Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla.
Ajatus keskiajasta ”pimeinä vuosisatoina” syntyi 1800-luvulla, romantiikan sivutuotteena. Sillä on ollut musertavan vääristävä vaikutus historiankäsitykseemme. Sen mukaan keskiaika tiukkui hurskautta, kirkko hallitsi ihmisten sieluja ja köyhä kansa ahersi nöyrästi saroillaan lääninherrojen kuitatessa tuoton.
Väärinymmärretyt säädyt
Tosiasiassa turvenuijat eivät hyväksyneet ”varattomuuttaan ja köyhyyttään iloisin mielin, vaan olivat epärehellisiä ja uppiniskaisia”. Vieläpä ”kaikki keinot olivat luvallisia rikkaiden pettämiseksi.”
Kirkonmiesten hengellisyys on sekin myytti. He huolehtivat lähinnä tuloistaan eivätkä useinkaan tainneet lukea, vaan ”tankkasivat liturgian läpi”, olivat ”hillittömän irstaita ahneita sikoja jotka rypevät saastassa”.
Korskeat ritarit olivat joko urhoollisia kristinuskon ja naiskunnian puolustajia – tai sitten haaveellisia kaunosukkia, jotka pyyteettömästi ylistivät saavuttamattomaksi jäävää donnaa. Tosiasiassa he kerskuivat väkivaltaisuudellaan ja oppimattomuudellaan, halveksivat naisia ja kirkonmiehiä, jotka osasivat lukea ja kirjoittaa. Useimmissa tapauksissa he itse eivät. Wolfram von Eschenbach, Parsifal -runoelman sepittäjä ”ei osannut kirjaintakaan” ja piti naista, joka rakasti häntä enemmän laulujensa kuin miehisten urotekojensa vuoksi, ”päästään vialla olevana”.
Ritarit – tappelupukareita ja keskiajan ramboja?
Mutta vaikka Scottin romaanit olisivat hölynpölyä, ritareja oli olemassa, heidän runouttaan on säilynyt.
Tuskin on sattumaa, että ritarilaulu ja ”ristiretkien” alku (1095) osuu yksiin. Ristiretket kävivät tekosyystä lähteä seikkailemaan, hankkimaan rikkauksia ja uusia maa-alueita. Yhtä hyvin voitaisiin puhua rosvo- ja raiskausretkistä.
Matkalla törmättiin arabialaiseen kertomataiteeseen, jossa naiskauneudella on keskeinen sija. Ristinritarien ja saraseenineitosten kohtaamisilla oli pysyvä vaikutus länsimaiseen kirjallisuuteen.
Jo matkalle lähdön haikeus puhkaisi runosuonen. Couci’n linnanherra haikaili sonnustautuessaan III:lle ristiretkelle (1190): ”Nyt Jumala suokoon minun nousta niin korkeaan kunniaan/että häntä joka omistaa sydämeni ja ajatukseni/voisin pidellä kerran alastomana käsivarsillani/ennen kuin lähden meren taakse.”
Kotiin jäävillä, ”raukkiksilla”, oli helpompaa. Siellä saattoi liehitellä korkea-arvoisia naisia, jotka hallitsivat tiluksia. He olivat aina naineita, sillä naimattomia vartioitiin tarkasti – kauppatavaraa ei sopinut pilata.
Saippuaoopperaa ja säätykiertoa
Mutta ei runoiluun tarvittu aina aviomiehen poissaoloakaan. Useimmat rakkauslaulut on tehty joko tämän suostumuksella – kukapa ei soisi että muutkin huomaavat vaimon hyvännäköisyyden – tai sitten selän takana. Niin kauan kuin se onnistui. Surullisimpia on Guilhelm de Cabestanhin kohtalo. Hän lauloi kauniisti: ”Suloinen kaipuu/kun syttyy sydämeen,/ niin laulut monet/ma donnastani teen”. Kunnes aviomies ”löi häneltä pään poikki, irrotti sydämen ruumiista, pani vaimonsa syömään sen”. Kun vaimolle selvisi totuus, ”hän pakeni ovesta parvekkeelle, heittäytyi alas ja kuoli”.
Aluksi hovilaulut olivat ruhtinaiden sorvaamia. Ne saattoivat olla tosin uskomattoman rivojakin, kuten Vilhelm IX Akvitanialaisen laatimat, joista löytyy kaikki provensaalin sisältämät hävyttömät sanat. Mutta vähitellen runoilijoiksi ryhtyivät myös perinnöttömiksi jääneet aatelisperheiden nuorimmat pojat, jotka kärkkyivät kiertoa ylöspäin. Ja lopulta jopa alhaissyntyisimpienkin pojat saattoivat päästä maineeseen kielenkäyttäjinä. Se oli säätykierron harvoja kanavia.
Kaukainen rakkaus
Trubaduuriajan legendaarisin nimi Bernart de Ventadorn oli leipurin poika, jonka äiti ”lämmitti uuneja ja kokosi risuja”. Suhteen ylemmän säädyn naisiin oli parasta alkaa kosiskelusta kielen hienouksien avulla. Ei ihme, että hänen käsialaansa ovat ajan tyylikkäimmät runot: ”Kuin aikaan armaan toukokuun,/mun silmissäni kukkii maa./Niin Amor mielen kirkastaa./Se lumeen kukkasia tuhlaa,/ja talvi on kuin kevään juhlaa,/kun armahin ja riemukkain/soi sydämensä mulle vain.”
Itämaisen naisihanteen ohella tuntuu Maria-kultin vaikutus. Seksuaalisuus sublimoituu, luonnollisille pyrinnöille luodaan moraalinen oikeutus, kun kaipuun kohde nostetaan saavuttamattomalle tasolle, ideaaliin maailmaan, jossa himoa ei ole.
Bernartia lykästi: hän kykeni valloittamaan ainakin kahden aatelisnaisen sydämen. Jälkimmäinen näistä oli kuulu Eleanor Akvitanialainen, Vilhelm Akvitanialaisen lapsenlapsi ja Rikhard Leijonanmielen äiti. Mutta Bernart joutui kokemaan myös petollisuuden. Eräs hänen kauneimmista lauluistaan ”Kun katson, kuinka siipiään valossa leivo liikuttaa” on tehty seuratessa valapaton naisen ja tämän uuden rakastajan terhentelyä.
Naisnäkökulma keskiajalla
Oireellisesti ritarilaulun keskeisen aineiston muodostavat Pettäjän tien keskiaikaiset vastineet. Macabru sepitti: ”Mielettömän taakan on saanut se, jota rakkaus ahdistaa. Joka luottaa rakkauteen, sillä on taakkanaan turhaa odotusta ja haukotuksia.”
Tuskin hämmästyttää, kun naislyyrikot – heitäkin oli – puhuvat lähinnä miesten paskamaisuudesta. Dian kreivitär valittaa: ”häneen ei tee vaikutusta ystävällisyyteni ja kohteliaisuuteni,/ei kauneuteni, hyveeni tai älykkyyteni,/niin minua huijataan ja petkutetaan/ikään kuin olisin vailla viehättävyyttä”. Toisessa runossa hän vakuuttaa kaikkea muuta kuin platonisesti: ”Tietäkää, että suurella halulla/ottaisin teidät aviomieheni paikalle,/jos te vain lupaisitte/tehdä mitä ikinä tahtoisin.”
Tuntematon nainen puolustautuu runossa Miksi aviomieheni hakkaa minua?: ”En ole tehnyt mitään pahoin/enkä sanonut mitään häntä vastaan,/paitsi syleillyt rakastani/salassa.//Nyt tiedän mitä teen/ja miten kostan:/aion maata rakkaani kanssa/alasti.” Muistettakoon, että naimakaupat olivat tuolloin taloudellisia kontrahteja eikä avioliittoon liitetty rakkautta ensinkään. Ruusuromaani, 1200-luvun merkittävin kirjallinen teos, jota ei ole koskaan suomennettu, onkin vapaan rakkauden suuri puolustuspuhe, aistillisuuden avoin ilmentymä.
Korkeakulttuuri ja populariteetti samalla tarjottimella
Aikakausi on täynnä sekä feministisiä ja sovinistisia, sekä siekailemattomia että kumppanusten tasa-arvoisuuden puolesta intoilevia tekstejä. Yhtä usein laulut ovat inhan klisheisiä nykyiskelmän malliin.
Keskiaika saattoi olla sittenkin lähempänä nykyhetken ajatus- ja tuntemistapoja kuin 1800-lukua ja romantiikkaa. Keskiaika keksi lähes kaiken, mikä myöhemmin on pistetty renessanssin ansioksi!
Mutta vaikka ritarirunous olisi vain ikiaikaisten pyyteiden kirjallisesti jalostunutta verhontaa, idea piili siinä, että ainakin periaatteellisella tasolla se merkitsi tapojen, käytöksen ja kielenkäytön hienostumista, korkeakulttuuria, jolla on ollut pysyvä vaikutus eurooppalaiseen ajatteluun.
Ritarilaulun yleisesittelyitä äänilevyillä
- Music of the Crusaders. The Early Music Consort of London, joht. David Munrow. Decca.
- Chanterai por mon coraige. Studio der frühen Musik, joht. Thomas Binkley. Teldec.
- The Courts of Love. Sinfonye, joht. Stevie Wishart. Hyperion.
- ”A chantar”. Estampie, Münchner Ensemble für frühe Musik. Christoforus.
- Chansons des Rois et des Princes du Moyen Age. Ensemble Perceval, joht. Guy Robert. Arion.
Trubaduurilauluja äänilevyillä
- Troubadours. Clemencic Consort, joht. René Clemencic. Harmonia Mundi France.
- Troubadour Songs from Provence. Paul Hillier, Stephen Stubbs, Lena-Liis Kiesel. Hyperion.
- The testament of Tristan. Songs of Bernart de Ventadorn. Martin Best. Hyperion.
Truveerilauluja äänilevyillä
- Music for The Lion-hearted King. Gothic Voices, joht. Christopher Page. Hyperion.
- Trouvéres. Sequentia. Deutsche Harmonia Mundi.
- Adam de la Halle: Le jeu de Robin et Marion. Ensemble Perceval, joht. Guy Robert. Arion.
Minnelauluja äänilevyillä
- Neidhart von Reuenthal. Ensemble für frühe Musik Augsburg. Christophorus.
- Oswald von Wolkenstein. Lieder. Studio der frühen Musik, joht. Thomas Binkley. EMI.
- Oswald von Wolkenstein. Lieder. Sequentia. Deutsche Harmonia Mundi.
Naislyyrikoita äänilevyillä
- Bella Domna. Sinfonye, joht. Stevie Wishart. Hyperion.
- ”The sweet look and the loving manner”. Sinfonye, joht. Stevie Wishart. Hyperion.
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla.