja musiikin monimielisyys, jossa vakava ja koominen menevät niin sekaisin, ettei aina tiedä, mitä arkkivelmu kulloisellakin teoksella tarkoittaa. Lempinimi ”l’ange du cocasse”, ”kepposenkeli”, on ansaittu. Satie ja Poulenc, Debussy ja Ravel olivat hänen oppipoikiaan.
Musiikkikirjoittaja Georges Jean-Aubryn mukaan Chabriella oli ”kaikki ranskalaiset hyveet: hyvä huumorintaju, eloisa herkkyys, hurmaavuus ilman teeskentelyä ja taipumus hellyyteen, jonka katkaisee sukkeluus. Hän on usein mauttomuuden rajalla, muttei koskaan ylitä sitä.”
Itseoppinut häirikkö
Etelä-Ranskasta Pariisiin 1856 saapunut, lakimieheksi koulutettu Chabrier oli kotiseudun miekkonen, säveltäjänä pitkälle itseoppinut häirikkö, joka ei viihtynyt salonkien hienostuneessa miljöössä. Hän parodioi salonkikulttuuria teoksissaan ja sanoi antavansa ”musiikilleen rytmin auvergnelaisten puukenkien avulla”.
Hän puhui läpiä päähänsä, sai Cosima Wagnerin raivon valtaan pianonsoitollaan ja kerrankin hämmästytti päivällisvieraat huomauttamalla kuuluvalla äänellä ruhtinatar de Polignacille parsan syönnin diureettisista vaikutuksista.
Karnevalisointi oli Chabrierille kenties ainoa keino kestää uran tielle kasaantuneet vaikeudet, sillä luopuminen sisäministeriön virasta 1880 toi mukanaan vähitellen lauenneen köyhyysloukun. Asiaa ei auttanut se, että tärkeiden oopperoiden varaan laskettu taloudellinen menestys jäi haaveeksi epäonnekkuuden takia.
Gwendolinen (1886) mahdollisuudet tyssäsi kahden esityksen jälkeen brysseliläisen teatterin konkurssi. Le roi malgré lui -oopperan (1887) lento katkesi Pariisin Koomisen oopperan tulipaloon viikon päästä ensi-illasta!
Chabrier ei olisi ollut Chabrier, jollei hän masentuneenakin olisi puristanut tapahtumista irti mustaa huumoria. Hän sävelsi Koomisen oopperan paikannäyttäjän ja Bon Marché -tavaratalon myymäläapulaisen dueton (1888), jossa tulipalon työpaikastaan vapauttama tyttö ja nuori mies kiittävät työnantajiensa ja hyväntekeväisyyskeräyksen tuoton takaamaa onnellista elämää tavaratalon tyäläisten eläkekodissa. Kohtaus on jodlauksineen kuin Marx-veljesten elokuvasta!
Vähän mutta laadukasta
Chabrierin saavutus ranskalaisen sävelkielen ja musiikkiestetiikan uudelleen muotoilijana on keskeinen ja kiistaton, mutta tuotanto on yllättävän pieni: viisi valmistunutta oopperaa ja saman verran orkesteriteoksia, parikymmentä laulua ja pianoteosta. Sitäkin oudommalta tuntuu, että Chabrierin musiikin levytykset ja esitykset ovat harvinaisia.
Ehkä suosituin Chabrierin teos on Espanjan-matkan (1882) synnyttämä räiskyvä orkesteriteos España (1883). Se merkitsi säveltäjän läpimurtoa ja toi Ranskaan boomin, jonka ansiosta meillä on myös Debussyn ja Ravelin espanjalaisvaikutteisia orkesteriteoksia. Españasta löytyy Yutaka Sadon vetävä levytys (Erato 2001).
Seuraavaksi tunnetuimpia lienevät Chabrierin pianoteokset, ylinnä nerokas 10 pittoreskia kappaletta (1881). César Franck kirjoitti, että ”ne yhdistävät oman aikamme Couperinin ja Rameaun ajan kanssa”. Ravel ihaili niitä ja sovitti osan ”Metsässä” (nro 4) orkesterille. Poulencin mielestä ne ovat ”yhtä tärkeitä ranskalaiselle musiikille kuin Debussyn preludit”.
Jokainen, joka on kuullut sarjasta staccatoissaan tyytyväisenä astelevan ”Idyllin” (nro 6) tai Artur Rubinsteinin (RCA, 1963/93) tulisesti soittaman ”Scherzo-valssin” (nro 10), huomaa musiikin ainutlaatuisuuden, sen uuden ranskalaisen sanonnan. Alain Planès on pianosarjan vireä, täsmällinen ja innostava tulkitsija (Harmonia Mundi France, 1993/2002).
Lauluja kepeässä tyylilajissa
Laulujakin Chabrier sävelsi pari tusinaa, tosin vähän ja enimmäkseen haluttomasti. Edes rahapulassa hän ei halunnut salonkien suosikkisäveltäjäksi.
Hän valitti kustantajalleen: ”en ole juurikaan romanssisäveltäjä luonteeltani ja se on onnetonta, koska laulu miellyttävästi sirkutettuna salongissa on nykyään ainoa keino ranskalaiselle säveltäjälle kyetä maksamaan vuokransa. Massenet’n Les enfants, Holmèsin Sur les lèvres ovat vuokrarästin osasuorituksia. Mutta kultaiset pellot, kultakutrit, huhtikuun yöt ja toukokuun kultaiset kuukaudet eivät sovi keskiluokkaiseen pirtaani.”
Chabrier ei pitänyt itseään vakavana mélodie-säveltäjänä Faurén tai Duparcin tapaan, vaan suosi pääsääntöisesti keveämpiä tyylilajeja. Hänen lähempänä vanhaa romanssi-lajia olevat usein kansanomaiset säkeistölaulunsa muistuttavat aika ajoin kabaree- tai kahvilalauluja.
Muttei siinäkään ole koko totuus; Chabrierin laulujen määrittely on vaikeaa. Hän piti Chaussonin ja jopa Debussyn lauluja nerokkuudessaankin liian tutkittuina ja liian valittavina. Chabrier halusi ”luoda iloisia asioita, mutta iloisia molemman sukupuolen kannalta; kelpoa ja hyvänluontoista musiikkia, tarinoita ja satuja”.
Lauluja eläimistä ja kukista…
Nämä ehdot täyttääkin hykerryttävästi sarja ”eläintieteellisiä romansseja” à la Fontaine (1889), joita säveltäjä nimitti ”kanafarmikseen”. Balladi pulleista kalkkunanpojista, Pienten ankanpoikien villanella, Vaaleanpunaisten possujen pastoraali, Laulukaskaat sekä Kaikki kukat Edmond Rostandin ja tämän vaimon Rosemonde Gérardin runoihin ovat pitäneet Chabrierin laulut konserttilavoilla ja taanneet hänelle kuolemattomuuden.
Balladissa pilkataan pönäköitä porvareita – samalla kun välisoitoissa siteerataan valssirytmissä Don Giovannin serenadia Mozartin oopperasta! Ankkalaulu on pirtsakan ihastuttava. Samoin porsaista Chabrier säveltää rakastettavasti ja kiintymyksellä, vailla mitään sikamaisuuksia.
Kaskaskappale on varsinainen hittimelodia ja sanoo tekstinsä kautta, että ”kaskailla, näillä pikku elukoilla / on enemmän sielua kuin alttoviuluilla / kaskaat, nämä pikkuiset / laulavat paremmin kuin viulut!”
Riehakkaimmillaan Chabrier on kukkahullusta – Sir Elton John! – kertovassa olohuoneballadin parodiassaan Toutes les fleurs. Kukkia luetellaan läjäpäin, ja litania tulee laulaa tristanmaisen Heldentenorin tapaan. Säveltäjän antamat esitysohjeetkin ovat luku sinänsä: ”Se on vastustamattoman sorttista salonkimahlaa, jota laulettaessa pitää näyttää vähintään 64 hammasta, ja kolmas säkeistö edellyttää, että se esitetään silmät nurinpäin kääntyneinä, käsi housunsaumassa, suu vaahdossa ja kaikkien paholaisten kiihkolla. Vaikutus on taattu, varma ja vissi.”
…ja naisista
Chabrierin muita hurjasteluja ovat saksalaisittain – tarkoituksellako? – otsakoitu Lied (1886), joka on vitsikäs paimenlaulun vääntely, mestarillisen hyväntuulinen musiikillisen huumorin Poulencia ennakoiva näyte, sekä Credo d’amour (1883), joka laulaa vakavaa barokkityyliä lainaten naisen ylistystä ”uskon, että kaikki maan päällä elää auringosta ja suudelmasta”.
Useat laulut ovat enemmän tai vähemmän eroottisia, tärkeimpänä niistä Wagneria ja Watteauta yhdistävä Onnellinen saari (1889), kurtisaanirakkaudesta kertova juovuttava valssilaulu Ivresses (Päihtymyksiä, 1869) sekä Duparcin ja Chaussonin lähistölle tuleva Tes yeux bleus (1883).
Pari yllättävän vakavaakin, tummansävyistä laulua Chabrierilta löytyy. Sommation irrespectueuse (Epäkunnioittava vaatimus, 1880) on epäilemättä säveltäjän kuoleman aiheuttaneen syfiliksen ensioireiden synnyttämä reaktio, sillä hurmiosta puhutaan tekstissä ”synnin naapurina”.
Chabrierin huonon tuurin eräs ilmentymä on hänen ainoa ensiluokkaisen runoilijan, Baudelairen, tekstiin tekemä laulunsa L’invitation au voyage (Matkaankutsu, 1870), jonka sattui säveltämään samana vuonna myös Henri Duparc. Siinä missä Duparcin laulusta tuli ranskalaisen mélodien klassikko, Chabrierin huomattavasti jännittävämpi, fagottiosuuden (!) sisältävä laulu jäi syyttä pimentoon.
Saksalaisen Liedin haastaja
Muutama Chabrierin laulu löytyy Rachel Yakarin ja Claude Lavoixn ensiluokkaisesta levykansiosta French Song (Virgin 1988/98). Saavutukseltaan käänteen tekevä on brittiläinen The Hyperíon French Song Edition -levysarja, joka Chabrierin laulujen kokonaislevytyksellään on yltänyt jo 14:een osaansa.
Uutuuskansion ilonaiheita ovat baritoni Stephen Varcoen ilmeikäs laulaminen sekä koko sarjan käynnistäneen pianisti Graham Johnsonin panos, joka näkyy uljaana myös laulujen taustat seikkaperäisesti selvittävässä, runsaat 100 sivua käsittävässä esimerkillisessä levylehtisessään.
Johnsonin ja laulutekstien kääntäjän Richard Stokesin käsialaa on myös yli 500-sivuinen kirja A French Song Companion (Oxford University Press, 2000), joka on täydentävä ja kunnioittava jatko-osa Pierre Bernacin klassikolle The Interpretation of French Song (Norton, 1970).
Näillä aseilla meillä esteettiseen prioriteettiasemaan korotettu saksalainen Lied on saanut ranskalaisesta romanssista ja mélodiesta vahvan ja kiinnostavan haastajan.
Chabrierin teoksia levyillä
- The Songs of Emmanuel Chabrier. Lott, Burden, Varcoe (laulu), Graham Johnson (piano). Hyperíon. Kaksi levyä.
- Chabrier. Ouevres pour piano. Alain Planès (piano). Harmonia Mundi France.
- Chabrier: España. Ravel: Boléro. Lamoureuxin konserttiorkesteri, joht. Yutaka Sado. Erato.
- French Songs: Fauré, Hahn, Bizet, Chabrier. Virgin.
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla.